Luonnonniittyjä tienvarsille

Keskisuomalainen 20.7. 2021

Tänä kesänä ensimmäistä kertaa Jyväskylän kaupunki on jättänyt monin paikoin nurmikot leikkaamatta. Se on perustanut niiden tilalle luonnonniittyjä tarjoten luonnonkukille ja hyönteisille elinmahdollisuuksia. En ole varma onko se paljoakaan vaikuttanut tienvarsien nurmikoiden hoitoon.

Pyörän selästä olen mielenkiinnolla seurannut kaikkialla niittyjen ja tien vierustojen heinikoiden elämää. Menettelyllä näyttäisi olleen välittömästi myönteinen vaikutus. Perhosia on näyttänyt olevan aikaisempaa enemmän. Olen havainnut isoja ja pieniä hopeatäpliä, muutamia keisarinviittoja, eri lajien nokiperhosia, kaaliperhosen sukulaisia, satoja sitruunaperhosia ja nokkosperhosia, joitain ohdakeperhosia, yhden pikkukultasiiven, muutamia sinisiipiä ym.. Lisäksi tulevat mesipistiäiset ja muut tärkeät hyönteisryhmät, joita ei ehdi tarkemmin havainnoimaan. Perinteisten niittyjen vähentyessä teiden pientareista on tullut niiden tärkeitä korvikkeita.

Heinäkuun puolivälissä kaikki pientareet ja pyörätien ja maantien väliset kaistat oli viimein jyrätty tasaiseksi. Hyönteisten toukat ja muut kehitysmuodot olivat varmaan kuolleet. Tienvarsilla on taas autioita. Enää ei ole juuri mitään katseltavaa. Toimenpide on mielestäni täysin hyödytön ja vahingollinen. Eiväthän kukkakasvit ainakaan liikenteen näkyvyyttä heikennä. Näinkö ylimalkaisesti maailmalla hälyttävästi väheneviä hyönteisiä ja biodiversiteettiä suojellaan? Emmekö pysty yhtään parempaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *