Uusi maailmanjärjestys

  Kapitalismi on viidensadan vuoden kuluessa kehittynyt, kasvanut ja laajentunut maailmanlaajuiseksi. Valta ja varallisuus ovat keskittyneet, riistorakenteet ovat kiinteytyneet, suuryhtiövalta on heikentänyt demokratiaa ja kansalaisoikeuksia. Covid-19 petos on yritys edelleen lujittaa järjestelmää, viedä kapitalismia vielä askel pidemmälle, lopettaa hyvinvointivaltio ja oikeusvaltio ja pyyhkiä pois demokratia. Käynnissä on suuri poliittinen hanke, yritys lopulliseen vallankaappaukseen, uuden maailmanjärjestyksen, maailmanlaajuisen totalitarismin perustamiseksi.  

       Tämän salakavalan hankkeen arkkitehtejä ja toimeenpanijoita ovat laajasti katsoen finanssi-, rahoitus- ja pankkisektori, lääketeollisuus, IT ala, turvallisuuskoneisto, tiedustelupalvelut, sotateollinen ryhmittymä, energiateollisuus sekä yritysmedia. Takana ovat siis ne, jotka ovat kriisistä eniten hyötyneet ja hyötyvät. Ne ovat kasvattaneet varallisuuttaan ennen näkemättömästi samalla kun konkurssiaallot ja joukkotyöttömyys ovat koetelleet keskiluokkaa ja työväenluokkaa. Vastuussa ovat myös samat tahot, kuten Maailman talousfoorumi ja Maailmanpankki, jotka olivat mukana Event 20 pandemiaharjoituksessa ja monissa muissa vastaavissa harjoituksissa. Läsnä oli myös Kiinan hallitus. Kiina on siis juonessa mukana

       Hyökkäyksen perimmäisenä tarkoituksena on selvästi luoda ns. uusi maailmanjärjestys, perustaa kansallisvaltioiden yläpuolella oleva totalitaristinen maailmanhallinto, kumota eri maiden itsemäärääminen, kieltää niiden perustuslait, kaventaa ihmisoikeuksia ja kansalaisoikeuksia, lyödä vasemmisto lopullisesti ja perustaa maailman talousfoorumin kaavailema teknofasistinen yhteiskunta.   

     Korona kriisi on etukäteen suunniteltu ja hyvin harjoiteltu CIAn johtama sotaoperaatio hävittää maailman maista demokraattinen hallintomalli ja perustaa globaali tyrannia pakkorokotuksineen. 

     Sodan tarkoituksena on tuhota yhteiskunta ja sen normaalit toiminnat: kansalaisyhteiskunta, sosiaaliset suhteet, yhteisöllisyys, kansantalous,  elinkeinot, yrittäjyys ja perinteet. 

      Maailmanlaajuisen vallankaappauksen päämääränä on hävittää demokratiat, jyrätä perustuslait, viedä kansalaisoikeudet ja muuttaa lainsäädäntöä yhä autoritaarisemmaksi.

    Totalitarismi on omistavan ja hallitsevan luokan jäsenille ihanteellinen yhteiskuntamalli, koska siinä he voivat päättää kaikista asioista kansalaisten häiritsemättä.

           Maailman talousfoorumin suuri uudelleenasetus  

        Maailman talousfoorumi ja sen takana olevat tahot ovat selkeästi sanoneet pyrkivänsä luomaan uudenlaisen, korona kriisin jälkeisen yhteiskunnan. Sitä ennen entinen pitää tuhota. Hyvin läpinäkyvää. Tarvitaan muka suuri uudelleen asetus, uudelleen järjestely. Heidän suunnittelemansa uusi uljas teknofasistinen yhteiskunta ei ole vapaita ihmisiä, vaan orjia varten. 

         Maailman talousfoorumin ajama suuri uudelleen asetus on yhtä kuin totalitaarinen uusi maailmanjärjestys. Siinä globalisaatiota halutaan edelleen syventää, viedä se äärimmilleen. Se tulisi olemaan äärimmilleen vietyä kapitalismia ja suuryhtiövaltaa. Ohjelmaan kuuluu demokratian hävittäminen, kansallisvaltioiden ja niiden itsemääräämisen poistaminen ja rajojen avaaminen. Kaikista maista on määrä tulla banaanitasavaltoja, heikkoja valtioita vailla itsemääräämistä.  

         Kansallisten hallitusten paikan ottaa maailman hallinto, jossa päättävät ulkoapäin asetetut johtajat, finanssi eliitti, Wall Street, pieni joukko jättimäisiä yritysryppäitä kuten öljy- ja energiateollisuus, yritysmedia, tietotekniikka ala, lääketeollisuus sekä sotateollinen ryhmittymä.

         Järjestelmän ylläpitämiseen tarvitaan fasistinen ja totalitaarinen poliisijärjestys. Siihen sisältyvät kansalaisoikeuksien pysyvät rajoitukset sekä väestön täydellinen hallinta ja valvonta.

      kaikkien maiden kansalaisista tulee kolmannen maailman kansalaisia

       On turha kuvitella, että uusi maailmanjärjestys voisi koskaan kunnioittaa ihmisoikeuksia ja palvella kansalaisia, tuoda meille paremman tulevaisuuden ja maailman. Kun sen rakentaminen aloitetaan valheella ja ihmisarvon polkemisella myös jatko tulee olemaan samaa. Järjestelmässä, jonka luominen alkaa rikoksella ihmisyyttä vastaan, kansanmurhilla ja sotarikoksilla, kansalaiset eivät koskaan olisi mitään muuta kuin alamaisia ja orjia, ei täysivaltaisia kansalaisia. Kun nyt kaikki korona kriisiin liittyvä on valhetta ja petosta niin elämä sellaisessa järjestelmässä tulisi olemaan kuin George Orwellin romaanissa 1984, missä totuus ja valhe kääntyvät päälaelleen ja missä vankeus on vapautta. Uudessa maailmanjärjestyksessä harvat ja valitut omistavat kaiken ja päättävät kaikesta. Hallitusten tehtävänä on heidän toiveidensa toteuttaminen, kansalaisten tehtävänä on heidän määräystensä noudattaminen. Kansalaisten osana on ”olla onnellinen omistamatta mitään”. Luvattu onni on tietenkin valhetta. Elämä sellaisessa yhteiskunnassa tulisi olemaan äärimmäistä hyväksikäyttöä ja riistoa, manipulaatiota ja orjuuttamista. Vapaita tulisi olemaan enää ainoastaan 1 %, omistava ja hallitseva luokka.  

        Rokote on esimerkki siitä miten homma tulee jatkossa toimimaan. Globaalien suuryritysten säätelemättömät ja vahingolliset tuotteet tuputetaan kansalaisille valheiden saattelemana. Lääkeyhtiöt kaappaavat entistä vahvemmin haltuunsa lääketieteen koulutuksen ja terveydenhoidon mukaan lukien lasten ja vanhusten hoidon. Suuryhtiöt ohjaavat yhä enemmän koulutusjärjestelmäämme. Valtion laitokset muovataan palvelemaan ylikansallista kapitalistista eliittiä. Mediaa tulee luonnehtimaan äärimmäinen manipulaatio ja mainonta. Aito tiede ja lääketiede joutuvat marginaaliin. Päämääränä on hallinnon diktatuuri, taloudellinen diktatuuri, lääketieteellinen diktatuuri, mediadiktatuuri ja teknokraattinen diktatuuri.      

      Olemme jo nyt kuin entisten siirtomaiden asukkaita. Meitä kohdellaan niin kuin läntiset valloittajat kohtelivat ja edelleen kohtelevat maiden alkuasukkaita. Rikkaiden länsimaiden järjestämät lääketieteelliset kokeilut ja joukkomurhat ovat aina olleet arkipäivää kehitysmaissa. Bill Gatesin vuosikymmeniä toteuttamat rokotusohjelmat siellä ilmentävät edelleen tätä äärimmäistä hyväksikäyttöä, väkivaltaa ja rasismia. Nyt se tullut tännekin. Kaavaillussa uudessa maailmanjärjestyksessä kaikkien maiden kansalaisista tulee kolmannen maailman kansalaisia, joita kohdellaan ihan miten tahansa. Yhtiökolonialismista tulee normi.  

        Mukautumalla ja alistumalla korona mielivaltaan varmistamme sen että me ja jälkeläisemme tulevat olemaan ainoastaan hyväksikäytön kohteita, alempaa luokkaa ilman oikeuksia.      

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *