Avainsana-arkisto: imperialismi

Sars-cov-2 viruksen ja koronarokotteen alkuperä. Yhdysvaltojen puolustusosaston ja sen tutkimuskeskuksen Darpan rooli.

     Tieteelliset tutkimukset Kiinassa paljastavat, että sars-cov-2  virusta ei löydy luonnosta, että se on epäsikiö tai ihmisen tekemä virus (aivan kuten sars-cov-1), joka perustuu mm. keinotekoiseen piikkiin, jonka kautta se voi kiinnittyä ihmiseen. Samaa mieltä on myös Nobel palkinnot saanut virologi professori Montagnier.  Hänen mielestään virus on ammattimaisten molekyylibiologien suunnittelema. ”Siinä on osa, joka on ilmeisesti klassinen virus,  ja toinen, joka tulee pääosin lepakosta, mutta tuossa osassa on lisättyjä jaksoja erityisesti hiv/aids viruksesta.” Katso https://www.globalresearch.ca/nobel-prize-winning-scientist-who-discovered-hiv-says-coronavirus-created-laboratory/5711463 Aihetta käsitellään kattavasti Peter R. Bregginsin teoksessa COVID-19 and the Global Predators: We are the Prey sekä Marksonin teoksessa What really happened in Wuhan

      Sars-cov-2 alkuperä on Kiinan  Wuhan instituutin laboratorio. Virus kehitettiin yhdessä amerikkalaisten ja kiinalaisten tutkijoiden kanssa Faucin, NIAID ja NIH tuella.

         Kansan vapautusarmeija ja Kommunistinen puolue hallitsevat  Wuhan instituuttia.  2020 instituuttia johtaa kansan vapautusarmeijan kenraali Wei, joka on biokemiallisten aseiden ja bioterrorismin johtava asiantuntija. Wuhanin laboratorio on Kiinan armeijan biologisen sodankäynnin ja biopuolustuksen tutkimuskeskus.  Anthonyt Fauci rahoittaa Kiinan biologisen sodankäynnin  ohjelmaa!

      Faucin päätutkimuskohteita ovat ns.funktion saavuttamisen kautta kehitetyt superbakteerit ja -virukset. Toiminnallisuuden lisäyksen kautta virukselle luodaan lisäominaisuuksia. Kyseessä oli aina tappavan vaarallisen funktion saavuttaminen. Päämäärä oli aina löytää luonnosta potentiaalisesti vaarallisia viruksia ja tehdä niistä tappavia patogeenejä ja kehittää rokotteita niitä vastaan. Menettelyssä viruksen genomi kartoitetaan, sitten yritetään saada se valtaamaan ihmisen solut. Laboratoriossa luodaan piikkiproteiini ja kiinnitetään se koronavirukseen, jonka avulla se voi kiinnittyä ihmiseen. Näin harmittomat lepakoiden koronavirukset muutettiin vaarallisiksi sars-cov viruksiksi.           

                Sars-cov-2 on  bioase.  

          Wuhanin  laboratoriossa tutkittiin erityisesti juuri koronaviruksia. Ei ole yhteensattumaa, että virusepidemia, joka perusteettomasti julistettiin pandemiaksi, alkoi juuri sieltä. Jo aikaisemmin virukset ovat karanneet laboratorioista todistetusti jo ainakin kuusi kertaa.                       

        Ei ollut mitään uutta koronavirusta kuten asia meille esitettiin. Lukuisia  cov-v-2 virukseen liittyviä patentteja oli jo vuosia aikaisemmin. On huomionarvoista, että jos virus syntyi luonnossa, sitä ei olisi voinut lainkaan patentoida. Patentoiminen todistaa, että se on ihmisen luoma.

      Sars-cov-2 on biologisten aseiden kieltävän sopimuksen vastainen biologinen ase.   

         Yhdysvallat ja Kiina eivät halua, että tulee julki, että virus on laboratoriosta karannut. Olisihan hyvin noloa että kansalaisten verovaroilla rahoitettu toiminta, jonka väitetty tarkoitus on parantaa bioturvallisuutta, tekisi juuri  päinvastoin.  Wuhanin instituutti hävitti jo varhaisessa vaiheessa todisteet poistamalla kaikki  asiaan liittyvät viestit ja koko  koronavirustietopankin. Johtava tiedelehti Lancet ei julkaise mitään artikkeleita, joissa viitataan keinotekoiseen virukseen, kuten eivät muutkaan vastaavat lehdet. Kiinan ja Yhdysvaltojen hallitukset sekä valtavirtamediat haluavat tukahduttaa tiedon viruksen laboratorio alkuperästä.

      Vielä jää kysymys, oliko viruksen pääsy laboratoriosta ihmisten pariin  vahinko vai tarkoituksellista. Monet kommentoijat ovat esittäneet, että virusta levitettiin tarkoituksellisesti ympäri maailman mikä selittäisi miten tautia alkoi esiintyä samanaikaisesti eri puolilla maailmaa. Entä jäikö se vain paikalliseksi epidemiaksi vai levisikö se todellakin maailmalle? Chossydowskyn mukaan kyseessä oli  paikallinen epidemia Kiinassa eikä perustetta maailmanlaajuiselle pandemialle ollut. Katso  https://www.globalresearch.ca/who-fraud-there-never-was-a-pandemic-february-20-2020-dr-tedros-announced-an-expanding-worldwide-epidemic/5803299 Tarkkaa selkoa asioista on vaikeaa saada. Emmehän tiedä mitkä hengitystiesairaudet ovat kyseisen viruksen aiheuttamia ja mitkä johtuvat täysin muista syistä.

          Anthony Fauci valehteli presidentti Trumpille, että hän ei rahoita funktion saavuttamisen tutkimuksia. Samoin hän erehdytti amerikkalaisia esittämällä, että puolustusosaston kehittämät ja valmistuttamat rokotteet ovat turvallisia ja että ne kuuluvat sääntelyn piiriin. Fauci on  tohtori paha, jolla on mitä ilmeisemmin on yhteydet puolustusosastoon, sotateolliseen ryhmittymään ja tiedustelupalveluun.    

                           Koronarokote on Darpan kehittämä 

        Monille on varmaan yllätys, että Yhdysvaltojen puolustusosaston tutkimusosasto  Darpa on uusien geeniteknologisten ”rokotteiden” pääasiallinen kehittäjä. Osana Adept pandemian estämisohjelmaa vuonna 2011 Darpa alkoi investoida geneettisiin rokotteisiin ja on siitä asti työskennellyt lääkeyhtiöiden kuten Modernan kanssa. Darpa on tehnyt pitkän aikaa yhteistyötä Wuhanin instituutin kanssa. Suuri osa mrna rokote teknologiasta on peräisin Yhdysvaltojen ja Kiinan armeijoiden bioaselaboratorioista.  Joulukuussa 2020 FDA virasto myönsi Modernan mrna rokotteelle hätätilakäyttövaltuutuksen covid-19n estämiseksi.

        Darpan kehittämissä geenipohjaisissa rokotteissa ei  käytetä vasta-aineen synnyttäjää kuten heikennettyä virusta, vaan geenejä, joiden kautta ihmiskeho voi itse tuottaa sitä omista soluistaan laukaisten siten oletetun suojaavan immuunivastauksen. Keho ohjelmoidaan tuottamaan keinotekoista sars-cov-2 piikkiproteiinia. Solut tekevät kopioita sars-cov-2 piikkiproteiinista. Ikävä kyllä, piikkiproteiini on solumyrkky. Se myrkyttää kehon sisältä käsin. Eläinkokeet ovat vahvistaneet tämän. Tappava kyky on piikkiproteiinissa. Eläinkokeiden perusteella tiedettiin myös, että ensi sijassa vanhemmat ihmiset tulevat menehtymään rokotteeseen. Rokotteen tappavuus oli suunniteltu etukäteen.  

       Nämä rokotteet muokkaavat immuunijärjestelmää ja saavat sen puolustautumaan ja lopulta hyökkäämään ihmisen omaa kehoa vastaan. Katso https://www.globalresearch.ca/why-body-attacks-itself-after-covid-19-vaccination/5811297 Ihmisen immuunipuolustusjärjestelmän keinotekoinen muokkaaminen on todella typerää. Kaikenlaiset rokotteet yleensä vain heikentävät sitä. Katso https://www.globalresearch.ca/european-union-finally-admits-covid-19-vaccines-destroy-your-immune-system/5786509?utm_campaign=magnet&utm_source=article_page&utm_medium=related_articles Mehän voimme itse tehostaa sen toimintaa monin luonnollisin keinoin. Kehon immuunipuolustusjärjestelmä on elänyt ja kehittynyt virusten kanssa miljoonia vuosia. Emme tiedä vielä paljoakaan varmaa niin kutsutuista tartuntataudeista, viruksista, muista taudinaiheuttajista ja immuunipuolustusjärjestelmästä. Tarvitsisimme lisää vankkaa tieteellistä tietoa.    

        Pandemia hysteria ja rokotetehtailu perustuu aivan väärään ajattelutapaan, että ihmisluonnossa itsessään ei olisi keinoja niin sanottujen tartuntatautien torjumiseen. Väitettyihin tarkoituksiin koko touhu on täysin tarpeetonta. Rokotteiden uskotellaan olevan hyödyllisiä ihmisille vaikka ne palvelevat  aivan muita tarkoituksia kuten rahan tekeminen.

      Koronarokotteiden salainen tarkoitus on ihmisten sotilaallinen alistaminen ja orjuuttaminen ja joukkomurhaaminen. Nämä ensimmäistä kertaa veriaivoesteen ohittavat ja suoraan solujen sisälle menevät ruiskeet säästävät tai sairastuttavat, tappavat nopeasti tai hitaasti, riippuen siitä minkä erän rokotteen ihminen on sattunut saamaan ja kuinka monta pistosta rikollinen terveydenhoitojärjestelmä on manipuloinut hänet ottamaan.  

       On huomionarvoista, että rokotteen valmistuksen perustana oli Wuhanin laboratoriosta peräisin oleva tietokonemalli, dna sekvenssi, joka ei ollut otettu elävästä, aidosta viruksesta. Useimmilla uudeksi koronataudiksi leimatuilla hengitystiesairauksilla maailmassa ei varmaankaan ole mitään tekemistä tämän keinotekoisen viruksen kanssa. Ei ole myöskään todisteita, että sellainen olisi levinnyt maailmanlaajuisesti. Todennäköisesti kyseessä oli vain paikallinen epidemia Wuhanissa. Tällöin miljardeille ihmisille ympäri maailman jaetuista rokotteista ei ole mitään hyötyä, vaan ainoastaan haittaa. 

        Sars cov-2 viruksen ja koronarokotteen kehittämisen takana ovat samat tahot. Lääkäri McCullough  toteaa:  ”Yhdysvaltojen hallitus teki sen. Hallituksen operaatio loi  SARS-CoV-2n ja piikkiproteiinin. He työskentelivät sekä uhan että vastauksen parissa. Kaikki oli suunniteltu.” Tästä tulee väistämättä mieleen New Yorkin  terrori isku, johon hallinto oli sekaantunut. Eihän sen muuten olisi tarvinnut julistaa kaikkia asiaan liittyviä asiakirjoja salaisiksi. Uhka luotiin itse silloin kuten nytkin. Terrorismin vastaisen sodan sijasta meillä on nyt pandemian vastainen sota. Molempien hyökkäysten todelliset motiivit ja tarkoitukset salattiin. Yhdysvaltojen hallinto on todellakin suurin rikollisjärjestö maailmassa.

       Jos sars-cov-2 on Yhdysvaltojen puolustusosaston kehittämä biologinen ase, vaikka meille väitetään sen olevan luonnollinen virus, niin mikä sitten on saman tahon kehittämä rokote? Mikä on sen tavoitteena? Onko se terveystuote vai ase?      

     Rokotteet ovat peräisin bioasetutkimuksista ja ne sisältävät elementtejä bioaseista. Katso Biologinen sota 2  Piikkiproteiini on sekä keinotekoisen viruksen että rokotteen aineosa. Onkin täysin oikeutettua kutsua niitä niiden oikealla nimellä. Myös asetutkija Mark Steele kutsuu rokotteita niiden oikealla nimellä. Katso 5G ja koronarokote asejärjestelminä. Asiantuntijan lausunto. Kuten bioaseet ne sairastuttavat ja tappavat ihmisiä joukoittain.  Tilastot osoittavat kiistämättömästi sairauksien ja kuolleisuuden nousun eniten rokotetuissa maissa. Yhdysvaltojen armeijan kehittämät virus ja rokote ovat siis molemmat bioaseita.    

Covid-19 joukkorokotus on Yhdysvaltojen puolustusosaston operaatio

      Kaiken lisäksi myös Covid-19 joukkorokotus on Yhdysvaltojen puolustusosaston operaatio.  Yhdysvaltojen hallitus  hallinnoi  korona vastausta kansallisena turvallisuus uhkana. Presidentti Trump  julisti kansallisen terveys hätätilan Maaliskuun 13  2020 asettaen kansallisen turvallisuusneuvoston vastuuseen koronapolitiikasta.     

       Covid-19 joukkorokotus on Yhdysvaltojen puolustusosaston operaatio, sotilaallinen ohjelma. Pandemiaan suhtauduttiin niin kuin se olisi ollut vieraan vallan hyökkäys. Silloin voi myös oikeutetusti sanoa, että kyseessä on sotaoperaatio. Lue Covid-19 – sota on syttynyt!           

        Puolustusosasto toimeenpanee  ja valvoo COVID-19 rokoteohjelmaa “vastatoimena”. Jos uskotaan, että vallitsee kansallinen terveyshätätila, silloin myös sotilaallisiin biologisiin uhkiin erikoistunut Darpa aktivoituu. Puolustusosasto hallitsee tiukasti kaikkia päätöksiä koskien  COVID-19 rokotetutkimusta, materiaalien hankkimista, jakamista sekä tiedonjakoa. Puolustusosasto tilasi, valvoi ja hallitsi tiukasti kaikkien korona vastatoimien  (kuten rokotteiden) kehitystä, tuotantoa ja jakelua. Tässä se hyödynsi puolustusosaston aikaisemmin luotua sotilaallisten alihankkijoiden  ja yhteenliittymien  verkostoa. Biopuolustus alihankkijat valmistavat rokotteiden komponentit ja muut  yksityiset alihankkijat vastaavat  tuotteen lopullisesta valmistuksesta.    

       Yhdysvaltojen hallitus valtuutti ja rahoitti sääntelemättömien biologisten materiaalien käyttöä. Covid-19 rokotteet ovat “lääkinnällisiä vastatoimia” –  tuotteiden harmaa alue, joita ei säädellä kuten farmaseuttisia  tuotteita, lääkkeitä tai rokotteita. Tämä selittää hyvin miten ensin Yhdysvalloissa ja sitten kaikkialla maailmassa kansalaisille voidaan jakaa vaarallisia ja keskeneräisiä ihmiskoerokotteita kaikki aikaisemmat turvallisuussäädökset ohittaen. Lue lisää https://21stcenturywire.com/2023/02/01/covid-19-vaccine-a-military-response-to-a-public-health-threat/

      Niin FDA kuin lääkeyhtiötkin ovat  voimattomia pysäyttämään  puolustusosaston määräämää joukkorokotusta vaikka rokotteiden haittavaikutus – ja kuolintilastot kohoaisivat kuinka hälyttäviksi. Katso https://www.globalresearch.ca/department-defense-driving-mass-vaccination-while-fda-vaccine-companies-powerless-stop-it/5798662 Suunniteltu joukkomurha saa jatkua. Vain kansalaisten vastarinta ja oikeustoimet voivat sen pysäyttää.

       Valvontavirasto FDAn rooli on suureksi osaksi teatteria. Amerikkalaisille uskoteltiin, että FDA, CDC ja Anthony Fauci valvoivat COVID-19 rokoteohjelmaa. Niiden osallisuus oli järjestetty tieto-operaatio, tiedon hallinta ja -salausoperaatio. Salaisen sotilasoperaation suojassa kansalaisille Yhdysvalloissa, ja saman mallin mukaan muissa maissa, valehdeltiin, jotta heidät saataisiin mukautumaan kaikkiin koronatoimiin ja ottamaan armeijan kehittämiä törkeitä ihmiskoebioaserokotteita. Rokotteet eivät siis täyttäneet minkäänlaisia normeja toimivuudesta ja turvallisuudesta vaikka niin terveysvirastot meille uskottelivat. Jos ihmisille olisi kerrottu totuus koronarokotteista, kukaan ei olisi ottanut niitä. Hallitusten, terveysviranomaisten ja median laaja aivopesu- ja propagandakampanja vaadittiin tavoitteen saavuttamiseksi.

         EUn lääkevirasto päästää kaiken läpi tuotteita valvomatta ja tutkimatta. Onhan kyse Yhdysvaltojen armeija tuotteista. Etukäteen sovittu juttu. Katso https://www.globalresearch.ca/nato-trojan-horse-behind-europe-covid-19-response/5811584 Kun kyseessä on ”terveyshätätila” mitä tahansa myrkkyä voidaan käyttää ihmisten pelastamiseksi ja kaikki aikaisemmat turvallisuus säädökset ja periaatteet voidaan ohittaa. Myös kaikki asiaan liittyvä valehtelu ja propaganda yritetään ilmeisesti oikeuttaa ihmisten terveyden varjelemisella. Kun kansalliset turvallisuus virastot, kuten Fimea ja Tukes Suomessa, eivät tee tehtäväänsä ja päästävät ilmeisesti kaiken läpi, kukaan eikä mikään taho takaa rokotteiden, maskien, testien ja desifiointiaineiden laatua, puhtautta ja turvallisuutta. Ne sisältävät kaikkea niitä kammottavuuksia, mitä Yhdysvaltojen puolustusosasto ja sen alihankkijat päättävät niihin laittaa. Katso esim. Biologinen sota rokotteilla, testeillä ja maskeilla ja https://www.globalresearch.ca/what-so-called-covid-19-vaccines/5797682 Suomessa onneksi Jaana Kavonius on tehnyt useita koronapandemia ja rokote petokseen liittyviä tutkintapyyntöjä, joihin kannattaa osallistua tästä https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/

              Merkittävä biouhka ihmiskunnalle ei tule luonnosta

          Sars-cov-2 viruksella ja koronarokotteella on sama alkuperä. Molemmat ovat Yhdysvaltojen puolustusosaston kehittämiä. Molemmat ovat peräisin Yhdysvaltojen ja Kiinan armeijoiden bioaselaboratorioista.     

       Merkittävä biouhka ihmiskunnalle ei tule luonnosta luonnollisten virusten ja taudinaiheuttajien kautta. Se tulee vain laittomista bioaselaboratorioista ja niiden funktion saavuttamisen tutkimuksista, joiden kautta luonnollisista taudinaiheuttajista kehitetään tappavia ja helposti tarttuvia. Niiltä muka  suojaavat ”rokotteet” on myös kehitetty samoissa laboratorioissa. Faucin rahoittamat  tutkimukset johtivat sars-cov-2 virukseen ja lopulta luultavasti myös jonkinlaiseen epidemiaan, jonka korruptoitunut WHO julisti pandemiaksi. Siksi olemme tässä tilanteessa. Laittomat bioaselaboratoriot  pitäisi lopettaa. Koko ”pandemian” takana on kasvanut bioturvallisuuskompleksi.

       On tapahtunut ainakin kaksi bioasehyökkäystä: ensin keinotekoisella viruksella ja sitten rokotteilla, maskeilla ja testeillä. Sekä virus että rokote ovat molemmat bioaseita, joilla käydään rajoittamatonta sotaa maailman kansoja ja kansalaisia vastaan. Terveyshätätilan käynnistänyt alkuperäinen virus  on bioase, kaikki ”pandemian” vastaiset pakkotoimet ovat sodankäyntiä ja rokote on se pahin ja tappavin ase. Tilastojen ja lääketieteellisten tutkimusten mukaan se on huomattavasti vaarallisempi kuin itse koronavirustauti. Katso https://www.globalresearch.ca/the-covid-killer-vaccine-people-are-dying-all-over-the-world-its-a-criminal-undertaking/5800358   

        Me kaikki, rokotetut ja rokottamattomat, saamme tuntea nahoissamme mitä on olla osa Yhdysvaltojen sotilasimperiumia. Kaikkien muiden korona toimenpiteiden jatkoksi rokotteet ovat kansakuntien ja kansalaisten sortamisen, alistamisen ja orjuuttamisen välineitä. Ne ovat aseita, koska ne toimivat kuin aseet sairastuttaen, vammauttaen ja tappaen ihmisiä joukoittain. 

   bioturvallisuuskompleksi      

         Bioturvallisuus ideologia on luonut kokonaisen bioturvallisuus tuotantokompleksin. Hyödyllisten asioiden sijasta kansalaisten verorahat kanavoidaan bioturvallisuus sumutukseen ja terveydelle haitallisiin rokotteisiin. Suomeen esimerkiksi ollaan perustamassa EUn bioturvallisuusyksikkö, missä on lukuisien erilaisten rokotteiden varmuusvarasto. Sama paha ja korruptoitunut EU tilasi neljä koronarokote annosta jokaista kansalaistaan kohti. Tulevien järjestettyjen pandemioiden ja valtion harjoittaman bioterrorismin jatkumisen uhkat leijuvat siten vahvana yllämme.

”Bioturvallisuus” on valittu menetelmä, jonka kautta globalistinen salaliitto yrittää kaapata vallan maailmassa.

           Ei ole mitään osoituksia siitä, että pandemioihin valmistautuminen olisi koskaan hyödyttänyt ketään muuta kuin lääkeyhtiöitä ja biopuolustus ja bioturvallisuus kompleksia. Sen sijaan on paljon viitteitä ja todisteita siitä, että se on luonut koko pandemian. Mikään todellinen pandemia tai toteutunut biouhka ei luonut bioturvallisuuskompleksin kasvua, vaan sen asteittainen kasvattaminen johti lopulta koronapandemiaan. Pysyäkseen vallassa ja kasvaakseen sotateollinen kompleksi tarvitsee vihollisia, uhkia ja uusia sotia, samoin bioturvallisuusryhmittymä tarvitsee yhä uusia biouhkia ja lavastettuja pandemioita. 

       Bioturvallisuus ideologia on korvannut kylmän sodan kommunismin vastaisen taistelun sekä terrorismin vastaisen sodan lännen imperialismin ja uuskolonialismin välineinä.

      Pandemia on Yhdysvaltojen imperialismin väline

       Koronapandemian varjolla käydään salaista sotaa kansallisvaltioita ja niiden kansalaisia vastaan. Käynnissä on hyökkäyssota, Nurenbergin säännöstön vastainen aggressiivinen sota, joka on valloitussota, johon ryhdytään ilman itsepuolustuksen oikeutusta.

     Hyökkäykseen osallistuvat ainakin USA:n puolustusosasto,  bioaselaboratorio, CIA, valtion virastot kuten CDC, FDA ja NIAD yhteistyössä Gatesin CEPIn kanssa sekä tietenkin niin sanottu syvävaltio, johon kuuluvat maan todelliset hallitsijat sekä sotateollinen ryhmittymä.              

       Tekaistu pandemia on Yhdysvaltojen imperialismin väline aivan samalla tavalla kuin oli vastaavaan petokseen ja rikokseen perustuva terrorismin vastainen sota.  

         Yhdysvaltojen päättymätön sota maailmaa vastaan on jälleen saanut uuden muodon

         Lavastettu pandemia, totalitaariset koronatoimenpiteet ja globaali rokotus ovat Yhdysvaltojen sotatoimia maailman kansoja ja kansalaisia  vastaan. Lue lisää Covid-19 – sota on syttynyt!

    lähteet     

COVID-19 and the Global Predators: We are the Prey Peter R. Breggin, Ginger Breggin Asin 2021   

Department of Defense Driving Mass Vaccination While FDA and Vaccine Companies Are Powerless to Stop It Dr. Peter McCullough Global Research, November 10, 2022 America Out Loud 8 November 2022

The US Department of Defense Controlled COVID ‘Vaccines’ from the Start Under A National Security Program. Lied the Entire Time – Were Never ‘Safe and Effective’ Armed Forces Press Global Research, February 05, 2023 Armed Forces Press 5 January 2023

What really happened in Wuhan Markson, Sharri HarperCollins Publishers 2021.

Lännen hyökkäys Venäjää vastaan

                  Venäjän ja Putinin vastainen propaganda

        Venäjä on ollut jo pitkään lännen jatkuvan propagandan, mustamaalauksen, valheiden ja tekaistujen syytteiden kohteena. Jokainen voi panna merkille jo vuosia jatkuneen Venäjän vastaisen propagandan pommituksen monissa eri kanavissa. Lähes kaikki mitä sanotaan Venäjästä, Venäjän hallinnosta ja Putinista on tarkoituksellista ja pahantahtoista propagandaa. Venäjää koskeva uutisointi on täynnä valheita ja tosiasioiden vääristelyä. Yhdysvaltojen ja muiden länsivaltojen johtajien ja heidän toimiensa tarkastelu sen sijaan on vastaavasti yleensä varsin kritiikitöntä.

     Yhdysvallat ja Nato maat käyttävät tietoisesti Venäjän vastaista propagandaa joukkotiedostusvälineissä. Presidentti Putinia demonisoidaan ja mustamaalataan kaikin tavoin. Häntä on syytetty oppositioon kuuluvien maanmiestensä myrkytyksistä ja salamurhista, vaikka mitään todisteita ei ole voitu esittää. Biden kutsui Putinia tappajaksi, mihin hän vastasi diplomaattisesti, että syytöksen esittäjä on itse.

       Eikö ajatteleva ihminen jo pian ala epäillä, että taustalla on etukäteen suunniteltu, poliittinen ja sotilaallinen agenda ja että syytökset ovat perusteettomia ja että kaikki Venäjän vastaiset toimenpiteet ovat siten laittomia?

Ennen Nato maiden sotilaallista hyökkäystä Irakiin, Libyaan ja Syyriaan maan johtajat olivat samankaltaisen mustamaalauksen ja tekaistujen syytteiden kohteena

        Myös lähes kaikki, mitä kerrotaan Ukrainan sodasta, on vääristynyttä ja puolueellista. Lännen ja Ukrainan hallituksen rikoksista ja sopimusten rikkomisista ei kerrota ja Venäjää syytetään kaikesta.

      Oman kirjoitukseni tarkoitus on toimia vastapropagandana. Siinä esitetään toisenlainen, toivoakseni puolueettomampi ja totuudenmukaisempi näkökulma asioihin.  

         Maalitauluna  Venäjä

        Valheilla yritetään oikeuttaa uudet yhä kovenevat Venäjän vastaiset toimet ja sotavalmistelut Venäjää vastaan. Vailla mitään oikeutusta länsi on aloittanut täyden rintaman hyökkäyksen, johon kuuluvat taloudellinen sodankäynti yhä uusien pakotteiden muodossa, monimuotoinen hybridisodankäynti, yhä laajemmat sotaharjoitukset sen rajoilla sekä ydinaseilla uhkailu. Ukrainassa länsi käy jo sijaissotaa Venäjää vastaan.  

        Venäläisiä on alettu syrjiä lukuisin eri tavoin. Venäläiset on erotettu monista kansainvälisistä järjestöistä kuten esimerkiksi YKn ihmisoikeuskomissiosta ja arktisesta neuvostosta.  Venäjän keskuspankkivarannot takavarikoidaan. Venäläisiltä urheilijoilta kielletään osallistuminen kansainvälisiin kilpailuihin, venäläinen kulttuuri ja taide on asetettu pannaan, EU ja Suomi asettavat matkustusrajoituksia venäläisille. Listasta tulisi varmaan hyvinkin pitkä jos olisi paremmin perehtynyt asiaan.   

        Nato lähestyy jatkuvasti vuosi vuodelta Venäjän rajoja eri puolilta. Nato pyrkii samaan mahdollisimman paljon uusia jäseniä, erityisesti Venäjän naapurimaista. Viimeksi se onnistui houkuttelemaan mukaan Suomen ja Ruotsin.

         Venäjä on Naton sotajoukkojen piirittämä ja sen tukikohtien ja ydinohjusten ympäröimä. Naton sotaharjoituksia käydään tihenevään tahtiin itämerellä, mustalla merellä ja muualla sen rajojen tuntumassa. Provokaatioita järjestetään Venäjän rajoilla Georgiasta Baltiaan ja Mustaltamereltä Tyynellemerelle. Viimeksi yritettiin estää Venäjän kulku sen Baltiassa sijaitsevaan sotilastukikohtaan Kalingradiin. 

      Nato valmistautuu yhä paremmin hyökkäämään Venäjälle. Sen strategiassa ydinaseet ovat yhtä tärkeämmässä asemassa. Venäjän on pakko vastata ja vahvistaa puolustustaan, lisätä sotaharjoituksiaan, parantaa aseistustaan ja kehittää ydinaseitaan ja ohjusjärjestelmäänsä. Kolmas maailmansota on hyvin lähellä, kenties se on jo alkanut. Ydinsodan uhka on nyt suurempi kuin ehkä koskaan ennen.  

                              Lännen sijaissota Ukrainassa

       Valtavirtamediat esittävät puolueellisia, siksi valheellisia ja vääristyneitä raportteja Ukrainan sodasta ja tapahtumista. Kansalaisia petetään siitä mistä oikeasti on kysymys. Ukrainan konfliktin taustat, tarkoitusperät, syyt ja todelliset syylliset jätetään tarkoituksella hämärän peittoon.  Lue lisää Mistä Ukrainan sodassa oikein on kyse?

      Olennaista Ukrainan konfliktissa on ymmärtää, että länsi ei ota lainkaan  huomioon Venäjän oikeutettuja ja perusteltuja turvallisuustarpeita. Lännen järjestämä Ukrainan vallankaappaus, Venäjän vihamielisen uusinatsihallinnon perustaminen ja maan Nato jäsenyyden tavoittelu olivat provokaatio Venäjää vastaan. Länsi aseisti Venäjän vastaista uusnatsi hallintoa jo paljon ennen Venäjän Krimin liittämistä ja laajempaa sotilasoperaatiota Ukrainassa.  Ukrainan hallitus ja Yhdysvallat eivät suostuneet mihinkään aitoihin rauhanneuvotteluihin ja aseistariisuntaan Venäjän kanssa. https://www.globalresearch.ca/biden-spits-putin-request-security/5768401

Kieltäytymällä neuvottelemasta Yhdysvallat ja Nato eivät jättäneet Moskovalle muuta mahdollisuutta kuin aloittaa sotaoperaationsa Ukrainassa, kuten Venäjän puolustusministeri Lavrov totesi.                         

      Ukrainasta oli määrä tulla Yhdysvalloille sillanpääasema sotaan Venäjää vastaan. Miksi Natoon liittyminen on Ukrainan hallitukselle niin tärkeää, että sen puolesta kannattaa käydä sotaa? Eihän maata alun perin uhannut mikään. Rauhahan saavutettaisiin helposti luopumalla Nato jäsenyyden tavoittelusta ja maahan sijoitetuista hyökkäysaseista ja ottamalla huomioon Venäjän turvallisuushuolet. Vastaus on selvä: koko Nato jäsenyyden ja hyökkäysaseiden tarkoitus on laajemman Venäjän vastaisen rintaman rakentaminen. Se on osa suurempaa suunnitelmaa piirittää Venäjä, valmistautua sotaan Venäjää vastaan, provosoida Venäjä hyökkäämään ja aloittaa käynnissä oleva sijaissota Venäjää vastaan.  

         Länsi käyttää Ukrainaa sotaan Venäjää vastaan maan heikentämiseksi ja tuhoamiseksi. Lännen tukeman ja aseistaman Ukrainan hallituksen sota itsenäiseksi julistautunutta ja äskettäin Venäjään liitettyä Itä-Ukrainaa vastaan on epäsuorasti sotaa Venäjää vastaan. Suomikin on jo sodassa Venäjän kanssa. Se on jo pitkään osallistunut taloudelliseen sodankäyntiin Venäjää vastaan. Tämän takia se on valmis romuttamaan oman taloutensakin. Suomi lähettää aseita Ukrainan uusnatsihallinnolle. Suomi on jälleen liitossa natsien kanssa kuten toisessa maailmansodassa.  

        YKn peruskirjan mukaan Venäjällä on oikeus puolustautua. Saman kirjan mukaan länsi on syypää hyökkäyssodan aloittamiseen.               

        Se, että Venäjä liitti itseensä ensin Krimin ja nyt vuosia myöhemmin Itä-Ukrainan 4 aluetta, on oikeutettua. Venäjä ei ole ensimmäisenä vallannut Ukrainan alueita vaan Yhdysvallat on ensimmäisenä vallannut Ukrainan toteuttamalla väkivaltaisen vallankaappauksen ja asettamalla sinne nukkehallitsijansa. Maa ei ole enää itsenäinen vaan sitä ohjataan ja johdetaan ulkoapäin Washingtonista, minkä myös Venäjän johto on todennut. Tämän vuoksi mitkään rauhanneuvottelut eivät ole onnistuneet.

       Osoituksena lännen propagandan laajuudesta ja tehokkuudesta on se että vaikka Yhdysvallat ja EU aloittivat sodan, Venäjä on saanut syytökset niskaansa.

                      Venäjän vastaisen strategian tavoitteita

       Yhdysvallat toteuttaa Naton ja EUn kautta pitkän tähtäimen geopoliittista  päämäärää:  Venäjän piirittäminen, eristäminen ja patoaminen ja sitä kautta maan heikentäminen ja lopulta hajottaminen pienempiin osiin kuten tehtiin Jugoslavialle. Katso https://www.globalresearch.ca/washington-plan-break-up-russia/5797480

       Lännen päämäärä on tuhota Venäjän liittovaltion riippumattomuus ja itsenäisyys ja estää samalla Venäjän ja Kiinan ajaman vaihtoehtoisen moninapaisen maailmanjärjestelmän vahvistuminen.                

        Lännen tavoitteena on varmasti Venäjän täydellinen alistaminen niin että länsimaiset suuryhtiöt voivat vapaasti hyödyntää maan valtavia resursseja ja markkinoita ja riistää ja hyväksikäyttää vapaasti maan kansalaisia.   

        Aseistuksen kasvattamista, Natoa ja ydinaseita käytetään painostuskeinona Venäjää vastaan maan heikentämiseksi ja poliittisen muutoksen aikaansaamiseksi. Jos pelottelu, painostus, taloudellinen sodankäynti ja lännen sijaissota Ukrainassa eivät tuota tulosta, Naton kautta rakennettu tehokas ja koordinoitu sotakoneisto mahdollistaa salamasodan aloittamisen tai ydinaseen laukaisemisen Venäjälle. Tähän hankkeeseen myös Suomi on nyt liittymässä eikä Venäjä jätä vastaamatta siihen.    

       Länsimaiden, Naton ja EUn johtajat käyttävät samoja menetelmiä ja tekevät samoja uhkauksia kuin natsit välittämättä mitään mistään laeista tai moraalista.       

         Syyskuussa ja lokakuussa Ylen propagandauutisissa esiintyy paljon pätkiä, joissa viitataan vallanvaihtoon Venäjällä. EUn ja Suomen asettamilla venäläisten matkustusrajoituksilla ja muilla kiusoilla ilmeisesti pyritään Putinin hallinnon vastaisten protestien kasvamiseen ja opposition vahvistamiseen.

       Venäjällä maan vastaisen propagandan tarkoitus on luoda kansassa hämmennystä ja hajaannusta, heikentää hallinnon kannatusta ja tukea lännen rahoittaman opposition ajamaa vallanvaihtoa. Putinin kannatus on kuitenkin edelleen korkea eikä propaganda pure.    

        Suomen ja muiden länsimaiden hallitusten päämääränä on vähintään vallanvaihto jos ei täysi valloitus. Vahvan, isänmaallisen ja älykkään presidentti Putinin tilalle halutaan lännelle alamainen heikko johtaja Ukrainan Zelenskyn tapaan.

       Yhdysvaltojen johtama länsi ei voi olla jatkuvasti sekaantumatta toisten valtioiden sisäisiin asioihin. Se katsoo oikeudekseen jopa valita niille mieleisensä johtajat ja hallitukset. Jos johtaja ei ole lännelle mieleinen ja pysyy vain sitkeästi vallassa alkavat talouspakotteet, propagandasota, hybridisodankäynti, vallankaappauksen suunnittelu ja otetaan käyttöön monenlaiset muut ilkeät painostuskeinot. Jos ne eivät auta, aletaan valmistautua sotilaalliseen hyökkäykseen.  

      Vallanvaihtoa tarvitaan kyllä, mutta ainoastaan Suomen ja muiden länsivaltioiden militaristisissa ja fasistisissa hallituksissa. Ne ovat suurin uhka ihmiskunnan turvallisuudelle ja tulevaisuudelle

                         Länsi on hyökkääjä        

       Ketkä aloittivat maailmansodat ja sen jälkeiset muut lukemattomat sodat? Ei ole ketään muuta hyökkääjää, pahaa valloittajaa kuin kolonialistiset juuret omaava imperialistinen ja kapitalistinen länsi itse.

        Toisessa maailmansodassa Saksa yhdessä lukuisten eurooppalaisten liittolaistensa kanssa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Nyt Yhdysvallat, Suomi, Nato ja EU ovat valmistautumassa hyökkäyssotaan Venäjää vastaan. Historia toistaa itseään. Nykyinen on vain jatkumoa aikaisemmalle. Epäonnistunut länsimainen sivilisaatio marssii sodasta toiseen ja on aloittamassa kolmatta maailmansotaa.

       Kun vapaudumme Naton, länsihallitusten ja -medioiden propagandasta, kokonaiskuva, lännen sotasuunnitelma ja hyökkäys Venäjää vastaan on helppoa nähdä. Katso https://journal-neo.org/2020/02/06/operation-barbarossa-ii-setting-the-stage-for-war/ Menossa on hyvin suunniteltu ja valmisteltu länsimaiden kammottava ja ennen näkemätön hyökkäys Venäjää (ja myös Kiinaa) vastaan. Nato on julistanut Kiinan ja Venäjän vihollisikseen. Nato on vahvistanut 2021 yleissuunnitelman Venäjän eristämiseksi ja heikentämiseksi, strategisen suunnitelman Venäjän voittamiseksi suursodassa.   

        Ydinsodan vaara on nyt suurempi kuin ehkä koskaan, minkä myös presidentti Biden mainitsi samalla syyttämällä siitä tyypillisesti Venäjää. Tästä voi päätellä, että Yhdysvallat ei ole perääntymässä, ryhtymässä aitoihin neuvotteluihin eikä vähentämässä ydinsodan syttymisen mahdollisuutta. Lisäksi Biden torjui Venäjän ehdotuksen rauhanneuvotteluista. Katso https://www.globalresearch.ca/us-rejection-moscow-offer-peace-talks-utterly-inexcusable/5796231   

         Venäjän hallinto onkin tullut siihen tulokseen, että lännen päämääränä on Venäjän tuhoaminen. Venäjä on hylkäämässä toiveet rauhanomaisesta elämästä lännen kanssa ja neuvotteluratkaisun saavuttamisesta Ukrainan kriisiin. Tämän takia Putin on julistanut osittaisen liikekannallepanon maassa ja se valmistautuu sotaan. Putinin puhetta lainataan seuraavaksi.

                     Otteita Presidentti Putinin puheesta

Otteet presidentti Putinin puheesta on vapaasti suomennettu Craig Robertsin englanninkielisestä käännöksestä. Samasta lokakuun alussa pidetystä puheesta näytettiin Ylen uutisissakin pätkä.  

     ”Lännen päämäärä on heikentää, jakaa ja lopulta tuhota maamme. He sanovat jo suoraan, että 1991 he kykenivät jakamaan Neuvostoliiton ja nyt on tullut aika itse Venäjälle, että sen on hajottava moniin kuolettavasti taisteleviin alueisiin. Ja he ovat hautoneet sellaisia suunnitelmia pitkään.”

       ”He rohkaisivat Kaukasuksella kansainvälisiä terroristijoukkoja ja toivat Naton hyökkäävää infrastruktuuria rajojemme lähelle. He ovat vuosikymmeniä tarkoituksellisesti ruokkineet venäläispelkoa ja vihaa Venäjää kohtaan, pääasiassa Ukrainassa. Ukrainalle he valmistivat Venäjän vastaisen sillanpääaseman kohtalon. He tekivät ukrainalaista tykinruokaa ja työnsivät heidät sotaan maatamme vastaan. Tämä sota päästettiin irti vuonna 2014 käyttämällä aseistettuja joukkoja siviiliväestöä kohtaan, järjestämällä kansanmurhan, saarron ja terroria niitä ihmisiä vastaan, jotka kieltäytyivät tunnustamasta Ukrainassa vallankaappauksen jälkeen noussutta valtaa.”

         ”Päätös ennalta ehkäisevästä sotilasoperaatiosta oli ehdottoman välttämätön ja ainoa mahdollinen. Mutta on ilmeistä, että rauhan ratkaisu ei sopinut lännelle. Siksi määrättyjen kompromissien saavuttamisen jälkeen Kieville annettiin ohjeet hylätä kaikki sopimukset.”

       ”Ukrainaan alettiin pumpata aina enemmän aseita. Kievin hallinto on päästänyt irti ulkomaisten palkkasoturien ja nationalistien uusia joukkoja sekä sotilasyksikköjä, jotka on koulutettu Nato standardien mukaisesti ja jotka ovat tosiasiallisesti länsimaisten neuvojien komennossa.”

       ”Aggressiivisessa Venäjän vastaisessa politiikassaan länsi on ylittänyt kaikki rajat.”

       ”Muistuttaisin teitä, että maallamme on myös lukuisia tuhon välineitä, jotka joiltain osin ovat kehittyneempiä kuin Nato mailla. Ja kun maamme alueellista koskemattomuutta uhataan, me varmasti tulemme käyttämään kaikkia saatavillamme olevia välineitä suojellaksemme Venäjää ja kansaamme. Tämä ei ole hämäystä.”

      ”Ja niiden, jotka yrittävät kiristää meitä ydinaseilla, tulisi tietää, että sama voi tapahtua heille. Historiallinen perinteemme ja kansamme kohtalo on  pysäyttää ne, jotka pyrkivät maailman hallintaan, jotka pyrkivät silpomaan ja orjuuttamaan isänmaamme. Teemme sen nyt, ja niin tulee olemaan.”  

lähteet ja lisää luettavaa

Putin’s Address to the Russian People: “Abandoning Hope For Peaceful Coexistence” Dr. Paul Craig Roberts and Pres. Vladimir Putin Global Research, September 27, 2022 PCR Institute for Political Economy 24 September 2022

The West Against Russia Stephen Sefton Global Research, April 28, 2022

Natossa sota Venäjän kanssa uhkaa meidän kaikkien turvallisuutta

       Tulilinjalla Venäjä

Venäjä on ollut jo pitkään lännen jatkuvan propagandan, mustamaalauksen, valheiden ja tekaistujen syytteiden kohteena. Tämä toimii perusteluna täyden rintaman hyökkäykselle, johon kuuluvat taloudellinen, hybridi- ja kybersodankäynti, sotaharjoitukset sen rajoilla sekä sijaissota Ukrainassa. 

      Venäjä on Yhdysvaltojen ja Naton sotajoukkojen piirittämä ja Naton tukikohtien ja ydinohjusten ympäröimä. Naton sotaharjoituksia käydään tihenevään tahtiin itämerellä, mustalla merellä ja muualla sen rajojen tuntumassa. 

        Ei ole epäilystä siitä, että Naton toimet ovat aggressiivisia ja pahantahtoisia luonteeltaan. Nato pakottaa Venäjän vastaamaan samalla mitalla ja vahvistamaan puolustustaan. Länsi kutsuu Venäjän vastauksia aggressioksi. Mitä sumutusta: totuus käännetään päälaelleen.

       Tilanne on tulenarka kun kansainväliset suhteet pilataan tarkoituksellisesti, diplomaatit karkotetaan eikä neuvotteluja käydä.

                       Euroopan sodat Venäjää vastaan

       Venäjä on historiallisesti ollut lukemattomien länsimaiden hyökkäysten kohteena  – esimerkiksi Napoleonin sodissa sekä ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa. Venäjän vallankumouksen jälkeisen sisällissodan aikana 1918-20 johtavat kapitalistiset valtiot lähettivät joukkojaan yrittäen menestyksettä kaataa vallankumouksellisen bolsevikkihallituksen.  

       Venäjän sotilasoppi ja ulkopolitiikka verrattuna Yhdysvaltojen vastaaviin

       Venäjän ulko- ja tuvallisuuspolitiikkaa ei voi ymmärtää ilman yhteyttä Yhdysvaltojen ja lännen vastaavaan. Useimmat Venäjän toimet ovat ymmärrettävissä puolustautumisena lännen imperialismia ja laajentumista vastaan. Myös tapahtumat Ukrainassa tulee hahmottaa tätä taustaa vasten.

       Yhdysvaltojen ulkopolitiikka on aggressiivista ja määräilevää. Maa on koko historiansa ajan käynyt sotia ja valloittanut muita maita. Yhdysvaltojen armeija ja Naton joukot ovat levittäytyneet ympäri maailman ja ne osallistuvat vuosittain lukuisiin sotaoperaatioihin monissa maissa. Tähän verrattuna Venäjä puuttuu sotilaallisesti vain harvoihin konflikteihin. Venäjän ulkopolitiikka on rauhanomaista ja sovittelevaa.    

      Venäjän sotilasoppi on puolustuksellinen. Yhdysvaltojen sotilasoppi on avoimesti hyökkäävä. Siihen sisältyy esim. ennalta ehkäisevä sota ja taktisten ydinaseiden käyttö ensi-iskussa.  

        Venäjä ei ole koskaan ollut suuri uhka lännelle. Se on pyrkinyt vain puolustamaan itsenäisyyttään ja rajojaan. Miksi pinta-alaltaan maailman suurimman ja valtavat luonnonvarat omistavan valtion tarvitsisi vallata muita maita? Venäjä on pyrkinyt luomaan normaalit suhteet länteen, se haluaisi vain käydä kauppaa. Imperialistisille länsivalloille tämä ei sovi. Ne haluavat alistaa Venäjän.

          lännen propaganda ja ideologia Naton ja Venäjän suhteesta  

        Martti Ahtisaaren näkemys Naton ja Venäjän suhteesta kuvastaa hyvin lännen ideologiaa ja propagandaa: ”Nato tekee kaikkensa tullakseen heidän rajoilleen ja he ovat pakotettuja reagoimaan tähän. Ei se niin ole. Venäjä on aiheuttanut koko tämän ongelman, joka meillä nyt on – – – väitteet Naton uhasta Venäjää kohtaan on ihan roskaa”. Mielestäni tämä lausuma on roskaa. Silloinhan Venäjän johto, turvallisuuspoliittiset asiantuntijat ja sotilasjohto olisivat luulosairaita. Venäjän kallis ydinaseiden kehittely, varustautuminen ja sotaharjoitukset olisivat täysin turhia. Presidentti Putin työskenteli sentään tiedustelupalvelu KGBssä, jonka tehtävänä on selvittää vihollismaiden salaiset hankkeet ja vehkeilyt.

       Suomen rauhan nobelisti Naton sotakoneen puolustajana ja lobbaajana, irvokasta! Ahtisaari toimi Jugoslavian sodan neuvottelijana juuri ennen Naton ”humanitaarisia” pommituksia ja sai vielä Nobelin palkinnon. Nato maat eivät halunneet neuvotteluihin perustuvaa rauhanomaista ratkaisua Jugoslaviassa, vaan päästä pommittamaan ja hajottamaan sosialistinen maa. Rauhan Nobelin antaminen sotarikollisille kuten Barack Obamalle (vaikkakin ennen hänen ”terrorismin vastaista sotaansa”) on eräs lännen tarkoituksellinen propagandakeino, jolla sotiminen saadaan näyttämään rauhantyöltä aitojen rauhaa rakentavien keinojen sijaan. 

           Kesän Nato kokouksessa Stoltenberg uhoaa: ”Venäjä on uhka Natolle”, mikä peittää totuuden, että Nato on uhka Venäjälle. Suomen ulkopoliittinen johto, puolustusvaliokunta ja useimmat poliitikot ovat tämän saman ideologian vallassa. Naton, hallituksen ja lehdistön propagandassa kaikesta syytetään Venäjää.

       lännen ylivallan tavoittelu ja varustelu kriisin syynä

       Toisin kuin lännen valhemediat ja sotapropaganda esittävät, Venäjä ei ole kriisin syy. Aggressiivinen ja aloittava osapuoli on länsi. Konfliktin alkuperäinen aiheuttaja on lännen hegemoniapyrkimys ja laajentumishalu. Jännitystä luo lännen asevarustelu, painostus ja sodan lietsonta. Venäjä ei ole Euroopalle uhka vaan asia on aina ollut juuri päinvastoin. 

                          länsi ei halua rauhaa

       Länsimaiden ja Naton armeijat, aseet ja ydinaseet eivät ole puolustusta varten eivätkä rauhan takaamiseksi, vaikka niin valehdellaan. Yhdysvaltojen johtamassa järjestelmässä niitä käytetään yhä lisääntyvässä määrin sotarikoksiksi määriteltyihin hyökkäyksiin ja sotien aloittamisiin. Länsi ei halua rauhaa. Aseidenriisunta ja ydinaseista luopuminen aikaisempien allekirjoitettujen sopimusten ja lupausten mukaisesti eivät johtavia länsimaita lainkaan kiinnosta.

Sotiminen ja aseet ovat tuottoisa business. Sodat ja konfliktit pyörittävät yhä enemmän länsimaisia talouksia. Sotatalous on niiden talouden perusta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa sotateollisuus ja siihen liittyvät teollisuudenalat ja palvelut kattavat puolet maan bruttokansantuotteesta.  

        Naton turvatakuut sodan syttyessä eivät ole takuu mistään muusta kuin sodan syventymisestä. Naton turvatakuut eivät voi taata turvaa ja turvallisuutta eivätkä varsinkaan rauhaa. Naton viides artikla ei takaa mitään, mutta sitoo jäsenmaat tukemaan Yhdysvaltojen ulko- ja turvallisuuspoliittisia linjauksia. Naton viides artikla vaatii kaikkien jäsenmaiden suostumuksen. Apu on sellaista minkä jäsenmaat päättävät. Nato jäsenyys ei muuttaisi mitään sen suhteen että Suomen olisi puolustauduttava itse.

     Rauha taataan kansainvälisten lakien kunnioittamisella ja noudattamisella, mitä imperialistiset länsimaat eivät tee, ei aseilla ja armeijoilla. 

                                  sodan uhka     

        Venäjästä voi tulla uhka ainoastaan vihamielisyyden ja painostuksen seurauksena. Poliittinen vaino, taloudellinen sodankäynti, monimuotoinen hybridisodankäynti ja lisääntyvä sotilaallinen toiminta sen rajoilla pakottavat sen puolustautumaan. Toisen maailmansodan aattona Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen, koska Suomi oli liitossa Natsi-Saksan kanssa ja koska Suomen aluetta tiedettiin käytettävän maata ja sen rajan läheistä pääkaupunkia vastaan. Nykytilanne muistuttaakin hyvin paljon tuota aikaa. Toisessa maailmansodassa Saksa yhdessä lukuisten Eurooppalaisten liittolaistensa kanssa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Nyt Yhdysvallat, EU ja Nato yhteisrintamassa ovat aloittaneet monimuotoisen hyökkäyksen ja sotavalmistelut Venäjää vastaan. Kolmas maailmansota ei ole kaukana. Kun länsi käyttää yhä enemmän vain voimaa, kohta myös Venäjällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin tehdä samoin.  Sota Venäjän kanssa uhkaa meidän kaikkien turvallisuutta.

        Putin on sanonut, että Venäjä ei enää aio käydä sotaa omien rajojensa sisällä. Sen tarkoitus on torjua hyökkäykset etukäteen maissa, joita länsivallat käyttävät sijaissotiin Venäjää vastaan. Juuri näin tapahtuu parhaillaan Ukrainassa.              

         Putin on selkeästi varoittanut, että Suomen Natoon liittymisellä tulee olemaan sotilaalliset seuraukset. Suomen ja Ruotsin Natoon hakeutuminen lisäävät riskiä, että maat ajautuvat sotaan. Molemmat maat vaarantavat rauhan ja oman olemassaolonsa Yhdysvaltojen maailmanvalloitussuunnitelmien vuoksi. Suomen ja Ruotsin pääministerit vakuuttavat, että maihin ei perusteta Naton tukikohtia eikä niihin tuoda ydinaseita. Venäjän presidentti Putin on varoittanut sallimasta sitä. Vaikka Naton ohjuksia ja ydinaseita ei vielä tässä vaiheessa tule Suomeen, tilanne voi helposti muuttua myöhemmin. Yhdysvallat pystyy monin tavoin painostamaan, kiristämään ja lahjomaan pienempiä valtioita.  

       Suomen ja Ukrainan tilanne Natoon hakeutumisessa ja geopoliittinen asema muistuttavat toisiaan. Suomi on erityisasemassa, koska sillä on yhteinen pitkä maaraja Venäjän kanssa, aivan kuten Ukrainalla. Suomi on ainut maa Euroopassa, jonka kautta voidaan hyökätä Venäjä puolustuksen ydinalueille Kuolan niemimaalle ja Pietariin. Miten Suomen Natoon liittyminen muka lisäisi turvallisuutta? Juuri Natoon liittymisen takia Ukrainaan hyökättiin. Suomi voisi olla Ukrainan jälkeen sodan seuraava uhri. Vihollisuuden rakentaminen Venäjän kanssa, jota Nato jäsenyys vain kiihdyttää, voi aivan hyvin johtaa juuri samanlaiseen Venäjän puolustukselliseen hyökkäykseen Suomeen kuin Ukrainassa on meneillään ja kuin mitä tapahtui toisen maailmansodan aattona Suomen ollessa Natsi-Saksan liittolainen. Venäjän maavoimat tunkeutuvat Suomen alueelle, sen ohjukset iskevät kaupunkeihimme. Sodan kulku ja tulos ovat ennalta arvaamattomia. Se voi kiihtyä ydinsodaksi. Sodissa on harvoin voittajia.    

       Antamalla aseapua Ukrainaan länsimaat mukaan lukien Suomi osallistuvat epäsuorasti sotaan Venäjää vastaan.                  

        Lähihistoriasta ei ole opittu mitään. Toisen maailmansodan aattona Suomen johto ei piitannut itäisen naapurimme perustelluista turvallisuus huolista ja -toiveista. Miten kävi? Alkoi turha talvisota ja jatkosota. Suomi joutui lopulta antautumaan. Se menetti arvokkaita maa-alueitaan. Jouduimme maksaman raskaita sotakorvauksia. Maan johto pakotettiin vuosikymmeniksi mukautumaan itänaapurinsa sanelemaan politiikkaan. Venäjä yritettiin vallata ja se selviytyi voittajana. Natsit joutuivat häpeään. Puheella erillissodasta yritettiin paikata Suomen kolhiutunutta mainetta. 

        Perinteisen aseistuksen ja armeijoiden suhteen lännellä on tietääkseni ylivoima. Nato kumppaneita ja jäseniä on paljon enemmän kuin Venäjällä liittolaisia. Sotilaallisen epätasapainon vuoksi ydinsodan mahdollisuus kasvaa. Venäjällä on tietojeni mukaan länttä kehittyneemmät ydinaseet. Joidenkin arvioiden mukaan Venäjä on nykyään sotilaallisesti niin vahva että se pärjää Natolle. Eiväthän Yhdysvaltojen ja Naton joukot pystyneet lyömään edes Talibania Afganistanissa. Venäjä on lisäksi liittoutunut Kiinan, Valko-Venäjän ja Iranin kanssa.     

       Yhdysvaltojen hallinnon tärkein tavoite on estää Eurooppaa lähentymästä ja liittoutumasta Venäjän kanssa ja pysäyttää maailman suurimman mantereen, Euraasian, luonteva, luonnollinen ja ekologinen yhdentyminen.    

       Yhdysvaltojen johto ei varmaan piittaa suuresti Euroopan maiden kohtalosta, kunhan ne vain pysyvät sen alamaisena. Se voi hyvin ajaa Euroopan maat kuten Suomen ja Venäjän sotimaan keskenään. Toisessa maailmansodassa Yhdysvaltojen aseteollisuus myi aseita molemmille osapuolille. Sodan jälkeen alkoi Yhdysvaltojen nousu ja menestys. Washingtonin ja Naton sotahullut eivät välitä siitä kuinka paljon hyväuskoisten ja vastuuttomien poliitikkojen johtamien Euroopan maiden kansalaisia uhrataan niiden pyrkimyksessä saavuttaa globaali hegemonia Venäjän ja koko muun maailman ylitse. 

                  kapitalistinen valtio on imperialistinen valtio

      Nykyinen suuntaus osoittaa selvästi, että kapitalistinen valtio on imperialistinen valtio. Läntinen kapitalistinen valtiojärjestelmä perustuu riistoon ja ryöstöön, alistamiseen ja hyväksikäyttöön, väkivaltaan, valloituksiin ja sotimiseen. Nykyään kaikki länsimaiset kansainväliset järjestöt, YK ja useimmat sen alajärjestöt kuten Maailman kauppajärjestö (WTO), Maailmanpankki (WB), Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ja Maailman terveysjärjestö (WHO) on valjastettu näihin tarkoituksiin. Rauhanjärjestö YK toimii nykyään peitteenä lännen pidäkkeettömälle imperialistiselle laajentumiselle ja monenmuotoiselle sodankäynnille maailman kansoja vastaan.

       Lännen kollektiivinen imperialismi ja uuskolonialismi pakottavat kaikki yksittäiset länsivaltiot osallistumaan monenmuotoiseen sodankäyntiin (taloudellinen sodankäynti, hybridisodankäynti ja aseelliset hyökkäykset ym.) ulkopuolisia, toisenlaista järjestelmää edustavia ja globalisaatioita jarruttavia valtioita vastaan. Edes tervettä nationalismia tai järkevää ja ekologista sosialismia ei voida sallia.                           

       Alistaminen, sorto ja väkivalta kohdistuvat nyt myös entistä enemmän myös vauraiden länsimaiden omaan väestöön, kuten olemme korona kriisin yhteydessä nähneet. Perusteettomat ja epätieteelliset rajoitustoimet ja joukkorokotukset keskeneräisillä ja vaarallisilla ”rokotteilla”, joiden todellinen sisältö ja tarkoitus ovat meiltä salattu, ovat osoituksena tästä. Katso https://www.globalresearch.ca/what-so-called-covid-19-vaccines/5797682

      On yhä selvempää, että kapitalistinen valtio ei palvele kansaa, vaan yksin hallitsevaa ja ylikansallista omistavaa luokkaa. Valtion varat ohjataan yhä enemmän tuhoisiin tarkoituksiin. Tavallisten kansalaisten kannalta kaikki huononee yhä enemmän. Saamme osaksemme kaikki haitat, vaikka maksamme kaiken työllä ja veroilla.        

                               omistavan luokan sodat                       

         Miksi kansalaisten pitäisi tukea läntisen ylikansallisen pääoman ja omistavan luokan asevarustelua ja sotiin valmistautumista ja osallistua niiden sotiin? Naton jäsenenä ja alaisena Suomen armeija tulee olemaan yhä vähemmän puolustusvoimat. Yhä useampien pitäisi kieltäytyä asepalveluksesta. Sodat loppuisivat jos meillä ei olisi ajattelemattomien ja tottelevaisten moukkien rykmenttejä. Olen itse siviilipalvelusmies ja entistä ylpeämpi siitä. Suomella on demokraattinen velvoite ja oikeus käyttää armeijaansa ja aseistustaan ainoastaan puolustukseen.    

lähteet

Ahtisaari, Martti; Iloniemi, Jaakko; Ruokanen, Tapani. Miten tästä eteenpäin? Docendo 2016

Suomen vaarallinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka

       liittoutumattomuudesta sotilasliittoon

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kulmakiviä on toisen maailmansodan jälkeen ollut puolueettomuus ja sotilaallinen liittoutumattomuus. Suomella ja Ruotsilla on ollut tärkeä tehtävä ylläpitää rauhaa ja vakautta pohjolassa. Suomi on yhä enemmän luopunut onnistuneesta ja rauhan taanneesta ulkopoliittisesta linjasta.

      Vuoden 1947 Pariisin rauhansopimus sitoo Suomen ja Venäjän pidättäytymään hyökkäyksistä toisiaan vastaan ja kieltää niitä osallistumasta liittoihin, jotka on suunnattu osapuolia vastaan. Naton isäntämaa sopimuksen mahdollistamat kansainvälisten joukkojen sotaharjoitukset maaperällämme rikkovat selkeästi Pariisin rauhansopimusta. Sopimus on solmittu vuonna 2014 Naton ja hallituksen välillä. Lapin rauhanpuolustajat toteavat 2017 kannanotossaan, että sitä ei ole käsitelty eduskunnassa. Hallituksen sijaan sopimuksen allekirjoitti Suomen puolustusvoimien komentaja. Uusi hallitus toimii aivan kuin sopimus olisi pätevä. Ilman virallista sopimusta Suomi on Yhdysvaltojen liittolainen aivan kuten se oli Natsi-Saksan liittolainen vuonna 1941.

On syytä olla varuillaan. Tämän päivän asetelmassa hyvin paljon samankaltaista kuin toisen maailmansodan aatossa. Nyt Saksan ja sen liitolaisten sijasta aggressiota Venäjää kohtaan johtavat Yhdysvallat, Nato ja koko EU.                   

   EU jäsenyys ja Nato  

      EUn Maastrichtin ja Lissabonin sopimusten myötä kaikkien jäsenmaiden,  mukaan lukien puolueettomien maiden, täytyi tunnustaa Yhdysvaltojen johtaman Naton  ensisijaisuus puolustuksessa ja sotilaallisissa asioissa.

       EU jäsenyyden, entisten Hornet hävittäjien ja Naton isäntämaa sopimuksen kautta Suomi on epävirallisessa mutta kuitenkin tosiasiallisessa sotilaallisessa liitossa Yhdysvaltojen ja Naton kanssa

       EU jäsenyyden ja Naton varsinaisen jäsenyyden tai kumppanuuden kautta Euroopan maat ovat menettäneet itsemääräämisen ja demokraattisen päätösvallan omasta itsenäisestä ulkopolitiikasta. EUn ja Naton kautta  Washington hallitsee länttä.   

        EUn ja Naton kautta EU maat on saatu osallistumaan Yhdysvaltojen sotaoperaatioihin entisessä Jugoslaviassa, Afganistanissa, Irakissa, Libyassa, Jemenissä ja Syyriassa. EU maiden avustuksella Washington on tuhonnut seitsemän muslimimaata viidessätoista vuodessa. EUn ja Naton kautta Washington on ajanut Euroopan vastakkain Venäjän kanssa. Peter Koenig on todennut, että EUn ulkopolitiikkaa johtaa varsinaisesti Nato.

15. 2. 2021 Suomen ja Venäjän ulkoministerit tapaavat. Haavisto syyttelee Venäjää Krimin miehityksestä ja lännen rahoittaman ja tukeman opposition oikeutetusta tukahduttamisesta Venäjällä. Lavrov toteaa, että EU on harjoittanut viimeiset seitsemän vuotta sellaista politiikkaa talouspakotteineen, että se on tuhonnut yhteistyön perustukset. Lavrov huomioi osuvasti, että EU maiden ulkopoliittinen linja sanellaan Brysselissä ja maiden edustajat toistavat sitä sanatarkasti. Haavisto toteaakin, että EU:n kannat ovat myös Suomen kantoja. Ulkoministerimme on Pentagonin ja EUn ohjaama sätkynukke, joka ajaa meitä sotaan Venäjän kanssa. Mikä tomppeli! Hävettää koko Suomen kansan puolesta.              

       Kaikki EUn ja Naton jäsenmaat on velvoitettu toimeenpanemaan Yhdysvaltojen määräämiä talouspakotteita maita vastaan, jotka se haluaa vallata tai tuhota. EU määrää siten talouspakotteita lukemattomia sellaisia täysin harmittomia maita vastaan kuin Venezuela, Iran, Venäjä ja Valko-Venäjä. Meidän pitäisikin asettaa rajoja ja sanktioita militaristiselle USAlle eikä rauhanomaisille, sosialistisille ja kommunistisille valtioille. 

      Yhdysvaltojen ja Naton sotapolitiikka tuottaa hävitettyjä maita, humanitaarisia kriisejä ja jatkuvasti paisuvat pakolaisvirrat Eurooppaan.

         Suomesta on tulossa avoimesti imperialistinen ja militaristinen valtio  –   Yhdysvaltojen käsikassara pyrkimyksessä alistaa loputkin maailman maat sen brutaalin vallan alaisuuteen.   

    perusteeton idän uhka   

       Idän uhkaa käytetään verukkeena lännen militarismille, asevarustelulle ja ydinaseiden levittämiselle. 

       Sotilaallisesti Venäjä ei voi olla uhka Euroopalle, jonka aseistus on moninkertainen siihen verrattuna. Venäjän sotilasbudjetti on vaivaiset 8% Naton vastaavasta. Venäjä on sotilaallisesti yhdenvertainen Yhdysvaltojen ja Naton kanssa ainoastaan ydinaseiden kohdalla, ellei nykyään peräti edellä niitä.     

      Yhdysvaltojen ulkopolitiikka on aggressiivista ja määräilevää. Sen sotilasoppi on avoimesti hyökkäävä. Siihen sisältyy esim. ennalta ehkäisevä sota ja taktisten ydinaseiden käyttö ensi-iskussa.  Venäjän ulkopolitiikka on rauhanomaista ja sovittelevaa. Sen sotilasoppi on puolustuksellinen.

      Yhdysvallat ja Nato ovat jatkuvasti rikkoneet kansainvälistä lakia ja miehittäneet, pommittaneet ja epävakauttaneet maita. Ne ovat osallistuneet sijaissotiin ja tukeneet terroristijärjestöjä. Ne ovat järjestäneet vallankaappauksia ja hallitusten vaihdoksia lukuisissa maissa, joista Ukraina on viimeisimpia esimerkkejä.  Venäjä on noudattanut kansainvälistä lakia eikä se ole vallannut tai epävakauttanut muita maita. Ukrainassa sen oli pakko puolustautua Naton laajentumista vastaan. Yhdysvaltojen ja EUn järjestämä kansainvälisen lain vastainen vallankaappaus Ukrainassa suisti maan sisällissotaan. Valtaan nostettiin Venäjän vastainen hallinto ja uusnatsit. Sotilasstrategisen turvallisuutensa takaamiseksi Venäjän täytyi liittää Krimin niemimaa itseensä. Lue lisää Mistä Ukrainan sodassa oikein on kyse?

              lännen hegemonia pyrkimys  

    Puolueettomasti asiaa tarkastellen jännitystä ja konfliktia luovat nimenomaan länsiliittouman varustelu, sotaharjoitukset ja painostus.

       Kautta historian lännen imperialistiset valtiot ovat yrittäneet vallata ja alistaa Kiinan ja Venäjän. Toisin kuin länsimaiset poliitikot ja propagandamediat asian esittävät, Pohjois-Korea, Venäjä, Iran ja Kiina eivät ole mikään uhka, vaan ongelman aiheuttaja on lännen hegemoniapyrkimys ja laajentumishalu.  Venäjän, Kiinan ja Pohjois-Korean ydinaseet ovat viime kädessä näiden maiden ainoa varma turva lännen aggressiota kohtaan. Irakilla ja Libyalla ei ollut niitä ja maat vallattiin ja tuhottiin.

