kiintymättömyys |

Katkelmia sisäiseltä tieltä 17

Teosofi 4 1994

Jumala on usein ihmisten korvike. Tämä ei kuitenkaan tee hänestä epätodellista.

Näkymätön ja huomaamaton on Jumalan läsnäolo maailmassa.

Jumala houkuttelee meidät luokseen kätkemällä itsensä.

Jumalaa voimme lähestyä vain kiellon avulla, hylkäämällä kaiken, joka on vähemmän kuin Hän. Mikä jää jäljelle, ei voi olla muuta kuin Jumala, jos kuin Hän on olemassa.

Uskonnollinen palvonta ilman arvostelukykyä on vain sokeuden ja tietämättömyyden muoto.

Me emme luo yhteyttä jumalalliseen, me voimme vain uudistaa ja syventää sitä.

Miten voisimme löytää jumalallisuutemme ennen kuin olemme edes löytäneet ihmisyyttämme?

Tarve hiljentymiseen ja mietiskelyyn syntyy havaitessamme oman epätodellisuutemme ja rikkinäisyytemme, havaitessamme, että olemme vain varjo syvimmästä, jumalallisesta olemuksestamme. Todellisia, eheä oma itsemme, voimme olla vain yhteydessä Korkeimpaan.

Passiivinen mielensä hiljentäminen ei aina ole tarpeeksi. Meillä on oltava myös palava kaipaus ja tahto Jumalan elävän todellisuuden tuntemiseen.

Mikäli haluamme avautua täydesti sisäiselle elämälle meidän on kohdattava ja hyväksyttävä yksinäisyytemme, alastomuutemme ja haavoittuvuutemme. Rakentaessamme yksinomaan vahvaa ulkokuorta usein sulkeudumme samalla myös rikkaammalta ja syvemmältä sisäiseltä elämältä.

Meditaatio ei useinkaan tuo tyydytystä maalliselle minällemme, sillä se tekee meidät paljaiksi ja suojattomiksi. Vasta täysin riisuttuina voimme tuntea korkeimman elävän läsnäolon, sulautua siihen.

Meditaatio leikkaa meidät irti persoonallisuutemme tasosta, sen tunteista, tarpeista ja rajoituksista ja saattaa meidät yhteen sielunenergiamme kanssa. Miten paljon ylös- ja sisäänpäin kuljemmekin, meidän on kuitenkin laskeuduttava takaisin persoonallisuutemme tasolle ja kohdattava sen puutteet ja rajoitukset.

Ihmiset etsivät onnea, mutta kasvavat kärsimysten kautta.

Esteettinen ilo tai uskonnollinen liikutus eivät riitä olemuksemme kokonaisvaltaiseen muuntamiseen ja henkistämiseen. Ne toimivat enimmäkseen vain tunteiden ja mielihyvän alueilla ja jalostavat siten ainoastaan pintasieluamme. Saavuttaaksemme syvemmän muuntumisen ja kirkastuksen meidän on useinkin astuttava kärsimyksen alueelle.

Väistämättömän kärsimyksen hyväksyminen ja alistuminen siihen merkitsee astumista korkeampaan elämään. Meidän tulisi vastaanottaa oikeutettu ja luonnollinen tuska samalla tavalla kuin armo.

Joka ei ymmärrä kärsimyksen tarkoitusta, koettaa torjua sen ja työntää sen poispäin itsestään pakenemalla sitä esim. lisäämällä nautintoja, tai sitten hän katkeroituu siitä. Hän ei vielä osaa käyttää sitä kehityksensä apuna.

Eläminen syvästi tuntemalla on aina parempi vaihtoehto kuin tunteiden vältteleminen tai pakeneminen.

Tuskan hyväksyminen ja täysi kokeminen on tasapainomme kannalta parempi kuin sen torjuminen.

Tuskan hyväksyminen, vastaanottaminen ja kokeminen, tietoinen kärsiminen, voi olla puhdistava prosessi, joka saa persoonallisen minän hellittämään otettaan.

Kärsimys voi luoda meihin tilaa, johon uusi valo voi laskeutua ja uusi ilo voi vakiintua.

Vain ne olemuksemme osat, jotka ovat sidoksissa muotoon ja aistimaailmaan, ovat alttiita kärsimykselle.

Vain persoonallinen minä voi kärsiä. Henki sisällämme ei milloinkaan kärsi.

Kärsimys opettaa tuskan kalvamaa minää etsimään vapautumista, luopumaan, päästämään irti, antautumaan ja palaamaan omaan perustaansa.

Usein peitämme särkyneisyytemme ja ahdistuksemme etsimällä siihen maallista lohdutusta. Vasta kun kannamme haavamme paljaina Jumalan eteen, niihin voidaan sivellä taivaallista balsamia.

Henkisellä tiellä kärsimystä ei kuitenkaan pidä etsiä. Siihen ei pidä hakeutua. Kun meillä on arvoja, ihanteita, unelmia ja tavoitteita, joudumme väistämättä myös kärsimään niiden vuoksi. Joudumme luopumaan niiden vuoksi paljosta. Jos ne ovat hukkuneet määrätyssä elämänvaiheessa, kärsimys ohjaa meitä silloinkin muutokseen.

Kärsimykset jalostavat vain jos kärsimyksellä on tarkoitus tai jos sellainen voidaan löytää.

Taistellessamme ja kärsiessämme jalojen ihanteiden vuoksi liitämme itsemme ikuiseen, yhdistämme itsemme kestäviin arvoihin.

Nähdä kaikki tapahtumat ja käänteet, hyvät ja huonot, samanarvoisina, on vapautusta etsivän sielun asenne.

Jokainen kiintymyksen side sitoo meidät aikaan estäen mielemme liikkeen kohti ajattomuutta.

Meillä on taipumusta toimia mekaanisesti, tavan mukaan. Hengessä ei kuitenkaan vallitse mitään rutiineja.

Kyllästäkäämme itsemme henkisen ytimemme luovalla ja kahleettomalla energialla. Tulkaamme luoviksi.

Energia, joka on tietoisuutemme ja ajattelumme perustana, muuttuu laadullisesti joka hetki. Tähän perustuu elämän tuoreus. Me synnymme ja kuolemme joka hetki uudelleen.

Tämänpäiväisellä ei ole mitään tekemistä eilisen kanssa. Huomista ei ole. Joko nyt tai ei koskaan!

Katkelmia sisäiseltä tieltä 9

Teosofi 2 1993

Mystisen polun kulkeminen vaatii meiltä rohkeaa ja ehdotonta eksistentiaalista hyppyä järkeilystä uskonnolliseen tunteeseen ja intohimoon.

Järki sisältää itsessään aina kaksinaisuuden tiedon ja sen kohteen välillä. Korkeampaan, metafyysiseen tietoon voi johtaa mystinen ykseyskokemus.

Kuten emme voi järkemme avulla rakastaa emme sen avulla voi myöskään tunkeutua olemisen mysteereihin.

Filosofisen mystikon täytyy samanaikaisesti kehittyä sekä ajattelun että meditaation taidossa. Totuuteen ei johda yksin ajattelu, vaan ratkaisevaa on henkinen kokemus.

Viehtymys sisäiseen mystiseen elämään muistuttaa järjellä selittämätöntä hullaantumista ja rakastumista. Se riisuu meidät kaikista esteistä, joita mielemme meille asettaa, ja vie meidät täydellisesti mukanaan. Nojaamme silloin ainoastaan siihen näkymättömään ja tuntemattomaan, jolla ei ole nimeä eikä muotoa.

Missä koulutus ja kasvatus eivät voi johtaa ihmistä pidemmälle henkisessä kasvussa alkaa henkinen suora tie olemuksemme lopulliseksi henkistämiseksi, kohottamiseksi ja valaistumiseksi.

Henkisyys pyrkii nostamaan yksilön olosuhteidensa yläpuolelle. Se pyrkii vapauttamaan hänet sidonnaisuudestaan omaan aikaansa, kulttuuriinsa ja ympäristöönsä.

Henkisyys voi olla ihmisen aitoa ja vapaata itsensä muovaamista, jossa hän itse luo mahdollisimman pitkälle elämänsä ja kehityksensä puitteet ja linjat.

Ihmisyyden korkein aste on hänen oma vapaa itsensä muovaaminen.

Kahleemme ovat joko tiedostettuja tai tiedostamattomia siteitä, jotka sitovat meidät maailmaan ja maailmallisiin, epähenkisiin elämän- ja ajattelutapoihin.

Olemme sisäisten ja ulkoisen pakkojen orjia niin kauan kuin opimme pysymään liikkumatta sisäisessä keskuksessamme, kunnes opimme äärettömästi matkaamaan sisäänpäin ja muuntamaan jokaisen kohtaamamme voiman sellaiseksi, että se palvelee valaistumistamme ja vapautumistamme.

Meditaatio on luonnollisen vapaan tahtomme paljastaja ja syventäjä. Sen kautta voimme tavoittaa puhtaan tietoisuuden, vapaan ajattelijan, joka on ennen kaikkia ajatuksia.

Vain sellainen toiminta, jonka me sisäisesti päätämme ja joka on täysin vapaa aistillisista ärsykkeistä, on todella vapaa, hengen luonnon mukainen.

Joogan avulla muunnamme kaikki voimat, jotka saavat meidät tekemään mitä me emme tahdon, voimaksi, joka auttaa meitä toteuttamaan mitä me tahdomme.

Henkisen kehityksen mitta on siinä kuinka paljon hengellä on valtaa ylitse aineen, yksilöllisyydellä ylitse persoonallisuuden.

Vain sielulla on siivet, ruumiilla ei!

Sisäinen elämä edellyttää yksinäisyyttä ja yksin olemista. Yksin oleminen ei ole eristyksissä oloa, vaan se on tila, jossa voimme olla mitä syvimmässä yhteydessä sieluumme ja Jumalaan. Silloin kun ruumis, tunteet ja mieli ovat levossa, sielun valo voi tulla esiin olemuksemme syvyyksistä ja muuntaa ja valaista muun olemuksemme.

Hiljentyessämme vastaanotamme energiaa, mutta emme anna mitään ulos. Vastaanottamamme energia alkaa silloin toimia meissä puhdistavasti ja jalostavasti. Me laitamme tämän energian kiertämään ja työskentelemään olemuksessamme. Kun olemme varastoineet itseemme riittävän määrän energiaa ja pitäneet sitä kiertokulussaan, tapahtuu mielenkiintoinen ilmiö: syntyy eräänlaista magnetismia itsemme ja henkisen maailman välille. Tämä kulminoituu samadhissa, jossa ylitietoinen energia laskeutuu olemuksemme. Samankaltaisia asioita voi silti tapahtua myös muutoin jokapäiväisessä elämässä ja toiminnassa.

Johdattelevalla polulla sisäisen ja ulkoisen olemuksemme välinen muuri murretaan sisäisen elämän ja meditaation harjoittamisen myötä. Kanava alemman ja korkeamman itsen välillä laajenee. Tästä avautuu uusi polku, jota korkeampi olemuksemme johtaa.

Mitä hartaammin mietiskelemme, sitä syvempiin olemuksemme voimiin saavutamme yhteyden.

Mitä korkeammalle henkiseen tietoisuuteen pyrimme, sitä syvemmälle aineen ytimeen meidän on laskeuduttava. Muuntamisen, henkistymisen ja valaistumisen on ulotuttava aineen juuriin saakka. Henki, tietoisuus ja valo ilmenevät aineen kautta, siis aivojen ja fyysisen kehon kautta, ja aina sitä paremmin mitä korkeampaa laatua ne ovat.

Sulkiessamme kaikki rotankolot, joista energia valuu hukkaan, voimme tuntea sielun puhdistavan ja muuntavan voiman alemmassa luonnossamme.

Se sisäinen hävittävä voima, joka lyö sinut maahan, nostaa sinut myös jaloilleen. Se sisäinen voima, joka tuhoaa elämäsi, pelastaa sen!

Omine rajallisine kykyinemme emme voi muuttua täysin uusiksi ihmisiksi. Pystymme kyllä moraaliseen ja älylliseen uudistumiseen. Henkinen uudistuminen seuraa vain ehdoitta antautuessamme Jumalalle.

Pyrkiessämme uuteen henkisempään tietoisuuteen kohoaminen ei tapahdu oman rajallisen viisautemme mukaisesti. Henkisempi tietoisuus syntyy spontaanisti ja luonnollisesti. Sitä tukee ja kantaa suuri järjestys. Antaumus on lähes ainoa mitä meiltä vaaditaan.

Siinä määrin kuin samastumme persoonallisuuteemme, saamme myös kärsiä sen vioista ja puutteista. Kiinnittämällä huomiota niihin teemme mielemme usein vain sidonnaiseksi pystymättä kuitenkaan perustavasti korjaamaan niitä. Vahvistamalla yhteyttä sisäiseen rauhan keskukseen korjautuvat ihme ja kyllä samalla myös vikamme ilman että suurestikaan yritämme parantaa niitä.

Ego, persoonallisuus, on kahle ja harha. Olemme vapaita vasta kun meissä ei ole enää jäljellä itsekunnioitusta, itsetärkeyttä, itserakkautta eikä itsehalveksuntaa.

Henkinen elämä perustuu jatkuvaan kontemplaatioon, huomiomme poisvetämiseen fyysisiltä, astraalisilta ja mentaalisilta tasoilta. Vasta kun olemme kasvaneet niistä eroon ja löytäneet aidon henkisen identiteettimme, voimme vapaasti elää ja toimia kyseisillä tasoilla.

Kiintymättömyyden harjoittamisen avulla annamme itsellemme tilan liikkua ja hengittää ilman keinotekoista minärakennelmaa. Kiintymättömyys auttaa meitä kokemaan itsemme jatkuvaksi luovaksi tapahtumaksi, eläväksi ja muuttuvaksi prosessiksi.

Kiintymätön elämänasenne opettaa meitä olemaan samastumatta mihinkään olemuksemme rajallisiin muodostumiin. Se, mitä jää jäljelle purkaessamme kaikki samastumisemme, on todellinen itse, syvätietoisuutemme, joka on samalla kaikkeuden itsensä tietoisuus, universaali elämä. Tämä itse ei voi olla tiedostamisemme kohde. Voimme tuntea sen vain sulautumalla siihen, olemalla se.

Todellisuudessa emme ole tämä ruumis tai tämä mieli, vaan tietoisuus, joka elää pintaolemuksemme takana.

Monet löytävät maailman asioita, mutta unohtavat löytää itsensä.

Älä ota fyysistä olemustasi vakavasti. Se on vain kuori, jossa jumalallinen tietoisuus elää.

Maallinen persoonallisuus ja fyysinen ruumis ovat vain kosmisen, universaalin ja transkendentin tietoisuuden uloin osa.

Vaikka kehomme vanhenee, henkemme on ikuisesti nuori.

Oivaltaessamme että tietoisuus on ainoa todellisuus ja että materia on vain sen verho, tämä voi herättää elämässämme suuren turvallisuuden tunteen. Jopa kuolema lakkaa pelottamasta meitä. Se paljastuu vain ilmiöiksi, joilla ei ole kestävää todellisuutta.

Viisas tuntee kehityksen päämäärän. Siksi hän voi ohjata muita heidän kehitystiellään.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 8

Teosofi 1 1993

Fyysisen, näkyvän ruumiin rinnalla asuu näkymätön, hieno, ylifyysinen ruumis. Tämä hieno olemus on todellinen meditoiva olemuksemme, joka on osa universaalia maailman-sielua.

Syvällä meditaatiolla ei ole paljoakaan tekemistä persoonallisuutemme kanssa. Siinä salainen hieno olemuksemme kommunikoi kaikkiallisen elämän ja tietoisuuden kanssa.

Kun ulkoinen olemuksemme vaikenee aloittaa sisäinen olemuksemme salaisen elämänsä jossa se avautuu kohti korkeuksia.

Meditaation eräänä tehtävänä on luoda sisällemme tyhjä tila, joka magneetin tavoin vetää puoleensa henkisiä voimia.

Irrottaessamme itsemme kaikesta, joka sitoo meidät mentaaliseen, vitaaliseen ja fyysiseen tasoon, olemuksessamme alkaa vaikuttaa luonnollinen vetovoima ylöspäin kohti henkeä ja Jumalaa.

Sisäinen elämä voi kasvaa onnen ja tyydytyksen lähteeksi kun olemme noudattaneet Valoa tielle kirjan kehotusta ”tapa kunnianhimo”. Se saa silloin sille kuuluvan itsetarkoituksellisen aseman, joka sillä kukoistaakseen tulisi olla.

Meditaatiossa tietoisuuden keskipiste siirtyy egon ja persoonallisuuden alueelta kohti universaalia ja egotonta tietoisuutta.

Inhimillinen mieli on rajallinen eikä se kykene käsittämään henkistä ja metafyysistä todellisuutta. Henkisillä alueilla vain välitön ja suora kokemus on pätevä tiedon lähde.

Usko on syvempi voima kuin tahto. Tahto koskee sitä, mikä on välitöntä ja käytännöllistä. Usko taas yhdistää meidät transkendenssiin, perimmäisten ideaalien ja totuuksien maailmaan.

Kiintymättömyyden tulisi olla kokonaisvaltainen elämänasenne, hengen perustavin suunta ja motiivi, ei vain jotain, jonka avulla pakenemme elämän epämiellyttäviä puolia. Kiintymättömyyttä tulisi ylläpitää kaikissa sisäisissä tiloissa ja ulkonaisissa olosuhteissa.

Älyllinen, eettinen ja esteettinen kasvatus herättävät tietoisuutemme keskeiset voimat. Ne eivät kuitenkaan kykene kokonaan henkistämään ihmistä, vaan hän jää puolittain henkiseksi ja puolittain epähenkiseksi olennoksi. Vasta meditatiivinen itsekasvatus voi paljastaa henkisen ja jumalallisen luontomme kokonaisuudessaan ja nostaa pintaan kaikki uinuvat voimamme.

Elää omaa elämäänsä ja kulkea omaa tietään, matkimatta ja jäljittelemättä ketään, vain tämä voi olla sisäisen luontomme paljastumista.

Löydettyämme oman tiemme elämän ulkonaisilla tapahtumilla ei ole meille sen enempää suotuisaa kuin epäsuotuisaakaan vaikutusta.

Meditaatio ei ole jotain, jota harjoitamme saavuttaaksemme tietyn kehitysvaiheen ja jättääksemme sen sitten. Tämä ajatus on harhaanjohtava. Se on luonnollinen osa henkistä elämää sen kaikilla asteilla.

Vakava henkinen etsijä pitää mielensä aina jännitettynä kohti korkeinta.

Oikeata polkua kykenee kulkemaan vain se, joka on tullut henkisesti aikuiseksi ja joka kykenee seisomaan omilla jaloillaan ja ratkaisemaan omat ongelmansa. Ne, jotka ovat vielä henkisesti lapsia, jotka eivät ole vielä tavoittaneet omaa sisäistä viisauden lähdettään, ovat auttamattomasti riippuvaisia ulkonaisesta tiedosta ja siten hyvin helposti sokeiden ja manipuloivien henkisten opettajien hämättävissä ja petettävissä.

Henkisellä polulla ei ole äärirajaa tai päätepistettä. Se avaa loputtoman kehityksen perspektiivin. Ei ole olemassa rajoja energian muuntumiselle, käyttövälineidemme hienostumiselle tai mielemme avautumiselle kohti kirkkauksia.

Vapaus asuu persoonattomassa elämänasenteessa, joka katselee kaikkia asioita puolueettomasti, sielun alkuperäisen vapauden ja itseriittoisuuden tunnossa.

Sitä mukaa kun aito sielullinen olemus saa meissä vallan, lämpö, rakkaus ja sympatia heräävät meissä yhä helpommin monenlaisissa elämän tilanteissa ja kohtaamisissa.

Luopuessamme itsekeskeisistä pyyteistämme lahjoittaa universaali sielu meille rikkautensa. Persoonallisuus ei kuitenkaan saa niitä omistukseensa, jotta se itsekkäällä tavalla niistä nauttisi, vaan sielu ikäänkuin sulattaa persoonallisuuden itseensä. Tässä salaisessa alkemiassa pyyteiden tuli jalostuu lempeydeksi ja rakkaudeksi, jonka läpäisee Kristus-tietoisuuden kirkkaus.

Kun persoonallisuuden itsekäs omistamisenhalu katoaa, ilon lähteinä eivät silloin toimi niinkään aineelliset asiat ja aistikokemus, vaan kaikki ilo kumpuaa sielun itseriittoisesta elämästä.

Kuolemattomuus ei merkitse persoonallisen elämämme jatkuvuutta, vaan se on kohoamista persoonallisuuden käsitteen yläpuolelle ajatuksissa ja elämässä.

Kuolemattomuus voidaan saavuttaa vain siinä määrin kun luovumme persoonallisuuden elämästä, lakkaamme samastumasta siihen ja osallistumme universaalin elämän sykliseen ilmentymiseen.

Meditaatio on olennaisesti luopumista, luopumista aineellisesta ja tunnetusta ja etenemistä kohti tuntematonta ja henkistä todellisuutta.

Onni, joka perustuu suhteeseen johonkin ulkonaiseen asiaan, ei ole kestävää vaan katoavaista. Siinä määrin kuin suuresti kärsimme tai iloitsemme jostain ulkonaisesta asiasta, emme ole vielä oppineet nojautumaan sisäisiin lähteisiimme ja saavuttamaan jumalallista tyyneyttä.

Tyhjyys, johon välillä saavumme, johtuu siitä, että sisimmässämme olemme tehneet tilaa hengen korkeammille ilmennyksille, joita meidän on vielä hetken aikaa odotettava.

Turvaa sisäiseen, älä ulkoiseen opettajaan.

Ilman kieltäymyksiä tai kärsimyksiä ei liene milloinkaan saavutettu mitään suurta, tai edes keskinkertaista.

Hiljaisuuden ja vaitiolon merkitys on siinä, että sillä tavoin puhdistamme mentaalista olemustamme ja vapaudumme siitä pyydeluonnosta, joka liittyy mentaaliseen substanssiin. Hiljaisuuden ja harkitun vähäpuheisuuden kautta voimme rakentaa korkeampaa intuitiivista mieltämme.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 4

Teosofi 6 1991

Jooga on alemman energian uhraamista, olkoonpa se mentaalista, vitaalista tai fyysistä, korkeammalle tietoisuudelle. Kun alempi olemus meissä hiljenee, korkeampi tulee taustalta eteen ja hallitsevaksi.

Polulla kulkijan tulisi oppia säästämään energiaa. Energia on parempi pitää itsellään ja kääntää sisäänpäin kuin haaskata sitä turhuuksiin.

Ulkoisen asioiden jano on perimmältään itsen löytämisen janoa. Elämän kiihko on todellisuudessa itsen toteuttamisen kiihkoa.

Henkisen elämän tavoitteena on yhdistää tavanomainen pinnallinen olemuksemme elämän syvään ja pohjattomaan olemiseen ja tietoisuuteen.

Kun syvempi olemisen virta sulauttaa itseensä vähäisemmät elämän- ja mielenliikkeemme, tunnemme ylimaallista rauhaa ja harmoniaa.

Kiintymys katoavaan ja rajalliseen ruokkii turvallisuuden tunnettamme. Katoavasta ja rajallisesta emme kuitenkaan voi löytää varmuutta. Mielen luomissa muodoissa ei myöskään ole mitään pysyvää. Katoamaton on mielen, ajatusten ja kaiken muodon omaavan tuolla puolen.

Rakkautemme ja pyrkimyksemme voi kohdistua joko rajalliseen tai rajattomaan. Pyrkimys rajallisten asioiden omistamiseen antaa meille välitöntä tyydytystä, mutta samalla se tekee meidät sidonnaisiksi. Rajatonta taas voimme tavoitella vain rajallisista mielikuvistamme luopumalla. Sillä tavoin puhdistunut ja vapautunut mieli on valmis suuntautumaan kohti sisäistä kauneutta ja äärettömyyttä.

Elämänvoima hallitsee fyysistä ruumista, näitä molempia käskee mieli. Mielen hallitsema ihminen on jo astunut luonnon valtakunnasta vapauden valtakuntaan. Mieli ei kuitenkaan ole korkeinta ihmisessä, vaan sitä korkeampi on sielu. Kun sielu tulee vallitsevaksi, se merkitsee gnostisen evoluution alkua ja nousemista yhä korkeammalle hengen kirkkauksiin ja laajuuksiin.

Ensimmäinen suuri tehtävä etsijän henkisessä elämässä on tulla tietoiseksi sielustaan ja tehdä siitä elämänsä johtaja. Sielu ei useinkaan ole tietoinen itsestään fyysisellä tasolla, sillä se on vain salainen, ei tiedostettu ohjaajamme.

Ruumis, elämä ja mieli ovat katoavia, sielu on kuolematon.

Mystinen rakkaus Jumalaan on vaativaa eikä salli kompromisseja, siksi tiemme alussa usein kartamme sitä.

Kun persoonallinen rakkautemme sisäistä jumaluutta kohtaan muuttuu persoonattomaksi, opimme luonnollisesti ja spontaanisti antautumaan sille.

Tyyneys ja myrsky, vuoksi ja luode muodostavat peruskokemukset joogan mystisellä polulla. Olemme kaikki kosmisen rytmillisen kiertokulun osia. Tiedostamme sitä kuitenkin vain tietyiltä osin. Oppilas taas tulee vähitellen ytimiään myöten tietoiseksi kosmillisista laeista ja voimista.

Kaikki elämä on yhtä. Erillisyys on harhaa. Nämä voivat tuntua abstraktisilta totuuksilta. Kaikessa olemassa olevassa, atomista tähtisumuun, asuu kuitenkin sielu, ja sielut ovat yhtä ylisielun kanssa.

Mielen vapaus syntyy tiedosta, että ego on vain rajallinen muodostuma. Siksi kiintymys siihen häviää luonnollisesti.

Itsensä oivaltanut mieli pysyttelee alituisesti alkulähteellään, puhtaan tietoisuuden rajattomuudessa.

Etäisyyden säilyttäminen tunteisiinsa, ajatuksiinsa ja koko persoonaansa nähden, erityisesti silloin kun ne eivät ole aktiivisesti käytössä, merkitsee jumalallisen kontemplaation alkua.

Kontemplaatiossa mieli kääntyy fyysisistä muodoista, mielen ja tunteiden kiintymyksistä ja rajoituksista niiden tuolle puolen hengen alkuperäiseen vapauteen ja äärettömyyteen.

Ajallisen uhraaminen ikuiselle, katoavan katoamattomalle, siinä on joogan ydin. Mieli ja tunteet, kaikki alemman persoonallisuuden energia on uhrattava niiden sisäiselle jumaluudelle. Siten ne vapautuvat vieraantuneisuudestaan ja löytävät todellisen olemuksensa jumalallisessa olemisessa, tietoisuudessa ja autuudessa. Tämä edellyttää mielen hiljaisuutta ja tarkkaavuutta kaikissa toimissamme ja asteittaista vapautumista luomistamme mekaanisista toimintamalleista.

Kärsimys aiheutuu aina suhteestamme johonkin katoavaan ja rajalliseen, ollessamme sidonnaisia tai pyrkiessämme vapautumaan sidonnaisuudestamme.

Pidämme sisäistä tuskaa pahana, vaikka usein se on valmistusvaihe hengen suuremmalle valolle. Kärsimys tekee hiljaiseksi ja usein henki saapuu luoksemme juuri hiljaisuudessa.

Mielen hiljentyminen on vapautta alemmasta itsestä ja karmallisista muodostelmista.

Täydellisessä hiljaisuudessa ja tyhjyydessä voimme tulla vastaanottavaiseksi universumin korkeammille laaduille ja energioille, jotka eivät tunne kärsimystä tai rajoituksia. Kun tyhjyys ylitetään, tavoitetaan ykseys ja sympatia kaiken olemassa olevan kanssa.

Kohotessamme hiljaisuuteen alempi itsemme saattaa aluksi tulla surulliseksi, sillä sen on hellitettävä omista elämänvaatimuksistaan. Korkeampi itse taas ei tunne surua, se on neutraali, tyyni, puolueeton, tarvittaessa tahdon ja voiman lähde, joista se toiminnassa iloitsee.

Suru ja kärsimys aiheutuvat aina suhteestamme johonkin rajalliseen ja katoavaan. Ne ovat osamme koska olemme puolittain ajallisuuden ja puolittain ikuisuuden kansalaisia. Samastaessamme itsemme ajalliseen olemukseemme suurennamme kärsimystä. Eläessämme syvimmässä hengen asenteessamme ikuisuudessa voidaan olemassaoloon liittyvä välttämätön kärsimys neutralisoida.

Myrskyä seuraa aina tyyneys. Luonnossa silloin kaikki on elinvoimaista ja tuoretta ja kasvu lähtee uuteen nopeaan vauhtiin. (Sama pätee ihmiselämään, koskipa se karmallisia myrskyjä tai oppilaan kulkemaa henkisen elämän tietä.) Sisäisen myrskyn aikana kaikkien pinnanalaisten voimien on tultava esiin. Ne eivät voi vastustaa korkeamman tietoisuuden muuntavaa mahtia. Vähitellen, polkua kulkiessamme, toteutuu olemuksemme kaikkien puolien yhdistyminen korkeampaan tietoisuuteemme.

Viattomuus, ikuinen nuoruus on mahdollista mielen eläessä hetkestä hetkeen, taakseen katsomatta. Meidän olisi joka hetki oltava valmiit heittämään mennyt yltämme. Persoonallisuutemme on menneen kokemuksen tulos ja se aiheuttaa sidonnaisuutemme. Katsoa aina eteenpäin, ei koskaan taaksepäin, on vapautumisemme avain.

Kiintyminen työhön, omaisuuteen, omaan persoonaansa ym. on inhimillistä ja luonnollista. Kiintyneen mielen on kuitenkin mahdotonta saavuttaa syvempää yhteyttä sisimpäänsä ja sen ajattomaan olemukseen. Sen tavoittaminen edellyttää aina jokin asteista luopumista.

Kiintynyt mieli tavoittelee onnea laskelmoiden, jonkinlaisen järjestelmän ja päivittäisen rutiinin avulla. Kärsimys seuraa kun tuo järjestelmä jossain pettää tai kun odottamattomat asiat kohtaavat meitä.

Kiintyneen mielen motivaation lähteenä on pyyde, siksi se on aina sidoksissa menestykseen ja tappioon. Kiintymätön mieli taas on sisäisesti vapaa ja se löytää ilon aina etsimättä. Sillä on myös aikaa kuunnella hiljaisuuden ääntä.

Kun mieli havaitsee oman rajallisuutensa ja tunnustaa, että on asioita, joita se ei voi tietää, kun se väsyy itseensä ja omiin tiedon saavuttamisen menetelmiinsä, monien tosiasioiden keräämiseen ja päättelyyn niiden pohjalta, silloin meissä voi alkaa kehittyä syvemmän esoteerisen tiedon kukka, joka tuntee asiat älyä korkeammalta. Sen kasvun metodina on hiljaisuus ja vieläkin syvempi hiljaisuus. Korkeampi kehitys alkaa, kun tietoisuus kasvaa ensisijassa hiljaisuudesta eikä ulkoisten kokemusten myötä. Henkinen uudestisyntyminen voi toteutua vain hiljaisuuden äärimmäisestä puhtaudesta käsin.

Sivistysihanteemme on älyn hallitsema ihminen. Tämä on aivan oikein kouliessamme jalostumattomasta ihmisestä kultturellia ihmistä. Mutta ei ole syytä luoda kehitykselle sellaisia rajoja, joita sillä ei ole. Älyn johtama ihminen on vain eräs kehitysvaihe evoluutiossa. Gnostisessa yksilössä hänen sielunsa hallitsee ja äly on sille alisteinen. Inhimillisen tiedon korvaa silloin asteittain paljastuva jumalallinen tahto ja viisaus.

Kaikki kokemus muuttaa meitä ja jättää meihin jälkensä. Näin on äärellisen olemassaolon ja kokemisen piirissä. Mutta on myös olemassa sellaista kokemusta, joka muuttaa, mutta ei jätä meihin jälkiään.

Äärettömän kosketus on aina nimetön ja muodoton. Se puhdistaa, huuhtoo pois menneen ja rikastuttaa meitä aina salaperäisellä tavalla. Tämä on jatkuvaa uudestisyntymistä ylhäältä.

Menneen pois pyyhkiminen on kehityksen elinehto. Luoja on uudistaja, ylläpitäjä ja tuhoaja. Ihmisen tulisi olla säälimätön itseään kohtaan ja heittää yltään mennyt kokemus, joka ei voi palvella kehitystä.

Uudistuminen ei voi koskaan toteutua menneestä käsin, vaan vain ajattomuuden tuntemattomasta ulottuvuudesta.

Turvallisuuden ja varmuuden etsiminen saa meidät takertumaan menneisyyteen. Oivaltaessamme ettei varmuutta voida saavuttaa mistään äärellisestä, ei ”minästä” eikä aikaisemmasta kokemuksesta saavutetusta tiedosta, tapahtuu psykologinen vapautuminen.

Sanotaan, että Jumalan palvelijan tulisi omistaa mahdollisimman vähän, sekä aineellisesti että henkisesti. Sitten kun emme enää omista edes itseämme, olemme valmiit toimimaan hänen välikappaleinaan maailmassa.

Kanava ylös korkeimpaan voi säilyä avoimena kun joka hetki luovutamme itsemme emmekä vaadi mitään erilliselle itsellemme.

Kun voimme sanoa totuudellisesti ”en ole mitään”, tässä tyhjyydessä voi korkein ilmentyä kauttamme.

Nöyryys on vapautta erillisestä itsestä ja egosta. Odotamme silloin jonkin todellisemman ilmaantumista tähän itse luotuun tyhjään tilaan. Usein olemme tottuneet kuitenkin elämään juuri päinvastoin, itseämme korostamalla. Itsemme korostaminen luo kuitenkin aina muurin itsemme ja syvemmän elämänlähteemme välille. Vain nöyryys voi paljastaa todellisen jumaluuden sydämissämme.

Korostamme itseämme kenties juuri siksi, että salassa tiedämme olevamme melko vähäpätöisiä. Tämä perustuu ihmisen luonnolliseen itsesäilytykseen ja olemassaolon taisteluun. Vasta kun meissä on todellista suuruutta, voimme tunnustaa oman pienuutemme. Tämä on askel todelliseen kasvuun, jossa voimme jakaa osan Jumalan suuruudesta.

Korostaessa itseämme käytämme alempaa egon energiaa, joka erottaa meidät toinen toisistamme. Unohtaessamme itsemme, toimiessamme pyyteettömällä mielenasenteella, käytämme korkeampaa henkistä energiaa, joka yhdistää meidät toisiimme.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 11

Teosofi 4 1993

Eläkäämme luonnon mukaisesti, sen syvimmän luontomme mukaisesti, joka ei ole yhteisön tai kulttuurin tuote, vaan joka on luomaton ja alkuperäinen henkinen luontomme. Olkoon se oppaamme polulla.

Polkua on mahdotonta kulkea nojautumalla ulkonaiseen tietoon. Viisaus ei voi olla missään itsemme ulkopuolella.

Äly tuo ainaisen epäilyn siitä, mikä on totta tai valhetta, oikeaa tai väärää. Henkinen johdatus on taas jotain varmaa ja epäilemätöntä.

Ihmisessä asuu suuri tahdonvoima. Emme kuitenkaan useinkaan käytä sitä niin kauan kuin elämämme sujuu mukavasti muutenkin.

Puutteemme ovat meille osoitettu työmaa.

Väärä samastuminen ruumiiseemme ja persoonallisuuteemme on ongelmiemme ydin.

Useat ongelmamme ovat vain ajatuksellisia luomuksia. Mitä enemmän ajattelemme niitä, sitä enemmän myös ylläpidämme niitä. Toisinaan on parempi antaa niiden olla ja haihtua syvään hiljaisuuteen.

Joka kiinnittää suhteettomasti huomiota olemassaolon negatiivisiin puoliin, sitoo itsensä niihin.

Sisäinen elämä saattaa olla joskus ainoa tie henkiseen kehitykseen virikeköyhässä tai muuten ristiriitaisessa tai epäviihtyisässä ympäristössä.

Jollemme löydä rakkautta ihmisistä, meidän on etsittävä sitä Jumalasta.

Etsijän tulisi löytää kaikkien maallisten ja ajallisten tarpeiden takaa yksi suuri henkinen tarve, sulautua absoluuttiin, perimmäiseen todellisuuteen, ja kulkea sen avulla joogan tietä.

Kääntyessämme Jumalan puoleen hän paljastaa meille vähitellen oman luontonsa.

Tosi palvontaan ryhdymme koko olemuksellamme ja täydestä sydämestämme. Antaudumme silloin korkeammalle voimalle, joka saa vapaasti työskennellä meissä.

Jumalamme on mustasukkainen. Hän kostaa aina uskottomuutemme vetäytymällä luotamme, tai paremminkin me itse loittonemme silloin hänestä. Jokainen askeleemme häntä kohti on lunastettava luopumalla turhuuksista ja vapautumalla epäjaloista tottumuksistamme ja itsekkäistä pyyteistämme. Meidän on lähestyttävä häntä rakkauden teoilla, rukouksella ja antautumisella.

Ymmärtäessämme oman etumme emme enää pidä uhrauksena vaan ilona sitä että luovumme jostain vähempiarvoisesta paljon arvokkaampien ja merkityksellisempien asioiden vuoksi.

Jos emme rukoile vain saavuttaaksemme jotain persoonallista etua, vaan jos rukouksemme on itsetarkoitus, jossa pyrimme aitoon yhteyteen korkeimman kanssa, siihen tullaan aina myös vastaamaan, joskaan ei aina odottamallamme tavalla.

Maailman murhetta ja kärsimystä emme voi paeta suurimpienkaan rikkauksien ja ylellisyyksien suojiin. Turvamme on kiintymätön puhdas tyyni tietoisuus. Pelastuksemme on sisäinen hartauselämä ja jumalallis-henkisen todellisuuden yhä syvempi kokeminen.

Miten turhaa ja turhauttavaa on onnen etsintä ulkopuolisista asioista.

Autuutta on tuntea yksi ylin todellisuus, kärsimystä on olla erossa siitä.

Käännä eläimellinen magnetismi, vetovoima alaspäin kohti ainetta ja aisteja, jumalaiseksi magnetismiksi, vetovoimaksi ylöspäin kohti henkeä ja Jumalaa!

Aistikokemus ei voi merkittävästi muuttaa tai kohottaa tietoisuutemme tasoa. Monenlaiset kiihdyttävät ja viihdyttävät kokemukset kohottavat sitä hetkellisesti, jonka jälkeen se palaa takaisin alkuperäiseen tilaansa. Vaatiessamme jatkuvasti voimakkaita aistikokemuksia ja värikkäitä tapahtumia säilyttääksemme mielenkiintomme elämään, tietoisuus ei milloinkaan pysähdy kysymään omaa luonnettaan. Se ei myöskään laadullisesti kehity miksikään.

Tapa aistiesi nälkä jotta eläisit vain siitä ravinnoista, joka on näkymätöntä ja kuulumatonta.

Uhratkaamme tietoisuutemme korkeimmat huiput vieläkin korkeammille. Tämä on jatkuvan edistyksen tae.

Olemisen mystisen läsnäolon voima voi kasvaa meissä kun meillä ei ole mitään omia tarpeita tai pyrkimyksiä, pysytellessämme omassa luonnollisessa hiljaisuudessamme kaipaamatta kenenkään huomiota, kääntäessämme maailmalle selkämme.

Hiljaisuuteen vetäytymisen kautta voimme varastoida itseemme jumalallista energiaa. Kun me emme toimi, maailmankaikkeus toimii meissä. Tämän jälkeen oma toimintamme on taas täynnä voimaa ja jumalaisen olemisen iloa.

Maallinen minämme on lyhytjännitteinen. Se haluaa kaikkien asioiden toteutuvan omien erillisten pyyteidensä mukaiseksi. Todelliset henkiset mahdollisuutemme sisältyvät kuitenkin kuolemattoman henkisen itseytemme laajempaan olemukseen, joka elää maallisten toiveiden tuolla puolen. Tähän tietoisuuteen meidän tulisi kasvaa!

Pyyteetön elämänasenne merkitsee ennen kaikkea sitä, että mielemme on vapaa liiallisista pyyteistä, ei niinkään sitä, että tukahduttaisimme luonnollisia tarpeitamme

Vain pyyteetön mieli voi olla vastaanottavainen sille, joka ylittää mielen.

Ilo säilyy kun emme pyri omistamaan sitä.

Etsimme kiinteyttä ja pysyvyyttä elämästä. Sitä ei kuitenkaan ole. Elämä on virta.

Elä ylellisesti ja jätä tyhjä tila jokaisen henkäyksen, teon ja ajatuksen välille. Tyhjässä asuu täysi.

Valaistuksen tilassa tietoisuutemme on korkeimmalla ja autuaimmalla värähtelytasolla. Jokainen mielen ja tietoisuuden liike, joka vetää meitä kohti aistimaailmaa ja alemman mielen tasoa, on siihen verrattuna kärsimystä.

Kun olemme todella tietoisia maailmankaikkeudesta, ehkä silloin maailmankaikkeus on tietoinen kauttamme.

Viisaalle maallinen on usein pyhää ja pyhä yhtä usein maallista.