Antahkarana

Antahkarana on varmasti useimmille melko uusi ja outo käsite. Se on osa uuden aikakauden esoteerista opetusta missä päämääränä on ihmisen ylösnousemus hengen valtakuntaan. Päästäkseen sinne ihmisen on rakennettava silta, mitä kutsutaan antahkaranaksi. Kun se on rakennettu, vihitty samalla huomaa, että se on illuusio. Se on vain metafora. Kun hän saa kosketuksen hengen värähtelyyn ja energiaan, hänen koko alempi luontonsa mukaan lukien mieli muuntuu ja kirkastuu ja kohoaa hengen energioiden kautta. Mitään siltaa ei varsinaisesti ole olemassa. Henki ottaa valtaansa ihmisen. Se järjestää ja harmonisoi kaiken hänessä omalla ylivertaisella viisaudellaan.

Ihmisen kolme jumalallista aspektia, persoonallisuus, sielu ja monadi ovat kaikki mukana antahkaranan luomisessa. Se muodostuu kolmesta säikeestä. Älyn tai luovan toiminnan säie saa alkunsa persoonallisuudesta ja sen sanotaan ankkuroituvan kurkkuun. Tietoisuuden säie saa alkunsa sielusta ja sen kerrotaan ankkuroituvan päähän. Elämän säie virtaa monadista sen kerrotaan ankkuroituvan sydämeen. Nämä kolme säiettä vastaavat kolmea pääenergiaa aurinkokunnassa, jotka ovat äly, rakkaus-viisaus sekä tahto. Nämä kolme perussäiettä lukuisine haarautumineen virtaavat kaikkialla ihmisen energiakehossa. Monta kertaa niiden ei voi kokea ankkuroituvan mihinkään määrättyyn paikkaan kehossa kuten sydämeen tai kurkkuun. Energioiden virtailu pään alueella on kaikkien helpointa tiedostaa kuten myös alaselässä ja juurichakrassa.

Antahkarana on valon silta, sateenkaarisilta, joka koostuu kaikkien seitsemän säteen energioista (ja väreistä) ja mielen energiasta. Valmiiksi saatettuna se liittää toisiinsa ihmisen persoonallisuuden, sielun, korkeamman mielen ja hengen. Se yhdistää hänet myös suureen kokonaisuuteen, makrokosmokseen, ja myös hänen kanssaihmisiinsä hienoin hengen valon energian säikein.

Antahkarana, persoonallisuuden, sielun ja monadin yhdistävä silta, on yksi esoteerisen viisauden monista salaisuuksista. Oppilas rakentaa sitä tietoisesti tai tietämättään palvelun ja sisäisen elämän kautta. Sen valmiiksi saattaminen ja ulottaminen hengen tasolle kestävät kauan. Antahkarana käsitteen kristallinkirkas selkeys nähdään kun hengen taso avautuu ja persoonallisuus ja monadi ovat sen välityksellä yhtä.

Sillan (antahkarana) rakentaminen persoonallisuuden, sielun ja hengen välille vapauttaa ihmisen tietoisuuden pienestä ja suljetusta ego keskuksesta, jolloin siitä tulee universaali tietoisuus, kahleeton, rajaton ja mittaamaton.

Avoin kanava ylös hengen energiaan vapauttaa ihmisen kaikesta erillisyydestä. Auransa ja henkensä kautta vapautunut ihminen voi olla hienoin sitein yhteydessä kanssaihmisiinsä, luontoon ja yliluontoon.

Kun antahkarana on rakennettu, se on aina toiminnassa. Se on kanava missä energiat virtaavat hyvin vapaasti. Tämä sateenkaarisilta on pystysuora linja ylös ihmisen juurichakrasta, sydämestä ja päästä ylös mittaamattomaan elämän lähteeseen.

Vihityllä on aina avoin kanava ylös jumalalliseen. Kaikissa korkeammissa vihkimyksissä antahkarana on aina toiminnassa. Sisäinen elämä on suureksi osaksi luonut sen ja se ylläpitää sitä edelleen. Hän on kuitenkin täysin vapaa tekemään monenlaisia asioita. Perättäisten vihkimysten kautta sisäisten energioiden virtaus muuttuu nopeammaksi ja esteettömämmäksi. Samaan aikaan energiat muuttuvat hienommiksi kuten myös substanssi, joka on myös viime kädessä energiaa. Se on vain negatiivista energiaa suhteessa hengen laskeutuvaan ja positiiviseen energiaan.

Antahkarana on rakentunut kaikkien seitsemän säteen laaduista. Ne kantavat mukanaan monenlaisia energioita mm. kaukaisista tähdistöistä ja esimerkiksi planeetta Venuksesta, naapuri aurinko Siriuksesta sekä monista täysin tuntemattomista lähteistä. Kun antahkarana on ulotettu henkeen asti, siinä virtaa niiden seitsemän aurinkokunnan energioiden yhdistelmä, jotka ovat ilmausta kosmisesta logoksesta, näin opettaa esoteerinen viisaus.

Antahkaranan kautta ihminen voi kokea hämmästyttävän monenlaisia energioita ja energioiden yhdistelmiä.

Yhtä hyvin kuin kanavaksi antahkaranaa voidaan nimittää kaapeliksi. Se on muodostunut lukuisista säikeistä, joissa virtaa sähköä ja elämää ja tietoisuutta ja erilaisia energioita ylös ja alas. Nämä energiat elävöittävät ihmisen mieltä ja hänen koko psykofyysistä olemustaan. Ne antavat hänelle iloa, terveyttä ja elinvoimaa, rakkautta, valoa ja henkistä voimaa.

Antahkaranan kautta vihitty voi lopulta tuoda alas laadultaan hyvin korkeita energioita. Niitä voidaan kutsua myös kosmisiksi energioiksi. Niillä on usein hyvin ylimaallinen laatu. Niihin voi liittää sellaisia sanoja kuin terveys, eheys, täyteys, kosminen rakkaus, parantaminen, pyhyys, ylenpalttinen elämä ja harmonia. Näillä energioilla on aina eri vivahteita, joita ei ilmeisesti ole mahdollista tarkemmin määritellä tai kuvata sanoilla. Kosmiset energiat ovat vielä hienompia kuin solaariset energiat ja planetaariset energiat. Ehkäpä asiaa selventää jos sanotaan, että solaariset energiat liittyvät seitsemään säteeseen kun taas kosmiset energiat liittyvät seitsemään henkeen Jumalan valtaistuimen edessä, jotka ovat seitsemän säteen prototyyppejä. Näin kirjoittaja asian hahmottaa. Korkea vihitty on todella jättänyt taakseen kosmisen fyysisen tason ja hänen tietoisuutensa on jatkuvasti kosmisella tunnetasolla ja kosmisella mentaalitasolla. Tämä kehitys sai alkunsa suuresta vapautumisesta, neljännestä vihkimyksestä, ja se on tulosta sitä seuraavista vihkimyksistä.

Vihittyjen rakentamat antantahkarat muodostavat planetaarisen antahkaranan. Korkeat vihityt muodostavat lopulta jonkinlaisen kosmisten energioiden aseman Maan päällä. On vaikea sanoa suoralta kädeltä miten nämä energiat vaikuttavat luontoon ja ihmiskuntaan kokonaisuutena.

Energiaa laskeutuu jatkuvasti korkeuksista, ja sen laatu riippuu mm. Maan asemasta toisiin planeettoihin ja tähdistöihin. Vihityn rakentaman antahkarana on samalla planetaarinen antahkarana. Vihittyjen rakentamien antahkaranoiden kautta Maa on yhteydessä toisiin planeettoihin ja joihinkin tähdistöihin.

Kaukaisten tähdistöjen energiat saapuvat Maahan yleensä kolminaisen auringon kautta ja jonkin hallitsevan planeetan kautta, kuten esimerkiksi Jupiterin tai Saturnuksen. Tämä vuorovaikutus perustuu yksinkertaisesti vetovoiman lakiin, jolla on fyysinen ja henkinen puoli. Toisinaan voi aistia ja aavistaa, että Maan, jonkin toisen aurinkokunnan planeetan (hallitseva planeetta) ja vaikuttavan tähdistön välille syntyy kanava. Energia virtaa silloin voimakkaana. Vihitty auttaa luomaan tätä kanavaa rakentamansa antahkaranan kautta, joka yhdessä muiden korkeiden hierarkian jäsenten luomien sateenkaarisiltojen kanssa on samalla planetaarinen antahkarana.

Mitä nämä erilaiset hienot energiat, joiden kanava vihitty on, sitten saavat aikaan Maan päällä, luonnossa ja ihmiskunnassa? Kun on monia vihittyjä, joiden tietoisuus on avautunut korkeisiin piireihin, parempia ja korkeampia energioita tulee saataville kaikille ja planeetan kehitys nopeutuu. Vetovoiman lain mukaisesti yksityisen ihmisen, ihmiskunnan tai planeetan saavuttama tietoisuuden taso vetää puoleensa ja kutsuu sitä seuraavaksi korkeammalla tasolla olevaa energian lähdettä, henkistä olentoa tai esimerkiksi jotain pelastavaa avataraa. Vihityt voivat auttaa luomaan planetaarista antahkaranaa, joka yhdistää Maan läheisemmin joihinkin toisiin planeettoihin kuten Venukseen ja myös kosmisille tasoille. Tämä tuo Maan päälle uusia ja korkeampia energioita. Tämä voi johtaa mm. siihen, että ihmisten elämässä aineen vetovoima vähenee ja että he suuntaavat huomionsa sisäisiin todellisuuksiin ja näkymättömään. Siten kulttuuri ja elämänmuoto muuttuvat sivistyneemmiksi ja sodat ehkä joskus vielä loppuvat. Maasta voi lopulta tulla ns. pyhä planeetta, jonka kautta jokin suuri säde voi ilmentää itseään. Tämä merkitsisi yhä suurempaa ja esteettömämpää energian ja elämän virtaa kosmoksesta.

Kirjoitettu suunnilleen nykyiseen muotoonsa vuosina 2006-8.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *