Aihearkisto: Luontokuva

Etelä-Konneveden kansallispuisto retki

Juhannuspäivänä 2017 aloitin retken pyöräillen kohti Etelä-Konneveden kansallispuistoa. Poljin reittiä Jyväskylä-Laukaa-Konnevesi. Konnevedellä kävin näyttävässä kotiseutumuseossa, jossa oli paljon vanhoja puurakennuksia. Sieltä oli vielä perille varmaan 35 km. Matka oli suureksi osaksi tylsää, tuskaista jyystämistä painavalla ja vanhalla DBS Cruiserilla. Loppua kohti maisemat onneksi paranivat vesistöjen myötä, mutta ylämäet muuttuivat raskaammiksi. Illalla perillä puistossa menin ensimmäiseksi uimaan Vuori-Kalajan lammelle, jonka vesi oli virkistävän viileää. Lammen rannat olivat täynnä sammakonpoikasia ja siinä oli erittäin kirkas vesi. Opastaulu kertoi, että alkuperäiseen lajistoomme kuuluva jokirapu elelee siinä. Keitän vettä juotavaksi eikä sen tympeä ja savuinen maku haittaa minua yhtään. Kokoan telttani veden rajaan. Yöllä sade rapisee sen kattoon.

Etelä-Konneveden kansallispuisto on perustettu vuonna 2014. Kaikki onkin aivan uutta: kodat, laavut, liiterit, kyltit, opastaulut, pitkospuut, tulentekopaikat ja venelaiturit.

Ensimmäisen vaelluspäivän sää näyttäytyy hyvin harmaana ja tihkusateisena. Pakostakin alkaa miettiä tuleeko retkestä lainkaan mukava ja onnistunut. Aikomukseni on alkuun tehdä ainakin jonkinlainen lyhyehkö kierros. Kuljen lammen rantaa ja ihailen sen toisella puolella kohoavia jyrkkiä kallioita. Mystinen paikka on jäänyt erilleen muusta maailmasta eivätkä edes kävijät pysty sen rauhaa rikkomaan. Jyrkkä ja korkea kallioseinämä on kuin vuorenpeikkojen kerrostalo. Entisellä Karjalan evakon metsätilalla on jäljellä pikkuruinen mökki, jossa on vain yksi huone. Sen ympärillä on vanhaa metsää, kaatuneita puita ja hyvin suuria vanhoja haapoja, jossa liito-orava asustelee. Kamera varoittaa patterien loppumisesta (vielä yhdet käytetyt on jäljellä). Kaikki kasvikuvat pitää jättää väliin jos aion saada edes maisemakuvia. Yleensä retkillä unohtuu aina jotain.

On ihanaa kulkea avojaloin pitkästä aikaa. Se tuntui hyvin luonnolliselta, aivan kuin olisin kävellyt niin aina enkä vain lapsena, maalla ja säännöllisesti toissakesästä lähtien. Ehkäpä jalkapohjien kautta syntyy myös yhteys apina esi-isiimme. Otan vielä paidankin pois ja tunnen olevani kuin Tarzan. Aurinko tulee vähitellen iltapäivällä esiin. Koko loppupäivän onkin erittäin hieno sää. Kipuan Loukkuvuorelle, josta onkin aivan huikeat näköalat Konnevedelle ja kansallispuiston ylitse. Olen aivan liikuttunut. Pitää paikkansa että huipulla tuulee. Maisema on lähes Kolin vaarojen veroinen. Kamerani kuvat eivät voi sitä toistaa eivätkä näyttää.

Päätän seurata n. 13 km pituista Kolmen vuoren kierrosta loppuun saakka. Saavun Enonrantaan, missä on kota ja venelaituri. Sen jälkeen polku seurailee rantaa pitkät matkat. Nautin kalloista ja hienoista järvinäkymistä. Vastaan tulee vielä toinenkin vuori, josta on melkein yhtä hieno näköala. Keskilahdessa on tulenteko paikka, jossa istuskelen vähän aikaa. Jatkan vaellusta hienoissa rantamaisemissa, käyn uimassa sopivalta kallioilta. Kohtasin reitilläni vain harvoja muita kulkijoita. Myöhemmin saavun Kitulammelle. Alkaa hämärtää ja sadella, yksi vuori jää välistä. Perillä lähtöpisteessä tutussa telttapaikassa katselen illalla mittariperhosten lentoa veden yllä. Veden pinnalla taas souti eri kokoisia vesimittareita. Yöllä sadetta tulee taas kunnolla. Jos teltan kattoon koski päällä tai jaloilla vesi tihkui sisään.

Lähtöpäivän aamuna rannassa kuuluu jonkin kahlaajan voimakas nopea kymmenen sarja tru tru tru. Myöhemmin kuuntelin Luontoportti sivustolta läpi kurpat ja kurmitsat eikä vastaavaa löytynyt. Vielä ennen lähtöä opin tunnistamaan kuvataulun opastuksella uuden viehättävän sinisen kukkakasvin, lehtoakileijan.

Kansallispuisto ylitti reippaasti kaikki odotukseni. Vaeltajalle alue on paikoin varsin rotkoista ja jylhää. Veneilijälle puisto tarjoaa vielä enemmän mahdollisuuksia. Keski- Suomen kansallispuistoista se kuuluu ehdottomasti kärkeen.

Paluumatkalle pyöräilen toiseen suuntaan hiekkatietä kohti Myhinpäätä. Kumi puhki, mukana ei ole työkaluja eikä varakumia. Nopea lähtö, otin tietoisen riskin.  Kuopio –  Jyväskylä moottoritie on onneksi lähellä. Odotan pikavuoropysäkillä kyytiä kaksi tuntia.

Muuratsalo kuvia

Muuratsalo kuvia

 

DSCN1231
DSCN1231
Aperture: 2.6Camera: E2200Iso: 50Orientation: 1
« 1 annettu 40 »

 

Helventinjärven kansallispuisto retki

Toinen retkeni samana kesänä 2016 suuntautui Helvetinjärven kansallispuistoon. Matkustin bussilla Vilppulaan, mistä jatkoin polkupyörällä melko mukavia teitä Ruovedelle. Poljen Haukanmaalta (ja havaitsen heti pienen haukan) lähtevää pitkää pitkää hiekkatietä kunnes lopulta saavun kansallispuiston alueelle. Patikoin viitan opastamana Luomajärvelle. Koska on jo myöhä ja olen ajomatkasta väsynyt, leiriydyn pienelle niemelle, joka on virallinen telttailualue. Siellä oli paljon porukkaa, joten hyvästä telttapaikasta piti taistella. Pystytän teltan aivan veden rajaan. Käyn uimassa matalassa tummassa mutapohjaisessa järvessä. Helventinjärven kansallispuistoa luonnehtivat maankuoren halkeamien synnyttämät rotkolaaksot ja sellaiseen syntyneet kapeat paikoin jyrkän kallioseinäiset järvet kuten Iso Helvetinjärvi, Pitkä Helvetinjärvi, Luomajärvi ja Kovero.

Aamulla lähden vaeltamaan kohti Helvetinkolua ja Isoa Helvetinjärveä. Huomaan tulleeni tosi villiin paikkaan. Sammankonpoikaset pyörivät jaloissa. Metsä on alkukantaista. Puut taistelevat elintilasta, keloja on runsaasti ja kaatuneita ja osaksi lahonneita kääpien peittämiä puita on sikin sokin joka puolella. Olen aivan eri maailmassa. Saavun perille korkealle kalliolle rakennetulle näköalatasanteelle. Edessä avautuu sanoin kuvaamattoman hieno näkymä alas pitkälle ja kapealle rotkojärvelle (Iso Helvetinjärvi). En saa kauaa olla rauhassa kun paikalle tulee meluava lauma ulkomaalaisia turisteja. Erotan kielistä ainakin japanin ja ranskan. Paikka onkin ollut tunnettu matkailunähtävyys jo 1800-luvulta lähtien. Monet merkittävät suomalaiset kulttuurihenkilöt ovat käyneet ihailemassa paikan maisemia. Heistä voidaan mainita taidemaalari Akseli Gallen-Kallela ja kirjailija J.L. Runeberg. Ensin mainitun maalaukset ainakin henkivät mielestäni paikan tunnelmaa. Helvetinkolu on pitkä, leveä ja tasainen halkeama kalliossa. Kuljen rappusia alas järven rantaan. Siellä on nuorisoseuran 1920-luvulla rakentama päivätupa. On mielenkiintoinen tarina, että paikallinen nuoriso kokoontui sinne aina rukoussunnuntaisin pakoon tanssitonta vapaapäivää.

Puistossa ei ollut mitään sen kattavaa rengasreittiä, joten oli palattava samaa polkua takaisin yli 7 km. Helvetistä itään kierros jäi toiseen kertaan. Kun päivittelin rengasreitin puuttumista, eräs kokenut retkeilijä kehotti minua vapaasti lähtemään omin päin maastoon, mutta ehdottomasti varustautuneena kunnollisella kartalla ja kompassilla. Hyvä ajatus. Aionkin tehdä niin. Siinä ne erätaidot ainakin kehittyisivät. Paljon nähtävää jäi ensi kerraksi. Pakkaan tavarat, poistun puistosta ja lähden polkemaan kohti 50 km päässä sijaitsevaa Seitsemisen kansallispuistoa.