Keskustelu 5

UÖ Taustani on teologinen. Olen tutustunut laaja-alaisesti henkiseen, esoteeriseen, hengelliseen yms. kirjallisuuteen. Olen lukenut erilaisista näkemyksistä ja kokenut erilaisia kokemuksia. Esimerkiksi olin eräässä luentotilaisuudessa, jossa luennoitsija kertoi omasta henkisestä tiestään. Luennon aikana tehtiin meditaatio, jossa näin valokuvan kirkkaasti miehen kasvot, ja hän sanoi olevansa El Morya. En ollut tutustunut Valkoiseen veljeskuntaan mutta googlaamalla nimen päädyin tarkastelemaan tietoja El Moryasta. Aikanaan hän on ilmeisesti ollut perustamassa teosofista liikettä. Kaikenlaista muutakin on tapahtunut, mutta tämä on vain yksi erikoinen kokemus muiden joukossa. Taustani on tosiaan kristillinen mutta olen lukioikäisestä asti eli noin 10 vuoden ajan tutustunut kaikkeen mahdolliseen. Olen myös tutkinut henkimaailman yhteyksiä, ja miettinyt, voivatko omaiset välittää meille viestejä. Olen kokenut ristiriitoja henkisen kehityksen ja henkisten ilmiöiden välillä. Toisin sanoen; henkinen kehitys ei edellytä henkimaailman ilmiöitä, vaan kehitys tapahtuu ilmeisesti ihmisessä sisäisesti: Taivasten valtakunta on sisäisesti teissä. Kuitenkin välillä on vaikea erottaa, mihin panostaa tässä elämässä. Toisaalta kristillishengellisissä liikkeissä varoitetaan valkoisesta magiasta ja siitä kuinka se kietoo ihmisen pauloihinsa. Tällainen usko edellyttää kahtiajakautuneen maailman (palvelet joko Jumalaa tai Saatanaa). Kristinuskossa synnit (ts. virheet / ero Jumalasta) tulee anteeksiannetuksi Jumalan armosta, jos kristitty uskoo Jeesukseen Kristukseen. Jos tiede ei voi tai halua vastata nykyajan filosofisiin ongelmiin, ja jos kristillinen teologia ei tyydytä tämän päivän ihmistä, niin minkälainen lopputulos tästä kaikesta seuraa? Olisi hienoa kuulla näkemyksesi asioista, koska tunnut niitä pohtineen. Harvoin näistä asioista voi keskustella julkisesti saamatta hullun leimaa, vaikka kyseessä olisi vain johonkin asiaan filosofisesti kantaa ottaminen.
Mitä muuten sanot siihen käsitykseen, että ylösnousseet mestarit / esoteerinen filosofia edustaa ns. pahaa henkimaailmaa, jossa ihmisille välitetään harhaanjohtavaa tietoa? En tarkoita pahalla henkimaailmalla vain kristittyjen käsityksen mukaista demonien / langenneiden enkeleiden eksistenssiä vaan myös ”piinattuja” sieluja. Joissakin tapauksissa henkimaailmasta saatu tieto on osoittautunut virheelliseksi (henkilö, jolta tieto on peräisin, ei ollutkaan kuollut) ja henki kertoi käyttäneensä elävän ihmisen muistipankkia, josta hän tiedot veteli. Toisaalta se todistaa jo henkimaailman olemassaolosta (sensaatio!) mutta ei kerro kuolemanjälkeisestä todellisuudesta.

TIMO Olen myös aikoinaan tutkinut teologiaa ja kristinuskoa muiden uskontojen ohessa. Viestissäsi rinnastat paljon esoteerista ym. opetusta juuri kristillisiin näkemyksiin, jotka ehkä edustavat sinulle turvallista ”totuutta”. Henkinen kehitys ei minustakaan liity henkisiin ilmiöihin. En tiedä mitä sanoa kokemuksestasi El Moryasta. Eikö nimi ollut sinulle jo tuttu ennen kokemustasi? En ole kokenut vastaavaa enkä sitä toivokaan.
Baileyn teos oppi valkoisesta magiasta, jonka olen hyvin lukenut, käsittelee minusta lähinnä mielen hallintaa ja ajatuksen voimaa sekä sieluyhteyttä. Nimi magia on vähän ehkä harhaan johtavaa, koska kyse on mielestäni suureksi osaksi vain aivan tavallisesta luovuudesta ja ajatuksen ja tahdon voiman käytöstä. On totta että esim. A Baileyn esoteerinen oppi on ainakin hänen mukaansa mestari D. K.:n telepaattisesti sanelemaa ja välittämää. (Suhtaudun tähänkin epäillen.) En kyllä usko että mikään oppi, uskonto tai filosofia voisi edustaa puhtaasti hyvää tai pahaa, totuutta tai valhetta. Kaikessa on kaikkea. Opit, uskonnot ja teologiat ym. ovat vain inhimillisiä luomuksia ja hahmotuksia.

UÖ Vertaan monia asioita kristinuskoon varmaan luonnostaan, vaikka kristinusko ei ole varsinaisen vakaumukseni mukaista. Olen tutustunut viime aikoina hypnoosikokeisiin, joissa ihminen muodostaa uskomusjärjestelmänsä itsesuggestion kautta. Periaatteessa kaikki uskomukset olisivat selitettävissä lapsuudenaikaisten kokemusten kautta; kaiken senkautta, mitä ihminen on elämänsä aikana kuullut ja nähnyt sekä mihin hänet on kasvatettu. Kyseenalaistan asiat enkä hyväksy niitä helposti. Siksi olinkin yllättynyt, että ”näin” El Moryan meditaatiossa. En ollut aikaisemmin (tietoisesti) kuullut tai lukenut hänestä. Yleensäkin valkoinen veljeskunta oli tuohon aikaan minulle uusi asia. Löysin valokuvia El Moryasta Googlesta, esimerkiksi piirroskuvat eivät näyttäneet yhtään häneltä. Voi olla, että olen joskus jossain elämäni aikana nähnyt näitä kuvia ja sitten sopivassa tilanteessa kaivanut ne esiin muistilokerostani. El Morya-näkyni tuli spiritualistisessa seurassa, ts. suggestio ”nähdä henkiä” oli jo olemassa. En siis automaattisesti usko nähneeni mitään.
Mielikuvitukseeni liittyy myös unien näkeminen, joskus enneunien. Saan siis tiedon jostakin asiasta unessa muutamaa viikkoa ennen varsinaista tapahtumaa. Kyseessä on perheeseen ja sukuun liittyvät asiat, eivät mitkään maailmanluokan tapahtumat. Uneni liikkuvat arjen tapahtumissa, mutta joskus saan tietooni tulevia asioita. Tämänkin voi selittää voimakkaana suggestioalttiutena. Perheessä toivotaan tiettyjä asioita ja pyrin unessa täyttämään toiveita, ja sitten kun jotakin tapahtuu samanaikaisesti unieni kanssa, tulkitsen uneni enneuniksi. Olen tosi kriittinen…
Kirjoitat, että ”kyse on vain aivan tavallisesta luovuudesta ja ajatuksen ja tahdon voiman käytöstä”. Oletko testannut näitä asioita käytännössä? Oletko pyrkinyt tietoisesti ”luomaan” asioita elämääsi ajatuksen / tahdon voimallasi? Ihmisellä on tarve luoda merkityssisältöjä asioille. Olen joskus tietoisesti pyrkinyt ”luomaan” asioita ja todennut, että ne ovat käyneet toteen. On ollut paljon ”toiveiden toteutumisia”, kun olen ollut oikein intensiivisesti keskittynyt. Onko se sitten valkoista magiaa? Itse olen taipuvainen uskomaan ”sattumaan”, toisaalta mietin, milloin ”sattuma lakkaa olemasta sattumaa”.

TIMO Et selvästikään ole ihan herkkäuskoinen ja naiivi, koska tiedostat suggestion voiman. Minusta henkisessä elämässä ym. uskomukset eivät ole edes kovin tärkeitä. Kysyt onko minulla kokemusta ”valkoisesta magiasta” ja että olenko tietoisesti pyrkinyt luomaan asioita ajatuksen ja tahdon voimalla. Jos asiaa analysoi, niin päätyy nopeasti siihen että emme voi tehdä yhtään mitään ilman ajatuksen ja tahdon voimaa. Käden nostaminen ja näiden viestien kirjoittaminen ja kaikki muu perustuvat niihin. Haaste on vain siinä miten ajatuksen ja tahdon voimalla voi toteuttaa korkeimmat ihanteensa ja saavuttaa unelmansa.

UÖ Oli mukava vaihtaa ajatuksia. Näitä asioita varmasti pohdin siihen asti, kunnes oma elämänfilosofiani minulle selviää, Krishnamurtin miettein. Hänen mukaansa totuus on poluton maa, ja hän hylkäsi kaikki mestarit. Jokainen tallaa oman polkunsa…

Vuodelta 2009

Yksi vastaus artikkeliin ”Keskustelu 5

  1. Birgit Tapaninen

    Kiitos Timon Juhani Viitala noista ajatuksista joita kommentoit, viisaudella ja opituilla taidoilla. Tuo ajattelun kokonaisuus, avaa maailmoja, tietoisuus niin monella tasolla ja ymmärryksellä, luo selkeyttä monen mielen pohdintoihin.
    Kiitos.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *