Avainsana-arkisto: meditaatio

Kuten  kaikki elävä ihminen on tarkoitettu kehittymään täysin omaksi itsekseen. Ihmisen kohdalla tämä ei tapahdu itsestään. Se tapahtuu, kun hän työskentelee itsessään ja katkeamatta harjoittaa täydellisyyden saavuttamiseksi. Hänen elämänsä tärkein työ on hän itse, HÄN ITSE “aitona ihmisenä”.

Ihmisenä olemisen merkitys on sama kuin kaikilla muilla olennoilla:  jumalallisen näkyväksi   tekeminen maailmassa.

Ihmisen erityisyys on siinä, että suuri, jumalallinen ELÄMÄ on tullut tietoiseksi  ihmisessä  ja leimahtaa ja saa  hahmon hänen tietoisen elämänsä vapaudessa. Siten aito ihminen on  sellainen, missä hänen olemukseensa ruumiillistunut jumalallinen oleminen paljastetaan  vapaudessa  ja kirkkaassa tietoisuudessa maallisessa täälläolossa hänen elämyksensä  loisteessa, hänen hahmonsa säteilyssä ja hänen toimintansa siunauksessa.

Edellytys jokaiselle harjoitukselle, joka palvelee sisäistä tietä, on aavistus tai kokemus omasta olemuksesta. Ilman kosketusta olemukseen kaikki harjoitus vie harhaan ja johtaa itsekurin umpikujaan.

“Meditaatio” tulee  sanasta “meditari”.  Se tarkoittaa myös tulemista menneeksi keskukseen, ei aktiivista menemistä keskukseen. Mutta tämä ”keskus” ei ole jotakin, mihin  ihminen  keskittyy  kuin kohteeseen, vaan se keskittyy  ihmiseen  siten, että  se kokoaa hänet itseensä sisältään käsin  ja  sisältään  poispäin. Tämä keskus on oikeastaan meditoijan oma olemus,  transkendentti ydin. Kun  koemme  keskuksen  tilana, missä subjektin ja objektin  vastakohtaisuus yhä enemmän raukeaa, seuraa tunne ytimen löytämisestä.  Itse  olemus astuu siten vähitellen sisäisyyteen.  Lopulta  aistitaan uuden maailmantietoisuuden olemiseen  ankkuroitu  elämänkeskus. Ihminen tuntee itsensä uudesti syntyneeksi.

Meditaatiossa tapahtuva muutos on prosessi. Identifioitumista  mailman-minään  seuraa   identifioituminen olemukseen. Maailman-minän ja olemuksen integraatiota  seuraa  ilmentäminen, tuleminen aidoksi itseksi, siis persoonaksi,  jota  olemus elävöittää läpikuultavaksi tulleessa maailman-minässä.

Meditaatio  ei siis ole ainoastaan ajatustapahtuma, vaan koko ihmisen muutos. Se  ei ole myöskään  ainoastaan sisäinen tapahtuma, vaan  myös kehon ja sen muutoksen  sisältävä tapahtuma. Ja koska  niin on, meditaatio koskee vähemmän sitä, mitä meditoidaan, kuin kuinka meditoidaan.

Sisäinen kuva on synnynnäinen tie omaan itseemme. Sekä yleensä inhimillisenä että kaikille  erityisenä tehtävänä se on jokaisessa ihmiselämässä annettu jokin, joka pätee  ehdottomasti.  Se ei anna sen vaatimuksen täyttymisen riippua olosuhteista.

Ihmisen  onni  persoonana  riippuu hänen syvimmän kaipuunsa täyttymisestä.  Tässä  kaipuussa ihminen kuulee hänen olemuksessaan ilmentymiseen pyrkivän jumalallisen olemisen. Se, mitä hän pohjimmiltaan kaipaa, on se, mitä hän olemuksen kautta on ja mitä hänen tulisi olla.  Hänen  onnellisuutensa  riippuu siitä, että hän vastaa olemusmäärettään.  Hän vastaa  sitä  siinä määrin kuin hän täyttää sen jokapäiväisessä elämässään vapaudessa.

Harjoitus  sisäisellä  tiellä on ennen kaikkea harjoitus itsensä avaamisesta  sisäisyydessä  koettavalle  olemukselle,  josta  oleminen puhuu ja kutsuu. Aamusta iltaan maailma  kutsuu  meitä  ulkoapäin sitä tuntemaan ja hallitsemaan. Olemus kutsuu meitä yhä enemmän sisältä ja sisäänpäin.

Kun olemus astuu sisäisyyteemme, tunnemme itsemme toisenlaisiksi. Me olemme irtautuneita ja vapautettuja, ladattuja voimalla, valoisia ja täytettyjä elämällä. Mikä meissä vielä oli taakka, kadottaa painonsa, ja mikä meissä  vielä  ahdistusta herätti, menettää okansa. Missä kaikki  oli  tukittua,  näyttää nyt avoimelta. Missä me olemme  vielä aivan köyhiä, tunnemme itsemme rikkaiksi, ja keskellä meteliä tulee outo rauha ja hiljaisuus. Me tunnemme  kylpevämme  näkymättömässä  valossa, joka  kirkastaa  ja  lämmittää meitä ja kyllästää meidät kaiken  läpäisevällä  loisteella.  Tämä  voi tapahtua kuin salamaniskulla, mutta toki  myös helposti kadota. Emme voi  sitä  saada  aikaan  emmekä säilyttää, mutta kun me oikein kuulostelemme,  voimme  tajuta  asenteet,  jotka sellaista  kokemusta  estävät  ja  sellaiset, jotka siihen valmistavat.

On koittanut  aika, jolloin ihminen  voi  kokea todellisuutena sen, mikä on siihen saakka  kuulunut yksin uskon piiriin. Kokemuksista, jotka liikuttavat  meitä syvimmin  ”jostakin muualta päin”, ravistavat, lahjoittavat ja muuttavat, meidän tulisi tänään tietää eikä uskoa,  että me osallistumme olemiseen ja että kokiessamme ”täysin muuta” erotuksena meille tutusta maailmasta kohtaamme ”ylimaallisen”. Sellaisissa syvissä  elämyksissä   koemme,   että  perustaltamme,  siis elämänytimessämme,  olemme  enemmän kuin me tavallisesti tietoisuudessa  omistamme.

Missä ihminen lähestyy tätä olemisen kokemusta ja pelottomassa harjoituksessa murtaa  kaikki sen järjestyksen rajoitukset, mihin ajatteleva  ja toimiva  maailman-minä on elämän  asettanut, hän astuu initiaation tielle, ”sielun vihkimystielle”.

Juuri hetket,  joissa särkyy  se  kotelo,  joka antaa minälle varmuutta, tarkoitusta ja  turvallisuutta,  avautuu  mahdollisuus –  kun hän hyväksyy sen,  mitä on mahdotonta hyväksyä – että oleminen odottamatta kantaa, täyttää hänet merkityksellä ja suo turvan,  joka  ylittää  hänen  tavallisen tietoisuutensa käsityskyvyn.

On olemassa kokemus suuremmasta  elämästä,  joka valmistaa meitä katsomaan kuolemaa silmiin. On hetkiä, joissa  me aistimme korkeamman  tarkoituksen,  vaikka me juuri yhä  olemme  epätoivoisia  mielettömyydestä. On toisia hetkiä,  joissa me äkkiä tunnemme kaiken yhdeksi,  vaikka  olemme maailmaan yksin jätettyjä.

Aivan äkkiä koemme jotain erityistä. Me olemme  täysin  läsnä,  täysin  täällä – emme kuitenkaan mihinkään määrättyyn suuntautuneita. Tunnemme itsemme erikoisella  tavalla  ”täyteläisiksi”  ja ”suljetuiksi” ja samalla  kuitenkin  tavallaan  avoimiksi  ja suuren sisäisen täyteyden  herättämiksi.  Me leijumme ja olemme liikuttuneita  ja  silti  varmasti  ja tasapainoisesti  maassa. Me olemme kuin poissa olevia ja silti kokonaan läsnä ja täysin elossa. Me  lepäämme  täysin  omassa itsessämme ja koemme samalla kuitenkin sisäisen yhteenkuuluvaisuuden.  Me olemme vapautettuja  ja samalla kuitenkin yhteen liitettyjä omistamatta  mitään. Tunnemme itsessämme käsittämättömän opastuksen, mutta olemme silti vapaita. Me  tunnemme  olevamme  kaikista  asioista  ja vaatimuksista  vapautettuja.  Olemme köyhiä maailmassa,  mutta  sisimmässämme tunnemme itsemme voimakkaiksi  ja  rikkaiksi.  Sellaisina  hetkinä tunnemme lävitsemme vaikuttavan  jotain kallista,  joka on samalla hyvin särkyvää. Tahtomattamme  liikumme varovaisesti ja tutkimme tarkasti sitä, mitä meille tapahtuu. Silloin voidaan  löytää  alkutieto,  johon  sopii paremmin valppaan mielen  lämmin  puolihämärä  kuin  meidän kiinnittävän tietoisuutemme kylmä säteily, joka jäädyttää kaiken elävän. Silloin on kuin kuulisimme mystikon  äänen  sanovan: ”Näemme kuin emme näkisi, kuulemme  kuin emme kuulisi, tunnemme  kuin  emme  tuntisi,  omistamme kuin emme omistaisi”. Ihmeellinen tapahtui. Samalla se on poissa.

“Suuri kokemus”,  joka johtaa metanoiaan, takaisin kääntymiseen ja uuteen  syntymään, sisältää aina kaksi vaihetta:  kokemus  kaikkiyhteydestä, kaiken hiljaisuuteensa nostavasta  ”yhdestä  olemisesta” sekä kokemus, missä  ihminen  yksilöllisenä  olemuksena osallistuu erityisellä  tavalla  suuren  elämän  olemiseen  ja dynaamisella voimalla tulee vedetyksi  ”maailman valoon”.

Yksi puoli  ”suurta  kokemusta” merkitsee maailman-minän suojuksien  sulamista.  Sillä  on  vapauttava  ja velvollisuuksista vapauttava luonne.  Toinen puoli siitä merkitsee  oman olemuksen  kohtaamista ja sen vetoa  ilmentymiseen määrätyssä  hahmossa.  Tällä on luova ja  velvoittava luonne.

Dürckheim, Karlfried Graf: Muutoksen pyörä. Kustantamo Uusi Aika. 

Kirjat

Keskusteluja 1

MP Olen nyt kolme vuotta lueskellut henkisen puolen kirjallisuutta ja nyt näidenkin kirjoitusten myötä asiat vain syvenevät. Kun sisällä on sellainen kaipuu johonkin, varmaan omaan itseeni. Pidin oikein kovasti lukemastani ja janoan sitä lisää. Nämä tekstit antavat uusia tapoja ajatella, syvemmin ja laajemmin, koska ne minun omat ajatukseni elämästäni ja kaikesta rajoittavat sitten sitä lopputulosta. Joten kiva tuulettaa päätä ja laajentaa näkemyksiä ja nähdä maailmaa eri tavalla, opetella näkemään. Haluaisin löytää sen todellisen itseni.

TIMO Sisäinen kaipuu on nähdäkseni merkki siitä, että sielusäde on alkanut vaikuttaa. Silloin ihminen alkaa etsiä. Hän haluaa viettää enemmän sisäistä elämää kuten mystikot esimerkiksi tai sitten hän vain kaipaa enemmän hiljaisuutta. Hän alkaa tutkia henkistä kirjallisuutta, jonka kautta saa valaistusta elämän lakeihin ja arvoituksiin. Etsijän pitäisi pyrkiä luomaan jonkinlainen realistinen käsitys omasta asemastaan evoluutiossa ja ymmärtää sitten sen haasteet ja mahdollisuudet ja kehitystehtävät kirjojen ja elämän kautta. (2007)

MP Kävin läpi erilaisia huuhaa juttuja ja minun emotionaaliseen tuskaan ei löytynyt apua, tietenkään. Hain siis apua samasta energiasta, jossa jo olen / olin? Osaatko kertoa, voiko pitkään jatkunut epämääräinen sairastelu johtua siitä, että ei tajua, missä epämääräisessä tilanteessa on vai voiko se olla kehon puhdistautumista kaikesta, mitä sinne on sullonut, myös ja varsinkin kaikista toistenkin tunteista.

TIMO Terveys ja sairaus ovat moninainen kysymys. Kannattaa ainakin ensin miettiä elämäntapoja ja fyysisiä tekijöitä, mitä syöt ja juot. (Haitalliset asiat kuten tupakka ja alkoholi varmaan vähentävät vastustuskykyä ym.). Sitten tulevat psyykkiset tekijät, mikä on monimutkaisempaa, koska hyvinvointi riippuu oikeastaan ihmisen koko elämäntilanteesta ja siitä mitä pään sisällä tapahtuu (ajatukset ja tunteet ym.). Ei kannata omaksua toisten tunteita omaan itseensä eikä sekoittaa niitä omiin tunteisiinsa. Ainakin voimakas halu olla terve ja pysyä terveenä on kenties tärkein tekijä. Psyykkistä masennusta, yksinäisyyttä tms. ei kannata alkaa ”kanavoida” fyysiseksi sairaudeksi. Läheisellä ihmissuhteella tai parisuhteella, kun se toimii, on varmasti hyvä vaikutus hyvinvointiin mutta ilmankin voi pysyä terveenä ja optimistisena. (vuodelta 2009)

CS Olisiko sinulla jotain hyvää mantraa jonka haluaisit antaa?

TIMO Periaatteessa jokaisen tulee löytää oma tiensä ja kehittyä itsenäiseksi ja riippumattomaksi etsijäksi ja yksilöksi. Itse en ole paljoa käyttänyt mitään mantroja enkä muutenkaan mitään muodollisia meditaation muotoja. Yleinen avoimuus laskeutuville energioille ym. riittää mielestäni. Joka tapauksessa henkinen kehitys on monien osatekijöiden summa.

CS Olen samaa mieltä yleisestä avoimuudesta energioille, olen siihen siirtymässä. Tunnen vain itseni niin pieneksi tekijäksi, mutta se riittää, kun on kuitenkin saanut maistaa energioita. ”Opissa ne ovat variksenpojat lennossa”, mummo sanoi. Olen alkanut nähdä sisäisen elämän rikkauden. Olen alkanut miettimään henkistä luovuutta. Henkisestä huumorista olen saanut joitain viitteitä. Luova mielikuvitus ilman muodollisia muotoja tuntuu kutsuvan.

CS Olen taas lueskellut ajatelmiasi, tuntuvat tutuilta, olen kokenut paljon samaa. Sain hyviä ”viboja”, kun jätin tavanomaiset mantrat veke. Yksi isompi solmu aukesi. Pitää vaan näköjään mennä suoraan asiaan, ja ottaa sitä henkistä substanssia itseensä. Joku sanoi, olen prosessi, jota en tunne, olet yksin, koska olet kaikki, eikä kaikki voi olla yksin. Vihkimyksistä on sellainen tunto, että olen vähän jokaisessa. Toisen vihkimyksen tuska on jo ehkä takana. Nyt on varmaankin menossa kolmannen säteen vaikutuksen alaisena luovan ajatuksen opettelua ja kommunikoinnin opiskelemista. Monet kertovat omista inkarnaatioistaan, sanovat eläneensä siellä ja täällä. Kuinka mahtaa olla, onko sinulla moisesta kokemuksia?

TIMO Monet henkiset menetelmät, meditaatio ja mantrat ym.. toimivat paljon sen mukaan miten niitä itse soveltaa. Luonto, henki ja elämä ovat kuitenkin viime kädessä kaiken kehityksen takana. Ja tietenkin ihminen itse. Menetelmät ovat vain pieniä apuvälineitä. Uskon, että jokaisen pitää itse löytää omat menetelmät ja oma tiensä, ja oivaltaa mitkä asiat todella vievät eteenpäin.
Minulla ei ole suoraan sanottuna ollut kokemuksia tai muistoja edellisistä elämistä. Tämä elämä on riittävän haastavaa ja mielenkiintoista. En kyllä pidä mahdottomana jälleensyntymistä, mutta en tiedä tuleeko siihen liittyä persoonallisuuden säilyminen. Hyvä jos olet löytänyt ajatelmistani jotain.

CS Jotain kysyisin. ”Se merkitsee aina identiteettiä tietämisen ja tiedon kohteen välillä”, sanot, kun puhut gnosiksen avautumisesta. Voisiko tätä lausetta selittää? Miten Ishwara-Shaktin salaisuutta tulisi lähestyä? Onko se sama, kuin seksuaalisuuden ja henkisyyden yhteen sovittaminen, ja miten nämä tulisi sovittaa?

TIMO Tämä gnosis ja muu on täysin Aurobindon ajattelua. Aurobindoa lukiessa tulee hyvin helposti vaikutelma, että hän on jollain aivan paljon korkeammalla tajunnan tasolla kuin monet muut ihmiskunnan edistyneet ihmiset. Tietäjän ja tiedon kohteen, tai tajunnan ja maailman välinen ongelma on eräs filosofian peruskysymyksiä. Aurobindo näkee, että vain gnosiksessa tai henkisessä tiedossa vallitsee identiteetti tai ykseys esim. mielen ja havainnon kohteen välillä. Kuitenkin on ihan tavallinen näkemys mielen filosofiassa nykyään, että esim. aistihavainnossa ei ole juuri mitään kaksinaisuutta, että yksilön tajunta on jollain tavalla yhtä aistihavainnon kohteiden kanssa. Esim. joogan polulla eivät aistihavainnot voi muuttua millään perustavalla tavalla vaikka Aurobindo puhuu esim. Synthesis of yoga teoksessa supramentaalisista aisteista. En usko kaikkea mitä tämä mies puhuu. Aurobindo käyttää sanoja värikkäästi, mutta ei ole syytä olettaa, että hän kokee todellisuutta kovin paljoa eri tavalla kuin Matti Meikäläinen. Toki hän on tavoittanut jonkin korkean henkisen vapautumisen ja viisauden asteen.
Aurobindo rakentaa kirjoissaan myös näkemystä, missä hän rinnasta tavallisen mielen, jonka toiminta hänen mukaansa perustuu kaksinaisuuteen ja osien tuntemiseen, ja superimielen, joka näkee ykseyden ja joka tietää identiteetin kautta. En usko, että on mitään kovin suurta eroa ns. tavallisen mielen ja ns. supermielen välillä. Ishwarasta ja Shaktista en ehkä osaa sanoa paljoa. Shakti on ihmisen sisäinen luonnon energia, joka nousee alhaalta kehosta. Ishwara on jokin oletettu Jumala ihmisen tajunnan perustana. Seksuaalisuuden ja henkisyyden sovittamisesta ei kannata tehdä mitään ongelmaa. Mielestäni menneeseen maailmaan kuuluvat näkemykset, missä seksuaalisuus nähdään henkisyyden vastakohtana. Esim. juuri Aurobindo kannatta vielä tällaista askeettista jooga tietä. Mielestäni hänen askeesinsa ei voi mitenkään edistää henkistä kehitystä. Yksilö voi päästä samalla tasolle ilmankin.

BJY Kävin sivuillasi ja luin sieltä päiväkirjojasi. Pidin kirjoituksistasi. Oli antoisaa lukea kirjoituksiasi vapautumisesta, nirvanasta ja valaistumisesta. Sinulla on hyvin paljon samankaltaista oivaltamista teksteissäsi kuin itselläni. Kirjoitan itsekin heräämisestä ja valaistumisesta. Polkuni on oman Itsen tiedostamista. Itsen todellistaminen vapauttaa. Lukeminen on suureksi osaksi jäänyt pois kuvioista. Olen kokenut kaiken ulkopuolisen tiedon pikemminkin turhana painolastina josta olen tehnyt luopumista. Parempi melkeinpä olisi jos ei olisi koskaan lukenut mitään, muuta kuin kirjan joka kylvää totuuden siemenen itämään sisimpään, poistaen tarpeen tietää mitään. Viimeiset vuodet kirjaystäväni ovat olleet Chögyam Trungpan Soturin tie ja Barry Long. Kun luin yhteen aikaan Barry Longia edes yhden lauseen tyhjensi se mielen täysin kaikesta turhasta. Hänen kirjansa olivat omalle totuudelleni täydellisin tapaamani peili, ja todellakin kylvivät sisäsyntyisen tiedostamisen siemenen, niin että tiedon etsiminen ulkopuolelta kävi tarpeettomaksi. Vaikka Barry Long ei ehkä niitä herkimpiä ihmisiä olekaan.

TIMO Lukeminen on kyllä vielä minullekin osa henkistä tietä (kuten kirjoittaminen).

BJY Ihmissuhteissani koen usein tällä hetkellä kuinka oma tietoisuuden tila joutuu täysin väärin nähdyksi ihmisten seurassa. Heidän elämässään on ongelmia, voimakkaita emootioita, ja he näkevät puutteitta ja viallisuutta sanoi tai oli mitä tahansa. Sitä tekee kaikkensa luodakseen ykseyttä ja tasavertaisuutta ihmissuhteisiin, mutta saankin osakseni aivan muuta. Ihmissuhteet ovat enimmäkseen kahden eri tietoisuuden törmäyskurssia ja jonkinmoisen sillan luomista. Mutta aina niistä jotain satoa saa, vahvistuu kestämään mitä olosuhteita tahansa ja sen kautta myös Itse asettuu syvempänä ja konkreettisempana läsnäolona ruumiiseen ja mieleen. Näkee myös onko itsessä reagoivaa osaa, mutta jos sitä ei löydy alkaa kysyä itseltään mitä järkeä on seurassa jossa toinen ei näe minua, ja kommunikaatio jää siihen että sulkee korvansa turhalta. Mutta itse asiassa kaikki koetukset ovat aina mahtavia. Autuudessa ne eivät kosketa, kun mieli sulaa autuuteen. Välillä laskeutuminen persoonaan on haastavaa saati muistaminen mitä on kun samastui persoonaan tai itseen. Jossain tekstissäsi toit mainiosti esiin tuon vaikeuden sovittaa yhteen autuuden tila ja persoonallinen tietoisuus. Se ei tuntunut niin vaikealta aikaisemmin kun autuuden energiat nousivat juurichakrasta kurkkuun, mutta nyt kun ne nousevat mieleen on astumassa kuolema-tilaan, välitilaan, jossa ei oikein tunne olevansa yhtään mitään.
Ihmisten kohtaamiseen syvemmällä tasolla lisäisin: Paljolti on kyse siitä olenko minä itse valmis esittämään toiselle ihmiselle sellaisia kysymyksiä, jotka tuovat esiin hänen viisautensa. Vasta sen myötä toinen voi nähdä kuinka antoisaa on jakaa sisintään, ja myöskin kuinka paljon tutustumisen arvoista myös toisessa on. Ennen kuin on tarve sanoin jakaa sisintään, ainut mahdollisuus siihen näyttää olevan kirjoittaminen ja henkinen ohjaus.
Meditoin seitsemän vuotta ryhmässä harjoittaen erästä tehokasta meditaatiota ahkerasti, vaikka meditaatio ei koskaan oikein tuntunut jutultani. Mutta erittäin vapauttavat seuraukset sillä oli. Sitten aloin seurata vain Itseäni meditaation muututtua tarpeettomaksi hyläten kaiken ulkopuolisen ja harjoittaa läsnäoloa, yksinkertaista tuntemista ja aistimista, hiljaisuutta. Siitä alkoi jatkuva tiedostaminen öin ja päivin niin ettei unta saanut tietoisuuden valossa. Ja nyt kaikki on hyvin yksinkertaista arkea ja henkisyys on kätkeytynyt noihin arjen askareisiin. 🙂 Guruilla ja menetelmillä on aikansa ja tarkoituksensa. Lapsikin muuttaa kotoaan eikä tarvitse vanhempiensa holhousta kun on valmis itsenäisyyteen. Tunnen ihmisiä jotka jatkavat tottumuksesta meditaatiota vaikka sille ei ole tarvetta. Kun on löytänyt sen oman polun, on haaste hyväksyä monien ulkoa opittu henkisyys vailla ylenkatsetta.
On olennaista vastaanottaa totuuden siemen, josta alkaa tiedostaminen jolloin ei voi erehtyä siitä missä on ja mitä tapahtuu. Polkuaan voi pitkittää vuosikausia kun totuus-puoli ei ole herännyt. Näyt ja sisäiset kokemukset eivät tuo heräämistä, tiedostamisen kautta mieli tyhjentää sisältönsä. Herääminen tapahtuu ruumiissa syvässä läsnäolossa ja kaiken hyväksymisen kautta. Herää vauvana, vailla nimeä, mitään, täysin uudessa maailmassa kaiken unohtaneena. Mieli on uusi vaikka tottumusten jäänteet palaavat, tunteiden ja ajattelun kuolema on vielä koittamatta. Kun polulla havaintokulma muuttuu ja irtaantuu henkilökohtaisuuksista, itsestä, oivaltaa mielen luonteen. Persoonan naamio, tunteet ja ajattelu tippuvat kuin syyslehdet puista, spontaanisti.

TIMO Itse olen myös aina ylenkatsonut muodollista ja keinotekoista ja kaavamaista hengellisyyttä. Aidossa polun kulkemisessa on kyse itsensä kuuntelemisesta ja sisäisestä herkkyydestä. Mielestäni silloin ei ole olemassa mitään valmista menetelmää. Eri perinteet kahlehtivat ja joskus jopa vieraannuttavat meidät omasta olemuksestamme. (Vuodelta 2011)

Huomautus. Tekstit on otettu sähköpostiviesteistä. Niitä on jokin verran muokattu. Olen yleensä pyytänyt luvan toisten kirjoitusten julkaisemiseen nimettömänä.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 19

Teosofi 5 / 1995

Nykyaikainen henkisyys tarkoittaa kokonaisvaltaista, ihmisen kaikkia keskeisiä puolia koskevaa kehitystä. Sen päämääränä on täysi ihmisyys, ja vielä enemmän – jumaluus ihmisessä.

Ihminen on luomakunnan kruunu, ei vain siksi että hän on älykkäin kaikista lajeista, vaan koska häneen sisältyy avain kosmoksen mysteereihin. Kaikki universumin jumalalliset voimat ja energiat sisältyvät potentiaalisesti ihmiseen.

Henkinen tie on niitä varten, jotka joko rakastavat maailmaa liikaa tai sitten liian vähän.

Okkultismin tielle ei ole olemassa parempaa johdatusta kuin pettymys, inho maailmaa ja elämää kohtaan. Pettymys omia kykyjämme kohtaan on aivan yhtä terveellinen kuin pettymys muita ihmisiä kohtaan.

Henkinen pyrkimys syntyy jumalallisesta tyytymättömyydestä, joka tavoittelee korkeinta, upeinta, suurinta, kauneinta, parasta ja arvokkainta.

Henkeä ei ihmisessä luonnostaan ole. Se on synnytettävä.

Olemuksessamme ei tulisi olla yhtään osaa, joka olisi olemassa jotain muuta kuin henkistä etsintää ja jumalallista tarkoitusta varten. Ei riitä että mielemme ja sydämemme antautuvat, myös ruumiin ja sen pyyteiden on antauduttava.

Täysi totuus vaatii täyttä ja kokonaisvaltaista omistautumista sille. Mikäli olemme puolinaisia, saavutamme vain puolinaisen totuuden.

Henkisen polun seuraaminen vaatii täyttä ja kokonaisvaltaista yritystä. Kaikkien olemuksemme puolien, kehon, mielen ja sielun on osallistuttava siihen. Kaikkien elämämme osa-alueiden täytyy ilmentää keskeistä henkistä pyrkimystämme.

On turhaa hakea ulkopuolelta täyttymystä sisäiseen henkiseen kaipuuseen löytää ylin valo. Se voi toteutua vain sisäisessä elämässä.

Henkisen etsijän motoksi sopii: kaikki mitä kaipaamme ja halajamme on meissä itsessämme.

Henkiselle pyrkimykselle ei ole olemassa parempaa palkintoa kuin kehitys itse.

Kun luovumme ulkonaisen tuen ja opastuksen etsimisestä ja kun lakkaamme jäljittelemästä ketään ulkonaista esikuvaa tämä aivan yllättäen syventää tietoisuutemme tasoa. Havaitsemme, että meissä itsessämme on kaikki se viisaus ja opastus, jota me tarvitsemme.

Mitä vähemmän olemme sidoksissa ulkonaiseen opetukseen, sitä enemmän meidän on nojauduttava omiin sisäisiin voimavaroihimme. Juuri silloin kasvua täytyy tapahtua.

Hengen viljelyyn tarvitaan vapaata aikaa. Turha touhuaminen on sille haitallista.

Henkiselle elämälle on eduksi, että emme ole liikaa kiintyneet ruumiiseemme. Mitä rumempi sen parempi!

Henkiselle elämälle on eduksi, ettei meillä ole liikaa iloja. Sitä enemmän opimme iloitsemaan Jumalassa.

Sisäiselle elämälle on eduksi, ettei meillä ole liikaa velvollisuuksia, täyttääksemme korkeimman velvollisuutemme kulkea aina vain sisäänpäin.

Mietiskely on avautumista, vastaanottavaisuutta, toimintaa, jossa ei ole toimijaa, keskusta.

Omista tyhjät ja joutilaat hetket hiljaisuudelle, jotta täysi tulisi vielä täydemmäksi.

Suojaudu kaikkea epäolennaista vastaan pysyttelemällä jatkuvassa kontemplatiivisessa yhteydessä sieluusi.

Valloita sisäinen jumaluutesi jatkuvalla kärsivällisellä hartaudella, rukouksella ja mietiskelyllä.

Lakkaamaton meditaation harjoittaminen tarkoittaa sitä, että ylläpidämme itsessämme jatkuvaa avoimuutta hengen maailmalle ja jätämme itseemme mahdollisimman suuren tilan olemisen voiman ja mysteerin kokemiselle.

Voimme myös yhdistää toiminnan ja meditoimisen. Suorittaessamme jotain ulkonaista tehtävää voimme pyrkiä säilyttämään kanavan ylös henkiseen perustaan mahdollisimman avoimena ja ylläpitämään mahdollisimman laajaa ja esteetöntä energioiden kiertokulkua olemuksessamme sekä pysyä kuuntelevana ja vastaanottavaisena henkisestä maailmasta saapuville energioille ja viesteille.

Mitä enemmän meditoimme, sitä laajemman ja syvemmän elämän keskus meistä tulee, sitä laajemmaksi kasvaa henkistä elämää vastaanottavan auramme pinta-ala.

Etsijälle sisäinen työ on vähintään yhtä tärkeää kuin ulkonainen työ.

Meidän on helppoa kestää kärsivällisesti sekä ulkonaiset että sisäiset vastoinkäymisemme tietäessämme, että se lisää henkemme voimaa ja vakautta.

Kun kieltäydymme vastaamasta epätoivottaviin asioihin tunteellisesti tämä muuntaa ja nostaa alempaa luontoamme korkeammaksi.

Uhrauksen laki pätee. Mitä suurempi on uhri, sitä suurempi on myös palkinto, jonka saamme osaksemme henkisenä rikkautena.

Valinta ja uhraus liittyvät aina toisiinsa. Kun valitsemme jotain arvokasta, joudumme samalla uhraamaan jotain vähemmän arvokasta.

Voimakkaampi, henkisempi tietoisuus syntyy vain hellittäessämme otteemme alemmista aineellisista pyyteistämme ja pyrkimyksistämme.

Uhrausten yhteydessä voimme uskoa, että asiat, joista luovumme alemmilla tasoilla, tulevat jossain muodossa osaksemme elämän korkeammilla tasoilla.

Vain tieto, jonka lunastamme sydänverellämme, voi muuttua viisauden viiniksi.

Yksipuolinen rakkaus aineelliseen merkitsee, että ihminen kieltäytyy kulkemasta kehityksen polkua ylöspäin.

Ihminen, joka ei pysty irtautumaan maasta, sotii omaansa ja kaikkea kehitystä vastaan.

Voi ihmistä, jolla on vain maallisia unelmia mutta ei yhtään henkistä!

Usein ihmisten alun perin henkiset tarpeet vääristyvät ja ne saavat jonkin aineellisen muodon.

Nykyaikana olemme likipitäen vapautuneet yhteiskunnallisesta orjuudesta, mutta emme vielä alemman luontomme orjuudesta.

Ihmisyyden suurinta prostituutiota on mielen ja hengen voimien käyttäminen itsekkäiden, materialististen pyyteiden palvelukseen.

Jos ihmiset käyttäisivät henkiseen elämään kaiken sen energian, joka kuluu rikkauksien tavoittelemiseen, niin kuinka rikkaita he olisivatkaan!

Maalliset valtarakenteet katoavat. Taivaan valta pysyy. Kumpaa siis palvelet?

LOPPU

Katkelmia sisäiseltä tieltä 13

Teosofi 6 1993 

Mitä on ihminen? Emme voi määritellä ihmistä ja sanoa mihin hänen rajansa ulottuvat, sillä hän on kaikkeus itse henkisine hierarkioineen.

Kun kaikki tiet näyttävät olevan tukossa, käänny ympäri ja kolkuta sisimpäsi ovea!

Henkinen tie on seikkailu, joka on koettava, mahdollisuus johon on tartuttava – silloin kun haluamme elämältä jotain enemmän.

Totuuden etsijän tulee olla täydellisen riippumaton ja itseensä nojaava. Vain suora suhde totuuden lähteeseen voi paljastaa hänelle totuuden.

Henkiset aatteet ja ihanteet ovat vain omahyväisyytemme naamio niin kauan kuin emme kulje luopumusten, kieltäymysten ja palvelun tietä.

Ihminen on kerjäläinen maailmassa siihen asti kunnes hän löytää Jumalan tai korkeamman voiman ja voittaa maailman vetovoiman.

Sielu on mieltä korkeampi, vapaampi, autuaampi ja jumalallisempi taso.

Sielu, kätkettynä ja keskenkasvuisenakin, on ainoa ihmisessä oleva valaiseva, puhdas, turmeltumaton ja aito henkinen olemus. Se juuri on oppaamme tiellä.

Mielen on lähes mahdotonta olla suorassa suhteessa todellisuuteen. Se värittää aina kaiken oman laatunsa mukaisesti. Teosofisessa kirjassa Hiljaisuuden ääni onkin sanottu: ”Mieli on suuri todellisuuden tappaja. Oppilas tapakoon tappajan”.

Vaikka meditaatio viekin meidät mielen tuolle puolen, se samalla myös laajentaa ja rikastuttaa mielemme toimintaa salaperäisesti.

Yksilöllisen mielemme takaa ja sisältä voimme löytää jumalallisen mielen ja sen suuremman älykkyyden ja voiman.

Puolueeton tarkkaaminen ja meditatiivinen hiljaisuus hävittävät vähitellen egon ja keinotekoisen minärakennelman.

Kun persoonallinen minä on syrjäytetty, sisäisen itsen läsnäolo on täyttä.

