Avainsana-arkisto: rakkaus

Elämänviisauksia1

       Meidän tulisi kuunnella elämä alkuperäistä viisautta sisällämme ja elää sen mukaisesti.

 

        Onnea on elää sopusoinnussa näkymättömän kanssa.

  

          Kun olemme sisimmässämme juurtuneet totuuteen, kauneuteen ja hyvyyteen meidän on helppoa ilmaista näitä ominaisuuksia myös toiminnassamme.

 

Henkinen elämä on jatkuvaa tiivistä yhteydenpitoa tietoisuuden syvempiin kerroksiin ja kehitystämme ohjaaviin luoviin energioihin ja taitoa elää jokapäiväistä elämäänsä näistä syvyyksistä ja korkeuksista käsin.

 

      Kun emme tukahduta tunteitamme ja olemme avoinna niiden koko kirjolle, olemme avoimia sielun viisaudelle ja voimalle.

 

       Ihmisen syvimmässä henkisessä olemuksessa on jotain auringon ja tähtitaivaan järkkymättömyyttä ja pysyvyyttä.

 

       Joka päivä on taisteltava merkityksettömyyttä vastaan ja kamppailtava voiman löytämiseksi ja säilyttämiseksi ja vision pitämiseksi kirkkaana edessään.

 

         Kaikki tarpeeton kiinnostus tulevaisuutemme ja huomio menneisyyteemme vähentää tietoisuutemme luovaa voimaa nykyisyydessä.

 

Kokemus yhdestä suuresta kaiken perustana olevasta elämästä antaa meille voimaa maailman moninaisuuden ja ristiriitojen keskellä.

 

      Kestävän mielenrauhan tae on pysyä aina puolueettomana päältäkatsojana.

 

Mielenrauhasi on järkkymätön kun suhtaudut välinpitämättömästi ilmiömaailmaan.

 

      Joka ei koskaan poistu jumalallisesta keskuksestaan säilyttää mielenrauhansa järkkymättömänä kaikissa elämän käänteissä ja tilanteissa.

 

       Suojaudu kaikkea epäolennaista vastaan pysyttelemällä jatkuvassa yhteydessä sieluusi.

 

         Kun sielu koskettaa ihmistä, hän oppii luonnostaan uhraamaan vähempiarvoiset asiat ja kohdistamaan huomionsa siihen, mikä on merkittävää, arvokasta, jumalallista ja todellista.

 

          Luonnon kauneus ja rauha riisuvat ihmisen kaikesta ihmisyhteisöjen luomasta keinotekoisuudesta ja teeskentelystä, mielen ja sydämen kieroutuneisuudesta, kilpailunhalusta, oman edun tavoittelusta, turhamaisuudesta ja kulttuurimme levottomuudesta ja pinnallisuudesta.

 

         Sisäinen hiljaisuus luo oikean ilmapiirin onnistuneelle keskustelulle, joka kohdistuu olennaiseen.

 

Turhat sanat paljastavat sisäisen tyhjyyden.

 

          Puheen voima syntyy hiljaisuuden voimasta.

 

            Kykenemme rakastamaan lähimmäisiämme ja työtämme kun jokaisena hetkenä vaalimme yhteyttä rakkauden jumalalliseen alkulähteeseen.

 

      Rakkaus virtaa kauttamme kun olemme avautuneet sielulle, jonka olemus on rakkaus.

 

       Elämä on jatkuvaa muutosta ja muuttumista, ja kuolema on vain tavallista isompi muutos.

 

Joka on oppinut kiinnittymättömyyden taidon, suhtautuu myös kuolemaan tyynesti.

 

 

Keskustelu 4

TIMO Keskustelut olivat kiintoisia. Etsivän ihmisen kuten sinun kanssasi tulee esiin aika mielenkiintoisia aiheita.

LF Itse etsin kyllä lisää, mutta koen löytäneeni jo aika paljon. Oli kiva jutella, sillä kaikesta huolimatta tuntui, että pystyin olemaan kristitty, vaikka juttelimme muistakin vaikutteista. Dialogi on tärkeää juu.

TIMO Minulle eräs tärkeä motiivi on yrittää mahdollisimman pitkälle ymmärtää sitä miten ja minkä lakien mukaan maailma toimii ihminen mukaan lukien. Uskonnoissa se ei ole aina välttämättä tärkein tehtävä, vaikka myös ne pyrkivät siihen jossain määrin.

LF Se vaan, että uskon kautta pystyy ymmärtämään todella tärkeitä asioita todellisuudesta mihin ei muuten kykenisi. Ne eivät ole vastakohdat.

TIMO En minäkään kuvittele esim. eri tieteiden, filosofian ja oman ajatteluni kautta ymmärtäväni aivan kaikkia asioita. Tiedän suunnilleen mitä voin tietää varmasti ja mitä en voi tietää. Uskomattomia mysteereitä on elämässä joka puolella. Jos mysteereille ja käsittämättömille asioille annetaan selitykseksi Jumala, selittääkö se mitään? Itse kartan ainakin sitä, että annan joillekin luonnollisille asioille kuten vaikka joillekin mystisille kokemuksille yliluonnollista tulkintaa. Kokemukset eivät riipu jostain persoonallisen Jumalan armosta tms.. Joo kyllä monet ajattelevat juuri niin että usko ja tiede ym. voivat täydentää toisiaan. Fundamentalistinen Raamatun tulkinta on kyllä ristiriidassa tieteen kanssa.

LF Olen pahoillani, mutta en enää voi keskustella kanssasi new age-asioista, koska minun tulee saada mahdollisimman vähän niitä vaikutteita, enkä usko, että ne ovat sinullekaan hyväksi. Viime keväänä yritin selvittää juurikin sitä, millä logiikalla tämä kaikki toimii. Ei pidä leikkiä tulella. Siitä eksytyksestä pysyn erossa. Luulen, että todellisuuden toimintatapa vaihtelee sen mukaan, mihin luotat. Jumalan yhteyteen ja toimintaan löytyy ymmärrystä rukouksen kautta. Muista, sinuakin rakastetaan. Et ole yksin, vaan Jumala rakastaa sinua oikeasti. Älä luulekaan, että sinut olisi unohdettu, hyljätty, sillä se on se mitä paholainen yrittää saada sinut uskomaan. Sinua rakastetaan! Siunattua joulua!

TIMO Ei ole pakko keskustella new age asioista. Näkemyksesi, että ne eivät ole minullekaan hyväksi, oli vähän ärsyttävä. Miten voit sanoa mikä on minulle hyväksi? Oletko rakastunut minuun vai esititkö vain sen usein kuullun latteuden että Jumala rakastaa minua? Minun Jumalani toki rakastaa kaikkia maan päällä ja aurinkokunnassa eläviä olentoja lämpöä, valoa ja elämän voimaa välittävän auringon tavoin. Tällainen Jumala käsite on ainakin empiirisesti todistettavissa. Kirjoitat ”Viime keväänä yritin selvittää juurikin sitä, millä logiikalla tämä kaikki toimii. Ei pidä leikkiä tulella”. Kaikki tieteellinen sivistys ja mm. korkeakouluopinnot tähtäävät elämän ja todellisuuden ymmärtämiseen. Onko se siis jotain ”paholaisen” juonia tai eksytystä? Mielestäni tämä pyrkimys ymmärtämiseen on kyllä huomattavasti tärkeämpää kuin usko.

LF Tarkoitin, että tiede ei voi selittää kaikista syvimmin ja että on korkeampaa viisautta, niin kuin Jumalan ilmoitus Raamatun välityksellä ja Sanan eläminen todeksi. Jumalayhteydessä ihminen voi saada korkeampaa tietoa. Tämän maailman viisaus ei ole sitä kaikkein ylintä, vaan Hengessä ymmärretty viisaus, mitä maailma kutsuu ”hullutukseksi”, joka kirkastuu ihmiselle uskon kautta. Tästä Paavalin ensimmäisessä kirjeessä korinttilaisille 1:17-2:16.. Korotin tuota, että Jumala rakastaa sinua, koska kliseisyydessään se on niin totta kuin voi olla. Puhuit siitä, että olet ollut yksinäinen. Halusin muistuttaa, ettei syytä huoleen, koska et ole yksin… Jumalan rakkaudellisuuden kokeminen ja ymmärtäminen on elämän suurimpia mysteerejä, joka ei tyhjenny mihinkään. Siitä riittää ammennettavaa ikuisiksi ajoiksi.

TIMO Tieteen kannattajat katsovat että tiede on paras maailmankatsomuksen perusta. Tiede kehittyy eikä se vielä kykene selittämään kaikkea. Maailmankaikkeus on liian suuri, monimutkainen ja ihmeellinen paikka, että tiede voisi sitä täysin ymmärtää. Uskovat uskovat ilmoituksen ylivertaisuuteen, hindut Upanisadeihin ja Vedoihin, muslimit Koraaniin ja kristityt Raamattuun. Useimmat ihmiset ottavat maailmankuvaansa aineksia tieteestä, uskonnosta ja filosofiasta yms.. ”Jumalayhteydessä ihminen voi saada korkeampaa tietoa.” Kuinka pukisit tuon tiedon sanoiksi? Ja miten jumalayhteys määritellään? Eri ihmiset varmasti kokevat ja määrittelevät sen omalla tavallaan. En usko, että on kahta eri viisautta, tämän maailman viisautta ja henkistä viisautta. Todella viisas ihminen osaa yhdistää ne. Usko absurdeihin opinkappaleisiin, kuten ruumiin ylösnousemukseen, voi todella olla hulluutta ja jäädäkin sellaiseksi, mielestäni. Se on muuten yksi kirkollisen uskon keskeinen oppi. Avarammin ajatteleva voi tulkita Raamatun kertomuksia myyteiksi ja vertauskuviksi. Miksi ajattelet, että voisin ymmärtää Jumalan rakkauden väärin? Minulla on suora ja autenttinen kokemus elämän realiteeteista ja myös tästä Jumalan, jumaluuden tai maailmankaikkeuden rakkaudesta. Onko sille olemassa jokin oikea ja väärä tulkinta? Itse katson, että monien uskonnollisten ryhmien tulkinta Jumalan rakkaudesta on kapea ja vääristynyt, koska he ajattelevat olevansa jossain erityisessä asemassa toisten yläpuolella. Tätä rakkautta en ole epäillyt. Yhteys jumaluuteen tai Jumalaan ei mielestäni ole ratkaisu tai lääke yksinäisyyteen. Toiset ihmiset ovat vastaus inhimillisiin tarpeisiin.

Vuodelta 2008

Katkelmia sisäiseltä tieltä 13

Teosofi 6 1993 

Mitä on ihminen? Emme voi määritellä ihmistä ja sanoa mihin hänen rajansa ulottuvat, sillä hän on kaikkeus itse henkisine hierarkioineen.

Kun kaikki tiet näyttävät olevan tukossa, käänny ympäri ja kolkuta sisimpäsi ovea!

Henkinen tie on seikkailu, joka on koettava, mahdollisuus johon on tartuttava – silloin kun haluamme elämältä jotain enemmän.

Totuuden etsijän tulee olla täydellisen riippumaton ja itseensä nojaava. Vain suora suhde totuuden lähteeseen voi paljastaa hänelle totuuden.

Henkiset aatteet ja ihanteet ovat vain omahyväisyytemme naamio niin kauan kuin emme kulje luopumusten, kieltäymysten ja palvelun tietä.

Ihminen on kerjäläinen maailmassa siihen asti kunnes hän löytää Jumalan tai korkeamman voiman ja voittaa maailman vetovoiman.

Sielu on mieltä korkeampi, vapaampi, autuaampi ja jumalallisempi taso.

Sielu, kätkettynä ja keskenkasvuisenakin, on ainoa ihmisessä oleva valaiseva, puhdas, turmeltumaton ja aito henkinen olemus. Se juuri on oppaamme tiellä.

Mielen on lähes mahdotonta olla suorassa suhteessa todellisuuteen. Se värittää aina kaiken oman laatunsa mukaisesti. Teosofisessa kirjassa Hiljaisuuden ääni onkin sanottu: ”Mieli on suuri todellisuuden tappaja. Oppilas tapakoon tappajan”.

Vaikka meditaatio viekin meidät mielen tuolle puolen, se samalla myös laajentaa ja rikastuttaa mielemme toimintaa salaperäisesti.

Yksilöllisen mielemme takaa ja sisältä voimme löytää jumalallisen mielen ja sen suuremman älykkyyden ja voiman.

Puolueeton tarkkaaminen ja meditatiivinen hiljaisuus hävittävät vähitellen egon ja keinotekoisen minärakennelman.

Kun persoonallinen minä on syrjäytetty, sisäisen itsen läsnäolo on täyttä.

On turhaa puhua ihmisille joogasta tai meditaatiosta ennen kuin heissä syntyy aitoa henkistä janoa, ennen kuin heistä tulee todellisia etsijöitä ja ennen kuin he ovat valmiit luopumaan materialistisista käsityksistään, itsekeskeisistä asenteistaan ja tunnustamaan henkiset arvot.

On turha puhua ihmisille henkisyydestä ennen kuin heille kehittyy aitoja henkisiä tarpeita kuten tarkoituksen tarve, kauneuden tarve ja hiljaisuuden kokemisen ja pyhän tuntemisen tarpeet.

Sisäisellä tiellä ihmisen kaikki keskeiset psyykkiset ja henkiset voimat ja voimavarat kehittyvät, ihanteellisessa tapauksessa mahdollisimman tasapuolisesti: rakkauden voima, tahdon voima, äly ja intuitio. Sielun vaikutusvalta persoonallisuuteen kasvaa. Tämän myötä myös kaikki persoonallisuuden kyvyt saavat lisää pontta.

Henkisen pyrkimyksen hedelmiä ovat suurempi elinvoimaisuus, värähtelytason kohoaminen, keskittymiskyvyn paraneminen, suuremmat sympatian ja rakkauden voimat, luovan älykkyyden kehittyminen, oivalluskyvyn parantuminen sekä lisääntyvät mystisen yhteyden kokemukset.

Henkinen elämä voi olla mystisen ykseyden tavoittelemista. Vain avautumalla sisäisesti ja suoran kokemuksen kautta voimme oppia tuntemaan mitä sellainen itämaistenkin uskontojen lupaama mystinen ykseys voisi tarkoittaa.

Henkisessä tietoisuudessa voimme kokea olevamme syvässä yhteydessä kaikkeen aistimaamme ja kohtaamaamme ja sisäisen avaruuden kautta näkymättömän maailman asioihin.

Sitä mukaa kun auramme pyrkimyksen, meditaation ja palvelun tuloksena puhdistuu ja laajenee, alamme tuntea ja kokea maailmaa aivan uusista ulottuvuuksista käsin.

Mietiskelyn kautta voimme tuntea näkyvän maailman takana olevan henkisen maailman.

Mietiskelyn kautta voimme tulla välikappaleeksi, jonka kautta jumalallinen valo, rakkaus ja tahto virtaavat maailmaan.

Yksin ollessamme voimme olla syvimmin tietoisia itsestämme sieluina, puhtaana, persoonattomana tietoisuutena.

Sisäinen muuntuminen ja henkistyminen tapahtuvat parhaiten yksinäisyydessä. Silloin voimme olla suorassa syvässä suhteessa henkiseen lähteeseemme ja vastaanottaa täydesti siitä laskeutuvia puhdistavia, muuntavia, lunastavia ja valaisevia energioita.

Yksinäisyydessä tietoisuus voi helpoiten suuntautua sisäänpäin, koska läsnä ei ole mitään, johon se välttämättä voisi tai haluaisi kiinnittyä.

Täysi ja varaukseton yksin oleminen hävittää egon, ja samalla häviää siihen helposti liittyvä yksinäisyyden tunne.

Kun kykenemme olemaan täydesti ja varauksettomasti yksin, kykenemme olemaan myös täydesti ja varauksettomasti yhdessä.

Yksin oleminen kasvattaa meitä voimassa ja rakkaudessa jotta voisimme olla syvemmin ja täydemmin yhdessä.

Usein fyysinen yhteys erottaa ja erossa olo yhdistää meidät vaikka kuvittelemmekin päinvastaista.

Rakkaus ja myötätunto ilman kiintymystä ja pyyteitä heräävät universaalin rakkauden koskettaessa meitä.

Toinen ihminen voidaan aidosti kohdata siinä hiljaisuudessa, jonka täyttää sielumme säteilevä läsnäolo.

Persoonallinen minä rakastaa aina joitakin ihmisiä ja toisia taas ei. Henkinen minä taas voi rakastaa kaikkia tasapuolisesti.

Henkisellä tiellä rajoittunut ja takertuva rakkaus muuttuu rajoittumattomaksi rakkaudeksi.

Ihmisten väliset suhteet, joissa kiintymykset, pyyteet ja itsekkyys hallitsevat, eivät jätä toiselle ihmiselle sijaa olla oma itsensä. Pyyteetön sielullinen suhde sen sijaan antaa toiselle täydellisen vapauden ja riippumattomuuden.

Lähimmäisen rakkaus ei ole vain sitä, että autamme heitä heidän henkilökohtaisten tarpeidensa tyydyttämisessä. Se on yhtä usein myös sitä, että opetamme heitä jalostamaan niitä.

Ymmärtäkäämme itsemme ajattomana tietoisuutena, joka ei ole milloinkaan syntynyt ja joka ei milloinkaan kuole.

Kaikki ylimääräinen huomio tulevaisuuttamme tai menneisyyttämme kohtaan vähentää tietoisuutemme uudistavaa läsnäoloa ja luovaa voimaa nykyisyydessä.

Meidän on ylitettävä aineellinen ja aistittava ja saavutettava henkinen ja transkendentti. Sitten voimme kokea henkisen ja aineellisen yhtenä jakamattomana kokonaisuutena.

Mitä enemmän henkisen opettajan ympärillä on tietämättömyyttä, sitä vähimmin avuin hän voi saada arvostusta ja seuraajia.

Viisaimman henkisen opettajan luokse oppilaat eivät enää palaa.

Viisaan mielentyyneyttä ei voi järkyttää mikään sisäinen tai ulkoinen asia. Mikäli näin tapahtuisi, se merkitsisi, ettei hän eläisi perimmäisessä todellisuudessa, vaan edelleen ilmiömaailmassa.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 18

Teosofi 5 1994

Ylistäkäämme luojaamme. Hänen kauttaan me olemme, mitä olemme.

Elämä saa meidät usein tuntemaan itsemme hölmöiksi, jotta oppisimme luottamaan Jumalaan emmekä ensisijaisesti omaan järkeemme.

Ainoa rakkaus, jossa emme koskaan jää vaille vastarakkautta, on rakkaus Jumalaan.

Jumalasuhde on ensisijainen, ihmissuhde toissijainen.

Tosi ihmisyys perustuu jumalasuhteeseen, ei siihen että vertailemme itseämme muihin.

Aito yksilöllisyytemme kehittyy ensisijaisesti jumalasuhteen ja vasta toissijaisesti ihmissuhteiden kautta.

Ihmiset ovat usein vääristävä peili, koska he mittaavat meitä vain ulkonaisten asioiden mukaan. Jumala yksin näkee aidon itsemme.

Ihmisten joukossa löydämme lukemattomia tekosyitä olla tekemättä kääntymystä tai parannusta. Jumalan, täydellisen olennon, edessä emme kuitenkaan löydä mitään puolustusta itsellemme.

Elämä on meille annettu jotta voisimme itsekin tulla antajiksi.

Kun olemme vailla ulkonaisia ilon aiheita, meillä on parempi mahdollisuus löytää sisäisiä.

Olemuksessamme on voimia, jotka jatkuvasti pakottavat meitä suuntautumaan ulospäin, etsimään kokemuksia, toimimaan ja tekemään myös asioita, joita emme varsinaisesti tahdo. Sisäisellä tiellä voimme oppia muuntamaan kaikki ulospäin pyrkivät voimat sisäiseksi henkiseksi voimaksi ja valoksi. Meidän tulee oppia pysymään liikkumatta sisäisessä keskuksessamme tehdäksemme vain sitä mitä me todella tahdomme. Pyrimme siihen että kaikista toiminnoistamme tulee tahdonalaisia ja hallittuja ja että elämästämme on riisuttu pois kaikki turha ja harkitsematon energiahukka.

Kun maailmassa ei ole mitään, mikä vetäisi meitä puoleensa, kaikki sisäiset voimamme ja energiamme palaavat alkulähteelleen, missä ne vahvistuvat ja uudistuvat.

Emme voi saavuttaa henkisiä korkeuksia mikäli emme pyri, yritä täysillä, rakasta, keskity, omistaudu tehtävillemme ja uppoudu niihin, ellei meissä ole antaumusta ja intohimoa.

Hengen korkeimmat huiput on valloitettava yhä uudelleen. Ellemme niin tee, elämämme muuttuu jälleen latteaksi ja arkipäiväiseksi. Menneisyyden ponnistelut ja henkiset kokemukset eivät enää riitä kohottamaan elämäämme nykyisyydessä. Omistautumalla, keskittymällä ja uppoutumalla meidän on kohotettava värähtelytasoamme ja tavoitettava ilo, valo, rakkaus ja innoitus.

Välillä olemme heikkoja, välillä voimakkaita, välillä mielemme on kirkas, välillä sumea. Maailmankaikkeus antaa ja ottaa. Meidän ei tule nurkua, vaan sopeutua sen tahtoon ja ohjaukseen. Henkisellä tiellä meidän tulee yhtä enemmän toimia sopusoinnussa suuren kokonaisuuden jaksojen, rytmien ja energioiden kanssa.

Mitä syvemmin tunnemme jumalallisen armon, kosmisen rakkauden, jumalallisen läsnäolon ja täyteyden, sitä tuskallisemmin saamme usein myös tuntea niiden poissaolon, armottoman ja raastavan tyhjyyden.

Jos tänään esiintyy ankaraa henkistä kuivuutta, huomenna voi olla luvassa kirkkautta ja loistoa.

Henkisessä elämässä vaikuttaa tasapainon laki. Mitä syvemmin tyhjyys, ikävystyminen, yksinäisyys ja erossa olemisen tuska meitä raastavat, sitä suloisempina saapuvat pyhän hengen vuodatus ja autuuden balsami.

Älä koskaan määrittele omia rajojasi, sillä eläessäsi hengen koulussa tulet osaksi rajatonta!

Ylimaallista valon ja rakkauden energiaa laskeutuu yllesi kun vähiten sitä odotat.

Syntyessämme armon avulla uudelleen, paranevat kolhut, joita olemme elämän polulla saaneet.

Yksinäisyyden tunteeseen auttaa lääkkeeksi vieläkin syvempi yksinäisyys, jossa emme enää kaipaa ihmisiä, jossa olemisen laajuus ja täyteys voivat täyttää meidät ja aikanaan myös innoittaa meitä.

Yksinäisyys on mahdollisuus olla häiriöttömästi ja syvästi yhteydessä alkuperustaamme.

Yksinäisyys voi olla mahdollisuus tulla todeksi ja syväksi.

Henkinen maanpakolaisuutemme päättyy oman olemisemme sulautuessa korkeimman olemiseen.

Vaietessamme voimme tuntea Jumalan olemisen voiman.

Kun itse emme toimi, voimme tuntea kuinka näkymätön toimii meissä.

Energia, jonka kulutamme joutavaan puheeseen, voidaan kääntää sisäänpäin ja käyttää siltana mielen ja sielun välillä.

Vasta kun olemme oppineet vaikenemaan ja antamaan hiljaisuudelle sijan sydämissämme, tulevat lähimmäisemme kuunteleminen ja täysin tasa-arvoiset ihmissuhteet mahdollisiksi.

Hiljainen mieli on kuin peili, joka heijastaa ympäröivää todellisuutta sellaisena kuin se on.

Henkinen virtaus ylhäältä antaa elämän, rakkauden ja yhteyden toisiin olentoihin. Sitä ilman olemme vain puhuvia olkinukkeja.

Ihminen ei voi luoda yhteyttä toiseen ihmiseen. Jumalan rakastava energia tekee sen.

Mitä kamppailuja olemmekin käyneet ja miten vaikeaksi olemmekin kokeneet voittaa ihmisten välistä epäluottamusta, tämän on täysin merkityksetöntä kun jumalallinen rakkaus virtaa sydämiimme.

Kasvumme ja kamppailumme ovat ehkä jossain määrin näennäisiä, sillä ne koskevat lähinnä vain käyttövälineitämme, ei niinkään sitä mitä me perimmältään aina olemme.

Viisaudella ei ole mitään tekemistä tietomäärän tai oppiarvojen kanssa. Se joko ilmenee kauttamme tai sitä ei ole.

Maailman asiat koskettavat meitä vain ulkoapäin. Vain Jumalalla ja rakastetullamme on pääsy sisimpäämme.

Aistimaailma ei sisällä sellaista läheisyyttä ja koskettavuutta kuin henkinen todellisuus, jonka kanssa olemme välittömästi yhtä.

Henkistä itseämme emme voi tuntea ja tiedostaa sillä tiedostaminen edellyttää aina kaksinaisuutta tiedon ja sen kohteen välillä. Voimme vain elää ja olla tämä itse.

Ulkomaailmasta saatu ilo on osittaista, välillistä ja hetkellistä. Hengestä saatu ilo on välitöntä, täyttä ja ajatonta.

Kaikki päihteet ovat tarpeettomia koska voimme päihtyä ja huumaantua jumalallisesta elämästä ja energiasta.

Elämän murheet ja vastoinkäymiset tulisi ottaa henkisenä koulutuksena.

Pulmat ja ongelmat, jotka polulla kohtaavat meitä, eivät ratkea älyn tietä. Luottamus, rohkeus, omistautuminen ja antautuminen voivat ne haihduttaa.

Hiljaisuuteen vetäytyminen ja meditaatio ovat lääke kaikenlaisiin elämän vaikeuksiin. Toisena tulee aika. Nämä muuttavat lopulta kaiken parhain päin.

Vastoinkäyminen lisää usein henkisiä voimiamme enemmän kuin onnistuminen.

Vahva itseluottamus syntyy vastoinkäymisten voittamisesta.

Joskus meille voi olla hyväksi toimia myös omaa välitöntä etuamme vastaan.

Usein meille on eduksi, että kaipuumme eivät toteudu. Niiden voima jää silloin itsellemme.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 3

Teosofi 3 91

Sisäinen avautuminen on luonnollinen ihme. Sen kautta alkaa ymmärtää, että kaikki kehitys on samanlaista suurta ihmettä. Vakuutumme siitä, että kaiken kehityksen alkuperä on yliaistillisissa luonnon ja hengen voimissa. Kaikissa ilmiöissä alamme aavistaa niiden näkymätöntä alkusyytä.

Meditaatio lähtee käyntiin rakkaudesta Jumalaa ja näkymätöntä kohtaan. Tunteeton ja kylmä keskittyminen ei saa sielua avartumaan kohti henkisiä maailmoja.

Meditaatiossa ihmisen kaikki voimat ovat toiminnassa, sekä tiedostetut että tiedostamattomat, avoimet ja kätketyt energiat.

Meditaatio elvyttää ja antaa valmiuksia, toiminta vakiinnuttaa tulokset.

Onni ei perustu pelkästään harmoniaan, vaan myös muutoksiin ja ristiriitoihin.

Luovuuden, alati uudistuvan elämän tie ei voi olla suoraviivainen.

Eikö kaikkien henkisellä tiellä kohtaamiemme vastusten ja esteiden tarkoituksena ole vain saada meidät lujemmin etsimään sisäistä valoa?

Ihminen ei ole koskaan valmis, hän on aina tulemisen tilassa.

Ihminen luo ja rakentaa itseään. Hän on sekä työntekijä, työväline että työn kohde.

Itsekkyys rajoittaa ja kaventaa ihmistä. Mitä enemmän ihminen tavoittelee vain omaa etuaan, sitä köyhemmäksi muuttuu hänen sisäinen elämänsä. Epäitsekkyys taas avartaa ihmisen sielua. Raja itsen ja muiden välillä kuroutuu umpeen. Takertuminen itsekkyyteen johtuu pelosta, luullaan että sielu on riippuvainen pyyteistä ja niiden täyttämisestä.

Kun ihminen on hyvä, hän tajuaa myös maailman hyväksi. Hän on silloin lähellä Jumalaa ja voi havaita hänet. Jos ihminen on paha, hän on silloin kaukana todesta, hyvästä ja kauniista. Hän ei voi uskoa niiden olemassaoloon, koska hänellä ei ole aistia niiden havaitsemiseen.

Todellisuuden loppuun asti käsittäminen edellyttää itsensä tuntemista. Muutoin näkee maailman vain oman rakenteensa lävitse. Itsensä tunteminen on kuitenkin vaikeaa.

Filosofian ihanne nähdä ja kuvata todellisuutta kuten se on itsessään, ilman inhimillisen tajunnan vääristymiä ja rajoituksia, voi käytännössä tarkoittaa vain henkistä kasvuprosessia, jossa ihminen vapautuu itsekeskeisistä suhteistaan maailmaan.

Siinä määrin kuin ihmisessä itsessään on universaalisuutta, hän voi tiedostaa maailman universaaleja puolia.

Itsekasvatus on ehdottoman tärkeää. Se kehittää energialle hienostuneemmat käyttömuodot. Sisäisen elämän myötä vapautunut energia kuluu silloin viisaaseen toimintaan. Jos jalostumattomana saisimme käyttöömme korkeampaa energiaa, kuluttaisimme sen itsekkäästi.

Joogassa alemman persoonallisuuden on hiljennyttävä ja kaikkien pyyteiden, jopa valaistumisen pyyteenkin, on vaiettava. Ihmisen on ponnisteltava, mutta samalla hänen on nöyränä odotettava.

