artikeli

Keskusteluja 2

TIMO Krishnamurti onkin melko hämärä ajattelija. Hänen tekstejään ja puheitaan voi tulkita monella tavalla. Hän sanoo, että ajatus ei ole luovaa, mutta hänen puheensa ja kirjoituksensa ovat ajattelua. Kumoaako hän lausunnolla itsensä kokonaan? Miksi hän sitten pitää puheita? Hän kertoo jossain, että hän ei lue kirjoja. Ilmeisesti hän katsoo, että hänen ei tarvitse, koska hän on jo niin viisas. Psykologian peruskurssi olisi hänelle ollut paikallaan. Se olisi varmasti selkiyttänyt hänen opetuksiaan. Onko Krishamurti itsellesi tärkeä henkinen opettaja? Olen kyllä itse pitänyt hänen kirjojaan kyllä mielenkiintoisina.

DE Minusta hän tuntuu jalat maassa olevalta puhujalta, joka yrittää kertoa kaikkiallisesta rakkaudesta, oivalluksesta ja myötätunnosta ilman ajatuksen ja menneisyyden auktoriteettikuormaa. Työkaluna hänelläkin oli tietenkin vain sanat, kun ei mokoma ollutkaan mikään ’Jeesustaikuri’ joka ’pelastaa’ jotenkin mystisesti. Ehkä eniten ahaa-elämyksiä meikäläiselle puberteetti-ikäiselle ’etsijälle’ toi joskus 70-luvun alussa entisen puolustusministerimme Yrjö Kallisen kirja ’Elämmekö unessa’. Taisi Yrjö olla hyvinkin selvillä mistä J.K. aina puhui. Kolmas sykähdyttävä opus minulle on ollut Veikko Huovisen ’Veitikka’, josta löytyy vakavan oivaltava sanoma kevyestä nimestä huolimatta. Viisausko saadaan kirjoja lukemalla?

TIMO Minun näkökulmani suhteessa henkisiin opettajiin onkin kriittinen. Koetan siis katsoa erilaisten mystifiointien ja sanahelinän läpi. Samalla täsmentyy se mitä hyvää ja pätevään jää vielä jäljelle. Krisnahamurtin ansio on ainakin se, että hän itse oli itämaisten ja muiden henkisen perinteiden ja gurujen ja niiden seuraamisen kriitikko. Yrjö Kallisen kirjoituksista ja puheista koottua teosta Elämmekö unessa olen lukenut. Mielestäni tuo uni vertaus on liioitteleva ja myös mystifioiva. Hän viittaa johonkin valaistumiseen, joka olisi kuin tuosta unitilasta heräämistä, siis aivan toisenlaista kuin tavallinen tietoisuutemme. Sellainen laadullisesti täysin erilainen henkinen tietoisuus on myytti. On vain valppauden ja tietoisuuden asteita.

DE Juuri näin. Sananhelinä nähdään sananhelinänä ja mystifiointi mystifiointina. Tätä se jo edesmennyt kirjailija V. Huovinenkin usein tarinoissaan alleviivasi. Jep, Krisnahamurti taisi jopa varoittaa omia kuulijoitaankin uskomasta puhujaan. Millä se nyt mitataan millainen on oikea valaistuminen? Eikös Kallinenkin puhunut vain valppauden asteista (2 kpl)? ”Tulkoon oikea oivallus, oikea ajatus, oikeat sanat, oikeat teot ja ennen kaikkea oikea ajoitus – amen.” (’iltarukous / meditointi’)

TIMO Haaste on se, että soveltaa käytäntöön lukemiaan ja tutkimiaan asioita. Omasta mielestäni, ja erityisesti mitä olen oppinut erään ryhmän jäsenien mielipiteitä kuunnellessani, todellinen valon työ voi alkaa kun ihminen vapautuu ns. astraalisesta, tunneperäisestä suhtautumisesta asioihin ja työhön. Pitäisi tavoittaa se puolueettoman ja totuudellisen ajattelijan näkökulma. Hyvin monet viihtyvät hyvin kyseisessä tunneperäisessä ilmastossa eivätkä he halua niinkään nähdä tai tuntea tosiasioita. Tämä pätee myös maailmanlaajuisesti. En kyllä saanut selvää kuvaa omasta valon työstäsi.

JL Vastasitkin puolestani oikeastaan siihen mitä se elämä on henkisenä olentona. Itse puhun neutraalista mielestä ja se on varmaan samaa mitä tarkoitat. Pyrin joka hetki totuudellisuuteen, suoruuteen ja kurinalaisuuteen, uskon – ajatuksen – puheen ja toiminnan kanssa. Tuolla neutraalilla mielellä tarkoitan etten lajittele asioita hyviksi tai pahoiksi vaan neutraalisti ilman tunnekuohuja yritän katsoa mitä minulle näytetään. Asioiden luonne ja tarkoitus paljastuu aikanaan. Tuo oikea usko tarkoittaa minulle hyvän tahdon tietoista toteuttamista kaikessa toiminnassa, myös liiketoiminnassa, yhdistystoiminnassa, ystävyys ja perhesuhteissa ym..

KN Eilinen päivä oli osoitus maailmankaikkeuden ohjauksesta. Pitkin päivää kohtasin ihania ihmisiä, joilla kaikilla oli viestiä minulle, että jääthän tänne pohjoiseen, mietithän tarkkaan vielä. Olenhan harkinnut muuttavani paikkakunnalta. Mitä teen? Kuuntelenko vihdoinkin itseäni ja uskallanko ottaa elämän haltuun. Olen oppinut, että en todellakaan ole yksin, vaikka välillä siltä tuntuisi. Olen oppinut myös, miten paljon on vielä matkaa täyteen suvaitsevaisuuteen ja hyväksymiseen. Se on lähellä, mutta samalla niin kaukana. Opin myös että pyörä pyörii, vaikka se näyttäisi välillä pysähtyneen. Ja on ihanaa, miten suuria opettajia meidän ympärillä olevat ihmiset ovatkaan.

TIMO Elämä ei ole yksinkertaista. Uskon että viihtyminen ei niin paljoa riipu paikasta tai paikkakunnasta. Siinäkin on kyse enemmän asenteista ja siitä että kohdistaa huomion myönteisiin puoliin ja mahdollisuuksiin. Vaikka harrastelen ns. henkisiä asioita pyrin kuitenkin olemaan realisti. En usko että maailmankaikkeus tai kohtalo ohjailee meitä konkreettisesti. Tärkeintä on luottaa omaan järkeensä ja arvostelukykyynsä.

KN Maailmankaikkeudella tarkoitan energiaa, en usko kohtaloon. Uskon todellakin siihen, että itse vien elämää ja suunnitelmia eteenpäin. Uskon kuitenkin suunnitelmaan ja siihen suunnitelmaan, jonka itse olen laatinut ennen tätä elämää, toisaalta onhan sitä aina mahdollisuus muuttaa. Reagoin niihin maailmankaikkeuden energioihin, jotka kykenen ottamaan vastaan. Koen että ulkoinen elämä ei ole vastannut sisäistä tilaani. Nyt lähden muuttamaan elämääni siihen suuntaan eli lopetan henkisyyden etsimisen muista ihmisistä ja keskityn oman sisäisen tilani kautta ympäristön valoistamiseen. En voi tuoda ihmisille mitään, mitä hei eivät halua ottaa vastaan. Valotyöntekijänä ja maailman palvelijana olen liikaa imenyt tummaa energiaa muista ihmisistä ja hukkunut siihen. Olen huutanut tuskasta että eikö täällä pohjoisessa ole ketään, joka olisi kiinnostunut sisäisestä elämästä eikä vain ulkoisesta. Olen kokenut nahoissani täkäläisten ihmisten suuren sisäisen tuskan, haavoista puhumattomuuden ja suuren pelon luonnon armottomuutta vastaan. Täällä pohjoisessa ihmisten on ollut pakko tehdä hulluna työtä, että ovat säilyneet hengissä. Kuvittelin löytäväni täältä henkisyyttä ja ajattelin, että vain etelän ihminen juoksee oravanpyörässä. Tämä oli suuri isku vasten kasvoja kun hyppäsin nukkuvien ihmisten keskelle, jotka juoksevat yhtälailla kuin etelässä. Eli nyt annan ihmisten olla rauhassa sellaisia kun he haluavat olla, yrittämättä muuttaa heitä. Keskityn nyt itseni kautta ympäristön muuntamiseen. En voi todellakaan auttaa, muuten kuin olemalla valo itselleni. Vuonna -04 minut kutsuttiin näyssä tiennäyttäjäksi. Tiennäyttäjän työn olen saanut itse määritellä, tietenkin. Sehän voi olla taidetta, kirjoittamista, energiahoitoa, opastusta ja neuvontaa yms.(kaikkea näitä olen tehnytkin).

TIMO Niinhän se on että meitä on moneksi ja jokainen elää ja ajattelee tavallaan. Yksinäistähän se on jos ei kohtaa samanhenkisiä ihmisiä. Hyvä että olet löytämässä kutsumuksesi. Kannattaa varmaan päättää jokin alue mihin keskittyä, ei sitä pysty montaa asiaa tekemään hyvin, tai oppimaan niitä. Tuosta oravanpyörästä sanoisin, että sellaista on jotenkin kai aika vaikea välttää kokonaan. Jos tekee jotain työtä siinä on aina omat paineensa. Mielestäni esim. omalla kohdallani sopiva määrä paineita ja itse asetettuja tavoitteita on hyvä asia. Jos vaatimuksia on liikaa, kaikkia asioita ei yksinkertaisesti saa hoidettua. Itseään pitää kuitenkin aina kuunnella niin että pysyy hyvinvoivana ja tasapainossa eikä stressaa tai rehki liikaa. Olen itsekin kokenut usein että ”ulkoinen elämä ei ole vastannut sisäistä tilaani.” Luultavasti sisäistä on helpompi muuttaa, kuten esim. ajatuksiaan ja asenteitaan ym. kuin ulkoista. Enpä tiedä saako elämää koskaan muokattua toiveitaan vastaavaksi. On helpompi asettua vain johonkin hyväksymiseen ja tyytymiseen.

KN Olen elänyt kokemuksellista aikaa ja välttänyt aivojen käyttöä (heh), jotta saisin paremman kontaktin todelliseen itseeni. Oman polun luokittelu ja oman tason määrittely ei tunnu nyt tärkeältä, vain olemisesta kumpuava toiminta. Tärkeältä tuntuu kuunnella jokaista hetkeä ainutlaatuisena tienviittana seuraavaan hetkeen. Nyt on juurtumisen aika ja kun juurrun ja luon syvemmän kontaktin maahan luon itseni uudestaan uudella tasolla. Olen aina hahmottanut itseni vain häntäluusta ylöspäin, nyt on aika huomata, että minulla on todellakin jalat ja niistä lähtevät juuret ovat osa minua. Koska ollaan nyt maapallolla on aika tänne juurtua… Lapissa on se ihmeellinen taika, että täällä maasta nousee energiaa voimakkaasti ylöspäin ja sitä on mahdollista hyödyntää henkisessä kasvussa. Luontaisesti lapin ihmisellä onkin voimakas kontakti maahan, mutta ylöspäin ovat yhteydet huonot, joten lapin ihmisellä on minulle opetettavaa ja minulla taasen lapin ihmiselle.

TIMO On tosi hienoa, että voi saada jonkinlaisen yhteyden ihmisiin vain kirjoittamalla nettiin. Mikä on sinun tilanteesi ja vaiheesi etsijän tiellä? Mikä on sinun kehityksellesi hyödyllistä ja tarpeellista?

VÅ En ole varsinaisesti hurahtanut mihinkään yhteen elämänkatsomukseen vaan olen kahlannut ihan kaikkea läpi. Minulla itselläni henkinen kasvu on ollut taistelua. Lähtökohtani tähän elämään ovat kuin karmeasta elokuvasta. Näin jälkeen päin ajateltuna on uskomatonta, että yhdelle ihmiselle voi tapahtua niin monta karmeaa asiaa ja niin monta hyvää asiaa. Useimmiten kai siksi oloni on ikivanha ja väsynyt. Kuitenkin omaan uteliaan mielen ja uskon valintojen voimaan. Siksi kai pysyn edelleen täällä ja katson mitä minun varalleni on suunniteltu. Pyrin kuuntelemaan sisäistä ääntäni ja vahvistamaan sen sointia. Vain sitä kuuntelemalla pysyn tiellä. En osaa sanoa mikä on vaiheeni etsijän tiellä. Olen kohdannut kuoleman läheltä. Olin ja olen edelleen todella hämmästynyt miten pystyn suhtautumaan asiaan näin rauhallisesti ja miten nyt tiedän että sielu on ikuinen. Se on uskomatonta. Ja ymmärrän myös tapahtuman toisessa valossa. Olen kokenut erikoisen ja syvän transsinomaisen tilan yhteydessä energian välittämiseen hoitotyössäni. Kirjoista Sisäinen tie on ihana!

TIMO Jostain tulee yrittää löytää voimaa ja merkitystä elämään, erityisesti silloin kun omalle itselle tai ympärillä tapahtuu ikäviä asioita. Itsellänikin on kotitaustani puolesta monia ikäviäkin kokemuksia lähinnä siitä miten toisilla on mennyt. Mielestäni kannattaa pitää jalat maassa ja välttää ainakin mystifiointia, ja erilaisten ilmiöiden väärää tulkintaa. Itse pyrin ymmärtämään mm. energioita ja muuta vastaavaa.

VÅ Vielä viisi vuotta sitten en uskonut mihinkään. Olin täysin ateisti ja sanoinkin että kun ruumis kuolee keuhkot tyhjenevät ja sydän pysähtyy. Muutos itsessäni on ollut huikea. Tällä hetkellä myös näen kuudennella tsakrallani valopalloja ja tämä on tapahtunut itsestään. Ymmärrän mitä tarkoitat jalat maassa, mutta maadoitus hoitotyössäni onkin kaiken a-ja o. Opettelen sitä miten hoitaa muita ja silti itse pysyä energisenä, luovuttamatta omaa energiaa hoidoissa, ja miten kierrättää energia ylhäältä läpi toimien itse vain välikätenä. Suosittelen käyntiä intialaisessa päänhieronnassa. Ehkä sinä osaat kertoa missä menen etsijänä, tai olenko etsijä ollenkaan. Ehkä olen vain eksyksissä.

TIMO En pysty nyt tarkkaan arvioimaan missä vaiheessa tms. olet menossa. Henkinen kehitys on kuitenkin aina samalla myös persoonallisuuden kehitystä ja sen me taas luomme suureksi osaksi itse.

Keskusteluja 4

TIMO Äsken tuli valaiseva ruotsinkielinen dokumentti placebo ilmiöstä. Satuitko katsomaan? Voodoo toimii silloin kuin ihmiset uskovat siihen, aivan yhtä hyvin kuin amuletti, kristallit, pillerit, perinteinen lääkärinhoito tai vaihtoehtohoito. Suuri osa kaikesta myönteisestä vaikutuksesta perustuu ihmisen uskoon ja myönteisiin odotuksiin. Tämä on tieteellisesti todettu ja aivan yleisesti tunnustettua. Ohjelmassa kerrottiin mm. että koeryhmässä antidepressantttia ja lumelääkettä (blaceboa) nauttineiden yleistilassa ei ollut eroa. Ihmiset popsivat aivan turhaan näitä haitallisia pillereitä. Placebo tutkimukset paljastavat ihmisen mielen hämmästyttävän voiman ja vaikutuksen kehoon ja omaan yleistilaan. Tästä oikeastaan seuraa, että ihmisten pitäisi uskoa enemmän itseensä, oman mielensä voimaan, eikä turvautua heti ensimmäiseksi ulkopuoliseen apuun. Onko kommentteja? Minähän olen henkisten asioiden harrastajana kuitenkin skeptikko ja olen tuonut sitä ilmi myös kotisivullani.

RBB Olen samaa mieltä kanssasi placebon vaikutuksesta, oikeasti me ajatellaan itsemme kipeiksi tai terveiksi. Tätä koetan opettaa. Minusta on hauskaa, kun joka kerta painotat, että olet skeptikko. Minusta skeptikot ovat yksi henkisimmistä ryhmistä maailmassa. Mikä mahtava mielen voima olla uskomatta mitään ilman tieteellistä todistamista. Itse jaan ihmiset tässäkin asiassa luonnollisiin ryhmiin. Huom. tämä on karrikatyyri esitys, koska ihmiset voidaan jakaa yli 7 miljardiin ryhmään. A-ryhmään kuuluvat idealistit, joiden henkinen laatu on rakkaudellinen ja tykkäävät joogata ja meditoida jne.. B-ryhmässä ovat älyköt, jotka painottavat mentaalista voimaa ja pohtivat, järjestelevät, organisoivat, lajittelevat, pilkkovat ja tutkivat asioita jatkuvasti. C-ryhmässä ovat intuitiiviset toimijat, joilla viisaus on sisäistä, ikiaikaista, he vaan tietävät asiat kun joku muistuttaa (B-tyypin mielestä se on mutu-tietoa). Kokemuksen kautta hankittua tietoa. D-ryhmässä ovat tunteiden kautta maailmaansa hahmottavat, luovat taiteilijat, draaman kautta maailmaan tutustujat. Kenen totuus onkaan sitten oikeasti totta? Tämä lajittelu tulee siis klassisesta kiinalaisesta filosofiasta, elementti-teorista. Taolaiset rulaa!!! Minun henkisyys on eniten tuota kokemuksellista ainesta. Kenenkään tutkimukset, tunteet tai ideat ei päde ennen kuin ne oikeasti kokee tosiksi. Tutkikoot muut mitä vain. Sitten kun asiasta on omakohtainen kokemus – se on totta.

TIMO Äärimmäisenä skeptikkona oleminen on helppoa ja se on aika negatiivinen asenne. En kannata sellaista. Toki maailmassa on muutakin kuin se mikä on tieteellisesti todistettu tai mitä voimme havaita aisteillamme. Henkisyys liittyy varmasti totuudellisuuteen. Siten skeptikot ovat varmasti myös henkisiä ihmisiä, sikäli kuin he etsivät todella totuutta. Monet henkisten asioiden harrastajat uskovat kyllä kaikenlaiseen huu haahan, joka antaa heille emotionaalista tyydytystä ja kohottaa heidän omanarvontuntoaan lyhyellä tähtäimellä. Mielestäni kaikki sellaiset uskomukset ovat kuitenkin hyviä, jotka luovat elämään tarkoitusta ja kannustavat meitä rakentavaan toimintaan maailmassa. Ihminen ei voi olla kokonaan rationaalinen, vaan hän tarvitsee myös tunteita. Mitä on valotyö? Joskus kyllä uskoin ymmärtäväni mitä se on.

RBB Hassua, että kysyt mitä on valotyö, kun itsekin teet valotyötä käytännössä. Miltähän kantilta haluat pureutua valotyöhön? Arkisesti sanottuna se on positiivinen asenne, myötätuntoinen ja iloinen suhtautuminen elämään kaikkinensa. Syvemmin ajateltuna se on toimimista ihmisenä ilmentäen sielunsa olemassaoloa ja tarkoitusta. Viime kädessä se on olla jumalan työvälineenä maan päällä. Mitä se käytännössä on: siitä on olemassa yli 7 miljardia näkökulmaa, ja kaikki ne ovat oikeita ja todellisia.
(Vuodelta 2012)

TIMO Heitän sinulle yhden kysymyksen ohimennen. Miten suhtaudut ns. uskomushoitoihin psykologina? Psykologian tieteessähän ollaan yleensä varsin kriittisiä ja skeptisiä henkiparantamista yms. kohtaan.

GZ En oikeastaan käytä termiä uskomushoito, koska se on mielestäni vähän negatiivisesti värittynyt sana, vaan mieluummin käytän esim. ilmaisua luontaiset hoitomuodot. Suhtaudun myönteisesti kaikkiin sellaisiin hoitomuotoihin, joista ihmiset tuntevat saavansa apua. Kannustan jokaista kuuntelemaan omaa intuitiota ja kokemusta. Jokaisen oma kokemus kertoo mikä juuri hänelle on hyväksi ja avuksi. Sitä ei voi kukaan muu toisen puolesta sanoa.

TIMO Nykyään tunnustetaan yleisesti, että kaikissa hoidoissa, perinteisissä ja vaihtoehtoisissa, ihmisen uskomukset, asenteet ja odotukset (myönteiset ja tai kielteiset) ovat ratkaisevassa asemassa mitä tulee terveyteen. Luontaishoidot ovat vaihteleva ja mielenkiintoinen alue, osa niistä varmaan toimiikin. Omasta mielestäni ns. vaihtoehtoiset hoidot voivat olla ihan yhtä hakoteillä kuin normaali terveydenhoitokin. Kaikenlaista löytyy ja vain valistunut osaa valita parhaat menetelmät. Sellaiset kuten vaikka reiki (jota en kyllä edes tarkemmin tunne mitä se on, jonkinlaista henkiparannusta ja kätten päälle panemista ym.) ja kristallien voima herättävät suuria epäilyksiä. Ajattelen, että menetelmissä missä pyritään vaikuttamaan ihmiseen omaan energiasysteemiin, pysyvä vaikutus voi tulla vain hoidettavan omien ajatusten, uskomusten, asenteiden ja elämäntavan edistymisen kautta.

TIMO Kävin sivullasi vilkaisemassa. En ole paljoa perehtynyt reikiin ja vastaaviin. Sanon vain että en juuri usko toisen ihmisen tekemään henkiparannukseen. Uskon hyvin paljon siihen, että ihminen voi oman ajattelun, asenteiden ja elämäntavan kautta parantaa tai järjestää uudelleen oman sisäisen energiasysteeminsä ja sitä kautta parantua, uudistua ja myöskin valaistua parhaassa tapauksessa. Henkisen opettajan tehtävä on nähdäkseni ihmisen oman sielun aktivoiminen ja etsinnän kannustaminen ja vakavan ajattelun herättäminen. Jos jokin korkeampi energian tyyppi on olemassa, jokaisen täytyy löytää se sisältään. Sinua ei voi juuri auttaa se jos olen itse sen löytänyt tai päinvastoin. Minulle itselleni (myös kirjassa Vihkimysviisaus esitetty asia) olennainen osa henkistä tietä ja henkistä kasvua on harhakuvitelmista vapautuminen. Niitä on paljon liikkeellä näillä uuden ajan henkisyyden alueilla. Kuitenkin esim. skepsis ry. ssä teilataan mielestäni liian paljon ja ennakkoluuloisesti eri ilmiöitä ja puolustetaan vain ortodoksisen tieteen tuloksia ja maailmankuvaa.

IL Opettajana ohjaan ihmistä löytämään niin oman henkisen voimansa kuin myös hienommilla tasoilla olevien auttajien voiman ja avun. Alemman persoonallisuuden tasolla ei juuri mitään ihmeempiä parannustöitä tehdäkään vaan nimenomaan korkeamman olemuksen tasolla kanavoiden energiaa hoidettaville. Opetukseni ei ole kuitenkaan keskittynyt hoitotyöhön yksinomaan vaan yksilön henkiseen kehitykseen. Onneksi minun ei tarvitse tehdä uskon varassa opetusta vaan voin nojata omaan kokemukseen ja sitä kautta voi seistä varmuudessa sen suhteen mitä on ja mitä ei. Valolla

TIMO No se on suhteellisen vaikeaa hahmottaa tieteellisesti tai puolueettomasti sitä mitä tuolla jossain tajunnan syvyyksissä ja korkeuksissa on olemassa ja toiminnassa.

UK Sulla sivuillasi ihan mukava, kriittinen juttu minun ammatista (ennustaja), olen sen joskus lukaissut. Työni on paljon liittynyt myös antamaani enkelitietouteen. Tuli mitta täyteen enkeleistä ja nyt tutkin ja etsin tietoa enkeleiden toisesta “pahuus, negatiivisuus, tummuus” persoonasta eli demoneista. Jokaisella Kabbalan suojelusenkelillä on vastaava demoni ja nyt olen kolmatta tutkimassa, vielä 69 jäljellä. Ps. huomasin että demoneista löytyy ihan hyviä tyyppejä, ovat vain niin rumaksi kuvataiteissa kuvattuja.

TIMO Olin viestisi sisällöstä vähän ihmeissäni, kerroit että olet toiminut ennustajana. Mikäs siinä kun vain onnistuu samaan asiakkaita. Eihän sitä niin vakavasti kai tarvitse ottaa. Muuten oma äitini kävin säännöllisesti omassa lapsuudessani ja nuoruudessani ennustajilla ja selvänäkijöillä. Hänellä onkin varsin heikko itsetunto ja identiteetti eikä hän ole kovinkaan valistunut ja koulutettu henkilö. Hänellä on myös ollut aina mielenterveysongelmia.
Minulle enkelit ja demonit ovat jotain joista kerrotaan alan kirjoissa, mutta en pysty mieltämään miten ne liittyisivät todelliseen kokemaamme elämään, ts. en taida uskoa niihin. Alice Baileyn kirjoissa puhutaan paljon devoista ja devakunnista. Ainakin aikoinaan kun niitä kirjoja luin, en vielä epäillyt asiaa. Riippuu tulkinnasta mitä niistä ajattelee.

UK En itsekään tiedä uskoako enkeleihin vai ei, eikä sillä ole paljon merkitystä. Juutalaiset “viisaat” ainoastaan jakoivat vuoden siten, että suojelusenkelistä jokainen vastaa noin neljästä päivästä ja yhteensä enkeleitä on 72 kappaletta. Pistin kerran vuoden “järjestykseen” ja silloin huomasin noin kahdenkymmenen päivän puuttuvan aukon, eli jokin tieto ei täsmää. Noita päiväyksiä vastaavat enkelit antavat heidän oppinsa mukaan tietyt vahvuudet ja heikkoudet ihmisille, jopa ammatinvalintaan asti.

TIMO Viestisi luettuani minulle tuli yllättäen mieleen, että entäpä jos enkeli sanan (käsitteen) tilalle muutettaisiin sana (käsite) energia (energiatyyppi)? Silloin pysyisimme tieteellisen ja kokemusperäisen piirissä. Nuo päivittäin muuttuvat energiathan vaikuttavat luonteeseemme ja käytökseemme ym.. (Omassa kirjassani Vihkimysviisaus olen käsitellyt niitä). Mitä sanot?

UK Vielä enkelten nimistä: juutalaisen opin mukaan, enkelten nimen jodlaaminen, ääneen lausuminen, laulaminen on ”resonanssienergiaa” ja sillä energialla on voimia muuttaa ja kehittää asioita maailmankaikkeudessa ja omassa itsessä. (Esim. Jerikon muurin sortuminen ja lasin särkyminen ovat äänellä tehtyjä asioita). Minun enkelinimi lausutaan jotenkin näin “jeijaijel”. Hän on ystävällisyyden enkeli, joka tekee suojatistaan hyväntahtoisen ja toisten kanssa toimeen tulevan antaen myös kyvyn aistia toisen tunteet. Ja tuo nimikin on niin hassu, että ainakin vähän aikaa jaksaa olla ystävä ja sosiaalinen. Kun tiettyä nimeä on laulaen toistettu ja toistettu, siitä on tullut tuli tosi hyvä olo. Heidän oppinsa mukaan enkeleitä ei saa myöskään esittää siipiasuisina persoonina, vaan mieluummin valo-ilmiöinä. Sama kuin islamissa, jossa muistaakseni kukat ja luonto olivat sallittujen listalla. Ja valohan on energiaa.

TIMO Juutalainen enkelin nimen lausuminen muistuttaa siis intialaista mantra oppia. Joo on hyvä tutkia asioita tarkemmin, silloin ei juutu vain kristillisiin siivekkäisiin enkelikuviin. Uskonnollisten ja mytologisten enkelikäsitysten takana voi olla aitoja henkisiä kokemuksia kuten sisäisiä valoilmiöitä, läsnäolon ja jumalallisen rakkauden kokemuksia yms.. Ystävällisyyden enkelistä sanoisin, että on tiettyjä rakkauden sävyttämiä energioita, jotka inspiroivat meitä rakkauden osoittamiseen ja ystävällisyyteen

RH Vilkaisin selvänäköä koskevaa juttuasi (Selvää selvänäöstä) ja siinä oli toive kommentoida tai lähettää palautetta. Näkemyksesi selvänäköisyydestä kaipaa ehkä tarkennusta. Siihen sopinee parhaiten selvänäkijä Johanna Bromanin kirja Selvänäkijä taivaankannella. Toisenlainen selvänäkeminen kuvataan hyvin kirjassa Elämää toisella puolella, kirjoittanut Sylvia Browne ja Lindsay Harrison. Selvänäköisyys ei ole yksiselitteinen asia.

TIMO Suosittelemiasi kirjoja en muista lukeneeni. Uskon että ns. selvänäkö voidaan selittää ihan luonnollisesti. Esimerkiksi ns. ennalta tietäminen perustuu arvauksiin. Selvänäkötietoa henkimaailmasta ei voida todentaa, siis emme voi tietää onko se totta vai kuvitelmaa, koska ei ole mitään vertailukohtaa. Mielestäni selvänäkö käsitteen käyttäminen käytännössä hyvinkin epäselvästä ja hämärästä näennäistiedosta on harhaanjohtavaa ja mystifioivaa. On selkeämpää ajatella minun tapaani, että sitä ei ole lainkaan olemassa. Henkisyys ja henkinen kasvu ovat hyviä asioista, selvänäköä pidän enemmän eksyttävänä aiheena, jonka tutkimisesta ei ole juuri hyötyä elämässä menestymiseen. Tosin se ja vastaavat muut aiheet voivat tarjota rentouttavan pakopaikan elämän kovuudesta ja rasittavuudesta. Mutta siihenhän käy myös musiikki yms..

RH Sen verran kommentoin, ettei selvänäkö mitään arvailua ole. Jos olet tällaiseen törmännyt, olet tavannut todennäköisesti rahastavan huijarin. Jos tapaat oikean selvänäkijän, ymmärrät, ettei hän voi arvailla asioita ja osua oikeaan. Tutkimuksia selvänäöstä on tehty maailmanlaajuisesti, paitsi Suomessa siihen tai muihinkaan henkiseltä vähänkään vaikuttaviin hankkeisiin ei myönnetä rahoitusta. Kunhan luet kirjat, ymmärrät mistä siinä on kyse, lähinnä energiasta, ei arvailusta.

TIMO Sinulla on aiheeseen selvästi uskovan asenne. Olet kiinnostunut vain omaa etukäteen omaksuttua uskomustasi puolustavista seikoista. Ymmärrän tuon hyvin, koska itsekin monia vuosia suhtauduin myönteisen ja uskoen teosofiseen maailmankuvaan. Se on aikamoinen mullistus, kun sitten epäilys herää ja päättääkin vaihtaa näkökulmaa ja alkaa katsoa samoja asioita kriittisellä silmällä. Silloin voi tulla aika orpo olo kun huomaa olevansa melko yksin, eikä voi enää luottaa mihinkään oppeihin tai auktoriteetteihin. Selvänäkö on melkein saman tasoinen ilmiö kuin isojalka, vakuuttavat tieteelliset näytöt sen olemassaolosta puuttuvat. Enneunet ja vastaavat näyt voidaan selittää useimmiten aivan luonnollisesti. Itse olen ainakin esim skepsis ryn sivujen tai wíkipedian kautta ja muualta törmännyt sellaisiin tutkimuksiin, esim jossa ns. selvänäkijöille on tehty sokkokokeita, missä he eivät osu oikeaan. (Kyseinen koe on siis sellainen missä näkijöitä kehotetaan kertomaan missä paikoissa he havaitsevat piilossa verhon takana olevien ihmisten aurat.)
Löysin suosittelemiasi Bromanin kirjoja. Vilkaisin muutamia. Niissä ihmiset olivat kirjoittaneet hänelle kirjeitä ja kysyivät neuvoja ja vastauksia. Mielestäni sellaiseen toisten opastamiseen ei tarvita mitään erityisiä paranormaaleja kykyjä. Koko asetelma on mielestäni epäuskottava. En ollenkaan jaksaisi edes lukea noita kirjoja. Kun olin lapsi oma äitini kävi säännöllisesti selvänäkijöillä ja ennustajilla etsimässä suuntaa elämälleen. Hänellä on ollut moninaisia psyykkisiä ongelmia. Jos nojautuu näihin näkijöihin, juuri silloin voivat omat henkiset voimavarat jäädä kehittymättä. Toki voi olla hyödyllistä tarkastella omaa persoonaansa ja elämäntilannettaan toisten kanssa, kuten elämäntaidon ohjaajien, psykologien hyvinvointialan ihmisten ja muiden.

GH Olen havainnut energiatason muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet fyysiseenkin elämääni monella tavalla.

TIMO Energiatason muutokset voivat johtua luonnosta sen rytmeistä tai sitten ne voivat olla heijastusta omista mielialoistamme ja ajatuksistamme, myös sielulla on omat rytminsä. Jos elämä on mielekästä ja innostusta riittää, silloin on yleensä myös energiaa. Välillä pitää ainakin minun pysähtyä ja miettiä mistä sitä iloa ja innostusta oikein löytyisi. Aurinkoisena päivänä psyykkistä energiaa on yleensä riittävästi, pilviset päivät väsyttävät. Aina ei kannata vaatia itseltään niin paljoa jos tiettynä ajankohtana, päivänä tai jaksona psyykkisiä voimavaroja on vähän. Keskustelen kyllä ihan mielelläni elämän kysymyksistä ja hyvinvoinnista ym..

Keskusteluja 5

ÖD Jung oli muistaakseni tutustunut joihinkin Aasian uskontoihin eli ajatusten tausta oli hänellä tosiaan kuten myös sinulla varmaan hyvin universaali. Freudin puolestaan tiedetään olleen voittamaton länsimaisen kulttuurin alkuhetkien, antiikin ja Kreikan kirjallisuuden tuntija. Tietyt ajatukset Freudin kirjoituksissa olen itse huomannut heijastumiksi hänen sivistystaustastaan eli antiikin filosofian ja kirjoittajien tuntemuksesta. Lisäksi hänellä oli tietenkin poikkeuksellinen intuitio ja ihmisen mielenymmärryksen taito.

TIMO Niin, eikö juuri Oidipus kompleksit ja muut tulekin sieltä antiikin tarustosta Freudilla?

ÖD Kyllä tulee, melkein kaikki nimitykset oireisiin ja syndroomiin sieltä antiikin tarustosta, Oidipus-kompleksit, narsismi jne..

TIMO Sain Robert Assagiolen psykosynteesi teoksen, mutta ei se ollut niin hyvä kuin odotin.
Aika kumma, että monet merkittävät psykologiat kuten Freudin, Jungin ja myös Assagiolen on luotu suureksi osaksi mielenterveyden ongelmista kärsiviä ihmisiä varten terapiatarkoituksiin. Missä on terveiden ihmisten psykologia? (Myöhempi huomautus. Sellainen psykologia on todellakin olemassa ja sitä on paljonkin kehitetty eteenpäin Abraham Maslowista alkaen).
Ehkä pettymys psykoanalyyseihin ja muuhun johtuu siitä että minusta niissä on hyvin paljon kuvittelua ja humpuukia (kuten piilotajuntaan ja unien tulkintaan ym. liittyvät asiat). Monille sellaisilla ei mielestäni ole juuri merkitystä, ei ns. sairaille eikä varsinkaan terveille. Itse olen paljon ns. eksistentialistisen psykologian linjoilla, jonka mukaan ei ole varsinaisesti edes olemassa psyykkisestä sairaita, on vain erilaisia tapoja olla olemassa maailmassa. Kukaanhan ei voi tietää, mikä on ihminen, mikä on tosi minä, miten tulee elää ja ajatella, mikä on elämän tarkoitus ym.. Yksilöt omalla elämällään ilmaisevat omia vastauksiaan näihin. Luulen että on suureksi osaksi jotain vallan käyttöä määritellä toiset psyykkisesti terveiksi ja toiset vähemmän terveiksi. Nykyään on aika paljon sellaista meininkiä esim. lääketeollisuuden ja lääkärien taholta, että terveitä ihmisiä pyritään määrittelemään sairaiksi jotta heille voidaan myydä jotain lääkettä tai palvelua. Jos tarkkailee esim. maailman menoa ja maailman tilannetta, ei voi päätellä muuta kuin että koko ihmiskunta on puoliksi hullu. Maailman taloutta kun katsoo huomaa että määrättyjen piirien ahneus on saanut kaiken sekaisin.

ÖD itse olen käsittänyt, että riippuu paljon siitä, miten terveys määritellään. Ja olen käsittänyt, että nämä psykiatrit syventyivät omiin tutkimuksiinsa ikäänkuin itseään terapoiden. Ja vaikka ei niin olisi, niin olen olettanut, että teokset on molemmille ryhmille, sekä ns. mieleltään terveille että mielenterveyden ongelmista kärsiville.

ÖD Pääosinhan ihmiset pelkäävät itsensä kohtaamista ja siksi psykoanalyysia, Jungin tiedostamatonta ja piilotajuntaa usein pidetään humpuukina. On sanottu, että ”Best way to understand the darknesses of other people is to explore your own darkness”.

TIMO En ole ollenkaan kiinnostunut pimeästä puolestani, koska en tunne olevani pimeä ihminen. En ole mielestäni nähnyt koskaan ainoatakaan unta, jolla olisi jokin tärkeä merkitys tai joka olisi muistamisen tai analysoimisen arvoinen. Unet ovat vain sattumanvaraista assosiaatioiden virtaa. Niiden tehtävä on johtaa ihminen kauas pois valvetodellisuudesta. Silloin kun keskittyy johonkin merkitykselliseen työhön tai mihin tahansa, tietoisuus on täysin myönteinen, kirkas ja positiivinen eikä ns. piilotajunta vaikuta tietoisuuteen yhtään. Näin asian koen. Väsyneenä tai jos ei löydä asiaa mihin keskittyä tai mistä kiinnostua, päässä voi alkaa pyöriä huolia, pakkomielteitä tai mitä tahansa ”pimeää”. Kun elämällämme on tarkoitus, mieli on yleensä kohtalaisen valoisa ja hallitsemme sitä, piilotajunta ei hallitse meitä.

ÖD Näinhän se on.

TIMO Koska tutkit taidetta, mieleeni tuli yksi kirjoittamani aforismi: ”Luonnon ja taiteen kauneus saa meidät olemaan kauniita ja elämään kauniisti.”

ÖD Tuohon, mitä mainitset luonnosta ja kauneudesta, voi täysin yhtyä. Muistelen, että yksi italialainen kirjailija on sanonut – mikä osittain liittyy kauneuteen myös – että esim. erotiikka on puhtaimmillaan luonnossa. Se kuitenkin edellyttää syvällistä ymmärrystä kauneudesta ja kauneudentajua. Luontohan on ratkaissut tavallaan aivan itsekseen sen, kauneuden, harmonian ja elementtien tasapainon mysteerin aivan yksin, mitä taiteen teoreetikot ovat vuosisatoja pyrkineet määrittelemään ja selvittämään.

TIMO En ole estetiikkaa juuri lukenut, mutta näen selvästi että kauneus luo myös eheyden ihmiseen. Ihmisen pitää kuitenkin keskittyä, virittäytyä ja suuntautua asianmukaisella tavalla. Aina emme ole esim. samalla tavalla vastaanottavaisia. Esteettisessä kokemuksessa ulkoisen kauneuden, siis harmonian, kautta saavutetaan sisäinen harmonia, joka johtuu paljon keskittymisestä. Kun keskitymme johonkin mielekkääseen, meillä on hyvä olla. Kauniiseen on helppoa keskittyä, kaikista helpointa.

ÖD Se on totta, kyllä kauneuden luominen omaan ympäristöön ja siis kauneuden parissakin oleminen eheyttää. ”Alalla” on kuitenkin hyvin paljon ihmisiä, jotka tutkivat kauneutta ja kauneuteen liittyviä asioita, mutta jotka eivät kykene syvällisesti ymmärtämään sitä. Monet heistä käsittelevät näitä asioita kuin insinööri. Herkkyys on sellainen asia, joka joistakin ihmisistä puuttuu.

WR En kernaasti suosittele minkäänlaisia uskonnollisia ismejä ja systeemejä. Kaikenlaiset ”vihkimykset”, ”valaistukset” ym. saavat niskakarvani pystyyn.

TIMO Kannatan kyllä asiaanne (siis uskonnoista vapautuminen ja uskontokritiikki). Henkisyyteen ei tarvitse lainkaan sisältyä uskonnollisuutta. Myös ns. valaistuminen ja vihkimys voidaan myös käsittää ihan humanistiselta perustalta ihmisluontoon kuuluvina mahdollisuuksina.

GT En juurikaan tunne new age -ajattelua. Pidän myös asiakastyöni erillään hengellisistä teemoista (sikäli kuin se on mahdollista / järkevää). Näen henkisen kehityksen kyllä keskeisenä asiana. Ymmärrän sen kuitenkin yksinkertaisesti mielen (ihmisen ei-aineellisen puolen) kehityksenä, arkisesti oppimisena. Tämä käsitys henkisestä kehityksestä pohjaa Piagetin ideoihin. Tämä teoriasidonnaisuus antaa työhöni laajemman ja määritellymmän tiedepohjan. Minulle, asiaan vihkiytymättömälle, new age näyttäytyy huonommin määriteltynä asiana, liian abstraktina, laajana ja sekalaisena ajatusten suuntauksena. Arvelen, ettei se ole sisäisesti niin johdonmukaista ja perusteltua kuin tiede. Filosofiaa arvostan käsitteistöjä koskevana tieteenä. En kuitenkaan näe, ainakaan toistaiseksi, new age -teemoihin tutustumista omien prioriteettieni kärkipäässä.
Kenties tavallaan työskentelen itsekin uuden ajan eteen. Yritän osaltani saada uudistuksia aikaan yksilöiden parissa, heidän tiedostuksessaan. Kollektiivinen kulttuurin tai tiedostuksen muutos olisi todella tarpeen, mutta se vaatinee laajemman liikkeen. Minusta new age on ehkä liian huonosti määritelty liike. Siksi näen eri tieteet (filosofian, käyttäytymis-, sosiaali- ja humanistiset) tällaisena voimana, joskin hitaana sellaisena. Omaan kyllä hengellisiä näkemyksiä, joihin syvennyn ajoittain. Mutta maallinen ja helpommin verifioitavissa oleva ovat kenttiä, joihin bisnestekemiseni keskittyy.

TIMO New age tai uusi aika on vain yleinen otsikko, jonka alla toimin. Pyrin olemaan monipuolinen ja myös kriittinen. Monenlaista psykologiaa ja teoriaa löytyy. Mikä on oikea ja hyvä tapa jäsentää ihmisen psyykeä? Esimerkiksi ns. esoteerinen tai henkinen psykologia käsittelee paljon sellaisia asioita ja ulottuvuuksia, joita perinteinen psykologia ei. Myös siksi se on kiinnostavaa ja avartavaa. Mitä on henkinen kehitys? Siihen olen pyrkinyt löytämään vastausta. Se ei liene mitattavissa jollain yhdellä tekijällä. Varmaankin se on ihmisen monipuolista kehittymistä ja kypsymistä, myös eheyttä ja harmoniaa (jos se ei ole lukkiutunutta pysähtyneisyyttä) ja myös joidenkin hyvien arvojen mukaan toimimista ym.. Se on laaja kysymys.

TIMO Katsoin tv: stä viikko sitten ohjelmaa nimeltä Mielen voima. Siinä puhuttiin jotain meditaation vaikutuksesta dna rakenteisiin, niiden korjaantumiseen. Tämä on ihan uusi aihe minulle. Liittyykö oma toimintanne jotenkin siihen?

BR Juu, kyllä toimintani liittyy vahvasti siihen. Olen kehittänyt DNA-ohjelmointi tekniikan, jonka avulla voidaan ohjelmoida geenimme halutulla ohjelmalla. Sama ohjelma ladataan myös kristalliin, jolloin uudesta halutusta ohjelmasta on eränlainan backup kopio, josta ohjelma voidaan aina palauttaa uudestaan ja uudestaan, kunnes se toteutuu… 🙂

TIMO Nyt osaan hahmottaa asiaa jo paremmin.Näen kyllä asian siten, että oikea ohjelmointi tai sisäinen malli tai sisäinen kuva on meille ylhäältä tai sisäsyntyisesti annettu. Meidän täytyy vain antautua esim. hiljentymisessä ja meditaatiossa henkiselle keskuksellemme ja sitä kautta vapautua egosta ja sen vääristävästä vaikutuksesta. Tällä voi sitten olla se tuossa tiededokumentissakin
kerrottu korjaava ja uudistava vaikutus perimäämme ja geeneihimme.

BR Juu näin se on: on parasta laittaa DNA:han ohjelma suoraan omalta oikealta olemukselta. Se vaati kuitenkin aika paljon rohkeutta, varsinkin silloin kun mieli vielä hallitsee, koska se pelkää että sitä syöstään vallasta tällaisen geneettisen uudelleen ohjelmoiminen avulla. Sen jälkeen kun uusi ohjelma on laitettu on tärkeä myös sallia että kaikki mitä on ristiriidassa uuden ohjelman kanssa poistetaan. Muuten tulee sisäisiä ristiriitoja eikä mitään muutosta ei tapahtuisi. (2012)

EP Mitä muuten tarkoitat neuvonnalla, mitä apua voit muille antaa? Mulla on aikoinaan tullut pahoja olemuksellisia vaurioita esim. tarkoitettujen rakkaiden kanssa tapahtuneista pahoista ja karmeista jutuista, (kun tosi onnellista piti oikeasti tapahtua, mutta niistä tulikin karmeinta irvikuvaa), joten etsin josko Jumala ja rukouspiiritkin voisivat mut korjata ja parantaa. Etsin jossain vaiheessa sellaistakin ihmistä, josko olis joku sellainen joka voisi vaurioita ja olemuspuolia tarkastella. Ja mahdollisesti auttaa tai kertoa mikä auttaa.

TIMO Ainoa apu jonka voin auttaa oivaltamaan on se, miten jokainen voi itse oppia auttamaan itseään ja löytämään sisältään avaimet ja voimavarat kehitykseen ja muutoksen. Ns. Jumala voi varmasti parantaa, sisäinen ääretön rakkauden ja voiman lähteemme. Sen lisäksi mahdollisimman sopusointuinen ja sisäisestä olemuksestamme johdettu elämä. Ei pidä takertua menneeseen eikä miettiä liikaa pieleen menneitä
ihmissuhteita. Huonotkin kokemukset voivat auttaa meitä kehittymään vahvemmiksi ja itsenäisemmiksi. Omassa elämässänikin on ollut paljon koettelemuksia perhetaustanikin kautta. Yksi tärkeä asia on mielestäni sen oivaltaminen, että meidän ei kannata moittia olosuhteita, vaan meidän tulee ottaa täysi vastuu omasta kehityksestämme. Jos emme ota vastuuta kasvustamme ja käytöksestämme, emme voi koskaan kehittyä täysin tietoisiksi ja eheiksi persooniksi. Vielä yksi olennainen asia on että etsii, jos ei sitä vielä tiedä, elämälleen jonkin keskeisen tarkoituksen tai tehtävän. Se voi liittyä työhön tai elämänuraan tai johonkin palveluun. Kun omaa minää suurempi tarkoitus on löydetty, sen ympärille voi järjestää elämänsä muut osatekijät. Tässä näitä eväitä elämän matkalle. Itsekin vielä etsin ja opin uutta kaiken aikaa.

Keskusteluja 3

EJQ Oletko itse minkäverran perehtynyt astrologiaan? Tiedätkö miksi teet mitä teet?

TIMO Pidän kyllä tätä Esoteerinen astrologia teosta yhtenä merkittävimmistä Baileyn kirjoista. Tosin on aika vaikea suhtautua siihen tietoon, että Maan prosession, akselinen kääntymisen ym takia Eläinradan merkit eivät lainkaan vastaa enää niitä kuukausia mitä niihin liitetään. Silti yleensä seurataan aina sitä vanhaa kalenteria, eikä todellista tilannetta taivaalla. Horoskooppi astrologiaan en juurikaan usko. Nähdäkseni tähdet vaikuttavat suureksi osaksi vain ihmisten (ja luonnonolioiden) psyykeen (ja varmaan myös kehoihin) monin tavoin, ja sitä kautta epäsuorasti niillä on tietysti vaikutus myös fyysisiin tapahtumiin ja tekoihin maan päällä. Seitsemän sädettä ovat tietysti yhteydessä planeettoihin ja tähdistöihin. Emme voi tutkia seitsemään sädettä ilman että nähdään niiden astrologiset yhteydet ja ilmeisesti myös päinvastoin. ”Tavallinen” astrologia ei kai tunne 7 sädettä, ei ainakaan niillä nimillä.

EJQ Luin viikonloppuna tekstejäsi ja esoteerista astrologiaa, ja olin innostunut! Ei, ”tavallinen” astrologia ei tunne säteitä, montaa muutakaan asiaa! Ei esimerkiksi nousumerkin tärkeyttä, ei kuollutta kuuta, joka peittää Vulkanuksen ja Uranuksen ja monta monta muuta juttua. Nyt pääsen tutkimaan niitä tarkemmin ihan ITSE. Haluan ymmärtää ne omalla kohdallani, omalta kartaltani. Niiden täytyy toimia omassa elämässäni, en voi muuten opettaa esoteerista astrologiaa toisille.

EJQ Luin eilen kirjoituksesi Kokelaan polku, kokonaan ja keskittyneenä. Huomasin ilokseni, miten sujuva ja helppolukuinen se on, sellaisellekin joka ei asiasta mitään ole aikaisemmin kuullut. Tekstisi on todella hyvää, tiivistä ja ymmärrettävää. Sain ahaa-elämyksen, tajusin miten itsekeskeistä on tuntea masennusta ja ulkopuolisuutta, kuten väistämättä näyttää tapahtuvan tässä vaelluksessa. Täytyy todella kiinnittää huomiota näihin tunne- tason harhoihin.

EJQ Miten muuten jouduit, tai pääsit, mukaan tähän toimintaan? Kuinka löysit A.B.n ja D.K.n ? Minua kiinnostavat tarinat kulkijoiden taustalla, kuka on kuullut minkäkinlaisen kutsun!

TIMO On aika pitkä tarina se miten löysin Baileyn ja tulin toimintaan. Olen aina etsinyt ja tutkinut kaikenlaista. En ole mikään Bailey uskova. Luen kaikkea hänen tekstiään käyttäen omaa suhteellisuuden tajua ja arvostelukykyä. Hänen kirjoissa on kyllä sellaisia asioista, joita ei voi löytää mistään muualta, kuten 7 kosmista polkua.

EJQ Minusta näyttää, että sinä ”teet sen, mikä sinun on tehtävä” ja silloin kyllä vähitellen kaikki sujuu parhaalla mahdollisella tavalla! Luota vain siihen. Mielestäni tämän oikean henkisen tiedon välittäminen on niin tärkeää, että koko maailmankaikkeus on sen takana. Tarvitsee vain lukea netistä näitä hurjaa vauhtia leviäviä kaikenlaisia ”kanavointeja”, niin ymmärtää miten arvokasta työtä teet.

TIMO Ainakin lähettämäsi viesti kertoi sen, että et ole hyväuskoinen ja vailla arvostelukykyä. Viimeksi mainittua todella tarvitaan voidakseen erottaa nykyajan moninaisten oppien ja opetusten joukosta jotain vakaata viisautta. En minäkään usko juuri noita kanavointeja. En myöskään usko kritiikittömästi kaikkia Baileyn opetuksia. Mielestäni oikeita ja hyviä opetuksia ja oppeja voi olla monia, ei vain yhtä. Toisaalta jonkin suuren metafyysisen opin (kuten teosofia tai esoteerinen filosofia) totuudenmukaisuutta ei voi testata eikä varmuudella tietää, siis kaikilta osin. Aina tarvitaan yhä uusia hahmotuksia ja näkökulmia.

TIMO Itse kyllä koin kyseisenä kevätpäivän tasauksena ja sen läheisinä päivinä jotain erityistä energiaa. Tähdet vaikuttavat elämäämme niin moninaisella tavalla, että en paljoa jaksa uskoa horoskooppi astrologiaan, mihin en ole perehtynytkään oikeastaan. Miten muka voisimme tähdistä ennustaa mitä elämässämme tulee tapahtumaan? Meidän omat ajatuksemme, asenteemme ja käytöksemmehän määräävät sitä mitä meille tapahtuu, sekä sattuma. Tähdet eivät voi määrätä ajatuksiamme. Siis . . . Elämän rytmeihin ja psyykkisen energian luonteeseen tähdet ja planeetat vaikuttavat paljonkin.

LU Olen samaa mieltä, että tähdet eivät määrää elämäämme, mutta samaistuminen johonkin horoskooppimerkin ominaisuuteen kylläkin johdattelee meitä. Esim. skorpionin merkkiin kuuluu intohimo, kyky tehdä rahaa ja menestyminen ja tuo johdattelee skorpioni-ihmistä kunnianhimoiseen elämäntapaan.

LU Henkinen olo tulee milloin mistäkin, yleensä luonnosta, auringon laskusta, täydestä kuusta. Se tulee tähtitaivaasta, ajatuksesta kaiken äärettömyydestä, halusta mennä yhä syvemmälle tähtien, galaksien maailmaan. Tuo tunne herää usein taivaan ilmiöitä seuratessa.

TIMO Minun astrologia tietämykseni perustuu aika paljon vain Alice Baileyn kirjojen tutkimiseen (sekä yleiseen astronomiseen tietoon mitä saa joka puolelta). Esim. kirjan Esoteric Astrology olen lukenut tarkkaan. Uskon siis kyllä 7 säteeseen ja niiden toimintaa planeettojen kautta. Uskon myös, että tähdet ja planeetat välittävät elämän energioita (mitä aihetta olen käsitellytkin kirjassani Vihkimysviisaus). Tieteellinen astronomia ei kai katso, että tähdet välittäisivät luontoa elävöittäviä energioita (siis valon ja lämmön ym. lisäksi). Itseäni hämmentää se, että eläinradan tähdistöjen todelliset asemat taivaalla eivät vastaa yleisesti käytettyjä horoskooppeja. Mikä yleensä on astrologiassa varmaa ja pätevää? Ihmisethän on niin monisyisiä olioita ja käytökseen ja luonteeseen on kaikenlaisia erilaisia syitä. Tähdet ovat vain yksi tekijä. Eikö astrologiassakin ole lukuisia ”koulukuntia” ja eri näkemyksiä?

AO Ymmärrän hämmennyksesi, sitä kuulee niin usein, mutta länsimaisen astrologian peruslähtökohta ei perustukaan taivaalla olevaan tähdistöön vaan trooppiseen eläinrataan, joka alkaa Kevätpäivän tasauksesta, kun aurinko saapuu Oinaan merkkiin ja ns. Ariespisteeseen. Siitä alkaa astrologinen vuodenkierto. Sitten taas sideerisen eläinradan mukaan toimii Vedalainen astrologia, eli se on sidoksissa nykyisen tähdistön sijaintiin, jossa huomioidaan prekessio menetelmä – eli tähdistön sijainnin muuttuminen vuosituhansien saatossa. (Kuvaus erilaisista astrologisista koulukunnista on jätetty pois).

TIMO ”Henkisyys on taitoa elää arjessa mystistä syvyyksistä käsin” (Timon ajatelma)
Henkisyydenkään ei pitäisi olla pakoa, vaan senkin soisi johtavan yhteiskunnalliseen osallistumiseen (mikä ei kyllä omalla kohdallani tällä hetkellä paljoakaan toteudu.)

PT Minusta henkisyys on suhde itseen, toiseen ihmiseen ja sitä kautta koko ihmiskuntaan, kosmokseen. Sellaista alaa ei olekaan, joka ei kuulu henkisyyden piiriin. Kun elämällämme olemme aina yhteyksissä toisiin ihmisiin, olemme elämän pakosta yhteiskunnallisia osallistujia. Muuta vaihtoehtoa meillä ei ole.

FM Minusta nyt on kysymys siitä että tässä uudessa ajassa tulemme kokonaisiksi omiksi keho, sielu, henki, kokonaisuuksiksi täällä maanpäällä. Sen tähden olemme täällä että paratiisi toteutuisi tässä ja nyt fyysisyydessä. Tämä on kotimme ja siten voimme tehdä sen minkä olemme aioneita sitten luvanneet. Ihmiskunnan on aika herätä ja toteuttaa Jumalan suunnitelma. Jokaisen tulee tehdä se itsensä kanssa. Muuhan tuo ei ole mahdollista.

TIMO Luin Markku Ojasen teoksen Elämän mieli ja merkitys, aika hyvä (kaveri on uskovainen psykologi). Omasta mielestäni tiede, aito totuuden etsiminen ja usko eivät sovi yhteen. Uskovat eivät mielestäni kykene ajattelemaan puolueettomasti ja rationaalisesti. Vai mitä mieltä olet? En itsekään usko fanaattisesti mihinkään teosofisiin oppeihin tms. Ei ole tarpeellista uskoa mihinkään. Silloin on avoin elämälle.

IE Elämä ja usko: minä olen lähinnä kaikelle utelias: karma, uudelleen syntyminen, kristinusko, magiikka… siis utelias ihan kaikelle. Minäkään en halua mihinkään kiinteästi liittyä, koska ryhmä vie vapauden ajatella ja etsiä. Teosofien verkko on siitä kiva, koska siellä paljon videoita hindulaisuudesta ja buddhalaisuudesta, jotka eniten ovat sydäntäni lähellä.

Keskustelu 4

TIMO Keskustelut olivat kiintoisia. Etsivän ihmisen kuten sinun kanssasi tulee esiin aika mielenkiintoisia aiheita.

LF Itse etsin kyllä lisää, mutta koen löytäneeni jo aika paljon. Oli kiva jutella, sillä kaikesta huolimatta tuntui, että pystyin olemaan kristitty, vaikka juttelimme muistakin vaikutteista. Dialogi on tärkeää juu.

TIMO Minulle eräs tärkeä motiivi on yrittää mahdollisimman pitkälle ymmärtää sitä miten ja minkä lakien mukaan maailma toimii ihminen mukaan lukien. Uskonnoissa se ei ole aina välttämättä tärkein tehtävä, vaikka myös ne pyrkivät siihen jossain määrin.

LF Se vaan, että uskon kautta pystyy ymmärtämään todella tärkeitä asioita todellisuudesta mihin ei muuten kykenisi. Ne eivät ole vastakohdat.

TIMO En minäkään kuvittele esim. eri tieteiden, filosofian ja oman ajatteluni kautta ymmärtäväni aivan kaikkia asioita. Tiedän suunnilleen mitä voin tietää varmasti ja mitä en voi tietää. Uskomattomia mysteereitä on elämässä joka puolella. Jos mysteereille ja käsittämättömille asioille annetaan selitykseksi Jumala, selittääkö se mitään? Itse kartan ainakin sitä, että annan joillekin luonnollisille asioille kuten vaikka joillekin mystisille kokemuksille yliluonnollista tulkintaa. Kokemukset eivät riipu jostain persoonallisen Jumalan armosta tms.. Joo kyllä monet ajattelevat juuri niin että usko ja tiede ym. voivat täydentää toisiaan. Fundamentalistinen Raamatun tulkinta on kyllä ristiriidassa tieteen kanssa.

LF Olen pahoillani, mutta en enää voi keskustella kanssasi new age-asioista, koska minun tulee saada mahdollisimman vähän niitä vaikutteita, enkä usko, että ne ovat sinullekaan hyväksi. Viime keväänä yritin selvittää juurikin sitä, millä logiikalla tämä kaikki toimii. Ei pidä leikkiä tulella. Siitä eksytyksestä pysyn erossa. Luulen, että todellisuuden toimintatapa vaihtelee sen mukaan, mihin luotat. Jumalan yhteyteen ja toimintaan löytyy ymmärrystä rukouksen kautta. Muista, sinuakin rakastetaan. Et ole yksin, vaan Jumala rakastaa sinua oikeasti. Älä luulekaan, että sinut olisi unohdettu, hyljätty, sillä se on se mitä paholainen yrittää saada sinut uskomaan. Sinua rakastetaan! Siunattua joulua!

TIMO Ei ole pakko keskustella new age asioista. Näkemyksesi, että ne eivät ole minullekaan hyväksi, oli vähän ärsyttävä. Miten voit sanoa mikä on minulle hyväksi? Oletko rakastunut minuun vai esititkö vain sen usein kuullun latteuden että Jumala rakastaa minua? Minun Jumalani toki rakastaa kaikkia maan päällä ja aurinkokunnassa eläviä olentoja lämpöä, valoa ja elämän voimaa välittävän auringon tavoin. Tällainen Jumala käsite on ainakin empiirisesti todistettavissa. Kirjoitat ”Viime keväänä yritin selvittää juurikin sitä, millä logiikalla tämä kaikki toimii. Ei pidä leikkiä tulella”. Kaikki tieteellinen sivistys ja mm. korkeakouluopinnot tähtäävät elämän ja todellisuuden ymmärtämiseen. Onko se siis jotain ”paholaisen” juonia tai eksytystä? Mielestäni tämä pyrkimys ymmärtämiseen on kyllä huomattavasti tärkeämpää kuin usko.

LF Tarkoitin, että tiede ei voi selittää kaikista syvimmin ja että on korkeampaa viisautta, niin kuin Jumalan ilmoitus Raamatun välityksellä ja Sanan eläminen todeksi. Jumalayhteydessä ihminen voi saada korkeampaa tietoa. Tämän maailman viisaus ei ole sitä kaikkein ylintä, vaan Hengessä ymmärretty viisaus, mitä maailma kutsuu ”hullutukseksi”, joka kirkastuu ihmiselle uskon kautta. Tästä Paavalin ensimmäisessä kirjeessä korinttilaisille 1:17-2:16.. Korotin tuota, että Jumala rakastaa sinua, koska kliseisyydessään se on niin totta kuin voi olla. Puhuit siitä, että olet ollut yksinäinen. Halusin muistuttaa, ettei syytä huoleen, koska et ole yksin… Jumalan rakkaudellisuuden kokeminen ja ymmärtäminen on elämän suurimpia mysteerejä, joka ei tyhjenny mihinkään. Siitä riittää ammennettavaa ikuisiksi ajoiksi.

TIMO Tieteen kannattajat katsovat että tiede on paras maailmankatsomuksen perusta. Tiede kehittyy eikä se vielä kykene selittämään kaikkea. Maailmankaikkeus on liian suuri, monimutkainen ja ihmeellinen paikka, että tiede voisi sitä täysin ymmärtää. Uskovat uskovat ilmoituksen ylivertaisuuteen, hindut Upanisadeihin ja Vedoihin, muslimit Koraaniin ja kristityt Raamattuun. Useimmat ihmiset ottavat maailmankuvaansa aineksia tieteestä, uskonnosta ja filosofiasta yms.. ”Jumalayhteydessä ihminen voi saada korkeampaa tietoa.” Kuinka pukisit tuon tiedon sanoiksi? Ja miten jumalayhteys määritellään? Eri ihmiset varmasti kokevat ja määrittelevät sen omalla tavallaan. En usko, että on kahta eri viisautta, tämän maailman viisautta ja henkistä viisautta. Todella viisas ihminen osaa yhdistää ne. Usko absurdeihin opinkappaleisiin, kuten ruumiin ylösnousemukseen, voi todella olla hulluutta ja jäädäkin sellaiseksi, mielestäni. Se on muuten yksi kirkollisen uskon keskeinen oppi. Avarammin ajatteleva voi tulkita Raamatun kertomuksia myyteiksi ja vertauskuviksi. Miksi ajattelet, että voisin ymmärtää Jumalan rakkauden väärin? Minulla on suora ja autenttinen kokemus elämän realiteeteista ja myös tästä Jumalan, jumaluuden tai maailmankaikkeuden rakkaudesta. Onko sille olemassa jokin oikea ja väärä tulkinta? Itse katson, että monien uskonnollisten ryhmien tulkinta Jumalan rakkaudesta on kapea ja vääristynyt, koska he ajattelevat olevansa jossain erityisessä asemassa toisten yläpuolella. Tätä rakkautta en ole epäillyt. Yhteys jumaluuteen tai Jumalaan ei mielestäni ole ratkaisu tai lääke yksinäisyyteen. Toiset ihmiset ovat vastaus inhimillisiin tarpeisiin.

Vuodelta 2008