Lännen hyökkäys Venäjää vastaan

                  Venäjän ja Putinin vastainen propaganda

        Venäjä on ollut jo pitkään lännen jatkuvan propagandan, mustamaalauksen, valheiden ja tekaistujen syytteiden kohteena. Jokainen voi panna merkille jo vuosia jatkuneen Venäjän vastaisen propagandan pommituksen monissa eri kanavissa. Lähes kaikki mitä sanotaan Venäjästä, Venäjän hallinnosta ja Putinista on tarkoituksellista ja pahantahtoista propagandaa. Venäjää koskeva uutisointi on täynnä valheita ja tosiasioiden vääristelyä. Yhdysvaltojen ja muiden länsivaltojen johtajien ja heidän toimiensa tarkastelu sen sijaan on vastaavasti yleensä varsin kritiikitöntä.

     Yhdysvallat ja Nato maat käyttävät tietoisesti Venäjän vastaista propagandaa joukkotiedostusvälineissä. Presidentti Putinia demonisoidaan ja mustamaalataan kaikin tavoin. Häntä on syytetty oppositioon kuuluvien maanmiestensä myrkytyksistä ja salamurhista, vaikka mitään todisteita ei ole voitu esittää. Biden kutsui Putinia tappajaksi, mihin hän vastasi diplomaattisesti, että syytöksen esittäjä on itse.

       Eikö ajatteleva ihminen jo pian ala epäillä, että taustalla on etukäteen suunniteltu, poliittinen ja sotilaallinen agenda ja että syytökset ovat perusteettomia ja että kaikki Venäjän vastaiset toimenpiteet ovat siten laittomia?

Ennen Nato maiden sotilaallista hyökkäystä Irakiin, Libyaan ja Syyriaan maan johtajat olivat samankaltaisen mustamaalauksen ja tekaistujen syytteiden kohteena

        Myös lähes kaikki, mitä kerrotaan Ukrainan sodasta, on vääristynyttä ja puolueellista. Lännen ja Ukrainan hallituksen rikoksista ja sopimusten rikkomisista ei kerrota ja Venäjää syytetään kaikesta.

      Oman kirjoitukseni tarkoitus on toimia vastapropagandana. Siinä esitetään toisenlainen, toivoakseni puolueettomampi ja totuudenmukaisempi näkökulma asioihin.  

         Maalitauluna  Venäjä

        Valheilla yritetään oikeuttaa uudet yhä kovenevat Venäjän vastaiset toimet ja sotavalmistelut Venäjää vastaan. Vailla mitään oikeutusta länsi on aloittanut täyden rintaman hyökkäyksen, johon kuuluvat taloudellinen sodankäynti yhä uusien pakotteiden muodossa, monimuotoinen hybridisodankäynti, yhä laajemmat sotaharjoitukset sen rajoilla sekä ydinaseilla uhkailu. Ukrainassa länsi käy jo sijaissotaa Venäjää vastaan.  

        Venäläisiä on alettu syrjiä lukuisin eri tavoin. Venäläiset on erotettu monista kansainvälisistä järjestöistä kuten esimerkiksi YKn ihmisoikeuskomissiosta ja arktisesta neuvostosta.  Venäjän keskuspankkivarannot takavarikoidaan. Venäläisiltä urheilijoilta kielletään osallistuminen kansainvälisiin kilpailuihin, venäläinen kulttuuri ja taide on asetettu pannaan, EU ja Suomi asettavat matkustusrajoituksia venäläisille. Listasta tulisi varmaan hyvinkin pitkä jos olisi paremmin perehtynyt asiaan.   

        Nato lähestyy jatkuvasti vuosi vuodelta Venäjän rajoja eri puolilta. Nato pyrkii samaan mahdollisimman paljon uusia jäseniä, erityisesti Venäjän naapurimaista. Viimeksi se onnistui houkuttelemaan mukaan Suomen ja Ruotsin.

         Venäjä on Naton sotajoukkojen piirittämä ja sen tukikohtien ja ydinohjusten ympäröimä. Naton sotaharjoituksia käydään tihenevään tahtiin itämerellä, mustalla merellä ja muualla sen rajojen tuntumassa. Provokaatioita järjestetään Venäjän rajoilla Georgiasta Baltiaan ja Mustaltamereltä Tyynellemerelle. Viimeksi yritettiin estää Venäjän kulku sen Baltiassa sijaitsevaan sotilastukikohtaan Kalingradiin. 

      Nato valmistautuu yhä paremmin hyökkäämään Venäjälle. Sen strategiassa ydinaseet ovat yhtä tärkeämmässä asemassa. Venäjän on pakko vastata ja vahvistaa puolustustaan, lisätä sotaharjoituksiaan, parantaa aseistustaan ja kehittää ydinaseitaan ja ohjusjärjestelmäänsä. Kolmas maailmansota on hyvin lähellä, kenties se on jo alkanut. Ydinsodan uhka on nyt suurempi kuin ehkä koskaan ennen.  

                              Lännen sijaissota Ukrainassa

       Valtavirtamediat esittävät puolueellisia, siksi valheellisia ja vääristyneitä raportteja Ukrainan sodasta ja tapahtumista. Kansalaisia petetään siitä mistä oikeasti on kysymys. Ukrainan konfliktin taustat, tarkoitusperät, syyt ja todelliset syylliset jätetään tarkoituksella hämärän peittoon.  Lue lisää Mistä Ukrainan sodassa oikein on kyse?

      Olennaista Ukrainan konfliktissa on ymmärtää, että länsi ei ota lainkaan  huomioon Venäjän oikeutettuja ja perusteltuja turvallisuustarpeita. Lännen järjestämä Ukrainan vallankaappaus, Venäjän vihamielisen uusinatsihallinnon perustaminen ja maan Nato jäsenyyden tavoittelu olivat provokaatio Venäjää vastaan. Länsi aseisti Venäjän vastaista uusnatsi hallintoa jo paljon ennen Venäjän Krimin liittämistä ja laajempaa sotilasoperaatiota Ukrainassa.  Ukrainan hallitus ja Yhdysvallat eivät suostuneet mihinkään aitoihin rauhanneuvotteluihin ja aseistariisuntaan Venäjän kanssa. https://www.globalresearch.ca/biden-spits-putin-request-security/5768401

Kieltäytymällä neuvottelemasta Yhdysvallat ja Nato eivät jättäneet Moskovalle muuta mahdollisuutta kuin aloittaa sotaoperaationsa Ukrainassa, kuten Venäjän puolustusministeri Lavrov totesi.                         

      Ukrainasta oli määrä tulla Yhdysvalloille sillanpääasema sotaan Venäjää vastaan. Miksi Natoon liittyminen on Ukrainan hallitukselle niin tärkeää, että sen puolesta kannattaa käydä sotaa? Eihän maata alun perin uhannut mikään. Rauhahan saavutettaisiin helposti luopumalla Nato jäsenyyden tavoittelusta ja maahan sijoitetuista hyökkäysaseista ja ottamalla huomioon Venäjän turvallisuushuolet. Vastaus on selvä: koko Nato jäsenyyden ja hyökkäysaseiden tarkoitus on laajemman Venäjän vastaisen rintaman rakentaminen. Se on osa suurempaa suunnitelmaa piirittää Venäjä, valmistautua sotaan Venäjää vastaan, provosoida Venäjä hyökkäämään ja aloittaa käynnissä oleva sijaissota Venäjää vastaan.  

         Länsi käyttää Ukrainaa sotaan Venäjää vastaan maan heikentämiseksi ja tuhoamiseksi. Lännen tukeman ja aseistaman Ukrainan hallituksen sota itsenäiseksi julistautunutta ja äskettäin Venäjään liitettyä Itä-Ukrainaa vastaan on epäsuorasti sotaa Venäjää vastaan. Suomikin on jo sodassa Venäjän kanssa. Se on jo pitkään osallistunut taloudelliseen sodankäyntiin Venäjää vastaan. Tämän takia se on valmis romuttamaan oman taloutensakin. Suomi lähettää aseita Ukrainan uusnatsihallinnolle. Suomi on jälleen liitossa natsien kanssa kuten toisessa maailmansodassa.  

        YKn peruskirjan mukaan Venäjällä on oikeus puolustautua. Saman kirjan mukaan länsi on syypää hyökkäyssodan aloittamiseen.               

        Se, että Venäjä liitti itseensä ensin Krimin ja nyt vuosia myöhemmin Itä-Ukrainan 4 aluetta, on oikeutettua. Venäjä ei ole ensimmäisenä vallannut Ukrainan alueita vaan Yhdysvallat on ensimmäisenä vallannut Ukrainan toteuttamalla väkivaltaisen vallankaappauksen ja asettamalla sinne nukkehallitsijansa. Maa ei ole enää itsenäinen vaan sitä ohjataan ja johdetaan ulkoapäin Washingtonista, minkä myös Venäjän johto on todennut. Tämän vuoksi mitkään rauhanneuvottelut eivät ole onnistuneet.

       Osoituksena lännen propagandan laajuudesta ja tehokkuudesta on se että vaikka Yhdysvallat ja EU aloittivat sodan, Venäjä on saanut syytökset niskaansa.

                      Venäjän vastaisen strategian tavoitteita

       Yhdysvallat toteuttaa Naton ja EUn kautta pitkän tähtäimen geopoliittista  päämäärää:  Venäjän piirittäminen, eristäminen ja patoaminen ja sitä kautta maan heikentäminen ja lopulta hajottaminen pienempiin osiin kuten tehtiin Jugoslavialle. Katso https://www.globalresearch.ca/washington-plan-break-up-russia/5797480

       Lännen päämäärä on tuhota Venäjän liittovaltion riippumattomuus ja itsenäisyys ja estää samalla Venäjän ja Kiinan ajaman vaihtoehtoisen moninapaisen maailmanjärjestelmän vahvistuminen.                

        Lännen tavoitteena on varmasti Venäjän täydellinen alistaminen niin että länsimaiset suuryhtiöt voivat vapaasti hyödyntää maan valtavia resursseja ja markkinoita ja riistää ja hyväksikäyttää vapaasti maan kansalaisia.   

        Aseistuksen kasvattamista, Natoa ja ydinaseita käytetään painostuskeinona Venäjää vastaan maan heikentämiseksi ja poliittisen muutoksen aikaansaamiseksi. Jos pelottelu, painostus, taloudellinen sodankäynti ja lännen sijaissota Ukrainassa eivät tuota tulosta, Naton kautta rakennettu tehokas ja koordinoitu sotakoneisto mahdollistaa salamasodan aloittamisen tai ydinaseen laukaisemisen Venäjälle. Tähän hankkeeseen myös Suomi on nyt liittymässä eikä Venäjä jätä vastaamatta siihen.    

       Länsimaiden, Naton ja EUn johtajat käyttävät samoja menetelmiä ja tekevät samoja uhkauksia kuin natsit välittämättä mitään mistään laeista tai moraalista.       

         Syyskuussa ja lokakuussa Ylen propagandauutisissa esiintyy paljon pätkiä, joissa viitataan vallanvaihtoon Venäjällä. EUn ja Suomen asettamilla venäläisten matkustusrajoituksilla ja muilla kiusoilla ilmeisesti pyritään Putinin hallinnon vastaisten protestien kasvamiseen ja opposition vahvistamiseen.

       Venäjällä maan vastaisen propagandan tarkoitus on luoda kansassa hämmennystä ja hajaannusta, heikentää hallinnon kannatusta ja tukea lännen rahoittaman opposition ajamaa vallanvaihtoa. Putinin kannatus on kuitenkin edelleen korkea eikä propaganda pure.    

        Suomen ja muiden länsimaiden hallitusten päämääränä on vähintään vallanvaihto jos ei täysi valloitus. Vahvan, isänmaallisen ja älykkään presidentti Putinin tilalle halutaan lännelle alamainen heikko johtaja Ukrainan Zelenskyn tapaan.

       Yhdysvaltojen johtama länsi ei voi olla jatkuvasti sekaantumatta toisten valtioiden sisäisiin asioihin. Se katsoo oikeudekseen jopa valita niille mieleisensä johtajat ja hallitukset. Jos johtaja ei ole lännelle mieleinen ja pysyy vain sitkeästi vallassa alkavat talouspakotteet, propagandasota, hybridisodankäynti, vallankaappauksen suunnittelu ja otetaan käyttöön monenlaiset muut ilkeät painostuskeinot. Jos ne eivät auta, aletaan valmistautua sotilaalliseen hyökkäykseen.  

      Vallanvaihtoa tarvitaan kyllä, mutta ainoastaan Suomen ja muiden länsivaltioiden militaristisissa ja fasistisissa hallituksissa. Ne ovat suurin uhka ihmiskunnan turvallisuudelle ja tulevaisuudelle

                         Länsi on hyökkääjä        

       Ketkä aloittivat maailmansodat ja sen jälkeiset muut lukemattomat sodat? Ei ole ketään muuta hyökkääjää, pahaa valloittajaa kuin kolonialistiset juuret omaava imperialistinen ja kapitalistinen länsi itse.

        Toisessa maailmansodassa Saksa yhdessä lukuisten eurooppalaisten liittolaistensa kanssa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Nyt Yhdysvallat, Suomi, Nato ja EU ovat valmistautumassa hyökkäyssotaan Venäjää vastaan. Historia toistaa itseään. Nykyinen on vain jatkumoa aikaisemmalle. Epäonnistunut länsimainen sivilisaatio marssii sodasta toiseen ja on aloittamassa kolmatta maailmansotaa.

       Kun vapaudumme Naton, länsihallitusten ja -medioiden propagandasta, kokonaiskuva, lännen sotasuunnitelma ja hyökkäys Venäjää vastaan on helppoa nähdä. Katso https://journal-neo.org/2020/02/06/operation-barbarossa-ii-setting-the-stage-for-war/ Menossa on hyvin suunniteltu ja valmisteltu länsimaiden kammottava ja ennen näkemätön hyökkäys Venäjää (ja myös Kiinaa) vastaan. Nato on julistanut Kiinan ja Venäjän vihollisikseen. Nato on vahvistanut 2021 yleissuunnitelman Venäjän eristämiseksi ja heikentämiseksi, strategisen suunnitelman Venäjän voittamiseksi suursodassa.   

        Ydinsodan vaara on nyt suurempi kuin ehkä koskaan, minkä myös presidentti Biden mainitsi samalla syyttämällä siitä tyypillisesti Venäjää. Tästä voi päätellä, että Yhdysvallat ei ole perääntymässä, ryhtymässä aitoihin neuvotteluihin eikä vähentämässä ydinsodan syttymisen mahdollisuutta. Lisäksi Biden torjui Venäjän ehdotuksen rauhanneuvotteluista. Katso https://www.globalresearch.ca/us-rejection-moscow-offer-peace-talks-utterly-inexcusable/5796231   

         Venäjän hallinto onkin tullut siihen tulokseen, että lännen päämääränä on Venäjän tuhoaminen. Venäjä on hylkäämässä toiveet rauhanomaisesta elämästä lännen kanssa ja neuvotteluratkaisun saavuttamisesta Ukrainan kriisiin. Tämän takia Putin on julistanut osittaisen liikekannallepanon maassa ja se valmistautuu sotaan. Putinin puhetta lainataan seuraavaksi.

                     Otteita Presidentti Putinin puheesta

Otteet presidentti Putinin puheesta on vapaasti suomennettu Craig Robertsin englanninkielisestä käännöksestä. Samasta lokakuun alussa pidetystä puheesta näytettiin Ylen uutisissakin pätkä.  

     ”Lännen päämäärä on heikentää, jakaa ja lopulta tuhota maamme. He sanovat jo suoraan, että 1991 he kykenivät jakamaan Neuvostoliiton ja nyt on tullut aika itse Venäjälle, että sen on hajottava moniin kuolettavasti taisteleviin alueisiin. Ja he ovat hautoneet sellaisia suunnitelmia pitkään.”

       ”He rohkaisivat Kaukasuksella kansainvälisiä terroristijoukkoja ja toivat Naton hyökkäävää infrastruktuuria rajojemme lähelle. He ovat vuosikymmeniä tarkoituksellisesti ruokkineet venäläispelkoa ja vihaa Venäjää kohtaan, pääasiassa Ukrainassa. Ukrainalle he valmistivat Venäjän vastaisen sillanpääaseman kohtalon. He tekivät ukrainalaista tykinruokaa ja työnsivät heidät sotaan maatamme vastaan. Tämä sota päästettiin irti vuonna 2014 käyttämällä aseistettuja joukkoja siviiliväestöä kohtaan, järjestämällä kansanmurhan, saarron ja terroria niitä ihmisiä vastaan, jotka kieltäytyivät tunnustamasta Ukrainassa vallankaappauksen jälkeen noussutta valtaa.”

         ”Päätös ennalta ehkäisevästä sotilasoperaatiosta oli ehdottoman välttämätön ja ainoa mahdollinen. Mutta on ilmeistä, että rauhan ratkaisu ei sopinut lännelle. Siksi määrättyjen kompromissien saavuttamisen jälkeen Kieville annettiin ohjeet hylätä kaikki sopimukset.”

       ”Ukrainaan alettiin pumpata aina enemmän aseita. Kievin hallinto on päästänyt irti ulkomaisten palkkasoturien ja nationalistien uusia joukkoja sekä sotilasyksikköjä, jotka on koulutettu Nato standardien mukaisesti ja jotka ovat tosiasiallisesti länsimaisten neuvojien komennossa.”

       ”Aggressiivisessa Venäjän vastaisessa politiikassaan länsi on ylittänyt kaikki rajat.”

       ”Muistuttaisin teitä, että maallamme on myös lukuisia tuhon välineitä, jotka joiltain osin ovat kehittyneempiä kuin Nato mailla. Ja kun maamme alueellista koskemattomuutta uhataan, me varmasti tulemme käyttämään kaikkia saatavillamme olevia välineitä suojellaksemme Venäjää ja kansaamme. Tämä ei ole hämäystä.”

      ”Ja niiden, jotka yrittävät kiristää meitä ydinaseilla, tulisi tietää, että sama voi tapahtua heille. Historiallinen perinteemme ja kansamme kohtalo on  pysäyttää ne, jotka pyrkivät maailman hallintaan, jotka pyrkivät silpomaan ja orjuuttamaan isänmaamme. Teemme sen nyt, ja niin tulee olemaan.”  

lähteet ja lisää luettavaa

Putin’s Address to the Russian People: “Abandoning Hope For Peaceful Coexistence” Dr. Paul Craig Roberts and Pres. Vladimir Putin Global Research, September 27, 2022 PCR Institute for Political Economy 24 September 2022

The West Against Russia Stephen Sefton Global Research, April 28, 2022

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *