sielu |

Kuolema ja kuolemattomuus Sri Aurobindon filosofiassa

Tiivistelmä esitelmästä, joka on pidetty Ruusu-ristin käräjillä Helsingissä 30.9. 1990.

Seuraavat teesit perustuvat Sri Aurobindon teoksiin The Life Divine ja The Letters on Yoga.

Jos kaikki on todellisuudessa Sachchidananda (absoluutti, Brahman; sat=oleminen, chit=tietoisuus, ananda=autuus) kuolema, paha ja rajoitukset voivat olla vain vääristävän tietoisuuden luomuksia, joka on langennut totaalisesta ja ykseystiedosta jakautuneeseen ja eriytyneeseen kokemukseen. Lunastus voi tapahtua paljastamalla universaalinen yksilössä ja ylittämällä elämän ja kuoleman, hyvän ja pahan sekä ilon ja kärsimyksen kaksinaisuus korkeammassa supramentaalisessa tiedossa ja olemassaolossa.

Kuolema on välttämätön, ei elämän kieltämisenä, vaan itse elämän prosessina.

Ikuinen muodon ja kokemuksen vaihtaminen on äärellisen olennon ainoa mahdollinen kuolemattomuus.

Vastakohta elämän ja kuoleman välillä on erehdys. Kuolemalla on todellisuutta vain elämän prosessina. Aineksen hajoaminen ja sen uudistaminen, muodon säilyttäminen ja muodon vaihtaminen ovat jatkuvia elämän prosesseja. Kuolema palvelee elämää sen välttämättömyydessä muutokseen ja kokemuksen uudistamiseen.

Jälleensyntymisen teorian rationaalinen ja filosofinen perusta on siinä, että on olemassa evolutionaarinen prinsiippi maan luonnossa, ja toiseksi, että on olemassa yksilöllinen sielu syntyneenä kehittyvään luontoon. Jollei olisi olemassa todellista yksilöllistä sielua, evoluutio olisi vain kaikki-sielun leikkiä ja yksilö olisi vain ajallinen muodostuma, joka alkaisi ja loppuisi yhdessä ruumiin kanssa. Jälleensyntymää ei tarvittaisi tällaisessa evoluutiossa. Evoluutio olisi mekaanista ilman välttämättömyyttä tai merkitystä. Vasta jos on olemassa yksilöllinen sielu tai henki, joka ei ole riippuvainen ruumiista, jälleensyntyminen tulee mahdolliseksi. Välttämättömäksi sen tekee samanaikainen sielun evoluutio luonnossa. Sielun evoluutiolla maallisessa luonnossa on kaksinainen luonne. Toinen on fyysisen evoluution näkyvä prosessi, jolla on syntymä koneistonaan ja jota ylläpidetään perinnöllisyyden avulla. Samaan aikaan tapahtuu sielun evoluution näkymätön prosessi, jonka välineenä on jälleensyntyminen nousevassa sarjassa muotoja ja tietoisuutta.

Psyyke (psychic being) säilyy ruumiin kuolemassa. Se vaeltaa syntymien ja kuolemien lävitse ollen itse häviämätön. Vitaalisten ja mentaalisten verhojen tuhoutumisen jälkeen se vetäytyy psyykkiselle tasolle menneen kokemuksen assimilaatioon ja odottamaan uutta jälleensyntymää. Psyyke laskeutuu evoluutioon ilmentäen itseään empiirisenä minänä. Se on keskusolemus, joka ylläpitää ja ohjaa sen fyysisiä, vitaalisia ja mentaalisia elementtejä transcendentin Itsen edustajana. Psyyke ohjaa yksilöä läpi syntymien sarjan kohti henkistä kääntymystä ja transcendentin Itsen toteuttamista. Psyyke on kuolematon ilmentäen olemassaolon jatkuvuutta ajallisessa evoluution virrassa.

Sielu kerää elämän kokemuksensa olennaiset elementit ja ja tekee siitä kasvun perustan evoluutiossa. Palatessaan syntymään se ottaa mukaansa mentaalisten, vitaalisten ja fyysisten verhojensa kanssa niin paljon karmastaan kuin sille on hyödyllistä uudessa elämässä sen tulevaan kokemukseen. Sielun syntyessä mieli, elämä ja ruumis muodostuvat universaalisen luonnon aineksista sen menneen evoluution mukaan vastaten sen tarpeita tulevaan kehitykseen.

Ruumiin hajottua vitaalinen osa menee vitaaliselle tasolle pysytellen siellä jonkin aikaa. Lopulta myös vitaalinen verho hajoaa. Viimeisenä hajoava on mentaalinen verho. Viimein sielu tai psyyke vetäytyy psyykkiseen maailmaan levätäkseen siellä kunnes uusi syntymä on lähellä. Tämä on yleinen kulku normaalisti kehittyneille ihmisille. Mutta on olemassa myös muuntelua yksilöllisen kehityksen ja luonnon mukaan. Esimerkiksi jos mentaalinen olemus on vahvasti kehittynyt, myös mentaalinen olemus voi säilyä, kuten myös vitaalinen, edellyttäen että ne ovat keskittyneet ja organisoidut tosi psyykkisen olemuksen ympärille. Ne voivat silloin jakaa psyykkisen prinsiipin kuolemattomuuden.

Sielu vetäytyy psyykkiseen maailmaan levätäkseen, sen kokemuksien henkiseen assimilaatioon ja palatakseen takaisin omaan fundamentaaliseen tietoisuuteensa.

Psyyke seisoo mielen, elämän ja ruumiin takana tukien niiden evoluutiota. Samoin psyykkinen maailma on mentaalisen, vitaalisen ja fyysisen maailman takana, ei niiden yläpuolella.

Psyykkiseen maailmaan vetäytyvien sielujen olotila on staattinen. Jokainen vetäytyy itseensä eikä se ole vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Ne eivät myöskään ole kosketuksissa maan elämään.

Vain keskusolemus jälleensyntyy, ei ulkoinen persoonallisuus. Jälleensyntyminen ei koske persoonallisuutta tai luonnetta, vaan ainoastaan psyykeä.

Psyyken jättäessä ruumiin, vitaalisen ja mentaalisen verhonsa, se kantaa mukanaan kokemuksiensa ytimen – ei fyysisiä tapahtumia-, ei vitaalisia liikkeitä, ei mentaalisia muodostelmia, luonteenpiirteitä tai kykyjä, vaan jotain olemuksellista, jota se on kerännyt niistä. Tämän vuoksi meillä ei tavallisesti ole muistia menneen elämän tapahtumista tai olosuhteista. Tätä muistia varten tarvittaisiin vahvaa kehitystä kohti mielen, vitaalisen ja hieno-fyysisen olemuksen katkeamatonta jatkuvuutta. Kuitenkin mennyt säilyy jonkinlaisena siemenmuistina, se ei kuitenkaan tavallisesti ilmenny. Poistunut sielu säilyttää menneiden kokemuksiensa muiston vain olemukseltaan, ei yksityiskohtien muodossa. Se voi muistaa menneen elämänsä yksityiskohtia vain jos se tuo nykyiseen manifestaatioonsa menneitä persoonallisuuksiaan. Muutoin muisti tulee vain joogasiddhien kautta.

Sri Aurobindon mukaan jälleensyntyminen voidaan todistaa vain sisäisen kokemuksen ja sisäisen tiedon avulla. Henkisessä evoluutiossa tulee vaihe, jolloin sielu on tietoisesti kuolematon. Samalla se tulee tietoiseksi menneistä elämistään ja muistaa aikaisemmat sielun tilansa ja ympäristönsä. Menneiden elämien muisto voidaan saavutta vain tulemalla täydellisen tietoiseksi ja täydellisesti yhdistetyksi jumalalliseen tajuntaan. Mitä kehittyneempi psyykkinen prinsiippi on, mitä lähempänä se on täydellistä kypsyyttä, sitä suurempi on sen syntymien välinen aika. Jotkut olennot jälleensyntyvät vain tuhannen tai kahdentuhannen vuoden jälkeen.

Primitiivisellä evoluution tasolla jälleensyntymät ovat lähempänä toisiaan. Silloin ei ole epätavallista, että ihmiset syntyvät lastenlapsiinsa. Tavallisesti sielu seuraa saman sukupuolen linjaa. Mikäli tapahtuu sukupuolen vaihtamista, se koskee niitä persoonallisuuden osia, jotka eivät ole keskeisiä. Kun psyykkinen olemus on täydellisesti kehittynyt, se on myös absoluuttisen vapaa. Se voi valita syntyäkö maan päälle vai jatkaako kehitystään henkisillä tasoilla osana universaalia järjestystä.

Ajatus jälleensyntymisestä ja uuden elämän olosuhteista palkkiona tai rangaistuksena, inhimillisenä oikeudenmukaisuutena, on Sri Aurobindon mukaan täysin epähenkinen ja epäfilosofinen ja se vääristää elämän todellisen tarkoituksen. Elämä on evoluutiota ja sielu kasvaa kokemuksiensa myötä. Kärsimys on vain tuon evolutionaarisen toiminnan seuraus, ei Jumalan tai kosmisen lain tuomio erehdyksistä, jotka ovat välttämättömiä tietämättömyydessä.

Kuolemattomuus perimmäisessä mielessä ei tarkoita ainoastaan jonkinlaista persoonallista säilymistä ruumiillisesta kuolemasta. Olemme kuolemattomia itse-eksistenssimme ikuisuudessa, koko fyysisten syntymien ja kuolemien sarjan tuolla puolen, hengen ajattomassa olemisessa.

Hengen transcendentti ja ajaton oleminen on ainoa tosi kuolemattomuus.

Ajallinen kuolemattomuus merkitsee, että tiedostamme pysyvän Itsen syntymissä ja muutoksessa. Ajaton kuolemattomuus on taas sitä, että tiedostamme Itsen ei-syntymässä ja ei-tulemisessa.

Tie sielutietoisuuteen

Tämä kirjoitus pohjautuu Alice A. Baileyn (1880-1949) esoteeriseen filosofiaan ja pääasiallisesti hänen teoksiinsa Esoteric Psychology I ja II, A Treatise on White Magic sekä Education in the New Age. Tietäen tai tietämättään ihminen elää voimien ja energioiden maailmassa ja hän itse on energioiden koostuma ja energiayksikkö. Seitsemän sädettä tai pääenergiatyyppiä sävyttää kaikkia muotoja ja ne ovat edelleen jakautuneet 49:n sävyttyneeseen energiaan. Kaikki nämä tunnusmerkilliset energiat virtaavat ja vaikuttavat jatkuvasti siihen energia-substanssiin, joista tihein on näkyvä aine, aikaansaaden kehitystä ja toimintaa.

Ihmisen kolme aspektia, persoonallisuus, sielu ja henki, koostuvat yksinkertaisesti esitettynä seuraavista energioista.

Persoonallisuus.

1. Mielen energia. Jumalallisen tahdon ja tarkoituksen heijastuma. Motivaatio. Yllyke suunnitella.

2. Tunnekyvyn energia. Kyky vastata. Emotionaalinen tunne, astraalienergia. Rakkauden heijastuma. Halun voima. Impulssi pyrkiä. Jumalallinen evolutiivinen yllyke. Taipumus vetää puoleensa, olla magneettinen.

3. Elämän energia. Kyky integroida, koordinoida. Vitaali- eli eetteriruumiin voima. Älykkään toiminnan eli jumalallisen liikkeen heijastuma. Impulssi toimia, olla energinen.

4. Tiheän aineen energia. Ulkoistettu toiminta. Ulkoisen verhon automaattiset reaktiot. Ykseyden tihein piste. Synteesin alin aspekti.

Sielu.

5. Buddhin energia. Jumalallisen järkeilevän rakkauden voima. Intuitio. Sen heijastuma on persoonallisuuden emotionaalisessa tuntevassa tietoisuudessa.

6. Atman energia. Jumalallisen tahdon voima. Jumalallisen tarkoituksen ruumiillistuma. Sen heijastuma on persoonallisuuden mieliluonnossa.

Henki.

7. Elämän itsensä energia.

Nämä energiat muodostavat ihmisen, energiayksikön. Ne tekevät hänestä olennaisesti aktiivisen, älykkään, rakastavan ja elävän ihmisen. Ne paljastuvat asteittain ajassa ja tilassa ja suuren evoluution kokeen seurauksena saattavat lopulta hänen olemuksensa täyteen kukoistukseen ja tuovat häntä määräävät seitsemän energiatyyppiä täyteen ilmaisuun. (Esoteric Psychology II, 285-6).

Persoonallisuuden integraatio

Ihmisen ensimmäinen kehitystehtävä on toteuttaa persoonallisuuden integraatio ja sitä kautta tulla todelliseksi persoonallisuudeksi. Vain melko pieni osa ihmisistä on saavuttanut tämän asteen. Persoonallisuus on täysin integroitunut ihminen. Mielen, tunneluonnon ja aivojen integraatio on kaikkien edistyneiden ihmisten tunnuspiirre. C.G. Jungille käsite persoonallisuus tarkoittaa koko yksilöllisen ihmisen optimaalista kehitystä ja pyhyyden saavuttamista. Kirjassa A Treatise on White Magic määritellään, että “persoonallisuus on tietoisuuden tila, missä mieli on määräävä tekijä.” (p., 393). Ihmisen yksilöllisyys ja itsetietoisuus ovat yhteydessä mielen prinsiippiin. Samassa teoksessa sanotaan edelleen, että persoonallisuus on kolmen energian (mentaalinen energia, tunne-energia ja vitaalinen energia) yhdistymistä objektiivisessa muodossa. Tämä sulautuminen aikaansaa itsetietoisuuden, yksilöllisyyden tunteen. “Missä on olemassa tämä keskeinen tietoinen entiteetti, joka käyttää mieltä, reagoi herkästi tunnekehon kautta ja elävöittää tiheää fyysistä kehoa (vitaalikehon kautta), silloin ihmisellä on persoonallisuus. Se on itsetietoista olemassaoloa muodossa.” (A Treatise on White Magic, 392).
Mieli määrää persoonallisuutta ajatuksen luovan voiman ja tahdon kautta. Integroituneessa persoonallisuudessa alemman itsen kolme aspektia ovat sulautuneet toisiinsa ja ne toimivat yhtenä yksikkönä. Persoonallisuus alistaa ne käyttöönsä. Tämä voi tapahtua ilman sieluyhteyttä tai sen kautta. Okkulttisesti persoonallisuuden integraatio merkitsee “kolmen alemman kehon valojen yhdistämistä yhdeksi persoonallisuuden selkeäksi valoksi.” (Ibid., 6).
Sääntönä on, että korkeammat prinsiipit hallitsevat aina alempia. Kun mieli on riittävän kehittynyt, se hallitsee tunteita ja fyysistä kehoa. Korkeammalla asteella sielu pyrkii hallitsemaan mieltä ja alempaa luontoa. Ihmisen tehtävänä on siten ensiksi ”persoonallisuuden saavuttaminen tai sisäisen itsen tietoisuuden täysi tiedostaminen; sitten persoonallisuuden käyttäminen ja sen uhraaminen lopulta ryhmän hyvään, jonka seurauksena on itsen yhdistyminen yhteen itseen ja yksilöllisen sielun sulautuminen (tietoisesti ja tahtoen) ylisieluun.” (Ibid., 393).

Ihmisen integraatio tai koordinaatio tapahtuu seuraavien vaiheiden kautta:

a. Emotionaalisen eli astraalisen luonnon koordinaatio fyysiseen kehoon. Koko ihmisrodun näkökulmasta tämä tapahtui Baileyn mukaan Atlantiksen aikana. Se etenee tänään ihmiskunnan alemmissa ryhmissä. Tämän tulisi olla lapsen kehityksen päämäärä 7:stä 14:ta ikävuoteen.

b. Fyysisen, astraalisen ja mentaalisen luonnon koordinaatio yhdeksi yhdistyneeksi kokonaisuudeksi. Tämä tapahtuu rodullisesti arjalaisessa (eli mentaalisessa) rodussa tänään, ja koordinaatio etenee nopeasti ihmiskunnan kehittyneiden jäsenien joukossa ja sen tulisi olla koulutuksen päämäärä nuorukaisilla, jotka ovat 14 ja 21 ikävuoden välillä.

c. Seuraavaksi pannaan vireille sielun ja persoonallisuuden välinen koordinaatio, jossa sielun huomion kohteena on astraali- tai haluluonto. Tämä on maailman pyrkijöiden välitön päämäärä tänä aikana.

d. Koordinaatio sielun, mielen ja aivojen välillä, illuusion keho eli astraalikeho pois suljettuna. Tämä on maailman oppilaiden päämäärä.

e. Tämän jälkeen on luotava koordinaatio sielun, puhdistuneen persoonallisuuden ja hierarkian välille. Tämä on maailman vihittyjen päämäärä tänä aikana ja kaikkien niiden, jotka valmistautuvat ensimmäiseen, toiseen tai kolmanteen vihkimykseen. Tämä tavoite saavutetaan lopulta kirkastus vihkimyksessä.

f. Koordinaatio sielun, persoonallisuuden ja hengen välillä. Tämä tapahtuu sielujen hierarkian kautta – sanonta, jonka ainoastaan vihityt voivat kunnolla tulkita ja ymmärtää. Tämä prosessi etenee kolmannen vihkimyksen jälkeen. (Esoteric Psychology II, 260).

Kaikki nämä lukuisat integraatiot toteutuvat jonkin tietyn toiminnan muodon kautta. Ensimmäisenä on itsekkään ja erillisen persoonallisuuden palveleminen, jolloin tärkeimpiä asioita ihmiselle on hänen omien halujensa tyydyttäminen. Sitten tulee ihmiskunnan palvelemisen aste ja lopulta jumalallisen suunnitelman palveleminen.

Sielu

Seuraavassa on joitain yleisiä määritelmiä sielusta Alice Baileyn teoksista. Sielu on Kristus-prinsiippi. Useimmissa ihmisissä se ei ole vielä aktiivisesti ilmentynyt, vaan se on kätketty muodon sisälle. Sielu on ajattelija, todellinen ihminen, yksilöllisyys mielen, tunnekehon, eetterikehon ja fyysisen kehon takana. Sielu on aineen ja hengen välinen suhde. Sielu on keskiprinsiippi. Aineen sielu, anima mundi, on tunteva tekijä aineellisessa substanssissa. Sielu on luodun universumin puoleensa vetävä voima. Sielu on tietoisuusaspekti. Sielun luonne on valo, sekä kirjaimellisesti värähtelyn näkökulmasta että filosofisesti, sillä se on tiedon todellinen väline. Tunnekyky, vastaus kontaktiin, tietoisuus, valo, magnetismi ja rakkaus ovat kaikki sielun laatuja. Sielu on hengen ilmentymisen väline. Kaikki sielut kuuluvat hierarkiaan (viides valtakunta eli sielujen valtakunta). Ylisielu, anima mundi ja kaikkien asioiden sielu merkitsevät kaikkien yksilöllisten sielujen summaa maailmankaikkeudessa. Kaikki sielut ovat osa ylisielua, kuten myös Salaisen opin esipuheessa sanotaan. Tämä suhde muodostaa perustan yleismaailmalliselle veljeydelle. Seitsemän sädettä toimii kaikkien sielujen kautta.
Vastaanottavuus sielun värähtelylle ja vaikutteille on evolutiivisen kehityksen tulosta. Sielu ilmentyy aluksi ihmisessä koherenssi aspektina ja vasta myöhemmin laatu aspektina. Sieluyhteys on mahdollista niille, joissa mieli hallitsee ja jotka ovat integroituneita persoonallisuuksia. Sielun ja persoonallisuuden välillä ei vallitse tietoista yhteyttä ennen kuin ihminen astuu kokelaan polulle ja oppilaan polulle. Keskiverto ihminen samastuu yleensä täysin verhoihinsa ja käyttövälineisiinsä. Takaisin paluun polulla hän alkaa siirtää tietoisuutensa keskusta kohti sielua. Persoonallisuuden säteen ja sielun säteen välinen ristiriita aiheuttaa pyrkijän elämässä kaksinaisuuden tunteen ja monia kriisejä. Ihminen joutuu kohtaamaan ns. kynnyksenvartijan, joka tarkoittaa persoonallisuuden voimien kokonaisuutta, joka on liittoutunut sielua eli läsnäolon enkeliä vastaan. Oppilaan tavoitteena on saavuttaa sielun ja persoonallisuuden yhteensulautuminen niin että sielu ja persoonallisuus muodostavat yhden todellisuuden, jonka luonne on valo.
Teoksessa Education in the New Age Djwhal Khul toteaa, että siihen asti kunnes nykyajan kasvattajat alkavat myöntää mahdollisuuden, että ihmisessä on keskeisiä yksikköjä, jotka ovat käsin kosketeltavan ja näkyvän mekanismin taustalla ja hyväksyvät myös mahdollisuuden mielen takana olevasta energiakeskuksesta, edistys kasvatuksessa on vähäistä. Lapsi ei saa sitä alustavaa koulutusta ja niitä perustavia ideoita, joiden kautta hänestä voi tulla itseohjautuva ja älykäs ihminen. Edistystä saavutetaan kun ihmisiä aletaan tulkita energioiden näkökulmasta ja kun tiedostetaan ne seitsemän pääenergiatyyppiä, jotka määräävät ihmistä ja hänen toimintojaan. (p., 37). Kaiken kasvatuksen ja Itsekasvatuksen päämääränä on sielutietoisuuden kasvattaminen, tietoisuuden virran syventäminen ja sisäisen tietoisuuden jatkuvuuden kehittäminen.

Tie sielutietoisuuteen

Vesimiehen aikakauden opetuslapseuden kolme avainsanaa ovat okkulttinen meditaatio, opiskelu ja palvelu. Meditaation kautta ihminen voi ylläpitää yhteyttä sieluun ja näkymättömään energioiden maailmaan. Opiskelu kasvattaa mielen voimia ja erityisesti esoteerisen viisauden tutkiminen lisää sisäistä herkistymistä ja avautumista korkeammalle todellisuudelle. Palvelu vapauttaa ihmisen erillisyydestä ja se kutsuu esiin kaikki sielun voimavarat.

Sielutietoisuus saavutetaan kehittämällä täyteen kukoistukseen seitsemän sielun laatua. Nämä sielun ominaisuudet ja aspektit ovat piirteitä ja vaistoja, jotka esiintyvät kaikissa ihmisissä suuremmassa tai pienemmässä määrin heidän kehitysasteensa mukaisesti. (Nämä tunnetaan myös seitsemänä säteenä.)

1. Tahto tai tarkoitus. Päämääränä on, että ihmisen elämää hallitsee tietoinen henkinen tarkoitus. Ihmisessä pitää herätä tahto hyvään, tahto kauneuteen ja tahto palvelemiseen.

2. Rakkaus-viisaus. Tämä on olennaisesti kokonaisuuden tietoisuuden avautumista. Sitä kutsutaan ryhmätietoisuudeksi. Sen ensimmäinen muoto on itsetietoisuus. Ihmisen pitää kehittää itsetietoisuuttaan kunnes hän tiedostaa, että hänen tietoisuutensa on järjestynyt osa suurempaa kokonaisuutta. Hän osallistuu ja lopulta sulautuu ryhmätoimintoihin ja –päämääriin ja hänestä tulee ryhmätietoinen. Tämä on rakkautta. Se johtaa viisauteen, joka on rakkautta ilmentyneessä toiminnassa. Itsensä rakastaminen (itsetietoisuus) ja rakkaus ympärillämme oleviin (ryhmätietoisuus) muuttuvat lopulta kokonaisuuden rakkaudeksi (Jumala-tietoisuus). Nämä ovat askeleet.

3. Aktiivinen äly. Tämä koskee tietoisen, henkisen ihmisen luovan luonnon kehittämistä. Se tapahtuu mielen oikean käytön kautta. Siihen kuuluu mm. voima tavoittaa ideoita intuitiivisesti ja analysoida ja rakentaa muotoja.

4. Ristiriidan kautta syntyvän harmonian ominaisuus. Se johtaa vapautumiseen ja lopulta kykyyn luoda. Tämä ominaisuus on piilevänä kaikissa muodoissa. Se on tuo sisäinen yllyke tai tyytymättömyys, joka johtaa ihmisen taistelemaan, edistymään ja kehittymään saavuttaakseen lopulta sulautumisen sieluunsa. Se on harmonian ja kauneuden tietoisuus, joka ajaa ihmisyksikköä kehityksen polkua pitkin, kunnes hän lopulta palaa alkulähteelleen

5. Konkreettisen tiedon ominaisuus. Sen kautta ihminen voi konkretisoida käsitteensä ja rakentaa ajatusmuotoja, joiden kautta hän voi aineellistaa visionsa ja unelmansa ja toteuttaa ideansa. Tämän hän tekee alemman konkreettisen mielen toiminnan kautta.
Ihmisen pitää oppia rakentamaan sielunsa tarkoituksen mukaisesti luodakseen maan päälle sen, mikä on hänen antinsa kokonaisuudelle.

6. Omistautumisen ominaisuus. Ihminen omistautuu halulle, persoonallisuudelle, ihanteelle, visiolle, sielulle ja lopulta ylisielulle eli Jumalalle.

7. Järjestyksen ominaisuus. Se on oikean rytmin luomista suunnatun tarkoituksen ja rituaalin kautta. (Education in the New Age, 20-23).

Kirjoitettu jotain 2008-9

Ihmisen henkinen rakenne

Uusi Safiiri 2 2005

Seuraavilla sivuilla käsittelemämme ihmisen rakenne perustuu Alice A. Baileyn (1880-1949) esoteeriseen filosofiaan. Hän on lukuisissa kirjoissaan antanut hyvin paljon tietoa ihmisestä ja ihmisen rakenteesta. Tämä kirjoitus ei olekaan tyhjentävä, vaan se käsittelee perusasioita. (Esim. syykeho, pysyvät atomit ja chakrat eivät ole mukana). Jotta asioiden käsittely ei muuttuisi vielä monimutkaisemmaksi, emme voi sen enempää ruveta käymään keskustelua esitetyistä ajatuksista tai vertailemaan niitä muihin näkemyksiin. Lukijan tehtäväksi jää oman näkemyksen muodostaminen esitettyjen ajatusten ja muiden tuntemiensa käsitysten pohjalta.

Mikrokosmos ja makrokosmos

Eräs ihmisen tärkeimpiä keinoja ymmärtää maailmankaikkeutta on itsensä ymmärtäminen. Mikrokosmos heijastaa makrokosmosta ja paljastaa sen luonteen. Ihminen on Jumalan kuva. Analogian tai vastaavaisuuksien lain kautta ihmisen toiminnoissa, rakenteessa ja ominaispiirteissä voidaan löytää viitteitä solaarisiin ja kosmisiin prosesseihin ja lakeihin. Esimerkiksi Jumala eli aurinkologos, planeettalogos ja ihminen ovat kaikki psykologisia entiteettejä ja muodon rakentajia. Ensin mainittu ilmentyy aurinkokunnan kautta, planeettalogos ilmentyy planeetan ja sen elämänmuotojen kautta ja todellinen eli henkinen ihminen, ajattelija, yksi elämä mikrokosmisessa järjestelmässä, ilmentyy kolminaisen persoonallisuuden välityksellä. Jokainen luoja ja ajattelija toistaa jaksoittaisesti saman ilmentymisen tekniikan – elämä, laatu ja ilmennys – ja toisessa laadun aspektissaan esiintyy psykologisena entiteettinä.
Esoteerisessa filosofiassa aurinkologosta kutsutaan taivaiden suureksi ihmiseksi ja planeettalogosta kutsutaan taivaalliseksi ihmiseksi. Nämä nimitykset korostavat niiden samankaltaisuutta ja sukulaisuutta ihmisen kanssa. Näiden logosten sanotaan myös suunnattomia ajanjaksoja sitten kulkeneet ihmisasteen kautta. Puhutaan myös logoksen ajattelusta, universaalista mielestä ja kosmisesta mielestä, jotka ovat analogisia ihmisen mielen ja ajattelun kanssa. Jokainen ihminen on yhteydessä jumaluuteen olennaisen samankaltaisuuden kautta. Jokaisen sisällä on ovi maailmankaikkeuteen. Kaikki aurinkokunnan energiat asuvat ihmisessä, osa piilevinä ja osa ilmentyneinä, ja siksi hänellä on mahdollisuus saavuttaa täysi ymmärrys, vastaanottavaisuus ja valaistuminen tässä piirissä. Jokaisessa ihmisessä asuu potentiaalisena sielullinen, henkinen, planetaarinen, solaarinen ja kosminenkin tietoisuus.

Kolme aspektia

Esoteerisessa filosofiassa kolmikko on maailmankaikkeuden perusrakenne ja oppi kolminaisuuksista (mikrokosmisista ja makrokosmisista) on okkultismin perusta. (Esoteric Astrology, 98). Jo Pythagoras tiesi, että Jumala geometrisoi. Kokonaisuuden kolme aspektia ovat:

SÄHKÖTULI eli HENKI.
1. persoona. . . . . . Isä. Elämä. Tahto. Tarkoitus. Positiivinen energia.
AURINKOTULI eli SIELU.
2. persoona. . . . . . Poika. Tietoisuus. Rakkaus-viisaus. Tasapainoinen energia.
KITKATULI eli ruumis tai aine.
3. persoona. . . . . . Pyhä Henki. Muoto. Aktiivinen älykkyys. Negatiivinen energia.
ja ne ovat läsnä kaikissa muodoissa. Aurinkokunta on kolminainen ja ilmentyy kolmen edellä mainitun kautta. Myös ihminen on kolminainen: henki, sielu ja ruumis tai monadi, minuus ja persoonallisuus. Tiedemiehen atomi on myös kolminainen, ja se koostuu positiivisesta ytimestä, negatiivisista elektroneista sekä näiden kahden seurauksena olevasta ulkoisen ilmennyksen kokonaisuudesta. Kaikkien muotojen kolme aspektia ovat yhteydessä toisiinsa ja vuorovaikutuksessa, koska energia on liikkeessä ja kiertää ja koska kaikki aurinkokunnan muodot ovat osa kokonaisuutta eivätkä eristettyjä yksikköjä. Tämä on veljeyden, pyhimysten yhteyden ja astrologian perusta. (A Treatise on Cosmic Fire, 4 – 5).
Jokainen näistä kolmesta suuresta aspektista tai säteestä on ilmennyksessä kolminainen. Siksi myös ihmisen henki, sielu ja persoonallisuus ilmentyvät kukin kolmen aspektin kautta. (Katso jäljempänä olevaa kuviota). Kolmen aspektinsa kautta ihminen voi saada ymmärryksen joistain laeista ja periaatteista, jotka ohjaavat makrokosmosta. Tiedostamalla nämä kolme aspektia itsessään ihminen voi saavuttaa yhteyden jumalallisen ilmennyksen muiden muotojen samanlaisiin aspekteihin. Esimerkiksi persoonallisuus liittää ihmisen ihmiskuntaan ja vastaa fyysistä aurinkoa. Sielu liittää ihmisen toiseen suureen planetaariseen keskukseen, hierarkiaan, ja auringon sydämeen. Henki liittää ihmisen Shamballaan, jumalallisen tahdon keskukseen, ja henkiseen keskusaurinkoon.

Henki, elämä, energia.

Ihmisen kolmesta aspektista ensimmäisenä tarkasteltavana on henki. Sana henki tarkoittaa tuota määrittelemätöntä, vaikeasti tavoitettavaa, olennaista impulssia tai elämää, joka on kaiken ilmenneen syy. Se on elämän hengitys, vitaalisen energian rytminen sisään virtaaminen, joka ilmentyy vuorostaan puoleensavetävänä voimana, tietoisuutena tai sieluna, ja se on atomisen substanssin summa. Tämän vaikean aiheen yhteydessä on hyvä muistaa, että henki ja energia ovat synonyymejä ja että ne ovat vaihdettavissa. Vain silloin kun tämä ymmärretään, tieteen ja uskonnon sovinto tulee mahdolliseksi, ja me voimme saavuttaa todellisen ymmärryksen siitä aktiivisten ilmiöiden maailmasta, joka meitä ympäröi ja jossa me liikumme. Blavatskyn mukaan aine on henkeä sen alimmalla tasolla ja henki on ainetta sen korkeimmalla tasolla. Ruumiin ja hengen, elämän ja muodon välillä ei ole olennaista, perustavaa eroa. Esoteerisen filosofian mukaan mitään täysin kuollutta ainetta ei ole.
Viisauden mestarille hengen tai tuon jokaisen muodon kätkemän positiivisen elämän keskuksen luonne ei ole sen enempää mysteeri kuin sielun luonne on esoteeriselle psykologille. Kun vihitty on läpikäynyt korkeammat solaariset vihkimykset ja voi toimia monadin täydessä tietoisuudessa, hän voi käyttää sellaisia havainto-orgaaneita (jos sellainen epätyydyttävä sanonta on oikeutettu) ja tiedon keinoja, joista keskivertoihmisellä ei ole käsitystä. He sisällyttävät tietoisuutensa piiriin sen elämän, tietoisuuden ja muodon summan, jota me nimitämme Jumalaksi. Nämä korkea-asteiset vihityt tulevat sitten tietoisiksi värähtelystä, paljastavasta valosta, sävelestä tai suuntaa antavasta äänestä, joka säteilee kokonaan aurinkokuntamme ulkopuolelta. Hengen luonne, sen laatu ja kosmisen energian tyyppi, sen värähtelytaajuus ja sen tärkeimmät kosmiset eriytymät ovat kolmannen asteen vihittyjen yläpuolella olevien opiskelun aihe ja tutkimuksen kohde.
Hengen tarkka määritteleminen ei ole mahdollista, ei myöskään Jumalan. Sen ymmärtäminen on täysin suhteellista. Kun sanotaan, että henki on sanoin kuvaamaton, määrittelemätön syy, emanoituva energia, yksi elämä ja olemisen lähde, kaikkien voimien, kaikkien tietoisuudentilojen ja kaikkien muotojen summa, elämän kokonaisuus sekä se, joka on aktiivisesti ilmentynyt tästä elämästä, itse ja ei-itse, voima ja kaikki mitä voima motivoi, asiaa todellisuudessa väistetään, yritetään mahdotonta ja totuus kätketään sanamuotojen taakse. Tätä ei voida kuitenkaan välttää siihen asti kunnes sielutietoisuus saavutetaan ja muodoton yksi voidaan havaita intuition selkeän valon kautta. (A Treatise on White Magic, 24-32).

Sielu

Sielun määrittelemistä voidaan pitää jonkin verran helpompana kuin hengen johtuen siitä, että se on ilmentynyt ihmiskunnassa paljon suuremmassa määrin kuin henki. Sielua voidaan kutsua puoleensavetäväksi energiaksi, koherenssiksi, tuntemiskyvyksi, elinvoimaisuudeksi, tietoisuudeksi tai tajunnaksi, mutta kenties kaikkein valaisevin termi on, että sielu on laatu, jota kaikki muodot ilmentävät.

1. Sielu, makrokosminen ja mikrokosminen, universaali ja inhimillinen, on se entiteetti, joka syntyy kun henkiaspekti ja aineaspekti yhdistyvät.
a. Sielu ei siis ole henki eikä aine, vaan niiden välinen suhde.
b. Sielu on välittäjä tässä dualismissa. Se on keskiprinsiippi, side Jumalan ja hänen muotonsa välillä.
c. Sielu on siten toinen nimi Kristus-prinsiipille, sekä luonnossa että ihmisessä.
2. Sielu on luodun universumin puoleensavetävä voima, ja (kun se on toiminnassa) se pitää kaikki muodot koossa niin että Jumalan elämä voi ilmentyä ja ilmaista itseään niiden kautta.
a. Sielu on näin ollen muotoja rakentava aspekti. Se on tuo puoleensavetävä tekijä universumin kaikissa muodoissa, planeetalla, eri luonnonkunnissa ja ihmisessä, joka yhdistää kaikki aspektit, joka luo muodon, joka saa sen kehittymään ja kasvamaan niin että se voi paremmin antaa suojan sisäiselle elämälle ja joka ajaa kaikkia Jumalan luotuja eteenpäin evoluution polulla, yhden luonnonkunnan kautta seuraavaan, kohti lopullista päämäärää ja loistavaa täyttymystä.
b. Sielu on itse evoluution voima, ja tämä oli Pyhän Paavalin mielessä kun hän sanoi: “Kristus teissä, kirkkauden toivo.”
3. Tämä sielu ilmentyy eri tavoilla eri luonnonkunnissa.
a. Täten sielu on se, joka antaa eri ominaispiirteet ja erilaiset muotoilmennykset.
b. Sielu vaikuttaa aineeseen pakottaen sen omaksumaan tiettyjä hahmoja, vastaamaan tiettyihin värähtelyihin ja rakentamaan nuo fenomenaaliset muodot, jotka me tunnistamme fyysisen tason maailmassa mineraaleina, kasveina, eläiminä ja ihmisinä – ja vihitty myös eräinä muina muotoina.
4. Laadut, värähtelyt, värit ja luonteenpiirteet kaikissa luonnonkunnissa ovat sielun laatuja aivan kuten kaikkien muotojen piilevät voimat, jotka pyrkivät tulemaan esiin ja ilmentämään mahdollisuuksiaan. Kokonaisuudessaan ne paljastavat kehitysjakson lopussa sen, mikä on jumalallisen elämän ja maailmansielun luonne – tuon ylisielun, joka paljastaa Jumalan luonteen.
5. Universumin sielu voidaan – selkeyden vuoksi – jakaa osiin tai paremminkin (johtuen muodon rajoituksista, jonka kautta tuon sielun on toimittava) siinä voidaan havaita erilaisia värähtelytaajuuksia ja kehitysasteita. Sieluluonto universumissa ilmentyy siten eräinä suurina tietoisuudentiloina, joissa on monia väliasteita, ja niistä tärkeimmät voidaan luetella seuraavasti:
a. Tietoisuus eli se tajuisuuden tila itse aineessa, joka on tulosta siitä, että isä-henki on hedelmöittänyt äiti-aineen ja elämä ja aine on siten saatettu yhteen. Tämä tietoisuuden tyyppi käsittää atomin, molekyylin sekä solun, joista kaikki muodot ovat rakentuneet. Siten on syntynyt aurinkokunnan, planeetan ja kaiken planeetan päällä tai sisällä olevan muoto.
b. Älykäs tunteva tietoisuus eli se, joka voidaan havaita kivi- ja kasvikunnissa. Tämä on vastuussa kasvi- ja mineraalimuotojen laadusta, hahmosta, värityksestä ja niiden erityisluonteesta.
c. Eläimellinen tietoisuus eli se sielun vaikutus kaikissa eläinkunnan muodoissa, joka synnyttää niiden erot, lajit ja luonteen.
d. Inhimillinen tietoisuus tai itsetietoisuus, jota kohti elämän, muodon ja tietoisuuden kehitys kolmessa muussa luonnonkunnassa on asteittain pyrkinyt. Tämä termi käsittää ihmisen yksilöllisen tietoisuuden. Varhaisilla asteilla se on enemmän eläimellinen kuin jumalallinen johtuen eläinruumiin hallinnasta vaistoineen ja taipumuksineen. H. P. B. määrittelee ihmisen täsmällisesti “eläin plus Jumala”. Myöhemmin tietoisuus on selvemmin inhimillinen. Se ei ole puhtaasti eläimellinen eikä kokonaan jumalallinen, vaan se heilahtelee näiden kahden tilan välillä tehden siten ihmiskunnasta suuren taistelukentän vastakohtaparien välillä, hengen yllykkeen tai vetovoiman ja aineen tai äitiluonnon houkutuksen välillä ja alemman itsen ja henkisen ihmisen välillä.
e. Ryhmätietoisuus, joka on suurten kokonaisuuksien tietoisuus. Ihminen saavuttaa sen ensiksi hänen yksilöllisen tietoisuutensa kehityksen kautta. Sitten tulee tietoisuus hänen ryhmästään, jota edustaa hänelle oppilaiden ryhmä, joka työskentelee jonkin hänelle hierarkiaa edustavan mestarin alaisena. Hierarkia voidaan määritellä niiden ihmisten summaksi, joissa ei enää vallitse yksilöitynyt itsetietoisuus, vaan jotka ovat astuneet laajempaan planetaarisen ryhmäelämän todellisuuteen. (A Treatise on White Magic, 33-38).

Henki eli monadi on pääasiassa ilmausta tahdosta, johon rakkaus ja äly kuuluvat toissijaisina prinsiippeinä. Ruumisluontoa, persoonallisuutta, luonnehtii ennen kaikkea älykkyys. Sielun silmiinpistävä laatu on rakkaus, joka ilmenee myös viisautena kun ruumisluonnon äly on sulautunut sielun rakkauteen. Myös sielu on kolminainen. Henkinen tahto on se universaalin tahdon määrä, jonka jokin yksittäinen sielu voi ilmaista ja jonka avulla hän voi toimia yhteistyössä sen suuremman elämän suunnitelman ja tarkoituksen kanssa, josta hän on osa. Henkinen rakkaus on ryhmätietoisuuden, inklusiivisuuden, välittäjyyden, vetovoiman ja yhdistämisen laatu. Tämä on sielun tärkein ominaispiirre, sillä vain sielulla se on dynaamisena tekijänä. Kolmas sielun laatu on äly tai tieto. Seuraava taulukko selventää asiaa.

Monadi . . . . . . . . . . . . Tahto . . . . . . . . . . . . . . . .Tarkoitus

1. Aspekti Tahto, joka tekee monadin kykeneväksi
osallistumaan universaaliin tarkoitukseen.
2. Aspekti Rakkaus, energia, joka on vuodatettu sieluun ja joka
tekee siitä sen, mitä se on.
3. Aspekti Älykkyys, joka on välitetty sielun kautta ja
saatettu ilmennykseen ruumiin välityksellä.

Sielu . . . . . . . . . . . . . . . Rakkaus . . . . . . . . . . . . . . Menetelmä

1. Aspekti Tahto, joka tilapäisesti lepää, mutta joka ilmaisee
itseään persoonallisuuden mieliaspektin ja
kundalinin kautta. Kun kundalini herätetään oikein, se
mahdollistaa lopulliset vihkimykset monadin
tietoisuuteen.
2. Aspekti Rakkaus, sielun elämän hallitseva voima. Tämän
ominaisuuden ja tämäntyyppisen energian kautta
sielu voi olla yhteydessä kaikkiin sieluihin.
Tunnekehon kautta sielu voi olla kosketuksissa
kaikkiin eläinsieluihin eli ali-inhimillisiin sieluihin.
Omalla tasollaan tekemänsä työn kautta se voi olla
yhteydessä kaikkien ihmisten meditoiviin sieluihin
ja buddhiprinsiipin kautta monadin toiseen aspektiin.
3. Aspekti Tieto. Tämä aspekti on saatettu kosketuksiin
kolminaisen ruumismekanismin solujen älykkyyden
kanssa. (A Treatise on White Magic, 39-40).

Tutkimalla tarkasti ylläolevaa tulee ilmeiseksi millä tavalla sielu toimii välittäjänä monadin ja persoonallisuuden välillä.
Persoonallisuus, sielu ja henki voidaan vielä määritellä lyhyesti seuraavasti:
Ihminen, keskiverto ihminen, on separatiivisten taipumusten, hallitsemattomien voimien ja hajanaisten energioiden summa. Ne koordinoituvat, yhdistyvät ja sulautuvat asteittain separatiiviseen persoonallisuuteen.Ihminen, sielu, on niiden energioiden ja voimien summa, joita yhdistää, sulattaa toisiinsa ja hallitsee se ”pyrkimys harmoniaan”, joka on rakkauden vaikutus ja jumaluuden määräävin ominaispiirre. Ihminen, elävä monadi, on verhottu todellisuus, jonka sielu, läsnäolon enkeli, kätkee. Hän on Jumalan tarkoituksen synteettinen ilmaus, jota symbolisoi paljastettu jumalallinen laatu ja joka ilmentyy muodon kautta. (Esoteric Psychology II, 8). Persoonallisuus kätkee itseensä, kuten lipas jalokiven, sen sielunvalon pisteen, jota kutsutaan valoksi päässä. Tämä on aivoissa, ja se löydetään ja sitä käytetään myöhemmin vasta kun persoonallisuuden korkein aspekti, mieli, on kehittynyt ja toiminnassa. Sielu kätkee itseensä kuten “jalokiven lootuksessa” tuon dynaamisen energian kyvyn, joka on monadin, tahdon, ilmentynyt attribuutti. (A Treatise on White Magic, 41). Sieluprinsiippi on nyt paljastumassa yhä useammissa. Alempi aspekti toimii. Korkeampi pysyy tuntemattomana, mutta se mikä yhdistää ne (ja samaan aikaan paljastaa korkeamman luonteen) on löytämisensä kynnyksellä. Tämän seurauksena Kristus-prinsiippi tulee ilmentymään maan päällä ja Kristus-luonnon osoitetaan siten olevan luonnon tosiasia.

Fyysinen ruumis

Esoteerisessa filosofiassa myös ruumista tulkitaan kolmikoiden ja analogioiden avulla ja henkisen idean symbolina.
Seuraavat huomiot selventävät ruumiin yleistä luonnetta:
1. Ruumisluonnossaan ihminen on kokonaisuus, ykseys.
2. Tämä kokonaisuus on jaettu moniin osiin ja organismeihin.
3. Nämä monet osat toimivat kuitenkin yhtenäisellä tavalla, ja ruumis on korreloitu kokonaisuus.
4. Kukin ruumiin osa on muodoltaan ja tehtävältään erilainen, mutta ne ovat kaikki toisistaan riippuvaisia.
5. Kukin osa ja kukin organismi muodostuu vuorostaan molekyyleistä, soluista ja atomeista, ja kokonaisuuden elämä pitää nämä yhdessä organismin muodossa.
Esimerkkeinä ruumiin lukuisista kolminaisuuksista ja analogioista voitaisiin mainita seuraavat. Iho- ja luustorakenne ovat analogia ihmisen tiheälle ruumiille ja eetterikeholle. Verisuonet ja verenkiertojärjestelmä ovat analogia sille kaiken läpäisevälle sielulle, joka tunkeutuu aurinkokunnan kaikkiin osiin, aivan kuten veri kulkee kehon kaikkiin osiin. Hermojärjestelmä sen toimiessa kautta koko fyysisen ihmisen ja energisoidessa sitä vastaa hengen energiaa. Yläruumiissa meillä on analogia kolminaiselle sieluluonnolle. Kurkku vastaa kolmatta luovaa aspektia eli ruumisluontoa, sielun aktiivista älykkyyttä. Sydän on sielun rakkaus-viisaus, buddhi eli Kristus-prinsiippi. Keuhkot ovat analogia elämän hengitykselle ja vastaavat henkeä. Myös alavartalossa toteutuu tämä kolminainen järjestys. Sukupuolielimet ovat luova aspekti, ruumiin muovaaja. Vatsa on analogia sieluluonnolle. Perna, joka on energian vastaanottaja, on analogia energisoivalle hengelle. (A Treatise on White Magic, 42-44).

Eetterikeho

Sielun symboli ihmisessä on hänen vitaali- eli eetterikehonsa.
1. Se on fyysinen vastine sille sisäiselle valokeholle, jota me kutsumme sielukehoksi, henkiseksi kehoksi. Raamatussa eetterikehoa kutsutaan “kultaiseksi maljaksi” ja sitä luonnehtii:
a. Sen valoisa laatu.
b. Sen värähtelytaajuus, joka synkronoituu aina sielun kehityksen kanssa.
c. Sen koherentti voima, joka yhdistää ja liittää toisiinsa ruumisrakenteen kaikki osat.
2. Se on mikrokosminen “elämän verkko”, koska se on fyysisen rakenteen kaikkien osien takana, ja sillä on kolme tarkoitusta:
a. Kuljettaa kautta koko ruumiin elämän prinsiippi, energia, joka aikaansaa toimintaa. Tämän se tekee veren välityksellä, ja tämän jakamisen polttopiste on sydän. Se on fyysisen elinvoiman siirtäjä.
b. Mahdollistaa, että sielu eli inhimillinen, mutta kuitenkin henkinen ihminen voi olla yhteydessä ympäristöönsä. Tämä on toteutettu koko hermojärjestelmän välityksellä, ja tämän toiminnan polttopiste ovat aivot. Ne ovat tietoisen vastaanottavaisuuden keskus.
c. Tuottaa lopulta, elämän ja tietoisuuden kautta, säteilyä tai kirkkauden ilmentymisen, mikä tekee jokaisesta ihmisestä valon ja puoleensavetävän energian keskuksen niiden välittämiseksi muille ihmiskunnan jäsenille ja ihmiskunnan kautta alemmille luonnonkunnille. Tämä on osa planeettalogoksen suunnitelmaa alempien luonnonkuntien muotojen elävöittämiseksi ja uudistamiseksi.
3. Etteerikeho, tämä anima mundin eli maailmansielun mikrokosminen symboli, on jakamaton, koherentti ja yhtenäinen. Siinä ei ole erillisiä organismeja, vaan se on yksinkertaisesti vapaasti virtaavan voiman keho. Tämä voima on kahden energiatyypin sekoitus tai yhdistelmä, jossa on vaihtelevat määrät dynaamista energiaa ja puoleensavetävää eli magneettista energiaa. Nämä kaksi tyyppiä luonnehtivat myös universaalia sielua – tahdon voima ja rakkauden voima, tai atman ja buddhin voima. Näiden kahden voiman vaikutus aineeseen vetää kaikkien muotojen eetterikehoihin tarvittavat fyysiset atomit ja ajaa ne sitten tahdon voimalla määrättyihin toimintoihin. (A Treatise on White Magic, 45-51).

Ihmisen rakenne

Olennainen tässä kirjoituksessa sanotusta on tiivistetty oheiseen ihmisen rakenteen kaavioon, jota opiskelijan kannattaa mitä huolellisimmin pohtia. Ihmisen rakenne on pohjimmiltaan kolminainen:

1. Monadi eli puhdas henki, Isä taivaassa.
Tämä aspekti heijastaa Jumaluuden kolmea aspektia:
1. Tahto tai voima……………..Isä.
2. Rakkaus-viisaus…………..Poika.
3. Aktiivinen äly…………………Pyhä henki.
ja siihen saavutetaan yhteys vasta lopullisissa vihkimyksissä
kun ihminen lähestyy matkansa päätöstä ja on täydellistynyt. Monadi heijastuu jälleen:
II Minuus, sielu, korkeampi itse eli yksilöllisyys.
Tämä aspekti on potentiaalisesti
1. Henkinen tahto…………………….Atma.
2. Intuitio………………………………….Buddhi, rakkaus-viisaus,
Kristus-prinsiippi.
3. Korkeampi eli abstrakti mieli……Korkeampi manas.
Minuuden voima alkaa vaikuttaa kehittyneissä ihmisissä ja yhä lisääntyvässä määrin kokelaan polulla kunnes kolmannessa vihkimyksessä korkeamman itsen hallinta alemmasta on täydellinen ja korkeimpien aspektien energia alkaa vaikuttaa.
Minuus heijastuu:
III Persoonallisuus eli alempi itse, fyysisen tason ihminen.
Tämä aspekti on myös kolminainen:
1. Mentaalikeho …………………alempi manas.
2. Tunnekeho……………………… astraalikeho
3. Fyysinen keho………………….. tiheä fyysinen ja eteerinen keho.
Kehityksen tarkoituksena on siten tuoda ihmiselle käsitys minuusaspektista ja saattaa alempi luonto sen hallintaan. (Vihkimykset, xv).

Jumalallinen ihminen

Seuraavassa esitän vielä yleisiä teesejä ja ajatuksia ihmisen olemuksesta ja ihmisen rakenteen ymmärtämisen tärkeydestä ja sen toivotuista seurauksista. (Teoksesta A Treatise on Cosmic Fire).

I. Ihminen on olemukseltaan jumalallinen.
II. Ihminen on universaalin mielen tai maailmansielun osanen, ja osallistuu siten tuon sielun vaistoihin ja laatuun sen ilmentyessä ihmiskunnan kautta.
III. Alemmassa luonnossaan ja kolmessa välineessään ihminen on pienempien elämien koostuma, jotka ovat riippuvaisia hänestä ryhmäluonnossaan, aktiivisuuden tyypissään ja kollektiivisessa vastauksessaan. Sielun, aurinkoherran, energian ja toiminnan kautta ne nostetaan ja kehitetään myöhemmin korkeammalle tasolle.
Psykoanalyyttiset teoriat (vaikka ne ovat osoitus edistyksestä) voivat osoittautua haitallisiksi ihmisen korkeammalle kehitykselle ellei ”psyyken” todellista luonnetta selvennetä. Vasta kun edellä mainitut kolme tosiasiaa ymmärretään, meillä tulee olemaan oikea ja tarkka käsitys ihmisen luonnosta. Silloin yleisen kasvatuksen suuntaus, poliittisen tieteen tavoite ja taloudellisen ja sosiaalisen pyrkimyksen päämäärä saavat uuden ja paremman suunnan. Tämä tuo edelleen kolme muutosta ajan ajattelussa.

(1) Lääketieteellisen tiedon korjaaminen. Tämä johtaa fyysisen ruumiin parempaan ymmärtämiseen, hoitamiseen ja varjelemiseen ja aikaansaa paremman käsityksen terveyden laeista. Lääkärin tehtävänä tulee olemaan selvittää, mikä ihmisen elämässä estää sielun energian virtaamisen hänen olemuksensa jokaiseen osaan, mikä liiallinen ajattelun suuntaus aiheuttaa tahdon heikkoutta ja altistaa vääriin tekoihin, mikä tunnekehossa estää energian virtaamisen siihen sielulootuksen rakkauden terälehdistä ja edelleen hermojärjestelmään ja löytää mikä este eetterikehossa estää pranan eli solaarisen elinvoiman oikean virtaamisen kehon jokaiseen osaan. Tulevaisuudessa lääkärien tulisi käsittää, että monet fyysisen kehon sairaudet johtuvat vääristä sisäisistä olosuhteista.

(2) Korostetaan ihmisen vastuuta yhteisölleen. Ihmisille opetetaan kansalaisuuden todellinen esoteerinen merkitys, joka perustuu sielun ryhmäsuhteille, jälleensyntymisen laille ja karman todelliselle merkitykselle. Heille opetetaan kansallinen vastuu, yhteisön paikka kansakunnassa ja kansakunnan paikka kohteliaiden kansojen yhteisössä. Ihmisille opetetaan lopulta myös heidän vastuunsa eläinkunnalle. H. P. Blavatsky on sanonut, että vastuuntunne on eräs ensimmäisiä osoituksia sielun hallinnasta, ja kun yhä enemmän ihmisiä tulee sielun vaikutuksen alaiseksi, olosuhteita parannetaan hitaasti ja varmasti kaikilla elämän alueilla.

(3) Kasvatuksen maailmassa ihmisen todellisen luonteen ymmärtäminen tulee johtamaan perustavaan muutokseen opetusmenetelmissä. Ihmisille tullaan opettamaan sielun tosiasia sen omalla tasolla, kuukehojen eli kolmen alemman kehon luonne ja menetelmät järjestää ne niin että sielu voi kommunikoida suoraan fyysisiin aivoihin ja hallita alempaa luontoa. Heille neuvotaan miten he meditaation ja keskittymisen kautta voivat varmistaa tietoa itsenäisesti, kehittää intuitiota ja nojautua sielun voimavaroihin. Sitten heitä opetetaan ajattelemaan, saavuttamaan mentaalikehonsa hallinta ja siten kehittämään piilevät voimansa. (A Treatise on Cosmic Fire, 809 – 814).

Katkelmia sisäiseltä tieltä 4

Teosofi 6 1991

Jooga on alemman energian uhraamista, olkoonpa se mentaalista, vitaalista tai fyysistä, korkeammalle tietoisuudelle. Kun alempi olemus meissä hiljenee, korkeampi tulee taustalta eteen ja hallitsevaksi.

Polulla kulkijan tulisi oppia säästämään energiaa. Energia on parempi pitää itsellään ja kääntää sisäänpäin kuin haaskata sitä turhuuksiin.

Ulkoisen asioiden jano on perimmältään itsen löytämisen janoa. Elämän kiihko on todellisuudessa itsen toteuttamisen kiihkoa.

Henkisen elämän tavoitteena on yhdistää tavanomainen pinnallinen olemuksemme elämän syvään ja pohjattomaan olemiseen ja tietoisuuteen.

Kun syvempi olemisen virta sulauttaa itseensä vähäisemmät elämän- ja mielenliikkeemme, tunnemme ylimaallista rauhaa ja harmoniaa.

Kiintymys katoavaan ja rajalliseen ruokkii turvallisuuden tunnettamme. Katoavasta ja rajallisesta emme kuitenkaan voi löytää varmuutta. Mielen luomissa muodoissa ei myöskään ole mitään pysyvää. Katoamaton on mielen, ajatusten ja kaiken muodon omaavan tuolla puolen.

Rakkautemme ja pyrkimyksemme voi kohdistua joko rajalliseen tai rajattomaan. Pyrkimys rajallisten asioiden omistamiseen antaa meille välitöntä tyydytystä, mutta samalla se tekee meidät sidonnaisiksi. Rajatonta taas voimme tavoitella vain rajallisista mielikuvistamme luopumalla. Sillä tavoin puhdistunut ja vapautunut mieli on valmis suuntautumaan kohti sisäistä kauneutta ja äärettömyyttä.

Elämänvoima hallitsee fyysistä ruumista, näitä molempia käskee mieli. Mielen hallitsema ihminen on jo astunut luonnon valtakunnasta vapauden valtakuntaan. Mieli ei kuitenkaan ole korkeinta ihmisessä, vaan sitä korkeampi on sielu. Kun sielu tulee vallitsevaksi, se merkitsee gnostisen evoluution alkua ja nousemista yhä korkeammalle hengen kirkkauksiin ja laajuuksiin.

Ensimmäinen suuri tehtävä etsijän henkisessä elämässä on tulla tietoiseksi sielustaan ja tehdä siitä elämänsä johtaja. Sielu ei useinkaan ole tietoinen itsestään fyysisellä tasolla, sillä se on vain salainen, ei tiedostettu ohjaajamme.

Ruumis, elämä ja mieli ovat katoavia, sielu on kuolematon.

Mystinen rakkaus Jumalaan on vaativaa eikä salli kompromisseja, siksi tiemme alussa usein kartamme sitä.

Kun persoonallinen rakkautemme sisäistä jumaluutta kohtaan muuttuu persoonattomaksi, opimme luonnollisesti ja spontaanisti antautumaan sille.

Tyyneys ja myrsky, vuoksi ja luode muodostavat peruskokemukset joogan mystisellä polulla. Olemme kaikki kosmisen rytmillisen kiertokulun osia. Tiedostamme sitä kuitenkin vain tietyiltä osin. Oppilas taas tulee vähitellen ytimiään myöten tietoiseksi kosmillisista laeista ja voimista.

Kaikki elämä on yhtä. Erillisyys on harhaa. Nämä voivat tuntua abstraktisilta totuuksilta. Kaikessa olemassa olevassa, atomista tähtisumuun, asuu kuitenkin sielu, ja sielut ovat yhtä ylisielun kanssa.

Mielen vapaus syntyy tiedosta, että ego on vain rajallinen muodostuma. Siksi kiintymys siihen häviää luonnollisesti.

Itsensä oivaltanut mieli pysyttelee alituisesti alkulähteellään, puhtaan tietoisuuden rajattomuudessa.

Etäisyyden säilyttäminen tunteisiinsa, ajatuksiinsa ja koko persoonaansa nähden, erityisesti silloin kun ne eivät ole aktiivisesti käytössä, merkitsee jumalallisen kontemplaation alkua.

Kontemplaatiossa mieli kääntyy fyysisistä muodoista, mielen ja tunteiden kiintymyksistä ja rajoituksista niiden tuolle puolen hengen alkuperäiseen vapauteen ja äärettömyyteen.

Ajallisen uhraaminen ikuiselle, katoavan katoamattomalle, siinä on joogan ydin. Mieli ja tunteet, kaikki alemman persoonallisuuden energia on uhrattava niiden sisäiselle jumaluudelle. Siten ne vapautuvat vieraantuneisuudestaan ja löytävät todellisen olemuksensa jumalallisessa olemisessa, tietoisuudessa ja autuudessa. Tämä edellyttää mielen hiljaisuutta ja tarkkaavuutta kaikissa toimissamme ja asteittaista vapautumista luomistamme mekaanisista toimintamalleista.

Kärsimys aiheutuu aina suhteestamme johonkin katoavaan ja rajalliseen, ollessamme sidonnaisia tai pyrkiessämme vapautumaan sidonnaisuudestamme.

Pidämme sisäistä tuskaa pahana, vaikka usein se on valmistusvaihe hengen suuremmalle valolle. Kärsimys tekee hiljaiseksi ja usein henki saapuu luoksemme juuri hiljaisuudessa.

Mielen hiljentyminen on vapautta alemmasta itsestä ja karmallisista muodostelmista.

Täydellisessä hiljaisuudessa ja tyhjyydessä voimme tulla vastaanottavaiseksi universumin korkeammille laaduille ja energioille, jotka eivät tunne kärsimystä tai rajoituksia. Kun tyhjyys ylitetään, tavoitetaan ykseys ja sympatia kaiken olemassa olevan kanssa.

Kohotessamme hiljaisuuteen alempi itsemme saattaa aluksi tulla surulliseksi, sillä sen on hellitettävä omista elämänvaatimuksistaan. Korkeampi itse taas ei tunne surua, se on neutraali, tyyni, puolueeton, tarvittaessa tahdon ja voiman lähde, joista se toiminnassa iloitsee.

Suru ja kärsimys aiheutuvat aina suhteestamme johonkin rajalliseen ja katoavaan. Ne ovat osamme koska olemme puolittain ajallisuuden ja puolittain ikuisuuden kansalaisia. Samastaessamme itsemme ajalliseen olemukseemme suurennamme kärsimystä. Eläessämme syvimmässä hengen asenteessamme ikuisuudessa voidaan olemassaoloon liittyvä välttämätön kärsimys neutralisoida.

Myrskyä seuraa aina tyyneys. Luonnossa silloin kaikki on elinvoimaista ja tuoretta ja kasvu lähtee uuteen nopeaan vauhtiin. (Sama pätee ihmiselämään, koskipa se karmallisia myrskyjä tai oppilaan kulkemaa henkisen elämän tietä.) Sisäisen myrskyn aikana kaikkien pinnanalaisten voimien on tultava esiin. Ne eivät voi vastustaa korkeamman tietoisuuden muuntavaa mahtia. Vähitellen, polkua kulkiessamme, toteutuu olemuksemme kaikkien puolien yhdistyminen korkeampaan tietoisuuteemme.

Viattomuus, ikuinen nuoruus on mahdollista mielen eläessä hetkestä hetkeen, taakseen katsomatta. Meidän olisi joka hetki oltava valmiit heittämään mennyt yltämme. Persoonallisuutemme on menneen kokemuksen tulos ja se aiheuttaa sidonnaisuutemme. Katsoa aina eteenpäin, ei koskaan taaksepäin, on vapautumisemme avain.

Kiintyminen työhön, omaisuuteen, omaan persoonaansa ym. on inhimillistä ja luonnollista. Kiintyneen mielen on kuitenkin mahdotonta saavuttaa syvempää yhteyttä sisimpäänsä ja sen ajattomaan olemukseen. Sen tavoittaminen edellyttää aina jokin asteista luopumista.

Kiintynyt mieli tavoittelee onnea laskelmoiden, jonkinlaisen järjestelmän ja päivittäisen rutiinin avulla. Kärsimys seuraa kun tuo järjestelmä jossain pettää tai kun odottamattomat asiat kohtaavat meitä.

Kiintyneen mielen motivaation lähteenä on pyyde, siksi se on aina sidoksissa menestykseen ja tappioon. Kiintymätön mieli taas on sisäisesti vapaa ja se löytää ilon aina etsimättä. Sillä on myös aikaa kuunnella hiljaisuuden ääntä.

Kun mieli havaitsee oman rajallisuutensa ja tunnustaa, että on asioita, joita se ei voi tietää, kun se väsyy itseensä ja omiin tiedon saavuttamisen menetelmiinsä, monien tosiasioiden keräämiseen ja päättelyyn niiden pohjalta, silloin meissä voi alkaa kehittyä syvemmän esoteerisen tiedon kukka, joka tuntee asiat älyä korkeammalta. Sen kasvun metodina on hiljaisuus ja vieläkin syvempi hiljaisuus. Korkeampi kehitys alkaa, kun tietoisuus kasvaa ensisijassa hiljaisuudesta eikä ulkoisten kokemusten myötä. Henkinen uudestisyntyminen voi toteutua vain hiljaisuuden äärimmäisestä puhtaudesta käsin.

Sivistysihanteemme on älyn hallitsema ihminen. Tämä on aivan oikein kouliessamme jalostumattomasta ihmisestä kultturellia ihmistä. Mutta ei ole syytä luoda kehitykselle sellaisia rajoja, joita sillä ei ole. Älyn johtama ihminen on vain eräs kehitysvaihe evoluutiossa. Gnostisessa yksilössä hänen sielunsa hallitsee ja äly on sille alisteinen. Inhimillisen tiedon korvaa silloin asteittain paljastuva jumalallinen tahto ja viisaus.

Kaikki kokemus muuttaa meitä ja jättää meihin jälkensä. Näin on äärellisen olemassaolon ja kokemisen piirissä. Mutta on myös olemassa sellaista kokemusta, joka muuttaa, mutta ei jätä meihin jälkiään.

Äärettömän kosketus on aina nimetön ja muodoton. Se puhdistaa, huuhtoo pois menneen ja rikastuttaa meitä aina salaperäisellä tavalla. Tämä on jatkuvaa uudestisyntymistä ylhäältä.

Menneen pois pyyhkiminen on kehityksen elinehto. Luoja on uudistaja, ylläpitäjä ja tuhoaja. Ihmisen tulisi olla säälimätön itseään kohtaan ja heittää yltään mennyt kokemus, joka ei voi palvella kehitystä.

Uudistuminen ei voi koskaan toteutua menneestä käsin, vaan vain ajattomuuden tuntemattomasta ulottuvuudesta.

Turvallisuuden ja varmuuden etsiminen saa meidät takertumaan menneisyyteen. Oivaltaessamme ettei varmuutta voida saavuttaa mistään äärellisestä, ei ”minästä” eikä aikaisemmasta kokemuksesta saavutetusta tiedosta, tapahtuu psykologinen vapautuminen.

Sanotaan, että Jumalan palvelijan tulisi omistaa mahdollisimman vähän, sekä aineellisesti että henkisesti. Sitten kun emme enää omista edes itseämme, olemme valmiit toimimaan hänen välikappaleinaan maailmassa.

Kanava ylös korkeimpaan voi säilyä avoimena kun joka hetki luovutamme itsemme emmekä vaadi mitään erilliselle itsellemme.

Kun voimme sanoa totuudellisesti ”en ole mitään”, tässä tyhjyydessä voi korkein ilmentyä kauttamme.

Nöyryys on vapautta erillisestä itsestä ja egosta. Odotamme silloin jonkin todellisemman ilmaantumista tähän itse luotuun tyhjään tilaan. Usein olemme tottuneet kuitenkin elämään juuri päinvastoin, itseämme korostamalla. Itsemme korostaminen luo kuitenkin aina muurin itsemme ja syvemmän elämänlähteemme välille. Vain nöyryys voi paljastaa todellisen jumaluuden sydämissämme.

Korostamme itseämme kenties juuri siksi, että salassa tiedämme olevamme melko vähäpätöisiä. Tämä perustuu ihmisen luonnolliseen itsesäilytykseen ja olemassaolon taisteluun. Vasta kun meissä on todellista suuruutta, voimme tunnustaa oman pienuutemme. Tämä on askel todelliseen kasvuun, jossa voimme jakaa osan Jumalan suuruudesta.

Korostaessa itseämme käytämme alempaa egon energiaa, joka erottaa meidät toinen toisistamme. Unohtaessamme itsemme, toimiessamme pyyteettömällä mielenasenteella, käytämme korkeampaa henkistä energiaa, joka yhdistää meidät toisiimme.

Ihmisen psyykkisestä ja henkisestä rakenteesta

Ihminen on synteesi. Hän on koostuma kaikista puolistaan: fyysisestä kehosta, energiakehosta, mielestä, minästä, sielusta ja hengestä. (Vihkimysviisaus,16)

Ihminen on suhde. Hänellä on suhde itseensä. Hänelle on suhde ajatuksiinsa ja tietoisuuden tiloihinsa. Koska ihminen on suhde, hän on jotain arvoituksellista ja vaikeasti määriteltävää. (ibid.,15)

Tajunta
Tajunta näyttäisi olevan jokin liikkuva ja tuntematon valo, joka paljastaa kohteensa ja osittain myös luo niitä. Tajunta itse tai tietoisuuden ydin vaikuttaisi olevan kaikkein nopein ja levottomin osa meissä. Kaikki, mitä se voi ottaa kohteekseen ulkoisessa maailmassa tai omassa psyykessämme, on välttämättä joitain hitaampaa ja staattisempaa kuin se. Ulkomaailmassa olevilla tajunnan kohteilla on yleensä jonkinlainen muoto ja merkitys. Tajunta itse on pakeneva ja vailla muotoa. (Vihkimysviisaus, 40)

Tajunta näyttäisi toimivan aina sisältä ulospäin. Sille näyttäisi olevan vaikeaa tai mahdotonta tunkeutua sisäänpäin omaan itseensä. Introspektio, mielen sisältöjen tarkkaileminen ja tajunnan rakenteen tutkiminen, on aina mahdollista, mutta tajunnan ydin jää kuitenkin meiltä aina piiloon. (ibid., 41)

Tajunta on se, jonka kautta me olemme tietoisia ja tiedämme. Alati liikkuva huomiokyky. On vaikeaa tietää tarkemmin mikä se on. Tajunta on aina subjektiivinen. Kukaan toinen ei voi suoraan tuntea toisen kokemuksia, havaintoja ja ajatuksia. (Sisäinen tie, sanasto)

Olemme tietoisia aistihavainnoista ja mielen sisällöistä. Tietoisuus näyttäisi siis olevan niiden yläpuolella oleva jokin. Meillä on korkeamman asteen tietoisuus mielentiloista. Mieli erilaisine muotoinen ei siksi ilmeisesti ole tietoisuuden perimmäinen lähde. Koska olemme tietoisia aistihavainnoista, havainnot eivät ole tajunta. Koska olemme tietoisia muistista ja mielikuvituksesta, nekään eivät ole tajunta. Olemme tietoisia tunteista ja aistimuksista, joten nekään eivät voi olla tajunta itse. Koska olemme tietoisia ajattelusta, sekään ei ilmeisesti voi olla tajunta. Ne kaikki ovat erilaisia tietoisuuden muotoja tai funktioita. Ihminen voi olla aina tietoinen ajatuksistaan, tunteistaan ja havainnoistaan, koska ne eivät ole perimmäinen tietoisuus. Ne ovat alemmilla tasoille olevia tietoisuuden muotoja ja kohteita. Tajunta ei kuitenkaan välttämättä asu jossain ajattelun, kokemuksen ja havaintojen ulkopuolella. Tajunta on kaksisuuntainen, se valaisee kohteensa, mutta se valaisee myös omat toimintonsa, ainakin osittain. Ei ole tarpeellista olettaa ääretöntä jatkumoa, missä korkeampi tietoisuus tiedostaa aina alemman asteen tietoisuuden. (Vihkimysviisaus, 47)

Olen tietoinen, että ajattelen. Mutta olenko tietoinen siitä, että olen tietoinen että ajattelen? Emme voi olla täysin tietoisia korkeamman tason tietoisuudesta, joka tiedostaa mielen ilmiöt. Se on ilmeisesti täysin puolueeton ja persoonaton. Se ei ole aktiivinen toimija alemmilla tasoilla. Tämä perimmäinen puhdas tietoisuus on kokemuksena pohjaton. Se ei ole minkään toisen tietoisuuden kohde eikä muoto. Sitä on vaikea määritellä. Tajunnan ytimessä kaikki katoaa eriytymättömään ja muodottomaan valoon.

Tajunta on aina subjekti. Mikä on tuo subjekti, joka ei voi koskaan olla objekti? Onko se yhtä kuin minä tai minuus? Vai onko kenties olemassa tietoisuus ilman minää, se joka tiedostaa minän? Jos jokin puhdas tajunta (teoriassa tai käytännössä) on olemassa, silloin se on lähellä minää, subjektia, tai se on itse subjekti. Onko tajunta siis sama kuin subjekti, subjektiviteetti, ts. tietoteoreettinen minä? Mitä sanotte? (Vihkimysviisaus, 48)

Itsetajunta
Inhimilliseen tietoisuuteen liittyy kyky olla tietoinen hänen omista psyykkisistä toiminnoistaan. Hänellä on itsetajunta. Itsetajunta on ihmisen suhdetta omaan itseensä. Se on suhdetta hänen eri osiinsa ja puoliinsa kuten ajatteluun, tunteisiin, haluihin, kehoon ja havaintoihin. Itsetajunta on tietoisuutta tietoisuudesta, sen muodoista ja sisällöistä. Itsetajunta on tietoisuutta siitä, että olemme tietoisia. Se on tietoisuutta siitä, että havaitsemme ja ajattelemme. (ibid., 48)

Itsetietoisuus edellyttää, että ihmisessä on jokin piste, mistä voi havainnoida ja tarkkailla kaikkea hänessä (psyykessä, mielessä ja kehossa) tapahtuvaa. Se edellyttää, että hän voi ottaa etäisyyttä itsestään ja toimia tarkkailijana. Normaali ihminen pystyykin juuri siksi analysoimaan ajatuksiaan, asenteitaan ja käytöstään. (ibid., 48)

Itsetajunta on tietoisuutta itsestä, minästä. Itsetajunta on tietoisuutta ajattelijasta, joka ajattelee. Itsetajunta on siis suurelta osin sama kuin minätajunta. Itsetajuntaan sisältyy myös tietoisuus ihmisen henkisestä ytimestä, perimmäisestä minuudesta, sielusta tai ydinolemuksesta. Itsetajunta on tietoisuutta minuuden (ainakin suhteellisesta) pysyvyydestä ja samuudesta muutoksen keskellä. Keskus pysyy, vaikka kokemuksemme ja ajatuksemme siitä voivat vaihdella. (ibid., 49)

Itsetajunta ja vapaus liittyvät tiiviisti toisiinsa. Vain koska meissä on keskus, mistä voimme tarkkailla ja hallita kaikkea muuta meissä olevaa, olemme vapaita. Itsetajunta on ihmisen tietoisuutta omasta vapaudestaan. Se on myös siihen liittyen tietoisuutta hänen valintakyvystään ja vastuustaan. (Vihkimysviisaus, 49)

Aito itsetietoisuus on aina myös tietoisuutta subjektin määrittelemättömyydestä ja arvoituksellisuudesta. (Vihkimysviisaus, 49)

Minä
On terveen järjen ja sisäisen kokemuksen mukaista, että meillä on minä, joka ajattelee, tahtoo ja aloittaa toiminnan. Kun yritämme tiedostaa sen, huomaamme, että se ei ole helppoa. Sen tarkka määritteleminen on myös hankalaa. Minä, kuten tietoisuus, on oudon epämääräinen ja pakeneva. Kun yritämme tiedostaa minän, meillä ei ole useinkaan heti selvää, mihin huomio oikein pitää kohdistaa. Voimme määritellä ja ymmärtää minän eri tavoin. Minää voidaan myös tarkastella eri näkökulmista. (Vihkimysviisaus, 61)

Ihmisessä on jokin keskipiste tai keskus, havaitsija, ajattelija, minä. Kaikki havainnot, jotka otamme vastaan, viittaavat johonkin keskukseen tai minään. Samoin toiminta käynnistyy jostain minästä tms.. Minä on toiminnan lähtökohta ja myös informaation vastaanottaja ja käsittelijä. Persoonallinen minä on kaiken ihmisen saavuttaman tiedon ja kokemuksen haltija ja soveltaja. Onko minä siis kaiken ajattelun, havaitsemisen, kokemuksen ja toiminnan alku ja loppu? (ibid., 61)

Minä on piste, mistä ihmisen tahdonalaisia puolia ohjataan ja hallitaan. On vaikea ajatella jotain tietoista tietoisuuden aktia tai tarkoituksellista toimintaa ilman minää, valitsevaa keskusta, sen lähtökohtana. Valinnat, huomion suuntaaminen ja eri toimintojen käynnistäminen ihmisessä ovat kaikki minän toteuttamia. Minä on tärkein käytännön elämän hallinnassa. Ilman minän päätöstä ja tahtoa meidän on mahdotonta tehdä juuri muuta kuin hengittää ja sulattaa ruokaa. (ibid., 61)

Koska kykenemme siirtämään huomiotamme asioista toiseen sekä siirtymään myös mielen funktioista toiseen, oletettavasti silloin on myös olemassa jokin toimija, melko vapaa agentti, joka sen tekee. (Vihkimysviisaus, 62)

Minä ajattelee, siksi se on tietoinen ajatuksista ja mielen tiloista. Minä on siis perimmäinen tiedostaja ja tietoisuuden lähde tai perusta. (Muussa tapauksessa ajatukset olisivat ilmeisesti tietoisia itsestään ilman minää tai niistä erillistä tiedostajaa.) (ibid., 62)

Minä on kaikkein tietoisin valopiste ihmisessä. (Vihkimysviisaus, 63)

Minä on todella olemassa. Se ei ole pelkkä ajatus. Se ei ole pelkkä havainnoista ja kokemuksista tehty tulkinta. (Vihkimysviisaus, 62)

Minä on persoonallisuuden keskus. Se on tajunnan aktiivinen ja luova ydin. Minä on välittäjä ihmisen korkeamman ja alemman luonnon välillä. Se katsoo ylöspäin kohti sieluaan ja alaspäin kehoon ja sen viettiluontoon. Minä on subjekti, mutta se on myös objekti. Se on sekä havaitsija että havaittu persoonallisuus. Minä on muuttuva ja suureksi osaksi melko väliaikainen luomus. Se on tärkein tekijä käytännön elämässä.
Ihminen rakentaa sitä joka päivä ja toimii sen kautta maailmassa.

Subjektia ja tajuntaa on vaikeaa täysin erottaa toisistaan. Siellä missä on tajunta, on myös minä, ja siellä missä on minä, on myös tajunta. Ne yhdessä muodostavat itsetajunnan. Tajunta näyttäisi olevan subjektiviteetti kuten minä on subjekti. (Vihkimysviisaus, 62)

On olemassa perimmäinen minuus, joka on aina subjekti, ja empiirinen minä, joka on havaintojen kohde meille itsellemme ja myös toisille ihmisille. (ibid., 62)

Jos yritämme tiedostaa perimmäisen minuuden, joka ajattelee ja joka on oletettu tietoisuuden omistaja, olemme aivan eksyksissä. Emme voi siepata sitä tietoisuuden kohteeksi, koska silloin siitä tulee objekti. Emme yksinkertaisesti voi tiedostaa sitä suoraan. Siten emme voi tutkia sitä tarkemmin. Se on jotenkin epäsuorasti mukana havainnoissamme ja kokemuksissamme. Subjekti on aina pakeneva ja jää tuntemattomaksi ja määrittelemättömäksi. Tähän voi sisältyä jokin valtava salaisuus tai sitten ei. (Vihkimysviisaus, 62)

Minästä alkaa sisäinen tie sieluun ja se taas on portti henkiseen perustaan ja Jumalaan.

Sielu
Minä on persoonallisuuden keskus. Minä on tietoisuuden keskus. Sielu on koko ihmisen keskus. (Vihkimysviisaus, 80

Sielu on meissä synnynnäistä ja alkuperäistä. Minä koostuu opitusta. (ibid., 80)

Minä on eriytymä minuudesta eli sielusta. (ibid., 64)

Sielu ilmentyy usein omasta tahdostamme riippumattomana voimana tai inspiraationa. Se toimii persoonallisen minän ja mielen taustalla. Se on korkeampi itse. Sielu on mikrokosminen aurinko, säteilevä elinvoiman ja hyvin moninaisten energioiden lähde kaikkialle ihmiseen. Sitä nimitetään myös aurinkotuleksi ja aurinkoenkeliksi. Sitä on myös kutsuttu Kristus-prinsiipiksi. Sielu on kolminainen ja sitä luonnehtivat henkinen tahto, henkinen rakkaus ja luova älykkyys. Näitä laatuja ihmisen tulee ilmentää minänsä ja mielensä kautta. Sielu on yhteydessä auringon sydämeen, mistä se saa pääasiallisesti voimansa. (Sisäinen tie, sanasto)

Psyykkinen energia ei ole peräisin persoonallisesta minästä. Ihminen saa voimansa syvistä ja osittain tuntemattomista lähteistä maailmankaikkeudessa. Elämän käyttövoima ja moninaiset energiat, jotka vaikuttavat psyykkisiin tiloihimme ja luovuuteemme, lahjoitetaan meille näkymättömästä. Keskeiset henkiset vaikutukset ja energiat määrätään ylhäältä päin. Minä ei niiden tulemista ja menemistä ohjaa eikä hallitse. Se voi vain käyttää, manipuloida ja kanavoida niitä. (Vihkimysviisaus, 79)

Päässä, tajunnan ytimessä, on ihmeellinen sykkivä generaattori, joka lähettää impulsseja ja energiavirtoja kaikkialle ihmiseen. Se elävöittää ja inspiroi. Se ei toimi tasaisesti, vaan hyvin vaihtelevalla, luovalla ja arvaamattomalla tavalla. Se on kuin aurinko, joka myös toimii hyvin vaihtelevalla ja moninaisella tavalla jaksoineen. Se onkin mikrokosminen aurinko! Tämä salaperäinen ydin voi arvaamattomasti haastaa meidät. Se voi häiritä meitä tai herättää meidät uuteen valppauteen. Se voi yhtä lailla hävittää jotain epäolennaista meissä kuin valaista ja innoittaa meitä. Sillä on tuhoava sekä uudistava puoli. Se estää meitä kokonaan samastumasta siihen, mitä meistä on tullut, ajalliseen ja empiiriseen persoonallisuuteemme. Se estää meitä samastumasta ajatuksiimme, tietoomme, ihanteisiimme ja tavoitteisiimme. Se tekee ihmisestä olennaisesti etsivän ja levottoman. Henkisellä polulla sen voima ja vaikutus lisääntyvät. Etsijä tekee viisaasti kun hän kuuntelee tuota salaperäistä vaikuttajaa ja seuraa sitä uskollisesti. (Vihkimysviisaus, 79-80)

Minä on menneisyyttä, tottumuksia ja kaavoja. Sielu on luova ja täynnä rajattomia mahdollisuuksia. (Vihkimysviisaus, 82)

Minä on muodon ottanutta energiaa, kun taas sielu on muodotonta ja puhdasta energiaa.

Minä on sielun lähettiläs ja edustaja maan päällä.

Minä on taistelija maailmassa, ei niinkään mikään henkisen maailman asukas, ei tien alussa eikä sen lopussa. Sielu on sen sijaan vapaa maallisista murheista. Se on puhdas henkinen energiakeskus, jumalallinen tuli. (Vihkimysviisaus, 83)

Sielu on kaiken maallisen yläpuolella. Se on täysin vailla kunnianhimoa. Siltä ei puutu mitään, koska se elää aina Jumalassa. Toiveet, halut, tarpeet, unelmat ja tavoitteet syntyvät persoonallisesta minästä. (ibid., 83)

Sielu elää jatkuvassa meditaatiossa ja vuorovaikutuksessa jumalallisen elämän kanssa. Se elää välittömässä ja tiiviissä yhteydessä elämän alkuperustaan, mystiseen avaruudettomaan avaruuteen, jumaluuden häikäisevään kirkkauteen ja läpitunkemattomaan pimeyteen, tuntemattomaan Jumalaan. (Vihkimysviisaus, 83)

Silloin kun olemme aktiivisia, tahdomme ja ajattelemme, elämämme keskus on minässä. Kun hiljennymme tai meditoimme, minä liukenee sieluun. Keskittymisen ja aktiivisen toiminnan jälkeen palaamme aina lepäämään keskukseemme. Tämä on sisään hengitystä vastaava vastaanottava vaihe. Tämä tapahtuu monissa tapauksissa täysin luontaisesti, automaattisesti ja tiedostamattomasti. Voimme myös oppia tekemään sen tietoisesti. Voimme oppia elämään jatkuvasti läpäisevänä sielullemme. (Vihkimysviisaus, 86)

Syvätajunta
Syvätajunta edustaa sitä mittaamatonta henkistä perustaa, joka on aistein havaitsematon ja suureksi osaksi tuntematon sähkömagneettinen maailmankaikkeus. (Vihkimysviisaus, 70)

Syvätajunta on aina uppoutunut määrääviin energioihin ja
se itse koostuu niistä. Siinä tiedostetaan peräkkäisesti hallitsevat energiat ja niiden laadut ja ominaisuudet. (ibid., 70)

Syvätietoisuus energioineen on sekä tajuisuuden että elämän perusta. Siinä elämä ja tajunta ovat mahdollisimman yhtä. Se on elämä, koska elämä on yhtä kuin energia. Se on tietoisuus, koska tietoisuus liittyy kiinteästi elollisuuteen. (Vihkimysviisaus, 71)

Syvätietoisuuden energian tyyppi määrätään aina ylhäältä päin. Emme voi omalla tahdollamme muuttaa sitä. Sieltä virtaa laskemattomia henkisiä vaikutuksia ja energioita. Siksi elämä on aina uutta. (Vihkimysviisaus, 71)

Syvätajunnassa toimivat energian tyypit ovat suureksi osaksi astrologisesti ja astronomisesti määräytyneitä. Emme useinkaan voi silti ymmärtää yksityiskohtaisesti miten. (ibid., 71)

Syvätajunnan energiat ovat hyvin tiiviissä yhteydessä minään ja ihmisen muuhun psyykkiseen luontoon. Minä, toiminnan ja ajattelun keskus, on uppoutunut syvätajunnan energioihin. (ibid., 72)

Syvätietoisuuden keskus on sielussa ja sen reunat ovat energiakehossa.
(Vihkimysviisaus, 72)

Henkinen lähde
Ihmisen henkinen elämän lähde voidaan tiedostaa päälaen tuntumassa. Sen kautta meihin virtaa jatkuvasti uutta elämää ja energiaa henkisestä auringosta ja muualta salaperäisistä lähteistä näkymättömästä universumista. Sen välityksellä olemme yhteydessä suurempaan kokonaisuuteen ja energioiden maailmaan. (Sisäinen tie, sanasto

Henki
Yksilön perimmäinen liikuttaja ja kehitystä eteenpäin ajava voima. Se on suuri hengitys ja henkinen tahto. Se on sielu tietoisuuden takaa paljastuva korkeampi todellisuus, sähkötuli ja puhdas elämän energia. Se tunnetaan tarkemmin vasta ihmisen kehityksen korkeammilla asteilla, jolloin yksilö sulautuu siihen. (Sisäinen tie, sanasto)

Energiakeho
Energiakeho on helppo paikantaa ja sen muoto voidaan selkeästi tuntea. Se toimii pääasiassa keskivartalossa lantion ja pään välillä. Raajoissa sitä ei voida tuntea. Energiakeho, toisin kuin kiinteä fyysinen keho, on virtaava ja plastinen. Toisin kuin fyysisen keho, se ei vanhene eikä kulu. Sitä luonnehtii jatkuva muutos ja energioiden virtailu. Energiat nousevat esiin kehosta ja laskeutuvat ylhäältä näkymättömästä. Virtailut energiakehossa voidaan aistia liikkeenä ja värähtelynä pään alueella ja keskivartalossa. Voimme tuntea energioiden pystysuorat kanavat selkärangan alueella sekä sen pyörteet ja solmukohdat päässä. Erityisesti silloin kun yritämme pitää kehomme liikkumattomana, voimme tuntea kuinka sisäinen elämä meissä liikkuu ja värähtelee. Pian se pakottaa myös mielemme ja fyysisen kehomme liikkumaan. Voimme aistia energiakehossa erilaisia jatkuvasti muuttuvia energioiden tyyppejä ja voimme kokea siinä vallitsevan sähköisen jännityksen asteen. (Vihkimysviisaus, 26-7)

Kun katse ja huomio kohdistetaan hyvin lähelle, nenänpäätäkin lähemmäksi, voimme yleensä suoranaisesti nähdä, ei siis vain tuntea, oman energiakehomme nopeana värähtelynä ja liikkeenä. Juuri muuta siitä ei voida suoranaisesti havaita. Monta kertaa edes sen värisävyjä ei voida selvästi nähdä. (Vihkimysviisaus, 27)

Energiakeho on tiiviissä yhteydessä fyysiseen kehoon. Voimme tiedostaa ensin mainitussa kerroksia, jotka ovat lähellä tiheää ainetta, hienompia kerroksia, jotka ovat lähempänä mieltä ja minää sekä vielä korkeampia kerroksia, jotka yhdistävät sen yhteen universaaliin elämään. (ibid., 27)

Chakrat
Ns. chakrat ovat solmukohtia, pyörteitä ja keskuksia energiakehossa. Keskellä päätä ja myös aivojen läpi menee selvästi kanava, missä nousevat ja laskevat energiat kulkevat ja mistä energian virrat leviävät säteittäisesti sivuille. Voimme tuntea pään keskuksessa kuinka jonkinlaisia liekkejä tai lieskoja lähtee sivuille ja ylöspäin. Ne voi myös hahmottaa lootuksen terälehdiksi. Voimme tiedostaa myös keskuksesta ulospäin suuntautuvia valon ja harmonisen energian säikeitä tai linjoja. Suuri solmukohta, missä nousevat ja laskeutuvat ja muut syvätajunnan energiat yhdistyvät, voidaan selvästi havaita suunnilleen keskellä päätä silmien tasolla. Sen paikka kuitenkin vaihtelee hivenen. Keskellä päälakea on jännitepiste, missä eri suunnista tulevat energiat yhdistyvät ja mistä ne edelleen leviävät ja säteilevät eri suuntiin. Myös otsan kohdalla esiintyy vastaava jännitepiste ja energioiden solmukohta. Vastaavia solmukohtia esiintyy myös keskivartalossa. Niitä voi syntyä eri paikkoihin ja taas kadota. (Vihkimysviisaus, 28)

Ajattelija ohjaa koko organismia päästä. Siksi psyykkiset ja psykofyysiset energiat ovat keskittyneet sinne. Ne ovat minän välittömästi käytettävissä ja kanavoitavissa mihin tahansa toimintaan. Koko pää on kyllästetty sähkömagneettisella energialla. Pää on täynnä puhdasta psyykkistä energiaa. Se on suuri energian varasto. Samaa emme voi sanoa esim. vatsasta. Selkärangan tyvessä vaikuttaisi oleva toinen laaja energian keskusvarasto. Sen toiminta on kuitenkin hyvin paljon levollisempaa. (Vihkimysviisaus, 28-9)

Koko pään alueen suuri energiakeskus voidaan hahmottaa tuhat terälehtiseksi lootukseksi. Henkisellä tiellä se avautuu aste asteelta ja paljastaa ihmisestä ja maailmankaikkeudesta yhä hienompia energioita, tasoja ja ulottuvuuksia. Tämä keskus toimii hyvin tiiviissä yhteistyössä selkärangan tyvessä olevan juurichakran kanssa. Niiden välillä tapahtuu jatkuvaa vuorovaikutusta ja energioiden virtaamista ylös ja alas. (ibid., 28)

Pään ns. tuhat terälehtinen lootus värähtelee ja pyörii erittäin moniulotteisella tavalla. Emme kykene tiedostamaan sitä kaikilta osin. Osa sen värähtelystä ja liikkeestä on niin nopeaa, että emme kykene havaitsemaan sitä selkeästi. Osa sen energioista on niin hienoja, että emme pysty tiedostamaan niitä. Korkeimmat värähtelyt ja hienoimmat energian linjat pakenevat tarkkaa havaintoa. On erittäin vaikeaa hahmottaa ja visualisoida tuota suurta kieppuvaa ”pyörää” objektiiviseksi kuvaksi tai malliksi. Yrittäkääpä niin huomaatte! Sen säikeet kiertyvät hyvin moneen suuntaan. Chakrat (kuten energiakeho) ovat fyysisen kehon sisällä, eivät niinkään sen pinnalla vartalon etupuolella. (Vihkimysviisaus, 29)

Chakrat ovat todellisuudessa hyvin pakenevia ja vaikeasti hahmotettavia. Idän filosofiaan ja esoteeriseen perinteeseen liittyviä yksityiskohtaisia kuvauksia niiden väreistä ja terälehtien tarkoista lukumääristä on pidettävä vain symbolisina. Todellisessa kokemuksessa mitään näitä opetuksia tarkalleen vastaavaa ei voida löytää – ei vaikka ihminen kulkisi kuinka pitkälle vihkimysten polkua. (ibid., 29)

Aura
Entä mikä on aura? Aura ei ole korkeintaan kuin muutamia senttejä fyysistä kehoa laajempi. Erilaisten energian tyyppien ja vaihtelevien elämän jaksojen myötä auran voi sanoa jonkin verran laajentuvan ja supistuvan. Henkisen kehityksen myötä ihmisen aura ei kasva eikä laajene. (Tämä kerrotaan vain joidenkin väärien käsitysten oikaisemiseksi.) Aura on ilmeisesti vain ihmisen sähkömagneettinen kenttä. Mikä ero on energiakeholla ja auralla? Ehkäpä niillä ei ole mitään eroa, jospa ne ovat aivan sama asia hivenen eri näkökulmasta. Kenties aura onkin vain energiankehon uloin kerros. (Vihkimysviisaus, 29)