       Yhdysvaltojen johtaman lännen turvallisuuspolitiikassa ei tosiasiallisesti ole juurikaan kyse puolustuksesta, vaan hyökkäyksistä muita valtioita vastaan, imperiumin laajentamisesta ja maailmanvalloituksesta. Lännen ulkopolitiikassa ei myöskään todellisuudessa ole kyse demokratian levittämisestä ja ihmisoikeuksista, joita käytetään vain ideologisena sumuverhona ja oikeutuksena, vaan uusien alueiden ja maiden liittämisestä sen hallitseman kapitalistisen markkinatalouden piiriin. Sotavoimien ja Naton tehtävänä on laajentaa läntistä äärimonopolikapitalistista järjestelmää. Sotaoperaatioiden ja valloitusten kautta ylikansallisille jättiyhtiöille turvataan uusia sijoitusten ja riiston kohteita sekä halpatuotanto- ja markkina-alueita.  

        Yhdysvaltojen johtama länsi-imperiumi ei tavoittele rauhaa maan päälle, vaan ylivaltaa, johon pyritään aseiden, sotien ja valloitusten kautta kuten maa on tehnyt kautta historian.

        Läntinen sotateollinen ryhmittymä tarvitsee vihollisia, koska ilman vihollisia asetuotannolta ja militarismilta putoaa pohja pois. Siksi kumppanuutta ja rauhaa on ehdottomasti vältettävä.    

    Vaikka kylmä sota päättyi, Yhdysvallat aloitti sen uudestaan, vaikka sille ei enää ole mitään oikeutusta eikä perustelua. 

        Naton sotaharjoitukset Venäjän naapurimaissa –  sodan vaara kasvaa         

        Naton tukikohdat ja joukot ovat ympäröineet Venäjän maalla, merellä ja ilmassa. Se käy lukuisia sotaharjoituksiaan aivan Venäjän rajoilla kuten itämerellä ja mustalla merellä. Naton joukot ovat voimistaneet toimintaansa myös Itä-Euroopan maissa. Kiina on samanlaisen piirityksen kohteena.

     Venäjän ympäröiminen ydinaseilla ja Naton sotaharjoitukset sen naapurimaissa lisäävät sotilaallista jännitettä. Sodan syttymisen ja ydinsodan mahdollisuus vain kasvaa. Venäjän johto on syystä selvästi tuonut esiin huolensa sen rajoilla tapahtuvasta varustautumisesta ja sotilaallisesta toiminnasta. Venäjän on pakko vastata EUn ja Naton toimiin. 1.3 2018  Putin esitteli uudet ydinasejärjestelmät, jotka ovat vastausta Yhdysvaltojen sen lähialueille sijoittamiin ydinaseisiin. 

       Venäjä voi olla uhka Suomelle vain kun se tuntee itsensä uhatuksi. Tästä asetelmastahan talvisotakin alkoi. Nykyisen ulkopoliittinen linjan ja Nato lähentymisen vaara on, että Suomesta tulee suurvaltakonfliktin uhri aivan kuten toisessa maailmansodassa. Ulkopoliittisen typeryyden takia Suomi joutui tuolloin tarpeettomaan sotaan ja menetti arvokkaita maa-alueitaan. Ennen sotaa Neuvostoliitto tarjosi sille vaihtokauppana sen pääkaupunki Leningradin lähellä sijaitsevasta Karjalasta vielä isompia maa-alueita muualta, mutta tämä ei Suomen johdolle käynyt. Sama typeryys on tällä hetkellä huipussaan.

       Suomen ja Naton sotilaallinen yhteistyö ja sen ruokkima vastakkainasettelu Venäjän kanssa eivät paranna, vaan huonontavat maamme turvallisuusasemaa. Naton sotaharjoitukset maassamme ja hävittäjien ja sotilashelikopterien jyrinä taivaalla eivät lisää turvallisuutta, vaan päinvastoin turvattomuutta. Sotaa on ilmassa.

Turvallisuutta lisäävät hyvät naapurisuhteet ja diplomatia, eivät aseet. Vastakkainasettelut on purettava. Asevarustelun ja sotapolitiikan tilalle on tultava rauhan politiikka

   Suomen tulisi irrottautua liittoutumattomuuden kumoavasta ja sen turvallisuuden vaarantavasta Naton isäntämaasopimuksesta. 

Nykyinen länsimaiden ulkopoliittinen linja on vanhentunutta. Se vaarantaa maailmanrauhan ja uhkaa koko ihmiskunnan tulevaisuutta.

   Suurin uhka Euroopalle ja koko planeetalle ovat Yhdysvaltojen ja Naton ajama aggressiivinen militarismi ja fasismi.

      Yhdysvaltojen taloudellisen ja sotilaallisen hegemonian romahdus on suuri toivo maailman kansoille. Tästä on onneksi tänä päivänä olemassa vahvoja viitteitä. Se tarjoaisi mahdollisuuden vaihtoehtoisen, inhimillisemmän, oikeudenmukaisemman ja rauhanomaisen kansainvälisen järjestelmän luomiseen.  

       Tulevaisuus ei kuulu lännelle. Moninapainen maailmanjärjestelmä ja moniarvoinen maailma ovat parempi vaihtoehto meille kaikille.

Lue lisää Natossa sota Venäjän kanssa uhkaa meidän kaikkien turvallisuutta

Suomi on EUn mukana tuhoamassa Venezuelan rauhanomaista sosialismia

Lyhennetty versio tästä artikkelista on julkaistu Tiedonantaja 2 / 2019

Viimeisin käänne Venezuelan kriisissä on että Yhdysvallat on julistanut opposition johtajan ja parlamentin puhemiehen Juan Guaidón väliaikaiseksi presidentiksi yrityksessään syrjäyttää demokraattisesti valittu presidentti Maduro. Yhdysvaltojen ulkoministeri kehtaa väittää Maduroa laittomaksi ja Guaidóa Venezuelan lailliseksi johtajaksi. Tämä on vastaava yksipuolinen julistus kuin Trumpin Jerusalemin julistaminen Israelin pääkaupungiksi, palestiinalaisilta ei kysytä mitään. Uskomatonta, käsittämätöntä ja pöyristyttävää! Vastauksena Venezuelan hallinto on häätänyt kaikki Yhdysvaltojen diplomaatit ja katkaissut kaikki diplomaattiset suhteet Washingtoniin ja asettanut Guaidón tutkinnan alaiseksi.

Tämä on vallankaappausyritys ja alhainen ja laiton sekaantuminen toisen maan itsemääräämiseen, kuten Venäjän ulkoministeri Lavrov lausunnossaan totesi. Edellisenä vuonna Maduro joutui salamurhayrityksen kohteeksi mahdollisesti Yhdysvaltojen toimesta. Venäjä onkin lähettänyt tällä kertaa presidentin turvaksi henkivartijoita.

Kansainvälisten vaalitarkkailijoidenkin mukaan Venezuela on eräs maailman demokraattisimmista maista. Propagandan onnistuneisuudesta kertova vielä yleinen uskomus, että Yhdysvallat puolustaa ja levittää demokratiaa maailmalla, on helppoa kumota tässäkin esimerkissä.

Vallankaappauksen kuvio on tuttu mm. Ukrainasta. Maan demokraattisesti valitun presidentin Viktor Yanukovychin kieltäydyttyä allekirjoittamasta epäedullista ja Venäjän vastaista liittymäsopimusta EUn kanssa, alkoi vallankaappauksen toimeenpano. Helmikuussa 2014 ulkovaltojen lietsomien Maidan levottomuuksien aikana tapahtuneita joukkomurhia, joista lännen media ja johtajat syyttivät Yanukovychia, käytettiin tekosyynä syrjäyttää presidentti ja hallitus. Tilalle nostettiin lännen tukema nukkehallitsija Petro Poroshenko ja hänen Venäjän vastainen ja fasistinen hallintonsa. Yhdysvallat ja EU ovat aiheuttaneet Ukrainan kriisin aivan kuten Venezuelan kriisinkin.  Siellä seurauksena voi olla samankaltainen kaaos ja sisällissota kuin edellisessä. Näin länsi-imperiumin kapitalistinen pääoma pyrkii valtaamaan piiriinsä aina uusia alueita, maita, markkinoita ja resursseja.

Venezuelan vallankaappausyritys on viimeinen vaihe Yhdysvaltojen pitkässä yrityksessä vaihtaa maan valta ja muuttaa sen politiikan suuntaa.  USAn toimet Maduroa vastaan ovat jatkoa Chavezin aikaiseen painostukseen.     Mikä on syynä maan pitkäaikaiseen vainoon? Syynä eivät ole verukkeina käytetyt talouskriisi, yksinvalta, korruptio, ihmisoikeudet eikä turvallisuusuhka, vaan se, että maa on sosialistinen. Maan perustuslaki turvaa työväestön oikeudet, puolustaa ihmisoikeuksia, se pyrkii vähentämään köyhyyttä ja eriarvoisuutta ja se asettaa kansalaisten tarpeet ennen kansainvälisten sijoittajien ja suuryhtiöiden vaatimuksia. Maa vastustaa Yhdysvaltojen imperialismia ja sillä on läheiset suhteet Kiinan, Venäjän, Irani ja Kuuban kanssa. Toinen vähintään yhtä tärkeä syy on halu alistaa tämä maailman öljyrikkain maa länsimaisten öljy-yhtiöiden hallintaan.

Sosialistisen Kuuban kaatamista Yhdysvallat on yrittänyt vuosikymmeniä, mutta se ei koskaan onnistunut siinä. USA ei halua missään syntyvän menestyvää ja onnistunutta sosialistista valtiota, joka voisi antaa esimerkin muille maille paremmasta ja oikeudenmukaisemmasta yhteiskunnasta. Dominovaikutus halutaan estää heti alkuunsa. Kommunismin ja sosialismin hävittäminen (ja kapitalismin edistäminen) on ollut Yhdysvaltojen ulkopolitiikan päätavoite jo yli vuosisadan. Kaikki keinot ovat olleet käytössä kuten esimerkiksi lehdistö propaganda, taloudellinen sodankäynti, hybridisota, CIAn salaiset operaatiot, väärä lippu operaatiot, terrorismi, opposition rahoittaminen ja aseistaminen, vasemmistojohtajien salamurhat ja tarvittaessa sotilaallinen väliintulo.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Yhdysvalloilla on ollut yhä vähemmän pidäkkeitä, käytännössä sillä on ollut lähes täydellinen suoja ja rankaisemattomuus. Armeija on rauhassa voinut toteuttaa pommituskampanjat siviilikohteisiin ja infrastruktuuriin, sotarikokset ja kansanmurhat. Uskolliset eurooppalaiset liittolaiset eivät vaadi amerikkalaisia siitä tilille. He ovat päässeet itsekin osallistumaan vaikkapa Irakissa, Syyriassa ja Afganistanissa. USAn pommikoneet ja lennokit lähtevät Euroopan sydämestä Stuttgartista Lähi-Itään ja Afrikkaan eliminoimaan kapinallisia ja ”terroristeja”. Vuosituhannen alusta Yhdysvallat on kiihdyttänyt tahtia ja kasvattanut asevarustelua, lisännyt talouspakotteita yhä useampiin maihin ja laajentanut sotilaallisia operaatioitaan. Tuho ja kaaos ovat olleet sen mukaisia.

On huomattavaa, että Yhdysvallat syyttää ainoastaan vihollismaiden kuten Iranin, Pohjois-Korean, Venezuelan, Syyrian, Venäjän ja Kiinan johtajia ihmisoikeuksien rikkomisesta, terrorismin tukemisesta, kemiallisista aseista ja kaikesta mahdollisesta, mutta sen todelliseen pahan akseliin kuuluvien liittolaisten kuten Saudi-Arabian, Israelin ja sen itsensä vielä pahempiin rikoksiin ei puututa koskaan.

Venezuelan vallankaappausyritys muistuttaa aikaisempaa vuonna 2002 USAn ulkoministeriön presidentti Hugo Chavezia vastaan suunnattua. Hän oli ottanut öljyalan kansalliseen hallintaan maan vapauttamiseksi koloniaalisesta alistussuhteesta. Vallankaappausyritykseen sisältyi mielenosoittajajoukkoja ja heitä vastaan ammuskelua, joista syytettiin Chavezia. Samaa menetelmää länsivallat ovat käyttäneet Ukrainan ja Syyrian epävakauttamiseksi. Chavez syrjäytettiin vain lyhyeksi ajaksi. Hän onnistui nousemaan takaisin valtaan.

Kymmenen uutisissa 24. 1. kerrotaan Venezuelan talouden kamalasta tilasta ja sen aiheuttamista levottomuuksista ja suurista pakolaisvirroista naapurimaihin. Lähetyksessä ei mainita lainkaan, että sen aiheuttaja ovat USAn, Kanadan ja EUn voimaan saattamat talouspakotteet ja kauppasaarto.  Jo presidentti Chavezin hallinnosta lähtien Yhdysvallat on tarkoituksellisesti pyrkinyt maan talouden romahduttamiseen, hyperinflaatioon sekä ruoan ja lääkkeiden loppumiseen. USAn valtionvarainministeriö on asettanut pakotteita erityisesti Venezuelan keskuspankkia ja valtion omistamaa öljy- ja kaasuyhtiötä vastaan. Samaan aikaan USA ja useimmat OPEC maat alensivat öljyn hintaa tarkoituksenaan vahingoittaa Venezuelan lisäksi myös muiden vihollismaiden, Iranin ja Venäjän taloutta. Vireillä on tutkinta tästä Yhdysvaltojen rikoksesta ihmisyyttä vastaan Venezuelassa. Talousongelmista syytetään sosialistista järjestelmää ja Maduron hallintoa. Kätevää. Näin imperiumi toimii. Sen palveluksessa oleva ja sen ylikansallisilta yhtiöiltä mainostuloja korjaava länsimainen media ei useimmiten välitä totuudesta.

Kymmenen uutisten mukaan Yhdysvallat ja monet länsimaat pitävät oppositiojohtaja Juan Guaidóa laillisena johtajana. EU, Saksa, Espanja, Ranska, Britannia, Suomi, Ruotsi ja Tanska tunnustavat hänet. ”Raadollista maailmanpolitiikkaa” edustavat Venäjä, Kiina, Turkki, Kuuba ja Iran kannattavat Maduroa kuten myös maan armeija. Jotain pahaa pitää sanoa eri leiriin kuuluvista. Lapsellista ja ala-arvoista! Kuinka hyvää, oikeaa ja kansainvälistä lakia noudattavaa on lännen mahtimaiden maailmanpolitiikka? Jos joku, niin se on raadollista. Esimerkkinä tästä on juuri tämä vallankaappauyritys ja sille annettu tuki. (Omantunnon omaavat kansalaiset eivät haluaisi olla sellaisessa mukana.) Venäjä ja Kiina vetoavat lausunnoissaan kansainvälisen oikeuden kunnioittamiseen. Lähetyksessä Venezuelan entinen suurlähettiläs Mikko Pyhälä kannattaa siirtymähallitusta eikä muita mielipiteitä kuulla. Kymmenen uutisetkin vaikuttaa olevan tyypillinen länsimainen propagandaväline.

Uutta ei ole se, että USA tekee tämänkaltaista. Pöyristyttävää on, että Euroopan Unioni ja Euroopan maat kuten Suomi ja Ruotsi tukevat sitä. Se kertoo mielestäni niiden hallintojen täydellisestä moraalisesta alennuksesta ja rappiotilasta. Miksi ketkään länsimaat eivät tuomitse tällaista uskomatonta kansainvälisen oikeuden ja demokratian loukkausta? Seuraavana päivänä EU esittää uhkavaatimuksen uusien vaalien järjestämistä, mistä Maduro kieltäytyi. EU parlamentti äänesti ylivoimaisella enemmistöllä Guaidón tunnustamisen puolesta. Järkyttävää! EU seuraa epäitsenäisenä (useimmiten) Washingtonin linjauksia. Näemme tästä ja esimerkiksi Kreikan velkakriisin hoidosta mitä EU edustaa. Se väittää puolustavansa demokratiaa, oikeusvaltiota, kansainvälistä lakia ja ihmisoikeuksia. Se edustaa rahan valtaa ja pankkiirien etuja. Maastrichtin sopimuksessa, joka sinetöi uusliberaalin kapitalismin ja pankkiirien vallan, sosialismi on yritetty torjua sen sisällä jäsenmaissa. EU hyökkää sosialismin kimppuun myös ulkopuolisissa maissa. EU ajaa lännen kollektiivista (USA, Eurooppa ja Japani) imperialismia ja uuskolonialismia.

     Eikö muillakin mailla kuin länsimailla, kuten Venezuelalla (jonka asukkaat koostuvat mm. intiaaneista, mestitseistä ja alkuperäiskansoista), ole oikeutta olla itsenäinen valtio ja päättää omista asioistaan? Eikö heillä ole samalla lailla kuin meillä oikeutta demokratiaan? (Osana EUta meillä on siitä sentään vielä rippeet jäljellä.) Eikö heillä ole oikeutta rakentaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota muistuttavaa kansalaisten tarpeet ja oikeudet huomioon ottavaa sosialistista yhteiskuntaa, johon sisältyy mm. valtion omistamia yrityksiä, yleinen terveydenhoito, ilmainen koulutus, köyhyyden torjuminen ja  sosiaaliturva? (Tuota hyvinvointivaltiotahan me Suomessakin yritämme vielä pelastaa sote väännön keskellä.)

Millainen maa Suomesta on oikein tullut? USAn ja EUn aloitteesta me ylläpidämme talouspakotteita monia syyttömiä maita (kuten Valko-Venäjä, Syyria, Irak, Afganistan, Pohjois-Korea ja Iran) vastaan. Me asetamme talouspakotteita Venäjää vastaan sen väitetyn Krimin valtauksen nojalla, vaikka EU ja Yhdysvallat itse aloittivat Ukrainan kriisin vallankaappauksellaan, karkotamme Venäläisen diplomaatin EU rintamassa myrkytystapauksen johdosta Britannian todistamattomien väitteiden nojalla, osallistumme Pariisin rauhansopimuksen vastaisiin Nato sotaharjoituksiin Venäjää (ja Kiinaa) vastaan ja sotilaamme ovat laittomasti vallatuissa Afganistanissa ja Irakissa kouluttamassa ja sotimassa, tukahduttamassa oikeutettua vastarintaa ja edistämässä Yhdysvaltojen rasistista maailmanvaltaa. Meistä on tullut valkoisia sortajia ja mitä läheisimpiä liittolaisia lännen johtavan roistovaltion kanssa.

Ilman uudenaikaisen sosialismin nousua ja ekososialismin toteuttamista laajassa mittakaavassa maailmassa, en usko että ihmiskunnalla ja Maa planeetalla on valoisaa tulevaisuutta tai tulevaisuutta lainkaan. Yhdysvaltojen johdolla läntinen sivilisaatiomme on murenemassa. Me kuljemme kohti yhä syvempää fasismia ja barbariaa. Myös EU on toimillaan kiihdyttämässä nykymenolla väistämätöntä maailmanlaajuista ekologista ja sosiaalista romahdusta. Yhdysvaltojen ja Naton aggressiivinen ryhmittyminen Kiinaa, Venäjää ja Irania vastaan lisää jännitteitä ja on viemässä meitä kohti kolmatta maailmansotaa ja ydinsotaa, joka merkitsisi ihmiskunnan loppua.

Länsimainen  kapitalistinen markkinatalousjärjestelmä edustaa pääoman valtaa ja ihmisen ja luonnon raakaa hyväksikäyttöä ja alistamista. Me kaikki voisimme oppia Venezuelan bolivariaanisesta perustuslaista. Siinä halutaan luoda nykyaikainen ja uudenlainen sosialismi. Sen luonnetta kuvaa sosialistinen kolmio: (a) sosiaalinen omistus (b) työntekijöiden järjestämä sosiaalinen tuotanto (c) yhteisön sosiaalisten tarpeiden tyydyttäminen. Kapitalistinen kolmio koostuu: (a) tuotantovälineiden yksityisomistus (b) työntekijöiden hyväksikäyttö (c) voiton tavoittelu. Eikö ensimmäinen vaihtoehto vaikutakin jälkimmäiseen verrattuna erinomaisen järkevältä ja hyvältä? Sehän voisi myös ratkaista kapitalismin luomat ongelmat kuten eriarvoisuuden, köyhyyden, demokratian rapautumisen, sodat ja ympäristön tuhoutumisen.

Ekososialismissa tavoitteena on palauttaa kapitalistisen tuotantotavan rikkoma tasapainoinen aineenvaihduntasuhde ihmiskunnan ja luonnon välillä. Välttääksemme nykymenolla väistämättömän ekologisen katastrofin, meidän tulee luoda yhteiskunta, joka ei perustu kilpailuun, voitontavoitteluun ja taloudelliseen kasvuun, vaan yhteisyöhön, taloudelliseen demokratiaan ja kestävään kehitykseen. Ekososialismissa luonnolla on myös itseisarvo ja sen oikeuksia turvataan. Ekososialismi ajaa paikallista, kestävää, yhteisöllistä ja moninaista tuotantoa.

On tärkeää ymmärtää, että ekologinen vallankumous edellyttää sen  yhdistymistä taisteluun sosialismin ja tasa-arvon puolesta. John Bellamy Fosterin sanoin ”Ei voi olla todellista ekologista vallankumousta, joka ei ole sosialistinen, ei todellista sosialistista vallankumousta, joka ei ole ekologinen.”  Kapitalistisen järjestelmän puitteissa käänteentekevää muutosta tuskin saadaan aikaan. Ekososialismissa sosialismin kolmion (a) sosiaalinen omistus (b)  työläisten järjestämä sosiaalinen tuotanto (c) yhteisön tarpeiden tyydyttäminen, täytyy yhdistyä ekologiseen kolmioon: (a) luonnon sosiaalinen käyttö, ei omistaminen (b)  tuottajien rationaalisesti säätelemä ihmisen ja luonnon välinen aineenvaihduntasuhde (c) yhteisön tarpeiden tyydyttäminen ottaen huomioon tulevat sukupolvet ja elämä itse.

lähteitä

Tony Cartalucci US Regime Change in Venezuela: The Documented Evidence. Global Research, January 25, 2019

Andre Vltchek Mobilize and Defend Venezuela!  Global Research, January 25, 2019

Peter Koenig Venezuela – An Appeal to Russia, China and All Unaligned Countries for Support of Sovereign Venezuela  Global Research, January 25, 2019

Nino Pagliccia Regime Change in Venezuela: Trump, Almagro and Guaidó – The Troika of Insanity Global Research, January 24, 2019

David William Pear  Media Reports “Good News”: Kids Are Dying in Venezuela, Sanctions are Working…Global Research, January 15, 2019

  John Bellamy Foster Ecolocigal Rift