Katkelmia sisäiseltä tieltä 18

Teosofi 5 1994

Ylistäkäämme luojaamme. Hänen kauttaan me olemme, mitä olemme.

Elämä saa meidät usein tuntemaan itsemme hölmöiksi, jotta oppisimme luottamaan Jumalaan emmekä ensisijaisesti omaan järkeemme.

Ainoa rakkaus, jossa emme koskaan jää vaille vastarakkautta, on rakkaus Jumalaan.

Jumalasuhde on ensisijainen, ihmissuhde toissijainen.

Tosi ihmisyys perustuu jumalasuhteeseen, ei siihen että vertailemme itseämme muihin.

Aito yksilöllisyytemme kehittyy ensisijaisesti jumalasuhteen ja vasta toissijaisesti ihmissuhteiden kautta.

Ihmiset ovat usein vääristävä peili, koska he mittaavat meitä vain ulkonaisten asioiden mukaan. Jumala yksin näkee aidon itsemme.

Ihmisten joukossa löydämme lukemattomia tekosyitä olla tekemättä kääntymystä tai parannusta. Jumalan, täydellisen olennon, edessä emme kuitenkaan löydä mitään puolustusta itsellemme.

Elämä on meille annettu jotta voisimme itsekin tulla antajiksi.

Kun olemme vailla ulkonaisia ilon aiheita, meillä on parempi mahdollisuus löytää sisäisiä.

Olemuksessamme on voimia, jotka jatkuvasti pakottavat meitä suuntautumaan ulospäin, etsimään kokemuksia, toimimaan ja tekemään myös asioita, joita emme varsinaisesti tahdo. Sisäisellä tiellä voimme oppia muuntamaan kaikki ulospäin pyrkivät voimat sisäiseksi henkiseksi voimaksi ja valoksi. Meidän tulee oppia pysymään liikkumatta sisäisessä keskuksessamme tehdäksemme vain sitä mitä me todella tahdomme. Pyrimme siihen että kaikista toiminnoistamme tulee tahdonalaisia ja hallittuja ja että elämästämme on riisuttu pois kaikki turha ja harkitsematon energiahukka.

Kun maailmassa ei ole mitään, mikä vetäisi meitä puoleensa, kaikki sisäiset voimamme ja energiamme palaavat alkulähteelleen, missä ne vahvistuvat ja uudistuvat.

Emme voi saavuttaa henkisiä korkeuksia mikäli emme pyri, yritä täysillä, rakasta, keskity, omistaudu tehtävillemme ja uppoudu niihin, ellei meissä ole antaumusta ja intohimoa.

Hengen korkeimmat huiput on valloitettava yhä uudelleen. Ellemme niin tee, elämämme muuttuu jälleen latteaksi ja arkipäiväiseksi. Menneisyyden ponnistelut ja henkiset kokemukset eivät enää riitä kohottamaan elämäämme nykyisyydessä. Omistautumalla, keskittymällä ja uppoutumalla meidän on kohotettava värähtelytasoamme ja tavoitettava ilo, valo, rakkaus ja innoitus.

Välillä olemme heikkoja, välillä voimakkaita, välillä mielemme on kirkas, välillä sumea. Maailmankaikkeus antaa ja ottaa. Meidän ei tule nurkua, vaan sopeutua sen tahtoon ja ohjaukseen. Henkisellä tiellä meidän tulee yhtä enemmän toimia sopusoinnussa suuren kokonaisuuden jaksojen, rytmien ja energioiden kanssa.

Mitä syvemmin tunnemme jumalallisen armon, kosmisen rakkauden, jumalallisen läsnäolon ja täyteyden, sitä tuskallisemmin saamme usein myös tuntea niiden poissaolon, armottoman ja raastavan tyhjyyden.

Jos tänään esiintyy ankaraa henkistä kuivuutta, huomenna voi olla luvassa kirkkautta ja loistoa.

Henkisessä elämässä vaikuttaa tasapainon laki. Mitä syvemmin tyhjyys, ikävystyminen, yksinäisyys ja erossa olemisen tuska meitä raastavat, sitä suloisempina saapuvat pyhän hengen vuodatus ja autuuden balsami.

Älä koskaan määrittele omia rajojasi, sillä eläessäsi hengen koulussa tulet osaksi rajatonta!

Ylimaallista valon ja rakkauden energiaa laskeutuu yllesi kun vähiten sitä odotat.

Syntyessämme armon avulla uudelleen, paranevat kolhut, joita olemme elämän polulla saaneet.

Yksinäisyyden tunteeseen auttaa lääkkeeksi vieläkin syvempi yksinäisyys, jossa emme enää kaipaa ihmisiä, jossa olemisen laajuus ja täyteys voivat täyttää meidät ja aikanaan myös innoittaa meitä.

Yksinäisyys on mahdollisuus olla häiriöttömästi ja syvästi yhteydessä alkuperustaamme.

Yksinäisyys voi olla mahdollisuus tulla todeksi ja syväksi.

Henkinen maanpakolaisuutemme päättyy oman olemisemme sulautuessa korkeimman olemiseen.

Vaietessamme voimme tuntea Jumalan olemisen voiman.

Kun itse emme toimi, voimme tuntea kuinka näkymätön toimii meissä.

Energia, jonka kulutamme joutavaan puheeseen, voidaan kääntää sisäänpäin ja käyttää siltana mielen ja sielun välillä.

Vasta kun olemme oppineet vaikenemaan ja antamaan hiljaisuudelle sijan sydämissämme, tulevat lähimmäisemme kuunteleminen ja täysin tasa-arvoiset ihmissuhteet mahdollisiksi.

Hiljainen mieli on kuin peili, joka heijastaa ympäröivää todellisuutta sellaisena kuin se on.

Henkinen virtaus ylhäältä antaa elämän, rakkauden ja yhteyden toisiin olentoihin. Sitä ilman olemme vain puhuvia olkinukkeja.

Ihminen ei voi luoda yhteyttä toiseen ihmiseen. Jumalan rakastava energia tekee sen.

Mitä kamppailuja olemmekin käyneet ja miten vaikeaksi olemmekin kokeneet voittaa ihmisten välistä epäluottamusta, tämän on täysin merkityksetöntä kun jumalallinen rakkaus virtaa sydämiimme.

Kasvumme ja kamppailumme ovat ehkä jossain määrin näennäisiä, sillä ne koskevat lähinnä vain käyttövälineitämme, ei niinkään sitä mitä me perimmältään aina olemme.

Viisaudella ei ole mitään tekemistä tietomäärän tai oppiarvojen kanssa. Se joko ilmenee kauttamme tai sitä ei ole.

Maailman asiat koskettavat meitä vain ulkoapäin. Vain Jumalalla ja rakastetullamme on pääsy sisimpäämme.

Aistimaailma ei sisällä sellaista läheisyyttä ja koskettavuutta kuin henkinen todellisuus, jonka kanssa olemme välittömästi yhtä.

Henkistä itseämme emme voi tuntea ja tiedostaa sillä tiedostaminen edellyttää aina kaksinaisuutta tiedon ja sen kohteen välillä. Voimme vain elää ja olla tämä itse.

Ulkomaailmasta saatu ilo on osittaista, välillistä ja hetkellistä. Hengestä saatu ilo on välitöntä, täyttä ja ajatonta.

Kaikki päihteet ovat tarpeettomia koska voimme päihtyä ja huumaantua jumalallisesta elämästä ja energiasta.

Elämän murheet ja vastoinkäymiset tulisi ottaa henkisenä koulutuksena.

Pulmat ja ongelmat, jotka polulla kohtaavat meitä, eivät ratkea älyn tietä. Luottamus, rohkeus, omistautuminen ja antautuminen voivat ne haihduttaa.

Hiljaisuuteen vetäytyminen ja meditaatio ovat lääke kaikenlaisiin elämän vaikeuksiin. Toisena tulee aika. Nämä muuttavat lopulta kaiken parhain päin.

Vastoinkäyminen lisää usein henkisiä voimiamme enemmän kuin onnistuminen.

Vahva itseluottamus syntyy vastoinkäymisten voittamisesta.

Joskus meille voi olla hyväksi toimia myös omaa välitöntä etuamme vastaan.

Usein meille on eduksi, että kaipuumme eivät toteudu. Niiden voima jää silloin itsellemme.

Jumala vai usko?

Vartija 1 / 05

Usko Jumalaan on merkki siitä, että ihminen ei ole löytänyt Jumalaa.

Monet kristillisyyden muodot tukevat käytännössä sovinnaisuutta, elämätöntä elämää, onnen lykkäämistä ja inhimillisten tarpeiden tukahduttamista tuonpuoleisen, yliluonnollisen pelastuksen harhan varjolla.

Luonnolliset vaistot ja tarpeet pakottavat meidät elämään tässä maailmassa, löytämään elämästä iloa ja tyydytystä. Jos kiellämme elämän perusvaistoja, alamme voida huonosti.

Usko persoonalliseen Jumalaan on uskoa puolueelliseen Jumalaan, joka auttaa niitä jotka tuntevat hänet ja palvovat häntä ja ovat läheisessä suhteessa häneen.

Vanhan testamentin Jahve muistuttaa diktaattoria, johon on uskottava ja jota on jatkuvasti ylistettävä ja toteltava, jotta hän pysyisi hyvällä tuulella eikä räjähtäisi raivoon ja antaisi esimakua helvetistä.

Nykyään, uuden tiedon ja kokemuksen valossa, pitäisi luoda kokonaan uusi Jumala, eikä hyväksyä sitä muinaista Jumalaa, joka on syntynyt pelosta ja taikauskosta ja luotu tiedostamattomasti.

Ikuisuuden kaipuu on usein vain kaunisteltu nimitys sille, että ihminen on pettynyt ja tyytymätön elämäänsä.

Maailmankaikkeuden syvyyden ja salaperäisyyden edessä voi tuntea hartautta ilman Jumala käsitettäkin.

Sama henki ja sama Jumala asuvat niin uskovaisissa kuin ateisteissakin, niin kristityissä, muslimeissa kuin hinduissakin.

Jumala on kaikkialla ja kaikilla on enemmän tai vähemmän välitön, suora yhteys Jumalaan, tai sitten ei ole mieltä puhua Jumalasta lainkaan.

Vapaa-ajattelija 5 ja 6 / 2003

Herran pelko on ihmisen orjuuden alku. Juutalais-kristillisen tuomarijumalan hylkääminen on viisauden alku.

Koska Jumalan keksineet ihmiset tiesivät epäilysten heräävän, tehtiin Jumala, joka rankaisee epäuskosta ja palkitsee uskosta.

Vain ehdoton ja erehtymätön Jumalan ilmoitus vetoaa sivistymättömään rahvaaseen, joka kaihtaa ajattelun vaivaa.

Uskonnon avulla suuria joukkoja voidaan tehokkaasti hallita.
Erilaisten uskonnollisten tulkintojen ja käsitysten välinen taistelu oikean opin omistamisesta muistuttaa nykyisten liikeyritysten kilpailua siitä, kenen tuotteista tulee standardi ja kuka pääsee hallitsemaan markkinoita.

Järki ja kirkkojen tulkitsema ilmoitus sulkevat pois toisensa.

Kristinoppi houkuttelee suurilla lupauksilla kuten taivas, pelastus ja ikuinen elämä, mutta se vaatii seuraajaltaan vastaavasti myös suurempia uhrauksia – järkensä uhraamista.

On johdonmukaista, että uskomattomassa ja järjenvastaisessa uskonnossa juuri usko on pelastuksen avain.

Maailmankaikkeuden syvyyden ja salaperäisyyden edessä voi tuntea hartautta ilman Jumala käsitettäkin.

Voit uskoa teologien ja kirkkojen tulkitsemaan Raamatun ilmoitukseen vain kun et usko sisimpääsi, ja jos luotat sisimpääsi, järkeen ja kokemukseen, hylkäät niiden opettaman taikauskon.

Kirkot julistavat, että ihminen ei voi omin voimin saavuttaa pelastusta. Totta kerrankin! Kuka nyt saisi mätänevän ruumiinsa nousemaan haudasta omin voimin.