Ilmastonmuutos vai ekokriisi?

      Nykyään kiinnitetään niin paljon huomiota ilmastoon mutta ei ympäristön tilaan.    

       Ilmastonmuutoksen torjunnasta on tullut ympäristökeskustelun johtava teema, jonka varjoon todelliset ympäristöongelmat ovat jääneet.  

      Nykyään puhutaan enimmäkseen hiilidioksidipäästöistä ja niiden rajoittamisesta, hiilinieluista, hiilineutraalista taloudesta ja uusiutuva energiasta vaikka niillä on olemattoman pieni merkitys ympäristönsuojelussa.

        Ilmastonmuutokseen keskittyminen on turmellut ja tukahduttanut todellisen ympäristönsuojelun. Ilmastonmuutokseen keskittymällä sivuutetaan kokonaan todelliset ympäristöongelmat ja niiden ratkaiseminen.     

       Osallistuin luontomarssiin keväällä Keski-Suomessa. Mielenosoituskyltissäni luki: ”Ympäristönsuojelua, ei ilmastonmuutos humpuukia” sekä ”Ei tuulimyllyjä, vaan aitoa luonnonsuojelua”.

      Ilmastonmuutoksesta on tehty syntipukki niin että emme enää kiinnitä tarpeeksi huomiota luontokatoon, luonnon monimuotoisuuden häviämiseen, lajien joukkosukupuuttoon ja ympäristön pilaamiseen ja saastuttamiseen.      

        Useimmat ympäristöjärjestöt ja vihreät puolueet keskittyvät paisuteltuun ilmastokriisiin. Ympäristöliike on suureksi osaksi luonnonsuojelun sijasta siirtynyt mainostamaan ”vihreää” teknologiaa. Vaatimus ”vihreään talouteen” siirtymisestä on ohittanut ympäristönsuojelun. Uusiutuvan teknologian ympäristöhaitat ja ympärillämme jatkuva kiihtyvä luontokato ohitetaan. Ns. vihreä teknologia ei ole ympäristöystävällistä eikä vihreää kuten meille valehdellaan. Uusiutuvan energian teknologiaan siirtyminen ja sen tuottaminen tuhoaa massiivisesti luontoa. Suomessa on alettu rakentaa ensimmäistä suurta aurinkopaneeli aluetta lukuisista suunnitelluista, joiden tieltä pitää raivata myös metsiä. Tehottomien aurinkopaneelien ja tuulimyllyjen käyttöikä on lyhyt. Yhdessä loppuun käytettyjen sähköautojen akkujen kanssa ne muodostavat jälleen uuden hankalan jäteongelman. Entisestä fossiilienergiaa tuottavasta infrastruktuurista ja suljetuista voimalatoksista tulee myös ympäristöä kuormittavaa jätettä. Tämä kaikki on ristiriidassa kestävän kulutuksen periaatteen kanssa. Lue lisää aiheesta https://www.globalresearch.ca/hijacking-green-from-beauty-biodiversity-to-fakery-fascism/5803214?utm_campaign=magnet&utm_source=article_page&utm_medium=related_articles

                 Ihmisen aiheuttama ekologinen kriisi on varmaa mutta ei ilmastonmuutos

       Maapallon laajuinen ekologinen kriisi on tietysti huomattavasti tärkeämpi asia kuin ilmastonmuutos. Medioista saa sellaisen kuvan, että näin ei ole.  Hallituksille ilmastonmuutos on tärkeä ja kiireellinen, mutta ekokriisi ei.

         Ei ole epäilystä siitä että ihmiset ovat syypäitä ekologiseen kriisiin. Mikä on ihmisen vaikutus ilmastoon? Kukaan ei tarkalleen tiedä sitä. Ihmisen hiilidioksidipäästöjen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta ei ole mitään varmuutta. Globaali ympäristötuho on sen sijaan taatusti ihmisen aiheuttamaa, samoin kuudes joukkosukupuuttoaalto.    

        Ihmisen aiheuttama ekologinen kriisi on päivänselvää. Havaitsemme sen omilla aisteillamme ja osallistumme siihen päivittäin kuluttamisen ja roskaamisen kautta enemmän tai vähemmän. Ilmastonmuutoksen kohdalla taas asia on monimutkainen. Ihmisen suoraa vaikutusta ilmastoon ei ole helppoa osoittaa saati todistaa aukottomasti. Emme havaitse mitään erityistä, epänormaalia ilmastonmuutosta aisteillamme emmekä myöskään ihmisen hiilidioksidipäästöjen vaikutusta ilmastoon. Joudumme nojautumaan eritasoisten ja eri kannalla olevien tutkijoiden arviointeihin ja tutkimuksiin.  

        Ilmastotoimilla kuten uusiutuvaan energiaan siirtymisellä ei ole mitään selkeää ja kiistatonta positiivista vaikutusta. Sen sijaan ympäristötoimilla on välittömästi. Olen itse esimerkiksi ollut usein soiden ja metsien ennallistamistalkoissa. Perinteiset lajit palaavat niihin nopeastikin. Olemme käyttäneet satoja miljardeja globaalin ilmastonmuutoksen torjuntaan. Mitä sillä on saavutettu? En yhtään mitään näkyvää. Se voi olla täysin tuloksetonta ja hyödytöntä.

        Jos ilmastonmuutos on vain keksitty ja paisuteltu ongelma, ilmastotoimet ovat turhia. Taistelu ilmastonmuutosta vastaan voi olla vertauskuvallisesti taistelua tuulimyllyjä vastaan. Jos ilmaston muutos on suureksi osaksi luonnollista, kuten on hyvin mahdollista, ilmastotoimet ovat hukkaan heitettyjä. Ne ovat jälleen yksi osoitus ihmisen pohjattomasta typeryydestä ja vastuuttomuudesta. Jos ilmastonmuutos ei johdukaan ihmisen toiminnasta kaikki hiilidioksidi päästöjen vähennykset ovat turhia ja investoinnit ns. uusiutuvaa energiaa tuottavaan teknologiaan ovat hyödyttömiä ja haitallisia. Ne vain jatkavat kiihdyttävät luonnon hyväksikäyttöä ja hävittämistä.   

        Ilmastonmuutos on vain halpa, kaupallisesti ja poliittisesti hyödynnettävä väärennös ja korvike aidolle ympäristönsuojelulle.

        Ketään ei kiinnosta Rion 20 biodiversiteetti tavoitetta eikä juuri mitään tehdä. Uusiutuvaa energiaan siirtyminen sen sijaan tarjoaa business mahdollisuuksia. Lisäksi luonnon hyväksikäyttö, ylikulutus ja saastuttaminen voivat jatkua entiseen malliin. Biodiversiteetin suojelemiseksi ja yleisen luontokadon estämiseksi sen sijaan pitäisi ryhtyä massiivisiin toimiin. Talouskasvu pitäisi kääntää talouslaskuksi, tulisi vähentää kulutusta sekä rajoittaa ja säädellä tiukasti globaalien yhtiöiden toimia. Se olisi ikävä uutinen  ylikansalliselle kapitalistiselle luokalle. 

      Ilmastonmuutos on eksytys, joka estää meitä suojelemasta luontoa ja pysäyttämästä kiihtyvää luontokatoa.  

      Ilmastohätä hämärtää vakavia ympäristöongelmia kuten yleinen luontokato ja luonnon monimuotoisuuden häviäminen, ympäristön saastuminen ja roskaantuminen sekä uusiutuvan energian nimissä tapahtuva ympäristön pilaaminen ja saastuttaminen. Ympäri maata ja meriä leviävät maisemaa pilaavat ja lintuja ja lepakkoja teurastavat humisevat tuulimyllyt ovat esimerkkinä viime mainitusta.  

       Hiilidioksidipäästöistä on tehty syntipukki niin että emme enää kiinnitä huomiota todellisiin saasteisiin, jotka leviävät ilmassa, vesistöissä ja maaperässä. Mielenosoituskyltissäni luki myös: ”Hiilidioksidi ei ole saaste. Oikeat saasteet kuriin”. Hiilidioksidi on kasveillekin elintärkeä ilman elementti.

YK ajaa voimakkaasti hiilidioksidipäästöjen vähentämistä, mutta unohtaa todelliset myrkyt, joita teollisuusyritykset ja sellaiset maailman pahimmat ympäristön saastuttajat kuin Monsanto, Bayer, DuPont ja Syngenta levittävät maaperään ja vesistöihin. Torjunta aineet ja myrkyt tuhoavat ekosysteemit ja biodiversiteetin, ei keksitty ilmastonmuutos.         

       Ilmastonmuutoksen estämisen nimissä ihminen tuhoaa ennätysvauhdilla luontoa. Teollisen mittakaavan ilmastotalkoiden varjolla luonnon hyväksikäyttöä ja tuhoamista voidaan jatkaa entiseen malliin hyvällä omallatunnolla kun niiden kuvitellaan suojelevan maapalloa. Lue lisää aiheesta https://www.globalresearch.ca/carbon-dioxide-least-our-worries/5827964

        Jos ympäristö ja ihmisen monin tavoin edesauttama ilmaston muuttuminen olisi oikeasti tärkeä asia, sademetsien raivaaminen, metsien avuhakkuut, tehomaatalous, militarismi ja sodat, kemiallisten torjunta aineiden käyttö ja kemikaalien ruiskuttaminen ilmakehään lopetettaisiin ja kaikenlainen saastuttaminen laitettaisiin kuriin. Siirryttäisiin aidosti kestävään ja ekologiseen maatalouteen ja ruokatuotantoon ja kestävään metsänhoitoon. Pyrittäisiin aidosti kestävään sivilisaatioon globalistien kaappaaman YKn kestävä kehitys huijauksen sijaan.              

      Globalistien ilmastohuijaus edistää globalistisia ”ratkaisuja” eivätkä he halua edistää mitään aitoa kestävää kehitystä ja kulttuuria, joka perustuisi paikalliseen ja omavaraiseen tuotantoon.    

       Ilmastotalkoot voivat olla täysin hyödyttämät kaikille muille paitsi ylikansallisille jättiyhtiöille ja globaalille saalistajaluokalle.

                              luonnon ahdinko  ja sen syitä

        Ihmisen vastuuton käyttäytyminen tuhoaa luontoa lukemattomilla tavoilla. Planeettamme luonnonvarat ovat säälimättömän hyväksikäytön kohteena. Luontoa kohdellaan häikäilemättömällä raakuudella. Toimivat ekosysteemit on suureksi osaksi vaurioitettu. Vanhat metsät vähenevät kovaa vauhtia. Koskematonta luontoa ei ole enää jäljellä nimeksikään. Ovatko luonnonsuojelutoimet riittäviä?

        Ruokatuotanto järjestelmämme on täysin kestämätön ja epäekologinen. Teollinen maatalous hävittää luonnon monimuotoisuuden. Se ei jätä sijaa luonnonkasveille ja hyönteisille, ei edes välttämättömille pölyttäjille. Kemialliset lannoitteet ja torjunta aineet kyllästävät maaperän ja vesistöt.    Teollisuus, kaivokset ja liikenne kylvävät saasteet ilmakehään, maaperään ja vesistöihin. Jättimäiset muovilautat kelluvat merissämme. Roskat täyttävät kaukaisimpienkin saarten rannat. Saastuneet ja jätteitä täynnä olevat joet ovat tavanomainen näky köyhemmissä maissa. Olemme tehneet planeetastamme valtavan kaatopaikan.    

        Luonnon ahdingosta kertoo hyönteismäärien romahdus, sammakkoeläinten hätä ympäri maailman sekä lintujen määrien ja lajien jyrkkä lasku. Suomen mesipistiäislajeista joka kolmas on uhanalainen. Suomessa joka kolmas lintulaji on jo luokiteltu uhanalaiseksi. Liikakalastus on romahduttanut merien kalakannat. Jokien patoaminen pilaa vaelluskalojen elinmahdollisuudet. Salametsästys ja laiton villieläinten kauppa uhkaavat monia lajeja sukupuutolla. Kuudes suuri sukupuuttoaalto on menossa, tällä kertaa täysin ihmisen aiheuttamana. Jopa miljoona lajia voi kadota vuosisadan loppuun mennessä. Elinalueiden hävittäminen, supistuminen ja saastuminen ovat tärkein syy siihen.

        Kulutusyhteiskunta on kapitalismin luomus. Kuluttajat ja erityisesti kohtuuttomat ylikuluttajat ovat mitä suurimmassa määrin osasyyllisiä ympäristökriisiin. Rikkaiden maiden kuluttajien ekologinen jalanjälki ylittää 4 kertaa maapallon kantokyvyn.

       Mielenosoituskyltissäni luki myös ”Militarismi ja sodat ovat suurin ympäristöongelma. Stop Nato!”. Yhdysvaltojen armeija on maailman suurin yksittäinen saastuttaja. Sodat ovat esimerkki äärimmäisen epäekologisesta toiminnasta: valtavasti inhimillisiä voimavaroja ja aineellisia resursseja käytetään taisteluihin ja tuhoamiseen. Sodat eivät ole välttämättömiä. Ihmiskunnan selviytymisen kannalta ja ekologisesti ne ovat mielipuolisia. 

        Sodat ja niihin valmistautuminen murhaavat ihmisten lisäksi ekosysteemimme. Asevalmistus, asevarustelu, valtavien armeijoiden ylläpitäminen ja hävittäjien ja laivueiden liikkuminen ympäri maapallon aiheuttavat sille valtavan ekologisen kuormituksen. Lisäksi ne ovat suunnaton hiilidioksidipäästöjen lähde. Ympäristöjärjestöjen, ilmastoaktivistien, EUn ja hallitusten pitäisi silloin myös johdonmukaisesti vaatia, että siirrytään hiilineutraaleihin, vihreisiin, uusiutuvaa energiaa käyttäviin aseisiin, kuten sotalaivoihin, hävittäjiin, tankkeihin ja ohjuksiin. Vihreät ja  ympäristöystävälliset aseet eivät ole pelkkä vitsi, vaan niitä on jo markkinoilla. Ne ovat osa armeijan viherpesua.

       On outoa, että maapallon keuhkojen, Amazonin sademetsän, ryöstäminen ja raivaaminen, Afrikan metsien polttaminen ja muiden korvaamattomien metsien raivaaminen plantaaseiksi ja pelloiksi ympäri maailman saavat jatkua ja että suurten ympäristökatastrofien kuten Japanin ydinvoimalan radioaktiivisten päästöjen rajoittamiseksi ei käytetä kansainvälisiä resursseja.  

      Ilmastonmuutos aktivistit ohittavat nämä todelliset ympäristöongelmat. 

       Onko hiilidioksidi todellakin suurin ongelma Maan laajuisessa häpeällisessä ympäristökatastrofissa?

       Välittävätkö hallitukset todella planeetan hyvinvoinnista vai käytetäänkö ilmastonmuutosta vain itsekkäisiin tarkoituksiin?

                     Luontoa riistävä kapitalistinen järjestelmä

        Länsimaiselta, kristilliseltä, tieteelliseltä, teolliselta ja kapitalistiselta sivilisaatiolta puuttuu luonnon kunnioitus ja arvostaminen. Sille on ominaista luonnon hyväksikäyttö ja alistaminen. Emme juuri osaa emmekä yritä elää sopusoinnuissa luonnon kanssa, oppia luonnosta. Aasialaiset kulttuurit eivät ole silti onnistuneet luonnonsuojelussa yhtään paremmin.  

       Syövän tavoin kapitalistinen järjestelmä on tunkeutunut lähes maailman joka kolkkaan. Luonnosta saatavat raaka-aineet ja elintarvikkeet ovat tärkein voittojen lähde. Globaali markkinatalous järjestelmä hyödyntää, hävittää ja saastuttaa luontoa säälimättömästi. Kapitalistisessa, militaristisessa ja velkavetoisessa järjestelmässä ei voida koskaan suojella ympäristöä ja estää sen kiihtyvää hyväksikäyttöä ja tuhoamista.

        Kaikkialle levinneessä vapaakauppajärjestelmässä yhtiöiden ei tarvitse ottaa vastuuta ympäristöhaitoista ja saasteista. Ne ovat muokanneet lainsäädännön edukseen. Ne voivat kiristää hallituksia mukautumaan tahtoonsa. Suuryhtiöt ovat kaapanneet valtaansa myös säätelystä ja valvonnasta vastuussa olevat julkiset virastot ja laitokset. Ne ovat myös lahjoneet useimmat ympäristöjärjestöt ja puolueet puolelleen. Lehdistö ja muut media ovat suuryhtiöiden omistuksessa ja palvelevat heidän etujaan.  Ne ohjaavat myös korkeakouluja ja tutkimusta. Yhtiöt voivat vapaasti rikkoa kaikkia jäljellä olevia ympäristölakeja ja säädöksiä. Suomessa esimerkiksi Kainuun Terrafame kaivoksen katastrofi on tästä hyvä esimerkki. Rangaistukset laissa säädetyistä ympäristörikoksista ovat naurettavan lieviä.

        Länsimaissa tapahtuviin yritysten ympäristörikkomuksiin ja rikoksiin verrattuna globaalien yhtiöiden toiminta kolmannessa maailmassa ylittää kaikki rajat. Ne pakenevat kaikkea vastuuta, sekä sosiaalista vastuuta ja ympäristövastuuta. Ne ajavat alkuperäiskansat ja asukkaat pois, anastavat heidän maansa eivätkä anna heille mitään. Yritykset eivät yleensä maksa veroja maissa joissa toimivat. Ne eivät hyödytä yhteiskuntaa mitenkään, korkeintaan pientä rikkaiden vähemmistöä. Ne jättävät jälkeensä jätteet ja ympäristötuhot. Voitot ovat aina yksityisiä, kaikki haitat sen sijaan on sosialisoitu. Voittojen tekeminen ja kauppa ovat tärkeämpiä kuin rajoitukset ja säädökset ja verot luonnon hyväksikäytölle, metsien hakkaamiselle ja saastuttamiselle. Esimerkiksi Andre Vltchekin dokumentoima Indonesian luonnon ryöstäminen, raiskaaminen ja tuhoaminen länsimaisten yhtiöiden toimesta on tästä hyvä esimerkki.   

       Säätelemätön ja rajoittamaton uusliberalistinen saalistuskapitalismi, talouskasvu ideologia, suuryhtiövalta, rajoittamaton markkinointi ja ylikulutus luovat todellisen ympäristökatastrofin.

      Kapitalismi on pääsyy sotiin, väkivaltaan, sortoon, köyhyyteen ja luonnon tuhoutumiseen nykymaailmassa.

       Olemme vielä äärimmäisen kaukana ekologisesti kestävästä taloudesta ja kehityksestä. Sellaisen saavuttaminen on melko välttämätöntä, jos haluamme säilyttää maapallon elinkelpoisena ihmiselle ja muille lajeille. Sellaiseen pyrkiminen on niin tahmeaa, koska se on ilmeisen peruuttamattomassa ristiriidassa kapitalistisen tuotantomuodon kanssa. Ekososialismi on mielestäni paras ja rationaalisin vaihtoehto. Lue lisää Suomi on EUn mukana tuhoamassa Venezuelan rauhanomaista sosialismia Valitettavasti lännessä ei seurata järkeä. Sosialismi saati sitten kommunismi ovat punainen vaate maailmaa hallitsevalle äärioikeistolle. Yleensä vasemmistolaiset, vaikutusvaltaiset ja maailmanrauhaa ajavat poliitikot salamurhataan valtiokoneiston ja salaisen palvelun toimesta sekä länsimaissa että kolmannessa maailmassa. Amerikassa näin tapahtui Kennedyn veljeksille ja Ruotsissa Olof Palmelle. Uusi televisiossa esitetty dokumentti ”Palmen murha- suuri salaisuus” kertoo karun totuuden. 

      Ympäristöasioilla ei ole mitään merkitystä länsi-imperiumin taloudellisen ja sotilaallisen hegemonian tavoittelussa, sen militarismissa ja jatkuvissa sodissa ja sotaoperaatioissa ympäri maailman.

      Operaatio koronaviruksen ollessa käynnissä ympäristöasioilla ei ollut mitään merkitystä. Miljardit hyödyttömät ja terveydelle haitalliset maskit päätyvät jätteeksi vesistöihin ja muualle. Haita ja mustekaloja teurastettiin ja myrkkyä kerättiin käärmeistä ja muista eliöistä rokotteiden ainesosiksi. 

                     Ympäristön tulisi olla etusijalla

       Meidän ei pitäisi keskittyä väitettyyn ilmastokriisiin vaan taatusti todelliseen ekologiseen kriisiin. Ilmastonmuutoksen ei pitäisi olla etusijalla ennen ekokriisiä. Siinä ei ole mitään järkeä.

        Ihmisen vaikutus maapallon ilmastoon, josta häviävän pieni osa johtuu hiilidioksidista, on vain pienen pieni osa ihmisen koko ekologisesta vaikutuksesta maapalloon. Ekologisen vaikutuksen tulisi olla pääasia. Ympäristön tulisi olla etusijalla. Hiilijalanjäljen sijaan meidän pitäisi ottaa huomioon ihmisen koko ekologinen jalanjälki.

        Luonto on kaiken elämän perusta. Ilman sitä elämä ei ole mahdollista. Ennen ympäristöä muut asiat ovat kuitenkin aina tärkeämpiä. Ympäristö ja luonto eivät ole koskaan etusijalla kuten pitäisi, vaan aina jokin muu kuten imperialismi ja militarismi, taloudellinen kasvu ja voittojen tavoittelu, väitetyn ilmastonmuutoksen torjunta ja sen varjolla toteutettavat yhteiskunnalliset muutokset kohti fasismia ja totalitarismia.

      Todellinen haaste on miten luodaan ekologinen, kestävä ja paikallinen tuotanto. Todellinen haaste on miten saavutetaan aito kestävä elämäntapa ja kulttuuri.   

lähteitä

The Monkey’s Face. The Climate Crisis is Destroying “Real Environmentalism” John Steppling Global Research, June 24, 2019

Carbon Dioxide Is the Least of Our Worries Yes, ecosystems are collapsing. No, it has nothing to do with CO2. Josh Mitteldorf Global Research, August 07, 2023

‘The Hijacking of Green’: From Beauty and Biodiversity to Fakery and Fascism Julian Rose Global Research, December 27, 2022

Peace Versus Climate Peter Koenig  Global Research, September 23, 2019

Suomi on EUn mukana tuhoamassa Venezuelan rauhanomaista sosialismia

Lyhennetty versio tästä artikkelista on julkaistu Tiedonantaja 2 / 2019

Viimeisin käänne Venezuelan kriisissä on että Yhdysvallat on julistanut opposition johtajan ja parlamentin puhemiehen Juan Guaidón väliaikaiseksi presidentiksi yrityksessään syrjäyttää demokraattisesti valittu presidentti Maduro. Yhdysvaltojen ulkoministeri kehtaa väittää Maduroa laittomaksi ja Guaidóa Venezuelan lailliseksi johtajaksi. Tämä on vastaava yksipuolinen julistus kuin Trumpin Jerusalemin julistaminen Israelin pääkaupungiksi, palestiinalaisilta ei kysytä mitään. Uskomatonta, käsittämätöntä ja pöyristyttävää! Vastauksena Venezuelan hallinto on häätänyt kaikki Yhdysvaltojen diplomaatit ja katkaissut kaikki diplomaattiset suhteet Washingtoniin ja asettanut Guaidón tutkinnan alaiseksi.

Tämä on vallankaappausyritys ja alhainen ja laiton sekaantuminen toisen maan itsemääräämiseen, kuten Venäjän ulkoministeri Lavrov lausunnossaan totesi. Edellisenä vuonna Maduro joutui salamurhayrityksen kohteeksi mahdollisesti Yhdysvaltojen toimesta. Venäjä onkin lähettänyt tällä kertaa presidentin turvaksi henkivartijoita.

Kansainvälisten vaalitarkkailijoidenkin mukaan Venezuela on eräs maailman demokraattisimmista maista. Propagandan onnistuneisuudesta kertova vielä yleinen uskomus, että Yhdysvallat puolustaa ja levittää demokratiaa maailmalla, on helppoa kumota tässäkin esimerkissä.

Vallankaappauksen kuvio on tuttu mm. Ukrainasta. Maan demokraattisesti valitun presidentin Viktor Yanukovychin kieltäydyttyä allekirjoittamasta epäedullista ja Venäjän vastaista liittymäsopimusta EUn kanssa, alkoi vallankaappauksen toimeenpano. Helmikuussa 2014 ulkovaltojen lietsomien Maidan levottomuuksien aikana tapahtuneita joukkomurhia, joista lännen media ja johtajat syyttivät Yanukovychia, käytettiin tekosyynä syrjäyttää presidentti ja hallitus. Tilalle nostettiin lännen tukema nukkehallitsija Petro Poroshenko ja hänen Venäjän vastainen ja fasistinen hallintonsa. Yhdysvallat ja EU ovat aiheuttaneet Ukrainan kriisin aivan kuten Venezuelan kriisinkin.  Siellä seurauksena voi olla samankaltainen kaaos ja sisällissota kuin edellisessä. Näin länsi-imperiumin kapitalistinen pääoma pyrkii valtaamaan piiriinsä aina uusia alueita, maita, markkinoita ja resursseja.

Venezuelan vallankaappausyritys on viimeinen vaihe Yhdysvaltojen pitkässä yrityksessä vaihtaa maan valta ja muuttaa sen politiikan suuntaa.  USAn toimet Maduroa vastaan ovat jatkoa Chavezin aikaiseen painostukseen.     Mikä on syynä maan pitkäaikaiseen vainoon? Syynä eivät ole verukkeina käytetyt talouskriisi, yksinvalta, korruptio, ihmisoikeudet eikä turvallisuusuhka, vaan se, että maa on sosialistinen. Maan perustuslaki turvaa työväestön oikeudet, puolustaa ihmisoikeuksia, se pyrkii vähentämään köyhyyttä ja eriarvoisuutta ja se asettaa kansalaisten tarpeet ennen kansainvälisten sijoittajien ja suuryhtiöiden vaatimuksia. Maa vastustaa Yhdysvaltojen imperialismia ja sillä on läheiset suhteet Kiinan, Venäjän, Irani ja Kuuban kanssa. Toinen vähintään yhtä tärkeä syy on halu alistaa tämä maailman öljyrikkain maa länsimaisten öljy-yhtiöiden hallintaan.

Sosialistisen Kuuban kaatamista Yhdysvallat on yrittänyt vuosikymmeniä, mutta se ei koskaan onnistunut siinä. USA ei halua missään syntyvän menestyvää ja onnistunutta sosialistista valtiota, joka voisi antaa esimerkin muille maille paremmasta ja oikeudenmukaisemmasta yhteiskunnasta. Dominovaikutus halutaan estää heti alkuunsa. Kommunismin ja sosialismin hävittäminen (ja kapitalismin edistäminen) on ollut Yhdysvaltojen ulkopolitiikan päätavoite jo yli vuosisadan. Kaikki keinot ovat olleet käytössä kuten esimerkiksi lehdistö propaganda, taloudellinen sodankäynti, hybridisota, CIAn salaiset operaatiot, väärä lippu operaatiot, terrorismi, opposition rahoittaminen ja aseistaminen, vasemmistojohtajien salamurhat ja tarvittaessa sotilaallinen väliintulo.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Yhdysvalloilla on ollut yhä vähemmän pidäkkeitä, käytännössä sillä on ollut lähes täydellinen suoja ja rankaisemattomuus. Armeija on rauhassa voinut toteuttaa pommituskampanjat siviilikohteisiin ja infrastruktuuriin, sotarikokset ja kansanmurhat. Uskolliset eurooppalaiset liittolaiset eivät vaadi amerikkalaisia siitä tilille. He ovat päässeet itsekin osallistumaan vaikkapa Irakissa, Syyriassa ja Afganistanissa. USAn pommikoneet ja lennokit lähtevät Euroopan sydämestä Stuttgartista Lähi-Itään ja Afrikkaan eliminoimaan kapinallisia ja ”terroristeja”. Vuosituhannen alusta Yhdysvallat on kiihdyttänyt tahtia ja kasvattanut asevarustelua, lisännyt talouspakotteita yhä useampiin maihin ja laajentanut sotilaallisia operaatioitaan. Tuho ja kaaos ovat olleet sen mukaisia.

On huomattavaa, että Yhdysvallat syyttää ainoastaan vihollismaiden kuten Iranin, Pohjois-Korean, Venezuelan, Syyrian, Venäjän ja Kiinan johtajia ihmisoikeuksien rikkomisesta, terrorismin tukemisesta, kemiallisista aseista ja kaikesta mahdollisesta, mutta sen todelliseen pahan akseliin kuuluvien liittolaisten kuten Saudi-Arabian, Israelin ja sen itsensä vielä pahempiin rikoksiin ei puututa koskaan.

Venezuelan vallankaappausyritys muistuttaa aikaisempaa vuonna 2002 USAn ulkoministeriön presidentti Hugo Chavezia vastaan suunnattua. Hän oli ottanut öljyalan kansalliseen hallintaan maan vapauttamiseksi koloniaalisesta alistussuhteesta. Vallankaappausyritykseen sisältyi mielenosoittajajoukkoja ja heitä vastaan ammuskelua, joista syytettiin Chavezia. Samaa menetelmää länsivallat ovat käyttäneet Ukrainan ja Syyrian epävakauttamiseksi. Chavez syrjäytettiin vain lyhyeksi ajaksi. Hän onnistui nousemaan takaisin valtaan.

Kymmenen uutisissa 24. 1. kerrotaan Venezuelan talouden kamalasta tilasta ja sen aiheuttamista levottomuuksista ja suurista pakolaisvirroista naapurimaihin. Lähetyksessä ei mainita lainkaan, että sen aiheuttaja ovat USAn, Kanadan ja EUn voimaan saattamat talouspakotteet ja kauppasaarto.  Jo presidentti Chavezin hallinnosta lähtien Yhdysvallat on tarkoituksellisesti pyrkinyt maan talouden romahduttamiseen, hyperinflaatioon sekä ruoan ja lääkkeiden loppumiseen. USAn valtionvarainministeriö on asettanut pakotteita erityisesti Venezuelan keskuspankkia ja valtion omistamaa öljy- ja kaasuyhtiötä vastaan. Samaan aikaan USA ja useimmat OPEC maat alensivat öljyn hintaa tarkoituksenaan vahingoittaa Venezuelan lisäksi myös muiden vihollismaiden, Iranin ja Venäjän taloutta. Vireillä on tutkinta tästä Yhdysvaltojen rikoksesta ihmisyyttä vastaan Venezuelassa. Talousongelmista syytetään sosialistista järjestelmää ja Maduron hallintoa. Kätevää. Näin imperiumi toimii. Sen palveluksessa oleva ja sen ylikansallisilta yhtiöiltä mainostuloja korjaava länsimainen media ei useimmiten välitä totuudesta.

Kymmenen uutisten mukaan Yhdysvallat ja monet länsimaat pitävät oppositiojohtaja Juan Guaidóa laillisena johtajana. EU, Saksa, Espanja, Ranska, Britannia, Suomi, Ruotsi ja Tanska tunnustavat hänet. ”Raadollista maailmanpolitiikkaa” edustavat Venäjä, Kiina, Turkki, Kuuba ja Iran kannattavat Maduroa kuten myös maan armeija. Jotain pahaa pitää sanoa eri leiriin kuuluvista. Lapsellista ja ala-arvoista! Kuinka hyvää, oikeaa ja kansainvälistä lakia noudattavaa on lännen mahtimaiden maailmanpolitiikka? Jos joku, niin se on raadollista. Esimerkkinä tästä on juuri tämä vallankaappauyritys ja sille annettu tuki. (Omantunnon omaavat kansalaiset eivät haluaisi olla sellaisessa mukana.) Venäjä ja Kiina vetoavat lausunnoissaan kansainvälisen oikeuden kunnioittamiseen. Lähetyksessä Venezuelan entinen suurlähettiläs Mikko Pyhälä kannattaa siirtymähallitusta eikä muita mielipiteitä kuulla. Kymmenen uutisetkin vaikuttaa olevan tyypillinen länsimainen propagandaväline.

Uutta ei ole se, että USA tekee tämänkaltaista. Pöyristyttävää on, että Euroopan Unioni ja Euroopan maat kuten Suomi ja Ruotsi tukevat sitä. Se kertoo mielestäni niiden hallintojen täydellisestä moraalisesta alennuksesta ja rappiotilasta. Miksi ketkään länsimaat eivät tuomitse tällaista uskomatonta kansainvälisen oikeuden ja demokratian loukkausta? Seuraavana päivänä EU esittää uhkavaatimuksen uusien vaalien järjestämistä, mistä Maduro kieltäytyi. EU parlamentti äänesti ylivoimaisella enemmistöllä Guaidón tunnustamisen puolesta. Järkyttävää! EU seuraa epäitsenäisenä (useimmiten) Washingtonin linjauksia. Näemme tästä ja esimerkiksi Kreikan velkakriisin hoidosta mitä EU edustaa. Se väittää puolustavansa demokratiaa, oikeusvaltiota, kansainvälistä lakia ja ihmisoikeuksia. Se edustaa rahan valtaa ja pankkiirien etuja. Maastrichtin sopimuksessa, joka sinetöi uusliberaalin kapitalismin ja pankkiirien vallan, sosialismi on yritetty torjua sen sisällä jäsenmaissa. EU hyökkää sosialismin kimppuun myös ulkopuolisissa maissa. EU ajaa lännen kollektiivista (USA, Eurooppa ja Japani) imperialismia ja uuskolonialismia.

     Eikö muillakin mailla kuin länsimailla, kuten Venezuelalla (jonka asukkaat koostuvat mm. intiaaneista, mestitseistä ja alkuperäiskansoista), ole oikeutta olla itsenäinen valtio ja päättää omista asioistaan? Eikö heillä ole samalla lailla kuin meillä oikeutta demokratiaan? (Osana EUta meillä on siitä sentään vielä rippeet jäljellä.) Eikö heillä ole oikeutta rakentaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota muistuttavaa kansalaisten tarpeet ja oikeudet huomioon ottavaa sosialistista yhteiskuntaa, johon sisältyy mm. valtion omistamia yrityksiä, yleinen terveydenhoito, ilmainen koulutus, köyhyyden torjuminen ja  sosiaaliturva? (Tuota hyvinvointivaltiotahan me Suomessakin yritämme vielä pelastaa sote väännön keskellä.)

Millainen maa Suomesta on oikein tullut? USAn ja EUn aloitteesta me ylläpidämme talouspakotteita monia syyttömiä maita (kuten Valko-Venäjä, Syyria, Irak, Afganistan, Pohjois-Korea ja Iran) vastaan. Me asetamme talouspakotteita Venäjää vastaan sen väitetyn Krimin valtauksen nojalla, vaikka EU ja Yhdysvallat itse aloittivat Ukrainan kriisin vallankaappauksellaan, karkotamme Venäläisen diplomaatin EU rintamassa myrkytystapauksen johdosta Britannian todistamattomien väitteiden nojalla, osallistumme Pariisin rauhansopimuksen vastaisiin Nato sotaharjoituksiin Venäjää (ja Kiinaa) vastaan ja sotilaamme ovat laittomasti vallatuissa Afganistanissa ja Irakissa kouluttamassa ja sotimassa, tukahduttamassa oikeutettua vastarintaa ja edistämässä Yhdysvaltojen rasistista maailmanvaltaa. Meistä on tullut valkoisia sortajia ja mitä läheisimpiä liittolaisia lännen johtavan roistovaltion kanssa.

Ilman uudenaikaisen sosialismin nousua ja ekososialismin toteuttamista laajassa mittakaavassa maailmassa, en usko että ihmiskunnalla ja Maa planeetalla on valoisaa tulevaisuutta tai tulevaisuutta lainkaan. Yhdysvaltojen johdolla läntinen sivilisaatiomme on murenemassa. Me kuljemme kohti yhä syvempää fasismia ja barbariaa. Myös EU on toimillaan kiihdyttämässä nykymenolla väistämätöntä maailmanlaajuista ekologista ja sosiaalista romahdusta. Yhdysvaltojen ja Naton aggressiivinen ryhmittyminen Kiinaa, Venäjää ja Irania vastaan lisää jännitteitä ja on viemässä meitä kohti kolmatta maailmansotaa ja ydinsotaa, joka merkitsisi ihmiskunnan loppua.

Länsimainen  kapitalistinen markkinatalousjärjestelmä edustaa pääoman valtaa ja ihmisen ja luonnon raakaa hyväksikäyttöä ja alistamista. Me kaikki voisimme oppia Venezuelan bolivariaanisesta perustuslaista. Siinä halutaan luoda nykyaikainen ja uudenlainen sosialismi. Sen luonnetta kuvaa sosialistinen kolmio: (a) sosiaalinen omistus (b) työntekijöiden järjestämä sosiaalinen tuotanto (c) yhteisön sosiaalisten tarpeiden tyydyttäminen. Kapitalistinen kolmio koostuu: (a) tuotantovälineiden yksityisomistus (b) työntekijöiden hyväksikäyttö (c) voiton tavoittelu. Eikö ensimmäinen vaihtoehto vaikutakin jälkimmäiseen verrattuna erinomaisen järkevältä ja hyvältä? Sehän voisi myös ratkaista kapitalismin luomat ongelmat kuten eriarvoisuuden, köyhyyden, demokratian rapautumisen, sodat ja ympäristön tuhoutumisen.

Ekososialismissa tavoitteena on palauttaa kapitalistisen tuotantotavan rikkoma tasapainoinen aineenvaihduntasuhde ihmiskunnan ja luonnon välillä. Välttääksemme nykymenolla väistämättömän ekologisen katastrofin, meidän tulee luoda yhteiskunta, joka ei perustu kilpailuun, voitontavoitteluun ja taloudelliseen kasvuun, vaan yhteisyöhön, taloudelliseen demokratiaan ja kestävään kehitykseen. Ekososialismissa luonnolla on myös itseisarvo ja sen oikeuksia turvataan. Ekososialismi ajaa paikallista, kestävää, yhteisöllistä ja moninaista tuotantoa.

On tärkeää ymmärtää, että ekologinen vallankumous edellyttää sen  yhdistymistä taisteluun sosialismin ja tasa-arvon puolesta. John Bellamy Fosterin sanoin ”Ei voi olla todellista ekologista vallankumousta, joka ei ole sosialistinen, ei todellista sosialistista vallankumousta, joka ei ole ekologinen.”  Kapitalistisen järjestelmän puitteissa käänteentekevää muutosta tuskin saadaan aikaan. Ekososialismissa sosialismin kolmion (a) sosiaalinen omistus (b)  työläisten järjestämä sosiaalinen tuotanto (c) yhteisön tarpeiden tyydyttäminen, täytyy yhdistyä ekologiseen kolmioon: (a) luonnon sosiaalinen käyttö, ei omistaminen (b)  tuottajien rationaalisesti säätelemä ihmisen ja luonnon välinen aineenvaihduntasuhde (c) yhteisön tarpeiden tyydyttäminen ottaen huomioon tulevat sukupolvet ja elämä itse.

lähteitä

Tony Cartalucci US Regime Change in Venezuela: The Documented Evidence. Global Research, January 25, 2019

Andre Vltchek Mobilize and Defend Venezuela!  Global Research, January 25, 2019

Peter Koenig Venezuela – An Appeal to Russia, China and All Unaligned Countries for Support of Sovereign Venezuela  Global Research, January 25, 2019

Nino Pagliccia Regime Change in Venezuela: Trump, Almagro and Guaidó – The Troika of Insanity Global Research, January 24, 2019

David William Pear  Media Reports “Good News”: Kids Are Dying in Venezuela, Sanctions are Working…Global Research, January 15, 2019

  John Bellamy Foster Ecolocigal Rift