On turhaa puhua ihmisille joogasta tai meditaatiosta ennen kuin heissä syntyy aitoa henkistä janoa, ennen kuin heistä tulee todellisia etsijöitä ja ennen kuin he ovat valmiit luopumaan materialistisista käsityksistään, itsekeskeisistä asenteistaan ja tunnustamaan henkiset arvot.

On turha puhua ihmisille henkisyydestä ennen kuin heille kehittyy aitoja henkisiä tarpeita kuten tarkoituksen tarve, kauneuden tarve ja hiljaisuuden kokemisen ja pyhän tuntemisen tarpeet.

Sisäisellä tiellä ihmisen kaikki keskeiset psyykkiset ja henkiset voimat ja voimavarat kehittyvät, ihanteellisessa tapauksessa mahdollisimman tasapuolisesti: rakkauden voima, tahdon voima, äly ja intuitio. Sielun vaikutusvalta persoonallisuuteen kasvaa. Tämän myötä myös kaikki persoonallisuuden kyvyt saavat lisää pontta.

Henkisen pyrkimyksen hedelmiä ovat suurempi elinvoimaisuus, värähtelytason kohoaminen, keskittymiskyvyn paraneminen, suuremmat sympatian ja rakkauden voimat, luovan älykkyyden kehittyminen, oivalluskyvyn parantuminen sekä lisääntyvät mystisen yhteyden kokemukset.

Henkinen elämä voi olla mystisen ykseyden tavoittelemista. Vain avautumalla sisäisesti ja suoran kokemuksen kautta voimme oppia tuntemaan mitä sellainen itämaistenkin uskontojen lupaama mystinen ykseys voisi tarkoittaa.

Henkisessä tietoisuudessa voimme kokea olevamme syvässä yhteydessä kaikkeen aistimaamme ja kohtaamaamme ja sisäisen avaruuden kautta näkymättömän maailman asioihin.

Sitä mukaa kun auramme pyrkimyksen, meditaation ja palvelun tuloksena puhdistuu ja laajenee, alamme tuntea ja kokea maailmaa aivan uusista ulottuvuuksista käsin.

Mietiskelyn kautta voimme tuntea näkyvän maailman takana olevan henkisen maailman.

Mietiskelyn kautta voimme tulla välikappaleeksi, jonka kautta jumalallinen valo, rakkaus ja tahto virtaavat maailmaan.

Yksin ollessamme voimme olla syvimmin tietoisia itsestämme sieluina, puhtaana, persoonattomana tietoisuutena.

Sisäinen muuntuminen ja henkistyminen tapahtuvat parhaiten yksinäisyydessä. Silloin voimme olla suorassa syvässä suhteessa henkiseen lähteeseemme ja vastaanottaa täydesti siitä laskeutuvia puhdistavia, muuntavia, lunastavia ja valaisevia energioita.

Yksinäisyydessä tietoisuus voi helpoiten suuntautua sisäänpäin, koska läsnä ei ole mitään, johon se välttämättä voisi tai haluaisi kiinnittyä.

Täysi ja varaukseton yksin oleminen hävittää egon, ja samalla häviää siihen helposti liittyvä yksinäisyyden tunne.

Kun kykenemme olemaan täydesti ja varauksettomasti yksin, kykenemme olemaan myös täydesti ja varauksettomasti yhdessä.

Yksin oleminen kasvattaa meitä voimassa ja rakkaudessa jotta voisimme olla syvemmin ja täydemmin yhdessä.

Usein fyysinen yhteys erottaa ja erossa olo yhdistää meidät vaikka kuvittelemmekin päinvastaista.

Rakkaus ja myötätunto ilman kiintymystä ja pyyteitä heräävät universaalin rakkauden koskettaessa meitä.

Toinen ihminen voidaan aidosti kohdata siinä hiljaisuudessa, jonka täyttää sielumme säteilevä läsnäolo.

Persoonallinen minä rakastaa aina joitakin ihmisiä ja toisia taas ei. Henkinen minä taas voi rakastaa kaikkia tasapuolisesti.

Henkisellä tiellä rajoittunut ja takertuva rakkaus muuttuu rajoittumattomaksi rakkaudeksi.

Ihmisten väliset suhteet, joissa kiintymykset, pyyteet ja itsekkyys hallitsevat, eivät jätä toiselle ihmiselle sijaa olla oma itsensä. Pyyteetön sielullinen suhde sen sijaan antaa toiselle täydellisen vapauden ja riippumattomuuden.

Lähimmäisen rakkaus ei ole vain sitä, että autamme heitä heidän henkilökohtaisten tarpeidensa tyydyttämisessä. Se on yhtä usein myös sitä, että opetamme heitä jalostamaan niitä.

Ymmärtäkäämme itsemme ajattomana tietoisuutena, joka ei ole milloinkaan syntynyt ja joka ei milloinkaan kuole.

Kaikki ylimääräinen huomio tulevaisuuttamme tai menneisyyttämme kohtaan vähentää tietoisuutemme uudistavaa läsnäoloa ja luovaa voimaa nykyisyydessä.

Meidän on ylitettävä aineellinen ja aistittava ja saavutettava henkinen ja transkendentti. Sitten voimme kokea henkisen ja aineellisen yhtenä jakamattomana kokonaisuutena.

Mitä enemmän henkisen opettajan ympärillä on tietämättömyyttä, sitä vähimmin avuin hän voi saada arvostusta ja seuraajia.

Viisaimman henkisen opettajan luokse oppilaat eivät enää palaa.

Viisaan mielentyyneyttä ei voi järkyttää mikään sisäinen tai ulkoinen asia. Mikäli näin tapahtuisi, se merkitsisi, ettei hän eläisi perimmäisessä todellisuudessa, vaan edelleen ilmiömaailmassa.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 17

Teosofi 4 1994

Jumala on usein ihmisten korvike. Tämä ei kuitenkaan tee hänestä epätodellista.

Näkymätön ja huomaamaton on Jumalan läsnäolo maailmassa.

Jumala houkuttelee meidät luokseen kätkemällä itsensä.

