Elokuussa 2016 tein retken Isojärven kansallispuistoon Kuhmoiseen. Matkustin bussilla ensin Muuramesta Jämsään ja eteenpäin Länkipohjan tienhaaraan. Sieltä pyöräilin sopivan matkan verran kohteeseen viihtyisissä maalaismaisemissa. Aloitan vaelluksen Heretyn opastuspisteeltä, joka on vanha metsätyökämppä. Ylitän kävelysillan. Polut olivat suureksi osaksi sorapäällysteisiä entisiä tukkimiesten pyöräteitä. Ne eivät soveltuneet avojaloin kulkemiseen. Laitoin siis sandaalit jalkaan. Ne kannattaa aina pitää mukana rinkassa roikkumassa. Niitä kannattaa aina käyttää hiekkateillä, sorapoluilla tai muuten hankalissa paikoissa. Tulen pienelle lammelle. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin kaakkureita uiskentelemassa, ja vieläpä todella läheltä. Otin muutamia kuvia enkä halunnut häiritä niitä enempää. Niitä oli pariskunta ja kauempana uiskenteli vielä yksi luultavasti poikanen. (Kamerani tekniikka ei riittänyt hyvien kuvien saamiseen niistä.) Jonkin matkan päässä olevalla vähän suuremmalla lammella oli myös kaakkureita. Lintu on muuten tavallisempaa kuikkaa selvästi pienempi, ja sillä on ruskea kurkku.

Käyn uimassa lammessa Lortikkassa, missä on joku entinen savottakämppä. Majavan toimien jälkiä saattoi nähdä puistossa lähes kaikkialla vesistöjen varrella. Majavat patoavat vesireittejä ja aiheuttavat suuria muutoksia luonnossa kuten kaadettuja puita ja veden hukuttamia alueita, joiden seurauksena on pystyyn kuolleita puita. (Seuraavana vuonna Suomen luonnonsuojeluliiton retkellä samassa puistossa näinkin majavan uiskentelemassa ja läiskyttelemässä häntäänsä Mutkalammilla.) Ohitan synkeitä kuusikkoja ja saavun illalla Kalalahteen. Pystytän pienen tunnelitelttani aivan veden rajaan. Paikalla on muitakin telttailijoita. Aamulla jatkan vaellusta. Polku kulkee jonkun matkaa järven rantaa myötäillen ja katoaa sitten syvemmälle metsään. Kipuilen harjuja ylös ja alas. Tulen Vahterjärven alueelle. Se ei ensi alkuun näytä oikealta järveltä, vaan vaikuttaa siltä kuin siellä olisi vain rykelmä toisiinsa kytkeytyneitä suolampia. Mietin, että onko kukaan pystynyt määrittelemään, missä kokoluokassa tarkalleen on järven ja lammen välinen ero. (Myöhemmmin saan tietää, että järvi on aina jokien ja purojen kautta yhteydessä muihin vesistöihin, mutta lampi taas ei). Kaunista seutua. Sieltä lähti Lortikan luontopolku, jonka kiersin.

Heitän repun selästäni ja pysähdyn yhdelle korkealle kallioharjulle levähtämään ja poimimaan puolukoita. Äkkiä jostain ylhäältä kuului voimakasta rapinaa ja ajattelin sen olevan näätä tai orava. Se oli näätä. Näin sellaisen elävänä ensimmäistä kertaa elämässäni, kuivuneen puun latvassa. Vaalea laikku kaulassa erottui selvästi. Tähtäilin sitä kamerani ja otin pari kuvaa. (Kuvat eivät onnistuneet, koska kamerani on liian alkeellinen). Se murisi minulle kuin pieni koira ja lähti sitten tiehensä. Näätä on kuulemma enimmäkseen hämärässä liikkuva, vaikka kohtasin sen keskellä päivää. Latokuusikko on puiston rauhoitettu lehtomainen alue, jonka läpi kuljen.

Leiriydyn Kuorejärven rannalle. Se on kiva hieno paikka, jota iltaaurinko lämmitti pitkään. Siellä oli tosi paljon porukkaa, osa ulkomaalaisia. Naisia oli enemmän kuin miehiä. Riippumatot ovat yleistyneet, mutta en usko että sellaisessa voisi nukkua mukavasti. Leirinuotiolla kerroimme erätarinoita. Kerroin näätä havainnoistani sekä edellisenä iltayönä kuulemistani erikoisista äänistä telttailupaikan lähellä. Luonnon tuntemukseni ei riittänyt vahvojen kaksiosaisten äänten tunnistamiseen, joten sanoin että kyseessä oli ehkä kummitus, mikä herätti hilpeyttä. Monia kansallispuistoja myös Itä-Suomessa kiertänyt kaveri kertoi nähneensä mm. karhun, ahman ja suden (mutta ei kuitenkaan näätää). Aamulla ihailen tunnelmallista Hevosjärven aluetta. Kierrän vielä Heretyn luontopolun.