IPCCn ilmastonmuutos huijaus

    Ilmastonmuutos hysterian ja  propagandan takana on pääasiassa YKn Intergovernmental Panel on Climate Change (IPCC), hallitusten välinen ilmastonmuutos paneeli. IPCC ei ole tieteellinen, vaan hallitusten välinen ilmastopaneeli. Siis kyse ei ole tieteestä, vaan politikoinnista.  

        IPCC edustaa virallista ilmastonmuutos kertomusta, oikeaa ilmastouskoa, jonka maailman hallitukset suureksi osaksi jakavat Hallitukset päättävät ilmastonmuutosta ehkäisevistä toimista IPCCn raporttien perusteella.   

       IPCC konsensuksen mukaan 1900 luvulla on tapahtunut lämpenemistä, joka on poikkeuksellista.

Järjestön ilmastomallit liioittelevat lämpenemistä ja hiilidioksidin vaikutusta ilmastoon. Ilmaston lämpenemistä ja sen vaikutuksia suurentelevat ja yliampuvat tietokonemallit tulevaisuudesta esitetään ehdottomina tieteellisinä totuuksina. Kuilu mallien ja todellisuuden välillä on kuitenkin ylittämättömän suuri.  Maapallo ei ole lämmennyt järjestön mallien ja ennustusten mukaisesti eivätkä sen uhkakuvat ole toteutuneet. 

           Kolmekymmentä vuotta IPCC on muokannut lämpötila tilastoja, hyödyntänyt vääristäviä tietokone ilmastomalleja ja esittänyt yliampuvia ennustuksia maapallon lämpenemisestä ja sen seurauksista saadakseen maailman väestön uskomaan tulevaan ilmasto katastrofiin.               

Järjestö on laskenut vaarallisen lämpenemisen rajaa kahdesta puoleentoista asteeseen ilman perusteita. Aluksi järjestön tutkimuskohteena oli ilmaston lämpeneminen, joka on vielä jotenkin tieteellisesti testattavissa. Myöhemmin se korvattiin epämääräisellä ilmastonmuutoksella. Climategate skandaali paljasti järjestössä vallitsevan jyrkän oikeaoppisuuden ja toisinajattelijoiden syrjimisen.

         IPCC  on perustellut maapallon epänormaalia lämpenemistä niin sanotulla lätkämaila käyrällä, joka perustuu hiilidioksidin ja lämpötilojen väärään suhteeseen. Hiilidioksidipitoisuuksien kasvun väitetään kohottavan maapallon lämpötilaa, vaikka hiilidioksidipitoisuudet seuraavat lämpötiloja. Katso Hiilidioksidi ei nosta maapallon lämpötilaa

      IPCCn neljäs, vuoden 2007 raportti on täynnä virheitä ja yliampuvia väitteitä kuten Himalajan jäätiköiden sulaminen kokonaan vuoteen 2035 mennessä, Golfvirran jäähtyminen, merenpinnan huomattava nousu mukaan lukien Malediivien uppoaminen mereen sekä sään ääri ilmiöiden ja luonnonkatastrofien lisääntyminen. IPCCn vuoden 2013 raportti mitätöi auringon vaikutuksen. Kun halutaan pitää kiinni dogmista ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos, luonnollisten tekijöiden vaikutus pitää minimoida tai eliminoida.  

      Vuoden 2007 Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin IPCCn  tiedemiehille  yhdessä ilmastohälyttäjä Al Goren kanssa. Ensinnäkin mitä tekemistä ilmastonmuutoksella on rauhan kanssa? Kun joku saa Nobelin länsimaisessa korruptoituneessa järjestelmässä, voi olla varma, että sitä ei myönnetä tieteellisten tai rauhantyön ansioiden perusteella, vaan aina poliittisin perustein ja propaganda tarkoituksessa. Kun joku saa Nobelin, pitää kysyä mikä huijaus ja minkälainen propaganda on kysymyksessä. Al Gore esitti saman IPCC raportin hiilidioksidin ja lämpötilan väärään suhteeseen perustuvan lätkämaila käyrän maapallon lämpötilan dramaattisesta noususta. Sekä Goren Epämiellyttävä totuus elokuvan että IPCCn neljännen, vuoden 2007 raportin väittämät ja tulevaisuuden ennustukset ovat kaikki osoittautuneet vääriksi ja yliampuviksi. 

         Painavimpia todisteita huijauksesta ovat lämpötilatilastoissa tapahtuneet oudot muutokset. Yhdysvaltojen Nasan GISS sekä ilmastotietokeskuksen NCDC aikasarjoissa on tehty järjestelmällistä korjailua. Viime vuosisadalta lähtien menneisyys näyttää muuttuneen kylmemmäksi ja nykyaika lämpimämmäksi. Lämmintä 30-lukua on viilennetty. Vuosina 1970-75 lämpötila laski, mutta se on hävitetty tilastoista. Myös East –Anglian yliopiston ilmastotutkimusyksikön lämpötilaa käsitellyt tiimi oli muokannut sekä lämpötilojen mittaustilastoja että puulustoista johdettuja lämpötilastoja. Keskiajan nykyistä korkeampia lämpötiloja oli alennettu ja nykyajan lämpötiloja nostettu.   

IPCCn ilmastonmuutos kertomus on virheellinen ja valheellinen. Väittämällä että maapallon ilmasto lämpenee vaarallisesti ei ole tieteellistä perustetta. Yhdysvaltojen avaruushallinnon NASAn mukaan globaali keskilämpötila ei ole noussut lainkaan viimeisen 20 vuoden aikana. 

           IPCCn ilmastonmuutos tarina, väitteet, lämpötilatilastot, tietokonemallit ja ennustukset ovat kaikki pseudotieteellistä puppua.

YK ja sen kaikki alajärjestöt kuten vaikkapa WHO ja IPPCC ovat läpikotaisin korruptoituneita ja ne palvelevat yksin suurpääomaa ja suuryrityksiä. IPCC  toimii yhdessä ilmastoteollisen kompleksin kanssa. Järjestöllä on suorat yhteydet maailman suurimpiin yritysinstituutioihin sekä globalistiseen talouseliittiin, jotka yrittävät ilmastonmuutoksen verukkeella toteuttaa totalitaarisen pseudovihreän agendansa.   

                           politisoitunut ja korruptoitunut ilmastotiede 

        Nykyään ympäristötutkimuksessa kaiken pitää olla yhdenmukaista virallisen ilmastonmuutos tarinan kanssa. Rahoitusta ei tule ilman ilmastonmuutoksen käsittelyä ja korostamista. Ilmastonmuutoksen jatkuva painottaminen tiedeyhteisössä vääristää kysymyksenasetteluja ja ohjaa tutkimusta. Valtio, suurpääoma ja ilmastoteollinen kompleksi rahoittavat ja ohjaavat  tiedettä niin että siitä on tullut pseudotiedettä.    

      Johtavien tiedelehtien julkaisupolitiikka estää ilmastokonsensuksen vastaisten tulosten julkaisemisen. Valtavirrasta poikkeavia tutkijoita ei haluta kuulla. Kriittiset ja aidot tutkijat eristetään ja leimataan. Ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen skeptisesti suhtautuvien ura on vaarassa.   

       Suomen Ilmatieteen laitos edustaa IPCCn linjaamaa virallista totuutta. Laitos määrää tukijoiden oikeaoppisen ajattelun. Kriittisiä tutkijoita syrjitään. Suomen Ilmatieteen laitoksen johtaja on IPCC ryhmän puheenjohtaja. Suomessa Silmu ilmastonmuutos tutkimus politisoitui ja korruptoitui.

       On ilmeistä että ilmastonmuutos tutkimus toimii tarkoitushakuisesti ja tuottaa valikoitua tietoa. On päätetty jo etukäteen millaista tutkimusta rahoitetaan, millaisia tuloksia halutaan ja millaisia tuloksia julkaistaan. Tämä selittää hyvin miten lähes kaikki ympäristö tutkimukset, kirjat ja dokumentit ovat täynnä samankaltaisia myyttejä, väitteitä ja ennustuksia ilmastonmuutoksesta.

        Ilmastokonsensuksella ei ole tieteellistä perustaa.

       Ilmasto tutkimus on läpikotaisin politisoitunut. Ilmastotieteestä on tullut pseudotiede, uskonto.

Clintelin maailman ilmastojulistuksen mukaan ilmastohätätilaa ei ole. Maailman ilmastojulistuksen allekirjoittaneiden tiedemiesten ja asiantuntijoiden määrä kasvaa nopeasti ja se on jo lähes 1600. Heihin on liittynyt vuoden 2022 fysiikan Nobel palkinnon saaja John F. Clauser, joka toteaa: “Yleinen kertomus ilmastonmuutoksesta heijastaa vaarallista tieteen korruptiota, joka uhkaa maailman taloutta ja miljardien ihmisten hyvinvointia. Harhaan johdettu ilmastotiede on muuntunut valtavaksi sokkijournalistiseksi pseudotieteeksi. Pseudotieteestä on vuorostaan tullut syntipukki hyvin monenlaisille muille yhteen kuulumattomille onnettomuuksille. Sitä ovat edistäneet ja laajentaneet samalla tavalla harhaan johdetut markkinointi agentit, poliitikot, lehtimiehet, hallituksen virastot sekä ympäristönsuojelijat. Mielestäni todellista ilmastokriisiä ei ole. Kuitenkin on olemassa hyvin todellinen ongelma tarjota kunnollinen elintaso maailman suurelle väestölle ja siihen liittyvä energiakriisi. Viime mainittua on tarpeettomasti ruokkinut mielestäni virheellinen ilmastotiede.” Katso https://www.globalresearch.ca/corruption-of-climate-science-nobel-laureate-john-clauser-speaks-out/5826884?doing_wp_cron=1690552508.1522960662841796875000

Ilmastonmuutos on humpuukia. Lue lisää Epäilen että ilmastonmuutos on humpuukia   

lähteet

Matti Virtanen Ilmastopaniikki. Hoito-opas  Docendo 2019

There Is No ‘Consensus’ On Global Warming A clear attempt to establish truth not by scientific methods but by perpetual repetition Prof. Richard S. Lindzen Global Research, December 04, 2009 Wall Street Journal 26 June 2006

“Dangerous Corruption of Science. There is No Climate Crisis”: Nobel Prize Winner Dr. John F. Clauser Endorses “World Climate Declaration” Clintel Global Research, August 17, 2023  clintel.org

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *