Kokelaan polku

Alamme nyt käsitellä kokelaan polkua ja siihen vaadittavia hyveitä ja luonteenominaisuuksia Alice Baileyn opetuksia seuraten. Kokelaan polku edeltää oppilaan polkua ja vihkimyksen polkua. Käsittelemme myöhemmin myös niitä omissa artikkeleissaan. Kirjoitusten kautta lukijan kannattaa yrittää paikantaa oman asemansa henkisen kehityksen tiellä. Tämä artikkeli on suuressa määrin kirjoitettu ja suunnattu niille, joissa henkinen pyrkimys ja sisäinen kaipuu näkymättömään ovat heränneet, jotka ovat halukkaita epäitsekkäästi palvelemaan ihmiskuntaa ja jotka ovat siis alkaneet kulkea kokelaan polkua ja oppilaan polkua. Kirjoitukset on tarkoitettu opastukseksi, rohkaisuksi ja kannustukseksi. Kaikki halukkaat ihmiskunnan jäsenet voivat tässä ja nyt alkaa valmistaa itseään kulkemaan kokelaan polkua ja muuttamaan elämänsä painopistettä oman itsensä palvelemisesta ihmiskunnan palvelemiseen ja Maa planeetan tulevaisuuden ja hyvinvoinnin palvelemiseen ja alkaa kulkea kohti henkisiä mysteerejä.
Baileyn kirjoissa ihmisen kehitys monien jälleensyntymien kautta jaetaan kolmeen laajaan vaiheeseen.

1. Evoluution ja kokelaan polku.
a. Älyn ja aistihavainnon kehittyminen.
b. Vastaus keskukseen ihmiskunta.
c. Mieli hallitsee. Persoonallisuus toimii.

2. Oppilaan polku.
a. Rakkausluonnon kehittyminen.
b. Valaistumisen saavuttaminen.
c. Vastaus keskukseen, jota kutsutaan hierarkiaksi.
d. Buddhi eli intuitio hallitsee. Sielu toimii.

3. Vihkimyksen polku.
a. Tahdon kehittyminen.
b Synteesin saavuttaminen.
c. Vastaus keskukseen, jota kutsutaan Shamballaksi.
d. Dynaaminen tarkoitus hallitsee. Tahto hyvään. Monadi toimii. (Esoteric Astrology, 613).

Monadin suunnattoman laajasta näkökulmasta katsottuna ihmisen elämä voidaan jakaa kolmeen osaan, ja ne vastaavat pitkälti edellä mainittuja kolmea vaihetta ja kolmea polkua.
1. Ykseyden alempi toteutuminen, joka on muotoluonnon ykseyttä. Tässä ykseydessä sielu on niin syvästi samaistunut aineaspektiin, ettei se näe eroa, vaan se on muoto eikä tunne itseään sieluna. Tämä saavuttaa usein huippunsa jossain elämässä, jossa persoonallisuus ilmaisee itseään täydesti ja jolloin sielu on täysin uppoutunut persoonallisuuden reaktioihin. Alempi elämä on niin voimakas ja vitaalinen, että tuloksena on voimakas ja materiaalinen ilmaisu.
2. Tietoisuuden myöhempi ja tuskallinen jakautuminen tiedostettuun kaksinaisuuteen. Tässä tilassa ihminen on selvästi tietoinen siitä, mitä kutsutaan hänen peruskaksinaisuudekseen. Hän tietää olevansa henki-aine, muoto-elämä ja ilmentynyt sielu. Tällä asteella, joka kattaa monia elämiä ja johtaa ihmistä kokelaan ja oppilaan polkuja aina kolmanteen vihkimykseen saakka, painopiste siirtyy vakaasti pois muodon alueelta ja keskittyy enemmän ja enemmän sieluun. Herää kasvava tietoisuus siitä, että on olemassa todellisuus, joka sulkee piirinsä kaksinaisuuden ja samalla ylittää sen.
3. Tätä kaksinaisuuden tunnetta seuraa ykseyden korkeampi toteutuminen, ja tässä viimeisessä vaiheessa kadotetaan tunne sieluna ja ruumiina olemisesta. Tietoisuus samastuu planeetan ja aurinkokunnan sisäiseen elämään. Kun tämä tapahtuu, rekisteröidään olemisen tila, joka on sanojen, mielen ja kaikkien muotoilmaisujen tuolla puolen. (Esoteric Psychology 1, 14).
Myös kolmen salin symboliikka ilmaisee näitä samoja kehitysvaiheita. Tietämättömyyden salissa hallitsee muoto ja asioiden aineellisella puolella on ylivalta. Ihminen on siellä polarisoitunut persoonallisuuteen eli alempaan itseen. Ihmiskunnan enemmistö elää vielä tietämättömyyden salissa (Platonin luola), missä ilmiömaailma, aineen maailma on kaikki kaikessa. Vanha kommentaari kuvaa tätä vaihetta seuraavasti. ”Tietämättömyyden salissa tunnetaan kolminkertaiset verhot. Solaarinen elämä tiheimmässä pisteessään tavoitetaan ja ihminen tulee täysin inhimilliseksi.” Oppimisen salissa korkeampi itse eli minuus alkaa hallita persoonallisuutta eli alempaa itseä. Ihminen tulee asteittain tietoiseksi sielunsa ja sielujen ryhmän voimista ja kyvyistä. Tämä kattaa kokelaan polun ja oppilaan polun kolmanteen vihkimykseen saakka. Hän oppii, että ihmisatomi on osa taivaallisen ihmisen eli planeettalogoksen ryhmää tai keskusta. Vanha kommentaari ilmaisee tämän vaiheen seuraavasti. ”Oppimisen salissa tavoitetaan keskeinen mysteeri. Vapautumisen menetelmä nähdään, laki on hyvin täytetty ja ihminen kehittyy lähes adeptiksi.” Lopulta, ensimmäisen suuren vihkimyksen jälkeen, ihminen astuu viisauden saliin. Viisauden salissa sielu hallitsee kolmessa alemmassa maailmassa, ja sisäsyntyinen jumaluus ottaa herruuden yhä lisääntyvässä määrin. Edellä mainittu muinainen kirja kuvaa tätä vaihetta seuraavasti. ”Viisauden salissa valo loistaa täydesti adeptin teillä. Hän tietää ja näkee seitsemännen osan ja visioi loput. Hän on itse seitsemäinen ja tästä salista nousee esiin jumala.” (The Light of the Soul, 132).
Kokelaan polkua hallitsee kuudes, omistautumisen ja idealismin säde. Oppilaan polkua hallitsee toinen säde, rakkaus-viisauden säde, joka muuntaa tiedon viisaudeksi. Se ruokkii Kristus-elämää oppilaissa. Vihkimyksen polkua hallitsee ensimmäinen säde, tahdon säde. Se aiheuttaa irrottautumisen muodosta ja kaiken estävän tuhoutumisen. Se vaalii vihityssä sitä dynaamista tahtoa, jonka avulla hän voi ottaa tarvittavat askeleet kohti vihkijää. (Esoteric Psychology 1, 351).
Kokelaan polkua kutsutaan myös puhdistuksen poluksi. Kokelaan on puhdistettava kolme alempaa käyttövälinettään, tehtävä ne asteittain vastaanottavaiseksi sielun energialle ja saavutettava persoonallisuuden integraatio. Kokelaan polulla ihmisen on eliminoitava luonteestaan suurimmat heikkoudet ja kehitettävä niiden tilalle hyveitä ja jaloja luonteenominaisuuksia. Kärsivällisyyden harjoittaminen on tie kohti sielun ja hengen kestävyyttä ja pysyvyyttä. Persoonallisuus menettää helposti rohkeutensa, koska se elää ajassa toisin kuin ajaton henki. Kokelaan tulisi harjoittaa tyyneyttä ja löytää tasapaino, missä mielihyvä tai kärsimys eivät hallitse ja missä sielun ilo vallitsee. Kun tietoisuuden keskus on sielussa, on mahdollista saavuttaa järkkymätön rauha, joka ylittää ymmärryksen. Kokelaan tulee olla vapaa huolista. Huolestuneisuus johtuu alttiudesta vastata alempien maailmojen värähtelyihin. Hänen tulee ymmärtää puheen arvo kehityksen ja palvelun välineenä ja puheen ja hiljaisuuden okkulttinen merkitys. Hänen tulisi saavuttaa puheen hallinta. Puhe on luomisen keino ja voiman välikappale. Sanojen säästämisessä, esoteerisesti ymmärrettynä, piilee voiman säilyttäminen. Hänen ei pidä lausua loukkaavia, vahingoittavia tai haavoittavia sanoja. Oikein valittujen epäitsekkäiden sanojen avulla hän voi välittää lähimmäisilleen aurinkokunnan rakkauden energiaa, joka vahvistaa ja elävöittää.
Kokelaan ja oppilaan elämän johtosävelen pitäisi olla harmittomuus. Harmittomuuden harjoittaminen ei ole lainkaan helppoa, varsinkin kun sielun paine ja eri energioiden toiminta ja niiden välinen kitka aiheuttaa usein ärtymyksen ilmiön. Harmin aiheuttaminen perustuu itsekkyyteen ja itsekeskeisyyteen ja se saa voimansa itsekorostuksesta ja itsetehostuksesta. Harmittomuutta tulisi harjoittaa kaikilla tasoilla. 1. Harmittomuus ajatuksissa. Tämä johtaa pääasiassa puheen hallintaan. 2. Harmittomuus emotionaalisissa reaktioissa. Tämän seurauksena ihminen voi toimia sielun rakkausaspektin kanavana. 3. Harmittomuus teoissa. Tämä saa aikaan tasapainon, taitavan toiminnan ja luovan tahdon vapautumisen. Harmittomuuden kautta alempi luonto voidaan vapauttaa ilmiömaailman otteesta. Harmittomuus hävittää esteet rakkauden vapaalta virtaamiselta.
Harmittomuus on kaikkien muurien ja rajoitusten tuhoaja.
Ensimmäisiä askelmia okkultismin polulla on arvostelukyvyn käyttäminen. Arvostelukyvyn avulla, joka on konkreettisen mielen ominaisuus, pyrkijä voi erottaa harhan todellisuudesta, epätodellisen todellisesta, aineellisen henkisestä, muodon elämästä ja pysymättömän kestävästä. Sen avulla pyrkijä voi edelleen ymmärtää, ei vain sielun ja ruumiin välisen eron ja mielen ja sielun välisen eron, vaan myös sielun ja hengen välisen eron myöhemmissä vaiheissa. Arvostelukykyä tarvitaan myös valitsemaan eri toimintalinjojen välillä, itsekkään ja epäitsekkään toiminnan välillä ja yksilön hyödyn ja ryhmävastuun välillä.
Toinen tärkeä henkisen elämän periaate, jota tarvitaan henkisen polun kaikilla asteilla, on kiinnittymättömyys. Kiinnittymättömyys on eräs ensimmäisiä keinoja löytää todellinen itse, siirtää identifioituminen kehosta ja aisteista sielun valtakuntaan. Kiinnittymättömyyden avulla pyrkijä voi vaalia yhteyttä sisäisiin subjektiivisiin todellisuuksiin. Kiinnittymättömyys vähentää persoonallisuuden reaktioita. Pyrkijän pitää oppia elämään päältäkatsoja ja hiljaisena tarkkaajana. Mentaalisen kiinnittymättömyyden avulla ajattelija voi aina oleilla korkeassa ja salaisessa paikassa ja tästä rauhan keskuksesta tyynesti ja tehokkaasti viedä eteenpäin valitsemiaan tehtäviä.
On tavallista, että kokelaan tasolla ihmisen oma pyrkimys ja kunnianhimo on etualalla. Edetessään kohti opetuslapseutta hänen pitäisi kääntää huomionsa pois itsestään ja opiskella palvelun tiedettä. On tavallista, että kokelas on ns. palvoja ja myös mystikko. Hänen lähestymistapansa jumaluuteen on vielä osittain emotionaalinen. Pyrkijän pitäisi kuitenkin yrittää kohottaa tietoisuutensa tunnetasolta mentaalitasolle ja vähitellen kehittyä kohti okkultistia. Pyrkijän pitäisi kehittää tasapuolisesti älyään, tahtoaan ja tunnettaan.
Kokelaalla on paljon opittavaa ihmisen ja myös aurinkokunnan rakenteesta esoteerisesti ymmärrettynä. Hän oppii näkemään itsensä monimutkaisena, täydellisenä yksikkönä, mikrokosmoksena, joka on makrokosmoksen kuva. Hän oppii tuntemaan oman olemuksensa lait, ja hän saavuttaa myös käsityksen aurinkokunnan peruslaeista. Hän oppii mm. ymmärtämään paino- tai vetovoimalain (joka on nykyisen, toisen aurinkokunnan peruslaki) okkulttisen merkityksen kaikkine seuraamuksineen.
Kokelaan polulla ihminen on ennen kaikkea pyrkijä. Kokelaiden tulisi ymmärtää henkisen pyrkimyksen todellinen luonne. Pyrkimys ei ole emotionaalinen asenne. Pyrkimys on luonteeltaan okkulttista ja tieteellistä toimintaa, ja se asuu vaistonvaraisena itse substanssissa. Pyrkimys on tieteellinen prosessi, joka kattaa itse evoluution. Loppuun asti toteutettuna pyrkimyksen kautta aineaspekti ja ihmisen koko persoonallisuus voidaan ”nostaa taivaaseen”. Jatkuva oikea pyrkimys saa aikaan karkeiden ja matalasti värähtelevien atomien poistumisen ihmisen käyttövälineistä ja korkeammin värähtelevien atomien liittymisen niihin. Mitä hienompiasteista ainetta rakentuu kehoihimme, sitä kirkkaammin loistaa sisäinen valo. Kun atominen aine, joka on aineen korkein taso, hallitsee, sisäisen ihmisen loisto on suuri.
Kokelaan asteella ihminen kokee tietoisuudessaan heilahtelua äärimmäisyyksien välillä. Toisinaan hänen mielentilaansa värittää ilo ja toisinaan masennus ja alakulo, riippuen siitä saavuttaako hän pyrkimystensä ja toiveidensa kohteita vai ei. Pyrkijä on usein monia vuosia tai monia elämiä tämän erityisen harhan vallassa. Keskitietä kulkemalla saavutetaan tasapaino. Vapautumalla tunnetasosta ja polarisoitumalla valaistuneen mielen tasolle kokelas voi haihduttaa tämän erityisen harhan. Kokelaan polulla ja oppilaan polulla ulkoinen maailma lakkaa vetämästä puoleensa. Ympäröivien muotojen värähtely tulee monotoniseksi kun yhteys niihin jatkuu monien elämien ajan. Ihminen alkaa kääntää huomionsa pois tutusta ilmiömaailmasta ja halujen maailmasta. Hän ei ole enää vastaanottavainen niiden värähtelylle ja alkaa tuntea sielun värähtelyn. Alkaa vaikea uudelleen suuntautumisen prosessi kohti uutta maailmaa, uutta olemisen tilaa ja uudenlaista tietoisuuden tilaa. Koska sisäinen hieno vastausväline on vielä kehittymätön, seurauksena on usein menetyksen tunnetta, hapuilua pimeässä ja henkisen kamppailun ja kokeilun vaihe. Uuden henkisen elämänmuodon ja suuntautumisen kautta pyrkijä alkaa rakentaa hienompaa vastausvälinettä, jonka kautta subjektiiviset maailmat voidaan tuntea ja aistia.
Kokelaan päämääränä on siirtää pallean alapuolella olevien keskusten energia solar plexuksen kautta pallean yläpuolella oleviin keskuksiin. Selkärangan tyven keskuksen energia on siirrettävä päähän. Ristiluun keskuksen energia on nostettava kurkkuun ja solar plexus keskuksen energia on siirrettävä sydämeen. Tämä tapahtuu vastauksena sielusäteen magneettiseen paineeseen kun se alkaa hallita persoonallisuuden sädettä. Tämä on pitkä ja tuskallinen prosessi, joka kattaa monia elämiä ja johon liittyy usein myös fyysisiä sairauksia ja vaivoja.
Kokelaan polun päämäärä on ilmaistu kauniisti teoksen Initiation, Human and Solar (Vihkimykset) viidennessä säännössä, joka kuuluu seuraavasti: Hakija huolehtikoon siitä, että aurinkoenkeli himmentää kuuenkelien valon ja pysyy ainoana valonlähteenä mikrokosmisella taivaalla.
Kokelaan on nähtävä sielu elämän aurinkona. Tämän keskeisen valonlähteen pitää himmentää kaikki muut valonlähteet. Aurinkotulen on tukahdutettava kaikki pienemmät tulet. Uudella ajalla kokelaan polun ja opetuslapseuteen pyrkijän päämääränä on, että aurinkoenkeli hallitsee persoonallisuuden elämää ja voimia. Aikaisemmin tämä oli oppilaan polun päämäärä. Uuden ajan esoteerinen koulutus korostaa palvelun merkitystä. Henkilökohtaisen kehityksen ja kasvun ei pitäisi olla etusijalla. Halu olla hyödyllinen ja auttaa ihmiskuntaa ja edistää suurta suunnitelmaa on tärkeämpää kuin halu edistyä polulla. Palvelu on henkisen polun tärkeimpiä osatekijöitä ja juuri se johtaa pyrkijää parhaiten eteenpäin henkisen kehityksen tiellä.

Kirjoitettu 2009

Katkelmia sisäiseltä tieltä 3

Teosofi 3 91

Sisäinen avautuminen on luonnollinen ihme. Sen kautta alkaa ymmärtää, että kaikki kehitys on samanlaista suurta ihmettä. Vakuutumme siitä, että kaiken kehityksen alkuperä on yliaistillisissa luonnon ja hengen voimissa. Kaikissa ilmiöissä alamme aavistaa niiden näkymätöntä alkusyytä.

Meditaatio lähtee käyntiin rakkaudesta Jumalaa ja näkymätöntä kohtaan. Tunteeton ja kylmä keskittyminen ei saa sielua avartumaan kohti henkisiä maailmoja.

Meditaatiossa ihmisen kaikki voimat ovat toiminnassa, sekä tiedostetut että tiedostamattomat, avoimet ja kätketyt energiat.

Meditaatio elvyttää ja antaa valmiuksia, toiminta vakiinnuttaa tulokset.

Onni ei perustu pelkästään harmoniaan, vaan myös muutoksiin ja ristiriitoihin.

Luovuuden, alati uudistuvan elämän tie ei voi olla suoraviivainen.

Eikö kaikkien henkisellä tiellä kohtaamiemme vastusten ja esteiden tarkoituksena ole vain saada meidät lujemmin etsimään sisäistä valoa?

Ihminen ei ole koskaan valmis, hän on aina tulemisen tilassa.

Ihminen luo ja rakentaa itseään. Hän on sekä työntekijä, työväline että työn kohde.

Itsekkyys rajoittaa ja kaventaa ihmistä. Mitä enemmän ihminen tavoittelee vain omaa etuaan, sitä köyhemmäksi muuttuu hänen sisäinen elämänsä. Epäitsekkyys taas avartaa ihmisen sielua. Raja itsen ja muiden välillä kuroutuu umpeen. Takertuminen itsekkyyteen johtuu pelosta, luullaan että sielu on riippuvainen pyyteistä ja niiden täyttämisestä.

Kun ihminen on hyvä, hän tajuaa myös maailman hyväksi. Hän on silloin lähellä Jumalaa ja voi havaita hänet. Jos ihminen on paha, hän on silloin kaukana todesta, hyvästä ja kauniista. Hän ei voi uskoa niiden olemassaoloon, koska hänellä ei ole aistia niiden havaitsemiseen.

Todellisuuden loppuun asti käsittäminen edellyttää itsensä tuntemista. Muutoin näkee maailman vain oman rakenteensa lävitse. Itsensä tunteminen on kuitenkin vaikeaa.

Filosofian ihanne nähdä ja kuvata todellisuutta kuten se on itsessään, ilman inhimillisen tajunnan vääristymiä ja rajoituksia, voi käytännössä tarkoittaa vain henkistä kasvuprosessia, jossa ihminen vapautuu itsekeskeisistä suhteistaan maailmaan.

Siinä määrin kuin ihmisessä itsessään on universaalisuutta, hän voi tiedostaa maailman universaaleja puolia.

Itsekasvatus on ehdottoman tärkeää. Se kehittää energialle hienostuneemmat käyttömuodot. Sisäisen elämän myötä vapautunut energia kuluu silloin viisaaseen toimintaan. Jos jalostumattomana saisimme käyttöömme korkeampaa energiaa, kuluttaisimme sen itsekkäästi.

Joogassa alemman persoonallisuuden on hiljennyttävä ja kaikkien pyyteiden, jopa valaistumisen pyyteenkin, on vaiettava. Ihmisen on ponnisteltava, mutta samalla hänen on nöyränä odotettava.

Onnellisuus on suurelta osin sisäinen, tahdosta riippumaton tila. Tietoisuus saa silloin voimaa itsestään eikä se ole riippuvainen mistään ulkopuolisesta.

Ulkoinen sopusointu ja harmonia elämäntavassa edesauttavat saavuttamaan sisäistä harmoniaa mietiskelyssä.

Ihminen on itselleen salaisuus, jooga on avain. Se vie häntä kohti tietoa. Mutta tuo tieto on vihkimyksen oven takana, joka täytyy ensin osata aukaista.

Ihminen on kuin koko maailmankaikkeutta käsittelevä kirja. Se täytyy vain avata ja sitä on opittava lukemaan. Osaan sisältyy kokonaisuus. Universaali ilmenee yksilössä. Kuten alhaalla, niin myös ylhäällä.

Henkisellä tiellä tulemme pimeydestä valoon, mutta se johdattaakin meidät syvyyteen.

On tärkeää uskoa joogatiehen ja korkeampiin voimiin. Ilman luottamusta meditaatio on mahdotonta. Luottamuksen korkein ilmaus on: ”tapahtukoon sinun tahtosi”.

Mystikon tehtävänä on vaalia vastaanottimensa puhtautta ja tuoda henkinen energia alas näkyvään maailmaan.

Maailma on hyvin paradoksaalinen paikka. Paradoksi syntyy näkyvän maailman ja vain aavistetun, näkymättömän välisestä suhteesta. Jos alamme kuunnella näkymätöntä, eikö ole vaarana, että joudumme haaksirikkoon, putoamme tyhjyyteen?

Maallisessa elämässä työmme perustuu varmoihin käsityksiin toimintamme tuloksista ja maailman laeista. Uskonnollisuus taas on tuntemattoman tavoittelua, vain aavistetun etsimistä.

Aitoon uskontoon sisältyy pyrkimys transkendenssiin ja ihmisen rajojen ylittämiseen. Siihen ihminen on kuitenkin vielä usein liian pelokas ja maalliseen takertunut. Hauraan sielun täytyy vielä kypsyä ennen kuin se voi kohdata perimmäisen todellisuuden.

Tiedostaessamme mistä aineksista olemme tehdyt, häviää kaikki tekopyhyys.

Mitä on kärsimys? Se on unitila. Henki ei silloin valaise riittävästi ja puhtaalla energiallaan tyydytä ihmistä sisäisesti.

Valaistuminen on hereilläoloa, valppautta, itsetietoisuutta.

Kun henki ei valaise, silloin ihmisen alempi luonto saa helposti vallan. Hän uskoo silloin kaiken arvokkaan löytyvän ulkopuoleltaan, aistien kohteista.

Paheellinen elämä, juoppous, rikollisuus, ahneus ja itsekkyys ovat unitilaa.

Kun henkinen persoonallisuus ottaa meissä herruuden vietit hellittävät, tunteet tasapainottuvat ja keskittyminen tulee helpommaksi.

Elääkseen onnellisena ihmisen tulee löytää ilo itsestään. Hänen tulee rakentaa itselleen välineet vastaanottaa taivaallista leipää, Jumalan ehtymätöntä iloa ja rakkautta.

Kuinka paljon olemme rakastaneet, eikö se ole moraalisen ja henkisen kehityksemme mitta?

Viisas antaa rakkauden virrata lävitseen kohti toisia, siksi se yhä uudelleen palaa hänen luokseen. Suuri sielu on valmis antamaan, siksi häneltä ei koskaan puutu mitään.

Maailma voi näyttää kylmältä ja rakkaudettomalta paikalta. Se on sitä vain silloin kun meillä ei ole uskoa itseemme eikä halua antaa.

Ilman suoraa ja rehellistä suhdetta itseemme ei voi olla suoraa ja rehellistä suhdetta toisiin.

Auktoriteettiin nojautuen ihminen ei voi koskaan löytää elämänsä luovaa keskusta. Mikäli toiminta ei kumpua syvältä meistä, sillä ei ole mitään sielua kasvattavaa voimaa.

Jooga on paluuta harmoniaan. Tie kulkee kieltäymysten kautta alkutilaan, alkuharmoniaan. Löytääksemme korkeamman itsemme, meidän on uhrattava alempi persoonallisuutemme. Todellisuudessa kaikki kehitys on kuitenkin antaumuksen ja itsensä myöntämisen virrassa etenevää Jumalan lähestymistä.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 5

 

Teosofi  1 1992 

Pyyteetön ja puolueeton mieli itseämme kohtaan syntyy tiedosta, että emme ole ajatukset, tunteet, ruumis tai minuus, vaan jotain niitä korkeampaa.

Todellinen olemuksemme ei ole ajatus, sillä on olemassa jokin, joka käyttää ajatusta.

Useat inhimilliset ongelmat aiheutuvat siitä, että olemme samastuneet joihinkin olemuksemme osiin siinä määrin, että olemme kadottaneet luovan vapautemme. Henkinen elämä on sen uudelleen löytämistä, palaamista takaisin mielemme alkuperäiseen puhtauteen ja samastumattomuuteen.

Henkisen itsen unohtaminen ja samastuminen ruumiiseen ovat välttämätön vaihe evoluutioprosessissa. Sitä seuraa käänteinen itsensä muistaminen ja itsen toteutuneisuus henkisessä tietoisuudessa.

Ykseys on tila, jossa on vain nykyisyys, missä ei ole tilaa egolle eikä erillisyydelle ja jossa mielenliikkeet ovat hiljenneet.

Antaumus on ei-kaksinaisuuden tila, jossa ei ole pelkoa eikä toiveita, jossa on määräaikaisesti luovuttu omasta erillisestä tahdostamme ja vapaudestamme.

Seksuaalinen halu ja rakkaus ovat johdannaisia niitä syvemmästä energiasta, jota voitaisiin kutsua vetovoimaksi. Ilmetessään alimman ihmisruumiin keskuksen tai chakran kautta tuo voima ilmenee haluna, tunneruumiin kautta ikävöintinä ja sydänkeskuksen kautta rakkautena. Joogan avulla seksuaalinen halu pyritään muuntamaan sielulliseksi rakkaudeksi.

Pyyde erottaa, rakkaus yhdistää.

Rakkaus voi ilmentyä vain äärimmäisessä tasa-arvoisuuden tilassa, jossa ei jaeta asioita miellyttävään ja epämiellyttävään, hyödylliseen ja vahingolliseen, rumaan ja kauniiseen.

Taistelu ja ristiriidat sisältävät mahdollisuuden sekä kehitykseen että taantumukseen. Itsessään ne ovat kaikelle kehitykselle välttämättömiä. Sota merkitsee aina vanhan muodon hajoamista ja uuden asteittaista ilmenemistä. Tuhoisa ja kivulias sisäinen prosessi on usein välttämätön uuden olemisen ja tietoisuuden muodon vakiintumiselle.

Kuolema ja tuhoutuminen ovat jatkuvia elämän prosesseja.

Edettäessä kohti tietoisuutemme ydintä, on mahdollista löytää se alkuperäinen ja muuttumaton substanssi, joka on ”oleva itsessään”. Sen valossa huomaamme, että kaikki muu omassa olemuksessa, ruumis, tunteet ja mielteet ovat kokoonpannut osasista ja että ne ovat katoavia ja muutoksen alaisia. Syntymättömän ja häviämättömän tuntee siitä, että se on äärimmäisen puhdas, jakamaton, ei-kaksi ja se tukee kaikkea muuta olevaa.

Mikäli olisi olemassa vain aika eikä ajattomuutta, ei voisi olla mitään toivoa täydellisestymisestä. Kehitys olisi vain loputonta kehää. Ikuisuudesta käsin kehityksen päämäärä tulee kuitenkin läsnä olevaksi jo nyt, vieläpä ajallisuuden ja keskeneräisyyden piirissä.

Ellemme sisimmässämme olisi lunastettuja jo nyt, emme sitä tulevaisuudessakaan voisi olla.

Hetkessä ja sen elävässä läsnäolossa ikuisuus puhkaisee ajan liikkeen. Intuitiomme tavoittaa ikuisuuden samalla kun toimintamme tapahtuu ajassa.

Ihmisen ainoa vapautuminen voi tapahtua vain ajattomuuden elävästä läsnäolosta käsin.

Taivas ja helvetti ovat enemmän tietoisuuden tiloja kuin paikkoja.

Elämässä emme voi välttää kärsimystä emmekä taata itsellemme pysyvää onnen tilaa, (ollessamme vielä suhteellisen kehittymättömiä ja epätäydellisiä ihmisolentoja). Rauha ja ilo voidaan kuitenkin löytää pyyteettömästä ja puolueettomasta hengen asenteesta. Pyyteetön mieli on silta, jonka avulla ylitämme kärsimyksen kuilut ja joka estää meitä vaipumasta epätoivoon kadotettuamme onnen, jonka kerran jo luulimme omistavamme.

Nautinto ja kärsimys ovat vain elämän ohimeneviä kokemuksia, siksi kumpaankaan niistä ei pidä jäädä kiinni. Tyyneyden sen, sen kerran saavutettuamme, voimme taas pitää ikuisesti. Tyyneyden harjoittaminen voi lisäksi viedä meidät kohti yhä syveneviä mielen iloja. Ihminen, joka on riittävästi nähnyt ja kokenut, ei voi päätyä muuhun kuin tyyneyden omaksumiseen syvimmäksi elämänasenteekseen.

Äärimmäisessä hiljaisuudessa vastaanotamme itsellemme elementtejä korkeammasta tietoisuudesta. Tämä voi tapahtua kun mielen, energiakehon ja ruumiin tavanomaiset toiminnot ovat hiljentyneet ja koko olemus on ikäänkuin odottavassa tilassa.

Meidän tulisi olla tyhjät itsestämme, jotta voisimme tulla jumalallisen voiman täyttämäksi. Meidän tulisi tehdä itsestämme tyhjä säiliö ja puhdistaa se, jotta jumaluus voisi laskea siihen viininsä ja nektarinsa. Epäpuhdas astia ei voi vastaanottaa jumalallista viiniä sitä pilaamatta.

Hiljennyttäessä koemme ensin rentoutumista ja vapautumista ulkoisen elämän paineesta, tämän jälkeen onnea, sitten tarkkaavuutta; sitten emme mitään, kunnes olemme niin tyhjät itsestämme, että voimme tulla täytetyiksi ylhäältä. Tämä on luonnollinen prosessi.

Luonto ei salli tyhjää tilaa kuin hetkittäisesti. Siksi luopuessamme jostain vähempiarvoisesta, voimme olla varmat, että vastaavasti saamme takaisin jotain korkeampaa.

Todellinen uhri on aina sisäinen uhri, alemman energian uhraamista korkeammalle, alemman itsen uhraaminen korkeammalle itselle.

Universumi on koneisto, joka noudattaa rautaisia ja järkkymättömiä lakeja. Se on kuitenkin koneisto, jolla on sielu ja sydän.

Edes kaikkein täydellisin hiljaisuus ei ole olemukseltaan staattista. Kun omat vähäisemmät mielen- ja elämänliikkeemme lakkaavat, avaudumme laajemmalle kosmiselle elämälle. Sen koskettaessa meitä tunnemme olevamme vain osanen sen aluetta ja toimintakenttää.

Luova elämä on toiminnan ja toimimattomuuden yhdistelmä. Alituinen toiminta ei jätä sijaa hiljaisuudelle emmekä silloin voi koskaan olla vapaat itsestämme. Toimimattomuudessa taas minä vetäytyy syrjään antaen itseään korkeamman viisauden työskennellä. Vaikka emme itse tee mitään, koko olemuksemme tulee valaistuksi henkisellä tiedolla. Kun sitten palaamme toimintaan, on se puoliksi itsen ja puoliksi ei-itsen, jonkin sitä korkeamman tekemää. Voimme silloin sanoa: ”en minä, vaan Jumala minussa”.

Taitava toiminta syntyy toimimattomuudesta kuten tarkoituksenmukaisin liike liikkumattomuudesta ja syvällisin merkitys hiljaisuudesta.

Voimankäyttö on heikkouden merkki. Jumala ei käytä voimaa, mutta silti hän tekee kaiken.

Mysteerien mysteeri on tämä ihmisruumista asuttava jokin, tämä tietoinen elävä tuli, jolle fyysinen muoto on valin väline.

Meditaatio on jatkuva mielenasenne, jossa pyrimme vaalimaan yhteyttä syvempään itseemme. Kaikki toiminta tulisi kummuta henkisestä tietoisuudestamme, ei koskaan alemmista mielen ja tietoisuuden liikkeistä.

Henkiseen päämäärään pyrittäessä meidän olisi opittava taloudellisuuteen energian käytössämme.

Omaksumalla jalompia tottumuksia voimme vähitellen oppia kanavoimaan voimamme uudella, luovemmalla ja rakentavammalla tavalla.

Kaiken turhan toiminnan jättäminen merkitsee edistymistä silloin kun samalla olemme vastaanottavaisia sisäisen itsemme valolle. Pelkkä passiivisuus ei sitä ole, ellei meillä samalla ole yhteyttä sisäiseen sieluumme.

Ihmissielu kehittyy sekä aistimaailman kokemuksista että äärettömästä hengestä virtaavista voimista.

Henkisellä tiellä tulemme tietoisiksi uusista, puhtaammista ja valaisevimmista energioista. Opimme vähitellen elämään itse valon keskuksesta käsin ja muovaamaan koko olemuksemme valaisevan sisäisen kuvan kaltaiseksi. On suuri asia saavuttaa yhteys sisäiseen itseensä, mutta toinen vähintään yhtä vaativa tehtävä on tuoda sisäisesti koettu henkinen valo koko alempaan olemukseemme ja persoonallisuuteemme. Tietyssä kehitysvaiheessa sisäinen tietoisuutemme saattaa olla kohotettu hyvinkin korkealle persoonallisuuden pitäessä edelleen kiinni rajoituksistaan. Tietoisuuden kehityksessä ei tämän vuoksi pidä laiminlyödä samanaikaista persoonallisuuden kehittämistä. Jumaluudenkin on ilmaistava itsensä ihmispersoonien kautta. Persoonallisuuden on täydellistyttävä, jotta henkinen itse saavutettaisiin. Henkinen itse on löydettävä, jotta persoonallisuus täydellistyisi.

Henkinen transformaatio merkitsee alemman energian jalostumista ja muuntumista korkeammaksi. Samalla käyttövälineemme hienostuvat ja ne tulevat vastaanottavaisiksi korkeammille hengen voimille. Keho tulee terveeksi, puhtaaksi ja kauniiksi, elämänvoima pyyteettömäksi, mieli valaisevaksi, sydän rakastavaksi.

Ihminen on kosmisen energian suuri muuntaja ja dynamo. Elämme kaikki saman Logoksen alaisuudessa, jonka energia virtaa tasaisesti kaikkialle. Itsestämme ja kehityksestämme vain riippuu siltä vastaanottamamme energian laatu ja määrä. Elämäntaitoa on se miten käytämme osaksemme tulleen energian jaloimman mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Meidän tulisi muuntaa vastaanottamamme energia, olipa se minkälaatuista hyvänsä, tahdoksi, viisaudeksi ja rakkaudeksi. Evoluution myötä tulemme tietoisiksi aina korkeammista ja korkeammista energioista. Ihmiskehityksen huipulla sekä vastaanottamamme että toiminnassa luovuttamamme energia on laadullisesti korkeampaa.

Henkisessä elämässä toteutuu vuorotellen liike sisäänpäin, jossa työskentelyn pääasiallinen kohde olemme me itse, sekä liike ulospäin, toiminta ja vaikuttaminen maailmassa.

Ilman sisäistä, jalostavaa ja itsekriittistä pyrkimystä toiminta maailmassa on tehotonta ja pinnallista.

Paha ja epätäydellinen voidaan voittaa ainoastaan hyvää ja täydellistä luomalla.

Äärimmäinen välinpitämättömyys samalla kun tekee parhaansa on jo lähellä valaistumista. Siihen sisältyy tieto, että vasta Jumala tekee kaiken täydelliseksi ja saattaa teot lopulliseen päätökseensä sovittaen niihin niille kuuluvat seuraukset.

Joogan harjoittamisen myötä lakkaamme olemasta luonnon orjia. Vähitellen saavutamme herruuden kaikilla olemassaolomme tasoilla ja oman luontomme ylitse. Tie vapauteen löydetään oppiessamme muuntamaan kaiken ei-henkisen energian henkiseksi energiaksi ja voimaksi.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 12

Teosofi 5 1993

Henkisen elämän ei tule erota terveestä ja luonnonmukaisesta elämästä.

Luonteensa jalostaminen ja hyveiden harjoittaminen ovat tärkeitä. Ne luovat vakaan perustan mystiselle etsinnälle. Ilman moraalista puhdistautumista ja kokonaisvaltaista luonteen jalostamista mystinen elämä on vailla perustaa.

On olemassa kaksi pääasiallista henkisen tien muotoa, pitkä ja lyhyt tie. Pitkää polkua kulkiessamme luotamme hitaaseen, varmaan, tasaiseen ja asteittaiseen kehitykseen. Sen perustana on moraalinen itsekasvatus ja sitkeä luonteenrakennus. Siinä yritämme ruohonjuuritasolla kasvattaa luonnettamme, korjata puutteitamme ja puhdistaa motiivejamme epäitsekkäämmiksi. Voittamalla alemman itsemme pyrimme tuntemaan korkeamman itsemme ja löytämään sen rauhan ja puolueettomuuden. Toinen, lyhyempi ja jyrkempi tie on sellainen, jossa pyrimme kokonaan ylittämään egon ja persoonallisuuden alueen kaikkine rajoituksineen ja saavuttamaan vapaan ja valaisevan sielunenergian tason. Omistautumalla, antautumalla ja avautumalla, jatkuvalla meditaatiolla, pyrimme siirtämään tietoisuuden keskipistettä yhä ylemmäksi kohti henkistä ykseystietoisuutta. Tässä ja nyt ilman mitään ehtoja voimme kaikki kokea sisäisen ytimemme vapauden, puhtauden, valon ja syvän rauhan. Voimme edelleen tuoda ne jokapäiväiseen elämäämme.

On tärkeää tiedostaa heikkoutensa ja pyrkiä korjaamaan ne. Kenties vielä tärkeämpää on tavoittaa syvässä hiljaisuudessa henkinen olemuksemme ja viipyä sen eheyttävässä ja parantavassa energiassa ja valossa.

Mitä syvemmin olemme kosketuksissa sisäiseen valoon olemuksemme ytimessä, sitä helpompi meidän on myös muuntaa ja kirkastaa ulkoinen olemuksemme ja tietoisuutemme reuna-alueet.

Henkisen polun alkuvaiheessa on kriittinen vaihe, jossa maallinen ja itsekeskeinen persoonallisuus ja vielä heikko sielullinen luonto ottavat mittaa toisistaan. Ne käyvät ikään kuin valtataistelua keskenään. Henkistä pyrkimystä ei silloin missään tapauksessa tulisi jättää kesken. Tällöin olisi ehdottomasti luovuttava alemman minän itsesuojelu- ja valtapyrkimyksistä ja antaumuksen kautta tavoitettava sisäinen ihminen ja korkeampi sielullinen luonto. Vain silloin voimme H. P. Blavatskyn Hiljaisuuden äänen sanoin levätä ”sen suuren linnun siivillä, joka ei ole syntynyt eikä kuole, vaan on AUM kautta ikuisten aikojen”.

Syvässä henkisessä muutoksessa meidän on sulatettava ulkoinen olemuksemme osaksi sisäisyyttämme ja käännettävä sisäpuolemme ulospäin.

Omahyväinen ihminen pelkää nöyrtymistä, sillä se paljastaisi hänen pienuutensa ehdottoman Olemisen rinnalla.

Hiljaisuudessa tulemme punnituiksi sen mukaan, kuinka paljon kykenemme vastaanottamaan taivaallista valoa, vai olemmeko vain täynnä itseämme, omaa pimeyttämme, jota pidämme valona.

Sydämessämme on enemmän tilaa korkeimmalle kun kiinnostuksemme sekä itseämme että luotuja kohtaan heikkenee.

Jumaluus voi ilmetä kauttamme kun olemme täysin tyhjät itsestämme.

Ei ole väliä millä nimellä me tätä sisäisyyden tai hengen tai valon uskontoa tai filosofiaa kutsumme. Hengellä ei ole nimeä, muotoa, väriä, ääntä tai makua. Se ei ole rajoitettu mihinkään kulttiin, uskontoon tai aatteeseen. Sama henki asuu niin uskovien kuin ei-uskovienkin, niin kristittyjen, buddhalaisten, hindujen kuin muslimienkin sydämessä.

Tarvitsemme yksinäisyyttä ja yksin olemista vapautuaksemme väärästä ja usein pakonomaisesta yhteydestämme toisiin ja löytääksemme vapaan ja rakkaudentäyteisen yhteyden heihin.

Mietiskelyä emme harjoita samassa mielessä kuin esimerkiksi tenniksen pelaamista tai viulunsoittoa. Viimemainituissa minä on läsnä kun taas ensin mainitussa se on poissa. Edistynyt meditaatio on vastakohta kaikkien asioiden harjoittamiselle. Se on vapautumista kaikista pakoista ja rajoituksista. Se on sisäistä avautumista rajattomuudelle.

Meditaatio vapauttaa vähitellen sisäisen ihmisen muotojen kahleista.

Meditaation kautta voimme solmia tietoisen suhteen oman henkemme ja maailmankaikkeuden hengen välille.

Meditaatiotekniikat ovat aloittelijoille. Vapautunut yksilö ei ole sidottu niihin.

Emme voi tuntea korkeinta ja samalla elää.

Hiljaisuus on minän kuolema. Hiljaisuus on puhtaan tietoisuuden puhdistava ja hävittävä voima.

Tyhjyys, joka on kaikkien mielensisältöjen poissaoloa, on äärettömien mahdollisuuksien tila.

Tunteaksemme korkeamman itsemme meidän tulisi vapautua alemmasta, persoonallisesta itsestämme, inhimillisestä, liian inhimillisestä luonnostamme, joka on kiintyvä, turvallisuushakuinen, tunteellisesti riippuvainen ja onnea laskelmoiden etsivä.

Löytäessämme korkeamman itsemme meiltä katoaa luonnollisesti kiintymys alempaan itseemme ja maalliseen persoonallisuuteemme.

Mietiskelyn kautta pääsemme yhteyteen sielumme kanssa ja voimme silloin tuoda alas sen inspiroivan ja valaisevan voiman, mutta se ei välttämättä suoranaisesti vaikuta luonteemme ja moraalimme kehitykseen. Puutteet niissä voidaan korjata vain itsekasvatuksella jokapäiväisen elämän tilanteissa.

Mitä vähemmän tuhlaamme fyysistä, tunteellista tai älyllistä energiaa, sitä enemmän sitä riittää sisäiseen muutostyöhön, salaiseen alkemiaan, jossa kaikki se, mikä meissä on maallista ja epäpuhdasta, puhdistuu ja muuttuu pyhäksi uhratessamme sen korkeimmalle.

Saavutamme suuren tyyneyden ja tyytyväisyyden havaitessamme, että sisäisessä henkisessä yhteydessä meillä on kaikki mitä me todella tarvitsemme ja kaipaamme. Henkinen lähteemme tarjoaa meille riittävästi lämpöä, turvaa, rakkautta ja iloa. Miksi kaipaisimme yhtään sen enempää?

Jumalainen elämä ajattomassa tietoisuudessa on elämää yläpuolella murheiden, tuskan, epävarmuuden ja tietämättömyyden, yläpuolella kaiken etsimisen, ristiriitojen, itsekkyyden ja persoonallisen pätemisentarpeen. Se tuo meille välittömän varmuuden kuolemattomasta ja katoamattomasta olemuksestamme fyysisen muotomme ja maallisen persoonallisuutemme takana.

Osana universaalia elämää me sekä tiedämme että tunnemme olevamme kuolemattomia. Muodot muuttuvat ja katoavat, mutta elämä niiden takana säilyy ajasta aikaan. Maallinen minämme on vain tiivistymä siitä katoamattomasta henkisestä substanssista, joka on kaiken älykkyytemme ja elinvoimamme lähde.

Kohotessamme ajan ja muutoksen tuolle puolen, levätessämme transkendentissa itsessämme, voimme uskoa, että maailma sisäiseltä puoleltaan on täydellinen ja että se näkyvältä puoleltaan etenee kohti saamaa täydellisyyttä.

Turva, joka ei petä, on turvaa Jumalassa. Muu turva voi olla käytännöllistä, mutta se on pidemmän päälle epävarmaa.

Me haluamme vapautua eristyksestämme ja yksinäisyydestämme ja kokea yhteyttä luontoon, Jumalaan, tähtiin ja muiden sieluihin. Me haluamme laajentua ja sisällyttää itsemme osaksi kaikkeutta.

Rakkaus vapauttaa meidät erillisyydestämme ja itsekeskeisyydestämme.

Henkinen kasvu merkitsee myös sitä, että kykenemme sympaattiseen yhteyteen yhä useampien yksilöiden, hyvin erilaisten ihmisten kanssa.

Olemme sitä rikkaampia ja laajempia persoonallisuuksia mitä enemmän kykenemme kurkottamaan itsemme ulkopuolelle ja olemaan yhteydessä entistä laajempaan elämän piiriin.

Meidän ei tarvitse ohjata rakkauden, myötätunnon, syvän yhteyden ja ykseyden tiloja ja kokemuksia tahdonalaisesti, sillä korkeampi tahto tekee sen puolestamme. Myös kanssakäymisessä koettu sielujen yhteys on täysin spontaania ja ei-tahdonalaista.

Emme milloinkaan tule kärsimättömiksi kun sovitamme pyrkimyksemme suuren kokonaisuuden pyrkimyksiin.

Henkisen elinvoimaisuuden salaisuus on siinä, että elämme ja toimimme sovussa jumalallisen elämän ja sen lakien kanssa.

Henkisen tien ei tulisi olla tapa paeta maailmaa, vaan löytää syvempi yhteys siihen. Sen ei ole myöskään tulisi olla tapa paeta velvollisuuksiaan tai ongelmiaan. Se voi antaa meille voimaa vastata elämän haasteisiin. Se voi antaa elämälle syvemmän perustan.

Sisäisen elämän tarkoituksena on laajemman ja rikkaamman ulkonaisen elämän toteuttaminen.

 

Katkelmia sisäiseltä tieltä 11

Teosofi 4 1993

Eläkäämme luonnon mukaisesti, sen syvimmän luontomme mukaisesti, joka ei ole yhteisön tai kulttuurin tuote, vaan joka on luomaton ja alkuperäinen henkinen luontomme. Olkoon se oppaamme polulla.

Polkua on mahdotonta kulkea nojautumalla ulkonaiseen tietoon. Viisaus ei voi olla missään itsemme ulkopuolella.

Äly tuo ainaisen epäilyn siitä, mikä on totta tai valhetta, oikeaa tai väärää. Henkinen johdatus on taas jotain varmaa ja epäilemätöntä.

Ihmisessä asuu suuri tahdonvoima. Emme kuitenkaan useinkaan käytä sitä niin kauan kuin elämämme sujuu mukavasti muutenkin.

Puutteemme ovat meille osoitettu työmaa.

Väärä samastuminen ruumiiseemme ja persoonallisuuteemme on ongelmiemme ydin.

Useat ongelmamme ovat vain ajatuksellisia luomuksia. Mitä enemmän ajattelemme niitä, sitä enemmän myös ylläpidämme niitä. Toisinaan on parempi antaa niiden olla ja haihtua syvään hiljaisuuteen.

Joka kiinnittää suhteettomasti huomiota olemassaolon negatiivisiin puoliin, sitoo itsensä niihin.

Sisäinen elämä saattaa olla joskus ainoa tie henkiseen kehitykseen virikeköyhässä tai muuten ristiriitaisessa tai epäviihtyisässä ympäristössä.

Jollemme löydä rakkautta ihmisistä, meidän on etsittävä sitä Jumalasta.

Etsijän tulisi löytää kaikkien maallisten ja ajallisten tarpeiden takaa yksi suuri henkinen tarve, sulautua absoluuttiin, perimmäiseen todellisuuteen, ja kulkea sen avulla joogan tietä.

Kääntyessämme Jumalan puoleen hän paljastaa meille vähitellen oman luontonsa.

Tosi palvontaan ryhdymme koko olemuksellamme ja täydestä sydämestämme. Antaudumme silloin korkeammalle voimalle, joka saa vapaasti työskennellä meissä.

Jumalamme on mustasukkainen. Hän kostaa aina uskottomuutemme vetäytymällä luotamme, tai paremminkin me itse loittonemme silloin hänestä. Jokainen askeleemme häntä kohti on lunastettava luopumalla turhuuksista ja vapautumalla epäjaloista tottumuksistamme ja itsekkäistä pyyteistämme. Meidän on lähestyttävä häntä rakkauden teoilla, rukouksella ja antautumisella.

Ymmärtäessämme oman etumme emme enää pidä uhrauksena vaan ilona sitä että luovumme jostain vähempiarvoisesta paljon arvokkaampien ja merkityksellisempien asioiden vuoksi.

Jos emme rukoile vain saavuttaaksemme jotain persoonallista etua, vaan jos rukouksemme on itsetarkoitus, jossa pyrimme aitoon yhteyteen korkeimman kanssa, siihen tullaan aina myös vastaamaan, joskaan ei aina odottamallamme tavalla.

Maailman murhetta ja kärsimystä emme voi paeta suurimpienkaan rikkauksien ja ylellisyyksien suojiin. Turvamme on kiintymätön puhdas tyyni tietoisuus. Pelastuksemme on sisäinen hartauselämä ja jumalallis-henkisen todellisuuden yhä syvempi kokeminen.

Miten turhaa ja turhauttavaa on onnen etsintä ulkopuolisista asioista.

Autuutta on tuntea yksi ylin todellisuus, kärsimystä on olla erossa siitä.

Käännä eläimellinen magnetismi, vetovoima alaspäin kohti ainetta ja aisteja, jumalaiseksi magnetismiksi, vetovoimaksi ylöspäin kohti henkeä ja Jumalaa!

Aistikokemus ei voi merkittävästi muuttaa tai kohottaa tietoisuutemme tasoa. Monenlaiset kiihdyttävät ja viihdyttävät kokemukset kohottavat sitä hetkellisesti, jonka jälkeen se palaa takaisin alkuperäiseen tilaansa. Vaatiessamme jatkuvasti voimakkaita aistikokemuksia ja värikkäitä tapahtumia säilyttääksemme mielenkiintomme elämään, tietoisuus ei milloinkaan pysähdy kysymään omaa luonnettaan. Se ei myöskään laadullisesti kehity miksikään.

Tapa aistiesi nälkä jotta eläisit vain siitä ravinnoista, joka on näkymätöntä ja kuulumatonta.

Uhratkaamme tietoisuutemme korkeimmat huiput vieläkin korkeammille. Tämä on jatkuvan edistyksen tae.

Olemisen mystisen läsnäolon voima voi kasvaa meissä kun meillä ei ole mitään omia tarpeita tai pyrkimyksiä, pysytellessämme omassa luonnollisessa hiljaisuudessamme kaipaamatta kenenkään huomiota, kääntäessämme maailmalle selkämme.

Hiljaisuuteen vetäytymisen kautta voimme varastoida itseemme jumalallista energiaa. Kun me emme toimi, maailmankaikkeus toimii meissä. Tämän jälkeen oma toimintamme on taas täynnä voimaa ja jumalaisen olemisen iloa.

Maallinen minämme on lyhytjännitteinen. Se haluaa kaikkien asioiden toteutuvan omien erillisten pyyteidensä mukaiseksi. Todelliset henkiset mahdollisuutemme sisältyvät kuitenkin kuolemattoman henkisen itseytemme laajempaan olemukseen, joka elää maallisten toiveiden tuolla puolen. Tähän tietoisuuteen meidän tulisi kasvaa!

Pyyteetön elämänasenne merkitsee ennen kaikkea sitä, että mielemme on vapaa liiallisista pyyteistä, ei niinkään sitä, että tukahduttaisimme luonnollisia tarpeitamme

Vain pyyteetön mieli voi olla vastaanottavainen sille, joka ylittää mielen.

Ilo säilyy kun emme pyri omistamaan sitä.

Etsimme kiinteyttä ja pysyvyyttä elämästä. Sitä ei kuitenkaan ole. Elämä on virta.

Elä ylellisesti ja jätä tyhjä tila jokaisen henkäyksen, teon ja ajatuksen välille. Tyhjässä asuu täysi.

Valaistuksen tilassa tietoisuutemme on korkeimmalla ja autuaimmalla värähtelytasolla. Jokainen mielen ja tietoisuuden liike, joka vetää meitä kohti aistimaailmaa ja alemman mielen tasoa, on siihen verrattuna kärsimystä.

Kun olemme todella tietoisia maailmankaikkeudesta, ehkä silloin maailmankaikkeus on tietoinen kauttamme.

Viisaalle maallinen on usein pyhää ja pyhä yhtä usein maallista.