Jumalaa voimme lähestyä vain kiellon avulla, hylkäämällä kaiken, joka on vähemmän kuin Hän. Mikä jää jäljelle, ei voi olla muuta kuin Jumala, jos kuin Hän on olemassa.

Uskonnollinen palvonta ilman arvostelukykyä on vain sokeuden ja tietämättömyyden muoto.

Me emme luo yhteyttä jumalalliseen, me voimme vain uudistaa ja syventää sitä.

Miten voisimme löytää jumalallisuutemme ennen kuin olemme edes löytäneet ihmisyyttämme?

Tarve hiljentymiseen ja mietiskelyyn syntyy havaitessamme oman epätodellisuutemme ja rikkinäisyytemme, havaitessamme, että olemme vain varjo syvimmästä, jumalallisesta olemuksestamme. Todellisia, eheä oma itsemme, voimme olla vain yhteydessä Korkeimpaan.

Passiivinen mielensä hiljentäminen ei aina ole tarpeeksi. Meillä on oltava myös palava kaipaus ja tahto Jumalan elävän todellisuuden tuntemiseen.

Mikäli haluamme avautua täydesti sisäiselle elämälle meidän on kohdattava ja hyväksyttävä yksinäisyytemme, alastomuutemme ja haavoittuvuutemme. Rakentaessamme yksinomaan vahvaa ulkokuorta usein sulkeudumme samalla myös rikkaammalta ja syvemmältä sisäiseltä elämältä.

Meditaatio ei useinkaan tuo tyydytystä maalliselle minällemme, sillä se tekee meidät paljaiksi ja suojattomiksi. Vasta täysin riisuttuina voimme tuntea korkeimman elävän läsnäolon, sulautua siihen.

Meditaatio leikkaa meidät irti persoonallisuutemme tasosta, sen tunteista, tarpeista ja rajoituksista ja saattaa meidät yhteen sielunenergiamme kanssa. Miten paljon ylös- ja sisäänpäin kuljemmekin, meidän on kuitenkin laskeuduttava takaisin persoonallisuutemme tasolle ja kohdattava sen puutteet ja rajoitukset.

Ihmiset etsivät onnea, mutta kasvavat kärsimysten kautta.

Esteettinen ilo tai uskonnollinen liikutus eivät riitä olemuksemme kokonaisvaltaiseen muuntamiseen ja henkistämiseen. Ne toimivat enimmäkseen vain tunteiden ja mielihyvän alueilla ja jalostavat siten ainoastaan pintasieluamme. Saavuttaaksemme syvemmän muuntumisen ja kirkastuksen meidän on useinkin astuttava kärsimyksen alueelle.

Väistämättömän kärsimyksen hyväksyminen ja alistuminen siihen merkitsee astumista korkeampaan elämään. Meidän tulisi vastaanottaa oikeutettu ja luonnollinen tuska samalla tavalla kuin armo.

Joka ei ymmärrä kärsimyksen tarkoitusta, koettaa torjua sen ja työntää sen poispäin itsestään pakenemalla sitä esim. lisäämällä nautintoja, tai sitten hän katkeroituu siitä. Hän ei vielä osaa käyttää sitä kehityksensä apuna.

Eläminen syvästi tuntemalla on aina parempi vaihtoehto kuin tunteiden vältteleminen tai pakeneminen.

Tuskan hyväksyminen ja täysi kokeminen on tasapainomme kannalta parempi kuin sen torjuminen.

Tuskan hyväksyminen, vastaanottaminen ja kokeminen, tietoinen kärsiminen, voi olla puhdistava prosessi, joka saa persoonallisen minän hellittämään otettaan.

Kärsimys voi luoda meihin tilaa, johon uusi valo voi laskeutua ja uusi ilo voi vakiintua.

Vain ne olemuksemme osat, jotka ovat sidoksissa muotoon ja aistimaailmaan, ovat alttiita kärsimykselle.

Vain persoonallinen minä voi kärsiä. Henki sisällämme ei milloinkaan kärsi.

Kärsimys opettaa tuskan kalvamaa minää etsimään vapautumista, luopumaan, päästämään irti, antautumaan ja palaamaan omaan perustaansa.

Usein peitämme särkyneisyytemme ja ahdistuksemme etsimällä siihen maallista lohdutusta. Vasta kun kannamme haavamme paljaina Jumalan eteen, niihin voidaan sivellä taivaallista balsamia.

Henkisellä tiellä kärsimystä ei kuitenkaan pidä etsiä. Siihen ei pidä hakeutua. Kun meillä on arvoja, ihanteita, unelmia ja tavoitteita, joudumme väistämättä myös kärsimään niiden vuoksi. Joudumme luopumaan niiden vuoksi paljosta. Jos ne ovat hukkuneet määrätyssä elämänvaiheessa, kärsimys ohjaa meitä silloinkin muutokseen.

Kärsimykset jalostavat vain jos kärsimyksellä on tarkoitus tai jos sellainen voidaan löytää.

Taistellessamme ja kärsiessämme jalojen ihanteiden vuoksi liitämme itsemme ikuiseen, yhdistämme itsemme kestäviin arvoihin.

Nähdä kaikki tapahtumat ja käänteet, hyvät ja huonot, samanarvoisina, on vapautusta etsivän sielun asenne.

Jokainen kiintymyksen side sitoo meidät aikaan estäen mielemme liikkeen kohti ajattomuutta.

Meillä on taipumusta toimia mekaanisesti, tavan mukaan. Hengessä ei kuitenkaan vallitse mitään rutiineja.

Kyllästäkäämme itsemme henkisen ytimemme luovalla ja kahleettomalla energialla. Tulkaamme luoviksi.

Energia, joka on tietoisuutemme ja ajattelumme perustana, muuttuu laadullisesti joka hetki. Tähän perustuu elämän tuoreus. Me synnymme ja kuolemme joka hetki uudelleen.

Tämänpäiväisellä ei ole mitään tekemistä eilisen kanssa. Huomista ei ole. Joko nyt tai ei koskaan!