Onnellisuus on suurelta osin sisäinen, tahdosta riippumaton tila. Tietoisuus saa silloin voimaa itsestään eikä se ole riippuvainen mistään ulkopuolisesta.

Ulkoinen sopusointu ja harmonia elämäntavassa edesauttavat saavuttamaan sisäistä harmoniaa mietiskelyssä.

Ihminen on itselleen salaisuus, jooga on avain. Se vie häntä kohti tietoa. Mutta tuo tieto on vihkimyksen oven takana, joka täytyy ensin osata aukaista.

Ihminen on kuin koko maailmankaikkeutta käsittelevä kirja. Se täytyy vain avata ja sitä on opittava lukemaan. Osaan sisältyy kokonaisuus. Universaali ilmenee yksilössä. Kuten alhaalla, niin myös ylhäällä.

Henkisellä tiellä tulemme pimeydestä valoon, mutta se johdattaakin meidät syvyyteen.

On tärkeää uskoa joogatiehen ja korkeampiin voimiin. Ilman luottamusta meditaatio on mahdotonta. Luottamuksen korkein ilmaus on: ”tapahtukoon sinun tahtosi”.

Mystikon tehtävänä on vaalia vastaanottimensa puhtautta ja tuoda henkinen energia alas näkyvään maailmaan.

Maailma on hyvin paradoksaalinen paikka. Paradoksi syntyy näkyvän maailman ja vain aavistetun, näkymättömän välisestä suhteesta. Jos alamme kuunnella näkymätöntä, eikö ole vaarana, että joudumme haaksirikkoon, putoamme tyhjyyteen?

Maallisessa elämässä työmme perustuu varmoihin käsityksiin toimintamme tuloksista ja maailman laeista. Uskonnollisuus taas on tuntemattoman tavoittelua, vain aavistetun etsimistä.

Aitoon uskontoon sisältyy pyrkimys transkendenssiin ja ihmisen rajojen ylittämiseen. Siihen ihminen on kuitenkin vielä usein liian pelokas ja maalliseen takertunut. Hauraan sielun täytyy vielä kypsyä ennen kuin se voi kohdata perimmäisen todellisuuden.

Tiedostaessamme mistä aineksista olemme tehdyt, häviää kaikki tekopyhyys.

Mitä on kärsimys? Se on unitila. Henki ei silloin valaise riittävästi ja puhtaalla energiallaan tyydytä ihmistä sisäisesti.

Valaistuminen on hereilläoloa, valppautta, itsetietoisuutta.

Kun henki ei valaise, silloin ihmisen alempi luonto saa helposti vallan. Hän uskoo silloin kaiken arvokkaan löytyvän ulkopuoleltaan, aistien kohteista.

Paheellinen elämä, juoppous, rikollisuus, ahneus ja itsekkyys ovat unitilaa.

Kun henkinen persoonallisuus ottaa meissä herruuden vietit hellittävät, tunteet tasapainottuvat ja keskittyminen tulee helpommaksi.

Elääkseen onnellisena ihmisen tulee löytää ilo itsestään. Hänen tulee rakentaa itselleen välineet vastaanottaa taivaallista leipää, Jumalan ehtymätöntä iloa ja rakkautta.

Kuinka paljon olemme rakastaneet, eikö se ole moraalisen ja henkisen kehityksemme mitta?

Viisas antaa rakkauden virrata lävitseen kohti toisia, siksi se yhä uudelleen palaa hänen luokseen. Suuri sielu on valmis antamaan, siksi häneltä ei koskaan puutu mitään.

Maailma voi näyttää kylmältä ja rakkaudettomalta paikalta. Se on sitä vain silloin kun meillä ei ole uskoa itseemme eikä halua antaa.

Ilman suoraa ja rehellistä suhdetta itseemme ei voi olla suoraa ja rehellistä suhdetta toisiin.

Auktoriteettiin nojautuen ihminen ei voi koskaan löytää elämänsä luovaa keskusta. Mikäli toiminta ei kumpua syvältä meistä, sillä ei ole mitään sielua kasvattavaa voimaa.

Jooga on paluuta harmoniaan. Tie kulkee kieltäymysten kautta alkutilaan, alkuharmoniaan. Löytääksemme korkeamman itsemme, meidän on uhrattava alempi persoonallisuutemme. Todellisuudessa kaikki kehitys on kuitenkin antaumuksen ja itsensä myöntämisen virrassa etenevää Jumalan lähestymistä.