Ilmastonmuutoksen sijaan meidän pitäisi puhua ekokriisistä

Keskisuomalainen 17. 8. 2023

        Osallistuin luontomarssiin keväällä Keski-Suomessa.     Mielenosoituskyltissäni luki: ”Ympäristönsuojelua, ei ilmastonmuutos humpuukia” sekä ”Ei tuulimyllyjä, vaan aitoa luonnonsuojelua”.

        Ilmastonmuutokseen keskittyminen on turmellut ja tukahduttanut todellisen ympäristönsuojelun. Ilmastonmuutoksesta on tehty syntipukki niin että emme enää kiinnitä tarpeeksi huomiota luontokatoon, luonnon monimuotoisuuden häviämiseen, lajien joukkosukupuuttoon ja ympäristön pilaamiseen ja saastumiseen.     

        Useimmat ympäristöjärjestöt ja vihreät puolueet keskittyvät paisuteltuun ilmastokriisiin.  Vaatimus ”vihreään talouteen” siirtymisestä on ohittanut ympäristönsuojelun. Uusiutuvan teknologian ympäristöhaitat ja ympärillämme jatkuva kiihtyvä luontokato ohitetaan.                   

         Hiilidioksidipäästöistä on tehty syntipukki niin että emme enää kiinnitä huomiota todellisiin saasteisiin, jotka leviävät ilmassa, vesistöissä ja maaperässä. Mielenosoituskyltissäni luki myös: ”Hiilidioksidi ei ole saaste. Oikeat saasteet kuriin”. Hiilidioksidi on kasveillekin elintärkeä ilman elementti.

       Ihmisen aiheuttama ekologinen kriisi on varmaa mutta ilmastonmuutos ei. Maapallon laajuinen ekologinen kriisi on tietysti huomattavasti tärkeämpi asia kuin ilmastonmuutos. Medioista saa sellaisen kuvan, että näin ei ole.  Hallituksille ilmastonmuutos on tärkeä ja kiireellinen, mutta ekokriisi ei.

         Ei ole epäilystä siitä että ihmiset ovat syypäitä ekologiseen kriisiin. Mikä on ihmisen vaikutus ilmastoon? Kukaan ei tarkalleen tiedä sitä. Ihmisen hiilidioksidipäästöjen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta ei ole mitään varmuutta. Globaali ympäristötuho on sen sijaan taatusti ihmisen aiheuttamaa, samoin kuudes joukkosukupuuttoaalto.    

       Ilmastotoimilla kuten tehottomaan uusiutuvaan energiaan siirtymisellä ei ole mitään selkeää ja kiistatonta positiivista vaikutusta. Sen sijaan ympäristötoimilla on välittömästi. Olen itse esimerkiksi ollut usein soiden ja metsien ennallistamistalkoissa.

        Jos ilmastonmuutos on vain keksitty ja paisuteltu ongelma, ilmastotoimet ovat turhia. Taistelu ilmastonmuutosta vastaan voi olla vertauskuvallisesti taistelua tuulimyllyjä vastaan.              

        Ketään ei kiinnosta Rion 20 biodiversiteetti tavoitetta eikä juuri mitään tehdä. Uusiutuvaa energiaan siirtyminen sen sijaan tarjoaa business mahdollisuuksia. Lisäksi luonnon hyväksikäyttö, ylikulutus ja saastuttaminen voivat jatkua entiseen malliin. Biodiversiteetin suojelemiseksi ja yleisen luontokadon estämiseksi sen sijaan pitäisi ryhtyä massiivisiin toimiin. Talouskasvu pitäisi kääntää talouslaskuksi, tulisi vähentää kulutusta sekä rajoittaa ja säädellä tiukasti globaalien yhtiöiden toimia. Se olisi ikävä uutinen  ylikansalliselle kapitalistiselle luokalle. 

       Ilmastonmuutos on vain halpa, kaupallisesti ja poliittisesti hyödynnettävä väärennös ja korvike aidolle ympäristönsuojelulle.

   

”Vihreä talous” on yritys pelastaa kapitalismi

                                    kapitalismin kriisi

      Kapitalismi on epävakaa ja kestämätön järjestelmä, joka on aina vaarassa romahtaa. Kapitalismi on lähes aina kriisissä. Talouskasvu on vaarassa pysähtyä. Taantuma ja lama uhkaavat. Nousukaudet ja lamat seuraavat toisiaan ennustettavassa syklissä. Pankkijärjestelmä on vaarassa romahtaa holtittoman luototuksen takia. Valtiot ovat lähellä vararikkoa jättimäisen velan takia. Toistuvat talouskriisit, velkakriisit ja pankkikriisit tekevät tavallisten ihmisten elämästä selviytymistaistelua. Koska veronmaksajat joutuvat aina pelastamaan velkakriisin aiheuttaneet rahalaitokset ja tukemaan suuryrityksiä, kyseessä ei ole todella ole aito, reiluun kilpailuun perustuvat kapitalismi, vaan ”rikkaiden sosialismi”.

        Kapitalistisen talouden täytyy aina laajentua uusille tuotantoalueille ja markkinoille. Tämä taataan osaksi vapaakauppajärjestelmän kautta. Sodat ja vallankaappaukset ovat toinen siihen välttämätön keino.

        Kapitalismi johtaa imperialismiin, ylivallan tavoitteluun, sotiin ja valloituksiin. Länsimaiden provosoima Ukrainan sota on tästä hyvä esimerkki.                  

       Kapitalismi on  imperialistinen, militaristinen ja sortava järjestelmä.

       Kapitalismi  perustuu pääoman ja tuotantovälineet omistavan luokan oligarkkiseen valtaan.  Kapitalismi johtaa varallisuuden ja vallan lisäämiseen  ja keskittämiseen, mikä tuhoaa demokratian.  

        Kapitalistinen valtio toimii systemaattisesti omistavan luokan ja globaalin saalistajaluokan eduksi kansaa, luontoa ja ympäristöä vastaan.

        Sanotaan että kapitalisteilla ei ole isänmaata. Globalistit eivät tunne rakkautta edes oman kansakuntansa jäseniä kohtaan. 

       Kapitalismi on jälleen kriisissä. Ilmastonmuutosta ja pandemioita  tarvitaan kapitalistisen talouden pelastamiseksi.  

                            kapitalismi ja ympäristö 

      Kapitalismi on epäekologinen ja kestämätön järjestelmä. Pääoman kasaamisen logiikan ja ekologisen kestävyyden välillä on ylittämätön ristiriita. Voittojen tekeminen ja pääoman kasaaminen edellyttävät talouskasvua, mikä taas riistää ja kuormittaa luontoa kestämättömästi. Kapitalismin hellittämätön kasvu kuluttaa ja tuhoaa biosfäärimme.  

       Koska kapitalismi on itsessään epävakaa ja kestämätön järjestelmä,    mainostettu kestävä kehitys on mahdotonta.

       Kapitalistisessa järjestelmässä liiketoiminta ja voitonteko motiivit ohjaavat, eivät mitkään aidot ympäristöhuolet ja näkökohdat. Myös väitetyssä ilmastonmuutoksen torjunnassa on pääosin kyse vain ensin mainitusta. 

      Kapitalistisessa järjestelmässä kilpailukyky ja talouskasvu ovat aina etusijalla.  

        Kapitalistisessa järjestelmässä ei milloinkaan voida asettaa ympäristöä etusijalle eikä niin tehdä nytkään vaikka se olisi välttämätöntä maapallon pitämiseksi elinkelpoisena kaikille sen asukkaille ja myös tuleville sukupolville.

         Muutos ekologisesti kestävään ja oikeidenmukaiseen talouteen ei voi toteutua pääasiallisesti kapitalistisessa järjestelmässä.   

        Kiireellisen ja välttämättömän maapallon ekosysteemin varjelemisen sijasta huomio ja voimavarat on siirretty muka kiireelliseen ”ilmastonmuutokseen”, täysin spekulatiiviseen ympäristöuhkaan. Miksi näin? Sen vuoksi, että jälkimmäisen avulla yhteiskunnat voidaan uuden teknologian avulla uudelleen teollistaa. Siten taloutta voidaan piristää. Näin voidaan taata globaaleille energiayhtiöille, sijoittajille ja rajoitussektorille jättivoitot. Ennen kaikkea siten voidaan yrittää pelastaa romahdusvaarassa oleva kapitalismi.

        Ympäristö ei ole koskaan etusijalla kuten pitäisi vaan aina jokin muu  – imperialismi ja militarismi, taloudellinen kasvu, pääoman kasaaminen ja ”ilmastonmuutoksen torjunta”.  

        Kapitalistisissa, militaristisissa ja velkavetoisissa valtioissa ei voida kunnolla suojella luontoa ja estää sen kiihtyvää hyväksikäyttöä ja tuhoamista. Ympäristön suojeluun ja muihin yhteiskunnan tärkeisiin peruspalveluihin ei yksinkertaisesti jää riittävästi varoja. Velkakierre pakottaa leikkauksiin ja luonnon riistoon ja hyväksikäyttöön. Voittojen lunastamisen, veroparatiisitalletusten ja valtion jättivelan lyhentämisen jälkeen varoja ei yksinkertaisesti jää kokonaisvaltaiseen ja täysimääräiseen ympäristönsuojeluun. Rikkaiden valtioiden riistämissä ja alistamissa köyhissä kolmannen maailman valtioissa tämä ilmenee vielä jyrkemmin kuin länsimaissa.

        Kulutusyhteiskunta perustuu jatkuviin uusien muotien ja trendien luomiseen ja ”uutuuksiin”. Voittojen ja talouskasvun takaamiseksi keksitään aina uusia jännittäviä teknologioita ja tuotteita, joita markkinoidaan taitavasti ja rajoittamattomasti. Luulenpa että uusiutuva energia on jälleen vain yksi sellainen uusi trendi.    

       Kerskakulutus pohjautuu tavaroiden nopeaan kiertoon. Entiset laitteet ja mallit korvataan nopeasti uusilla: autot, asunnot, kodinkoneet, puhelimet, tietokoneet, vaatteet ja käyttötavarat. Siirtymä ”vaihtoehtoiseen energiaan“ ja siihen perustuvaan infrastruktuuriin ja tuotteisiin on jälleen uusi keino ylläpitää loputonta ylituotannon ja ylikulutuksen kierrettä – luonnon kustannuksella.

      Näyttää siltä, että maailmanlaajuiseen uusiutuvaan energiaan siirtymisen myötä luonnon ja  ympäristön tuhoaminen kiihtyy entisestään.  

      Luonnon rajoja kunnioittava kestävä ekologinen tuotanto ja kulttuuri on mahdotonta luoda pääosin kapitalistisessa järjestelmässä. Sen saavuttamiseksi yhteiskuntiin tarvitaan paljon enemmän sosialistisia ja demokraattisia elementtejä kuten yhteisomistusta ja osallisuustaloutta. Pääoman omistajien oligarkkinen valta on korvattava todellisella kansanvallalla.  

         ”Vihreä talous” on yritys elvyttää talouskasvua ja syventää globalisaatiota luonnon kustannuksella

         Ilmastohälyttäjä Al Gore sanoi: “kapitalismi on vaarassa luhistua”.

        Kapitalistinen megakone on jälleen alkanut yskiä. Siksi sitä pitää säätää ja uudelleen asettaa. Ilmastonmuutoksen varjolla ajettava neljän teollinen vallankumous on tähän erinomainen keino.            

       Tarkoituksella luodut ja valheelliset ilmastokriisi ja koronakriisi ovat yrityksiä hallita kapitalismin kriisiä.

       Meidän on nähtävä mistä ilmastohätä kampanjassa oikeasti on kyse. Se on maailman voimakkaimpien instituutioiden järjestämä ja rahoittama hanke kapitalismin vahvistamiseksi.            

       Tarkoitus ei ole pelastaa maapalloa, ilmastoa eikä ekosysteemiä vaan kapitalistinen järjestelmä

        Tarkoitus ei ole turvata luontoa vaan talouskasvu.  

        Tarkoitus ei ole suojella ympäristöä vaan uusliberaalia kapitalismia. 

        Vaikka kapitalistinen tuotantomuoto on kaikkien ympäristöongelmien perimmäinen syy, kapitalistinen malli halutaan säilyttää. Riittää kun se vain maalataan vihreäksi.            

      Ilmastokriisi on taidokas harhautus, joka ei liity mitenkään maapallon suojelemiseen.  Ilmaston lämpeneminen huijaus on suuyritysten ja armeijan   intresseille välttämätön väline syventää globalisaatiota ja kaapata maailman resurssit ja luonnonvarat hallintaansa.

       Todellinen suunnitelma ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutos tarinan  taustalla on yksinkertaisesti monopolisoida maailman luonnonvarat globaalin talousoligargian ja saalistajaluokan hyväksi. 

          Kapitalistista taloutta halutaan suojella, laajentaa ja lujittaa.  Kiihdyttämällä globalisaatioita ilmastonmuutoksen varjolla kapitalismi muuttuu entistä röyhkeämmäksi ja aggressiivisemmaksi. Kaikki pyritään muuttamaan hinnoiteltaviksi hyödykkeiksi.  Luonnonvarat pyritään yksityistämään.            

       Kapitalistisessa järjestelmässä voitontavoittelu ja talouskasvu menevät aina kaikkien muiden asioiden ja arvojen edelle. Talous asetetaan aina etusijalle kaiken muun kustannuksella. Se on tärkeämpää kuin luonto, elämä, ihmisten ja planeetan hyvinvointi. Yleisesti tunnustetussa ekokriisissä ympäristö pitäisi asettaa kaiken muun edelle. Samoin ihmisten ja planeetan hyvinvointi pitäisi asettaa talouden edelle. Aito demokratia pitäisi palauttaa talouseliitin vallan alta.  

      Elämää tuhoavan kapitalistisen järjestelmän pelastaminen on tärkeämpää kuin pelastaa ekosysteemi, josta kaikki elämä riippuu.      

         Valtaa pitävät eivät halua tunnustaa, että lähes kaikkialle levinnyt uusliberaali kapitalismi on maailman ympäristöongelmien pääasiallinen aiheuttaja.    

       Säätelemätön ja rajoittamaton uusliberalistinen saalistuskapitalismi,  talouskasvu ideologia, suuryhtiövalta, rajoittamaton markkinointi ja ylikulutus luovat todellisen ympäristökatastrofin.

       Valtaa pitävät pyrkivät ohjaamaan huomion näennäiseen ilmastonmuutokseen ja syyttävät hiilidioksidia niin että ihmiset eivät huomaa että ongelma on itse järjestelmä.

       Sellaiset harhaanjohtavat ja kaunistelevat nimitykset kuten Vihreä uusjako ja uusi ilmastotalous ovat kiertoilmauksia kapitalismin pelastamiseksi.  

        Ekokriisi on kaikkialla läsnä ja kaikkien tiedossa. Siksi nykyään kaikki pitää maalata vihreäksi, vastuulliseksi ja ilmastoystävälliseksi ihmisten harhaanjohtamiseksi. Vain pieni osa tästä on aitoa, loput vain taitavaa markkinointia. 

         Ykn ilmastonmuutos, kestävä kehitys ja vihreä talous eivät ole juuri muuta kuin maailmanlaajuisia markkinointitemppuja. Ns. vihreä vallankumous, siirtyminen teolliseen tehomaatalouteen perustui samankaltaiseen taitavaan markkinointikampanjaan. Maatalouskoneita, torjunta aineita, kemiallisia lannoitteita sekä polttoainetta  myytiin ympäri maailman. Muutos rahoitettiin pankkioligarkiaa rikastuttavilla ja valtiota ja maanviljelijöitä köyhdyttävillä dollaripohjaisilla lainoilla. Perinteiset toimivat ekologiset viljelymenetelmät korvattiin ympäristöä, luonnon monimuotoisuutta ja ihmisten terveyttä vahingoittavilla menetelmillä. Eihän kysymyksessä ollut lainkaan vihreä vaan päinvastoin luontoa vahingoittava maatalouden teollistuminen. Samaa valhetta käytetään nytkin niin sanotussa vihreässä siirtymässä.

       Ihmisen aiheuttama ilmastomuutos on mainio markkinointikeino myydä hallituksille ja ihmisille ympäri maailman sähköautoja, tuulimyllyjä aurinkopaneeleja ja uutta teknologiaa.   

      ”Vihreä talous” on yritys elvyttää talouskasvua.

      Kapitalismissa sotiakin käytetään säännöllisesti talouden elvyttämiseen. Miksi ei sitten ilmastonmuutosta?

     Kyseessä on  kapitalismin uudistaminen uusliberaalista fossiilienergiaan perustuvasta kapitalismista uusiliberaaliin ”vihreään” kapitalismiin. Uusiutuvan energian tuotantojärjestelmän ja infrastruktuurin rakentamisella saadaan aikaan paljon taloutta piristävää ja luonnonvaroja tuhlailevaa ja ympäristöä kuormittavaa turhaa toimintaa.           

       Sijoittajat ja suuryhtiöt ovat oivaltaneet, että he voivat tehdä enemmän rahaa rakentamalla ja hallitsemalla ”vihreää taloutta” ja jatkamalla samalla   rajoitetusti entistä fossiilienergiaan perustuvaa taloutta. Fossiilienergiaa tarvitaan kaiken aikaa siirryttäessä uusiutuvan energian vaatimaan infrastruktuuriin ja tekniikkaan ja vielä sen jälkeen. Globaalit energiayhtiöt voivat lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: jatkaa fossiilienergian tuotantoa ja käyttöä ja myydä samalla uusiutuvaa teknologiaa ja energiaa. Tuotantoa ja kulutusta lisätään, jätteiden ja saasteiden määrä suurenee ja ympäristöä vahingoitetaan entistä enemmän. Kuka voi kiistää tämän?

      Rockefellerit ja muut talousoligarkit rahoittavat ja ohjaavat ilmastoliikettä ja siihen kuuluvia kansalaisjärjestöjä. He tietävät myös miten he tästä tulevat hyötymään.

         Sanotaan että globaaleihin kriiseihin tarvitaan globaaleja ratkaisuja. Tämän verukkeen avulla globalistit, ylikansalliset globalistiset instituutiot ja suuryhtiöt kahmivat itselleen lisää valtaa ja ajavat omia niitä hyödyttäviä näennäisratkaisujaan. Talouseliitin ja globaalien saalistajien ehdottomat ratkaisut kaikkiin aiheuttamiinsa ja keksimiinsä kriiseihin eivät hyödytä ketään muuta kuin niitä itseään.            

        Kaikki mitä valtaa pitävät, globalistit ja teknokraatit ajavat kuten kestävä kehitys, suuri uudelleen asetus, vihreä talous ja neljäs teollinen vallankumous on petosta. Ne eivät merkitse mitään parannusta ihmiskunnan elinoloihin  vaan päinvastoin laskeutumista pimeään dystopiaan, barbariaan ja fasismiin. Niissä ei ole mitään vihreää. Globaalille kapitalismille ominainen voitontavoittelu ja ihmisen ja luonnon riisto ja hyväksikäyttö jatkuvat.       

        Ilmastomuutoksen perusteella ajetaan YKn Agenda 2030tä sekä neljättä teollista vallankumousta, toisin sanoen maailmanhallitusta ja teknokraattien teknofasistista totalitarismia.  

         Pääoman omistajat, samat rikkaat suvut, jotka loivat planeettaamme tuhoavan teollisen järjestelmän, pyrkivät nyt luomaan uuden järjestelmän. Heidän uusi ”kestävä sivilisaationsa” ei ole yhtään sen kestävämpi ja ekologisempi kuin edellinenkään. Päinvastoin, se on entistä teollistuneempi, missä luontoa, elämää ja ihmisiä yhä enemmän alistetaan hyväksikäytetään, riistetään, muokataan ja tuhotaan. Luontoa ja ihmisluontoa ei kunnioiteta, vaan yhä enemmän keinotekoisesti muokataan. Bioteknologia ja geenien muokkaus, 5G sekä niitä hyödyntävä transhumanismi ovat tästä esimerkkejä. Luonnossa on kaikki avaimet parempaan elämänlaatuun ja hyvinvointiin  Meillä on mahdollisuus oppia luonnosta ja elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Bioteknofasistien mielestä luontoa ja ihmisluontoa pitää aina enemmän  hallita, hyväksikäyttää ja muokata, jotta ne voidaan tiiviimmin liittää kapitalistisen voitontavoittelun ja riiston piiriin.

lähteitä  

“Extinction Rebellion”, “Green New Deal” and the “Rebranding of Global Capitalism” Julian Rose  Global Research, September 20, 2019

 The Corporate Climate Coup Prof. David F. Noble Global Research, May 04, 2007 activistteacher.blogspot.com 4 May 2007

Ilmastonmuutos vai ekokriisi?

      Nykyään kiinnitetään niin paljon huomiota ilmastoon mutta ei ympäristön tilaan.    

       Ilmastonmuutoksen torjunnasta on tullut ympäristökeskustelun johtava teema, jonka varjoon todelliset ympäristöongelmat ovat jääneet.  

      Nykyään puhutaan enimmäkseen hiilidioksidipäästöistä ja niiden rajoittamisesta, hiilinieluista, hiilineutraalista taloudesta ja uusiutuva energiasta vaikka niillä on olemattoman pieni merkitys ympäristönsuojelussa.

        Ilmastonmuutokseen keskittyminen on turmellut ja tukahduttanut todellisen ympäristönsuojelun. Ilmastonmuutokseen keskittymällä sivuutetaan kokonaan todelliset ympäristöongelmat ja niiden ratkaiseminen.     

       Osallistuin luontomarssiin keväällä Keski-Suomessa. Mielenosoituskyltissäni luki: ”Ympäristönsuojelua, ei ilmastonmuutos humpuukia” sekä ”Ei tuulimyllyjä, vaan aitoa luonnonsuojelua”.

      Ilmastonmuutoksesta on tehty syntipukki niin että emme enää kiinnitä tarpeeksi huomiota luontokatoon, luonnon monimuotoisuuden häviämiseen, lajien joukkosukupuuttoon ja ympäristön pilaamiseen ja saastuttamiseen.      

        Useimmat ympäristöjärjestöt ja vihreät puolueet keskittyvät paisuteltuun ilmastokriisiin. Ympäristöliike on suureksi osaksi luonnonsuojelun sijasta siirtynyt mainostamaan ”vihreää” teknologiaa. Vaatimus ”vihreään talouteen” siirtymisestä on ohittanut ympäristönsuojelun. Uusiutuvan teknologian ympäristöhaitat ja ympärillämme jatkuva kiihtyvä luontokato ohitetaan. Ns. vihreä teknologia ei ole ympäristöystävällistä eikä vihreää kuten meille valehdellaan. Uusiutuvan energian teknologiaan siirtyminen ja sen tuottaminen tuhoaa massiivisesti luontoa. Suomessa on alettu rakentaa ensimmäistä suurta aurinkopaneeli aluetta lukuisista suunnitelluista, joiden tieltä pitää raivata myös metsiä. Tehottomien aurinkopaneelien ja tuulimyllyjen käyttöikä on lyhyt. Yhdessä loppuun käytettyjen sähköautojen akkujen kanssa ne muodostavat jälleen uuden hankalan jäteongelman. Entisestä fossiilienergiaa tuottavasta infrastruktuurista ja suljetuista voimalatoksista tulee myös ympäristöä kuormittavaa jätettä. Tämä kaikki on ristiriidassa kestävän kulutuksen periaatteen kanssa. Lue lisää aiheesta https://www.globalresearch.ca/hijacking-green-from-beauty-biodiversity-to-fakery-fascism/5803214?utm_campaign=magnet&utm_source=article_page&utm_medium=related_articles

                 Ihmisen aiheuttama ekologinen kriisi on varmaa mutta ei ilmastonmuutos

       Maapallon laajuinen ekologinen kriisi on tietysti huomattavasti tärkeämpi asia kuin ilmastonmuutos. Medioista saa sellaisen kuvan, että näin ei ole.  Hallituksille ilmastonmuutos on tärkeä ja kiireellinen, mutta ekokriisi ei.

         Ei ole epäilystä siitä että ihmiset ovat syypäitä ekologiseen kriisiin. Mikä on ihmisen vaikutus ilmastoon? Kukaan ei tarkalleen tiedä sitä. Ihmisen hiilidioksidipäästöjen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta ei ole mitään varmuutta. Globaali ympäristötuho on sen sijaan taatusti ihmisen aiheuttamaa, samoin kuudes joukkosukupuuttoaalto.    

        Ihmisen aiheuttama ekologinen kriisi on päivänselvää. Havaitsemme sen omilla aisteillamme ja osallistumme siihen päivittäin kuluttamisen ja roskaamisen kautta enemmän tai vähemmän. Ilmastonmuutoksen kohdalla taas asia on monimutkainen. Ihmisen suoraa vaikutusta ilmastoon ei ole helppoa osoittaa saati todistaa aukottomasti. Emme havaitse mitään erityistä, epänormaalia ilmastonmuutosta aisteillamme emmekä myöskään ihmisen hiilidioksidipäästöjen vaikutusta ilmastoon. Joudumme nojautumaan eritasoisten ja eri kannalla olevien tutkijoiden arviointeihin ja tutkimuksiin.  

        Ilmastotoimilla kuten uusiutuvaan energiaan siirtymisellä ei ole mitään selkeää ja kiistatonta positiivista vaikutusta. Sen sijaan ympäristötoimilla on välittömästi. Olen itse esimerkiksi ollut usein soiden ja metsien ennallistamistalkoissa. Perinteiset lajit palaavat niihin nopeastikin. Olemme käyttäneet satoja miljardeja globaalin ilmastonmuutoksen torjuntaan. Mitä sillä on saavutettu? En yhtään mitään näkyvää. Se voi olla täysin tuloksetonta ja hyödytöntä.

        Jos ilmastonmuutos on vain keksitty ja paisuteltu ongelma, ilmastotoimet ovat turhia. Taistelu ilmastonmuutosta vastaan voi olla vertauskuvallisesti taistelua tuulimyllyjä vastaan. Jos ilmaston muutos on suureksi osaksi luonnollista, kuten on hyvin mahdollista, ilmastotoimet ovat hukkaan heitettyjä. Ne ovat jälleen yksi osoitus ihmisen pohjattomasta typeryydestä ja vastuuttomuudesta. Jos ilmastonmuutos ei johdukaan ihmisen toiminnasta kaikki hiilidioksidi päästöjen vähennykset ovat turhia ja investoinnit ns. uusiutuvaa energiaa tuottavaan teknologiaan ovat hyödyttömiä ja haitallisia. Ne vain jatkavat kiihdyttävät luonnon hyväksikäyttöä ja hävittämistä.   

        Ilmastonmuutos on vain halpa, kaupallisesti ja poliittisesti hyödynnettävä väärennös ja korvike aidolle ympäristönsuojelulle.

        Ketään ei kiinnosta Rion 20 biodiversiteetti tavoitetta eikä juuri mitään tehdä. Uusiutuvaa energiaan siirtyminen sen sijaan tarjoaa business mahdollisuuksia. Lisäksi luonnon hyväksikäyttö, ylikulutus ja saastuttaminen voivat jatkua entiseen malliin. Biodiversiteetin suojelemiseksi ja yleisen luontokadon estämiseksi sen sijaan pitäisi ryhtyä massiivisiin toimiin. Talouskasvu pitäisi kääntää talouslaskuksi, tulisi vähentää kulutusta sekä rajoittaa ja säädellä tiukasti globaalien yhtiöiden toimia. Se olisi ikävä uutinen  ylikansalliselle kapitalistiselle luokalle. 

      Ilmastonmuutos on eksytys, joka estää meitä suojelemasta luontoa ja pysäyttämästä kiihtyvää luontokatoa.  

      Ilmastohätä hämärtää vakavia ympäristöongelmia kuten yleinen luontokato ja luonnon monimuotoisuuden häviäminen, ympäristön saastuminen ja roskaantuminen sekä uusiutuvan energian nimissä tapahtuva ympäristön pilaaminen ja saastuttaminen. Ympäri maata ja meriä leviävät maisemaa pilaavat ja lintuja ja lepakkoja teurastavat humisevat tuulimyllyt ovat esimerkkinä viime mainitusta.  

       Hiilidioksidipäästöistä on tehty syntipukki niin että emme enää kiinnitä huomiota todellisiin saasteisiin, jotka leviävät ilmassa, vesistöissä ja maaperässä. Mielenosoituskyltissäni luki myös: ”Hiilidioksidi ei ole saaste. Oikeat saasteet kuriin”. Hiilidioksidi on kasveillekin elintärkeä ilman elementti.

YK ajaa voimakkaasti hiilidioksidipäästöjen vähentämistä, mutta unohtaa todelliset myrkyt, joita teollisuusyritykset ja sellaiset maailman pahimmat ympäristön saastuttajat kuin Monsanto, Bayer, DuPont ja Syngenta levittävät maaperään ja vesistöihin. Torjunta aineet ja myrkyt tuhoavat ekosysteemit ja biodiversiteetin, ei keksitty ilmastonmuutos.         

       Ilmastonmuutoksen estämisen nimissä ihminen tuhoaa ennätysvauhdilla luontoa. Teollisen mittakaavan ilmastotalkoiden varjolla luonnon hyväksikäyttöä ja tuhoamista voidaan jatkaa entiseen malliin hyvällä omallatunnolla kun niiden kuvitellaan suojelevan maapalloa. Lue lisää aiheesta https://www.globalresearch.ca/carbon-dioxide-least-our-worries/5827964

        Jos ympäristö ja ihmisen monin tavoin edesauttama ilmaston muuttuminen olisi oikeasti tärkeä asia, sademetsien raivaaminen, metsien avuhakkuut, tehomaatalous, militarismi ja sodat, kemiallisten torjunta aineiden käyttö ja kemikaalien ruiskuttaminen ilmakehään lopetettaisiin ja kaikenlainen saastuttaminen laitettaisiin kuriin. Siirryttäisiin aidosti kestävään ja ekologiseen maatalouteen ja ruokatuotantoon ja kestävään metsänhoitoon. Pyrittäisiin aidosti kestävään sivilisaatioon globalistien kaappaaman YKn kestävä kehitys huijauksen sijaan.              

      Globalistien ilmastohuijaus edistää globalistisia ”ratkaisuja” eivätkä he halua edistää mitään aitoa kestävää kehitystä ja kulttuuria, joka perustuisi paikalliseen ja omavaraiseen tuotantoon.    

       Ilmastotalkoot voivat olla täysin hyödyttämät kaikille muille paitsi ylikansallisille jättiyhtiöille ja globaalille saalistajaluokalle.

                              luonnon ahdinko  ja sen syitä

        Ihmisen vastuuton käyttäytyminen tuhoaa luontoa lukemattomilla tavoilla. Planeettamme luonnonvarat ovat säälimättömän hyväksikäytön kohteena. Luontoa kohdellaan häikäilemättömällä raakuudella. Toimivat ekosysteemit on suureksi osaksi vaurioitettu. Vanhat metsät vähenevät kovaa vauhtia. Koskematonta luontoa ei ole enää jäljellä nimeksikään. Ovatko luonnonsuojelutoimet riittäviä?

        Ruokatuotanto järjestelmämme on täysin kestämätön ja epäekologinen. Teollinen maatalous hävittää luonnon monimuotoisuuden. Se ei jätä sijaa luonnonkasveille ja hyönteisille, ei edes välttämättömille pölyttäjille. Kemialliset lannoitteet ja torjunta aineet kyllästävät maaperän ja vesistöt.    Teollisuus, kaivokset ja liikenne kylvävät saasteet ilmakehään, maaperään ja vesistöihin. Jättimäiset muovilautat kelluvat merissämme. Roskat täyttävät kaukaisimpienkin saarten rannat. Saastuneet ja jätteitä täynnä olevat joet ovat tavanomainen näky köyhemmissä maissa. Olemme tehneet planeetastamme valtavan kaatopaikan.    

        Luonnon ahdingosta kertoo hyönteismäärien romahdus, sammakkoeläinten hätä ympäri maailman sekä lintujen määrien ja lajien jyrkkä lasku. Suomen mesipistiäislajeista joka kolmas on uhanalainen. Suomessa joka kolmas lintulaji on jo luokiteltu uhanalaiseksi. Liikakalastus on romahduttanut merien kalakannat. Jokien patoaminen pilaa vaelluskalojen elinmahdollisuudet. Salametsästys ja laiton villieläinten kauppa uhkaavat monia lajeja sukupuutolla. Kuudes suuri sukupuuttoaalto on menossa, tällä kertaa täysin ihmisen aiheuttamana. Jopa miljoona lajia voi kadota vuosisadan loppuun mennessä. Elinalueiden hävittäminen, supistuminen ja saastuminen ovat tärkein syy siihen.

        Kulutusyhteiskunta on kapitalismin luomus. Kuluttajat ja erityisesti kohtuuttomat ylikuluttajat ovat mitä suurimmassa määrin osasyyllisiä ympäristökriisiin. Rikkaiden maiden kuluttajien ekologinen jalanjälki ylittää 4 kertaa maapallon kantokyvyn.

       Mielenosoituskyltissäni luki myös ”Militarismi ja sodat ovat suurin ympäristöongelma. Stop Nato!”. Yhdysvaltojen armeija on maailman suurin yksittäinen saastuttaja. Sodat ovat esimerkki äärimmäisen epäekologisesta toiminnasta: valtavasti inhimillisiä voimavaroja ja aineellisia resursseja käytetään taisteluihin ja tuhoamiseen. Sodat eivät ole välttämättömiä. Ihmiskunnan selviytymisen kannalta ja ekologisesti ne ovat mielipuolisia. 

        Sodat ja niihin valmistautuminen murhaavat ihmisten lisäksi ekosysteemimme. Asevalmistus, asevarustelu, valtavien armeijoiden ylläpitäminen ja hävittäjien ja laivueiden liikkuminen ympäri maapallon aiheuttavat sille valtavan ekologisen kuormituksen. Lisäksi ne ovat suunnaton hiilidioksidipäästöjen lähde. Ympäristöjärjestöjen, ilmastoaktivistien, EUn ja hallitusten pitäisi silloin myös johdonmukaisesti vaatia, että siirrytään hiilineutraaleihin, vihreisiin, uusiutuvaa energiaa käyttäviin aseisiin, kuten sotalaivoihin, hävittäjiin, tankkeihin ja ohjuksiin. Vihreät ja  ympäristöystävälliset aseet eivät ole pelkkä vitsi, vaan niitä on jo markkinoilla. Ne ovat osa armeijan viherpesua.

       On outoa, että maapallon keuhkojen, Amazonin sademetsän, ryöstäminen ja raivaaminen, Afrikan metsien polttaminen ja muiden korvaamattomien metsien raivaaminen plantaaseiksi ja pelloiksi ympäri maailman saavat jatkua ja että suurten ympäristökatastrofien kuten Japanin ydinvoimalan radioaktiivisten päästöjen rajoittamiseksi ei käytetä kansainvälisiä resursseja.  

      Ilmastonmuutos aktivistit ohittavat nämä todelliset ympäristöongelmat. 

       Onko hiilidioksidi todellakin suurin ongelma Maan laajuisessa häpeällisessä ympäristökatastrofissa?

       Välittävätkö hallitukset todella planeetan hyvinvoinnista vai käytetäänkö ilmastonmuutosta vain itsekkäisiin tarkoituksiin?

                     Luontoa riistävä kapitalistinen järjestelmä

        Länsimaiselta, kristilliseltä, tieteelliseltä, teolliselta ja kapitalistiselta sivilisaatiolta puuttuu luonnon kunnioitus ja arvostaminen. Sille on ominaista luonnon hyväksikäyttö ja alistaminen. Emme juuri osaa emmekä yritä elää sopusoinnuissa luonnon kanssa, oppia luonnosta. Aasialaiset kulttuurit eivät ole silti onnistuneet luonnonsuojelussa yhtään paremmin.  

       Syövän tavoin kapitalistinen järjestelmä on tunkeutunut lähes maailman joka kolkkaan. Luonnosta saatavat raaka-aineet ja elintarvikkeet ovat tärkein voittojen lähde. Globaali markkinatalous järjestelmä hyödyntää, hävittää ja saastuttaa luontoa säälimättömästi. Kapitalistisessa, militaristisessa ja velkavetoisessa järjestelmässä ei voida koskaan suojella ympäristöä ja estää sen kiihtyvää hyväksikäyttöä ja tuhoamista.

        Kaikkialle levinneessä vapaakauppajärjestelmässä yhtiöiden ei tarvitse ottaa vastuuta ympäristöhaitoista ja saasteista. Ne ovat muokanneet lainsäädännön edukseen. Ne voivat kiristää hallituksia mukautumaan tahtoonsa. Suuryhtiöt ovat kaapanneet valtaansa myös säätelystä ja valvonnasta vastuussa olevat julkiset virastot ja laitokset. Ne ovat myös lahjoneet useimmat ympäristöjärjestöt ja puolueet puolelleen. Lehdistö ja muut media ovat suuryhtiöiden omistuksessa ja palvelevat heidän etujaan.  Ne ohjaavat myös korkeakouluja ja tutkimusta. Yhtiöt voivat vapaasti rikkoa kaikkia jäljellä olevia ympäristölakeja ja säädöksiä. Suomessa esimerkiksi Kainuun Terrafame kaivoksen katastrofi on tästä hyvä esimerkki. Rangaistukset laissa säädetyistä ympäristörikoksista ovat naurettavan lieviä.

