henkinen tie |

Katkelmia sisäiseltä tieltä 8

Teosofi 1 1993

Fyysisen, näkyvän ruumiin rinnalla asuu näkymätön, hieno, ylifyysinen ruumis. Tämä hieno olemus on todellinen meditoiva olemuksemme, joka on osa universaalia maailman-sielua.

Syvällä meditaatiolla ei ole paljoakaan tekemistä persoonallisuutemme kanssa. Siinä salainen hieno olemuksemme kommunikoi kaikkiallisen elämän ja tietoisuuden kanssa.

Kun ulkoinen olemuksemme vaikenee aloittaa sisäinen olemuksemme salaisen elämänsä jossa se avautuu kohti korkeuksia.

Meditaation eräänä tehtävänä on luoda sisällemme tyhjä tila, joka magneetin tavoin vetää puoleensa henkisiä voimia.

Irrottaessamme itsemme kaikesta, joka sitoo meidät mentaaliseen, vitaaliseen ja fyysiseen tasoon, olemuksessamme alkaa vaikuttaa luonnollinen vetovoima ylöspäin kohti henkeä ja Jumalaa.

Sisäinen elämä voi kasvaa onnen ja tyydytyksen lähteeksi kun olemme noudattaneet Valoa tielle kirjan kehotusta ”tapa kunnianhimo”. Se saa silloin sille kuuluvan itsetarkoituksellisen aseman, joka sillä kukoistaakseen tulisi olla.

Meditaatiossa tietoisuuden keskipiste siirtyy egon ja persoonallisuuden alueelta kohti universaalia ja egotonta tietoisuutta.

Inhimillinen mieli on rajallinen eikä se kykene käsittämään henkistä ja metafyysistä todellisuutta. Henkisillä alueilla vain välitön ja suora kokemus on pätevä tiedon lähde.

Usko on syvempi voima kuin tahto. Tahto koskee sitä, mikä on välitöntä ja käytännöllistä. Usko taas yhdistää meidät transkendenssiin, perimmäisten ideaalien ja totuuksien maailmaan.

Kiintymättömyyden tulisi olla kokonaisvaltainen elämänasenne, hengen perustavin suunta ja motiivi, ei vain jotain, jonka avulla pakenemme elämän epämiellyttäviä puolia. Kiintymättömyyttä tulisi ylläpitää kaikissa sisäisissä tiloissa ja ulkonaisissa olosuhteissa.

Älyllinen, eettinen ja esteettinen kasvatus herättävät tietoisuutemme keskeiset voimat. Ne eivät kuitenkaan kykene kokonaan henkistämään ihmistä, vaan hän jää puolittain henkiseksi ja puolittain epähenkiseksi olennoksi. Vasta meditatiivinen itsekasvatus voi paljastaa henkisen ja jumalallisen luontomme kokonaisuudessaan ja nostaa pintaan kaikki uinuvat voimamme.

Elää omaa elämäänsä ja kulkea omaa tietään, matkimatta ja jäljittelemättä ketään, vain tämä voi olla sisäisen luontomme paljastumista.

Löydettyämme oman tiemme elämän ulkonaisilla tapahtumilla ei ole meille sen enempää suotuisaa kuin epäsuotuisaakaan vaikutusta.

Meditaatio ei ole jotain, jota harjoitamme saavuttaaksemme tietyn kehitysvaiheen ja jättääksemme sen sitten. Tämä ajatus on harhaanjohtava. Se on luonnollinen osa henkistä elämää sen kaikilla asteilla.

Vakava henkinen etsijä pitää mielensä aina jännitettynä kohti korkeinta.

Oikeata polkua kykenee kulkemaan vain se, joka on tullut henkisesti aikuiseksi ja joka kykenee seisomaan omilla jaloillaan ja ratkaisemaan omat ongelmansa. Ne, jotka ovat vielä henkisesti lapsia, jotka eivät ole vielä tavoittaneet omaa sisäistä viisauden lähdettään, ovat auttamattomasti riippuvaisia ulkonaisesta tiedosta ja siten hyvin helposti sokeiden ja manipuloivien henkisten opettajien hämättävissä ja petettävissä.

Henkisellä polulla ei ole äärirajaa tai päätepistettä. Se avaa loputtoman kehityksen perspektiivin. Ei ole olemassa rajoja energian muuntumiselle, käyttövälineidemme hienostumiselle tai mielemme avautumiselle kohti kirkkauksia.

Vapaus asuu persoonattomassa elämänasenteessa, joka katselee kaikkia asioita puolueettomasti, sielun alkuperäisen vapauden ja itseriittoisuuden tunnossa.

Sitä mukaa kun aito sielullinen olemus saa meissä vallan, lämpö, rakkaus ja sympatia heräävät meissä yhä helpommin monenlaisissa elämän tilanteissa ja kohtaamisissa.

Luopuessamme itsekeskeisistä pyyteistämme lahjoittaa universaali sielu meille rikkautensa. Persoonallisuus ei kuitenkaan saa niitä omistukseensa, jotta se itsekkäällä tavalla niistä nauttisi, vaan sielu ikäänkuin sulattaa persoonallisuuden itseensä. Tässä salaisessa alkemiassa pyyteiden tuli jalostuu lempeydeksi ja rakkaudeksi, jonka läpäisee Kristus-tietoisuuden kirkkaus.

Kun persoonallisuuden itsekäs omistamisenhalu katoaa, ilon lähteinä eivät silloin toimi niinkään aineelliset asiat ja aistikokemus, vaan kaikki ilo kumpuaa sielun itseriittoisesta elämästä.

Kuolemattomuus ei merkitse persoonallisen elämämme jatkuvuutta, vaan se on kohoamista persoonallisuuden käsitteen yläpuolelle ajatuksissa ja elämässä.

Kuolemattomuus voidaan saavuttaa vain siinä määrin kun luovumme persoonallisuuden elämästä, lakkaamme samastumasta siihen ja osallistumme universaalin elämän sykliseen ilmentymiseen.

Meditaatio on olennaisesti luopumista, luopumista aineellisesta ja tunnetusta ja etenemistä kohti tuntematonta ja henkistä todellisuutta.

Onni, joka perustuu suhteeseen johonkin ulkonaiseen asiaan, ei ole kestävää vaan katoavaista. Siinä määrin kuin suuresti kärsimme tai iloitsemme jostain ulkonaisesta asiasta, emme ole vielä oppineet nojautumaan sisäisiin lähteisiimme ja saavuttamaan jumalallista tyyneyttä.

Tyhjyys, johon välillä saavumme, johtuu siitä, että sisimmässämme olemme tehneet tilaa hengen korkeammille ilmennyksille, joita meidän on vielä hetken aikaa odotettava.

Turvaa sisäiseen, älä ulkoiseen opettajaan.

Ilman kieltäymyksiä tai kärsimyksiä ei liene milloinkaan saavutettu mitään suurta, tai edes keskinkertaista.

Hiljaisuuden ja vaitiolon merkitys on siinä, että sillä tavoin puhdistamme mentaalista olemustamme ja vapaudumme siitä pyydeluonnosta, joka liittyy mentaaliseen substanssiin. Hiljaisuuden ja harkitun vähäpuheisuuden kautta voimme rakentaa korkeampaa intuitiivista mieltämme.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 12

Teosofi 5 1993

Henkisen elämän ei tule erota terveestä ja luonnonmukaisesta elämästä.

Luonteensa jalostaminen ja hyveiden harjoittaminen ovat tärkeitä. Ne luovat vakaan perustan mystiselle etsinnälle. Ilman moraalista puhdistautumista ja kokonaisvaltaista luonteen jalostamista mystinen elämä on vailla perustaa.

On olemassa kaksi pääasiallista henkisen tien muotoa, pitkä ja lyhyt tie. Pitkää polkua kulkiessamme luotamme hitaaseen, varmaan, tasaiseen ja asteittaiseen kehitykseen. Sen perustana on moraalinen itsekasvatus ja sitkeä luonteenrakennus. Siinä yritämme ruohonjuuritasolla kasvattaa luonnettamme, korjata puutteitamme ja puhdistaa motiivejamme epäitsekkäämmiksi. Voittamalla alemman itsemme pyrimme tuntemaan korkeamman itsemme ja löytämään sen rauhan ja puolueettomuuden. Toinen, lyhyempi ja jyrkempi tie on sellainen, jossa pyrimme kokonaan ylittämään egon ja persoonallisuuden alueen kaikkine rajoituksineen ja saavuttamaan vapaan ja valaisevan sielunenergian tason. Omistautumalla, antautumalla ja avautumalla, jatkuvalla meditaatiolla, pyrimme siirtämään tietoisuuden keskipistettä yhä ylemmäksi kohti henkistä ykseystietoisuutta. Tässä ja nyt ilman mitään ehtoja voimme kaikki kokea sisäisen ytimemme vapauden, puhtauden, valon ja syvän rauhan. Voimme edelleen tuoda ne jokapäiväiseen elämäämme.

On tärkeää tiedostaa heikkoutensa ja pyrkiä korjaamaan ne. Kenties vielä tärkeämpää on tavoittaa syvässä hiljaisuudessa henkinen olemuksemme ja viipyä sen eheyttävässä ja parantavassa energiassa ja valossa.

Mitä syvemmin olemme kosketuksissa sisäiseen valoon olemuksemme ytimessä, sitä helpompi meidän on myös muuntaa ja kirkastaa ulkoinen olemuksemme ja tietoisuutemme reuna-alueet.

Henkisen polun alkuvaiheessa on kriittinen vaihe, jossa maallinen ja itsekeskeinen persoonallisuus ja vielä heikko sielullinen luonto ottavat mittaa toisistaan. Ne käyvät ikään kuin valtataistelua keskenään. Henkistä pyrkimystä ei silloin missään tapauksessa tulisi jättää kesken. Tällöin olisi ehdottomasti luovuttava alemman minän itsesuojelu- ja valtapyrkimyksistä ja antaumuksen kautta tavoitettava sisäinen ihminen ja korkeampi sielullinen luonto. Vain silloin voimme H. P. Blavatskyn Hiljaisuuden äänen sanoin levätä ”sen suuren linnun siivillä, joka ei ole syntynyt eikä kuole, vaan on AUM kautta ikuisten aikojen”.

Syvässä henkisessä muutoksessa meidän on sulatettava ulkoinen olemuksemme osaksi sisäisyyttämme ja käännettävä sisäpuolemme ulospäin.

Omahyväinen ihminen pelkää nöyrtymistä, sillä se paljastaisi hänen pienuutensa ehdottoman Olemisen rinnalla.

Hiljaisuudessa tulemme punnituiksi sen mukaan, kuinka paljon kykenemme vastaanottamaan taivaallista valoa, vai olemmeko vain täynnä itseämme, omaa pimeyttämme, jota pidämme valona.

Sydämessämme on enemmän tilaa korkeimmalle kun kiinnostuksemme sekä itseämme että luotuja kohtaan heikkenee.

Jumaluus voi ilmetä kauttamme kun olemme täysin tyhjät itsestämme.

Ei ole väliä millä nimellä me tätä sisäisyyden tai hengen tai valon uskontoa tai filosofiaa kutsumme. Hengellä ei ole nimeä, muotoa, väriä, ääntä tai makua. Se ei ole rajoitettu mihinkään kulttiin, uskontoon tai aatteeseen. Sama henki asuu niin uskovien kuin ei-uskovienkin, niin kristittyjen, buddhalaisten, hindujen kuin muslimienkin sydämessä.

Tarvitsemme yksinäisyyttä ja yksin olemista vapautuaksemme väärästä ja usein pakonomaisesta yhteydestämme toisiin ja löytääksemme vapaan ja rakkaudentäyteisen yhteyden heihin.

Mietiskelyä emme harjoita samassa mielessä kuin esimerkiksi tenniksen pelaamista tai viulunsoittoa. Viimemainituissa minä on läsnä kun taas ensin mainitussa se on poissa. Edistynyt meditaatio on vastakohta kaikkien asioiden harjoittamiselle. Se on vapautumista kaikista pakoista ja rajoituksista. Se on sisäistä avautumista rajattomuudelle.

Meditaatio vapauttaa vähitellen sisäisen ihmisen muotojen kahleista.

Meditaation kautta voimme solmia tietoisen suhteen oman henkemme ja maailmankaikkeuden hengen välille.

Meditaatiotekniikat ovat aloittelijoille. Vapautunut yksilö ei ole sidottu niihin.

Emme voi tuntea korkeinta ja samalla elää.

Hiljaisuus on minän kuolema. Hiljaisuus on puhtaan tietoisuuden puhdistava ja hävittävä voima.

Tyhjyys, joka on kaikkien mielensisältöjen poissaoloa, on äärettömien mahdollisuuksien tila.

Tunteaksemme korkeamman itsemme meidän tulisi vapautua alemmasta, persoonallisesta itsestämme, inhimillisestä, liian inhimillisestä luonnostamme, joka on kiintyvä, turvallisuushakuinen, tunteellisesti riippuvainen ja onnea laskelmoiden etsivä.

Löytäessämme korkeamman itsemme meiltä katoaa luonnollisesti kiintymys alempaan itseemme ja maalliseen persoonallisuuteemme.

Mietiskelyn kautta pääsemme yhteyteen sielumme kanssa ja voimme silloin tuoda alas sen inspiroivan ja valaisevan voiman, mutta se ei välttämättä suoranaisesti vaikuta luonteemme ja moraalimme kehitykseen. Puutteet niissä voidaan korjata vain itsekasvatuksella jokapäiväisen elämän tilanteissa.

Mitä vähemmän tuhlaamme fyysistä, tunteellista tai älyllistä energiaa, sitä enemmän sitä riittää sisäiseen muutostyöhön, salaiseen alkemiaan, jossa kaikki se, mikä meissä on maallista ja epäpuhdasta, puhdistuu ja muuttuu pyhäksi uhratessamme sen korkeimmalle.

Saavutamme suuren tyyneyden ja tyytyväisyyden havaitessamme, että sisäisessä henkisessä yhteydessä meillä on kaikki mitä me todella tarvitsemme ja kaipaamme. Henkinen lähteemme tarjoaa meille riittävästi lämpöä, turvaa, rakkautta ja iloa. Miksi kaipaisimme yhtään sen enempää?

Jumalainen elämä ajattomassa tietoisuudessa on elämää yläpuolella murheiden, tuskan, epävarmuuden ja tietämättömyyden, yläpuolella kaiken etsimisen, ristiriitojen, itsekkyyden ja persoonallisen pätemisentarpeen. Se tuo meille välittömän varmuuden kuolemattomasta ja katoamattomasta olemuksestamme fyysisen muotomme ja maallisen persoonallisuutemme takana.

Osana universaalia elämää me sekä tiedämme että tunnemme olevamme kuolemattomia. Muodot muuttuvat ja katoavat, mutta elämä niiden takana säilyy ajasta aikaan. Maallinen minämme on vain tiivistymä siitä katoamattomasta henkisestä substanssista, joka on kaiken älykkyytemme ja elinvoimamme lähde.

Kohotessamme ajan ja muutoksen tuolle puolen, levätessämme transkendentissa itsessämme, voimme uskoa, että maailma sisäiseltä puoleltaan on täydellinen ja että se näkyvältä puoleltaan etenee kohti saamaa täydellisyyttä.

Turva, joka ei petä, on turvaa Jumalassa. Muu turva voi olla käytännöllistä, mutta se on pidemmän päälle epävarmaa.

Me haluamme vapautua eristyksestämme ja yksinäisyydestämme ja kokea yhteyttä luontoon, Jumalaan, tähtiin ja muiden sieluihin. Me haluamme laajentua ja sisällyttää itsemme osaksi kaikkeutta.

Rakkaus vapauttaa meidät erillisyydestämme ja itsekeskeisyydestämme.

Henkinen kasvu merkitsee myös sitä, että kykenemme sympaattiseen yhteyteen yhä useampien yksilöiden, hyvin erilaisten ihmisten kanssa.

Olemme sitä rikkaampia ja laajempia persoonallisuuksia mitä enemmän kykenemme kurkottamaan itsemme ulkopuolelle ja olemaan yhteydessä entistä laajempaan elämän piiriin.

Meidän ei tarvitse ohjata rakkauden, myötätunnon, syvän yhteyden ja ykseyden tiloja ja kokemuksia tahdonalaisesti, sillä korkeampi tahto tekee sen puolestamme. Myös kanssakäymisessä koettu sielujen yhteys on täysin spontaania ja ei-tahdonalaista.

Emme milloinkaan tule kärsimättömiksi kun sovitamme pyrkimyksemme suuren kokonaisuuden pyrkimyksiin.

Henkisen elinvoimaisuuden salaisuus on siinä, että elämme ja toimimme sovussa jumalallisen elämän ja sen lakien kanssa.

Henkisen tien ei tulisi olla tapa paeta maailmaa, vaan löytää syvempi yhteys siihen. Sen ei ole myöskään tulisi olla tapa paeta velvollisuuksiaan tai ongelmiaan. Se voi antaa meille voimaa vastata elämän haasteisiin. Se voi antaa elämälle syvemmän perustan.

Sisäisen elämän tarkoituksena on laajemman ja rikkaamman ulkonaisen elämän toteuttaminen.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 11

Teosofi 4 1993

Eläkäämme luonnon mukaisesti, sen syvimmän luontomme mukaisesti, joka ei ole yhteisön tai kulttuurin tuote, vaan joka on luomaton ja alkuperäinen henkinen luontomme. Olkoon se oppaamme polulla.

Polkua on mahdotonta kulkea nojautumalla ulkonaiseen tietoon. Viisaus ei voi olla missään itsemme ulkopuolella.

Äly tuo ainaisen epäilyn siitä, mikä on totta tai valhetta, oikeaa tai väärää. Henkinen johdatus on taas jotain varmaa ja epäilemätöntä.

Ihmisessä asuu suuri tahdonvoima. Emme kuitenkaan useinkaan käytä sitä niin kauan kuin elämämme sujuu mukavasti muutenkin.

Puutteemme ovat meille osoitettu työmaa.

Väärä samastuminen ruumiiseemme ja persoonallisuuteemme on ongelmiemme ydin.

Useat ongelmamme ovat vain ajatuksellisia luomuksia. Mitä enemmän ajattelemme niitä, sitä enemmän myös ylläpidämme niitä. Toisinaan on parempi antaa niiden olla ja haihtua syvään hiljaisuuteen.

Joka kiinnittää suhteettomasti huomiota olemassaolon negatiivisiin puoliin, sitoo itsensä niihin.

Sisäinen elämä saattaa olla joskus ainoa tie henkiseen kehitykseen virikeköyhässä tai muuten ristiriitaisessa tai epäviihtyisässä ympäristössä.

Jollemme löydä rakkautta ihmisistä, meidän on etsittävä sitä Jumalasta.

Etsijän tulisi löytää kaikkien maallisten ja ajallisten tarpeiden takaa yksi suuri henkinen tarve, sulautua absoluuttiin, perimmäiseen todellisuuteen, ja kulkea sen avulla joogan tietä.

Kääntyessämme Jumalan puoleen hän paljastaa meille vähitellen oman luontonsa.

Tosi palvontaan ryhdymme koko olemuksellamme ja täydestä sydämestämme. Antaudumme silloin korkeammalle voimalle, joka saa vapaasti työskennellä meissä.

Jumalamme on mustasukkainen. Hän kostaa aina uskottomuutemme vetäytymällä luotamme, tai paremminkin me itse loittonemme silloin hänestä. Jokainen askeleemme häntä kohti on lunastettava luopumalla turhuuksista ja vapautumalla epäjaloista tottumuksistamme ja itsekkäistä pyyteistämme. Meidän on lähestyttävä häntä rakkauden teoilla, rukouksella ja antautumisella.

Ymmärtäessämme oman etumme emme enää pidä uhrauksena vaan ilona sitä että luovumme jostain vähempiarvoisesta paljon arvokkaampien ja merkityksellisempien asioiden vuoksi.

Jos emme rukoile vain saavuttaaksemme jotain persoonallista etua, vaan jos rukouksemme on itsetarkoitus, jossa pyrimme aitoon yhteyteen korkeimman kanssa, siihen tullaan aina myös vastaamaan, joskaan ei aina odottamallamme tavalla.

Maailman murhetta ja kärsimystä emme voi paeta suurimpienkaan rikkauksien ja ylellisyyksien suojiin. Turvamme on kiintymätön puhdas tyyni tietoisuus. Pelastuksemme on sisäinen hartauselämä ja jumalallis-henkisen todellisuuden yhä syvempi kokeminen.

Miten turhaa ja turhauttavaa on onnen etsintä ulkopuolisista asioista.

Autuutta on tuntea yksi ylin todellisuus, kärsimystä on olla erossa siitä.

Käännä eläimellinen magnetismi, vetovoima alaspäin kohti ainetta ja aisteja, jumalaiseksi magnetismiksi, vetovoimaksi ylöspäin kohti henkeä ja Jumalaa!

Aistikokemus ei voi merkittävästi muuttaa tai kohottaa tietoisuutemme tasoa. Monenlaiset kiihdyttävät ja viihdyttävät kokemukset kohottavat sitä hetkellisesti, jonka jälkeen se palaa takaisin alkuperäiseen tilaansa. Vaatiessamme jatkuvasti voimakkaita aistikokemuksia ja värikkäitä tapahtumia säilyttääksemme mielenkiintomme elämään, tietoisuus ei milloinkaan pysähdy kysymään omaa luonnettaan. Se ei myöskään laadullisesti kehity miksikään.

Tapa aistiesi nälkä jotta eläisit vain siitä ravinnoista, joka on näkymätöntä ja kuulumatonta.

Uhratkaamme tietoisuutemme korkeimmat huiput vieläkin korkeammille. Tämä on jatkuvan edistyksen tae.

Olemisen mystisen läsnäolon voima voi kasvaa meissä kun meillä ei ole mitään omia tarpeita tai pyrkimyksiä, pysytellessämme omassa luonnollisessa hiljaisuudessamme kaipaamatta kenenkään huomiota, kääntäessämme maailmalle selkämme.

Hiljaisuuteen vetäytymisen kautta voimme varastoida itseemme jumalallista energiaa. Kun me emme toimi, maailmankaikkeus toimii meissä. Tämän jälkeen oma toimintamme on taas täynnä voimaa ja jumalaisen olemisen iloa.

Maallinen minämme on lyhytjännitteinen. Se haluaa kaikkien asioiden toteutuvan omien erillisten pyyteidensä mukaiseksi. Todelliset henkiset mahdollisuutemme sisältyvät kuitenkin kuolemattoman henkisen itseytemme laajempaan olemukseen, joka elää maallisten toiveiden tuolla puolen. Tähän tietoisuuteen meidän tulisi kasvaa!

Pyyteetön elämänasenne merkitsee ennen kaikkea sitä, että mielemme on vapaa liiallisista pyyteistä, ei niinkään sitä, että tukahduttaisimme luonnollisia tarpeitamme

Vain pyyteetön mieli voi olla vastaanottavainen sille, joka ylittää mielen.

Ilo säilyy kun emme pyri omistamaan sitä.

Etsimme kiinteyttä ja pysyvyyttä elämästä. Sitä ei kuitenkaan ole. Elämä on virta.

Elä ylellisesti ja jätä tyhjä tila jokaisen henkäyksen, teon ja ajatuksen välille. Tyhjässä asuu täysi.

Valaistuksen tilassa tietoisuutemme on korkeimmalla ja autuaimmalla värähtelytasolla. Jokainen mielen ja tietoisuuden liike, joka vetää meitä kohti aistimaailmaa ja alemman mielen tasoa, on siihen verrattuna kärsimystä.

Kun olemme todella tietoisia maailmankaikkeudesta, ehkä silloin maailmankaikkeus on tietoinen kauttamme.

Viisaalle maallinen on usein pyhää ja pyhä yhtä usein maallista.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 1

Teosofi 6 1990

Miten voi löytää elämän todelliset arvot, ellei pohjiaan myöten koe elämää, eksy sen pimeisiin kuiluihin ja kohoa yleviin korkeuksiin?

Jos ihminen olisi vain sokeiden kosmisten lakien tulos, noussut tietoisuuteen sattumanvaraisista aineen prosesseista, hänen täytyisi olla täydellisen yksin, hylättynä lohduttoman tietoisuutensa varaan.

Jokaisella aistilla on kohteensa, johon se on suuntautunut. Korvalle avautuvat äänet ja musiikki, silmälle luonnossa havaittavat värit ja muodot. Samalla lailla eri tarpeita palvelevat niitä vastaavat kohteet, nälän tunnetta ruoka, sukupuoliviettiä toinen sukupuoli. Eikö sitten myös henkistä tarvetta tai henkisiä tarpeita varten ole olemassa oma maailmansa, josta henki elää? Muutoinhan ihminen olisi kaikkein irrallisin maailmasta juuri sen kyvyn perusteella, joka on katsottu olevan hänessä korkeinta. Silloin ainoastaan aistit olisivat lähinnä todellisuutta, mutta henki kauimpana siitä, ainoastaan välillisesti todellisuuden kanssa tekemisissä. Eikö siitä olisi seurauksena tietty yksinäisyys, irrallisuus muun luomakunnan kanssa?

Eikö intuitio, sisäinen aisti kerro meille ihmismielen syvistä lähteistä, henkisistä todellisuuksista?

Jollei ihmisen hengelle ja luovalle kyvylle avaudu jotain itsenäistä todellisuutta, kuinka sitten on syntynyt kaikki maailman taide ja mytologia ja kirjallisuus? Sehän on suunnattoman paljon rikkaampaa kuin mikään, minkä voitaisiin ajatella syntyneen pelkästään ulkomaailman pohjalta.

On olemassa myös sellaista henkistä nälkää, jota kirjat tai musiikki eivät voi tyydyttää, välitöntä hiljaisuuden ja korkeamman todellisuuden nälkää.

Meditaation korkeimmilla asteilla kaikki muuttuu aivan hienon hienoksi ja läpikuultavaksi tapahtumiseksi. Sellaista äärimmäisen hienoa liikkuvuutta ei voi verrata mihinkään fyysisessä todellisuudessa olevaan. Se on kirkas, tyyni, myönteinen tila, joka valtaa ihmisen silloin, kun mieli on hiljaa.

Meditaation kokemus on uskomattoman moninainen ja vaikeasti jäsennettävissä. Se on joka kerta erilainen, ainutkertainen kokemus. Toisinaan se on pelkkää työtä, mielen keskittämistä, toisinaan avautumista universumin elämälle, joka meditoi sinussa.

Meditaation prosessin edetessä värähtelyt muuttuvat koko ajan karkeammista ja voimakkaammista hauraammiksi ja hienommiksi, ympärillä kaikki ohenee ja ottaa liikkuvamman muodon.

Yksipuolinen tiede hävittää uskon, salaisuuden, mysteerin. Se alistaa tajunnan rationaaliselle elementille, jolloin tunne ja ajattelu jakautuvat.

Mihin voi ihmisarvo perustua, jos ihmisen tahto ei ole vapaa, jos hän siis etsii kaikkeen toimintaansa syyn ulkopuoleltaan? Se on samaa kuin selittää, analysoida itsensä hajalle! Sen mukana tulee myös uskonpuute, lamaannus, estynyt energia, kuolema ja kärsimys. Tämä nurinkurinen ajatustapa on osa koko sivilisaatiomme sairautta.

Ihmisessä piilee suuri muutosvoima, uudistumisen kyky. Kukaan ei tiedä mitä hänestä voi tulla. On harhaluulo tutkia ihmistä ”esineenä”, jonakin valmiina ja määrättyjä lakeja noudattavana olentona. Ihmistä ei mikään teoria voi vangita kaavoihinsa. Muutoksen, mahdollisuuden, kehityksen kategoria on itsessään enemmän kuin kaikki mitä hänestä on tähän mennessä tiedetty.

Toisinaan mielen syvimmät ja hiljaisimmat alueet ovat hyvin vaikeita saavuttaa. Aistilliset halut ja seuran kaipuu tekevät mielen rauhattomaksi, mutta jooga on niiden voittaja. Tyyneyden saavuttamiseen näyttää kuluvan kauan aikaa. Se vaatii useana päivänä keskittynyttä meditoimista.

Sisäisiä kokemuksia on hyvin vaikeaa käsitteellistää. Niiden suhteen voi niin helposti mennä harhaan ja kuvitella niiden merkitykset.

Ulkonaisen tiedon varaan rakennettu elämä on auttamattoman illusorista. Ihmisessä on salaperäistä viisautta, jota pitää osata kuunnella.

Henkisellä tiellä meidän tulee avata itseämme, oppia kuuntelemaan itseämme, myöntää itsemme, luottaa tunteisiimme, olla pelkäämättä, uskoa.

Viha ja rakkaus ovat maailmassa vaikuttavia perusvoimia. Niiden määrästä ja suhteesta riippuu ihmiskunnan kohtalo. Rakkaus on kuin vesi ja auringonvalo kasville, omalla voimallaan ne saavat kasvin kukoistamaan. Viha on tuhoavaa, kaikelle kehitykselle ja onnelle vastakkaista, se on sukua kuolemalle. Samoin kuin viha on tuhoavaa lähimmäiselle, se on sitä ennen kaikkea ihmiselle itselleen. Se typistää persoonallisuuden, tappaa järjen ja johdonmukaisen ajattelun, kovettaen ihmisen sisäisesti ja ulkonaisesti.

Ihmisen suuruuden mitta on hänen rakastamisen kyvyssään. Rakkaus ei ole vain kiintymystä lähimmäisiinsä, vaan kurkottamista kaikkien elämää rakentavien voimien puoleen. Mitä enemmän ihmisessä on rakkautta, sitä laajempi hän on.

Rakkaus on energian korkein, sen ykseytynein muoto. Viha on alhaisin. Viha syntyy hajanaisuudessa, kaaoksessa, rakkaus ykseydessä, kosmoksessa. Maailmankaikkeuden korkein energian muoto: Jumala eli rakkaus.

Usko on persoonallisuutta yhdistävä voima. Se saattaa sielun harmoniaan ja sopusointuun karistaen pois epäilyn ja epäsovun. Terve usko on uskoa omaan kokemukseen, itsetuntemuksen mahdollisuuteen, elimistön viisauteen. Usko on luova. tila, jossa kohtamme maailman avonaisena ja luottavaisena.

Kun ihminen astuu muutoksen tielle hän saattaa tuntea olevansa kuin jossain maailmojen välissä. Ellei hän varjele itseään, arkielämä ihmisten kohtaamisineen saattaa kumota kaiken sen, mitä hän sisimmässään on saanut rakennetuksi. Siksi kaiken sisäisen elämän täytyy johtaa myös ulkoisten ihmissuhteiden parantumiseen. Kehittyäkseen hänen täytyy löytää perimmäiselle sieluntunnolleen aina vastakaikua ulkopuoleltaan.

Ihmisen elämää ei johdata muu kuin alitajunta. Meidän perimmäiset unelmamme ja pyrkimyksemme ovat ehkä lähtöisin juuri sieltä. Emme juurikaan tiedä minne oikein kuljemme ja mitä pohjimmiltaan tavoittelemme. Jokin kaipuu, tuntemattoman kutsu taikka tyytymättömyys vallitsevaan ajaa meitä eteenpäin. Kaikesta uudesta ilosta ja elämän voimasta saamme kiittää tuota perimmäistä liikevoimaa, tuntematonta tahtoa. Saadaksemme selville, mitä tuo tahto perimmältään on, ihmisen on noudatettava sisimpänsä ankaraa kehotusta: tule siksi mikä olet!

Ei ole vain yhtä suoraa tietä johonkin henkiseen päämäärään. Maailma huvituksineen vetää meitä puoleensa ja se tahtoo kääriä meidät unettavaan syleilyynsä. Sitä vastaan meidän on taisteltava.

Laumasielu yrittää paeta itseään. Kaikki muut paitsi pyhimykset teemme niin.

Olemassa oleva ei ilmene täydessä laajuudessaan. Ryömimme vain jossain tapahtumien pinnalla. Mutta tuntosarvemme ulottuvat syvyyteen.

Välähdyskin korkeammista maailmoista voi muuttaa elämän suunnan, antaa sille uuden ja ylevämmän kurssin.

Uuden maailmankuvan syntyminen, uuden todellisuuden löytäminen itsestään voi olla outo, tuskallinen kokemus. Kaiken joutuu arvioimaan uudelleen.

Vapaus on sopusointua ihmisolemuksessa, sielun ja ruumiin harmoniaa. Siihen sisältyy myös luovuus, intensiivisyys, elämän laatu. Se on tila jossa alempi minä on kuollut, jossa kaikki vastustus, negativiteetti on hävinnyt. Mitä enemmän ihmisessä on ykseyttä, sitä enemmän hänessä on vapautta. Mutta korkeimmillaan tuo vapaus ei ole persoonallista vapautta, vaan universaalin yliluonnon vapaata itseilmaisua yksilössä.

Kehityksen esteitä ovat: pelkuruus, suuruudenhulluus, eristäytyminen, ymmärryksen ja harkinnan puute, henkisten kokemusten janoaminen ja niiden luonteen väärinkäsittäminen. Ristiriitainen mieli ja voimakkaat pyyteet ovat myös vakavat esteet, kulkeminen halujensa mukaan. Totisesti itsensä voittaminen on vaikeaa.

Arkinen elämä on juuri se tärkeä pelikenttä, jossa ihmisen olisi vahvistettava luonnettaan. Yhtä tärkeää on meditoida säännöllisesti ja pysyä kärsivällisenä.

Sisäisessä elämässä ei ole välttämättä viisasta sukeltaa sellaisille kokemuksen tasoille, joita ei voi vastaanottaa tyynenä ja joiden laatua ei pysty käsittelemään. Ei ole myöskään hyväksi kokea liian syvää kuilua meditaatiotilojen ja arkitietoisuuden välillä.

Tietyn pisteen jälkeen ei ole hyväksi pyrkiä eteenpäin sisäisessä kokemuksessa ennen kuin on kehittänyt moraalista laatuaan ja voimakasta järkkymätöntä mieltä. On säilytettävä tasapainonsa silloin, kun hylätään kaikki tuttu ja tavoitellaan tuntematonta.

Meditaatio on helpompaa, kun sen aloittaa jo valmiiksi keskittynyt ja dynaaminen mieli. Silloin kun mieli on tasapainoinen ja vireästi suuntautunut ulospäin, sen voi myös helposti kääntää sisäänpäin.

Meditaation korkeimmat asteet eivät voi toteutua ilman Jumalaa. Meditaatiossa on välttämätöntä luottamus, on tunnettava itsensä turvatuksi lähestyttäessä tuntematonta. Se syntyy Hänen ajattelemisestaan ja Häneen turvautumisestaan. Muussa tapauksessa mikään ei takaisi, että kuljet oikeaa tietä ja että sinulle tapahtuisi se hyvä, mikä kehityslakien mukaan tulisi tapahtua.

Joskus mielensä hallitseminen on vaikeaa. Havaitsemme, että mitä enemmän häiritseviä ajatuksia yrittää vastustaa, sitä sisukkaammin ne tunkeutuvat mieleen. Juuri niiden vastustamisen ja poistunkemisen pyrkimys saakin ne tulemaan sisälle. Sellaisessa tilanteessa oikea asenne on nöyryys ja oman rajallisuutensa hyväksyminen.

Epäpuhtaat ajatukset ovat merkkinä siitä, että jokin meissä kapinoi muutosta vastaan. Ne ovat alitajuisen minän puolustuskeino, jolla ne tahtovat turvata valta-asemansa sydäntä ja järkeä vastaan. Meditaation virrassa ne huuhtoutuvat lopulta pois kuin kitkaa tuottava epämuodostuma.

Ihmisen on tultava kokonaan virtaviivaiseksi, sovittauduttava kaikkiallisen hengen liikkeisiin ja lainalaisuuksiin.

Toimittajan huomautus. Katkelmia sisäiseltä tieltä sarja perustuu Teosofi lehdessä vuosina 1990-1995 julkaistuihin kirjoituksiin. Niitä on äskettäin enemmän tai vähemmän karsittu ja muokattu. Alkuperäisistä lehdessä julkaistuista mietelmistä sanoisin sydäntäni huojentaakseni sen verran, että niiden taso oli tavattoman vaihteleva. Joukkoon mahtui valitettavan paljon myös täydellisiä rimanalituksia. (Toivottavasti näissä korjatuissa niitä ei enää ole, ainakaan montaa). Nämä nykyiset vastaavat enemmän sitä mitä silloin yritin ja halusin sanoa. Osaa niistä on käytetty jossain muodossa kirjassani Sisäinen tie.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 2

Teosofi 1 1991

Meditaatio, siinä yhtyvät elämä ja kuolema. Epätäydellinen katoaa. Jäljelle jää kirkas läsnäolo.

Meditaatio palauttaa meidät takaisin olemisen virtaan, avaa sielun ovet, riisuu meidät alastomiksi.

Meditaatiossa ei ole läsnä vain ihminen itse, vaan myös näkymätön, yliaistillinen maailma.

Toisinaan on kaikkein vaikeinta olla hiljaa ja kohdata itsensä. Sisimmässämme asuu jotain itsepäistä, pahaa ja ristiriitaista, joka vastustaa kaikkea muutosta. Olemme liian kiintyneitä menneen persoonallisuutemme tekijöihin. Mutta meditaatiossa meidän olisi opittava luovuttamaan itsemme, antautumaan takaisin sille voimalle, joka meidät on synnyttänyt.

Vaikeaa on olla ihminen, koska emme ole yksi yhteneväinen asia, vaan meissä on monta olemusta ja puolta.

Ihmisessä asuu aistillinen ja henkinen olemus. Elämän epäjohdonmukaisuutta on, että häntä pitää vallassaan milloin toinen ja milloin toinen. Kaikki elämän ristiriidat aiheutuvat niiden välisestä perustavasta ristiriidasta. Niiden välille olisi opittava luomaan siltaa.

Maailmanarvoituksia voidaan ajatella ulkokohtaisesti ja teoreettisesti, mutta mitä on mennä ajatusten tuolle puolen, koko olemuksellaan lähestyä tuntematonta todellisuutta?

Älyllisyydestä tulee helposti vain epäröintiä, valinnan lykkäämistä, välimatkan ylläpitämistä ihmisen mahdollisuuksiin.

Mikään teoria ei voi opettaa ihmiselle itsetuntemusta.

Tuntematon pelottaa, mitä ei ymmärretä, mikä on elävä ja pulppuava mysteeri. Siksi suojaudumme käsityksillä, jotka tuovat turvallisuutta.

Ihmisen täytyy kypsyä käytännön elämän koulussa lujittamalla ja vahvistamalla itseään ja kehittämällä rakkauden voimaa ennen kuin hän voi nousta meditaation korkeimmalle asteille.

Tahto ja valinnanvapaus ovat ihmisen alkuperäisiä ominaisuuksia. Ne ovat aina olemassa vaikkakin kuinka minimaalisina. Tahto, vapaus ja luova energia liittyvät kiinteästi toisiinsa. Tunne tämän tahdon, luovan energian olemassaolosta vahvistuu sitä mukaa kuin ihminen tekee tietoisia ja vapaita valintoja.

Luovuus on vapautumista auktoriteeteista, persoonattoman mahdin kahleista, kaikista ulkoapäin asetetuista pakoista, jotka kuristava elämää. Luovuus tarkoittaa, että ihminen toimii vapaan valintansa ja moraalisen tajunsa mukaisesti.

Yhä suurempi luovuus merkitsee, että kaikki maailmassa jo oleva on suhteellista, se merkitsee kaiken tunnetun ylittämistä.

Kuitenkin, mihin usein käytetään se energia, joka ihmisen luovassa ydinolemuksessa on? Usein se jähmettyy. Se muuttuu jäykiksi normeiksi, kiinteiksi arvoiksi ja kyselemättömiksi uskomuksiksi.

Jos on luovuutta, itsenäisilmaisemista, vapaasti virtaava energiaa, ei ole vihaa. Ne ovat vastakkaisia voimia. Energia sitoutuu vihaan ainoastaan silloin, kun sitä ei osata käyttää luovasti ja älykkäästi.

Voimme avata mielemme ja sydämemme portit vain kulkemalla itsemme kohtaamisen ja itsemme voittamisen tietä.

Sisäisellä tiellä kaiken vanhan itsekeskeisyyden ja hengen ja Jumalan pelon tulee meissä kuolla.

Meditaatio on hämmästyttävin ja suurin mysteeri, jonka ihminen voi kohdata. Mitkä ovat sen rajat ja mahdollisuudet? Ne ulottuvat kenties yhtä kauas kuin ihmisen tahdonvoima ja pyrkimys jumaluuteen. Tietyssä vaiheessa yksilöllinen tahto kuitenkin sulautuu kaikkialliseen tahtoon, kun ensimmäinen suuri taistelu on taisteltu ja erillisyyden panssari murrettu.

Meditaatio on avointa ja tietoista vuorovaikutusta yksilön ja maailmankaikkeuden välillä.

Meditaatiossa kohdataan transkendenssi, henkinen todellisuus.

Meditaatiossa edistys toteutuu yliaistillisten voimien ja laatujen vastaanottamisena. Se on salaperäistä työtä, joka saa ihmisessä aikaan asteittaisen uudestisyntymisen.

Henkisellä tiellä mikään muutos ei ole totaalista ja äkkinäistä. Olemme valmiit menemään eteenpäin vasta kun käsityksemme ovat oikeat ja toimintamme on sopusoinnussa sisäisen elämämme kanssa.

Sisäisessä elämässä näyttäisi ikäänkuin olevan valmistavia ja vastaanottavia vaiheita.

Sisäisessä elämässä kohtaamme valoa ja pimeyttä, päivää ja yötä. Kun huippukokemukset riittävän usein toistuvat, ne muuttavat pysyvästi ihmisen suhteen todellisuuteen. Tietoisuus voi pysyvästi avartua, suurempi energia voi vakiinnuttaa valtansa. Nöyryys ja vaatimattomuus avaavat tien korkeammalle.

Ihminen on osa henkistä universumia, se on hänen elinympäristönsä. Portit hänessä ovat avoinna henkiseen maailmaan silloinkin kun hän ei itse tiedosta sitä. Miksi siis pelätä korkeampaa maailmaa jos kerran elämme siinä? Se on yhtä todellinen kuin ympäröivä fyysinen todellisuus.

Ihmissielu kurkottuu tuonpuoleiseen, mutta siten, että se on kiinteästi juurtunut tämänpuoleiseen. Ei ole kahta vaan yksi maailma.

Sisäinen tie kirja