Avainsana-arkisto: kapitalismi

”Pandemia” edistää globalisaatiota ja uutta totalitaristista maailmanjärjestystä

     Pandemia on etukäteen suunniteltu keino edistää globalisaatiota, ylikansallisten jättiyritysten ja hallitusten fuusiota  ja  suurta uudelleenasetusta.

      Covid-19  hyökkäys maailmaa vastaan suunniteltiin hyvin etukäteen. Globalistinen valta ryhmä  valmisteli monia vuosia sitten pandemian  ja sen hyväksikäyttämisen.            

       Kaikkien maiden  globalistit ovat liittoutuneet keskenään ja hyökkäävät tavallisia kansalaisia vastaan      

      Pandemiaa suunnittelevia, valmistelevia ja ennustavia tapahtumia,  asioita ja toimenpiteitä oli lukuisia. Lainsäädäntöä muokattiin etukäteen.  Koronavirukseen, rokotteisiin ja testeihin liittyvät patentit olivat olemassa jo kauan ennen pandemiaa. Yhdysvaltojen puolustusosaston tutkimusyksikkö Darpa on tehnyt pitkän aikaa yhteistyötä lääkeyhtiöiden kanssa nykyisen geenipohjaisen koronarokotteen kehittämiseksi. Kolme vuotta ennen pandemiaa Gates organisoi  operaatio poimunopeutta, missä voidaan nopeasti tuottaa ja välittää ”innovatiivisia” rokotteita ilman tavanomaista lääkkeiden valvontavirasto FDA menettelyä niiden toimivuuden ja turvallisuuden takaamiseksi. Pandemian julistamista edelsivät lukuisat pandemia harjoitukset ja biouhka sotapelit, joiden osallistujat  tukevat globalisaatiota, ylikansallisuutta ja uutta maailmanjärjestystä. Niiden osallistujat ja sponsorit ovat juuri niitä samoja, jotka ovat vastuussa koko covid-19 katastrofista ja jotka siitä eniten hyötyvät. 

         Pandemian, korona toimien ja rokotteiden takana on hyvin monia ja voimakkaita toimijoita. Siksi toimenpiteet ovat olleet niin yhdenmukaisia, propaganda on ollut niin kaikenkattavaa ja siksi mielettömyyttä ja tuhoamista on niin vaikeaa pysäyttää. Salaliittoon osallistuivat ainakin Yhdysvaltojen puolustusosasto, CIA, terveysvirastot CDC ja NIAD,  Bill Gates säätiö, WHO ja WEF. Mukana ovat myös lääketeollisuus sekä tietotekniikka yhtiöt,  koko globaali bioturvallisuuskompleksi, suuret sijoitusyhtiöt  ja pankit, mediakonglomeraatit ja monet muut globaalit saalistajat  ja tietenkin EU ja korruptoituneet hallitukset. WHOn suurimmat lahjoittajat ovat Kiinan kommunistinen puolue ja Bill Gates. Siis WHO  toteuttaa heidän intressejään. Siitä voikin päätellä paljon ketkä ovat  pandemian takana.  

       Valheellinen terveyshätätila  on ovela keino perustaa uusi totalitaristinen maailmanjärjestys. ”Bioturvallisuus” on valittu kanava,  jonka avulla globalistinen salaliitto  aikoo kaapata vallan maailmassa. WHOn pandemia sopimus, josta nyt neuvotellaan, on portti globaaliin totalitaariseen hallintoon, maailmanhallitukseen. Katso https://www.globalresearch.ca/video-the-plan-who-plans-to-have-10-years-of-pandemics-2020-2030-proof-that-the-pandemic-was-planned-with-a-purpose/5782105          

       Pandemioiden katsotaan edellyttävän kansainvälisten järjestöjen, teollisuudenalojen ja hallitusten tiivistä yhteistyötä. Valheellista globaalia terveyshätätilaa  käytetään hämärtämään erotus hallitusten, kansainvälisten järjestöjen ja globaalien yritysten välillä. Näin pyritään luomaan globaali ylhäältä päin epädemokraattisesti johdettu maailmanhallinto. 

        Maailman talousfoorumin suuri uudelleenasetus (the great reset) perustuu YK agenda 2030 kestävän kehityksen  ohjelmaan. Jokainen vähänkin yhteiskuntajärjestelmiä ymmärtävä tietää, että kestävän kehityksen päämäärien saavuttaminen on täysin mahdotonta vallitsevassa voittoa tavoittelevassa, saalistavassa ja riistävässä kapitalistisessa järjestelmässä, missä köyhyys, eriarvoisuus, syrjäytyminen, sodat ja ympäristöongelmat vain lisääntyvät. Ylevät kestävän kehityksen päämäärät ovat sumuverho, jonka kautta maailman piilovaltiaat voivat ajaa aivan muita meiltä salattuja asioita ja tavoitteita. YK agenda 2030 ja suuri uudelleenasetus eivät ole mitään todellisia ratkaisuja maailman ongelmiin.

        Klaus Schwabin mukaan taloudellinen globalisaatio, poliittinen demokratia ja kansallisvaltio ovat yhteen sovittamattomat. Suurin uhka globalisteille  ovat  isänmaalliset ja demokraattiset kansantasavallat, ihmisten yksilöllisyys ja vapaus. Itsenäiset kansakunnat,  kansallisvaltiot ja demokratia pitää siis tuhota. 

        Suuren uudelleen asetuksen mukaan kansalaisten perusoikeuksia täytyy kaventaa. Myös yksityisomistusta, yksityistä maanomistusta ja yksityistä yrittämistä täytyy rajoittaa, liikkumista ja energian kulutusta pitää säädellä ja ihmiset pitää pakata ”älykaupunkeihin”.   

        Suuri uudelleenasetus, ylikansallisten yritysten ja hallitusten yhteistyö ja ”osallisuus kapitalismi” merkitsevät globaalien yritysten ja saalistajien hallintaa, ei suinkaan kansalaisten osakuutta ja vaikutusvaltaa.

         Globalistit haluavat muuttaa maailman valtiot ja kansakunnat markkinoiksi.

       Miksi hallitukset kautta maailman, kuten Suomessa, heikentävät  omaa kansantalouttaan, ajavat pieniä ja keskisuuria yrityksiä konkurssiin ja velkaannuttavat maansa? Hallitukset ovat hyväksyneet salaisen suunnitelman tiivistää globalisaatiota ja  toteuttaa suuri uudelleenasetus.  Yhdysvalloissa 2020 globalisti Biden alkaa toteuttaa great reset politiikka. Suomen johto ja hallituksen avainhahmot tietävät että taustalla on salainen tarkoitus  perustaa  uusi maailmanjärjestys ja toteuttaa neljäs teollinen  vallankumous.

       Suomen hallitus kumartaa suurpääomaa, palvoo mustaa kiveä (Black rock, maailman suurin sijoitusyhtiö) ja palvelee ainoastaan globaaleja yritysjättejä ja edistää innokkaasti Bill Gatesin ja Maailman talousfoorumin rikollisia hankkeita. Kuten olemme nähneet, kansalaiset ovat sille merkityksettömiä. He ovat  propagandan, manipulaation, kusetuksen ja hyväksikäytön kohteita. He ovat  sorron ja väkivallan kohteita. Heitä vastaan käydään salaista sotaa.              

         Globalisteille ja jättimäisille finanssiyhtiöille pandemia on keino päästä tuhoamaan kansantalouksia ja muovaamaan yhteiskuntia uuteen malliin.

        Korona toimenpiteiden tarkoituksena näyttää olevan aiheuttaa niin paljon tuhoa kuin mahdollista. Entinen pitää tuhota jotta voidaan luoda uusi uljas yhteiskunta.

        Suomen valtion holtiton velkaantuminen on ilmeisesti täysin tarkoituksellista, koska sen kautta voidaan kaventaa demokratiaa, heikentää kansallisvaltiota ja edistää päätösvallan siirtämistä globaaleille finanssiyhtiöille.    

       Suomen pääministeri  kuuluu Maailman talousfoorumin nuori globaali johtaja kaartiin.  Siksi hän niin innokkaasti toteuttaa brutaalia ja rikollista joukkorokotusta ja edistää bioteknofasistista yhteiskuntaa.  

      Pandemia kusetuksen kautta laaja-alaisia yhteiskunnallisia muutoksia toteutetaan väkisin ilman avointa keskustelua. Valtaa pitävät tietävät että avoimesti ja demokraattisesti uutta maailmanjärjestystä   ei voitaisi koskaan  perustaa. Kansalaiset eivät koskaan tulisi hyväksymään rakkaan kansallisvaltionsa romuttamista, vapauksiensa ja oikeuksiensa kavennuksia, pakkotoimenpiteitä ja pakkovaltaa. WHO, WEF, EU ja muut ylikansalliset instituutiot ajavat kauaskantoisia ja pimeitä hankkeitaan, jotka eivät ole syntyneet kansalaisten aloitteesta eikä niitä toteuta demokraattisesti.

      Suuri pandemia huijaus toimii peitteenä globalistien vallan keskittämiselle ja kaappaamiselle. Ihmisen hiilidioksidipäästöjen aiheuttama ilmastonmuutos huijaus toimii samankaltaisena eksytyksenä ja verukkeena toteuttaa fasistista ja totalitaristista maailmanjärjestystä.

      Salaliittolaisille oli tärkeintä saada pandemia julistetuksi, käynnistää rokotemyynti ja päästä geeni- ja nanoteknologisten ”rokotteiden” avulla toteuttamaan salaista transhumanistista ohjelmaa ja maailman väkiluvun vähentämistä steriloimisen ja joukkomurhaamisen kautta.            

       Kyse ei ole koskaan ollut ihmisten terveydestä, koska nyt kaikki tilastot osoittavat selkeästi että rokotepiikkien myötä sairaudet ja kuolemat ovat vain lisääntyneet kun taas rokottamattomat maat ja ihmisryhmät ovat selvinneet vähällä. Katso https://www.globalresearch.ca/seeing-believing-what-data-reveal-about-deaths-following-covid-vaccine-rollouts-around-world/5804242?utm_campaign=magnet&utm_source=article_page&utm_medium=related_articles Kaikesta tuhosta huolimatta jatketaan samaan malliin kuin mitään ei olisi tapahtunut. 

                         Kiinan ja Yhdysvaltojen globalistit 

       Bregginin  mukaan kaikki globaalit saalistajat ovat liittoutuneet Kiinan kommunistisen puolueen kanssa. Vielä selvempää on, että he ovat liittoutuneet Yhdysvaltojen puolustusosaston ja armeijan kanssa, jotka ovat alun perin kehittäneet korona ”rokotteen” ja jotka ajavat joukkorokotusta omassa maassaan ja maailmalla.

       Yhdysvaltojen ja Kiinan globalistit toimivat yhdessä. Kiina on käytännössä yhtä kapitalistinen kuin länsi. Kiina ajaa yhdessä lännen kanssa globalisaatiota. Vyöhyke ja tie  hankkeessaan Kiina tukeutuu kuitenkin ilmeisesti enemmän molempia osapuolia hyödyttävään kauppaan ja yhteistyöhön kuin Yhdysvallat riistävässä ja sortavassa mallissaan.

      Amerikkalaista pääomaa on sijoitettu  kiinalaisiin yhtiöihin ja päinvastoin. Kiinan, Saksan ja Yhdysvaltojen suuret lääkeyhtiöt toimivat yhdessä. Kiina on investoinut Pfizerin rokotteisiin ja on yhtiön  osakas.  

      Kiinan 400 miljardööriä kasvattaa varallisuuttaan 60 prosenttia pandemian ensimmäisenä vuonna. Yhdysvalloissa ja lännessä sama pandemian varjolla käytävä taloudellinen sodankäynti hyödytti eniten suuria yrityksiä ja superrikkaita.

       Globaalit yhtiöt eivät ole sidottuja kansallisiin intresseihin. Yhdysvalloissa ja Kiinassa  ylikansalliset yhtiöt hyökkäävät korona toimien kautta kaikin voimin omia kansalaisiaan vastaan. Molempien maiden jyrkkä korona politiikka riistää tavallisilta kansalaisilta heidän vapautensa ja oikeutensa ja tuhoaa heidän elinkeinonsa, taloutensa ja terveytensä.    

          Kiinassa ilman todisteita hengitystiesairaudet leimataan koronan aiheuttamiksi, vaikka ilmansaasteet, rokotteiden grafeeni ja 5G verkko ovat ovat todennäköisiä syitä. Kiinan johtajan korona politiikka, ”nolla toleranssi”  ja kansalaisten sorto  ja sitä vastustavat laajat mellakat osoittavat, että hallinto toimii samaan tapaan kuin lännen pahimmat sortovaltiot Australia, Uusi-Seelanti ja Israel.       

      Monet toimijat monista valtioista ja organisaatoista kuten Maailman talousfoorumi,  WHO ja Bill & Melinda Gates säätiö työskentelevät yhdessä Kiinan kanssa ihmiskunnan  orjuuttamiseksi teknokraattien suunnittelemaan avovankilaan.

     Monet kommentoijat katsovat, että erityisesti Kiina on bioteknofasististen kokeilujen kohde. Siellä testataan uusia lähestymistapoja ja tekniikoita, joita on tarkoitus soveltaa muuallakin. Sosiaalinen pisteytys on tästä esimerkkinä.

         Yhdysvallat ja Kiina tekevät yhteistyötä biologisten aseiden kohdalla.  Useissa yhteisissä  pandemia harjoituksissa maat olivat jo  hyväksyneet autoritaariset ja sotilaalliset  pandemiatoimet, joita on nyt toteutettu Kiinassa ja lännessä.

       Kiinalla on  vahva rooli WHOssa. WHOn suurimmat lahjoittajat ovat Kiinan kommunistinen puolue ja Bill Gates. Kiina tukee WHOta niin voimakkaasti koska se ajaa järjestön kautta omia etujaan. Pandemia ja koronatoimet  palvelevat myös Kiinan kommunistisen puolueen ja maan  yritysten etuja ja tavoitteita. WHO tukee Kiinan korona toimia  ja vastaavasti Kiina tietenkin ohjaa järjestön pandemia politiikkaa.

      Emanuel Pastreich ehdottaa että korona politiikan kohdalla Kiina ja Yhdysvallat ovat solmineen kuoleman liiton. Ovatko maat  tehneet salaisen sopimuksen totalitaristisen ja feknofasistisen maailmanvallan perustamiseksi?  WHOn  pandemia sopimus voi sinetöidä sen.

         Onko Yhdysvaltojen ja Kiinan sotilaallinen vastakkainasettelu vain näennäistä?  Se että länsi ja Kiina tekevät  yhteistyötä ei estä sitä että toisaalta Yhdysvallat  koettaa padota  sotilaallisesti Kiinan vaikutusta Tyynellä merellä, Aasiassa ja muualla maailmassa. 

       Globalistien rajoittamaton sodankäynti maailman kansoja vastaan

Kirjan Rajoittamaton sodankäynti ovat kirjoittaneet Kiinan kommunistisen puolueen armeijan upseerit Qiao Liang sekä Wang Xiangshui. Sitä on käytetty Kansan vapautusarmeijan käsikirjana. ”Rajoittamattoman sodankäynnin ensimmäinen sääntö on, että siinä ei ole sääntöjä. Mikään ei ole kiellettyä. Tämä on sodankäyntiä, joka ylittää kaikki raja-aidat ja rajoitukset, lyhyesti: rajoittamatonta sodankäyntiä. Tällainen sota tarkoittaa, että kaikki keinot ovat valmiudessa, että informaatio on kaikkialla läsnä ja että taistelukenttä on kaikkialla. Se tarkoittaa, että kaikkia aseita ja teknologiaa voidaan lisätä tarvittaessa, se tarkoittaa, että kaikki raja-aidat sodan ja ei-sodan, sotilaallisen ja ei-sotilaallisen kahden maailman välillä on täysin tuhottu, ja se tarkoittaa myös, että monia nykyisiä taistelun periaatteita muokataan ja että jopa sodan säännöt pitää kirjoittaa uudelleen.”

         Rajoittamaton sodankäynti on siis sotaa, joka ylittää kaikki rajoitukset. Se kattaa fyysiset tilat sekä sosiaaliset tilat. Esimerkiksi talous, politiikka, media ja psyyke ovat myös sotakenttiä. Tällainen hybridisodankäynti käyttää kaikkia tekniikoita kaikilla yhteiskunnan alueilla vihollisen heikentämiseksi ja tuhoamiseksi. Siinä voidaan käyttää monenlaisia sotilaallisia ja ei-sotilaallisia keinoja kuten rahalaitoksiin iskeminen, verkkosivustojen hakkerointi, median ja informaation käyttäminen, terrorismi sekä urbaani sodankäynti.

       Rajoittamattomassa sodankäynnissä erotus sodankäynnin ja ei-sodankäynnin välillä on lähes kadonnut. Siksi sitä voidaan käydä salaisesti. Globalisaation aikakaudella jokaisesta elämän aspektista on tullut taistelukenttä. Sotaa käydään monilla rintamilla ja alueilla. Määritelmä kuvaa mainiosti sitä mitä tällä hetkellä maailmassa tapahtuu globalistien pandemia hyökkäyksessä. 

        Käynnissä on hyökkäys- ja valloitussota. Kaikkien maiden globalistit hyökkäävät maailman kansoja ja kansalaisia vastaan.       

       Korona pandemian varjolla käydään selvästi salaista sotaa kansallisvaltioita ja kansalaisia vastaan. 

        Pandemian nojalla  ajetaan globaalia järjestelmän muutosta uuteen totalitaristiseen maailmanjärjestykseen  sekä  valtioiden sisällä  yhteiskunnallista rakennemuutosta demokratioista diktatuureiksi.     

       Globalistien rajoittamattomaan sodankäyntiin sisältyy monta eri sodankäyntimuotoa kuten taloudellinen, hybridi, kyber ja biologinen  sodankäynti. Katso Korona totalitarismi     

        Ilmiselvästi esimerkiksi Suomen hallitus, media ja terveydenhoitojärjestelmä käyvät  aggressiivista, psykologista, hybridi ja biologista sotaa maan kansalaisia vastaan. Lue lisää ”Pandemia” ja globaalit saalistajat Korona totalitarismi

    lähteet     

COVID-19 and the Global Predators: We are the Prey Peter R. Breggin, Ginger Breggin Asin 2021   

Natossa sota Venäjän kanssa uhkaa meidän kaikkien turvallisuutta

       Tulilinjalla Venäjä

Venäjä on ollut jo pitkään lännen jatkuvan propagandan, mustamaalauksen, valheiden ja tekaistujen syytteiden kohteena. Tämä toimii perusteluna täyden rintaman hyökkäykselle, johon kuuluvat taloudellinen, hybridi- ja kybersodankäynti, sotaharjoitukset sen rajoilla sekä sijaissota Ukrainassa. 

      Venäjä on Yhdysvaltojen ja Naton sotajoukkojen piirittämä ja Naton tukikohtien ja ydinohjusten ympäröimä. Naton sotaharjoituksia käydään tihenevään tahtiin itämerellä, mustalla merellä ja muualla sen rajojen tuntumassa. 

        Ei ole epäilystä siitä, että Naton toimet ovat aggressiivisia ja pahantahtoisia luonteeltaan. Nato pakottaa Venäjän vastaamaan samalla mitalla ja vahvistamaan puolustustaan. Länsi kutsuu Venäjän vastauksia aggressioksi. Mitä sumutusta: totuus käännetään päälaelleen.

       Tilanne on tulenarka kun kansainväliset suhteet pilataan tarkoituksellisesti, diplomaatit karkotetaan eikä neuvotteluja käydä.

                       Euroopan sodat Venäjää vastaan

       Venäjä on historiallisesti ollut lukemattomien länsimaiden hyökkäysten kohteena  – esimerkiksi Napoleonin sodissa sekä ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa. Venäjän vallankumouksen jälkeisen sisällissodan aikana 1918-20 johtavat kapitalistiset valtiot lähettivät joukkojaan yrittäen menestyksettä kaataa vallankumouksellisen bolsevikkihallituksen.  

       Venäjän sotilasoppi ja ulkopolitiikka verrattuna Yhdysvaltojen vastaaviin

       Venäjän ulko- ja tuvallisuuspolitiikkaa ei voi ymmärtää ilman yhteyttä Yhdysvaltojen ja lännen vastaavaan. Useimmat Venäjän toimet ovat ymmärrettävissä puolustautumisena lännen imperialismia ja laajentumista vastaan. Myös tapahtumat Ukrainassa tulee hahmottaa tätä taustaa vasten.

       Yhdysvaltojen ulkopolitiikka on aggressiivista ja määräilevää. Maa on koko historiansa ajan käynyt sotia ja valloittanut muita maita. Yhdysvaltojen armeija ja Naton joukot ovat levittäytyneet ympäri maailman ja ne osallistuvat vuosittain lukuisiin sotaoperaatioihin monissa maissa. Tähän verrattuna Venäjä puuttuu sotilaallisesti vain harvoihin konflikteihin. Venäjän ulkopolitiikka on rauhanomaista ja sovittelevaa.    

      Venäjän sotilasoppi on puolustuksellinen. Yhdysvaltojen sotilasoppi on avoimesti hyökkäävä. Siihen sisältyy esim. ennalta ehkäisevä sota ja taktisten ydinaseiden käyttö ensi-iskussa.  

        Venäjä ei ole koskaan ollut suuri uhka lännelle. Se on pyrkinyt vain puolustamaan itsenäisyyttään ja rajojaan. Miksi pinta-alaltaan maailman suurimman ja valtavat luonnonvarat omistavan valtion tarvitsisi vallata muita maita? Venäjä on pyrkinyt luomaan normaalit suhteet länteen, se haluaisi vain käydä kauppaa. Imperialistisille länsivalloille tämä ei sovi. Ne haluavat alistaa Venäjän.

          lännen propaganda ja ideologia Naton ja Venäjän suhteesta  

        Martti Ahtisaaren näkemys Naton ja Venäjän suhteesta kuvastaa hyvin lännen ideologiaa ja propagandaa: ”Nato tekee kaikkensa tullakseen heidän rajoilleen ja he ovat pakotettuja reagoimaan tähän. Ei se niin ole. Venäjä on aiheuttanut koko tämän ongelman, joka meillä nyt on – – – väitteet Naton uhasta Venäjää kohtaan on ihan roskaa”. Mielestäni tämä lausuma on roskaa. Silloinhan Venäjän johto, turvallisuuspoliittiset asiantuntijat ja sotilasjohto olisivat luulosairaita. Venäjän kallis ydinaseiden kehittely, varustautuminen ja sotaharjoitukset olisivat täysin turhia. Presidentti Putin työskenteli sentään tiedustelupalvelu KGBssä, jonka tehtävänä on selvittää vihollismaiden salaiset hankkeet ja vehkeilyt.

       Suomen rauhan nobelisti Naton sotakoneen puolustajana ja lobbaajana, irvokasta! Ahtisaari toimi Jugoslavian sodan neuvottelijana juuri ennen Naton ”humanitaarisia” pommituksia ja sai vielä Nobelin palkinnon. Nato maat eivät halunneet neuvotteluihin perustuvaa rauhanomaista ratkaisua Jugoslaviassa, vaan päästä pommittamaan ja hajottamaan sosialistinen maa. Rauhan Nobelin antaminen sotarikollisille kuten Barack Obamalle (vaikkakin ennen hänen ”terrorismin vastaista sotaansa”) on eräs lännen tarkoituksellinen propagandakeino, jolla sotiminen saadaan näyttämään rauhantyöltä aitojen rauhaa rakentavien keinojen sijaan. 

           Kesän Nato kokouksessa Stoltenberg uhoaa: ”Venäjä on uhka Natolle”, mikä peittää totuuden, että Nato on uhka Venäjälle. Suomen ulkopoliittinen johto, puolustusvaliokunta ja useimmat poliitikot ovat tämän saman ideologian vallassa. Naton, hallituksen ja lehdistön propagandassa kaikesta syytetään Venäjää.

       lännen ylivallan tavoittelu ja varustelu kriisin syynä

       Toisin kuin lännen valhemediat ja sotapropaganda esittävät, Venäjä ei ole kriisin syy. Aggressiivinen ja aloittava osapuoli on länsi. Konfliktin alkuperäinen aiheuttaja on lännen hegemoniapyrkimys ja laajentumishalu. Jännitystä luo lännen asevarustelu, painostus ja sodan lietsonta. Venäjä ei ole Euroopalle uhka vaan asia on aina ollut juuri päinvastoin. 

                          länsi ei halua rauhaa

       Länsimaiden ja Naton armeijat, aseet ja ydinaseet eivät ole puolustusta varten eivätkä rauhan takaamiseksi, vaikka niin valehdellaan. Yhdysvaltojen johtamassa järjestelmässä niitä käytetään yhä lisääntyvässä määrin sotarikoksiksi määriteltyihin hyökkäyksiin ja sotien aloittamisiin. Länsi ei halua rauhaa. Aseidenriisunta ja ydinaseista luopuminen aikaisempien allekirjoitettujen sopimusten ja lupausten mukaisesti eivät johtavia länsimaita lainkaan kiinnosta.

Sotiminen ja aseet ovat tuottoisa business. Sodat ja konfliktit pyörittävät yhä enemmän länsimaisia talouksia. Sotatalous on niiden talouden perusta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa sotateollisuus ja siihen liittyvät teollisuudenalat ja palvelut kattavat puolet maan bruttokansantuotteesta.  

        Naton turvatakuut sodan syttyessä eivät ole takuu mistään muusta kuin sodan syventymisestä. Naton turvatakuut eivät voi taata turvaa ja turvallisuutta eivätkä varsinkaan rauhaa. Naton viides artikla ei takaa mitään, mutta sitoo jäsenmaat tukemaan Yhdysvaltojen ulko- ja turvallisuuspoliittisia linjauksia. Naton viides artikla vaatii kaikkien jäsenmaiden suostumuksen. Apu on sellaista minkä jäsenmaat päättävät. Nato jäsenyys ei muuttaisi mitään sen suhteen että Suomen olisi puolustauduttava itse.

     Rauha taataan kansainvälisten lakien kunnioittamisella ja noudattamisella, mitä imperialistiset länsimaat eivät tee, ei aseilla ja armeijoilla. 

                                  sodan uhka     

        Venäjästä voi tulla uhka ainoastaan vihamielisyyden ja painostuksen seurauksena. Poliittinen vaino, taloudellinen sodankäynti, monimuotoinen hybridisodankäynti ja lisääntyvä sotilaallinen toiminta sen rajoilla pakottavat sen puolustautumaan. Toisen maailmansodan aattona Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen, koska Suomi oli liitossa Natsi-Saksan kanssa ja koska Suomen aluetta tiedettiin käytettävän maata ja sen rajan läheistä pääkaupunkia vastaan. Nykytilanne muistuttaakin hyvin paljon tuota aikaa. Toisessa maailmansodassa Saksa yhdessä lukuisten Eurooppalaisten liittolaistensa kanssa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Nyt Yhdysvallat, EU ja Nato yhteisrintamassa ovat aloittaneet monimuotoisen hyökkäyksen ja sotavalmistelut Venäjää vastaan. Kolmas maailmansota ei ole kaukana. Kun länsi käyttää yhä enemmän vain voimaa, kohta myös Venäjällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin tehdä samoin.  Sota Venäjän kanssa uhkaa meidän kaikkien turvallisuutta.

        Putin on sanonut, että Venäjä ei enää aio käydä sotaa omien rajojensa sisällä. Sen tarkoitus on torjua hyökkäykset etukäteen maissa, joita länsivallat käyttävät sijaissotiin Venäjää vastaan. Juuri näin tapahtuu parhaillaan Ukrainassa.              

         Putin on selkeästi varoittanut, että Suomen Natoon liittymisellä tulee olemaan sotilaalliset seuraukset. Suomen ja Ruotsin Natoon hakeutuminen lisäävät riskiä, että maat ajautuvat sotaan. Molemmat maat vaarantavat rauhan ja oman olemassaolonsa Yhdysvaltojen maailmanvalloitussuunnitelmien vuoksi. Suomen ja Ruotsin pääministerit vakuuttavat, että maihin ei perusteta Naton tukikohtia eikä niihin tuoda ydinaseita. Venäjän presidentti Putin on varoittanut sallimasta sitä. Vaikka Naton ohjuksia ja ydinaseita ei vielä tässä vaiheessa tule Suomeen, tilanne voi helposti muuttua myöhemmin. Yhdysvallat pystyy monin tavoin painostamaan, kiristämään ja lahjomaan pienempiä valtioita.  

       Suomen ja Ukrainan tilanne Natoon hakeutumisessa ja geopoliittinen asema muistuttavat toisiaan. Suomi on erityisasemassa, koska sillä on yhteinen pitkä maaraja Venäjän kanssa, aivan kuten Ukrainalla. Suomi on ainut maa Euroopassa, jonka kautta voidaan hyökätä Venäjä puolustuksen ydinalueille Kuolan niemimaalle ja Pietariin. Miten Suomen Natoon liittyminen muka lisäisi turvallisuutta? Juuri Natoon liittymisen takia Ukrainaan hyökättiin. Suomi voisi olla Ukrainan jälkeen sodan seuraava uhri. Vihollisuuden rakentaminen Venäjän kanssa, jota Nato jäsenyys vain kiihdyttää, voi aivan hyvin johtaa juuri samanlaiseen Venäjän puolustukselliseen hyökkäykseen Suomeen kuin Ukrainassa on meneillään ja kuin mitä tapahtui toisen maailmansodan aattona Suomen ollessa Natsi-Saksan liittolainen. Venäjän maavoimat tunkeutuvat Suomen alueelle, sen ohjukset iskevät kaupunkeihimme. Sodan kulku ja tulos ovat ennalta arvaamattomia. Se voi kiihtyä ydinsodaksi. Sodissa on harvoin voittajia.    

       Antamalla aseapua Ukrainaan länsimaat mukaan lukien Suomi osallistuvat epäsuorasti sotaan Venäjää vastaan.                  

        Lähihistoriasta ei ole opittu mitään. Toisen maailmansodan aattona Suomen johto ei piitannut itäisen naapurimme perustelluista turvallisuus huolista ja -toiveista. Miten kävi? Alkoi turha talvisota ja jatkosota. Suomi joutui lopulta antautumaan. Se menetti arvokkaita maa-alueitaan. Jouduimme maksaman raskaita sotakorvauksia. Maan johto pakotettiin vuosikymmeniksi mukautumaan itänaapurinsa sanelemaan politiikkaan. Venäjä yritettiin vallata ja se selviytyi voittajana. Natsit joutuivat häpeään. Puheella erillissodasta yritettiin paikata Suomen kolhiutunutta mainetta. 

        Perinteisen aseistuksen ja armeijoiden suhteen lännellä on tietääkseni ylivoima. Nato kumppaneita ja jäseniä on paljon enemmän kuin Venäjällä liittolaisia. Sotilaallisen epätasapainon vuoksi ydinsodan mahdollisuus kasvaa. Venäjällä on tietojeni mukaan länttä kehittyneemmät ydinaseet. Joidenkin arvioiden mukaan Venäjä on nykyään sotilaallisesti niin vahva että se pärjää Natolle. Eiväthän Yhdysvaltojen ja Naton joukot pystyneet lyömään edes Talibania Afganistanissa. Venäjä on lisäksi liittoutunut Kiinan, Valko-Venäjän ja Iranin kanssa.     

       Yhdysvaltojen hallinnon tärkein tavoite on estää Eurooppaa lähentymästä ja liittoutumasta Venäjän kanssa ja pysäyttää maailman suurimman mantereen, Euraasian, luonteva, luonnollinen ja ekologinen yhdentyminen.    

       Yhdysvaltojen johto ei varmaan piittaa suuresti Euroopan maiden kohtalosta, kunhan ne vain pysyvät sen alamaisena. Se voi hyvin ajaa Euroopan maat kuten Suomen ja Venäjän sotimaan keskenään. Toisessa maailmansodassa Yhdysvaltojen aseteollisuus myi aseita molemmille osapuolille. Sodan jälkeen alkoi Yhdysvaltojen nousu ja menestys. Washingtonin ja Naton sotahullut eivät välitä siitä kuinka paljon hyväuskoisten ja vastuuttomien poliitikkojen johtamien Euroopan maiden kansalaisia uhrataan niiden pyrkimyksessä saavuttaa globaali hegemonia Venäjän ja koko muun maailman ylitse. 

                  kapitalistinen valtio on imperialistinen valtio

      Nykyinen suuntaus osoittaa selvästi, että kapitalistinen valtio on imperialistinen valtio. Läntinen kapitalistinen valtiojärjestelmä perustuu riistoon ja ryöstöön, alistamiseen ja hyväksikäyttöön, väkivaltaan, valloituksiin ja sotimiseen. Nykyään kaikki länsimaiset kansainväliset järjestöt, YK ja useimmat sen alajärjestöt kuten Maailman kauppajärjestö (WTO), Maailmanpankki (WB), Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ja Maailman terveysjärjestö (WHO) on valjastettu näihin tarkoituksiin. Rauhanjärjestö YK toimii nykyään peitteenä lännen pidäkkeettömälle imperialistiselle laajentumiselle ja monenmuotoiselle sodankäynnille maailman kansoja vastaan.

       Lännen kollektiivinen imperialismi ja uuskolonialismi pakottavat kaikki yksittäiset länsivaltiot osallistumaan monenmuotoiseen sodankäyntiin (taloudellinen sodankäynti, hybridisodankäynti ja aseelliset hyökkäykset ym.) ulkopuolisia, toisenlaista järjestelmää edustavia ja globalisaatioita jarruttavia valtioita vastaan. Edes tervettä nationalismia tai järkevää ja ekologista sosialismia ei voida sallia.                           

       Alistaminen, sorto ja väkivalta kohdistuvat nyt myös entistä enemmän myös vauraiden länsimaiden omaan väestöön, kuten olemme korona kriisin yhteydessä nähneet. Perusteettomat ja epätieteelliset rajoitustoimet ja joukkorokotukset keskeneräisillä ja vaarallisilla ”rokotteilla”, joiden todellinen sisältö ja tarkoitus ovat meiltä salattu, ovat osoituksena tästä. Katso https://www.globalresearch.ca/what-so-called-covid-19-vaccines/5797682

      On yhä selvempää, että kapitalistinen valtio ei palvele kansaa, vaan yksin hallitsevaa ja ylikansallista omistavaa luokkaa. Valtion varat ohjataan yhä enemmän tuhoisiin tarkoituksiin. Tavallisten kansalaisten kannalta kaikki huononee yhä enemmän. Saamme osaksemme kaikki haitat, vaikka maksamme kaiken työllä ja veroilla.        

                               omistavan luokan sodat                       

         Miksi kansalaisten pitäisi tukea läntisen ylikansallisen pääoman ja omistavan luokan asevarustelua ja sotiin valmistautumista ja osallistua niiden sotiin? Naton jäsenenä ja alaisena Suomen armeija tulee olemaan yhä vähemmän puolustusvoimat. Yhä useampien pitäisi kieltäytyä asepalveluksesta. Sodat loppuisivat jos meillä ei olisi ajattelemattomien ja tottelevaisten moukkien rykmenttejä. Olen itse siviilipalvelusmies ja entistä ylpeämpi siitä. Suomella on demokraattinen velvoite ja oikeus käyttää armeijaansa ja aseistustaan ainoastaan puolustukseen.    

lähteet

Ahtisaari, Martti; Iloniemi, Jaakko; Ruokanen, Tapani. Miten tästä eteenpäin? Docendo 2016

Uusi maailmanjärjestys

  Kapitalismi on viidensadan vuoden kuluessa kehittynyt, kasvanut ja laajentunut maailmanlaajuiseksi. Valta ja varallisuus ovat keskittyneet, riistorakenteet ovat kiinteytyneet, suuryhtiövalta on heikentänyt demokratiaa ja kansalaisoikeuksia. Covid-19 petos on yritys edelleen lujittaa järjestelmää, viedä kapitalismia vielä askel pidemmälle, lopettaa hyvinvointivaltio ja oikeusvaltio ja pyyhkiä pois demokratia. Käynnissä on suuri poliittinen hanke, yritys lopulliseen vallankaappaukseen, uuden maailmanjärjestyksen, maailmanlaajuisen totalitarismin perustamiseksi.  

       Tämän salakavalan hankkeen arkkitehtejä ja toimeenpanijoita ovat laajasti katsoen finanssi-, rahoitus- ja pankkisektori, lääketeollisuus, IT ala, turvallisuuskoneisto, tiedustelupalvelut, sotateollinen ryhmittymä, energiateollisuus sekä yritysmedia. Takana ovat siis ne, jotka ovat kriisistä eniten hyötyneet ja hyötyvät. Ne ovat kasvattaneet varallisuuttaan ennen näkemättömästi samalla kun konkurssiaallot ja joukkotyöttömyys ovat koetelleet keskiluokkaa ja työväenluokkaa. Vastuussa ovat myös samat tahot, kuten Maailman talousfoorumi ja Maailmanpankki, jotka olivat mukana Event 20 pandemiaharjoituksessa ja monissa muissa vastaavissa harjoituksissa. Läsnä oli myös Kiinan hallitus. Kiina on siis juonessa mukana

       Hyökkäyksen perimmäisenä tarkoituksena on selvästi luoda ns. uusi maailmanjärjestys, perustaa kansallisvaltioiden yläpuolella oleva totalitaristinen maailmanhallinto, kumota eri maiden itsemäärääminen, kieltää niiden perustuslait, kaventaa ihmisoikeuksia ja kansalaisoikeuksia, lyödä vasemmisto lopullisesti ja perustaa maailman talousfoorumin kaavailema teknofasistinen yhteiskunta.   

     Korona kriisi on etukäteen suunniteltu ja hyvin harjoiteltu CIAn johtama sotaoperaatio hävittää maailman maista demokraattinen hallintomalli ja perustaa globaali tyrannia pakkorokotuksineen. 

     Sodan tarkoituksena on tuhota yhteiskunta ja sen normaalit toiminnat: kansalaisyhteiskunta, sosiaaliset suhteet, yhteisöllisyys, kansantalous,  elinkeinot, yrittäjyys ja perinteet. 

      Maailmanlaajuisen vallankaappauksen päämääränä on hävittää demokratiat, jyrätä perustuslait, viedä kansalaisoikeudet ja muuttaa lainsäädäntöä yhä autoritaarisemmaksi.

    Totalitarismi on omistavan ja hallitsevan luokan jäsenille ihanteellinen yhteiskuntamalli, koska siinä he voivat päättää kaikista asioista kansalaisten häiritsemättä.

           Maailman talousfoorumin suuri uudelleenasetus  

        Maailman talousfoorumi ja sen takana olevat tahot ovat selkeästi sanoneet pyrkivänsä luomaan uudenlaisen, korona kriisin jälkeisen yhteiskunnan. Sitä ennen entinen pitää tuhota. Hyvin läpinäkyvää. Tarvitaan muka suuri uudelleen asetus, uudelleen järjestely. Heidän suunnittelemansa uusi uljas teknofasistinen yhteiskunta ei ole vapaita ihmisiä, vaan orjia varten. 

         Maailman talousfoorumin ajama suuri uudelleen asetus on yhtä kuin totalitaarinen uusi maailmanjärjestys. Siinä globalisaatiota halutaan edelleen syventää, viedä se äärimmilleen. Se tulisi olemaan äärimmilleen vietyä kapitalismia ja suuryhtiövaltaa. Ohjelmaan kuuluu demokratian hävittäminen, kansallisvaltioiden ja niiden itsemääräämisen poistaminen ja rajojen avaaminen. Kaikista maista on määrä tulla banaanitasavaltoja, heikkoja valtioita vailla itsemääräämistä.  

         Kansallisten hallitusten paikan ottaa maailman hallinto, jossa päättävät ulkoapäin asetetut johtajat, finanssi eliitti, Wall Street, pieni joukko jättimäisiä yritysryppäitä kuten öljy- ja energiateollisuus, yritysmedia, tietotekniikka ala, lääketeollisuus sekä sotateollinen ryhmittymä.

         Järjestelmän ylläpitämiseen tarvitaan fasistinen ja totalitaarinen poliisijärjestys. Siihen sisältyvät kansalaisoikeuksien pysyvät rajoitukset sekä väestön täydellinen hallinta ja valvonta.

      kaikkien maiden kansalaisista tulee kolmannen maailman kansalaisia

       On turha kuvitella, että uusi maailmanjärjestys voisi koskaan kunnioittaa ihmisoikeuksia ja palvella kansalaisia, tuoda meille paremman tulevaisuuden ja maailman. Kun sen rakentaminen aloitetaan valheella ja ihmisarvon polkemisella myös jatko tulee olemaan samaa. Järjestelmässä, jonka luominen alkaa rikoksella ihmisyyttä vastaan, kansanmurhilla ja sotarikoksilla, kansalaiset eivät koskaan olisi mitään muuta kuin alamaisia ja orjia, ei täysivaltaisia kansalaisia. Kun nyt kaikki korona kriisiin liittyvä on valhetta ja petosta niin elämä sellaisessa järjestelmässä tulisi olemaan kuin George Orwellin romaanissa 1984, missä totuus ja valhe kääntyvät päälaelleen ja missä vankeus on vapautta. Uudessa maailmanjärjestyksessä harvat ja valitut omistavat kaiken ja päättävät kaikesta. Hallitusten tehtävänä on heidän toiveidensa toteuttaminen, kansalaisten tehtävänä on heidän määräystensä noudattaminen. Kansalaisten osana on ”olla onnellinen omistamatta mitään”. Luvattu onni on tietenkin valhetta. Elämä sellaisessa yhteiskunnassa tulisi olemaan äärimmäistä hyväksikäyttöä ja riistoa, manipulaatiota ja orjuuttamista. Vapaita tulisi olemaan enää ainoastaan 1 %, omistava ja hallitseva luokka.  

        Rokote on esimerkki siitä miten homma tulee jatkossa toimimaan. Globaalien suuryritysten säätelemättömät ja vahingolliset tuotteet tuputetaan kansalaisille valheiden saattelemana. Lääkeyhtiöt kaappaavat entistä vahvemmin haltuunsa lääketieteen koulutuksen ja terveydenhoidon mukaan lukien lasten ja vanhusten hoidon. Suuryhtiöt ohjaavat yhä enemmän koulutusjärjestelmäämme. Valtion laitokset muovataan palvelemaan ylikansallista kapitalistista eliittiä. Mediaa tulee luonnehtimaan äärimmäinen manipulaatio ja mainonta. Aito tiede ja lääketiede joutuvat marginaaliin. Päämääränä on hallinnon diktatuuri, taloudellinen diktatuuri, lääketieteellinen diktatuuri, mediadiktatuuri ja teknokraattinen diktatuuri.      

      Olemme jo nyt kuin entisten siirtomaiden asukkaita. Meitä kohdellaan niin kuin läntiset valloittajat kohtelivat ja edelleen kohtelevat maiden alkuasukkaita. Rikkaiden länsimaiden järjestämät lääketieteelliset kokeilut ja joukkomurhat ovat aina olleet arkipäivää kehitysmaissa. Bill Gatesin vuosikymmeniä toteuttamat rokotusohjelmat siellä ilmentävät edelleen tätä äärimmäistä hyväksikäyttöä, väkivaltaa ja rasismia. Nyt se tullut tännekin. Kaavaillussa uudessa maailmanjärjestyksessä kaikkien maiden kansalaisista tulee kolmannen maailman kansalaisia, joita kohdellaan ihan miten tahansa. Yhtiökolonialismista tulee normi.  

        Mukautumalla ja alistumalla korona mielivaltaan varmistamme sen että me ja jälkeläisemme tulevat olemaan ainoastaan hyväksikäytön kohteita, alempaa luokkaa ilman oikeuksia.      

Pahan alku ja juuri – kapitalismi

Planeetta Maan asiat ovat pahasti pielessä. Kehitys ei ole menossa hyvään suuntaan. Meitä kohtaavat useat vakavat ongelmat samanaikaisesti. Menossa on uusi kylmä sota, johon liittyy asevarustelukierre ja kasvava ydinsodan uhka. Lukuisat sodat ja sisällissodat riehuvat ympäri maailmaa. Terrorismi ja ääriliikkeet ovat levittäytyneet yhä laajemmalle. Rikokset ihmisyyttä vastaan, sotarikokset ja kansanmurhat, joista toteuttajamaat eivät joudu vastuuseen, ovat uusi normaali.Talousjärjestelmäämme kuuluvat luontaisesti toistuvat talouskriisit, taantumat ja lamat, joita säestävät velkakriisit ja pankkikriisit. Eriarvoisuus ja kuilu rikkaiden ja köyhien maiden ja ihmisten välillä syvenevät entisestään. Köyhyys ei vähene ja väestö kasvaa hallitsemattomasti. Humanitaariset kriisit ja nälänhädät ovat arkipäivää. Yhä useammissa maissa sosiaalisesta kehityksestä ei enää voi puhua, ainoastaan sosiaalisista kriiseistä. Meitä koettelee suurin maailmanlaajuinen pakolaiskriisi ihmiskunnan historiassa. Demokratia on kaventunut maailmanlaajuisesti, kansalaisoikeuksia ja ihmisoikeuksia poljetaan, poliisivaltio on todellisuutta Yhdysvalloissa ja muualla. Sääntöperustainen kansainvälisen järjestelmä rapautuu, YK on heikentynyt ja rappeutunut. Yksi vakavimmista on ekologinen kriisi, koska luonto on olemassaolomme perusta. Siihen sisältyy ympäristön moninainen saastuminen, alkuperäisen luonnon ja sen monimuotoisuuden hälytysmäisen nopea väheneminen, lajien joukkosukupuutto ja ehkä osittain myös ilmaston muutos. Ihmiskunnan ekologinen jalanjälki ylittää luonnon kantokyvyn. Nykymenolla edessä on väistämättä ekokatastrofi, yhteiskunnallinen romahdus yhä useammissa maissa ja kolmas maailmansota. Ihmiskunta on ennen näkemättömän haasteen ja muutoksen edessä.

      Aloin miettiä onko näillä ongelmilla jotain yhteistä ja mistä ne ovat saaneet alkunsa. Psykologiset ja uskonnolliset käsitykset ihmisluonnon kehittymättömyydestä ja turmeltuneisuudesta eivät selitä mitään. Syytä on etsittävä järjestelmän tasolta. Perehdyttyäni riittävän paljon erikseen ja yhdessä näihin ongelmiin, joista käsittelen joitain tärkeimpiä, vakuutuin melko pian siitä, että niiden kaikkien pääsyynä on kapitalismi. Kapitalismin logiikka, ahne voitontavoittelu, selittää kaikki yhteiset ongelmamme. Nykyinen Yhdysvaltojen johtama globalisaation ja uusliberalismin nimillä kulkeva entistä häikäilemättömämpi kapitalismin muoto on kärjistänyt kaikkia sen tunnettuja ongelmia. Puhumme nyt järjestelmällisestä ihmisoikeudet ja ympäristönormit polkevasta saalistuskapitalismista ja tuhokapitalismista. 

       Vaikka kriisi on ilmeinen, silti toimitaan entiseen tapaan ja syvennetään ongelmia. Vallanpitäjien päätöksentekoa ohjaa ensi sijassa pyrkimys talouskasvuun, ei olemassaoloamme uhkaavat ongelmat. Kilpailu suurvaltojen, maiden ja yhtiöiden välillä vesittää ongelmien järkevän ratkaisemisen. Länsimaiden poliitikot palvelevat yleensä rahapiirejä, ylikansallisia suuryrityksiä ja sijoittajia ja he taas ajavat omia etujaan.  Valtiot ja hallitukset, jotka palvelevat pääomaa, eivät saa aikaan muutosta. Nykyisen kapitalistisen järjestelmän puitteissa puututaan korkeintaan vain yksittäisiin ongelmiin, mutta ei niiden perussyihin, hoidetaan vain oireita eikä itse sairautta. Esimerkiksi (muka) rauhaan pyritään kasvavalla asevarustelulla, Naton laajentumisella, vallankaappauksilla ja sotilaallisilla operaatioilla. Terrorismia (muka) yritetään torjua terrorismin vastaisella sodalla. Talouskasvun ja markkinoiden uskotaan poistavan köyhyyden ja ratkaisevan ympäristöongelmat. Ilmastomuutosta pyritään hillitsemään päästökaupalla. Joukkopakolaisuuden syihin ei kiinnitetä huomiota, vaan aiheuttajamaat tyytyvät ainoastaan vastaanottamaan pienen määrän apua tarvitsevista. Ihmisoikeusliikkeet pyrkivät paikkaamaan maailman epäoikeudenmukaisuuksia kun koko nykyinen läntinen globaali järjestelmä on sortava, väkivaltainen, syrjäyttävä ja karkottava. Mitään tässä ja alussa mainituista ongelmista ei voida ratkaista kapitalismin puitteissa. Sitä yritettäessä järjestelmä ja valtarakenteet jäävät ennalleen kuten ongelmatkin. Kun keskitytään muuttamaan järjestelmää, silloin meillä on parhaat edellytykset löytää niihin kestäviä ratkaisuja.   

            Riisto ja voitontavoittelu

     Nykykapitalismille ominainen pääoman kerryttäminen itsetarkoituksena perustuu ihmisen ja luonnon yhä laajempaan ja tehokkaampaan riistoon. Luonto, ihmiset ja kansat ovat välineitä, joita käytetään hyväksi lisäarvon luomiseksi. Luonnon ja ihmisten riisto ovat osa samaa sairautta, pääoman ylivaltaa muiden arvojen ja oikeuksien ylitse. Nykyinen kapitalismi on epäinhimillistä, se ei välitä ihmisistä eikä luonnosta. Kapitalismi on ontto järjestelmä, jossa raha on kaiken yläpuolella. Kapitalismilla ei ole moraalia.        

      Yksityinen voitontavoittelu on par excellence toimintaa, joka on vastuutonta ja aiheuttaa ikäviä seurauksia kaikkialla. Kapitalismille ominaisessa toimintamallissa voitot ovat yksityisiä, haitat sen sijaan ovat aina yhteisiä ja jäävät muiden taakaksi ja maksettavaksi. Siinä yksityinen etu voittaa useimmiten yleisen edun.   

        Suuntaus on jo pitkään ollut että harvat rikastuvat suunnattomasti, keskiluokka kuihtuu, köyhyys lisääntyy länsimaissa ja äärimmäinen kurjuus kolmannessa maailmassa. Muiden länsimaiden auliisti tukeman Amerikan imperiumin alaisuudessa miljoonat kuolevat sen aloittamissa sodissa ja pommituksissa ja talouspakotteiden ja epäreilun kauppapolitiikan seurauksena nälkään ja vielä useammat miljoonat syöstään äärimmäiseen kurjuuteen, jotta pieni eliitti voi haalia itselleen valtavia omaisuuksia.  

      Kapitalismi on pääsyy sotiin, väkivaltaan, sortoon, köyhyyteen ja luonnon tuhoutumiseen nykymaailmassa.  

     Imperialismi, kolonialismi, uuskolonialismi, rasismi ja uusfasismi ovat kapitalismin lapsia.

        Kapitalismi ja sodat

      Kapitalistinen markkinatalousjärjestelmä perustuu riistoon ja sortoon, militarismi ja vahvat sotavoimat ovat sen välttämätön apuväline ja maailmalla riehuvat lukemattomat sodat ja konfliktit ovat niiden luonnollinen seuraus. Aseet, väkivalta ja terrori ovat väline, jolla väärä ja epäoikeudenmukainen järjestelmä pysyy pystyssä. Maailman rikkain maa Yhdysvallat on myös suurin ihmisoikeuksien rikkoja ja sillä on ylivoimaisesti suurin armeija ja suurimmat asevarustelumenot.   

       Kilpailu ja taloudellisen kasvun vaatimus johtavat taisteluun maailman luonnon ja – energiavaroista, mikä taas johtaa sotiin ja konflikteihin. Tänä päivänä maailmasta on vaikeaa löytää yhtäkään sotaa tai merkittävää konfliktia, missä vähintään taustatekijänä ei olisi lännen ylivallan tavoittelu ja sen geopoliittiset ja taloudelliset intressit.    

     Useimmat kansat ja maat kannattavat rauhaa. Sotiin ajavat imperialistiset länsimaat kuten olemme nähneet viime vuosikymmeninä Neuvostoliiton romahduksen jälkeisenä aikana alkaen Jugoslavian Nato pommituksista ja jatkuen Afganistanin ja Irakin miehityksiin ja käynnissä olevaan Syyrian tuhoamisyritykseen. Kansanjoukot kannattavat rauhaa, omistava luokka kannustaa sotiin ja ryöstöretkiin. Niin absurdia kuin se onkin, sotiminen ei johdu köyhyydestä ja epätoivosta, vaan ylenmääräisestä vauraudesta, jota halutaan edelleen lisätä. Aseet ovat rikkaiden teollisuusmaiden valmistamia. Jo asemyynninkin takia länsimaat pitävät huolen siitä että sotia ja konflikteja maailmassa riittää. Varallisuuden ja vallan keskittyminen on johtanut asevarusteluun ja sotiin.  

     Sodat ovat esimerkki äärimmäisen epäekologisesta toiminnasta: valtavasti inhimillisiä voimavaroja ja aineellisia resursseja käytetään taisteluihin ja tuhoamiseen. Sodat eivät ole välttämättömiä. Ihmiskunnan selviytymisen kannalta ja ekologisesti ne ovat mielipuolisia.  

      Asevalmistus, asevarustelu, valtavien armeijoiden ylläpitäminen ja hävittäjien ja laivueiden liikkuminen ympäri maapallon aiheuttavat sille valtavan ekologisen kuormituksen. Sodat ja niihin valmistautuminen murhaavat ihmisten lisäksi ekosysteemimme. Yhdysvaltojen armeija on maailman suurin yksittäinen saastuttaja. Yhdysvaltojen ja Naton aloittamien sotien ympäristövaikutukset ovat suunnattomat, mistä esimerkkinä on vaikkapa köyhdytetyn uraanin käyttö entisessä Jugoslaviassa ja Persianlahdella. Meidän on aina vastustettava Natoa, sen laajentumista ja pommituksia.                       

      Länsi ei ole valinnut järkevää ja vastuullista kumppanuuden, yhteistyön ja rauhan politiikkaa suhteessa itäisiin suurvaltoihin. EUn mukana pieni Suomikin on lähtenyt edistämään USAn brutaalin imperiumin laajentamisyritystä. Lännen johtajien fanaattinen ja mielipuolinen päämäärä on maailman kaikkien maiden täydellinen alistaminen hinnalla millä hyvänsä osaksi pääoman diktatuuria.

      Sodat, konfliktit ja terrorismi eivät maailmasta koskaan tule loppumaan ilman kapitalistisen järjestelmän kumoamista. Läntinen mätä velkaan ja pyramidihujaukseen perustuvaan kultakannasta irrotettuun dollariin nojautuva talous vaatii jatkuvasti uusia pikavoittoja ja ryöstöretkiä pysyäkseen pystyssä. Rauhan- ja ympäristöliikkeet eivät voi onnistua tavoitteissaan myötäilemällä kapitalismia. Ahneuden ja sotien vastustaminen ja luonnon rakastaminen ovat sama asia.  

           Ympäristösuojelu ja demokratia kolmannessa maailmassa

      Useimmat länsivaltojen entiset siirtomaat ovat nykyään, kuten ennenkin, riistomaita. Riiston ja alistamisen muodot ovat muuttuneet, itse järjestelmä ei olennaisesti. Länsimaiden vauraus ja hyvinvointi perustuvat edelleen suuresti kehitysmaiden hyväksikäyttöön. Niiden köyhyys, ihmisoikeuksien polkeminen ja ympäristön tuhoaminen ovat suoraa seurasta uusliberalistisesta talouspolitiikasta. Ns. vapaakauppa on vapaata pääomalle ja ylikansallisille suuryhtiöille, erityisesti etelän ihmisille se on orjuutta ja riistoa. Vapaakauppa on vastuutonta kauppaa koska siinä voidaan vapaasti polkea työntekijöiden oikeuksia, pilata ympäristöä ja kiertää veroja ilman yhteiskuntavastuuta.

       Korruptoituneet, ylikansallisille yhtiöille maansa myyneet hallitukset, yhtiöiden olematon verotus ja maiden ulkomaanvelkataakka vievät mahdollisuuden tuottaa kansalaisten tarvitsemia peruspalveluja, luoda kestävää tuotantoa ja elämäntapaa ja suojella ympäristöä. Luontoa tuhotaan suoraan ylikansallisten yhtiöiden löysien ympäristösäädösten kautta sekä epäsuorasti viemällä paikallisilta maat ja elinkeinot. Elääkseen heidän on pakko hyödyntää luontoa kestämättömästi.

      Kuluttajat eivät useinkaan tiedosta mitä kaikkea kehitysmaiden tuontituotteidemme tuotantoon voi liittyä kuten vaikkapa alkuperäisasukkaiden karkottaminen ja tappaminen, metsien raivaaminen, ympäristön ja vesistöjen törkeä saastuttaminen, korruptio, veronkierto, lapsityö, työläisten oikeuksien polkeminen, olematon palkka, ammattiyhdistysliikkeiden tukahduttaminen ja niiden johtajien ja muiden aktivistien salamurhat.

       Kulutusyhteiskunta on kapitalismin luomus. Kuluttajat ja erityisesti kohtuuttomat ylikuluttajat ovat mitä suurimmassa määrin osasyyllisiä ympäristökriisiin. Suurriistoyhtiöiden tuotteita ostavat kuluttajat vahvistavat heidän valtaansa, vaikka meidän tulisi boikotoida niitä niin paljon kuin mahdollista ja tukea sen sijaan paikallista ja kestävää tuotantoa.  

       Maan ympäristön tila heijastaa sen yhteiskunta- ja talousjärjestelmää. Kehittyvien maiden ympäristön suojelu ei ole mahdollista puuttumatta niiden yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta ylläpitäviin rakenteisiin. Siellä pyrkimys kestävään kehitykseen tulee yhdistää muihin yhteiskunnallisiin tavoitteisiin kuten itsemäärääminen, demokratia, ihmisoikeudet, tasa-arvo, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja köyhyyden vähentäminen, joita kaikkia sosialismi edistää parhaiten     

     Heikompia etelän maita ja kansoja orjuuttava läntinen imperialismi ja uuskolonialismi tuhoavat pitkällä tähtäimellä meidän kaikkien elämän edellytykset maapallolla. Sademetsät palavat Brasiliassa ja Afrikassa, mutta EU ei tee mitään, koska sen omat yhtiöt toimivat siellä eikä sujuvaa kaupankäyntiä haluta vaarantaa. Etelän kansakuntien vapautuminen ja aitojen demokratioiden perustaminen johtaisivat myös luonnon kunnioittamiseen, mikä on aina ollut alkuperäiskansojen asenne. Yhteinen hyvä toteutuisi ja tuhokehitys pysäytettäisiin. Demokraattisessa, yhteisomistukseen ja osallisuustalouteen perustuvassa sosialistisessa järjestelmässä paranevat samalla sekä ihmisen että luonnon oikeudet kun kummatkaan eivät enää ole hyväksikäytön kohteita. Yhteisomistus ja yhteiskäyttö säästävät kaikkia luonnonvaroja. Sosialismista tulee ekososialismia.             

         Maailman vaihtoehtoliikkeiden yhdistyminen

      Militarismi ja sodat, uuskolonialismi, rasismi, eriarvoisuus, köyhyys ja luonnon tuhoaminen liittyvät kaikki toisiinsa. Emme voi vapautua yhdestäkään ennekuin puututaan itse pääpahaan, niiden kaikkien aiheuttajaan. Vaikka ihmiskunnan vakavimmat ongelmat ovat syvästi yhteydessä toisiinsa ja niillä on yhteinen alkujuuri (kuten olemme pyrkineen osoittamaan), silti yhteiskunnallinen aktivismi on hajautunut erillisiin vaihtoehtoliikkeisiin kuten globalisaatiokriittinen liike, ympäristö-, rauhan-, ihmisoikeus-, naisasia- , työväen-, kehitysmaa- ja ilmasto liikkeet yms..    

       Säätiöt ja suuryritykset tukevat mielellään yhden asian liikkeitä ja saavat ne siten talutusnuoraansa. Näin pyritään ennalta ehkäisemään luokkatietoisuuden syntyminen, työväen ja muiden osattomien suuri yhtenäinen järjestäytyminen, todella vallankumouksellinen joukkoliike järjestelmää vastaan. Hajota ja hallitse on kautta historian ollut vallanpitäjien tehokas ase. Yhden asian liikkeet ovat heille heikkoja ja vaarattomia

      Esimerkiksi ruotsalaisen Greta Thunbergin ilmastoliikkeessä ei edellytetä radikaalia järjestelmänmuutosta, se ei ole kapitalismin eikä sodan vastainen, siinä unohdetaan muut vakavat ympäristöongelmat ja se on eriytynyt muusta ympäristöliikkeestä. Useimmat vihreät puolueet taas uskovat tehokkaasti puolustavansa ympäristöä kyseenalaistamatta markkinatalousjärjestelmää. Emme voi estää ekokatastrofia pinnallisilla keinoilla ja vähäisillä muutoksilla. Mielestäni ainoa todellinen ratkaisu ympäristökriisiin ja tie kestävään elämäntapaan ja kulttuuriin on kapina kapitalismia ja globaalia eliittimafiaa vastaan.  

       Meidän on yhdistettävä vastarinta asevarustelua ja sotia, imperialismia, uuskolonialismia, rotusortoa ja luonnon tuhoamista vastaan demokratian, ihmisoikeuksien, taloudellisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja kestävän elämäntavan puolesta.

      Marxin sanoja mukaillen kaikki maailman edistykselliset yhteiskunnalliset vastarinta- ja vaihtoehtoliikkeet liittykää yhteen!

                                        Loppujulistus

      Tarkastellessamme asioita puolueettomasti kapitalismin aiheuttamat maailmanlaajuiset ongelmat ovat päivänselvät. Nykymuotoinen kapitalismi on epäonnistunut, sairas ja tuhoisa järjestelmä, joka on toivottavasti tullut tiensä päähän.  

       Muutos ei tapahdu itsestään. Kaikkia heränneitä tarvitaan muodostamaan liikkeiden liike.  Vastavallankumoukselliset voimat ovat pelottavat vahvat. Tuhoisaa länsimaista järjestelmää tukeva propaganda on hellittämätöntä medioissamme ja oppilaitoksissamme. Kristityt uuskonservatiivit, äärioikeisto, valkoista ylivaltaa ja yhtiövaltaa ajavat, markkinafundamentalistit, kansainvälisten rahoituslaitosten ja pankkien koronkiskurit, finanssikeinottelijat, uusfasistit ja sodanlietsojat eivät luovuta. Oikeiston luokkasota kansaa vastaan on viime vuosikymmeninä ollut huomattavasti menestyksellisempää kuin vasemmiston luokkataistelu. Lännen väsähtäneen vasemmiston tulisi ottaa esimerkkiä Etelä-Amerikan maiden kamppailusta uuskolonialismia ja uusliberalismia vastaan. Ranskan lakot ja mielenosoitukset ovat kyllä osoitus vallankumoushengestä.  Toivottavasti kyse on muustakin kuin vain työläisten omien etujen puolustamisesta vailla kansainvälistä suuntautumista.

      Globaalin etelän työläisten, osattomien ja alkuperäiskansojen tulee yhdistyä solidaarisuuden hengessä rintamaan lännen vasemmiston kanssa unohtamatta jäljellä olevien sosialististen maiden tukea. 

      Länsivaltioissa ja niiden alistamissa kehitysmaissa vallankumous on välttämättömyys. Meidän on kumottava yksityisomaisuuteen perustuva kapitalistinen järjestelmä ja perustettava nykyaikainen yhteisomistukseen perustuva demokraattinen sosialismi. Tämän toteuttaminen on ihmiskunnan kohtalonkysymys, eloonjäämistaistelu, joka leimaa kuluvaa vuosisataa.  

Kirjoitettu 2. 1. 2020. Tarjosin juttua Tiedonantajaan mutta ei kelvannut.

Michel Chossudovskyn salaliittoteoria koronakriisistä

        Pandemia on väärä hälytys, jonka tavoitteena on kansallisvaltioiden lakkauttaminen ja totalitaarisen maailmanhallinnon perustaminen.

       Prof. Michel Chossudovsky on kanadalainen ekonomisti ja globalisaatio tutkimuskeskuksen ja verkkosivuston www.globalresearch.ca perustaja. Hän on kirjoittanut mm. suomennetunkin teoksen Köyhyyden globalisointi, josta on äskettäin ilmestynyt uusi täydennetty laitos.

Hänen mukaansa koronavirus pandemiaa on käytetty verukkeena ja oikeutuksena maailmantalouden sulkemiseksi. Ihmisten liikkumista rajoittava sulku ja kansallisten talouksien osittainen sulkeminen eivät ratkaise julkista terveyskriisiä. Talouden sulkeminen epävakauttaa koko globaalin talouden. Se tuhoaa kansallisia talouksia, kokonaiset kansantaloudet ovat vaarassa. Se köyhdyttää sekä kehittyneitä että kehittyviä maita. Se aiheuttaa joukkotyöttömyyttä. Se on tuonut köyhyyttä ja nälänhätää miljoonille ihmisille kautta maailman. Sulku vahvistaa sosiaalista epätasa-arvoa ja on pohjimmiltaan rasistinen. Se turvaa enimmäkseen vain rikkaita.

      Marxilaisittain talous on todellisen elämän tuottamisen perusta. Maailmanlaajuinen taloudellisen toiminnan rajoittaminen heikentää sitä. Siihen sisältyvät sekä varsinaisten elämän välttämättömyyksien (ruoka, terveys, koulutus, asuminen) tuottaminen että sosiaalisten suhteiden tuottaminen. Sulku tuhoaa yhteiskunnallisia instituutioita ja sosiaalisia suhteita, se rapauttaa kulttuuria ja se sulkee kouluja ja yliopistoja. Globaalin taloudellisen sulun aiheuttamat haitat ihmisille ylittävät monin kerroin viruksen terveysvaikutukset. Sen kammottavat sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset jätetään huomiotta. Tämä etukäteen suunniteltu ja järjestetty kriisi on ennenkuulumaton maailman historiassa. Se on pirullinen projekti, rikos ihmisyyttä vastaan.  

     Tavallista kausi-influenssaa aiheuttava korona virus on äärimmäisen yleinen, covid-19 on vain sen erityinen muoto. Sen tunnistamiseksi ei ole olemassa varmaa testiä. Media luo pelkoa ja paniikkia, emme saa luotettavaa tietoa tilanteesta ja uhriluvut ovat usein liioiteltuja.    

                                 WHOn korruptio   

       30 Tammikuuta Maailman terveysjärjestön (WHO) hätäkomitea julisti koronavirus epidemian kansainväliseksi julkiseksi terveyshätätilaksi, vaikka sen jäsenet olivat olleet eri mieltä asiasta. Tuolloin rekisteröidyt tartunta ja kuolleisuus luvut eivät tukeneet päätöstä. Asukaslukuun nähden Kiinassa oli vain vähän tartuntoja. Kiinan ulkopuolella oli vain 150 tapausta eikä lainkaan rekisteröityjä kuolemia. WHOnpäätös oli siis vailla perusteita. Sen toimintaa olivat muovaamassa voimakkaat finanssi instituutiot ja lobbausryhmät mukaan lukien Wall Street, iso lääketeollisuus, Maailman talousfoorumi ja Bill ja Melinda Gates säätiö. Kansallisten talouksien osittainen tai täysi sulkeminen toteutetaan WHOn kauppaa, maahanmuuttoa ja kuljetusrajoituksia ym. koskevien ohjeiden mukaisesti.

        Monien asiantuntijoiden mukaan covid-19 ei ole sen vaarallisempi kuin tavallinen kausi influenssa. Monet muut virukset ovat vaarallisempia kuin se. Kyseessä ei siis ole muu kuin väärä hälytys. Chossudovskyn ja tämän koosteen tekijän tarkoituksena ei ole vähätellä korona epidemian aiheuttamia vakavia terveyshaittoja, vaan arvostella sen torjumiseksi käytettyjä keinoja ympäri maailman. Sattumoisin minulla on tätä juttua tehdessä influenssa virus, mahdollisesti juuri kyseessä oleva, eikä se todellakaan ole ihan harmiton.

        Vuoden 2009 sikainfluenssa skandaali kannattaa tässä yhteydessä pitää mielessä. Perustuen epätäydelliseen tietoon, WHO ennusti, että h1n1 sikainfluenssavirus voisi tarttua seuraavan kahden vuoden aikana kahteen miljardiin ihmiseen — lähes kolmannekseen maailman väestöstä. Vuonna 2009 WHOn pääjohtaja Margaret Chan tilasi isolta lääketeollisuudelta 4.9 miljardia annosta sikainfluenssarokotetta ja kansalliset hallitukset tilaisivat sitä siltä miljardeja annoksia, mikä toi sille jättivoitot. Mutta laajaa kulkutautia ei tullutkaan. Kyseessä oli väärä hälytys. Lisäksi tuhannet sairastuivat rokotteesta. Suomessakin narkolepsia pilasi lukemattomien nuorten elämän. Lisäksi h1n1 muuntui, kuten nykyinen uusi koronaviruskin voi tehdä, joten rokotteet olivat hyödyttömiä.

      Ajaessaan omaa maailmanlaajuista rokotusohjelmaansa iso lääketeollisuus yrittää rajoittaa tietoa hydroxychloroqiinistä, joka on halpa ja tehokas lääke myös uuden korona viruksen hoitamiseen. Suomessa nimenomaan kyseenalaisiin rokotteisiin käytettäväksi on varattu ainakin 110 miljoonaa euroa.      

             Event 201, pahaenteinen pandemia simulointi   

     Lokakuussa 2019, tuskin 2 kuukautta ennen viruksen puhkeamista, John Hopkins terveysturvallisuuden keskus Baltimoressa toteutti huolellisesti suunnitellun simulaation koronavirus epidemiasta nimeltään event 201 (video löytyy netistä). Sen järjestäjiin ja sponsoreihin kuuluivat Bill ja Melinda Gates säätiö ja Maailman talousfoorumi. Monet asiat simulointi harjoituksessa vastaavat sitä mitä tapahtui myöhemmin kuten osakemarkkinoiden 15 % lasku. Alun perin WHO antoi virukselle jopa saman, tuossa harjoituksessa esiintyneen akronyymin nCoV-2019 ennen kuin sen nimeksi muutettiin covid-19. Samat tahot olivat sekä harjoituksen että varsinaisen pandemian tosiasiallisen johdon takana.       

              väestönhallinta ja kansalaisoikeudet

      Kulkutautia käytetään tekosyynä globaaliin väestönhallintakokeeseen. Useimmat maailman hallituksista ovat suostuneet tähän kamalaan sosiaaliseen ja taloudelliseen ohjelmaan. Poliitikot ja terveysviranomaiset yli 150 maassa noudattavat korkeammalta tulevia määräyksiä. Hallitukset on suorasti tai epäsuorasti painostettu noudattamaan WHOn ohjeistuksia. Miljoonat ihmiset tottelevat vuorostaan hallitustensa käskyjä. Totalitaarisia pakkokeinoja on käytetty ympäri maailman. Hallitusten toimenpiteet ovat perustuslakien vastaisia ja ne rikkovat lukuisia kansalaisoikeuksia kuten liikkumisvapaus ja kokoontumisvapaus. Köyhemmissä maissa jopa “oikeus elämään” kielletään. Joissain maissa on julistettu sotalaki. Ruotsin ja sosialistisen Nicaraguan onnistunut avoimempi politiikka osoittavat, että Suomellakin olisi ollut vaihtoehtoja laajalle sululle ja pakkotoimenpiteille.

                    taloudellinen sodankäynti

       Kaiken kaikkiaan kyseessä on taidokas imperialistinen hanke —  Yhdysvaltojen ja globaalin kapitalismin yritys säilyttää kuristusotteensa maailman maista. Tärkeä osa sitä on Yhdysvaltojen ja Naton sotilaalliseen ja tiedustelu suunnitteluun yhdistynyt taloudellinen sodankäynti Kiinaa vastaan. Tarkoitus on myös heikentää Venäjää ja Irania ja epävakauttaa Euroopan unionin taloudellista rakennetta.