        Länsimaissa tapahtuviin yritysten ympäristörikkomuksiin ja rikoksiin verrattuna globaalien yhtiöiden toiminta kolmannessa maailmassa ylittää kaikki rajat. Ne pakenevat kaikkea vastuuta, sekä sosiaalista vastuuta ja ympäristövastuuta. Ne ajavat alkuperäiskansat ja asukkaat pois, anastavat heidän maansa eivätkä anna heille mitään. Yritykset eivät yleensä maksa veroja maissa joissa toimivat. Ne eivät hyödytä yhteiskuntaa mitenkään, korkeintaan pientä rikkaiden vähemmistöä. Ne jättävät jälkeensä jätteet ja ympäristötuhot. Voitot ovat aina yksityisiä, kaikki haitat sen sijaan on sosialisoitu. Voittojen tekeminen ja kauppa ovat tärkeämpiä kuin rajoitukset ja säädökset ja verot luonnon hyväksikäytölle, metsien hakkaamiselle ja saastuttamiselle. Esimerkiksi Andre Vltchekin dokumentoima Indonesian luonnon ryöstäminen, raiskaaminen ja tuhoaminen länsimaisten yhtiöiden toimesta on tästä hyvä esimerkki.   

       Säätelemätön ja rajoittamaton uusliberalistinen saalistuskapitalismi, talouskasvu ideologia, suuryhtiövalta, rajoittamaton markkinointi ja ylikulutus luovat todellisen ympäristökatastrofin.

      Kapitalismi on pääsyy sotiin, väkivaltaan, sortoon, köyhyyteen ja luonnon tuhoutumiseen nykymaailmassa.

       Olemme vielä äärimmäisen kaukana ekologisesti kestävästä taloudesta ja kehityksestä. Sellaisen saavuttaminen on melko välttämätöntä, jos haluamme säilyttää maapallon elinkelpoisena ihmiselle ja muille lajeille. Sellaiseen pyrkiminen on niin tahmeaa, koska se on ilmeisen peruuttamattomassa ristiriidassa kapitalistisen tuotantomuodon kanssa. Ekososialismi on mielestäni paras ja rationaalisin vaihtoehto. Lue lisää Suomi on EUn mukana tuhoamassa Venezuelan rauhanomaista sosialismia Valitettavasti lännessä ei seurata järkeä. Sosialismi saati sitten kommunismi ovat punainen vaate maailmaa hallitsevalle äärioikeistolle. Yleensä vasemmistolaiset, vaikutusvaltaiset ja maailmanrauhaa ajavat poliitikot salamurhataan valtiokoneiston ja salaisen palvelun toimesta sekä länsimaissa että kolmannessa maailmassa. Amerikassa näin tapahtui Kennedyn veljeksille ja Ruotsissa Olof Palmelle. Uusi televisiossa esitetty dokumentti ”Palmen murha- suuri salaisuus” kertoo karun totuuden. 

      Ympäristöasioilla ei ole mitään merkitystä länsi-imperiumin taloudellisen ja sotilaallisen hegemonian tavoittelussa, sen militarismissa ja jatkuvissa sodissa ja sotaoperaatioissa ympäri maailman.

      Operaatio koronaviruksen ollessa käynnissä ympäristöasioilla ei ollut mitään merkitystä. Miljardit hyödyttömät ja terveydelle haitalliset maskit päätyvät jätteeksi vesistöihin ja muualle. Haita ja mustekaloja teurastettiin ja myrkkyä kerättiin käärmeistä ja muista eliöistä rokotteiden ainesosiksi. 

                     Ympäristön tulisi olla etusijalla

       Meidän ei pitäisi keskittyä väitettyyn ilmastokriisiin vaan taatusti todelliseen ekologiseen kriisiin. Ilmastonmuutoksen ei pitäisi olla etusijalla ennen ekokriisiä. Siinä ei ole mitään järkeä.

        Ihmisen vaikutus maapallon ilmastoon, josta häviävän pieni osa johtuu hiilidioksidista, on vain pienen pieni osa ihmisen koko ekologisesta vaikutuksesta maapalloon. Ekologisen vaikutuksen tulisi olla pääasia. Ympäristön tulisi olla etusijalla. Hiilijalanjäljen sijaan meidän pitäisi ottaa huomioon ihmisen koko ekologinen jalanjälki.

        Luonto on kaiken elämän perusta. Ilman sitä elämä ei ole mahdollista. Ennen ympäristöä muut asiat ovat kuitenkin aina tärkeämpiä. Ympäristö ja luonto eivät ole koskaan etusijalla kuten pitäisi, vaan aina jokin muu kuten imperialismi ja militarismi, taloudellinen kasvu ja voittojen tavoittelu, väitetyn ilmastonmuutoksen torjunta ja sen varjolla toteutettavat yhteiskunnalliset muutokset kohti fasismia ja totalitarismia.

      Todellinen haaste on miten luodaan ekologinen, kestävä ja paikallinen tuotanto. Todellinen haaste on miten saavutetaan aito kestävä elämäntapa ja kulttuuri.   

lähteitä

The Monkey’s Face. The Climate Crisis is Destroying “Real Environmentalism” John Steppling Global Research, June 24, 2019

Carbon Dioxide Is the Least of Our Worries Yes, ecosystems are collapsing. No, it has nothing to do with CO2. Josh Mitteldorf Global Research, August 07, 2023

‘The Hijacking of Green’: From Beauty and Biodiversity to Fakery and Fascism Julian Rose Global Research, December 27, 2022

Peace Versus Climate Peter Koenig  Global Research, September 23, 2019