Vihkimykset uudella ajalla III

Ultra 2 / 96

IV vihkimys. Luopumus tai ristiinnaulitseminen. Neljäs säde, konfliktin kautta saavutettava harmonia. Buddhinen taso.

Sen ihmisen elämä, joka läpikäy neljännen vihkimyksen, jota toisinaan kutsutaan myös ristiinnaulitsemiseksi, on usein suurten uhrausten ja kärsimysten täyttämää. Luopumus vihkimyksessä vihitty katkaisee kaikki yhteytensä inhimillisen evoluution kolmeen maailmaan. Tästä eteenpäin hänen yhteytensä niihin on puhtaasti vapaaehtoista ja tapahtuu palvelutarkoituksessa. Hän luopuu persoonallisesta elämästä suuremman kokonaisuuden hyväksi. Neljäs vihkimys merkitsee sielun persoonallisuuden elämän päättymistä kosmiselta kannalta. Tahtonsa voimalla vihitty määrätietoisesti luopuu kaikesta ja kääntää selkänsä aineelliselle maailmalle. Hänellä ei ole enää mitään uutta opittavaa kolmessa maailmassa (fyysinen, astraalinen ja alempi mentaalinen maailma). Vihitty nostetaan ylös luopumuksensa kautta, jonka hän on lunastanut sydänverellään. Hän voi silloin sanoa Kristuksen sanoin: “Jos minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” (Joh.12:32). Kun Jeesus kuoli ristillä hän ylitti viimeiset täydellistyneen persoonallisuutensa asettamat rajoitukset ja kulki neljännen vihkimyksen oven läpi. Suureen luopumukseen tai ristiinnaulitsemiseen liittyy fyysisen tason elämän hylkääminen ja usein myös kuolema. Bailey sanoo, että samaan aikaan kun Mestari Jeesus kohtasi luopumuksen vihkimyksen Kristus otti korkeamman ylösnousemuksen vihkimyksen. (The Rays and the Initiations, 697). Ylösnousemus tarkoittaa Kristuksen palaamista takaisin alkuperäiseen tilaansa, Isänsä kotiin eli Shamballaan universaalin elämän tasolle. Teologisissa tulkinnoissa Jeesuksen ja häntä yläpuolella varjostaneen Kristuksen vihkimykset ja erilaiset kohtalot on usein sekoitettu keskenään.
Neljännessä vihkimyksessä vihitty alkaa toimia neljänneltä, buddhiselta tasolta, joka on intuitiivinen tasomme. Buddhi on monadin rakkausaspekti. Buddhisella tasolla mieli, jopa korkeampi, abstrakti mieli hellittävät otteensa vihitystä ja tästä lähtien se on tarpeellinen ainoastaan palvelun yhteydessä. Intuitio, puhdas järki ja tosi ja suora tieto ottavat sen paikan. Adepti tai Viisauden Mestari toimii aina buddhiselta tasolta, jolla hän elää elämänsä, suorittaa palveluaan ja edesauttaa jumalallisen suunnitelman toteutumista ihmiskunnassa. Myös ashramit ovat buddhisella tasolla ja se on myös Hierarkian asuinpaikka.
Neljännessä vihkimyksessä sieluruumis tai kausaaliruumis häviää sen täytettyä tarkoituksensa. Tämä sai Mestari Jeesuksen epätoivoisesti huudahtamaan ristiltä: “Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut.” Blavatsky tosin esittää Salaisessa Opissa, että sanojen todellinen merkitys kuuluisi: “Jumalani, miksi kirkastat minut.” Kausaaliruumis ja sen ns. pysyvät atomit sisältävät muistin persoonallisuuden kehojen laadusta eri elämien välisenä aikana. Täten ihmisen on mahdollista uudessa inkarnaatiossa jatkaa kehitystään siitä mihin hän on jäänyt. Uudet kehot rakentuvat kausaaliruumiin pysyvien atomien ympärille. Pysyvät atomit (fyysinen astraalinen ja mentaalinen pysyvä atomi) ovat pieniä voimakeskuksia, jotka vetävät puoleensa tietyn tyyppistä ainetta. Kun kausaaliruumis tuhoutuu adepti on vapaa jälleensyntymisen pakosta ja tästä lähtien prosessia ohjaavat vain palvelu ja uhrautuminen. Baileyn mukaan kehittyneet sielut inkarnoituvat ja uhrautuvat aina vastauksena ihmisjoukkojen avunpyyntöön ja hätään.
Kun kausaaliruumis häviää sielu ei silloin ole enää tietoisuusaspektin edustaja. Kaikki mitä sielu on monien inkarnaatioiden aikana kerännyt – tiedon, viisauden ja kokemuksen – siirtyy nyt yksilöllisen henkisen ihmisen omaisuudeksi. Ruumiin, sielun ja hengen kolminaisuuden korvaa kaksinaisuus: ruumis ja henki. Henki voi silloin yhä esteettömämmin ilmaista itseään materiassa. Myös tämä kaksinaisuus on ainoastaan suhteellinen. H.B. Blavatskyn mukaan aine alimman asteista henkeä ja henki on korkeinta ainetta. Kaiken kehityksen päämäärä toteutuu silloin kun materia kykenee täydellisesti ilmentämään henkistä tarkoitusta.
Luopumus vihkimys tulee mahdolliseksi vain harjoittamalla pyyteettömyyttä jokapäiväisessä elämässämme. Alempi itse tulee ristiinnaulituksi työskennellessämme palvelun hengessä emmekä toteuttaaksemme egoisistisia pyyteitä. Itse vihkimys on huipennus monista aikaisemmista luopumuksista, joiden kautta ihmisen huomio kääntyy “epätodellisesta todelliseen” ja aineellisesta henkiseen maailmaan. Luopumukset luonnehtivat alusta saakka kaikkien kokelaiden ja oppilaiden elämänkaarta.
Neljännessä vihkimyksessä korkeammalla mentaalitasolla sijaitsevan sieluryhmän energia tulee vihityn käytettäväksi. Buddhalaisuudessa neljännen asteen vihittyä kutsutaan nimellä Arhat, “suuresti kunnioitettu” ja hinduismissa nimellä Paramahamsa, joka tarkoittaa “Hamsaa korkeampi.”

V vihkimys. Paljastus. Ensimmäinen säde, tahdon tai voiman säde. Atminen taso.

Paljastus on jatkuva tekijä inhimillisessä kokemuksessa. Evoluutio on itsessään paljastumisen prosessi, joka johtaa pimeydestä valoon ja laajempaan tietoisuuteen ja suurempaan visioon.
Jokainen vihkimys antaa vihitylle mahdollisuuden “nähdä pidemmälle” ja osallistua syvemmin jumalalliseen suunnitelmaan. Viides vihkimys tuo mukanaan ilmoituksen Planeettalogoksen päämäärästä. Termiä Planeettalogos käytetään yleisesti seitsemästä korkeimmasta hengestä jotka vastaavat kristittyjen seitsemää arkkienkeliä. He ovat kaikki kulkeneet ihmisasteen läpi ja ilmentyvät nyt planeetan ja sen kehitysmuotojen kautta. Planeettajärjestelmään kuuluu seitsemän palloa. Fyysisiä planeettoja ketjussamme ovat Maa, Mars ja Merkurius ja muut neljä ovat meille näkymättömiä, kuten H.P. Blavatsky Salaisessa Opissaan kertoo. Planeettalogosta voidaan pitää planeettajärjestelmänsä persoonallisena Jumalana. Okkulttisen tradition mukaan Sanat Kumara on Planeettalogoksen inkarnaatio, joka elää eetteriruumiissa maapallollamme. Hänen läsnäolonsa on suunnattomasti nopeuttanut kaikkien elämänmuotojen kehitystä. Häntä kutsutaan suureksi uhraukseksi, sillä hän jätti korkeiden paikkojen loiston ja laskeutui 18 miljoonaa vuotta sitten planeetallemme. Hän on suurin kaikista Avataroista. Kaikki planeettamme elämänmuodot ovat osa hänen auraansa tai magneettista vaikutuspiiriään. Juuri Sanat Kumara toimii vihkijänä viidennessä vihkimyksessä, jolloin adepti tulee yhdeksi monadinsa tahtoaspektin kanssa ja jossa planetaarinen energia tulee vihityn käytettäväksi.
Adepti voi nyt valita työskenteleekö hän fyysisen ruumiin välityksellä vai ei. Ruumis, jota hän nyt asuttaa on valoruumis, jolla on oma erityinen substanssinsa. Adepti voi välittömästi ja tahdonvoimallaan rakentaa itselleen kehon kun hän haluaa tavoittaa esim. oppilaitaan. Se muistuttaa sitä, jossa hän aikaisemmin otti viidennen vihkimyksen. Viidennen asteen vihitty tulee tietoiseksi henkisestä keskusauringosta sekä siitä korkeamman evoluution tiestä, joka johtaa tuohon syvimpään päämäärään. Vihitty on tällöin saapunut todellisten merkitysten, syiden sekä universaalioiden maailmaan.
Tässä vaiheessa adepti perustaa usein oman ashraminsa. Hänen laaja palvelunsa ja vaikutuksensa on kerännyt hänen ympärilleen ne, jotka ovat soveliaita hänen oppilaikseen. Viides suuri vihkimys tunnetaan buddhalaisuudessa Asekhan vihkimyksenä, ja se tarkoittaa “ei enää mitään opittavaa.” Hinduismissa adeptia kutsutaan nimellä Jivanmukta, “vapautettu”.

VI vihkimys. Päätös. Kolmas säde, aktiivisen älyn säde. Monadinen taso.

Kuudennen vihkimyksen Mestarit eivät enää kuulu hierarkian hallinnon alaisuuteen, vaan he työskentelevät Shamballan henkisestä keskuksesta käsin. Kuudetta vihkimystä kutsutaan myös Chohanin vihkimykseksi.
Kuudennen asteen vihitty voi ilmaista itseään täydellisesti monadisella, universaalin elämän tasolla. Erillisyyden taakka ei enää koske häntä. Rakkaus, ykseys, henkinen identifikaatio ja universaali tietoisuus ovat korvanneet sen. Luovan toiminnan avulla hän ilmaisee nyt rakkautta, elämää ja kehityksen tarkoitusta yhdessä planeetan ja aurinkokunnan rakentavien voimien kanssa. Kuudes vihkimys tuo mukanaan Aurinkologoksen perimmäisen tarkoituksen ja suunnitelman tajuamisen. Vihkijänä toimii Nimetön. Mestari on nyt vapaa valitsemaan jonkin seitsemästä kosmisesta polusta, jotka koskevat hänen tulevaa kehitystään.

VII vihkimys. Ylösnousemus. Toinen säde, rakkaus-viisauden säde. Logoksen taso.

Ylösnousemus merkitsee tuhlaajapojan palaamista takaisin isänsä kotiin. Evoluutioprosessin päätyttyä ihmismonadi palaa alkulähteelleen, Shamballaan, universaalin elämän tasolle. Bailey kuvaa ylösnousemus vihkimystä seuraavasti:
“Seitsemännellä vihkimyksellä ei enää ole mitään tekemistä
muodon kanssa, vihitystä tulee elävän valon keskittymä. Hän
tietää sanoin kuvaamattomalla tavalla, että elämä on kaikki mitä
ON ja että tämä elämä ja sen todellinen täyteys tekee hänet
osaksi SITÄ, joka on planetaarisen elämämme ulkopuolella; hän
voi nyt kuulua tuohon planeetan ulkopuoliseen Eksistenssiin,
jossa Planeettalogoksemme elää, liikkuu ja jossa sillä on
olemassaolonsa. Tämä on se “ylenpalttinen elämä”, josta
Kristus puhui ja jonka vain seitsemännen asteen vihitty voi
ymmärtää tai paljastaa.” (The Rays and the Initiations, 732). Seitsemäs vihkimys on ensimmäinen kosminen vihkimys, joka tekee vihitystä Siriuksen loosin jäsenen. Viimeisissä vihkimyksissä vihkijänä toimii Planeettalogos.
Seitsemäs vihkimys vapauttaa mestarin planetaarisen elämämme seitsemästä fenomenaalisesta tasosta ja nostaa hänet kosmisen fyysisen tason yläpuolelle. Esoteerisen filosofian tuntemat seitsemän tasoa (fyysinen, astraalinen, mentaalinen, buddhinen, atminen, monadinen ja adi eli jumalallinen taso) ovat vain kosmisen fyysisen tason seitsemän alatasoa. Siten on olemassa kosminen astraalitaso, kosminen mentaalitaso, kosminen buddhinen taso ym. joista me emme tiedä mitään ja joihin seitsemän kosmista polkua johtavat Mestarin.
Seitsemän kosmista polkua, jotka kuudennen asteen vihityllä ovat valittavanaan ovat:
1. Maan palvelemisen polku.
2. Magneettisen työ polku.
3. Koulutuksen polku Planeettalogoksille.
4. Polku Siriukseen.
5. Sädepolku.
6. Polku, jolla Logos itse on.
7. Absoluuttisen poikauden polku.
Maan palvelemisen polku sitoo ihmisen Hierarkiaan tai Shamballaan, joiden jäsenet ovat lupautuneet palvelemaan maan olentojen ja ihmiskunnan kehitystä. Tämän polun valinneet työskentelevät Maailman Herran johdolla seitsemässä ryhmässä, johon Mestarit ovat jakautuneet. Buddha valitsi suuresta myötätunnostaan tämän polun, vaikka se ei todellisuudessa ollut hänen oikea polkunsa.
Vapautuneiden ihmisten enemmistö valitsee aurinko Siriukseen johtavan polun ja tämä sisältää heille loistavia mahdollisuuksia. Maalla ja Siriuksella on läheinen suhde. Planeettamme Suuri Valkoinen veljeskunta on Siriuksen vaikutuksen alainen. Sieltä on peräisin kosminen rakkaus, buddhi. Egyptiläinen Mestari ja Mestari Jeesus valmistautuvat tälle polulle. Myös Kristus on Siriuksen vihitty ja sinne hän tulee myös lopulta siirtymään.

LOPPU

Lähteet:
Bailey, Alice. A:
The Rays and the Initiations
Initiation, Human and Solar (suom. Vihkimykset)
The Reappearance of the Crist
Glamour: A World Problem
Esoteric Astrology
Tutkimus valkoisesta magiasta
Kansojen kohtalo
Discipleship in the New Age, Vol. I ja II.
Education in the New Age
The Light of the Soul
A Treatice on Cosmic Fire
From Betlehem to Calvary
Blavatsky, H.P. Salainen Oppi
Leadbeater, C.W., Mestarit ja polku

Leave a Reply

Your email address will not be published.