Avainsana-arkisto: luovuus

Katkelmia sisäiseltä tieltä 17

Vastaa

Teosofi 4 1994

Jumala on usein ihmisten korvike. Tämä ei kuitenkaan tee hänestä epätodellista.

Näkymätön ja huomaamaton on Jumalan läsnäolo maailmassa.

Jumala houkuttelee meidät luokseen kätkemällä itsensä.

Jumalaa voimme lähestyä vain kiellon avulla, hylkäämällä kaiken, joka on vähemmän kuin Hän. Mikä jää jäljelle, ei voi olla muuta kuin Jumala, jos kuin Hän on olemassa.

Uskonnollinen palvonta ilman arvostelukykyä on vain sokeuden ja tietämättömyyden muoto.

Me emme luo yhteyttä jumalalliseen, me voimme vain uudistaa ja syventää sitä.

Miten voisimme löytää jumalallisuutemme ennen kuin olemme edes löytäneet ihmisyyttämme?

Tarve hiljentymiseen ja mietiskelyyn syntyy havaitessamme oman epätodellisuutemme ja rikkinäisyytemme, havaitessamme, että olemme vain varjo syvimmästä, jumalallisesta olemuksestamme. Todellisia, eheä oma itsemme, voimme olla vain yhteydessä Korkeimpaan.

Passiivinen mielensä hiljentäminen ei aina ole tarpeeksi. Meillä on oltava myös palava kaipaus ja tahto Jumalan elävän todellisuuden tuntemiseen.

Mikäli haluamme avautua täydesti sisäiselle elämälle meidän on kohdattava ja hyväksyttävä yksinäisyytemme, alastomuutemme ja haavoittuvuutemme. Rakentaessamme yksinomaan vahvaa ulkokuorta usein sulkeudumme samalla myös rikkaammalta ja syvemmältä sisäiseltä elämältä.

Meditaatio ei useinkaan tuo tyydytystä maalliselle minällemme, sillä se tekee meidät paljaiksi ja suojattomiksi. Vasta täysin riisuttuina voimme tuntea korkeimman elävän läsnäolon, sulautua siihen.

Meditaatio leikkaa meidät irti persoonallisuutemme tasosta, sen tunteista, tarpeista ja rajoituksista ja saattaa meidät yhteen sielunenergiamme kanssa. Miten paljon ylös- ja sisäänpäin kuljemmekin, meidän on kuitenkin laskeuduttava takaisin persoonallisuutemme tasolle ja kohdattava sen puutteet ja rajoitukset.

Ihmiset etsivät onnea, mutta kasvavat kärsimysten kautta.

Esteettinen ilo tai uskonnollinen liikutus eivät riitä olemuksemme kokonaisvaltaiseen muuntamiseen ja henkistämiseen. Ne toimivat enimmäkseen vain tunteiden ja mielihyvän alueilla ja jalostavat siten ainoastaan pintasieluamme. Saavuttaaksemme syvemmän muuntumisen ja kirkastuksen meidän on useinkin astuttava kärsimyksen alueelle.

Väistämättömän kärsimyksen hyväksyminen ja alistuminen siihen merkitsee astumista korkeampaan elämään. Meidän tulisi vastaanottaa oikeutettu ja luonnollinen tuska samalla tavalla kuin armo.

Joka ei ymmärrä kärsimyksen tarkoitusta, koettaa torjua sen ja työntää sen poispäin itsestään pakenemalla sitä esim. lisäämällä nautintoja, tai sitten hän katkeroituu siitä. Hän ei vielä osaa käyttää sitä kehityksensä apuna.

Eläminen syvästi tuntemalla on aina parempi vaihtoehto kuin tunteiden vältteleminen tai pakeneminen.

Tuskan hyväksyminen ja täysi kokeminen on tasapainomme kannalta parempi kuin sen torjuminen.

Tuskan hyväksyminen, vastaanottaminen ja kokeminen, tietoinen kärsiminen, voi olla puhdistava prosessi, joka saa persoonallisen minän hellittämään otettaan.

Kärsimys voi luoda meihin tilaa, johon uusi valo voi laskeutua ja uusi ilo voi vakiintua.

Vain ne olemuksemme osat, jotka ovat sidoksissa muotoon ja aistimaailmaan, ovat alttiita kärsimykselle.

Vain persoonallinen minä voi kärsiä. Henki sisällämme ei milloinkaan kärsi.

Kärsimys opettaa tuskan kalvamaa minää etsimään vapautumista, luopumaan, päästämään irti, antautumaan ja palaamaan omaan perustaansa.

Usein peitämme särkyneisyytemme ja ahdistuksemme etsimällä siihen maallista lohdutusta. Vasta kun kannamme haavamme paljaina Jumalan eteen, niihin voidaan sivellä taivaallista balsamia.

Henkisellä tiellä kärsimystä ei kuitenkaan pidä etsiä. Siihen ei pidä hakeutua. Kun meillä on arvoja, ihanteita, unelmia ja tavoitteita, joudumme väistämättä myös kärsimään niiden vuoksi. Joudumme luopumaan niiden vuoksi paljosta. Jos ne ovat hukkuneet määrätyssä elämänvaiheessa, kärsimys ohjaa meitä silloinkin muutokseen.

Kärsimykset jalostavat vain jos kärsimyksellä on tarkoitus tai jos sellainen voidaan löytää.

Taistellessamme ja kärsiessämme jalojen ihanteiden vuoksi liitämme itsemme ikuiseen, yhdistämme itsemme kestäviin arvoihin.

Nähdä kaikki tapahtumat ja käänteet, hyvät ja huonot, samanarvoisina, on vapautusta etsivän sielun asenne.

Jokainen kiintymyksen side sitoo meidät aikaan estäen mielemme liikkeen kohti ajattomuutta.

Meillä on taipumusta toimia mekaanisesti, tavan mukaan. Hengessä ei kuitenkaan vallitse mitään rutiineja.

Kyllästäkäämme itsemme henkisen ytimemme luovalla ja kahleettomalla energialla. Tulkaamme luoviksi.

Energia, joka on tietoisuutemme ja ajattelumme perustana, muuttuu laadullisesti joka hetki. Tähän perustuu elämän tuoreus. Me synnymme ja kuolemme joka hetki uudelleen.

Tämänpäiväisellä ei ole mitään tekemistä eilisen kanssa. Huomista ei ole. Joko nyt tai ei koskaan!

Katkelmia sisäiseltä tieltä 3

Vastaa

Teosofi 3 91

Sisäinen avautuminen on luonnollinen ihme. Sen kautta alkaa ymmärtää, että kaikki kehitys on samanlaista suurta ihmettä. Vakuutumme siitä, että kaiken kehityksen alkuperä on yliaistillisissa luonnon ja hengen voimissa. Kaikissa ilmiöissä alamme aavistaa niiden näkymätöntä alkusyytä.

Meditaatio lähtee käyntiin rakkaudesta Jumalaa ja näkymätöntä kohtaan. Tunteeton ja kylmä keskittyminen ei saa sielua avartumaan kohti henkisiä maailmoja.

Meditaatiossa ihmisen kaikki voimat ovat toiminnassa, sekä tiedostetut että tiedostamattomat, avoimet ja kätketyt energiat.

Meditaatio elvyttää ja antaa valmiuksia, toiminta vakiinnuttaa tulokset.

Onni ei perustu pelkästään harmoniaan, vaan myös muutoksiin ja ristiriitoihin.

Luovuuden, alati uudistuvan elämän tie ei voi olla suoraviivainen.

Eikö kaikkien henkisellä tiellä kohtaamiemme vastusten ja esteiden tarkoituksena ole vain saada meidät lujemmin etsimään sisäistä valoa?

Ihminen ei ole koskaan valmis, hän on aina tulemisen tilassa.

Ihminen luo ja rakentaa itseään. Hän on sekä työntekijä, työväline että työn kohde.

Itsekkyys rajoittaa ja kaventaa ihmistä. Mitä enemmän ihminen tavoittelee vain omaa etuaan, sitä köyhemmäksi muuttuu hänen sisäinen elämänsä. Epäitsekkyys taas avartaa ihmisen sielua. Raja itsen ja muiden välillä kuroutuu umpeen. Takertuminen itsekkyyteen johtuu pelosta, luullaan että sielu on riippuvainen pyyteistä ja niiden täyttämisestä.

Kun ihminen on hyvä, hän tajuaa myös maailman hyväksi. Hän on silloin lähellä Jumalaa ja voi havaita hänet. Jos ihminen on paha, hän on silloin kaukana todesta, hyvästä ja kauniista. Hän ei voi uskoa niiden olemassaoloon, koska hänellä ei ole aistia niiden havaitsemiseen.

Todellisuuden loppuun asti käsittäminen edellyttää itsensä tuntemista. Muutoin näkee maailman vain oman rakenteensa lävitse. Itsensä tunteminen on kuitenkin vaikeaa.

Filosofian ihanne nähdä ja kuvata todellisuutta kuten se on itsessään, ilman inhimillisen tajunnan vääristymiä ja rajoituksia, voi käytännössä tarkoittaa vain henkistä kasvuprosessia, jossa ihminen vapautuu itsekeskeisistä suhteistaan maailmaan.

Siinä määrin kuin ihmisessä itsessään on universaalisuutta, hän voi tiedostaa maailman universaaleja puolia.

Itsekasvatus on ehdottoman tärkeää. Se kehittää energialle hienostuneemmat käyttömuodot. Sisäisen elämän myötä vapautunut energia kuluu silloin viisaaseen toimintaan. Jos jalostumattomana saisimme käyttöömme korkeampaa energiaa, kuluttaisimme sen itsekkäästi.

Joogassa alemman persoonallisuuden on hiljennyttävä ja kaikkien pyyteiden, jopa valaistumisen pyyteenkin, on vaiettava. Ihmisen on ponnisteltava, mutta samalla hänen on nöyränä odotettava.

Onnellisuus on suurelta osin sisäinen, tahdosta riippumaton tila. Tietoisuus saa silloin voimaa itsestään eikä se ole riippuvainen mistään ulkopuolisesta.

Ulkoinen sopusointu ja harmonia elämäntavassa edesauttavat saavuttamaan sisäistä harmoniaa mietiskelyssä.

Ihminen on itselleen salaisuus, jooga on avain. Se vie häntä kohti tietoa. Mutta tuo tieto on vihkimyksen oven takana, joka täytyy ensin osata aukaista.

Ihminen on kuin koko maailmankaikkeutta käsittelevä kirja. Se täytyy vain avata ja sitä on opittava lukemaan. Osaan sisältyy kokonaisuus. Universaali ilmenee yksilössä. Kuten alhaalla, niin myös ylhäällä.

Henkisellä tiellä tulemme pimeydestä valoon, mutta se johdattaakin meidät syvyyteen.

On tärkeää uskoa joogatiehen ja korkeampiin voimiin. Ilman luottamusta meditaatio on mahdotonta. Luottamuksen korkein ilmaus on: ”tapahtukoon sinun tahtosi”.

Mystikon tehtävänä on vaalia vastaanottimensa puhtautta ja tuoda henkinen energia alas näkyvään maailmaan.

Maailma on hyvin paradoksaalinen paikka. Paradoksi syntyy näkyvän maailman ja vain aavistetun, näkymättömän välisestä suhteesta. Jos alamme kuunnella näkymätöntä, eikö ole vaarana, että joudumme haaksirikkoon, putoamme tyhjyyteen?

Maallisessa elämässä työmme perustuu varmoihin käsityksiin toimintamme tuloksista ja maailman laeista. Uskonnollisuus taas on tuntemattoman tavoittelua, vain aavistetun etsimistä.

Aitoon uskontoon sisältyy pyrkimys transkendenssiin ja ihmisen rajojen ylittämiseen. Siihen ihminen on kuitenkin vielä usein liian pelokas ja maalliseen takertunut. Hauraan sielun täytyy vielä kypsyä ennen kuin se voi kohdata perimmäisen todellisuuden.

Tiedostaessamme mistä aineksista olemme tehdyt, häviää kaikki tekopyhyys.

Mitä on kärsimys? Se on unitila. Henki ei silloin valaise riittävästi ja puhtaalla energiallaan tyydytä ihmistä sisäisesti.

Valaistuminen on hereilläoloa, valppautta, itsetietoisuutta.

Kun henki ei valaise, silloin ihmisen alempi luonto saa helposti vallan. Hän uskoo silloin kaiken arvokkaan löytyvän ulkopuoleltaan, aistien kohteista.

Paheellinen elämä, juoppous, rikollisuus, ahneus ja itsekkyys ovat unitilaa.

Kun henkinen persoonallisuus ottaa meissä herruuden vietit hellittävät, tunteet tasapainottuvat ja keskittyminen tulee helpommaksi.

Elääkseen onnellisena ihmisen tulee löytää ilo itsestään. Hänen tulee rakentaa itselleen välineet vastaanottaa taivaallista leipää, Jumalan ehtymätöntä iloa ja rakkautta.

Kuinka paljon olemme rakastaneet, eikö se ole moraalisen ja henkisen kehityksemme mitta?

Viisas antaa rakkauden virrata lävitseen kohti toisia, siksi se yhä uudelleen palaa hänen luokseen. Suuri sielu on valmis antamaan, siksi häneltä ei koskaan puutu mitään.

Maailma voi näyttää kylmältä ja rakkaudettomalta paikalta. Se on sitä vain silloin kun meillä ei ole uskoa itseemme eikä halua antaa.

Ilman suoraa ja rehellistä suhdetta itseemme ei voi olla suoraa ja rehellistä suhdetta toisiin.

Auktoriteettiin nojautuen ihminen ei voi koskaan löytää elämänsä luovaa keskusta. Mikäli toiminta ei kumpua syvältä meistä, sillä ei ole mitään sielua kasvattavaa voimaa.

Jooga on paluuta harmoniaan. Tie kulkee kieltäymysten kautta alkutilaan, alkuharmoniaan. Löytääksemme korkeamman itsemme, meidän on uhrattava alempi persoonallisuutemme. Todellisuudessa kaikki kehitys on kuitenkin antaumuksen ja itsensä myöntämisen virrassa etenevää Jumalan lähestymistä.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 7

Vastaa

Teosofi 5 1992

On harhaluulo, että kerran saavutettuamme valon, se ei meitä koskaan jättäisi. Henkinen yhteys on tavoitettava yhä uudelleen. Tämä edellyttää jatkuvaa sisäisyyden, itsensä kuuntelemisen ja meditaation asennetta.

Saavuttaa sisäisin sisäisyys merkitsee Jumalan luomisvoimaan yhtymistä.

Mikä ei kumpua sisältämme on vain jäljittelyä.

Mitä lähempänä olemme Jumalaa, sitä vähemmän meidän täytyy anoa ja rukoilla, koska meillä on voima ja oikeus ottaa mitä tarvitsemme.

Oikea rukous on sen henkisen voiman herättämistä itsessämme, joka tekee mahdolliseksi pyyntömme toteutumisen.

Meditoiden viettämämme aika ei mene milloinkaan hukkaan. Sen hedelmät tulevat osaksemme enemmin tai myöhemmin.

Mieltä ei voi hiljentää mielen avulla vaan sen on annettava hiljentyä luonnollisesti.

Mikään ei ole sen helpompaa kuin mielensä hiljentäminen ja meditatiivisen tilan saavuttaminen. Kun kaikki erityiset asenteet ja motiivit, käsitteet ja mielikuvat poistuvat, jäljelle jää pelkkä antaumus ja meditaation luova hiljaisuus.

Paljo melu ympärillämme johtaa meidät sisäiseen hiljaisuuteemme.

Hengellisen laskuveden aikana: vetäytyminen, hiljaisuus ja meditaatio. Hengellisen nousuveden aikana: palvelu, hyvät teot ja luova toiminta.

Usein olemme psykologisesti sidoksissa ympäristöömme siten, että edes yksin olemisemme ei ole täyttä ja syvää. Vasta kun kykenemme luomaan sisällemme puhtaan ja riippumattoman hiljaisuuden alueen, voimme kuulla aidon hiljaisuuden äänen.

Puhtaassa motiivittomassa olemisessa tulemme helposti tietoisiksi niistä energioista, jotka yhdistävät meidät kaikkeuden kokonaisuuteen.

Ihminen joka tuntee vain yhden suunnan, ulospäin, käyttää kaiken vastaanottamansa energian samantien. Kun tunnemme myös toisen suunnan, sisäänpäin, voimme varastoida sitä itseemme ja saavuttaa näin suuremmat henkiset voimat ja dynaamisemman toiminnan.

Tuki kaikki reiät, joista elämän energia valuu hukkaan, jotta sitä olisi tarvittaessa riittävästi käytettäväksi arvokkaisiin päämääriin.

Kun meditaatiossa saavumme tyhjyyden pohjaan saakka, tulee hetki, käännepiste, jossa tyhjyys muuttuu täyteydeksi.

Älä nojaa aikaisemmin opittuun, menneen kokemuksen varmuuteen, vaan sisäisen ytimesi rajoittamattomaan luovaan energiaan.

Elämä pettää meidät useimmiten silloin kun odotuksemme ovat liian persoonallisia ja itsekeskeisiä.

Kestävä itseriittoinen onni voidaan löytää sisäisessä elämässä kääntymällä sisäisen henkisen olemuksemme puoleen.

Läsnäolo on tila, jossa pysyttäydymme välittömässä nykyhetkessä kokemusperäisessä todellisuudessa sekä luovumme kaikista mielemme projektioista. Kohtaamme silloin elämän ilmiöt suoralla näkemisellä, joka on vapaa mielikuvista ja käsitteistä.

Elämän peruspyrkimys on ilon etsiminen ja ilon ilmentäminen. Tätä meidän ei tulisi ymmärtää siten, että tavoittelisimme elämässä pelkästään onnea ja välttäisimme kaikkea kärsimystä. Tärkeintä on etsiä onnea henkisestä tietoisuudesta ja vasta toissijaisesti maallisista ja katoavista asioista.

Kärsimys on opettajamme, joka ohjaa meitä persoonallisista asenteistamme hengen puolueettomaan ja epäpersoonalliseen vapauteen.

Kärsimys persoonallisuudelle on usein voitto sielulle.

Elää sielun elämää täysin tietoisena sieluna merkitsee, että suhtaudumme persoonallisuuden vaatimuksiin, sen iloihin ja suruihin, viileästi ja puolueettomasti, kuin toisarvoisina asioina.

Korkeimmassa ja ylevöityneimmässä tietoisuuden tilassa voimme tuntea kadottavamme oman erillisen olemassaolomme ja tulevamme yhdeksi kaiken elämän kanssa. Tämä ei ole välttämättä erityisen mystinen kokemus, vaan se voi olla ihmisen luontaisten sympatian ja rakkauden kykyjen laajentumista.

Perimmältään ulkopuolellamme ei ole olemassa mitään, johon voisimme ehdottomasti luottaa. Sisäinen valo on ainoa turva.

Henkinen energia ja luonnon energia ovat todellisuudessa sama asia. Elämä virtaa meihin luonnon luonnollisista prosesseista, jotka itsessään ilmentävät hengen toimintaa ja olemusta.

Meditaatio ei ole tie, vaan elämäntapa, ei väline, vaan päämäärä itsessään.

Erillinen ego-tietoisuus syntyy hengen unohtaessa itsensä ja sen samastuessa oman osansa toimintaan. Meditaatio on vapautumista egotunteesta ja palaamista takaisin hengen alkuperäiseen puhtauteen ja samastumattomuuteen.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 1

Vastaa

Teosofi 6 1990

Miten voi löytää elämän todelliset arvot, ellei pohjiaan myöten koe elämää, eksy sen pimeisiin kuiluihin ja kohoa yleviin korkeuksiin?

Jos ihminen olisi vain sokeiden kosmisten lakien tulos, noussut tietoisuuteen sattumanvaraisista aineen prosesseista, hänen täytyisi olla täydellisen yksin, hylättynä lohduttoman tietoisuutensa varaan.

Jokaisella aistilla on kohteensa, johon se on suuntautunut. Korvalle avautuvat äänet ja musiikki, silmälle luonnossa havaittavat värit ja muodot. Samalla lailla eri tarpeita palvelevat niitä vastaavat kohteet, nälän tunnetta ruoka, sukupuoliviettiä toinen sukupuoli. Eikö sitten myös henkistä tarvetta tai henkisiä tarpeita varten ole olemassa oma maailmansa, josta henki elää? Muutoinhan ihminen olisi kaikkein irrallisin maailmasta juuri sen kyvyn perusteella, joka on katsottu olevan hänessä korkeinta. Silloin ainoastaan aistit olisivat lähinnä todellisuutta, mutta henki kauimpana siitä, ainoastaan välillisesti todellisuuden kanssa tekemisissä. Eikö siitä olisi seurauksena tietty yksinäisyys, irrallisuus muun luomakunnan kanssa?

Eikö intuitio, sisäinen aisti kerro meille ihmismielen syvistä lähteistä, henkisistä todellisuuksista?

Jollei ihmisen hengelle ja luovalle kyvylle avaudu jotain itsenäistä todellisuutta, kuinka sitten on syntynyt kaikki maailman taide ja mytologia ja kirjallisuus? Sehän on suunnattoman paljon rikkaampaa kuin mikään, minkä voitaisiin ajatella syntyneen pelkästään ulkomaailman pohjalta.

On olemassa myös sellaista henkistä nälkää, jota kirjat tai musiikki eivät voi tyydyttää, välitöntä hiljaisuuden ja korkeamman todellisuuden nälkää.

Meditaation korkeimmilla asteilla kaikki muuttuu aivan hienon hienoksi ja läpikuultavaksi tapahtumiseksi. Sellaista äärimmäisen hienoa liikkuvuutta ei voi verrata mihinkään fyysisessä todellisuudessa olevaan. Se on kirkas, tyyni, myönteinen tila, joka valtaa ihmisen silloin, kun mieli on hiljaa.

Meditaation kokemus on uskomattoman moninainen ja vaikeasti jäsennettävissä. Se on joka kerta erilainen, ainutkertainen kokemus. Toisinaan se on pelkkää työtä, mielen keskittämistä, toisinaan avautumista universumin elämälle, joka meditoi sinussa.

Meditaation prosessin edetessä värähtelyt muuttuvat koko ajan karkeammista ja voimakkaammista hauraammiksi ja hienommiksi, ympärillä kaikki ohenee ja ottaa liikkuvamman muodon.

Yksipuolinen tiede hävittää uskon, salaisuuden, mysteerin. Se alistaa tajunnan rationaaliselle elementille, jolloin tunne ja ajattelu jakautuvat.

Mihin voi ihmisarvo perustua, jos ihmisen tahto ei ole vapaa, jos hän siis etsii kaikkeen toimintaansa syyn ulkopuoleltaan? Se on samaa kuin selittää, analysoida itsensä hajalle! Sen mukana tulee myös uskonpuute, lamaannus, estynyt energia, kuolema ja kärsimys. Tämä nurinkurinen ajatustapa on osa koko sivilisaatiomme sairautta.

Ihmisessä piilee suuri muutosvoima, uudistumisen kyky. Kukaan ei tiedä mitä hänestä voi tulla. On harhaluulo tutkia ihmistä ”esineenä”, jonakin valmiina ja määrättyjä lakeja noudattavana olentona. Ihmistä ei mikään teoria voi vangita kaavoihinsa. Muutoksen, mahdollisuuden, kehityksen kategoria on itsessään enemmän kuin kaikki mitä hänestä on tähän mennessä tiedetty.

Toisinaan mielen syvimmät ja hiljaisimmat alueet ovat hyvin vaikeita saavuttaa. Aistilliset halut ja seuran kaipuu tekevät mielen rauhattomaksi, mutta jooga on niiden voittaja. Tyyneyden saavuttamiseen näyttää kuluvan kauan aikaa. Se vaatii useana päivänä keskittynyttä meditoimista.

Sisäisiä kokemuksia on hyvin vaikeaa käsitteellistää. Niiden suhteen voi niin helposti mennä harhaan ja kuvitella niiden merkitykset.

Ulkonaisen tiedon varaan rakennettu elämä on auttamattoman illusorista. Ihmisessä on salaperäistä viisautta, jota pitää osata kuunnella.

Henkisellä tiellä meidän tulee avata itseämme, oppia kuuntelemaan itseämme, myöntää itsemme, luottaa tunteisiimme, olla pelkäämättä, uskoa.

Viha ja rakkaus ovat maailmassa vaikuttavia perusvoimia. Niiden määrästä ja suhteesta riippuu ihmiskunnan kohtalo. Rakkaus on kuin vesi ja auringonvalo kasville, omalla voimallaan ne saavat kasvin kukoistamaan. Viha on tuhoavaa, kaikelle kehitykselle ja onnelle vastakkaista, se on sukua kuolemalle. Samoin kuin viha on tuhoavaa lähimmäiselle, se on sitä ennen kaikkea ihmiselle itselleen. Se typistää persoonallisuuden, tappaa järjen ja johdonmukaisen ajattelun, kovettaen ihmisen sisäisesti ja ulkonaisesti.

Ihmisen suuruuden mitta on hänen rakastamisen kyvyssään. Rakkaus ei ole vain kiintymystä lähimmäisiinsä, vaan kurkottamista kaikkien elämää rakentavien voimien puoleen. Mitä enemmän ihmisessä on rakkautta, sitä laajempi hän on.

Rakkaus on energian korkein, sen ykseytynein muoto. Viha on alhaisin. Viha syntyy hajanaisuudessa, kaaoksessa, rakkaus ykseydessä, kosmoksessa. Maailmankaikkeuden korkein energian muoto: Jumala eli rakkaus.

Usko on persoonallisuutta yhdistävä voima. Se saattaa sielun harmoniaan ja sopusointuun karistaen pois epäilyn ja epäsovun. Terve usko on uskoa omaan kokemukseen, itsetuntemuksen mahdollisuuteen, elimistön viisauteen. Usko on luova. tila, jossa kohtamme maailman avonaisena ja luottavaisena.

Kun ihminen astuu muutoksen tielle hän saattaa tuntea olevansa kuin jossain maailmojen välissä. Ellei hän varjele itseään, arkielämä ihmisten kohtaamisineen saattaa kumota kaiken sen, mitä hän sisimmässään on saanut rakennetuksi. Siksi kaiken sisäisen elämän täytyy johtaa myös ulkoisten ihmissuhteiden parantumiseen. Kehittyäkseen hänen täytyy löytää perimmäiselle sieluntunnolleen aina vastakaikua ulkopuoleltaan.

Ihmisen elämää ei johdata muu kuin alitajunta. Meidän perimmäiset unelmamme ja pyrkimyksemme ovat ehkä lähtöisin juuri sieltä. Emme juurikaan tiedä minne oikein kuljemme ja mitä pohjimmiltaan tavoittelemme. Jokin kaipuu, tuntemattoman kutsu taikka tyytymättömyys vallitsevaan ajaa meitä eteenpäin. Kaikesta uudesta ilosta ja elämän voimasta saamme kiittää tuota perimmäistä liikevoimaa, tuntematonta tahtoa. Saadaksemme selville, mitä tuo tahto perimmältään on, ihmisen on noudatettava sisimpänsä ankaraa kehotusta: tule siksi mikä olet!

Ei ole vain yhtä suoraa tietä johonkin henkiseen päämäärään. Maailma huvituksineen vetää meitä puoleensa ja se tahtoo kääriä meidät unettavaan syleilyynsä. Sitä vastaan meidän on taisteltava.

Laumasielu yrittää paeta itseään. Kaikki muut paitsi pyhimykset teemme niin.

Olemassa oleva ei ilmene täydessä laajuudessaan. Ryömimme vain jossain tapahtumien pinnalla. Mutta tuntosarvemme ulottuvat syvyyteen.

Välähdyskin korkeammista maailmoista voi muuttaa elämän suunnan, antaa sille uuden ja ylevämmän kurssin.

Uuden maailmankuvan syntyminen, uuden todellisuuden löytäminen itsestään voi olla outo, tuskallinen kokemus. Kaiken joutuu arvioimaan uudelleen.

Vapaus on sopusointua ihmisolemuksessa, sielun ja ruumiin harmoniaa. Siihen sisältyy myös luovuus, intensiivisyys, elämän laatu. Se on tila jossa alempi minä on kuollut, jossa kaikki vastustus, negativiteetti on hävinnyt. Mitä enemmän ihmisessä on ykseyttä, sitä enemmän hänessä on vapautta. Mutta korkeimmillaan tuo vapaus ei ole persoonallista vapautta, vaan universaalin yliluonnon vapaata itseilmaisua yksilössä.

Kehityksen esteitä ovat: pelkuruus, suuruudenhulluus, eristäytyminen, ymmärryksen ja harkinnan puute, henkisten kokemusten janoaminen ja niiden luonteen väärinkäsittäminen. Ristiriitainen mieli ja voimakkaat pyyteet ovat myös vakavat esteet, kulkeminen halujensa mukaan. Totisesti itsensä voittaminen on vaikeaa.

Arkinen elämä on juuri se tärkeä pelikenttä, jossa ihmisen olisi vahvistettava luonnettaan. Yhtä tärkeää on meditoida säännöllisesti ja pysyä kärsivällisenä.

Sisäisessä elämässä ei ole välttämättä viisasta sukeltaa sellaisille kokemuksen tasoille, joita ei voi vastaanottaa tyynenä ja joiden laatua ei pysty käsittelemään. Ei ole myöskään hyväksi kokea liian syvää kuilua meditaatiotilojen ja arkitietoisuuden välillä.

Tietyn pisteen jälkeen ei ole hyväksi pyrkiä eteenpäin sisäisessä kokemuksessa ennen kuin on kehittänyt moraalista laatuaan ja voimakasta järkkymätöntä mieltä. On säilytettävä tasapainonsa silloin, kun hylätään kaikki tuttu ja tavoitellaan tuntematonta.

Meditaatio on helpompaa, kun sen aloittaa jo valmiiksi keskittynyt ja dynaaminen mieli. Silloin kun mieli on tasapainoinen ja vireästi suuntautunut ulospäin, sen voi myös helposti kääntää sisäänpäin.

Meditaation korkeimmat asteet eivät voi toteutua ilman Jumalaa. Meditaatiossa on välttämätöntä luottamus, on tunnettava itsensä turvatuksi lähestyttäessä tuntematonta. Se syntyy Hänen ajattelemisestaan ja Häneen turvautumisestaan. Muussa tapauksessa mikään ei takaisi, että kuljet oikeaa tietä ja että sinulle tapahtuisi se hyvä, mikä kehityslakien mukaan tulisi tapahtua.

Joskus mielensä hallitseminen on vaikeaa. Havaitsemme, että mitä enemmän häiritseviä ajatuksia yrittää vastustaa, sitä sisukkaammin ne tunkeutuvat mieleen. Juuri niiden vastustamisen ja poistunkemisen pyrkimys saakin ne tulemaan sisälle. Sellaisessa tilanteessa oikea asenne on nöyryys ja oman rajallisuutensa hyväksyminen.

Epäpuhtaat ajatukset ovat merkkinä siitä, että jokin meissä kapinoi muutosta vastaan. Ne ovat alitajuisen minän puolustuskeino, jolla ne tahtovat turvata valta-asemansa sydäntä ja järkeä vastaan. Meditaation virrassa ne huuhtoutuvat lopulta pois kuin kitkaa tuottava epämuodostuma.

Ihmisen on tultava kokonaan virtaviivaiseksi, sovittauduttava kaikkiallisen hengen liikkeisiin ja lainalaisuuksiin.

Toimittajan huomautus. Katkelmia sisäiseltä tieltä sarja perustuu Teosofi lehdessä vuosina 1990-1995 julkaistuihin kirjoituksiin. Niitä on äskettäin enemmän tai vähemmän karsittu ja muokattu. Alkuperäisistä lehdessä julkaistuista mietelmistä sanoisin sydäntäni huojentaakseni sen verran, että niiden taso oli tavattoman vaihteleva. Joukkoon mahtui valitettavan paljon myös täydellisiä rimanalituksia. (Toivottavasti näissä korjatuissa niitä ei enää ole, ainakaan montaa). Nämä nykyiset vastaavat enemmän sitä mitä silloin yritin ja halusin sanoa. Osaa niistä on käytetty jossain muodossa kirjassani Sisäinen tie.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 2

Vastaa

Teosofi 1 1991

Meditaatio, siinä yhtyvät elämä ja kuolema. Epätäydellinen katoaa. Jäljelle jää kirkas läsnäolo.

Meditaatio palauttaa meidät takaisin olemisen virtaan, avaa sielun ovet, riisuu meidät alastomiksi.

Meditaatiossa ei ole läsnä vain ihminen itse, vaan myös näkymätön, yliaistillinen maailma.

Toisinaan on kaikkein vaikeinta olla hiljaa ja kohdata itsensä. Sisimmässämme asuu jotain itsepäistä, pahaa ja ristiriitaista, joka vastustaa kaikkea muutosta. Olemme liian kiintyneitä menneen persoonallisuutemme tekijöihin. Mutta meditaatiossa meidän olisi opittava luovuttamaan itsemme, antautumaan takaisin sille voimalle, joka meidät on synnyttänyt.

Vaikeaa on olla ihminen, koska emme ole yksi yhteneväinen asia, vaan meissä on monta olemusta ja puolta.

Ihmisessä asuu aistillinen ja henkinen olemus. Elämän epäjohdonmukaisuutta on, että häntä pitää vallassaan milloin toinen ja milloin toinen. Kaikki elämän ristiriidat aiheutuvat niiden välisestä perustavasta ristiriidasta. Niiden välille olisi opittava luomaan siltaa.

Maailmanarvoituksia voidaan ajatella ulkokohtaisesti ja teoreettisesti, mutta mitä on mennä ajatusten tuolle puolen, koko olemuksellaan lähestyä tuntematonta todellisuutta?

Älyllisyydestä tulee helposti vain epäröintiä, valinnan lykkäämistä, välimatkan ylläpitämistä ihmisen mahdollisuuksiin.

Mikään teoria ei voi opettaa ihmiselle itsetuntemusta.

Tuntematon pelottaa, mitä ei ymmärretä, mikä on elävä ja pulppuava mysteeri. Siksi suojaudumme käsityksillä, jotka tuovat turvallisuutta.

Ihmisen täytyy kypsyä käytännön elämän koulussa lujittamalla ja vahvistamalla itseään ja kehittämällä rakkauden voimaa ennen kuin hän voi nousta meditaation korkeimmalle asteille.

Tahto ja valinnanvapaus ovat ihmisen alkuperäisiä ominaisuuksia. Ne ovat aina olemassa vaikkakin kuinka minimaalisina. Tahto, vapaus ja luova energia liittyvät kiinteästi toisiinsa. Tunne tämän tahdon, luovan energian olemassaolosta vahvistuu sitä mukaa kuin ihminen tekee tietoisia ja vapaita valintoja.

Luovuus on vapautumista auktoriteeteista, persoonattoman mahdin kahleista, kaikista ulkoapäin asetetuista pakoista, jotka kuristava elämää. Luovuus tarkoittaa, että ihminen toimii vapaan valintansa ja moraalisen tajunsa mukaisesti.

Yhä suurempi luovuus merkitsee, että kaikki maailmassa jo oleva on suhteellista, se merkitsee kaiken tunnetun ylittämistä.

Kuitenkin, mihin usein käytetään se energia, joka ihmisen luovassa ydinolemuksessa on? Usein se jähmettyy. Se muuttuu jäykiksi normeiksi, kiinteiksi arvoiksi ja kyselemättömiksi uskomuksiksi.

Jos on luovuutta, itsenäisilmaisemista, vapaasti virtaava energiaa, ei ole vihaa. Ne ovat vastakkaisia voimia. Energia sitoutuu vihaan ainoastaan silloin, kun sitä ei osata käyttää luovasti ja älykkäästi.

Voimme avata mielemme ja sydämemme portit vain kulkemalla itsemme kohtaamisen ja itsemme voittamisen tietä.

Sisäisellä tiellä kaiken vanhan itsekeskeisyyden ja hengen ja Jumalan pelon tulee meissä kuolla.

Meditaatio on hämmästyttävin ja suurin mysteeri, jonka ihminen voi kohdata. Mitkä ovat sen rajat ja mahdollisuudet? Ne ulottuvat kenties yhtä kauas kuin ihmisen tahdonvoima ja pyrkimys jumaluuteen. Tietyssä vaiheessa yksilöllinen tahto kuitenkin sulautuu kaikkialliseen tahtoon, kun ensimmäinen suuri taistelu on taisteltu ja erillisyyden panssari murrettu.

Meditaatio on avointa ja tietoista vuorovaikutusta yksilön ja maailmankaikkeuden välillä.

Meditaatiossa kohdataan transkendenssi, henkinen todellisuus.

Meditaatiossa edistys toteutuu yliaistillisten voimien ja laatujen vastaanottamisena. Se on salaperäistä työtä, joka saa ihmisessä aikaan asteittaisen uudestisyntymisen.

Henkisellä tiellä mikään muutos ei ole totaalista ja äkkinäistä. Olemme valmiit menemään eteenpäin vasta kun käsityksemme ovat oikeat ja toimintamme on sopusoinnussa sisäisen elämämme kanssa.

Sisäisessä elämässä näyttäisi ikäänkuin olevan valmistavia ja vastaanottavia vaiheita.

Sisäisessä elämässä kohtaamme valoa ja pimeyttä, päivää ja yötä. Kun huippukokemukset riittävän usein toistuvat, ne muuttavat pysyvästi ihmisen suhteen todellisuuteen. Tietoisuus voi pysyvästi avartua, suurempi energia voi vakiinnuttaa valtansa. Nöyryys ja vaatimattomuus avaavat tien korkeammalle.

Ihminen on osa henkistä universumia, se on hänen elinympäristönsä. Portit hänessä ovat avoinna henkiseen maailmaan silloinkin kun hän ei itse tiedosta sitä. Miksi siis pelätä korkeampaa maailmaa jos kerran elämme siinä? Se on yhtä todellinen kuin ympäröivä fyysinen todellisuus.

Ihmissielu kurkottuu tuonpuoleiseen, mutta siten, että se on kiinteästi juurtunut tämänpuoleiseen. Ei ole kahta vaan yksi maailma.

Sisäinen tie kirja