      Päämääränä on koko globaalin talouden horjuttaminen. Maailmanlaajuisessa korona sulussa on siis pääasiassa kyse taloudellisesta sodankäynnistä eikä niinkään ihmisten terveyden varjelemisesta, kuten meidän on annettu uskoa. Globaalin rahaeliitin, miljardööri säätiöiden ja filantrooppien tavoitteena on maailmantalouden romahduttaminen, autoritaarisuuden normalisoiminen ja totalitaarisen maailmanhallinnon perustaminen.

      Taloudellisen toiminnan rajoittaminen ajaa pienet ja keskisuuret yritykset vararikkoon. Ison rahan päämäärä on heikentää kilpailijoitaan ja lopulta eliminoida tai ostaa konkurssiin menneet yritykset. Suurilla yrityksillä ei ole muutenkaan hätää, koska hallitukset suojelevat ja tukevat niitä avokätisesti. Sulku aiheuttaa joukkotyöttömyyttä. Se epävakauttaa työvoimamarkkinat, heikentää työntekijöiden oikeuksia ja laskee palkkojakin. Tämä globaali sopeutusoperaatio on paljon vahingollisempi kuin pahamaineinen Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin maakohtainen rakennesopeutusohjelma.

      Pörssiosakkeiden arvon lasku on aiheuttanut valtavia menetyksiä henkilökohtaisissa säästöissä ja johtanut suunnattomaan rahavarallisuuden siirtymiseen kourallisille finanssi instituutioita. Se on ollut kultakaivos osakekeinottelua harjoittaville instituutioille mukaan lukien sijoitusrahastot. Kriisi on johtanut ennen näkemättömään varallisuuden ja yrityspääomien keskittymiseen. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Taloudellinen valta keskittyy entisestään. Raha ja valta keskittyvät entisestään.

                                velan kasvattaminen   

    Globaalin kapitalismin kehityksessä on alkanut uusi vaihe. Globaali kapitalismi tuhoaa kansallista kapitalismia ja taloutta. Iso raha sotii todellista taloutta vastaan. Finanssitalous vahvistaa otettaan heikentämällä todellista taloutta. 

       Amerikkalaisten hallitsemat Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki pyrkivät kasvattamaan kehitysmaiden (dollaripohjaista) velkaa saadakseen ne yhä enemmän hallintaansa. Maat ovat jo ennestään tiukan talouskurin alaisia. Mitä enemmän valtiot velkaantuvat, sitä enemmän ne joutuvat poliittisesti mukautumaan ja suostumaan velkojiensa vaatimuksiin. Uusliberalismia halutaan edelleen laajentaa ja soveltaa globaalissa mittakaavassa, mikä tarkoittaa lisää lamaa, köyhyyttä ja työttömyyttä.

       EUssa ja muissa länsimaissa julkinen velka on kasvanut voimakkaasti. Sitä tarvitaan yritysten pelastamiseen ja tukemiseen, sosiaalisiin turvaverkkoihin, työttömyyden hoitoon ja talouden paikkaamiseen ja elvyttämiseen. Velan kasvu tarkoittaa lisääntyviä voittoja ja valtaa pääomia hallitseville. Vararikossa olevat kansalliset hallitukset joutuvat yhä enemmän ison rahan otteeseen. Velkojat hallitsevat yhä enemmän hallituksia ja poliittisia puolueita ja määräävät viime kädessä asioista. Myöhemmin velkojat vaativat, korruptoituneiden poliitikkojen tukemana, perusteellista talousuudistusta ja säästötoimenpiteitä. Näihin sisältyvät yleensä peruspalvelujen, terveyden, koulutuksen ja sosiaalipalvelujen yksityistäminen. Sitten me voimmekin sanoa hyvästit eurooppalaiselle hyvinvointivaltiolle. Yhteisomistuksen ja kommunismin viimeistenkin jäänteiden hävittäminen on äärioikeiston pitkäaikainen unelma. Yhä useampia EU maita odottaisi lopulta Kreikan kohtalo, ensimmäisinä Italiaa ja Espanjaa.

            valtion yksityistäminen

       Globaalin rahaeliitin häikäilemättömänä päämääränä on kansallisvaltion ja sen instituutioiden lakkauttaminen. Iso raha, voimakkaat pankki ja finanssi instituutiot, jotka ovat valtioiden luotottajia, pyrkivät epävakauttamaan ne ja ajamaan ne konkurssiin. Seuraava vaihe on valtion takavarikointi ja yksityistäminen. Tuntemamme valtio lakkaa olemasta. Euroopassa ja Amerikassa raskaasti velkaantuneista kansallisista hallituksista tulee ison rahan välikappaleita. Useimmat kolmannen maailman valtiot ovat jo ennestäänkin heikennetty ja alistettu. Velkojat valvovat päätöksentekoa ja valitsevat poliitikkonsa ja hallituksensa kuten nykyäänkin jo osittain tehdään. Avain poliittisista virkanimityksistä päättävät lobbausryhmät, jotka edustavat Wall Streetiä, sotateollista ryhmittymää, isoa lääke- ja öljyteollisuutta, yritysmediaa ja digitaalisen kommunikaation suuryrityksiä ym.. Kaikki valtion ohjelmat ovat velkojien valvonnassa. Kuvitelma suvereeneista hallituksista, jotka palvelevat kansalaisia, pyritään kuitenkin säilyttämään.

                               maailmanhallinto

       Globaalin eliitin perimmäisenä tavoitteena on kansallisten hallitusten yläpuolella toimiva totalitaristinen maailmanhallinto, josta David Rockefeller puhui Bilderberg ryhmän kokouksessa vuonna 1991. Siinä pieni joukko jättimäisiä yritysryppäitä hallitsee maailmanlaajuisesti. Finanssi- ja pankkipankkijärjestelmä, yrityssäätiöt, Washingtonin ajatushautomot ja lobbausryhmät valvovat päätöksentekoa kansallisella ja globaalilla tasolla. Tämän rinnalla epädemokraattisen EUn diktatuuri on vielä pientä. EUn jäsenenä olemme jo pitkään totuttautuneet suvereenisuutemme menetykseen, mutta olemmeko valmiita seuraaviin vaiheisiin, valtion yksityistämiseen ja totalitaristiseen maailmanhallintoon?

                          Suomen vaihtoehdot

      Yhdessä monien muiden länsimaiden kanssa Suomella on nyt velanoton piikki auki ja EUssa on päätetty massiivisesta tukipaketista. Jotkut ajattelevat tämän merkitsevän talouskurin ja uusliberalismin loppua. Vihriälän raportti, joka sisältää ehdotuksia Suomen selviämiseksi korona kriisistä, suosittelee edellä mainittuja ylikansallisten rahoituslaitosten kannattamia heikennyksiä julkisiin palveluihin kuten sosiaaliturvaan, terveyteen ja koulutukseen. Chossudovskyn neuvon mukaan julkisen velan kasvattamiseen perustuva ”uusliberaali ratkaisu” kriisiin on voimakkaasti torjuttava. Uusliberalismia on kuitenkin vaikea välttää, koska se on ujutettu EUn perustuslakiin. Maastrichtin sopimuksen mukaan euromaiden valtioiden ja kuntien täytyy ottaa lainaa globaaleilta rahoitusmarkkinoilta, jotka saavat tätä kautta valtaa. Rahaliitto toimii niiden ehdoilla         

      Yhdessä hävittäjähankinnan kanssa Suomea odottaa velkavankeus, julkisten palvelujen edelleen heikentyminen ja yksityistäminen ja lopunkin itsemääräämisen menettäminen. Valta siirtyy yhä enemmän äänestäjiltä ja hallituksilta ylikansallisten rahoituslaitosten koronkiskureille. Onneksi vaihtoehtoja löytyy. Mistä siis rahat talouden tasapainottamiseksi? Veronkierto ja veroparatiisit kuriin, on verotettava rikkaita ja monikansallisia suuryhtiöitä. Kallis, tarpeeton ja maailmanrauhaa vaarantava hävittäjähankinta on torpattava. Yksityisten ylikansallisten vampyyripankkien tilalle julkiset rahalaitokset, jotka palvelevat kansantaloutta. Tässä muutamia korjausehdotuksia. 

        Korona kriisistä esiintyy maailmalla monenlaisia, vastakkaisiakin, näkemyksiä. Vertailun vuoksi esimerkiksi World Socialist Web Site https://www.wsws.org/ sivustolta en ole löytänyt kriisin aitoutta epäileviä enkä talouksien osittaista sulkemista arvostelevia artikkeleita. Sen sijaan siellä on kannatettu sulkutilan jatkamista ja vastustettu työntekijöiden ennenaikaista palaamista työpaikoilleen Yhdysvalloissa.  

      Olipa kyseessä salaliitto vai ei, väärä hälytys tai ei, Chossudovsky osoittaa ainakin miten korona kriisiä käytetään geopolitiikan, yksityisen voitontavoittelun ja taloudellisen sodankäynnin välineenä. Taudin toisen aallon propagandakampanjaa odotellessa.

lähteet

Coronavirus Epidemic: WHO Declares a “Fake” Global Public Health Emergency Can We Trust the WHO? Can We Trust The Media? Prof Michel Chossudovsky Global Research, January 31, 2020

What Happens In the Wake of the COVID-19 Lockdown? Economic Destruction, Global Poverty, Bankruptcies, Mass Unemployment. Neoliberalism to the Rescue Prof Michel Chossudovsky Global Research, May 15, 2020

COVID-19 Coronavirus: A Fake Pandemic? Who’s Behind It? Global Economic, Social and Geopolitical Destabilization Prof Michel Chossudovsky Global Research, March 01, 2020

Global Capitalism, “World Government” and the Corona Crisis When the Lie Becomes the Truth There is No Moving Backwards Prof Michel Chossudovsky Global Research, May 16, 2020

 Towards A New World Order? The Global Debt Crisis and the Privatization of the State Has the Pandemic Been Used to Precipitate the World into a Spiral of Mass Unemployment, Bankruptcy and Despair? Prof Michel Chossudovsky Global Research, April 17, 2020

lisää tästä ja muista aiheista www.globalresearch.ca