Vartija 1 / 05

Usko Jumalaan on merkki siitä, että ihminen ei ole löytänyt Jumalaa.

Monet kristillisyyden muodot tukevat käytännössä sovinnaisuutta, elämätöntä elämää, onnen lykkäämistä ja inhimillisten tarpeiden tukahduttamista tuonpuoleisen, yliluonnollisen pelastuksen harhan varjolla.

Luonnolliset vaistot ja tarpeet pakottavat meidät elämään tässä maailmassa, löytämään elämästä iloa ja tyydytystä. Jos kiellämme elämän perusvaistoja, alamme voida huonosti.

Usko persoonalliseen Jumalaan on uskoa puolueelliseen Jumalaan, joka auttaa niitä jotka tuntevat hänet ja palvovat häntä ja ovat läheisessä suhteessa häneen.

Vanhan testamentin Jahve muistuttaa diktaattoria, johon on uskottava ja jota on jatkuvasti ylistettävä ja toteltava, jotta hän pysyisi hyvällä tuulella eikä räjähtäisi raivoon ja antaisi esimakua helvetistä.

Nykyään, uuden tiedon ja kokemuksen valossa, pitäisi luoda kokonaan uusi Jumala, eikä hyväksyä sitä muinaista Jumalaa, joka on syntynyt pelosta ja taikauskosta ja luotu tiedostamattomasti.

Ikuisuuden kaipuu on usein vain kaunisteltu nimitys sille, että ihminen on pettynyt ja tyytymätön elämäänsä.

Maailmankaikkeuden syvyyden ja salaperäisyyden edessä voi tuntea hartautta ilman Jumala käsitettäkin.

Sama henki ja sama Jumala asuvat niin uskovaisissa kuin ateisteissakin, niin kristityissä, muslimeissa kuin hinduissakin.

Jumala on kaikkialla ja kaikilla on enemmän tai vähemmän välitön, suora yhteys Jumalaan, tai sitten ei ole mieltä puhua Jumalasta lainkaan.