Vesimiehen aika

Uusi Safiiri 1 2008

Kirjoitukseni perustuu Alice A. Baileyn (1880-1949) esoteeriseen filosofiaan ja erityisesti hänen teokseensa Esoteric Psychology I ja II.

Tie ryhmätietoisuuteen. Vetäytyvä kuudes säde ja voimaan astuva seitsemäs säde.

Käsillä oleva Kalojen ajan päättyminen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että energiat, jotka ovat viimeisen 2000 vuoden ajan virranneet Kaloista, korvautuvat Vesimiehestä tulevilla energioilla. Astrologien mukaan aurinko alkoi siirtyä Vesimieheen noin 260 vuotta sitten. Vuonna 2000 Pohjantähti ja Vega olivat konjunktiossa, ja Baileyn mukaan tämä on merkkinä siitä, että silloin me todella astuimme Vesimiehen aikakaudelle. (The Labours of Hercules, 183). Vesimiehen aikakauden ja “uuden ajan” saapuminen on näin ollen tähtitieteellinen tosiasia. Uuden testamentin sanonta “maailmanloppu” viittaakin juuri tähän aikakauden päättymiseen ja uuden aikakauden alkamiseen eikä mihinkään viimeiseen tuomioon tms..
Kalojen energiat ovat erityisesti yhteydessä kuudenteen säteeseen. Vesimiehellä on taas yhteys mm. seitsemänteen säteeseen. Vesimiestä hallitsevat Uranus, Jupiter ja Kuu, jotka tuovat mukanaan 7., 2., ja 4. säteen energiat. (Esoteric Astrology, 139). Tänään voidaan kaikkialla voidaan nähdä Kalojen ja Vesimiehen energioiden välistä taistelua sekä kaaosta, joka liittyy 6. ja 7. säteen voimien yhteentörmäämiseen. Tästä johtuu nykyisen maailmankauden jännitys ja vaikeus. Kaikki mikä me näemme tapahtuvan fyysisellä tasolla on vain heijastusta ja seurausta sisäisistä ja subjektiivisista energioista ja tapahtumista. Kriisi on erityisen voimakas silloin kun molempien säteiden voima on yhtä suuri. Vastakkain ovat ne ihmisryhmät, jotka ovat sidoksissa menneisyyteen ja aineelliseen aspektiin, ja ne jotka näkevät vision, jotka tiedostavat jollain tavalla jumalallisen suunnitelman ja joita henkinen maailma vetää puoleensa. Vesimiehen inspiraation rekisteröivät kaikki, joita kiehtovat uudet “ajattelun koulukunnat.” Kalojen ajan voimiin taas reagoivat pääasiassa valistumattomat massat, ihmiset, jotka eivät vielä todella ajattele. Eräs seuraus 7. säteen kasvavasta ja 6. säteen hiipuvasta voimasta on se, että ne, joiden sielut tai persoonallisuudet eivät vastaa kumpaankaan näistä voimista, joutuvat ajoittaiseen hämmennyksen tai epätoivon tilaan. (Kansojen kohtalo, 30).
Kalojen aika tai kristillinen aika on korostanut auktoriteettia ja uskoa, Vesimiehen aika tulee painottamaan yksilön omaa ymmärrystä ja suoraa tietoa ja kokemusta. Tuleva Vesimiehen aikakausi tulee olemaan pääasiassa ryhmävuorovaikutuksen, ryhmäidealismin ja ryhmätietoisuuden aikakausi aivan kuten Kalojen aikakausi on ollut persoonallisuuden kehityksen, persoonallisuuden korostamisen ja persoonallisuuden tietoisuuden aikakausi. Itsekkyys tulee vähitellen katoamaan ja yksilön tahto sulautuu vapaaehtoisesti ryhmän tahtoon. (The Rays and the Initiations, 109). Vallitsevien sädevoimien seurauksena ihmiskunta tulee saavuttamaan tietoisuuden laajentumisen, joka paljastaa hänelle ryhmäsuhteet yksilöllisten ja itsekeskeisten henkilökohtaisten suhteiden sijasta. Nykyinen kasvava persoonaton suuntaus on jo askel kohti tätä. Siirryttäessä Kaloista Vesimieheen tietoisuuden polarisaatio muuttuu asteittain astraalisesta ja emotionaalisesta mentaaliseksi, ja Vesimiehen sivilisaatio tulee lopulta olemaan intuitiivinen. Vesimiehen aikaa tulee suuressa määrin hallitsemaan rakastavan ymmärtämyksen laki, (ei jakaumien laki kuten tänään), ja sitä tulee luonnehtimaan kansainvälisyyden henki, uusi universaali maailmanuskonto ja ihmisen tietoisuuden siirtyminen aineellisten asioiden maailmasta henkiseen todellisuuteen. Materialismi tulee häviämään ja koko elämä tulkitaan energioiden näkökulmasta.
Kuudes säde on siis vetäytymässä ja seitsemännen säteen voima kasvaa vakaasti. Omistautumisen sininen säde muuttuu nyt seremoniallisen säteen säteen violetiksi. Maailmankaikkeuden suuri muusikko vaihtaa sävellajia, soittaa toista nuottia ja saa siten aikaan pyörän kääntymisen, jolloin violetti säde, suuri G-nuotti, ilmentyy. Säteet tuovat mukanaan – kaikissa luonnonkunnissa – kaiken, mikä on sopusoinnussa niiden kanssa: ihmiset, korkeat tai alemmat devat, toivotut tai epätoivotut elementaalit, kukat, hedelmät, tietyntyyppisen kasvillisuuden ja erilajiset eläimet ja muodot. Säteen vetäytyminen on merkki jonkin erityisen muodon tai tietyntyyppisen eläinelämän lopullisesta häviämisestä, ja se johtaa jonkin kasvikunnan osan kuolemaan. Vetäytyvä kuudes säde ottaa mukaansa kaikki ne muodot, joiden perussävel on sininen – esimerkiksi ihmiset, jotka palvoen seurasivat jotakin tiettyä asiaa, henkilöä tai ideaa. Sen myötä poistuvat kaikki ne, joita me nimitämme fanaatikoiksi, ihmiset, jotka suoraviivaisella kiihkolla työskentelevät jonkin tiedostetun tavoitteen puolesta. Monet niistä kukista, joista me nyt iloitsemme, ovat katoamassa, esimerkiksi sinikello, hyasintti ja oliivi. Safiiri tulee harvinaiseksi ja turkoosi tulee kadottamaan sävynsä. Violetin, laventelinsinisen ja purppuran väriset kukat nousevat suosioon. Tämän kaiken takana on syvä tarkoitus. (Esoteric Psychology I, 122). Nykyinen nopea lajien katoaminen voi siis osittain johtua myös säteiden vaihtumisesta ja vaikutuksesta eikä ainoastaan ympäristötekijöistä.
Kuudennen säteen vaikutus sai ihmisten mielet kiinnittymään sellaisiin ihanteisiin kuin yksilöllisen uhrauksen tai palvelun ihanne, ja sen jakson aikana ilmaantuivat lukuisat lännen ja idän opastavat mystikot. Seitsemännen säteen vaikutus tulee aikanaan tuottamaan maagikon, joka kuuluu valkoisen magian luokkaan (ei kuten Atlantiksen päivinä, jolloin vallitsevana oli itsekäs tai musta magia). Valkoinen maagikko työskentelee luonnonvoimien parissa ja lahjoittaa ne takaisin edistyneen ihmiskunnan hallintaan. Tämän voidaan jo nähdä toteutuvan tällä ja viime vuosisadalla vaikuttaneiden tiedemiesten toiminnan kautta. Materialistinen aikamme taipumus on kuitenkin kääntänyt itsekkäisiin kanaviin paljon heidän maagisesta työstään.
Seuraavat suhteet kuudennen ja seitsemännen säteen välillä tulisi pitää selkeästi mielessään. Opiskelijoiden tulisi ymmärtää välittömän menneisyyden suhde välittömään tulevaisuuteen ja nähdä tässä suhteessa Jumalan suunnitelman toteutuminen ja ihmiskunnan tuleva pelastus:

a. Kuudes säde vaali visiota.
Seitsemäs säde tulee materialisoimaan vision.

b. Kuudes säde loi mystikon korkeimpana pyrkijän
tyyppinään.
Seitsemäs säde tulee kehittämään maagikon, joka työskentelee valkoisen magian alueella.

c. Osana kehityssuunnitelmaa kuudes säde johti separatismiin, nationalismiin ja nurkkakuntaisuuteen. Tämä johtui mielen valikoivasta luonteesta ja sen taipumuksesta jakaa ja erottaa.
Seitsemäs säde tulee tulee johtamaan yhteensulautumiseen ja synteesiin, sillä sen energia on tyyppiä, joka yhdistää hengen ja aineen.

d. Kuudennen säteen toiminta johti oppilasjoukkojen muodostamiseen, joiden jäsenet työskentelevät ryhmissä, mutta eivät läheisissä suhteissa, ja heillä on taipumusta sisäiseen eripuraisuuteen, joka perustuu persoonallisuuden reaktioihin.
Seitsemäs säde tulee kouluttamaan ja kasvattamaan vihittyjen ryhmiä, jotka työskentelevät läheisessä yhteydessä suunnitelmaan ja toinen toisiinsa.

e. Kuudes säde toi kaksinaisuuden tunteen ihmiskunnalle, joka piti itseään fyysisenä ykseytenä. Tämän asenteen edustajia ovat akateemiset materialistiset psykologit.
Seitsemäs säde tulee herättämään korkeamman ykseyden tajun, ensiksi suurille joukoille integroidussa persoonallisuudessa ja toiseksi maailman pyrkijöille sielun ja ruumiin yhteensulautumisessa.

f. Kuudes säde erottaa sen aspektin universaalista sähköenergiasta, jonka me tunnemme nykyaikaisena sähkönä ja jota tuotetaan palvelemaan ihmisen aineellisia tarpeita.
Seitsemännen säteen ajanjakso tekee ihmisen tutuksi sen sähköilmiöiden tyypin kanssa, joka tuottaa kaikkien muotojen koordinaation.

g. Kuudes säde opetti meille uhrauksen merkityksen ja ristiinnaulitseminen oli vihityille tämän opetuksen huomattavin tunnuskuva. Filantropia oli saman opetuksen ilmausta edistyneelle ihmiskunnalle. Ajattelemattomien massojen epämääräinen ihanne “olla hyvä” on saman motiivin ilmausta.
Seitsemäs säde tulee tuomaan tulevien vihittyjen tietoisuuteen ryhmäpalvelun ja ryhmäuhrauksen merkityksen. Tämä tulee aloittamaan “jumalallisen palvelun aikakauden”. Visio, jossa yksilön uhrautuu ryhmän puolesta ja palvelee ryhmäihannetta, tulee olemaan edistyneiden ajattelijajoukkojen päämäärä uudella ajalla, kun taas muulle ihmiskunnalle veljeys tulee olemaan heidän pyrkimyksensä johtoajatus. Näillä sanoilla on laajempi sisällys ja merkitys kuin tämän päivän ajattelijat voivat tietää ja ymmärtää.

h. Kuudes säde edisti individualismin hengen kasvua. Ryhmiä oli olemassa, mutta ne olivat sellaisten yksilöiden ryhmiä, jotka olivat kerääntyneet yksilön ympärille.
Seitsemäs säde tulee vaalimaan ryhmähenkeä, ja ryhmän rytmi, ryhmän päämäärä ja ryhmän ritualistinen toiminta tulevat olemaan perusilmiöt.

i. Kuudennen säteen vaikutus toi ihmisille kyvyn ymmärtää historiallista Kristusta ja kyvyn kehittää kristillisen uskon rakenne, jota väritti visio suuresta rakkauden pojasta, mutta rajoitti kapeaan idealismiin perustuva yletön sotaisuus ja separatismi.
Seitsemäs säde tuo ihmiselle kyvyn havaita kosminen Kristus ja luoda se tulevaisuuden tieteellinen valon uskonto, joka tekee ihmisen kykeneväksi täyttämään historiallisen Kristuksen käskyn antaa hänen valonsa loistaa.

j. Kuudes säde tuotti suuren idealistiset uskonnot visioineen ja väistämättömässä kapeudessaan – kapeudessa, jota tarvitaan suojelemaan lapsisieluja.
Seitsemäs säde tulee vapauttamaan kehittyneet sielut lastentarha- asteelta ja aloittamaan sen jumalallisen tarkoituksen tieteellisen ymmärtämisen, joka tulee edistämään tulevaa uskonnollista synteesiä.

k. Kuudennen säteen vaikutuksen seuraus on ollut vaalia separatistista vaistoa – dogmaattista uskontoa, tieteellistä faktuaalista tarkkuutta, ajattelun koulukuntia opillisine raja-aitoineen ja eksklusiivisuudessaan sekä patriotismin kulttia.
Seitsemäs säde tulee valmistamaan tietä niiden laajempien asioiden tiedostamiselle, jotka materialisoituvat sinä uutena maailmanuskontona, joka tulee painottamaan ykseyttä, mutta vastustamaan yhdenmukaisuutta. Se tulee raivaamaan tietä sille tieteelliselle tekniikalle, joka todistaa jokaisen muodon verhoamasta ja kätkemästä universaalista valosta sekä sille kansainvälisyydelle, joka ilmaisee itseään käytännöllisenä veljeytenä sekä ihmisten välisenä rauhana ja hyvänä tahtona.

l. Kuudennen säteen vaikutus synnytti modernin psykologiatieteen, ja tuo tiede on ollut sen kruunaava saavutus.
Seitsemännen säteen vaikutus tulee saattamaan tämän lapsitieteen kypsyyteen. Usko sielun olemassaoloon levisi laajalle kuudennen säteen jakson aikana. Tieto sielusta tulee olemaan seurausta voimaan astuvasta sädeaktiivisuudesta sekä niiden energioiden suomasta avusta, jotka vapautuvat tulevana Vesimiehen aikana. (Esoteric Psychology I, 358-363).

Uusi aika on siis tulossa, eikä mikään voi estää sitä, minkä tähdet määräävät ja minkä opastavien mielien hierarkia niin muodoin näkee ennalta. Voimaan tuleva seitsemäs säde on hitaasti ja varmasti – huolimatta pintailmiöistä – luomassa järjestystä ja hierarkkista hallintaa planeetalle. Kaikilla luonnollisilla prosesseilla on kuitenkin hidas tempo, sillä muuten seuraukset olisivat liian tuhoisia. Sädevaikutusten seuraukset tunnetaan seuraavassa perättäisessä järjestyksessä:

1. Ihanteen tiedostaminen.
2. Teorian muodostaminen.
3. Julkisen mielipiteen kasvu.
4. Kasvavan “mallin” pakottaminen kehittyvään elämään.
5. Tuota mallia vastaavan muodon luominen.
6. Muodossa asuvan elämän tasapainotettu toiminta.

On muistettava, että kukin säde ruumiillistaa ideaa, joka voidaan aistia ihanteena. Säteet luovat maailmanmallit, jotka muovaavat planetaarisia muotoja. Säteet tuottavat siten evolutiivisten prosessien sisäisen voiman. Jokainen säde synnyttää kolme päämallia, jotka pakotetaan aineaspektiin, olkoon se sitten ihmisen, kansakunnan tai planeetan aineaspekti. Nämä kolme mallia ovat:

1. Emotionaalinen malli. Tämä ilmentää ihmisen, kansakunnan tai planetaarisen elämän pyrkimystä ja halutaipumusta.
2. Mentaalinen malli. Tämä ilmentyy ajallisesti myöhemmin ja ohjaa ihmisen, kansakunnan ja planeetan ajatusprosesseja. Siitä tulee lopulta hallitseva tekijä persoonallisuuden tai muodon elämässä. Emotionaalinen ja mentaalinen malli ovat persoonallisuuden säteen negatiivinen ja positiivinen aspekti.
3. Sielumalli. Tämä on vastaanottavaiseksi tekevä päämäärä, ylikäymätön kehä tai kohtalo, jonka kuolematon prinsiippi, aurinkoenkeli, onnistuu lopulta ja ajallisesti paljon myöhemmin pakottamaan muotoelämään. Sielumalli ylittää ja pyyhkii lopulta pois kaksi aikaisempaa malleja tuottavaa prosessia. (Ibid., 390-1).

Yksi vastaus artikkeliin ”Vesimiehen aika

  1. earth is flat

    Mielenkiitoinen juttu. Tunnistin paljon itseäni ja olen huomannut että käyn voimakasta muutosta läpi ja olen alkanut tiedostamaan ja näkemään kaiken toisin. Tuntuu kuin tietoisuuden tasoni olisi noussut ja jatkaa nousemistaan. Muutama esimerkki: olen alkanut syömään raaka ravintoa, siis kasvikunnan osasasia, olen jättänyt fluorin pois, ja ymmärrän kaiken miten asiat, kuten talous ja uskonnot, toimivat ja mistä johtuvat sodat. Olen muuten vesimies :).

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *