artikeli

Oppilaan polku

Tämä kirjoitus on jatkoa kirjoitukselle Kokelaan polku ja johdatusta kirjoitukselle Vihkimyksen polku, ja ne pohjautuvat Alice Baileyn opetuksiin. Kaikki ovat oppilaita aina korkeimpaan vihittyyn saakka. Oppilaan tulee elää esimerkillistä elämää. Uuden ajan oppilaalla pitää olla sekä rakastava sydän että valpas, terävä ja koulutettu mieli. Kokelasoppilas voi olla palvoja, mutta hyväksytyn oppilaan, joka työskentelee mestarin alaisuudessa maailman työssä, tulee toimia mielen, ajatuksen ja sielun voimalla.

Oppilas on astunut polulle, joka johtaa epätodellisesta todelliseen ja hän on itse tullut poluksi. Muotojen maailma ei vedä häntä puoleensa. Oppilaan on silti edelleen ja yhä uudelleen etsittävä tietä. Hänen tulee noudattaa sielunsa sisäisiä impulsseja, määräyksiä ja kehotuksia ja seurata korkeamman itsen ohjausta eikä kolminaisen alemman ilmentymänsä yllykkeitä. Okkulttisen tottelevaisuuden kautta hän pyrkii näyn, pyrkimyksen ja sisäisen kosketuksen jatkuvuuteen, katkeamattomaan sieluyhteyteen. Hänen on pidettävä henkinen suuntautumisensa vakaana riippumatta kaikista mahdollisista fyysisen tason ja muiden tasojen häiriötekijöistä. Oppilaan polulla päämääränä on erityisesti rakkausluonnon kehittyminen ja sielun, sisäisen Kristuksen paljastaminen. Oppilas pyrkii elämään tietoisesti sieluna, joka tiedostaa olevansa kaikkialla ja jolle kaikki muodot ovat samanlaisia siinä, että ne verhoavat ja kätkevät valon ja ovat vain yhden äärettömän olennon ulkoisia ilmentymiä. Oppilas käsittää olevansa voimakeskus suuremmassa voimakeskuksessa. Hän työskentelee sielun energian avulla ja kautta. Hänen tulee ohjata hänen kauttaan virtaava energia kanaviin, jotka hyödyttävät hänen kanssasielujaan. Oppilaan polulla ihminen tulee tietoiseksi sielun ja ruumiin välisestä kaksinaisuudesta. Hän tuntee sielusäteensä värähtelyn, joka on korkeampaa ja voimakkaampaa kuin hänen persoonallisuuden säteensä värähtely. Asteittain sielun säde alkaa hallita persoonallisuuden sädettä kunnes lopulta saavutetaan sielun ja persoonallisuuden yhteensulautuminen. Oppilaan on siirrettävä huomionsa pois yksilöllisen kokemisen asioista ja kohdistettava se kokonaisuuden tarkoituksen toteuttamiseen. Oppilaan tulee valmistautua yksinäisyyteen ja hyväksyä se. Kun ihminen irrottaa itsensä kaikesta, mikä koskee hänen fyysistä, astraalista ja mentaalista kehoaan elääkseen vain sieluna sielun voimakentässä, syntyy tilapäinen ero muista.

Innostus uuden ajan opetuksista ja ihanteista eivät riitä opetuslapseuteen. Jos näin olisi, oppilaiden rivit täyttyisivät nopeasti. Oppilaan polun kulkemiseen ei myöskään riitä pelkkä hyvyys ja epäitsekkyys. Persoonallisuuden, sielun ja hengen yhdistävä silta, antahkarana, rakennetaan oppilaan tietoisen ponnistuksen kautta tietoisuudessa itsessään, mikä ei tapahdu vain olemalla hyvä tai ilmaisemalla hyvää tahtoa tai osoittamalla epäitsekkyyttä ja korkeaa pyrkimystä.

Uuden ajan opetuslapseus on suuressa määrin ryhmähanke. Aikaisemmin painotettiin oppilaiden henkilökohtaista suhdetta mestariin tai guruun. Tänään oppilaiden suhde ryhmään on tärkeämpää. He löytävät voiman ryhmäopetuksesta ja ryhmätoiminnasta. Tavoitteena on ryhmä, jonka jäsenet työskentelevät yhdessä tehokkaasti ja älykkäästi yksikkönä läheisessä mentaalisessa ja henkisessä yhteydessä. Oppilas voi ymmärtää olevansa mestarin tietoisuuden etuvartio. Hän voi käsittää mestarin sekä omana sielullisena tietoisuutenaan että ryhmänsä keskuksena, voimana, joka elävöittää ryhmän yksiköitä ja sitoo ne homogeeniseksi kokonaisuudeksi. Oppilailla voi olla heikkouksia ja rajoituksia. Oppilaat ovat tärkeämpiä sieluina kuin persoonallisuuksina. Yksilön tunteet, reaktiot ja toiveet eivät ole kovin merkittäviä. Vain sillä on merkitystä, mikä edistää ryhmän tavoitteita ja mikä rikastaa ja kohotta ryhmän tietoisuutta ja värähtelyä. Yksilöiden on tarkoitus täydentää toinen toisiaan niin että heidän yhdistettyjen laatujensa ja ominaisuuksiensa kautta muodostuu ryhmä, jonka kautta henkinen energia voi virrata ihmiskunnan auttamiseksi. Ryhmän jäsenten tulee antaa muiden palvella omalla tavallaan.

Palvelun haaste

Oppilas on se, joka on lupautunut palvelemaan ihmiskuntaa ja pyrkii toteuttamaan henkisen hierarkian suunnitelmaa. Sanotaan, että ihminen ei voi paeta palvelun lakia rangaistuksetta. Palvelu ei ole vain sitä, että yksilö tai ryhmä tekee jotain hyvällä tarkoituksella. Todellinen palvelu on enemmän tai vähemmän spontaani seuraus sieluyhteydestä. Palvelu on ensimmäinen todellinen seuraus sielun vaikutuksesta ihmisessä. Palvelu on sielun vaisto. Jos halujen tyydyttäminen on ihmisen muotoelämän perustava yllyke, niin yhtä lailla halu palvella on ihmisen sielun perustava yllyke. Palvelu on pyrkimystä ryhmän hyvään. Oppilaan ensimmäinen velvollisuus onkin vaalia yhteyttä sieluun. Tiibetiläinen sanoo, että palvelun tiede on tärkeämpää kuin meditaation tiede.
”Palvelevan oppilaan ponnistus ja hellittämätön toiminta
herättää kaikki sielun voimat, tekee meditaatiosta
olennaisen vaatimuksen ja on ennen kaikkea tapa kutsua
henkistä kolmikkoa (atma-buddhi-manas), se tuo mukanaan
henkisen elämän voimistumisen, rakentaa antahkaranan ja
johtaa asteittaisten luopumusten kautta siihen suureen
luopumukseen, joka laskee oppilaan vapaaksi koko
ikuisuudeksi.” (Discipleship in the New Age II, 59).
Palvelu vaatii uhrauksia ja uhraukset ovat tie henkiseen kasvuun. Hetkellä, jolloin ihminen identifioituu sieluunsa eikä muotoonsa, hän ymmärtää uhrauksen lain merkityksen ja se ohjaa häntä automaattisesti. Palvelun tulisi tapahtua mielen eikä niinkään tunteiden tasolta ja olla älykästä ja myötätuntoista vastausta ihmisten ja ihmiskunnan tarpeisiin. Palvelun ei välttämättä tarvitse ilmentyä filantropiana tai yhteiskunnallisena toimintana. Oppilaalle tärkeä palvelun muoto on ihmisten sielujen herättäminen ja elävöittäminen. Sielun voimalla toimivan ja palvelevan ihmisen tuntomerkki on iloisuus. Kyky palvella viisaasti, rakkaudella ja spontaanisti merkitsee määrättyä kehityksen astetta polulla.

Maailman palvelijoiden uusi ryhmä

Kaikkien oppilaiden tulisi liittyä maailman palvelijoiden uuteen ryhmään. Se koostuu ihmisistä, jotka ovat oppilaan polulla tai kokelaan polulla. Tämä ryhmä toimii välittäjänä ihmiskunnan ja henkisen hierarkian välissä. Maailman palvelijoiden uusi ryhmä ei ole organisaatio. Sillä ei ole päämajaa, vaan ainoastaan palvelun yksikköjä kautta maailman. Sen jäsenet tulevat kaikista yhteiskuntaluokista. Heidät liittää yhteen heidän rakkautensa ihmiskuntaan ja pyrkimyksensä parantaa ihmisen tilaa. He pyrkivät muotoilemaan ja luomaan uuden sosiaalisen järjestyksen. He edustavat hyvän tahdon mielen asennetta. He saattavat olla tietoisia ryhmästä kokonaisuutena ja omasta paikastaan siinä tai eivät. Tämän ryhmän jäseniä toimii kaikissa kansakunnissa ja kaikilla inhimillisen toiminnan aloilla. Sen jäsenmäärä kasvaa kaiken aikaa. Maailman palvelijoiden uusi ryhmä on jakaantunut kahteen osaan.

1. Sisäinen ydin, joka muodostuu niistä aktiivisista palvelijoista, jotka tietävät olevansa oppilaita, jotka ovat tietoisesti yhteydessä suunnitelmaan ja toimivat sen toteuttamiseksi. Tämä ryhmä on yhteydessä planetaariseen hierarkiaan ja toimii sen inspiraation alaisena. Tämä ensimmäinen ryhmä on vielä suhteellisesti ottaen aika pieni.
2. Ryhmä, joka on muodostunut pyrkijöistä ja globaalisesti ajattelevista ihmisistä, jotka toimivat alitajuisesti planetaarisen hierarkian opastuksen alaisena. He eivät ole tietoisia sisäisestä synteettisestä suunnitelmasta, mutta he toimivat epäitsekkäästi ja pyrkivät vastaamaan maailman tarpeisiin. He ovat hyvän tahdon miehiä ja naisia. Tämä toinen ryhmä on lähempänä suuria joukkoja ja se toimii uusien ja edistyksellisten ihanteiden ja ideoiden kautta.

Maailman palvelijoiden uuden ryhmän tehtävänä on kouluttaa ihmiset omaksumaan hyvän tahdon ja oikeiden ihmisten välisten suhteiden periaatteet. He pyrkivät tekemään oikeista ihmissuhteista yleismaailmallisen ihanteen ja tosiasian. He pyrkivät rikkomaan rotujen, kansakuntien ja uskontojen väliset mentaaliset muurit ja palauttamaan maailman tasapainon ja rauhan. He opettavat suurille joukoille, että evoluutioprosessin taustalla on älykäs suunnitelma, mistä myös historia ja ihmisen tietoisuuden kehitys todistavat. He valistavat suurta yleisöä uuden ajan välittömistä mahdollisuuksista. He toimivat niiden uusien ideoiden, ihanteiden, asenteiden ja toimintojen tulkkeina, joiden täytyy lopulta hallita ihmisiä tulevalla uudella ajalla. Tämä on maailman palvelijoiden uuden ryhmän tärkein tehtävä.

Kirjoitettu jotain 2009 tai sitä ennen.

Kokelaan polku

Alamme nyt käsitellä kokelaan polkua ja siihen vaadittavia hyveitä ja luonteenominaisuuksia Alice Baileyn opetuksia seuraten. Kokelaan polku edeltää oppilaan polkua ja vihkimyksen polkua. Käsittelemme myöhemmin myös niitä omissa artikkeleissaan. Kirjoitusten kautta lukijan kannattaa yrittää paikantaa oman asemansa henkisen kehityksen tiellä. Tämä artikkeli on suuressa määrin kirjoitettu ja suunnattu niille, joissa henkinen pyrkimys ja sisäinen kaipuu näkymättömään ovat heränneet, jotka ovat halukkaita epäitsekkäästi palvelemaan ihmiskuntaa ja jotka ovat siis alkaneet kulkea kokelaan polkua ja oppilaan polkua. Kirjoitukset on tarkoitettu opastukseksi, rohkaisuksi ja kannustukseksi. Kaikki halukkaat ihmiskunnan jäsenet voivat tässä ja nyt alkaa valmistaa itseään kulkemaan kokelaan polkua ja muuttamaan elämänsä painopistettä oman itsensä palvelemisesta ihmiskunnan palvelemiseen ja Maa planeetan tulevaisuuden ja hyvinvoinnin palvelemiseen ja alkaa kulkea kohti henkisiä mysteerejä.
Baileyn kirjoissa ihmisen kehitys monien jälleensyntymien kautta jaetaan kolmeen laajaan vaiheeseen.

1. Evoluution ja kokelaan polku.
a. Älyn ja aistihavainnon kehittyminen.
b. Vastaus keskukseen ihmiskunta.
c. Mieli hallitsee. Persoonallisuus toimii.

2. Oppilaan polku.
a. Rakkausluonnon kehittyminen.
b. Valaistumisen saavuttaminen.
c. Vastaus keskukseen, jota kutsutaan hierarkiaksi.
d. Buddhi eli intuitio hallitsee. Sielu toimii.

3. Vihkimyksen polku.
a. Tahdon kehittyminen.
b Synteesin saavuttaminen.
c. Vastaus keskukseen, jota kutsutaan Shamballaksi.
d. Dynaaminen tarkoitus hallitsee. Tahto hyvään. Monadi toimii. (Esoteric Astrology, 613).

Monadin suunnattoman laajasta näkökulmasta katsottuna ihmisen elämä voidaan jakaa kolmeen osaan, ja ne vastaavat pitkälti edellä mainittuja kolmea vaihetta ja kolmea polkua.
1. Ykseyden alempi toteutuminen, joka on muotoluonnon ykseyttä. Tässä ykseydessä sielu on niin syvästi samaistunut aineaspektiin, ettei se näe eroa, vaan se on muoto eikä tunne itseään sieluna. Tämä saavuttaa usein huippunsa jossain elämässä, jossa persoonallisuus ilmaisee itseään täydesti ja jolloin sielu on täysin uppoutunut persoonallisuuden reaktioihin. Alempi elämä on niin voimakas ja vitaalinen, että tuloksena on voimakas ja materiaalinen ilmaisu.
2. Tietoisuuden myöhempi ja tuskallinen jakautuminen tiedostettuun kaksinaisuuteen. Tässä tilassa ihminen on selvästi tietoinen siitä, mitä kutsutaan hänen peruskaksinaisuudekseen. Hän tietää olevansa henki-aine, muoto-elämä ja ilmentynyt sielu. Tällä asteella, joka kattaa monia elämiä ja johtaa ihmistä kokelaan ja oppilaan polkuja aina kolmanteen vihkimykseen saakka, painopiste siirtyy vakaasti pois muodon alueelta ja keskittyy enemmän ja enemmän sieluun. Herää kasvava tietoisuus siitä, että on olemassa todellisuus, joka sulkee piirinsä kaksinaisuuden ja samalla ylittää sen.
3. Tätä kaksinaisuuden tunnetta seuraa ykseyden korkeampi toteutuminen, ja tässä viimeisessä vaiheessa kadotetaan tunne sieluna ja ruumiina olemisesta. Tietoisuus samastuu planeetan ja aurinkokunnan sisäiseen elämään. Kun tämä tapahtuu, rekisteröidään olemisen tila, joka on sanojen, mielen ja kaikkien muotoilmaisujen tuolla puolen. (Esoteric Psychology 1, 14).
Myös kolmen salin symboliikka ilmaisee näitä samoja kehitysvaiheita. Tietämättömyyden salissa hallitsee muoto ja asioiden aineellisella puolella on ylivalta. Ihminen on siellä polarisoitunut persoonallisuuteen eli alempaan itseen. Ihmiskunnan enemmistö elää vielä tietämättömyyden salissa (Platonin luola), missä ilmiömaailma, aineen maailma on kaikki kaikessa. Vanha kommentaari kuvaa tätä vaihetta seuraavasti. ”Tietämättömyyden salissa tunnetaan kolminkertaiset verhot. Solaarinen elämä tiheimmässä pisteessään tavoitetaan ja ihminen tulee täysin inhimilliseksi.” Oppimisen salissa korkeampi itse eli minuus alkaa hallita persoonallisuutta eli alempaa itseä. Ihminen tulee asteittain tietoiseksi sielunsa ja sielujen ryhmän voimista ja kyvyistä. Tämä kattaa kokelaan polun ja oppilaan polun kolmanteen vihkimykseen saakka. Hän oppii, että ihmisatomi on osa taivaallisen ihmisen eli planeettalogoksen ryhmää tai keskusta. Vanha kommentaari ilmaisee tämän vaiheen seuraavasti. ”Oppimisen salissa tavoitetaan keskeinen mysteeri. Vapautumisen menetelmä nähdään, laki on hyvin täytetty ja ihminen kehittyy lähes adeptiksi.” Lopulta, ensimmäisen suuren vihkimyksen jälkeen, ihminen astuu viisauden saliin. Viisauden salissa sielu hallitsee kolmessa alemmassa maailmassa, ja sisäsyntyinen jumaluus ottaa herruuden yhä lisääntyvässä määrin. Edellä mainittu muinainen kirja kuvaa tätä vaihetta seuraavasti. ”Viisauden salissa valo loistaa täydesti adeptin teillä. Hän tietää ja näkee seitsemännen osan ja visioi loput. Hän on itse seitsemäinen ja tästä salista nousee esiin jumala.” (The Light of the Soul, 132).
Kokelaan polkua hallitsee kuudes, omistautumisen ja idealismin säde. Oppilaan polkua hallitsee toinen säde, rakkaus-viisauden säde, joka muuntaa tiedon viisaudeksi. Se ruokkii Kristus-elämää oppilaissa. Vihkimyksen polkua hallitsee ensimmäinen säde, tahdon säde. Se aiheuttaa irrottautumisen muodosta ja kaiken estävän tuhoutumisen. Se vaalii vihityssä sitä dynaamista tahtoa, jonka avulla hän voi ottaa tarvittavat askeleet kohti vihkijää. (Esoteric Psychology 1, 351).
Kokelaan polkua kutsutaan myös puhdistuksen poluksi. Kokelaan on puhdistettava kolme alempaa käyttövälinettään, tehtävä ne asteittain vastaanottavaiseksi sielun energialle ja saavutettava persoonallisuuden integraatio. Kokelaan polulla ihmisen on eliminoitava luonteestaan suurimmat heikkoudet ja kehitettävä niiden tilalle hyveitä ja jaloja luonteenominaisuuksia. Kärsivällisyyden harjoittaminen on tie kohti sielun ja hengen kestävyyttä ja pysyvyyttä. Persoonallisuus menettää helposti rohkeutensa, koska se elää ajassa toisin kuin ajaton henki. Kokelaan tulisi harjoittaa tyyneyttä ja löytää tasapaino, missä mielihyvä tai kärsimys eivät hallitse ja missä sielun ilo vallitsee. Kun tietoisuuden keskus on sielussa, on mahdollista saavuttaa järkkymätön rauha, joka ylittää ymmärryksen. Kokelaan tulee olla vapaa huolista. Huolestuneisuus johtuu alttiudesta vastata alempien maailmojen värähtelyihin. Hänen tulee ymmärtää puheen arvo kehityksen ja palvelun välineenä ja puheen ja hiljaisuuden okkulttinen merkitys. Hänen tulisi saavuttaa puheen hallinta. Puhe on luomisen keino ja voiman välikappale. Sanojen säästämisessä, esoteerisesti ymmärrettynä, piilee voiman säilyttäminen. Hänen ei pidä lausua loukkaavia, vahingoittavia tai haavoittavia sanoja. Oikein valittujen epäitsekkäiden sanojen avulla hän voi välittää lähimmäisilleen aurinkokunnan rakkauden energiaa, joka vahvistaa ja elävöittää.
Kokelaan ja oppilaan elämän johtosävelen pitäisi olla harmittomuus. Harmittomuuden harjoittaminen ei ole lainkaan helppoa, varsinkin kun sielun paine ja eri energioiden toiminta ja niiden välinen kitka aiheuttaa usein ärtymyksen ilmiön. Harmin aiheuttaminen perustuu itsekkyyteen ja itsekeskeisyyteen ja se saa voimansa itsekorostuksesta ja itsetehostuksesta. Harmittomuutta tulisi harjoittaa kaikilla tasoilla. 1. Harmittomuus ajatuksissa. Tämä johtaa pääasiassa puheen hallintaan. 2. Harmittomuus emotionaalisissa reaktioissa. Tämän seurauksena ihminen voi toimia sielun rakkausaspektin kanavana. 3. Harmittomuus teoissa. Tämä saa aikaan tasapainon, taitavan toiminnan ja luovan tahdon vapautumisen. Harmittomuuden kautta alempi luonto voidaan vapauttaa ilmiömaailman otteesta. Harmittomuus hävittää esteet rakkauden vapaalta virtaamiselta.
Harmittomuus on kaikkien muurien ja rajoitusten tuhoaja.
Ensimmäisiä askelmia okkultismin polulla on arvostelukyvyn käyttäminen. Arvostelukyvyn avulla, joka on konkreettisen mielen ominaisuus, pyrkijä voi erottaa harhan todellisuudesta, epätodellisen todellisesta, aineellisen henkisestä, muodon elämästä ja pysymättömän kestävästä. Sen avulla pyrkijä voi edelleen ymmärtää, ei vain sielun ja ruumiin välisen eron ja mielen ja sielun välisen eron, vaan myös sielun ja hengen välisen eron myöhemmissä vaiheissa. Arvostelukykyä tarvitaan myös valitsemaan eri toimintalinjojen välillä, itsekkään ja epäitsekkään toiminnan välillä ja yksilön hyödyn ja ryhmävastuun välillä.
Toinen tärkeä henkisen elämän periaate, jota tarvitaan henkisen polun kaikilla asteilla, on kiinnittymättömyys. Kiinnittymättömyys on eräs ensimmäisiä keinoja löytää todellinen itse, siirtää identifioituminen kehosta ja aisteista sielun valtakuntaan. Kiinnittymättömyyden avulla pyrkijä voi vaalia yhteyttä sisäisiin subjektiivisiin todellisuuksiin. Kiinnittymättömyys vähentää persoonallisuuden reaktioita. Pyrkijän pitää oppia elämään päältäkatsoja ja hiljaisena tarkkaajana. Mentaalisen kiinnittymättömyyden avulla ajattelija voi aina oleilla korkeassa ja salaisessa paikassa ja tästä rauhan keskuksesta tyynesti ja tehokkaasti viedä eteenpäin valitsemiaan tehtäviä.
On tavallista, että kokelaan tasolla ihmisen oma pyrkimys ja kunnianhimo on etualalla. Edetessään kohti opetuslapseutta hänen pitäisi kääntää huomionsa pois itsestään ja opiskella palvelun tiedettä. On tavallista, että kokelas on ns. palvoja ja myös mystikko. Hänen lähestymistapansa jumaluuteen on vielä osittain emotionaalinen. Pyrkijän pitäisi kuitenkin yrittää kohottaa tietoisuutensa tunnetasolta mentaalitasolle ja vähitellen kehittyä kohti okkultistia. Pyrkijän pitäisi kehittää tasapuolisesti älyään, tahtoaan ja tunnettaan.
Kokelaalla on paljon opittavaa ihmisen ja myös aurinkokunnan rakenteesta esoteerisesti ymmärrettynä. Hän oppii näkemään itsensä monimutkaisena, täydellisenä yksikkönä, mikrokosmoksena, joka on makrokosmoksen kuva. Hän oppii tuntemaan oman olemuksensa lait, ja hän saavuttaa myös käsityksen aurinkokunnan peruslaeista. Hän oppii mm. ymmärtämään paino- tai vetovoimalain (joka on nykyisen, toisen aurinkokunnan peruslaki) okkulttisen merkityksen kaikkine seuraamuksineen.
Kokelaan polulla ihminen on ennen kaikkea pyrkijä. Kokelaiden tulisi ymmärtää henkisen pyrkimyksen todellinen luonne. Pyrkimys ei ole emotionaalinen asenne. Pyrkimys on luonteeltaan okkulttista ja tieteellistä toimintaa, ja se asuu vaistonvaraisena itse substanssissa. Pyrkimys on tieteellinen prosessi, joka kattaa itse evoluution. Loppuun asti toteutettuna pyrkimyksen kautta aineaspekti ja ihmisen koko persoonallisuus voidaan ”nostaa taivaaseen”. Jatkuva oikea pyrkimys saa aikaan karkeiden ja matalasti värähtelevien atomien poistumisen ihmisen käyttövälineistä ja korkeammin värähtelevien atomien liittymisen niihin. Mitä hienompiasteista ainetta rakentuu kehoihimme, sitä kirkkaammin loistaa sisäinen valo. Kun atominen aine, joka on aineen korkein taso, hallitsee, sisäisen ihmisen loisto on suuri.
Kokelaan asteella ihminen kokee tietoisuudessaan heilahtelua äärimmäisyyksien välillä. Toisinaan hänen mielentilaansa värittää ilo ja toisinaan masennus ja alakulo, riippuen siitä saavuttaako hän pyrkimystensä ja toiveidensa kohteita vai ei. Pyrkijä on usein monia vuosia tai monia elämiä tämän erityisen harhan vallassa. Keskitietä kulkemalla saavutetaan tasapaino. Vapautumalla tunnetasosta ja polarisoitumalla valaistuneen mielen tasolle kokelas voi haihduttaa tämän erityisen harhan. Kokelaan polulla ja oppilaan polulla ulkoinen maailma lakkaa vetämästä puoleensa. Ympäröivien muotojen värähtely tulee monotoniseksi kun yhteys niihin jatkuu monien elämien ajan. Ihminen alkaa kääntää huomionsa pois tutusta ilmiömaailmasta ja halujen maailmasta. Hän ei ole enää vastaanottavainen niiden värähtelylle ja alkaa tuntea sielun värähtelyn. Alkaa vaikea uudelleen suuntautumisen prosessi kohti uutta maailmaa, uutta olemisen tilaa ja uudenlaista tietoisuuden tilaa. Koska sisäinen hieno vastausväline on vielä kehittymätön, seurauksena on usein menetyksen tunnetta, hapuilua pimeässä ja henkisen kamppailun ja kokeilun vaihe. Uuden henkisen elämänmuodon ja suuntautumisen kautta pyrkijä alkaa rakentaa hienompaa vastausvälinettä, jonka kautta subjektiiviset maailmat voidaan tuntea ja aistia.
Kokelaan päämääränä on siirtää pallean alapuolella olevien keskusten energia solar plexuksen kautta pallean yläpuolella oleviin keskuksiin. Selkärangan tyven keskuksen energia on siirrettävä päähän. Ristiluun keskuksen energia on nostettava kurkkuun ja solar plexus keskuksen energia on siirrettävä sydämeen. Tämä tapahtuu vastauksena sielusäteen magneettiseen paineeseen kun se alkaa hallita persoonallisuuden sädettä. Tämä on pitkä ja tuskallinen prosessi, joka kattaa monia elämiä ja johon liittyy usein myös fyysisiä sairauksia ja vaivoja.
Kokelaan polun päämäärä on ilmaistu kauniisti teoksen Initiation, Human and Solar (Vihkimykset) viidennessä säännössä, joka kuuluu seuraavasti: Hakija huolehtikoon siitä, että aurinkoenkeli himmentää kuuenkelien valon ja pysyy ainoana valonlähteenä mikrokosmisella taivaalla.
Kokelaan on nähtävä sielu elämän aurinkona. Tämän keskeisen valonlähteen pitää himmentää kaikki muut valonlähteet. Aurinkotulen on tukahdutettava kaikki pienemmät tulet. Uudella ajalla kokelaan polun ja opetuslapseuteen pyrkijän päämääränä on, että aurinkoenkeli hallitsee persoonallisuuden elämää ja voimia. Aikaisemmin tämä oli oppilaan polun päämäärä. Uuden ajan esoteerinen koulutus korostaa palvelun merkitystä. Henkilökohtaisen kehityksen ja kasvun ei pitäisi olla etusijalla. Halu olla hyödyllinen ja auttaa ihmiskuntaa ja edistää suurta suunnitelmaa on tärkeämpää kuin halu edistyä polulla. Palvelu on henkisen polun tärkeimpiä osatekijöitä ja juuri se johtaa pyrkijää parhaiten eteenpäin henkisen kehityksen tiellä.

Kirjoitettu 2009

Tie sielutietoisuuteen

Tämä kirjoitus pohjautuu Alice A. Baileyn (1880-1949) esoteeriseen filosofiaan ja pääasiallisesti hänen teoksiinsa Esoteric Psychology I ja II, A Treatise on White Magic sekä Education in the New Age. Tietäen tai tietämättään ihminen elää voimien ja energioiden maailmassa ja hän itse on energioiden koostuma ja energiayksikkö. Seitsemän sädettä tai pääenergiatyyppiä sävyttää kaikkia muotoja ja ne ovat edelleen jakautuneet 49:n sävyttyneeseen energiaan. Kaikki nämä tunnusmerkilliset energiat virtaavat ja vaikuttavat jatkuvasti siihen energia-substanssiin, joista tihein on näkyvä aine, aikaansaaden kehitystä ja toimintaa.

Ihmisen kolme aspektia, persoonallisuus, sielu ja henki, koostuvat yksinkertaisesti esitettynä seuraavista energioista.

Persoonallisuus.

1. Mielen energia. Jumalallisen tahdon ja tarkoituksen heijastuma. Motivaatio. Yllyke suunnitella.

2. Tunnekyvyn energia. Kyky vastata. Emotionaalinen tunne, astraalienergia. Rakkauden heijastuma. Halun voima. Impulssi pyrkiä. Jumalallinen evolutiivinen yllyke. Taipumus vetää puoleensa, olla magneettinen.

3. Elämän energia. Kyky integroida, koordinoida. Vitaali- eli eetteriruumiin voima. Älykkään toiminnan eli jumalallisen liikkeen heijastuma. Impulssi toimia, olla energinen.

4. Tiheän aineen energia. Ulkoistettu toiminta. Ulkoisen verhon automaattiset reaktiot. Ykseyden tihein piste. Synteesin alin aspekti.

Sielu.

5. Buddhin energia. Jumalallisen järkeilevän rakkauden voima. Intuitio. Sen heijastuma on persoonallisuuden emotionaalisessa tuntevassa tietoisuudessa.

6. Atman energia. Jumalallisen tahdon voima. Jumalallisen tarkoituksen ruumiillistuma. Sen heijastuma on persoonallisuuden mieliluonnossa.

Henki.

7. Elämän itsensä energia.

Nämä energiat muodostavat ihmisen, energiayksikön. Ne tekevät hänestä olennaisesti aktiivisen, älykkään, rakastavan ja elävän ihmisen. Ne paljastuvat asteittain ajassa ja tilassa ja suuren evoluution kokeen seurauksena saattavat lopulta hänen olemuksensa täyteen kukoistukseen ja tuovat häntä määräävät seitsemän energiatyyppiä täyteen ilmaisuun. (Esoteric Psychology II, 285-6).

Persoonallisuuden integraatio

Ihmisen ensimmäinen kehitystehtävä on toteuttaa persoonallisuuden integraatio ja sitä kautta tulla todelliseksi persoonallisuudeksi. Vain melko pieni osa ihmisistä on saavuttanut tämän asteen. Persoonallisuus on täysin integroitunut ihminen. Mielen, tunneluonnon ja aivojen integraatio on kaikkien edistyneiden ihmisten tunnuspiirre. C.G. Jungille käsite persoonallisuus tarkoittaa koko yksilöllisen ihmisen optimaalista kehitystä ja pyhyyden saavuttamista. Kirjassa A Treatise on White Magic määritellään, että “persoonallisuus on tietoisuuden tila, missä mieli on määräävä tekijä.” (p., 393). Ihmisen yksilöllisyys ja itsetietoisuus ovat yhteydessä mielen prinsiippiin. Samassa teoksessa sanotaan edelleen, että persoonallisuus on kolmen energian (mentaalinen energia, tunne-energia ja vitaalinen energia) yhdistymistä objektiivisessa muodossa. Tämä sulautuminen aikaansaa itsetietoisuuden, yksilöllisyyden tunteen. “Missä on olemassa tämä keskeinen tietoinen entiteetti, joka käyttää mieltä, reagoi herkästi tunnekehon kautta ja elävöittää tiheää fyysistä kehoa (vitaalikehon kautta), silloin ihmisellä on persoonallisuus. Se on itsetietoista olemassaoloa muodossa.” (A Treatise on White Magic, 392).
Mieli määrää persoonallisuutta ajatuksen luovan voiman ja tahdon kautta. Integroituneessa persoonallisuudessa alemman itsen kolme aspektia ovat sulautuneet toisiinsa ja ne toimivat yhtenä yksikkönä. Persoonallisuus alistaa ne käyttöönsä. Tämä voi tapahtua ilman sieluyhteyttä tai sen kautta. Okkulttisesti persoonallisuuden integraatio merkitsee “kolmen alemman kehon valojen yhdistämistä yhdeksi persoonallisuuden selkeäksi valoksi.” (Ibid., 6).
Sääntönä on, että korkeammat prinsiipit hallitsevat aina alempia. Kun mieli on riittävän kehittynyt, se hallitsee tunteita ja fyysistä kehoa. Korkeammalla asteella sielu pyrkii hallitsemaan mieltä ja alempaa luontoa. Ihmisen tehtävänä on siten ensiksi ”persoonallisuuden saavuttaminen tai sisäisen itsen tietoisuuden täysi tiedostaminen; sitten persoonallisuuden käyttäminen ja sen uhraaminen lopulta ryhmän hyvään, jonka seurauksena on itsen yhdistyminen yhteen itseen ja yksilöllisen sielun sulautuminen (tietoisesti ja tahtoen) ylisieluun.” (Ibid., 393).

Ihmisen integraatio tai koordinaatio tapahtuu seuraavien vaiheiden kautta:

a. Emotionaalisen eli astraalisen luonnon koordinaatio fyysiseen kehoon. Koko ihmisrodun näkökulmasta tämä tapahtui Baileyn mukaan Atlantiksen aikana. Se etenee tänään ihmiskunnan alemmissa ryhmissä. Tämän tulisi olla lapsen kehityksen päämäärä 7:stä 14:ta ikävuoteen.

b. Fyysisen, astraalisen ja mentaalisen luonnon koordinaatio yhdeksi yhdistyneeksi kokonaisuudeksi. Tämä tapahtuu rodullisesti arjalaisessa (eli mentaalisessa) rodussa tänään, ja koordinaatio etenee nopeasti ihmiskunnan kehittyneiden jäsenien joukossa ja sen tulisi olla koulutuksen päämäärä nuorukaisilla, jotka ovat 14 ja 21 ikävuoden välillä.

c. Seuraavaksi pannaan vireille sielun ja persoonallisuuden välinen koordinaatio, jossa sielun huomion kohteena on astraali- tai haluluonto. Tämä on maailman pyrkijöiden välitön päämäärä tänä aikana.

d. Koordinaatio sielun, mielen ja aivojen välillä, illuusion keho eli astraalikeho pois suljettuna. Tämä on maailman oppilaiden päämäärä.

e. Tämän jälkeen on luotava koordinaatio sielun, puhdistuneen persoonallisuuden ja hierarkian välille. Tämä on maailman vihittyjen päämäärä tänä aikana ja kaikkien niiden, jotka valmistautuvat ensimmäiseen, toiseen tai kolmanteen vihkimykseen. Tämä tavoite saavutetaan lopulta kirkastus vihkimyksessä.

f. Koordinaatio sielun, persoonallisuuden ja hengen välillä. Tämä tapahtuu sielujen hierarkian kautta – sanonta, jonka ainoastaan vihityt voivat kunnolla tulkita ja ymmärtää. Tämä prosessi etenee kolmannen vihkimyksen jälkeen. (Esoteric Psychology II, 260).

Kaikki nämä lukuisat integraatiot toteutuvat jonkin tietyn toiminnan muodon kautta. Ensimmäisenä on itsekkään ja erillisen persoonallisuuden palveleminen, jolloin tärkeimpiä asioita ihmiselle on hänen omien halujensa tyydyttäminen. Sitten tulee ihmiskunnan palvelemisen aste ja lopulta jumalallisen suunnitelman palveleminen.

Sielu

Seuraavassa on joitain yleisiä määritelmiä sielusta Alice Baileyn teoksista. Sielu on Kristus-prinsiippi. Useimmissa ihmisissä se ei ole vielä aktiivisesti ilmentynyt, vaan se on kätketty muodon sisälle. Sielu on ajattelija, todellinen ihminen, yksilöllisyys mielen, tunnekehon, eetterikehon ja fyysisen kehon takana. Sielu on aineen ja hengen välinen suhde. Sielu on keskiprinsiippi. Aineen sielu, anima mundi, on tunteva tekijä aineellisessa substanssissa. Sielu on luodun universumin puoleensa vetävä voima. Sielu on tietoisuusaspekti. Sielun luonne on valo, sekä kirjaimellisesti värähtelyn näkökulmasta että filosofisesti, sillä se on tiedon todellinen väline. Tunnekyky, vastaus kontaktiin, tietoisuus, valo, magnetismi ja rakkaus ovat kaikki sielun laatuja. Sielu on hengen ilmentymisen väline. Kaikki sielut kuuluvat hierarkiaan (viides valtakunta eli sielujen valtakunta). Ylisielu, anima mundi ja kaikkien asioiden sielu merkitsevät kaikkien yksilöllisten sielujen summaa maailmankaikkeudessa. Kaikki sielut ovat osa ylisielua, kuten myös Salaisen opin esipuheessa sanotaan. Tämä suhde muodostaa perustan yleismaailmalliselle veljeydelle. Seitsemän sädettä toimii kaikkien sielujen kautta.
Vastaanottavuus sielun värähtelylle ja vaikutteille on evolutiivisen kehityksen tulosta. Sielu ilmentyy aluksi ihmisessä koherenssi aspektina ja vasta myöhemmin laatu aspektina. Sieluyhteys on mahdollista niille, joissa mieli hallitsee ja jotka ovat integroituneita persoonallisuuksia. Sielun ja persoonallisuuden välillä ei vallitse tietoista yhteyttä ennen kuin ihminen astuu kokelaan polulle ja oppilaan polulle. Keskiverto ihminen samastuu yleensä täysin verhoihinsa ja käyttövälineisiinsä. Takaisin paluun polulla hän alkaa siirtää tietoisuutensa keskusta kohti sielua. Persoonallisuuden säteen ja sielun säteen välinen ristiriita aiheuttaa pyrkijän elämässä kaksinaisuuden tunteen ja monia kriisejä. Ihminen joutuu kohtaamaan ns. kynnyksenvartijan, joka tarkoittaa persoonallisuuden voimien kokonaisuutta, joka on liittoutunut sielua eli läsnäolon enkeliä vastaan. Oppilaan tavoitteena on saavuttaa sielun ja persoonallisuuden yhteensulautuminen niin että sielu ja persoonallisuus muodostavat yhden todellisuuden, jonka luonne on valo.
Teoksessa Education in the New Age Djwhal Khul toteaa, että siihen asti kunnes nykyajan kasvattajat alkavat myöntää mahdollisuuden, että ihmisessä on keskeisiä yksikköjä, jotka ovat käsin kosketeltavan ja näkyvän mekanismin taustalla ja hyväksyvät myös mahdollisuuden mielen takana olevasta energiakeskuksesta, edistys kasvatuksessa on vähäistä. Lapsi ei saa sitä alustavaa koulutusta ja niitä perustavia ideoita, joiden kautta hänestä voi tulla itseohjautuva ja älykäs ihminen. Edistystä saavutetaan kun ihmisiä aletaan tulkita energioiden näkökulmasta ja kun tiedostetaan ne seitsemän pääenergiatyyppiä, jotka määräävät ihmistä ja hänen toimintojaan. (p., 37). Kaiken kasvatuksen ja Itsekasvatuksen päämääränä on sielutietoisuuden kasvattaminen, tietoisuuden virran syventäminen ja sisäisen tietoisuuden jatkuvuuden kehittäminen.

Tie sielutietoisuuteen

Vesimiehen aikakauden opetuslapseuden kolme avainsanaa ovat okkulttinen meditaatio, opiskelu ja palvelu. Meditaation kautta ihminen voi ylläpitää yhteyttä sieluun ja näkymättömään energioiden maailmaan. Opiskelu kasvattaa mielen voimia ja erityisesti esoteerisen viisauden tutkiminen lisää sisäistä herkistymistä ja avautumista korkeammalle todellisuudelle. Palvelu vapauttaa ihmisen erillisyydestä ja se kutsuu esiin kaikki sielun voimavarat.

Sielutietoisuus saavutetaan kehittämällä täyteen kukoistukseen seitsemän sielun laatua. Nämä sielun ominaisuudet ja aspektit ovat piirteitä ja vaistoja, jotka esiintyvät kaikissa ihmisissä suuremmassa tai pienemmässä määrin heidän kehitysasteensa mukaisesti. (Nämä tunnetaan myös seitsemänä säteenä.)

1. Tahto tai tarkoitus. Päämääränä on, että ihmisen elämää hallitsee tietoinen henkinen tarkoitus. Ihmisessä pitää herätä tahto hyvään, tahto kauneuteen ja tahto palvelemiseen.

2. Rakkaus-viisaus. Tämä on olennaisesti kokonaisuuden tietoisuuden avautumista. Sitä kutsutaan ryhmätietoisuudeksi. Sen ensimmäinen muoto on itsetietoisuus. Ihmisen pitää kehittää itsetietoisuuttaan kunnes hän tiedostaa, että hänen tietoisuutensa on järjestynyt osa suurempaa kokonaisuutta. Hän osallistuu ja lopulta sulautuu ryhmätoimintoihin ja –päämääriin ja hänestä tulee ryhmätietoinen. Tämä on rakkautta. Se johtaa viisauteen, joka on rakkautta ilmentyneessä toiminnassa. Itsensä rakastaminen (itsetietoisuus) ja rakkaus ympärillämme oleviin (ryhmätietoisuus) muuttuvat lopulta kokonaisuuden rakkaudeksi (Jumala-tietoisuus). Nämä ovat askeleet.

3. Aktiivinen äly. Tämä koskee tietoisen, henkisen ihmisen luovan luonnon kehittämistä. Se tapahtuu mielen oikean käytön kautta. Siihen kuuluu mm. voima tavoittaa ideoita intuitiivisesti ja analysoida ja rakentaa muotoja.

4. Ristiriidan kautta syntyvän harmonian ominaisuus. Se johtaa vapautumiseen ja lopulta kykyyn luoda. Tämä ominaisuus on piilevänä kaikissa muodoissa. Se on tuo sisäinen yllyke tai tyytymättömyys, joka johtaa ihmisen taistelemaan, edistymään ja kehittymään saavuttaakseen lopulta sulautumisen sieluunsa. Se on harmonian ja kauneuden tietoisuus, joka ajaa ihmisyksikköä kehityksen polkua pitkin, kunnes hän lopulta palaa alkulähteelleen

5. Konkreettisen tiedon ominaisuus. Sen kautta ihminen voi konkretisoida käsitteensä ja rakentaa ajatusmuotoja, joiden kautta hän voi aineellistaa visionsa ja unelmansa ja toteuttaa ideansa. Tämän hän tekee alemman konkreettisen mielen toiminnan kautta.
Ihmisen pitää oppia rakentamaan sielunsa tarkoituksen mukaisesti luodakseen maan päälle sen, mikä on hänen antinsa kokonaisuudelle.

6. Omistautumisen ominaisuus. Ihminen omistautuu halulle, persoonallisuudelle, ihanteelle, visiolle, sielulle ja lopulta ylisielulle eli Jumalalle.

7. Järjestyksen ominaisuus. Se on oikean rytmin luomista suunnatun tarkoituksen ja rituaalin kautta. (Education in the New Age, 20-23).

Kirjoitettu jotain 2008-9

Vesimiehen aika

Uusi Safiiri 1 2008

Kirjoitukseni perustuu Alice A. Baileyn (1880-1949) esoteeriseen filosofiaan ja erityisesti hänen teokseensa Esoteric Psychology I ja II.

Tie ryhmätietoisuuteen. Vetäytyvä kuudes säde ja voimaan astuva seitsemäs säde.

Käsillä oleva Kalojen ajan päättyminen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että energiat, jotka ovat viimeisen 2000 vuoden ajan virranneet Kaloista, korvautuvat Vesimiehestä tulevilla energioilla. Astrologien mukaan aurinko alkoi siirtyä Vesimieheen noin 260 vuotta sitten. Vuonna 2000 Pohjantähti ja Vega olivat konjunktiossa, ja Baileyn mukaan tämä on merkkinä siitä, että silloin me todella astuimme Vesimiehen aikakaudelle. (The Labours of Hercules, 183). Vesimiehen aikakauden ja “uuden ajan” saapuminen on näin ollen tähtitieteellinen tosiasia. Uuden testamentin sanonta “maailmanloppu” viittaakin juuri tähän aikakauden päättymiseen ja uuden aikakauden alkamiseen eikä mihinkään viimeiseen tuomioon tms..
Kalojen energiat ovat erityisesti yhteydessä kuudenteen säteeseen. Vesimiehellä on taas yhteys mm. seitsemänteen säteeseen. Vesimiestä hallitsevat Uranus, Jupiter ja Kuu, jotka tuovat mukanaan 7., 2., ja 4. säteen energiat. (Esoteric Astrology, 139). Tänään voidaan kaikkialla voidaan nähdä Kalojen ja Vesimiehen energioiden välistä taistelua sekä kaaosta, joka liittyy 6. ja 7. säteen voimien yhteentörmäämiseen. Tästä johtuu nykyisen maailmankauden jännitys ja vaikeus. Kaikki mikä me näemme tapahtuvan fyysisellä tasolla on vain heijastusta ja seurausta sisäisistä ja subjektiivisista energioista ja tapahtumista. Kriisi on erityisen voimakas silloin kun molempien säteiden voima on yhtä suuri. Vastakkain ovat ne ihmisryhmät, jotka ovat sidoksissa menneisyyteen ja aineelliseen aspektiin, ja ne jotka näkevät vision, jotka tiedostavat jollain tavalla jumalallisen suunnitelman ja joita henkinen maailma vetää puoleensa. Vesimiehen inspiraation rekisteröivät kaikki, joita kiehtovat uudet “ajattelun koulukunnat.” Kalojen ajan voimiin taas reagoivat pääasiassa valistumattomat massat, ihmiset, jotka eivät vielä todella ajattele. Eräs seuraus 7. säteen kasvavasta ja 6. säteen hiipuvasta voimasta on se, että ne, joiden sielut tai persoonallisuudet eivät vastaa kumpaankaan näistä voimista, joutuvat ajoittaiseen hämmennyksen tai epätoivon tilaan. (Kansojen kohtalo, 30).
Kalojen aika tai kristillinen aika on korostanut auktoriteettia ja uskoa, Vesimiehen aika tulee painottamaan yksilön omaa ymmärrystä ja suoraa tietoa ja kokemusta. Tuleva Vesimiehen aikakausi tulee olemaan pääasiassa ryhmävuorovaikutuksen, ryhmäidealismin ja ryhmätietoisuuden aikakausi aivan kuten Kalojen aikakausi on ollut persoonallisuuden kehityksen, persoonallisuuden korostamisen ja persoonallisuuden tietoisuuden aikakausi. Itsekkyys tulee vähitellen katoamaan ja yksilön tahto sulautuu vapaaehtoisesti ryhmän tahtoon. (The Rays and the Initiations, 109). Vallitsevien sädevoimien seurauksena ihmiskunta tulee saavuttamaan tietoisuuden laajentumisen, joka paljastaa hänelle ryhmäsuhteet yksilöllisten ja itsekeskeisten henkilökohtaisten suhteiden sijasta. Nykyinen kasvava persoonaton suuntaus on jo askel kohti tätä. Siirryttäessä Kaloista Vesimieheen tietoisuuden polarisaatio muuttuu asteittain astraalisesta ja emotionaalisesta mentaaliseksi, ja Vesimiehen sivilisaatio tulee lopulta olemaan intuitiivinen. Vesimiehen aikaa tulee suuressa määrin hallitsemaan rakastavan ymmärtämyksen laki, (ei jakaumien laki kuten tänään), ja sitä tulee luonnehtimaan kansainvälisyyden henki, uusi universaali maailmanuskonto ja ihmisen tietoisuuden siirtyminen aineellisten asioiden maailmasta henkiseen todellisuuteen. Materialismi tulee häviämään ja koko elämä tulkitaan energioiden näkökulmasta.
Kuudes säde on siis vetäytymässä ja seitsemännen säteen voima kasvaa vakaasti. Omistautumisen sininen säde muuttuu nyt seremoniallisen säteen säteen violetiksi. Maailmankaikkeuden suuri muusikko vaihtaa sävellajia, soittaa toista nuottia ja saa siten aikaan pyörän kääntymisen, jolloin violetti säde, suuri G-nuotti, ilmentyy. Säteet tuovat mukanaan – kaikissa luonnonkunnissa – kaiken, mikä on sopusoinnussa niiden kanssa: ihmiset, korkeat tai alemmat devat, toivotut tai epätoivotut elementaalit, kukat, hedelmät, tietyntyyppisen kasvillisuuden ja erilajiset eläimet ja muodot. Säteen vetäytyminen on merkki jonkin erityisen muodon tai tietyntyyppisen eläinelämän lopullisesta häviämisestä, ja se johtaa jonkin kasvikunnan osan kuolemaan. Vetäytyvä kuudes säde ottaa mukaansa kaikki ne muodot, joiden perussävel on sininen – esimerkiksi ihmiset, jotka palvoen seurasivat jotakin tiettyä asiaa, henkilöä tai ideaa. Sen myötä poistuvat kaikki ne, joita me nimitämme fanaatikoiksi, ihmiset, jotka suoraviivaisella kiihkolla työskentelevät jonkin tiedostetun tavoitteen puolesta. Monet niistä kukista, joista me nyt iloitsemme, ovat katoamassa, esimerkiksi sinikello, hyasintti ja oliivi. Safiiri tulee harvinaiseksi ja turkoosi tulee kadottamaan sävynsä. Violetin, laventelinsinisen ja purppuran väriset kukat nousevat suosioon. Tämän kaiken takana on syvä tarkoitus. (Esoteric Psychology I, 122). Nykyinen nopea lajien katoaminen voi siis osittain johtua myös säteiden vaihtumisesta ja vaikutuksesta eikä ainoastaan ympäristötekijöistä.
Kuudennen säteen vaikutus sai ihmisten mielet kiinnittymään sellaisiin ihanteisiin kuin yksilöllisen uhrauksen tai palvelun ihanne, ja sen jakson aikana ilmaantuivat lukuisat lännen ja idän opastavat mystikot. Seitsemännen säteen vaikutus tulee aikanaan tuottamaan maagikon, joka kuuluu valkoisen magian luokkaan (ei kuten Atlantiksen päivinä, jolloin vallitsevana oli itsekäs tai musta magia). Valkoinen maagikko työskentelee luonnonvoimien parissa ja lahjoittaa ne takaisin edistyneen ihmiskunnan hallintaan. Tämän voidaan jo nähdä toteutuvan tällä ja viime vuosisadalla vaikuttaneiden tiedemiesten toiminnan kautta. Materialistinen aikamme taipumus on kuitenkin kääntänyt itsekkäisiin kanaviin paljon heidän maagisesta työstään.
Seuraavat suhteet kuudennen ja seitsemännen säteen välillä tulisi pitää selkeästi mielessään. Opiskelijoiden tulisi ymmärtää välittömän menneisyyden suhde välittömään tulevaisuuteen ja nähdä tässä suhteessa Jumalan suunnitelman toteutuminen ja ihmiskunnan tuleva pelastus:

a. Kuudes säde vaali visiota.
Seitsemäs säde tulee materialisoimaan vision.

b. Kuudes säde loi mystikon korkeimpana pyrkijän
tyyppinään.
Seitsemäs säde tulee kehittämään maagikon, joka työskentelee valkoisen magian alueella.

c. Osana kehityssuunnitelmaa kuudes säde johti separatismiin, nationalismiin ja nurkkakuntaisuuteen. Tämä johtui mielen valikoivasta luonteesta ja sen taipumuksesta jakaa ja erottaa.
Seitsemäs säde tulee tulee johtamaan yhteensulautumiseen ja synteesiin, sillä sen energia on tyyppiä, joka yhdistää hengen ja aineen.

d. Kuudennen säteen toiminta johti oppilasjoukkojen muodostamiseen, joiden jäsenet työskentelevät ryhmissä, mutta eivät läheisissä suhteissa, ja heillä on taipumusta sisäiseen eripuraisuuteen, joka perustuu persoonallisuuden reaktioihin.
Seitsemäs säde tulee kouluttamaan ja kasvattamaan vihittyjen ryhmiä, jotka työskentelevät läheisessä yhteydessä suunnitelmaan ja toinen toisiinsa.

e. Kuudes säde toi kaksinaisuuden tunteen ihmiskunnalle, joka piti itseään fyysisenä ykseytenä. Tämän asenteen edustajia ovat akateemiset materialistiset psykologit.
Seitsemäs säde tulee herättämään korkeamman ykseyden tajun, ensiksi suurille joukoille integroidussa persoonallisuudessa ja toiseksi maailman pyrkijöille sielun ja ruumiin yhteensulautumisessa.

f. Kuudes säde erottaa sen aspektin universaalista sähköenergiasta, jonka me tunnemme nykyaikaisena sähkönä ja jota tuotetaan palvelemaan ihmisen aineellisia tarpeita.
Seitsemännen säteen ajanjakso tekee ihmisen tutuksi sen sähköilmiöiden tyypin kanssa, joka tuottaa kaikkien muotojen koordinaation.

g. Kuudes säde opetti meille uhrauksen merkityksen ja ristiinnaulitseminen oli vihityille tämän opetuksen huomattavin tunnuskuva. Filantropia oli saman opetuksen ilmausta edistyneelle ihmiskunnalle. Ajattelemattomien massojen epämääräinen ihanne “olla hyvä” on saman motiivin ilmausta.
Seitsemäs säde tulee tuomaan tulevien vihittyjen tietoisuuteen ryhmäpalvelun ja ryhmäuhrauksen merkityksen. Tämä tulee aloittamaan “jumalallisen palvelun aikakauden”. Visio, jossa yksilön uhrautuu ryhmän puolesta ja palvelee ryhmäihannetta, tulee olemaan edistyneiden ajattelijajoukkojen päämäärä uudella ajalla, kun taas muulle ihmiskunnalle veljeys tulee olemaan heidän pyrkimyksensä johtoajatus. Näillä sanoilla on laajempi sisällys ja merkitys kuin tämän päivän ajattelijat voivat tietää ja ymmärtää.

h. Kuudes säde edisti individualismin hengen kasvua. Ryhmiä oli olemassa, mutta ne olivat sellaisten yksilöiden ryhmiä, jotka olivat kerääntyneet yksilön ympärille.
Seitsemäs säde tulee vaalimaan ryhmähenkeä, ja ryhmän rytmi, ryhmän päämäärä ja ryhmän ritualistinen toiminta tulevat olemaan perusilmiöt.

i. Kuudennen säteen vaikutus toi ihmisille kyvyn ymmärtää historiallista Kristusta ja kyvyn kehittää kristillisen uskon rakenne, jota väritti visio suuresta rakkauden pojasta, mutta rajoitti kapeaan idealismiin perustuva yletön sotaisuus ja separatismi.
Seitsemäs säde tuo ihmiselle kyvyn havaita kosminen Kristus ja luoda se tulevaisuuden tieteellinen valon uskonto, joka tekee ihmisen kykeneväksi täyttämään historiallisen Kristuksen käskyn antaa hänen valonsa loistaa.

j. Kuudes säde tuotti suuren idealistiset uskonnot visioineen ja väistämättömässä kapeudessaan – kapeudessa, jota tarvitaan suojelemaan lapsisieluja.
Seitsemäs säde tulee vapauttamaan kehittyneet sielut lastentarha- asteelta ja aloittamaan sen jumalallisen tarkoituksen tieteellisen ymmärtämisen, joka tulee edistämään tulevaa uskonnollista synteesiä.

k. Kuudennen säteen vaikutuksen seuraus on ollut vaalia separatistista vaistoa – dogmaattista uskontoa, tieteellistä faktuaalista tarkkuutta, ajattelun koulukuntia opillisine raja-aitoineen ja eksklusiivisuudessaan sekä patriotismin kulttia.
Seitsemäs säde tulee valmistamaan tietä niiden laajempien asioiden tiedostamiselle, jotka materialisoituvat sinä uutena maailmanuskontona, joka tulee painottamaan ykseyttä, mutta vastustamaan yhdenmukaisuutta. Se tulee raivaamaan tietä sille tieteelliselle tekniikalle, joka todistaa jokaisen muodon verhoamasta ja kätkemästä universaalista valosta sekä sille kansainvälisyydelle, joka ilmaisee itseään käytännöllisenä veljeytenä sekä ihmisten välisenä rauhana ja hyvänä tahtona.

l. Kuudennen säteen vaikutus synnytti modernin psykologiatieteen, ja tuo tiede on ollut sen kruunaava saavutus.
Seitsemännen säteen vaikutus tulee saattamaan tämän lapsitieteen kypsyyteen. Usko sielun olemassaoloon levisi laajalle kuudennen säteen jakson aikana. Tieto sielusta tulee olemaan seurausta voimaan astuvasta sädeaktiivisuudesta sekä niiden energioiden suomasta avusta, jotka vapautuvat tulevana Vesimiehen aikana. (Esoteric Psychology I, 358-363).

Uusi aika on siis tulossa, eikä mikään voi estää sitä, minkä tähdet määräävät ja minkä opastavien mielien hierarkia niin muodoin näkee ennalta. Voimaan tuleva seitsemäs säde on hitaasti ja varmasti – huolimatta pintailmiöistä – luomassa järjestystä ja hierarkkista hallintaa planeetalle. Kaikilla luonnollisilla prosesseilla on kuitenkin hidas tempo, sillä muuten seuraukset olisivat liian tuhoisia. Sädevaikutusten seuraukset tunnetaan seuraavassa perättäisessä järjestyksessä:

1. Ihanteen tiedostaminen.
2. Teorian muodostaminen.
3. Julkisen mielipiteen kasvu.
4. Kasvavan “mallin” pakottaminen kehittyvään elämään.
5. Tuota mallia vastaavan muodon luominen.
6. Muodossa asuvan elämän tasapainotettu toiminta.

On muistettava, että kukin säde ruumiillistaa ideaa, joka voidaan aistia ihanteena. Säteet luovat maailmanmallit, jotka muovaavat planetaarisia muotoja. Säteet tuottavat siten evolutiivisten prosessien sisäisen voiman. Jokainen säde synnyttää kolme päämallia, jotka pakotetaan aineaspektiin, olkoon se sitten ihmisen, kansakunnan tai planeetan aineaspekti. Nämä kolme mallia ovat:

1. Emotionaalinen malli. Tämä ilmentää ihmisen, kansakunnan tai planetaarisen elämän pyrkimystä ja halutaipumusta.
2. Mentaalinen malli. Tämä ilmentyy ajallisesti myöhemmin ja ohjaa ihmisen, kansakunnan ja planeetan ajatusprosesseja. Siitä tulee lopulta hallitseva tekijä persoonallisuuden tai muodon elämässä. Emotionaalinen ja mentaalinen malli ovat persoonallisuuden säteen negatiivinen ja positiivinen aspekti.
3. Sielumalli. Tämä on vastaanottavaiseksi tekevä päämäärä, ylikäymätön kehä tai kohtalo, jonka kuolematon prinsiippi, aurinkoenkeli, onnistuu lopulta ja ajallisesti paljon myöhemmin pakottamaan muotoelämään. Sielumalli ylittää ja pyyhkii lopulta pois kaksi aikaisempaa malleja tuottavaa prosessia. (Ibid., 390-1).

Seitsemän säteen ominaisuudet ja toiminta

Uusi Safiiri 2 2006

Tämä kirjoitukseni on jatkoa US numerossa 4/1999 julkaistuun artikkeliini ”Seitsemän säteen jumalallinen suunnitelma” missä käsiteltiin mm. seitsemän säteen alkuperää ja alkulähteitä. Se perustuu Alice A. Baileyn (1880-1949) esoteeriseen filosofiaan ja paljolti hänen teokseensa Esoteric Psychology I ja II.

Alice A. Bailey (1880 – 1949) syntyi Englannissa Manchesterissa sukunimenään La Trobe Bateman. Hän sai jyrkän kristillisen kasvatuksen. Hän meni evankeliseen työhön englannin armeijaan, mikä johti hänet Intiaan. Vuonna 1907 hän muutti Amerikkaan, missä hän tutustui teosofiaan ja H. P. Blavatskyn teoksiin. Hänestä tuli teosofian esoteerisen osaston jäsen. Myöhemminkin hän tunnusti erityisesti Blavatskyn Salaisen opin merkityksen hänen omille teoksilleen ja tutkielmilleen. Teosofiaa tuntevalle on helppoa huomata, että Bailey syventää ja kehittelee eteenpäin monia aiheita, jotka esiintyvät teosofiassa ja H. P. B.:n teoksissa. Vuonna 1919 Alice Bailey väitti olevansa yhteydessä viisauden mestariin. Hän alkoi kirjoittaa esoteeristen opetusten sarjaa, jonka hän kertoi vastaanottavansa telepaattisesti kyseiseltä mestarilta. Tämä mestari halusi pysyä tuntemattomana, mutta Alicen erehdyksen vuoksi hän paljastui olevan Djwhal Khul, tunnettu teosofinen mestari, jota kuvataan lyhyesti esimerkiksi C. W Leadbeaterin teoksessa Mestarit ja polku ja myös Baileyn omassa teoksessa Vihkimykset. Vuonna 1920 Alice avioitui teosofi Foster Baileyn kanssa. Vuonna 1923 he perustivat Arcane koulun uuden ajan opetuslapsille. Baileyn kirjoissa olevassa lausunnossa vuodelta 1934 Djwhal Khul kertoo ulkonaiselta kannalta olevansa tiibetiläisen luostarin apotti, joka johtaa laamojen ryhmää. David Reiglen tutkimusten mukaan D. K.:n opetuksella on yhtymäkohtia erityisesti buddhalaisuuden Kalachakra perinteeseen, mihin myös opetus Shamballasta liittyy.

Alice Baileyn kirjojen tarkoituksena on olla muinaisen ja ajattoman viisauden uusin tulkinta ja esitys nykyajalle. Sen ensimmäinen laaja ja systemaattinen esitys annettiin H. P. Blavatskyn välityksellä teosofian nimellä tunnettuna oppina. Molemmissa tapauksissa osallisina sanotaan olleen ns. viisauden mestareita, joka ovat tämän osittain salaisen perinteen haltijoita ja vihittyjä. Baileyn teosten tarkoituksena on tarjota opastusta nykyajan ihmiselle hänen psykologisen kehityksensä eri vaiheissa ja hänen henkisen luontonsa paljastamiseksi. Kirjat antavat myös hyvin yksityiskohtaista tietoa ihmisen, mikrokosmoksen, henkisestä rakenteesta ja eri aspekteista. Opetuksessa korostetaan tiedon soveltamisen tärkeyttä ja palvelun merkitystä. Kirjoissa viitataan ja kannustetaan elämän eri aloilla tarvittaviin uudistuksiin ja maailman ongelmien ratkaisemiseen. Erityisesti kirjat on tarkoitettu viitoittamaan tietä uuteen aikaan, Vesimiehen aikakauteen ja sen henkiseen kulttuuriin.

Opetus seitsemästä säteestä on osa suhteellisen uutta tietoa, jonka Tiibetiläinen on antanut Alice A. Baileyn kautta ihmiskunnalle. Teoksessa The Rays and the Initiations (s. 252-5) D. K. kertoo, että uutta hänen ja Alice Baileyn kirjoissa ovat opetus Shamballasta, uusi opetuslapseus, tieto seitsemästä säteestä, opetus esoteerisesta astrologiasta, tieto maailman palvelijoiden uudesta ryhmästä, tieto viisauden mestarien ashrameista sekä opetus uudesta maailmanuskonnosta. Seitsemän sädettä tunnettiin teosofian piirissä. Baileyn kirjoissa on annettu paljon uutta yksityiskohtaista tietoa säteistä. Säteet vaikuttavat yhtä lailla ihmisyksilöihin, ryhmiin, kansakuntiin, eri luonnonkuntiin, Maahan kokonaisuutena ja aurinkokuntaan.

Esoteerisen opetuksen mukaan aurinkokuntamme pääsäde on 2. säde, rakkaus-viisauden säde. Seitsemän sädettä on eriytynyt tästä yhdestä suuresta kosmisesta säteestä ja ne ovat siten tavallaan sen alasäteitä. Myös kosmisia säteitä on seitsemän. Muiden kosmisten säteiden luonteesta meillä ei ole tietoa. Kolme pääsädettä muodostaa sen jumalallisen kolminaisuuden, joka on aina esiintynyt kaikissa maailman uskonnoissa ja filosofioissa. Kristillisessä perinteessä ne ovat Isä, Poika ja Pyhä Henki ja ne vastaavat tahdon 1. sädettä, rakkaus-viisauden 2. sädettä ja aktiivisen älyn 3. sädettä. Seitsemän sädettä ovat seitsemän älykästä entiteettiä, jotka antavat evoluutiolle sen lait ja päämäärän ja joiden kautta kehityksen suunnitelma toteutuu. Seitsemää sädettä kutsutaan myös seitsemäksi suureksi rakentajaksi ja seitsemäksi suureksi hengitykseksi. Seitsemän sädettä määräävät kaikkiin elämänmuotoihin, ihmisyksilöihin ja ihmiskuntaan omat mallinsa, laatunsa ja ominaisuutensa ja päämääränsä. Säteet selittävät myös eri persoonallisuustyyppien olemassaolon. Kehityksen tarkoitus on että seitsemän säteen energioiden kautta ilmentyvät hengen tarkoitukset ja sielun laadut ilmentyvät lopulta aineen maailmassa ja ihmiskunnassa. Säteiden jaksoittainen toiminta luo sivilisaatioita ja kulttuureja. Nyt voimaan astuvan 7. säteen, joka korvaa 6. säteen vaikutuksen, sanotaan esim. tuovan tullessaan Vesimiehen ajan kulttuurin ja elämänmuodon. Vesimiehen ajan uusi kulttuuri perustetaan niiden valistuneiden ja myös osittain valaistuneiden ihmisten myötävaikutuksella, joita yhdessä kutsutaan henkiseksi hierarkiaksi. Säteet toimivat aurinkokuntamme tunnettujen ja tuntemattomien planeettojen välityksellä ja eläinradan tähdistöjen kautta.

Pää- ja sivusäteet

Säteet jakaantuvat kahteen ryhmään:

1. Aspektisäteet. Säteet 1. 2. 3. Pääsäteet.
2. Attribuuttisäteet. Säteet 4. 5. 6. 7. Sivusäteet.

JotkutVanhan kommentaarin (joka on mestari Djwhal Khulin käytössä ollut muinainen ja salainen lähdeteos) lauseet tekevät hyvän yhteenvedon näiden kahden ryhmän välisestä erosta:

“Seitsemän veljeä ovat kaikki saman Isän lapsia, mutta vanhemmat kolme osallistuvat isän luontoon. Nuoremmat neljä muistuttavat äitiä. Kolme vanhempaa veljeä menevät tähtien universumiin, ja siellä he edustavat isää. Nuoremmat neljä menevät tähtien universumiin ja ilmentävät sen luontoa, jota isä rakasti.” (Esoteric Psychology I, 351).

Aspektisäteillä on pidemmät jaksot kuin attribuuttisäteillä, ja niiden poljento on okkulttisesti hidasta, kumulatiivista vaikutukseltaan, ja aikakausien kuluessa niiden liikevoima lisääntyy vakaasti. Attribuuttisäteillä on lyhyemmät jaksot, ja ne tuottavat vakaan sydämenlyönnin ja säännöllisen rytmin aurinkokunnassa. Kolmen aspektisäteen voitaisiin katsoa ruumiillistavan inkarnoituneen logoksen tahtoa ja tarkoitusta. Attribuuttisäteiden voidaan samalla tavalla katsoa ruumiillistavan inkarnoituneen logoksen laatua ja luonnetta. Symbolisesti puhuen kolme pääsädettä ovat ilmausta (ilmentymisen aikana) aurinkologoksen sieluaspektista, kun taas neljä attribuuttisädettä ruumiillistavat hänen persoonallisuuttaan.
Kun pääsäde on ilmentynyt, silloin jumalallisen intention, universaalisen tarkoituksen ja suunnitelman nähdään ilmentyvän suuremmalla selkeydellä, ja ihmissuvun kehityksessä voidaan odottaa ja toivoa suuria tapahtumia. Kun sivusäde vallitsee, seurauksena on psyykkisen herkkyyden kasvu ja sellaisen muotoelämän ilmentyminen, joka ilmaisee jumalallista luontoa voimakkaammin kuin jumalallista suunnitelmaa. Tämä totuus pätee myös yksilön kehitykseen. Elämät, jotka on omistettu tarkoituksen kehkeyttämiseen, ovat erilaisia soinniltaan ja luonteeltaan kuin ne, jotka on omistettu luonteen tai laadun kehittämiseen. Tämä on mitä tärkein psykologinen näkökohta.
Aspektisäteet tuottavat siten pääasiassa suunnitelman kehkeytymisen. Attribuuttisäteet tuottavat jumaluuden laatujen kehkeytymisen. Tämä on yhtä totta aurinkologoksesta ja ihmisestä, planetaarisesta jumaluudesta ja ihmiskunnasta käsitettynä kokonaisuutena. Kolme suurta sädettä ovat kokonaisuudessaan ilmentynyt jumaluus, inkarnoitunut sana. Ne ovat aktiivisia kaikissa muodoissa kaikissa luonnonkunnissa. Kolme pääsädettä ovat kaikkien muotojen tai ilmennysten summa ja kaikkien laatujen lahjoittajat sekä aineellisen ilmennyksen takana oleva elämäaspekti. Ihmisperheessä ne vastaavat persoonallisuutta, sielua ja monadia. Jonakin päivänä ne ilmennykset, joita me kutsuimme persoonallisuuksiksi ja jotka peittävät tai verhoavat todellisuuden, tulevat täydesti paljastamaan jumaluuden ominaisuudet.
Symbolisesta näkökulmasta ja asiaa yksinkertaistaen voitaisiin sanoa, että ensimmäinen säde ruumiillistaa Jumalan dynaamisen idean. Toinen säde toimii suunnitelman ensimmäisessä muotoilussa, jonka perusteella rakennetaan muoto ja materialisoidaan idea. Suuri geometrikko ryhtyy toimeen ja tekee rakentajien työn mahdolliseksi. Toinen säde on mestarirakentajan säde. Kolmas säde on aktiivisten rakentavien voimien koostuma. Yhdessä rakentajiensa kanssa suuri arkkitehti (kolmas säde) organisoi materiaalin, aloittaa rakennustyön ja lopulta Jumala pojan opastuksella materialisoi Jumala isän idean ja tarkoituksen. Suhteessa ihmiskuntaan kolme aspektisädettä ilmentyvät pääasiassa kolmen jaksoittaisen käyttövälineen kautta:

Säde I Voima Elämä Ideat Monadi.
Säde II Rakkaus-viisaus Tietoisuus Ihanteet Sielu.
Säde III Aktiivinen äly Ilmennys Idolit Persoonallisuus.

Ne heijastuvat myös persoonallisuuden kolmeen kehoon seuraavasti:

Säde I Voima Ideat Mentaalikeho Tarkoitus. Elämä.
Säde II Rakkaus Ihanteet Astraalikeho Laatu
Säde III Äly Idolit Fyysinen keho Muoto.

Näiden pääsäteiden vuorovaikutuksen tulos voidaan nähdä neljän pienemmän säteen toiminnassa. Neljä attribuuttisädettä, joiden synteesi on kolmas aspektisäde, tuottavat erilaiset ominaisuudet suuremmin yksityiskohdin kuin aspektisäteet. Attribuuttisäteet, vaikka ne ilmaisevat itseään yhtä lailla kaikilla tasoilla ja jaksoittaisten käyttövälineiden kautta ja persoonallisuuden kolmen aspektin kautta, ilmentyvät pääasiallisesti jonkin neljän luonnonkunnan kautta. Suhteessa ihmiskuntaan nämä neljä attribuuttisädettä ilmaisevat itseään laajasti yhteydessä persoonallisuuden neljään aspektiin. Suhde on seuraava:

Säde IV Ristiriidan kautta harmoniaan Fyysinen keho.
Säde V Konkreettinen tieto Eetterikeho.
Säde VI Omistautuminen Astraalikeho.
Säde VII Organisaatio Mentaalikeho.
(Esoteric Psychology I, 421-2).

Planeettalogoksella on kolme suurta keskusta, joiden kautta kolmen pääsäteen energia virtaa. Shamballa on planetaarinen pään keskus, ja sen kautta virtaa ensimmäisen säteen, tahdon tai voiman energia. Hierarkia, planetaarinen sydänkeskus, ilmentää toisen säteen, rakkaus-viisauden energiaa. Ihmiskunta on planetaarinen kurkkukeskus, ja se ilmentää kolmannen säteen, aktiivisen älykkyyden energiaa. Nämä kolme pääsädettä heijastuvat edelleen ihmisen pää- sydän ja kurkkukeskuksiin.

I. SHAMBALLA . . . . . . . . Tahto tai voima . . . . . . . . . . Planetaarinen pään keskus,
Pyhä kaupunki. . . . . . Tarkoitus. Suunnitelma . . . . henkinen käpyrauhanen.
Elämäaspekti.
Hallitsija: – Sanat Kumara, Maailman herra.
Päivien muinainen.
Melchizedek.

II. HIERARKIA . . . . . . . . Rakkaus-viisaus . . . . . . . . . . . Planetaarinen
sydänkeskus.

Uusi Jerusalem . . . . . Tietoisuus.
Ryhmäykseys.
Hallitsija: – Kristus.
Maailmanpelastaja.

III. IHMISKUNTA . . . . . . . Aktiivinen äly . . . . . . . . . Planetaarinen
kurkkukeskus.

Neliön muotoinen
kaupunki . . . . . . . . . . Itsetietoisuus.
Luovuus.
Hallitsija: – Lucifer.
Aamun poika.
Tuhlaajapoika. (The Destiny of the Nations, 23).

Manu edustaa ensimmäistä sädettä, Kristus (eli Boddhisattva) toista sädettä ja Mahachohan, sivilisaation herra, kolmatta, aktiivisen älykkyyden sädettä. He edustavat hierarkian kolmea osastoa ja he ovat planeettalogoksen edustajan, Sanat Kumaran, tahdon täytäntöönpanijat. Nämä kolme suurta olentoa edustavat kaiken ilmenneen kolminaisuutta, ja tämä voitaisiin ilmaista seuraavassa muodossa:

Tietoisuus

Manu Boddhisattva Mahachohan

Aineaspekti . . . . . . . . . . .Henkiaspekti . . . . . . . . Älyaspekti.
Muoto . . . . . . . . . . . . . . . . Elämä . . . . . . . . . . . . . . . Mieli.
Ei-itse . . . . . . . . . . . . . . . Itse . . . . . . . . . . . . . . . . . .Niiden välinen suhde.
Ruumis . . . . . . . . . . . . . . . Henki . . . . . . . . . . . . . . . . Sielu.

tai, sanoin jotka suoranaisesti koskevat itsetietoisuutta:

Politiikka . . . . . . . . . . . . . Uskonto . . . . . . . . . . . . . . . Tiede.
Hallinto . . . . . . . . . . . . . . .Vakaumukset . . . . . . . . . . . Sivilisaatio.
Rodut . . . . . . . . . . . . . . . . .Uskonnot . . . . . . . . . . . . . . Kasvatus.

Kaikki ihmiset kuuluvat johonkin näistä kolmesta osastosta, ja ne kaikki ovat yhtä tärkeitä, sillä henki ja aine ovat yhtä. Yhden elämän ilmauksina ne ovat kaikki sillä tavalla toisistaan riippuvaisia, että yritys ilmaista kolmen osaston tehtävät taulukon muodossa voi helposti johtaa harhaan. (Vihkimykset, 109).
Jopa kommunismi, demokratia ja diktatuuri ovat hämärtyneitä ilmauksia pääsäteistä. Diktatuuri on vääristynyt reaktio tahdon energiaan, joka virtaa Shamballasta. Demokraattinen ihanne on ilmausta hierarkian vuodattamasta rakkauden energiasta, ja kommunismi on ihmiskunnan oma kehitelmä, jota on inspiroinut kolmas säde. Nämä ideologiat ovat vääristyneitä inhimillisiä reaktioita henkisiin impulsseihin ja ideoihin, jotka virtaavat kolmesta suuresta planetaarisesta keskuksesta. (The Destiny of the Nations, 22).

Seitsemän säteiden herraa

Seuraavaksi käsittelemme eri säteitä ja niiden toimintaa yksityiskohtaisesti.
1.Voiman tai tahdon herra. Tämä elämä käyttää voimaa jumalallisen hyväntahtoisuuden ilmauksena. Se on niin dynaamisen intensiivinen säde, että sitä kutsutaan tuhoajan säteeksi. Ihmiskunnassa sen ilmentyneitä energiayksiköitä on hyvin vähän. Planeetallamme ei ole puhtaita ensimmäisen säteen sieluja. Kaikki niin kutsutut ensimmäisen säteen minuudet eli sielut ovat inkarnaatiossa olevan toisen säteen ensimmäisellä alasäteellä. Tänä aikana inkarnoitunut ensimmäisen säteen sielu olisi onnettomuus. Maailmassa ei ole riittävästi älykkyyttä ja rakkautta tasapainottamaan tuhoajan säteen sielun dynaamista tahtoa. Ensimmäisen säteen sielujen ja persoonallisuuksien työssä kuolema ja tuho ovat aina läsnä, ja heidän reaktioitaan luonnehtii julmuus ja persoonattomuus. Tämän säteen päävoima on kivikunnassa, ja avain ensimmäisen säteen mysteeriin on radium.
Ensimmäinen säde vaikuttaa tämän päivän maailmassa kahdella tavalla. Se pyrkii ykseyteen ja synteesiin kaikilla inhimillisen toiminnan alueilla. Se toimii myös tuhoisana elementtinä maailmassa kun ihminen käyttää tätä voimaa itsekkäästi, jolloin seurauksina ovat viha, asevarustelu, itsekäs politiikka, separatistisuus ja sairaudet. Shamballan energia on niin uusi ja outo, että ihmisten on vaikea käsittää mitä se on – Jumalan tahdon ilmenemistä uutena ja voimakkaana elinvoimaisuutena. Tahdon energia on eräs niistä energioista, joita ihmisen on mahdollista herättää ja ottaa käyttöönsä, esimerkiksi suuren invokaation avulla. Esimerkkinä ensimmäisen säteen rakentavasta ilmauksesta Bailey mainitsee Turkin diktaattori Ataturkin.
Tämä sädeherra ei vielä ole täydessä ilmauksessaan, paitsi silloin kun hän saa aikaan hävitystä ja saattaa jaksot päätökseen. Ensimmäinen säde on kuoleman draaman hallitsija kaikissa luonnonkunnissa. Tahdon säteen tehtävänä on hajottaa muodot, mikä aikaansaa voiman vapautumisen ja “astumisen valoon kuoleman portin kautta.” Hävittäjän työ on yhtä hyödyllistä kuin rakentavan aspektin. Vain ihmisen viha muotojen kuolemaa kohtaan saa hänet pitämään hävittäjän työtä pahana ja katsomaan, että se on vastoin jumalallista ohjelmaa. Hävittäjän työ poikkeaa ns. mustien voimien työstä mm. siinä, että mustien voimien työ kumpuaa alhaalta aineesta, kun taas hävittäjien työtä johdetaan ylhäältä hengestä käsin. Näiden kahden tien symbolit ovat miekka ja risti. Eräitä tälle sädeherralle annettuja nimiä ovat:
Kuoleman herra
Oven aukaisija
Muodosta vapauttaja
Hajottava tulinen elementti
Jumalan sormi
Hävittävä hengitys
Tuhoava salama

2. Rakkaus-viisauden herra. Tämä rakkauden herra on voimakkain seitsemästä säteestä, koska hän on samalla kosmisella säteellä kuin solaarinen Jumaluus. Tämä elämä juurruttaa kaikkiin muotoihin rakkauden laadun yhdessä sen aineellisemman ilmentymän, halun, kanssa. Toinen säde hallitsee jokaista elämänyksikköä ja jokaista ilmennyttä muotoa. Se sävyttää laadullaan kaikkien planeettojen elämää, ja Jumalan puoleensavetävä magneettinen rakkaus virtaa kautta hänen luodun universuminsa. Opettajien, vanhempien ja kasvattajien olisikin hyvä tiedostaa tämän sädevoiman mahti ja luottaa lakiin, joka tekee kaiken hyväksi. Toinen säde on puoleensavetävä prinsiippi luonnossa, ja sen tehtävänä on rakentaa muotoja laadun ja elämän ilmaisemiseksi. Se on erityisen aktiivinen kasvikunnassa, ja se tuottaa muun muassa kukkien magneettisen vetovoiman. Toisen säteen mysteeri on kätketty kukkien tuoksun merkitykseen. Tuoksu ja radium ovat yhteydessä toisiinsa, ja ne ovat ilmauksia säteiden vaikutuksista aineellisen substanssin eri ryhmiin. Kivikunnan radioaktiivisuutta ja kasvikunnan tuoksua vastaa ihmiskunnassa sielun magneettinen säteily.
Enemmistö ihmisistä edustaa tänään toista ja kolmatta sädettä, ja yhä enemmän ihmisiä, sieluja, tulee kuulumaan toiseen säteeseen. Heille kuuluu luonnostaan jälleenrakennustyö uuden aikakauden valmistelemiseksi. Rakkauden säteen energia keskittyy pääasiassa maailmanpalvelijoiden uuteen ryhmään, joka on hierarkian pääkanava tänä aikana. Toinen säde suuressa määrin oikeiden ihmisten välisten suhteiden säde. Toisen säteen vaikutus on tänään erityisen voimakas, koska hierarkia (joka on tämän säteen pääilmaus) lähestyy nyt ihmiskuntaa ja valmistaa sitä “rakkauden kriisiin” ja suureen planetaariseen vihkimykseen.
Siten tahdon ja rakkauden pääsäteissä meillä on jumalallisen luonnon kaksi pääpiirrettä, jotka ovat piilevinä kaikissa lukemattomissa muodoissa. Aioonien kuluessa nämä kaksi energiaa tulevat hallitsemaan vakaasti kaikkia ilmennyksiä ja ajamaan luotua maailmaa kohti jumalallisen luonnon täydellistä ilmaisemista. Nykyisin muotoluonto haittaa vielä suuresti säteiden ilmentymistä. Säteet ovat tekemisissä energian ja tietoisuuden kanssa, ja kun sädevoima työskentelee epätäydellisten muotojen kautta, sen vaikutuksen täytyy vääristyä ja typistyä. Mutta se aika on lähellä, jolloin säteen tarkoitus, tyyppi ja laatu tulevat täydemmin ilmaistuksi, ja tämän myötä syntyvät myös paremmat muodot. Ihmisten herkkyyden kehittyessä säteiden laatu, värähtely ja rytmi voidaan selkeämmin tiedostaa tietoisuudessa ja eri säde-energiat kyetään erottamaan toisistaan. Eräitä tämän sädeherran nimiä, jotka ilmaisevat hänen tarkoituksensa, ovat:
Ikuisen rakkauden herra
Kosminen magneetti
Mestarirakentaja
Suuri geometrikko
Valontuoja
Inkarnoitunut Jumalan poika
Kosminen Kristus

3. Aktiivisen älykkyyden herra. Hänen työnsä on läheisemmässä yhteydessä materiaan, ja hän toimii yhteistyössä toisen säteen herran kanssa. Hän on motivoiva impulssi alkuperäisessä luomistyössä, ja aineen kautta (joka suotuisasti peittää ja estää) hän tarjoaa ihmiskunnalle laajan kokeilun ja kokemuksen kentän.
Kolmannella säteellä on erityinen suhde eläinkuntaan, ja se synnyttää kehittyneemmissä kotieläimissä havaittavan taipumuksen älylliseen toimintaan. Kivikunnassa esiintyvän radioaktiivisuuden ja kasvikunnan tuoksujen vastaavuutta eläinkunnassa kutsutaan omistautumiseksi, joka luonnehtii kotieläinten suhdetta ihmiseen.
Tämä säde tulee pysymään objektiivisessa ilmennyksessä vielä hyvin pitkän ajan. Sen tehtävänä on elävöittää lopulta kaikki, kaikkein kehittymättömimmätkin ihmiset, älykkääseen toimintaan. Älyllinen toiminta ja rakkaus ovat kehittyneen Jumalan pojan tärkeimmät ominaisuudet, kun taas niiden alemmat heijastumat – seksi ja halu – ovat luonteenomaisia keskivertoihmiselle ja kehittymättömille Jumalan pojille. Kolmannella säteellä on erityinen suhde valoon, aikaan, avaruuteen, ilmentyneeseen logokseen, aineeseen ja voimaan, joka luo muodon. Seuraavat kolmannen säteen herran nimistä tuovat esiin hänen olemuksensa:
Kirjanpitäjä
Muistin herra
Alemman neljän yhdistäjä
Tasapainon herra
Perustuksen rakentaja
Valon edelläkävijä
Hän, joka kätkee ja kuitenkin paljastaa
Ajan jakaja
Avaruuden herra
Universaali mieli
Universumin suuri arkkitehti

4. Harmonian, kauneuden ja taiteen herra. Tämän olennon päätehtävä on kauneuden luominen (totuuden ilmauksena) elämän ja muodon vapaan vuorovaikutuksen kautta. Sen kauneuden malli perustuu alkuperäiseen suunnitelmaan sellaisena kuin se esiintyy aurinkologoksen mielessä. Tämä luovan ilmaisun neljäs herra ryhtyy jälleen täyteen toimintaan maan päällä noin 500 vuoden päästä, vaikka ensimmäiset heikot vaikutelmat hänen vaikutuksestaan tunnetaan jo nyt. Koska se on väliaikaisesti poissa ilmennyksestä, tänä aikana ei ole syntynyt hyvin korkeatasoista taidetta. Ensi vuosisata tulee näkemään luovan taiteen uudelleenheräämisen sen kaikissa muodoissaan. Neljäs säde ei ole kuitenkaan erityisesti taiteilijan säde, kuten monet ajattelevat, sillä taiteilijoita on kaikilla säteillä.
Neljäs säde ruumiillistaa harmonian prinsiippiä. Tämä säde työskentelee harmonisoidakseen kaikki vaikutukset, jotka virtaavat syiden maailmasta, joka on kolmen pääsäteen maailma. Neljäs säde on olennaisesti jalostaja, joka synnyttää täydellisyyden muodossa ja manipuloi Jumalan energioita sellaisella tavalla, että herran temppeli voidaan tuntea todellisessa olemuksessaan valon asuinsijana. Päämäärämme on korkeampien ja alempien aspektien tai prinsiippien harmonisoiminen. Tämä tuo mukanaan ristiriidan ja taistelun, mutta se synnyttää lopulta kauneuden, luovan voiman taiteessa ja synteesin.
Neljäs säde ei ole ilmentynyt mitä tulee jälleensyntyviin minuuksiin tai sieluihin. Toisesta näkökulmasta se on aina aktiivinen ja läsnä, sillä se on säde, joka hallitsee ihmiskuntaa eli neljättä luonnonkuntaa. Tässä on pantava merkille numeerinen suhde, sillä ihmismonadien neljäs luova hierarkia ja neljäs säde ovat äärimmäisen aktiivisia tässä neljännessä kierroksessa ja neljännellä pallolla, Maassa. Niiden läheinen keskinäinen suhde ja vuorovaikutus ovat vastuussa ihmiskunnan nousemisesta etualalle. Muilla kierroksilla ihmiskunta ei ole ollut hallitsevimmassa tai tärkeimmässä asemassa. Tässä kierroksessa se on. Seuraavassa kierroksessa astraalitasolla olevien sielujen ja devakunnan evoluutio tulevat olemaan hallitsevassa asemassa. Symbolisesti voitaisiin sanoa, että ihmiskuntaa elähdyttävän olennon sielusäde on neljäs säde ja että sen persoonallisuuden säde on viides säde, konkreettisen tiedon tai tieteen säde. Ristiriidan kautta harmoniaan ja kyky saavuttaa tietoa viisaan valinnan kautta – nämä ovat ne kaksi sädettä tai päävaikutusta, jotka läpäisevät ihmiskunnan ja ajavat sitä eteenpäin kohti sen jumalallista kohtaloa. Nämä ovat määräävät tekijät, joihin ihminen voi nojautua ja ehdottomasti luottaa. Ne ovat takuu saavutuksesta, mutta aiheuttavat myös kuohuntaa ja ajoittaisen dualismin. Harmonia, joka ilmentää itseään kauneudessa ja luovassa voimassa, saavutetaan taistelun, jännityksen ja rasituksen kautta. Tieto, joka ilmaisee itseään lopulta viisauden kautta, saavutetaan vain peräkkäin ilmenevien valintojen ahdingon kautta. Tämä prosessi tuottaa viimein käsityksen tosista arvoista, näkemyksen ihanteesta ja kyvyn erottaa todellisuus harhan takaa. (Esoteric Psychology I, 343). Eräitä tälle sädeherralle annettuja nimiä ovat:
Kolmen ja kolmen välinen yhdysside
Jumalallinen välittäjä
Jumalan käsi
Siemen, joka on kukka
Valo valossa
Muodon korjaaja
Kolmea alempi, korkein neljästä
Herran pasuuna

5. Konkreettisen tiedon ja tieteen herra. Tämä suuri elämä on läheisessä kosketuksessa luovan Jumaluuden mieleen, aivan kuten toisen säteen herra on läheisessä kosketuksessa saman Jumaluuden sydämeen. Viidennen säteen vaikutus on voimistumassa aivan kuten kuudennen säteen herran vaikutus on vähenemässä. Viides säde toimii aktiivisesti ihmiskunnalle kaikkein tärkeimmällä tasolla, joka on sielun taso ja korkeamman ja alemman mielen taso. Viides säde ruumiillistaa tiedon prinsiippiä, ja johtuen sen aktiivisuudesta ja läheisesti suhteesta kolmanteen säteeseen, aktiivisen älykkyyden säteeseen, sitä voidaan pitää säteenä, jolla erityisesti tänä aikana on kaikkein vitaalisin suhde ihmiseen. Viidennen säteen energia on suuresti nopeuttanut ihmisen evoluutiota, ja se on tuottanut kolme suurta ajattelun aluetta: tieteen, filosofian ja psykologian.
Viidennellä säteellä on siten erityinen asema saavutuksen keskipisteenä, minuuden eli sielun kotina, mielen ilmentämisen tasona, persoonallisuuden täydellistymisvaiheena ja kolminaisen monadin heijastumana kolmessa maailmassa. Viides säde on myös ihmiskunnan persoonallisuuden säde. Eräitä tälle sädeherralle annettuja nimiä ovat:
Totuuden paljastaja
Kolminainen ajattelija
Akanoiden seuloja
Ovi Jumalan mieleen
Tiedon jakaja
Enkeli, jolla on liekehtivä miekka.
Salaisuuden haltija
Logoksen rakastettu
Veli Siriuksesta

6. Omistautumisen ja idealismin herra. Tämä solaarinen jumaluus on aurinkologoksen laadun erityinen ja luonteenomainen ilmaus. Sotaisa keskittyminen ihanteeseen, peräänantamaton omistautuminen elämänhalun tarkoitukselle ja jumalallinen vilpittömyys ovat tämän sädeherran ominaisuudet. Kuudes säde on nyt vetäytymässä. Kuudennen säteen minuudet tulevat inkarnoitumaan muilla palloilla ja muissa planeettaketjuissa, eivätkä niin paljon omalla planeetallamme. Kuudennella säteellä on ollut pitkä jakso, ja sen toiminnan menestyksestä kertoo suurten ideologioiden esiin nousu tänä aikana. Kuudennen säteen asteittainen vetäytyminen on ollut vastuussa kuohunnasta, kristallisoitumisesta, tuhosta, kuolemasta ja jakaumista viime vuosisadalla. Vanhat asiat katoavat kun kuudennen säteen herra vetää pois huomionsa ja energiansa.
Kuudes säde ruumiillistaa tunnistamisen prinsiipin, mikä tarkoittaa kykyä nähdä muodon takana oleva ihanteellinen todellisuus. Tämä säde on suuressa määrin vastuussa niiden ideoiden muodostamisesta, jotka ovat johtaneet ihmistä eteenpäin, ja niiden ilmennysten korostamisesta, jotka ovat verhonneet ja kätkeneet noita ihanteita. Ilmennyksen ja laadun erottamisen työ etenee pääasiassa tällä säteellä. Tämän työn toimintakenttä on astraalitaso. Kuudes säde on hallinnut kristinuskoa, mikä selittää sen sotaisuuden ja fanaattisuuden.
Tämä vetäytyvä ihanteelle omistautumisen säde on suuresti vastuussa ihmisen tietoisuuden tyypistä tänään. Ihminen on olennaisesti omistautunut (fanaattisuuteen asti) sille, mikä sattuu olemaan hänen huomionsa päämäärä elämässä. Tämä päämäärä voi olla opetuslapseuden saavuttaminen, perheen perustaminen, rahan ansaitseminen, suosion saaminen tai jokin muu tavoite, johon hän keskittää kaiken aikansa ja energiansa. Kuudennen säteen ihmiset ovat taantumuksellisia, konservatiiveja ja fanaatikkoja, jotka vastustavat kaikkea uutta ja pyrkivät säilyttämään vanhat arvot. Hyvin suuri määrä ihmisiä on edelleen vastaanottavainen kuudennen säteen vaikutukselle. Jotkut tälle hyvää tekevälle, mutta silti jonkin verran väkivaltaisesti energisoidulle säteen herralle annetut nimet ovat seuraavat:
Muotojen vihaaja
Soturi marssilla
Logoksen miekankantaja
Totuuden puolustaja
Ristiinnaulitsija ja ristiinnaulittu
Kenraali täydellisellä tiellä

7. Seremoniallisen järjestyksen tai magian herra. Seitsemäs säde on nyt astumassa voimaan. Sen vaikutus on voimakkain fyysisellä tasolla, sillä seitsemännen säteen ja seitsemännen tason, fyysisen tason, välillä on läheinen numerologinen yhteys. Seitsemännen säteen vaikutus on myös voimakkain seitsemännen juurirodun aikana, jolloin tulee tapahtumaan täydellinen mukautuminen lakiin ja järjestykseen. Tämän säteen saapuminen on osittain vastuussa maailman nykyisestä taipumuksesta kohti hallintodiktatuuria ja keskushallinnon pakottavaa kontrollia. Sen vaikutus voidaan nähdä myös siinä, että maailmassa esiintyy tänä aikana niin monia yrityksiä luoda jonkinlainen järjestelmä tai järjestys ja saada aikaan kaikkien energioiden uudelleenjärjestely (vielä tietoisesti sitä tajuamatta) uuden aikakauden aloittamiseksi.
Seitsemäs säde on suurelta osin toimeenpanevan työn säde, jonka tehtävänä on rakentaa, koordinoida ja tuottaa koheesiota neljässä alemmassa luonnonkunnassa. Se ilmentää itseään rituaalien kautta, mutta rituaali sanaa ei tule kaventaa sen nykyiseen käyttöön vapaamuurarien tai uskonnollisten rituaalien yhteydessä. Rituaalin merkitys on paljon laajempi. Seitsemäs säde painaa kaikkiin muotoihin lain ja järjestyksen, rytmin ja rituaalin. Eräs ensimmäisistä asioista, jotka ihmiskunta tulee oppimaan seitsemännen säteen vaikutuksen alaisena, on että sielu hallitsee instrumenttiaan, persoonallisuutta, rituaalien avulla tai luomalla säännöllisen rytmin. Seitsemäs säde tuo tilaisuuden erityisesti länsimaisille ihmisille, sillä tällä säteellä he voivat ottaa ensimmäisen vihkimyksen.
Seitsemännen säteen tehtävänä on yhdistää sisäinen laatu ja ulkoinen näkyvä muoto eli ilmennys. Tämä työ etenee pääasiassa eetteritasoilla, ja se koskee myös fyysistä energiaa. Tämä on todellista maagista työtä. Seitsemännen säteen päätyönä voitaisiin siten pitää muotojen henkistämistä, ja aina kun sielu inkarnoituu ja lapsi syntyy maan päälle, tämä fuusion, koordinaation ja yhdistämisen prinsiippi on aktiivinen eetteritasoilla. (Ibid., 52-3).
Tällä sädeherralla on monta nimeä, ja niiden merkitys on tänään mitä tärkein. Tulevaisuuden työ voidaan nähdä tutkimalla näitä nimiä:
Maagisen taiteen työntekijä
Muodon luoja
Toisen herran valon lahjoittaja
Taikasauvan käsittelijä
Temppelin vartija
Pyhän tulen vaalija
Jumalallinen alkemisti
Kauneuden paljastaja

Tässä luonnehdittu työ muodostaa vain pienen osan näiden sädeherrojen suorittamasta työstä. Koska Maamme ei ole yksi seitsemästä pyhästä planeetasta (eikä myöskään jonkin seitsemän suuren säteen ilmentymiskeho), säteillä on tarkoituksia ja toimintoja, joissa Maallamme on vain vähäinen osuus.
Jokaisella säteellä on oma tapansa opettaa ihmiskuntaa. Se kehittää ihmistä sädelaadun sävyttämällä järjestelmällä tai menetelmällä, joka on erityinen ja ainutkertainen.

Säde I . . . . . Korkeampi ilmaus: Valtiotaidon ja hallinnon tiede.
Alempi ilmaus: Moderni diplomatia ja politiikka.

Säde II . . . . Korkeampi ilmaus: Adeptihierarkian opettama
vihkimysprosessi.
Alempi ilmaus: Uskonto.

Säde III . . . Korkeampi ilmaus: Kommunikaation ja
vuorovaikutuksen keinot. Radio, puhelin, lennätin ja
matkustaminen.
Alempi ilmaus: Rahan ja kullan käyttö ja leviäminen.

Säde IV . . . Korkeampi ilmaus: Vapaamuurarien työ, joka perustuu
hierarkian muodostamiseen ja joka on suhteessa
toiseen säteeseen.
Alempi ilmaus: Arkkitehtuuri. Moderni
kaupunkisuunnittelu.

Säde V . . . Korkeampi ilmaus: Sielutiede. Esoteerinen psykologia.
Alempi ilmaus: Moderni kasvatusjärjestelmä ja
mentaalinen tiede.

Säde VI . . . Korkeampi ilmaus: Kristinusko ja eri uskonnot.
(Huomatkaa suhde II säteeseen.)
Alempi ilmaus: Kirkot ja organisoidut uskonnot.

Säde VII . . Korkeampi ilmaus: Kaikki valkoisen magian muodot.
Alempi ilmaus: Spiritualismi, joka koskee “ilmiöitä”.
(Esoteric Psychology I, 50).

Säteiden jaksoittainen ilmentyminen

Osittain yhteenvetona edellä sanotusta käsittelemme vielä säteiden jaksoittaista ilmentymistä. Seuraava taulukko säteiden toiminnasta tai toimimattomuudesta viittaa vain Maahamme ja sen kehitysmuotoihin:

Säde yksi ei ilmentynyt
Säde kaksi ilmentynyt vuodesta 1575 j.K.r.
Säde kolme ilmentynyt vuodesta 1425 j.K.r.
Säde neljä alkaa hitaasti ilmentyä vuoden
2025 j.K.r. jälkeen.
Säde viisi ilmentynyt vuodesta 1775 j.K.r.
Säde kuusi siirtymässä nopeasti pois
ilmennyksestä.
Se alkoi vetäytyä vuonna 1625 j.K.r.
Säde seitsemän ilmentynyt vuodesta 1675 j.K.r.
(Esoteric Psychology I, 26).

Nämä kaikki ovat pienempiä jaksoja Kalojen merkin vaikutuksen alaisuudessa. Neljä sädettä on siis ilmentynyt tänä aikana – toinen, kolmas, viides ja seitsemäs. Kolme sädettä on okkulttisesti lepotilassa – ensimmäinen, neljäs ja kuudes. Neljäs säde on alkanut lähestyä ja kuudes on vetäytymässä, mikä asettaa kuusi säteistä asemaan, jossa niiden minuudet ovat inkarnoituneet.
Kolmas säde on ollut pisimpään inkarnaatiossa, mutta vuonna 1875 se okkulttisesti täydellisti ulosvirtaamisensa ja alkoi vetäytyä. Kun tämä tapahtuu minkä tahansa säteen tai energiatyypin yhteydessä, vaikutus on aina luonteeltaan kristallisoiva. Syntyy jäykkiä muotoja, jotka antavat aihetta pikaiseen tuhoon. Tämän säteen toiminnan myöhempi vaihe synnyttää esimerkiksi niitä dogmaattisia, lahkolaisia ja teologisia asenteita, jotka merkitsevät aikoinaan vitaalisten ajatusmuotojen rappeutumista.
Toisella säteellä on nopeasti toistuva jakso, mikä johtuu sen ylettömästä voimasta. Koska se on aurinkokuntamme pääsäde (josta kaikki muut säteet ovat vain aspekteja) voitaisiin sanoa, että tämä säde ei ole milloinkaan poissa inkarnaatiosta. Säteiden välinen jatkuva vuorovaikutus synnyttää kuitenkin voimistuvan ja heikkenevän voiman jaksoja. Toisen säteen jaksot ovat dynaamisia, ja ne toistuvat kerran viidessäsadassa vuodessa eläinradan jakson 25 000 vuoden aikana. Vuonna 1825 tämän säteen voima alkoi hiipua kun sen kasvun huippu saavutettiin. Tämän säteen asteittainen vetäytyminen johti siihen separatismin kasvuun maailmassa, mikä synnytti eurooppalaiset sodat ja suuren maailmansodan. Tämä säde tulee yhä jatkamaan heikentymistään. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita väkivallan ja sotien lisääntymistä.
Viides säde on viimeisin toimintaan heränneistä säteistä. Sen vaikutus lisääntyy vakaasti, ja se tulee ohjaamaan ihmiskuntaa lisääntyvään tietoon. Sen energia virtaa ihmisten mieliin ja edesauttaa kaikkea tieteellistä totuuden etsimistä. Koska se on säde, joka hallitsee neljännen luonnonkunnan persoonallisuusaspektia, ja koska se on eräs säteistä, jotka määräävät tai muovaavat arjalaista eli mentaalista rotuamme, sen nykyinen voima on kohtuuttoman suuri. Viides säde on vastuussa paljosta siitä, mitä me näemme nykyään tapahtuvan ajatuksen maailmassa. Myös seitsemäs säde on ilmentynyt, ja se on ollut sitä vuodesta 1675 saakka. Tämän säteen vaikutuksia käsittelemme tuonnempana yksityiskohtaisemmin.
Ensimmäinen säde on tänään kokonaan poissa ilmennyksestä, ja se toimii täysin kulissien takana. Ensimmäisen säteen läsnäolo voidaan tuntea vasta kun hyväksytyn oppilaan aste on saavutettu. Sen vaikutus kasvaa sitä mukaa kun edistystä polulla saavutetaan. Kun riittävän monet ihmiset voivat toimia tämän ensimmäisen säteen vaikutuksen alaisina, he muodostavat kanavan, jonka kautta ensimmäinen säde voi tulla ilmennykseen. Tämä on eräs hierarkian päätehtävistä.
Alice Baileyn kirjoja lukiessa vaikuttaa toisinaan ristiriitaiselta kun sanotaan, että ensimmäinen säde on poissa ilmennyksestä, ja toisaalla puhutaan kuitenkin sen suuresta voimasta tänä aikana. Seuraavassa pyritään selventämään asiaa. Eräästä näkökulmasta katsottuna ensimmäinen säde on aina ilmennyksessä, sillä se on säde, joka pitää planeetan ja kaiken siinä olevan koherenttina kokonaisuutena jumalallisen tarkoituksen toteuttamiseksi. Toisesta näkökulmasta sen ilmentyminen on jaksoittaista. Kun viitataan sen poissaoloon, tarkoitetaan lähinnä sen näkyvää ilmentymistä. Ensimmäinen säde ei ole vielä fyysisessä ilmennyksessä, mutta sen vaikutus aletaan kuitenkin tuntea mentaalitasolla, ja se vaikuttaa oppilaiden mieliin kaikkialla. Noin 50 vuoden päästä tämän säteen voima tunnetaan astraalitasolla, ja kahdentuhannen vuoden päästä se tunnetaan voimakkaasti myös fyysisellä tasolla. (The Destiny of the Nations, 142).
Oppi säteistä tarjoaa syvällisen elämän tulkinnan, joka on usein täysin erilainen kuin vielä yleinen materialistinen maailmakuva. Elämällä ja kehityksellä on henkinen hallinta. Kaikkea kehitystä ohjataan sisältä ja ”ylhäältä” päin kohti tietoista päämäärää. Mikään ei ole sattumaa, vaan elämällä on määrätty tarkoitus ja suunta.

Lähteitä: David Reigle, D.K. and Kalachakra. The Beacon 1991.

Alice Bailey yhdistys www.alicebaileyry.fi

Baileyn teoksista Vihkimykset on juuri ilmestynyt (Delfiini kirjat) uutena ja tarkistettuna suomennoksena. Sen jälkeen ilmestyy Esoteerinen psykologia 1.