Vihkimykset uudella ajalla I

Ultra 12 / 95

Aiheesta myös esitelmä Hengen ja tiedon messuilla samana vuonna.

Viime vuosisadan loppupuolelta alkaen vihkimys käsite on noussut esille erityisesti teosofisessa kirjallisuudessa ja se on saanut uuden tulkinnan Alice Baileyn ja Mestari Djwhal Khulin kirjoissa. Baileyn mukaan vihkimys on tänään yleisempi kuin koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa. (The Rays and the Initiations, 327). Baileyn mukaan olemme astumassa uuteen henkiseen aikakauteen samalla kun aurinko siirtyy Kalojen merkistä Vesimiehen merkkiin. Uudet energiat virtaavat silloin ihmiskuntaan. Tämän myötä syntyy uusi sivilisaatio, uudet ihanteet ja uusi kulttuuri. Seitsemännen, seremoniallisen järjestyksen säteen energia korvaa kuudennen, omistautumisen ja idealismin säteen energian. Kuudes säde on johtanut separatismiin ja nationalismiin; se on luonut individualismin ja auktoriteettiuskon. Seitsemäs säde tuo mukanaan synteesin, kansainvälistymisen, ryhmähengen ja palvelun ihanteen toteutumisen. Kuudes säde synnytti mystikon, seitsemäs säde tulee tuottamaan valkoisen maagikon. (Esoteric Psychology I, 359-360).
Planeettamme henkinen Hierarkia, Kristuksen näkymätön kirkko, on nyt lähempänä ihmiskuntaa kuin koskaan aikaisemmin. Tästä Jumalan rakkauden keskuksesta virtaava valo, rakkaus ja hyvä tahto elävöittävät ihmisen mieliä ja sydämiä ja vahvistavat heidän henkistä pyrkimystään. Korkein planetaarinen keskus, Shamballa, joka ilmentää Jumalan tahtoa, on myös aktiivinen suhteessa ihmiskuntaan. Alice Baileyn mukaan sen energia virtasi suoraan ihmiskuntaan ensimmäistä kertaa tällä vuosisadalla. Tämä oli toisen maailmansodan esoteerinen syy ja se mahdollisti myös atomin halkaisemisen. (The Rays and the Initiations, 646).
Tulevaisuudessa henkinen Hierarkia, Shamballa ja ihmiskunta tulevat yhä tiiviimmin sulautumaan toisiinsa. Uusi aika tulee näkemään yhä useampien kehittyneiden sielujen inkarnoitumisen. He tulevat palvelemaan ja johtamaan ihmiskunnan uuteen henkiseen kulttuuriin. He ovat etuvartio, joka valmistaa tietä Kristuksen jälleentulemiselle ja Hierarkian ja Viisauden Mestarien astumiselle ihmisten keskuuteen. Tähän saakka Mestarit ovat työskennelleet verhon takana näkymättömissä ja heidän oppilaidensa välityksellä.
Teosofisessa ja esoteerisessa kirjallisuudessa ihmisen henkinen kehitystie, joka tekee hänestä lopulta täyden vihityn, jakaantuu kolmeen vaiheeseen: kokelaan polku, oppilaan polku ja vihkimyksen polku. Nämä ovat ihmisen evoluution viimeinen vaihe, joka vapauttaa hänet lopulta jälleensyntymisen kiertokulusta. Ihmisellä on tuolloin takanaan noin 770 inkarnaatiota (tämä on kuvaannollinen ja symbolinen luku eikä välttämättä kuvaa elämien tarkkaa lukumäärää) ja seuraavien seitsemän aikana hän kulkee kokelaan polkua. (A Treatice on Cosmic Fire, 825). Kokelaan polku avautuu ihmisen eteen silloin kun hän menettää kiinnostuksensa maailmallista elämää kohtaan ja kun hän alkaa kaivata kohti syvempää todellisuutta. Kokelaan polulla tärkeimpänä tehtävänä on hyveiden ja jalojen luonteenominaisuuksien kehittäminen, persoonallisuuden hallinta ja epätoivottavien ominaisuuksien eliminoiminen. Kokelaan polkua kutsutaan myös puhdistuksen poluksi.
Oppilaan tehtävänä on ennen kaikkea palvella ihmiskuntaa ja toimia yhteistyössä Jumalan ja Mestarien suunnitelman kanssa. Opetuslapseus ei ole jotain, jonka kuka tahansa voi saavuttaa. Opetuslapseus on eräs (suhteellisen korkea) evoluution aste. Kun riittävä määrä inkarnaatioita on takana, kun sielu on tullut kypsään ikään ja kun se kykenee ilmentämään itseään yhä täydellisemmin persoonallisuuden välityksellä, ihminen astuu opetuslapsen polulle. Oppilas tulee dramaattisesti tietoiseksi maallisen ja henkisen luontonsa, persoonallisuuden ja sielunsa välisestä kaksinaisuudesta. Persoonallisuuden ja sielun säteet ovat esoteerisesti konfliktissa ja oppilaan tehtävänä on alistaa persoonallisuus, johon hän on tähän saakka identifioitunut, sielusäteelle. Tämä kehitys ei ole tuskatonta, vaan siihen liittyy monia kriisejä ja koettelemuksia. Vähitellen oppilas oppii toimimaan yhteistyössä sielun tahdon ja rytmien kanssa; sielun sisäinen vetovoima kasvaa suuremmaksi kuin maallisten houkutusten. Lopulta hän saavuttaa vapautuksen ja polarisoitumisen sielutasolle. Tämä ei ole mahdollista ilman luopumista ja uhrauksia suhteessa persoonallisuuteen ja maallisiin asioihin.
Vihkimyksen polku kasvaa esiin oppilaan polusta ilman jyrkkää rajaviivaa samoin kuin oppilaan polku seuraa kokelaan astetta. Vaikka ihminen olisi edellisessä elämässään ollut vihitty, hänen täytyy kuitenkin käsitykseni mukaan toistaa kokelaan, oppilaan ja vihkimyksen polun vaiheet nopeutetussa muodossa, samoin kuin ihmisen täytyy uudessa inkarnaatiossa oppia uudelleen jo aikaisemmin omistamansa tieto, sillä hänellä on silloin uusi mentaaliruumis. Vihkimyksen polun kulkeminen on kuitenkin helpompaa sellaiselle, joka on sitä jo aikaisemmassa elämässään kulkenut.
Todellinen vihitty on aina sielu, joka on keskeytymättömästi tietoinen jumalallisesta suunnitelmasta ja jumalallisista ideoista. Vihkimysprosessin tarkoituksena on tehdä maallinen persoonallisuus tietoiseksi siitä viisaudesta, jonka sielu jo omistaa. Paradoksaalisesti voidaan sanoa, että ihminen on jo vihitty ennen kuin hän ottaa vihkimyksen. (Esoteric Astrology, 229). Täten kaikki viisaus on todellakin muistamisen kaltaista, kuten Platon on sanonut.
Sielu tai Ego on ihmisen kuolematon olemus, persoonallisuus on sen väliaikainen käyttöväline, jonka se vaihtaa seuraavassa inkarnaatiossa uuteen. Sielu on persoonallisuuden todellinen luoja ja alkulähde. Persoonallisuus (johon kuuluu fyysinen, emotionaalinen ja mentaalinen ruumis) heijastaa aina sielun kehitysastetta. Sielu on henkeä ja ainetta välittävä tekijä ja sitä kutsutaan myös Kristus-prinsiipiksi. Sen olemuksena on valo ja rakkaus. Se on yhteydessä persoonallisuuteen elämänsäikeen tai “hopealangan” (joka kiinnittyy sydämeen) ja tietoisuussäikeen (joka ankkuroituu aivoihin) kautta. Vain hyvin harvat ovat vielä tietoisia sieluistaan.
Vihkimys (initiation) tulee latinankielisestä sanasta, in, sisään ja ire, mennä; se merkitsee siten astumista sisään jonnekin, aloitusta. Laajemmassa mielessä vihkimys merkitsee astumista henkiseen elämään. Vihkimys on ensimmäinen askel ja sitä seuraavat askeleet pyhyyden tiellä. Ihmisestä, joka saavuttaa ensimmäisen vihkimyksen, tulee henkisen maailman kansalainen. Kuten ihminen yksilöllistymisen kautta siirtyi eläinkunnasta ihmiskuntaan siirtyy hän vihkimyksen kautta yli-inhimilliseen valtakuntaan. Häntä voidaan siten ensimmäistä kertaa kutsua henkiseksi ihmiseksi sanan täydessä merkityksessä. (Vihkimykset, 10).
Todellisella vihkimyksellä ei ole tekemistä sen kanssa, että ihminen liittyy johonkin henkiseen tai esoteeriseen järjestöön. Se ei myöskään ole mitään, joka hänelle ulkopuolelta suodaan, vaan hänen on itse valmennettava itsensä tähän huipentavaan tapahtumaan, joka tekee hänestä Jumalan valtakunnan kansalaisen ja planeettamme henkisen Hierarkian jäsenen. Ensimmäinen vihkijä on aina ihmisen oma sielu.
Vihkimys teema on osittain kärsinyt arvonalennuksesta. Se on johtunut siitä, että sanaa on käytetty väärin ja siksi, että maailmassa on paljon vääriä, itseään mainostavia “vihittyjä”. Erilaiset hengelliset tai “esoteeriset” järjestöt jakavat myös jäsenilleen omia pseudo-vihkimyksiään. Todellinen vihitty ei milloinkaan nosta itseään jalustalle eikä puhu saavutuksestaan; hän ei myöskään erota itseään muusta ihmiskunnasta.
Vihkimys on normaali ja väistämätön osa evoluutioprosessia. Vihkimys on virtaan astumista. Se on rakkauden paljastumista. Se on tietoisuuden laajentumista, johon liittyy lisääntyvä vastaanottavaisuus korkeammille värähtelyille. Todellinen vihkimys on mahdollinen vasta kun “mieli ja tahto hyvään ovat yhdistyneet” ja kun ihminen on saavuttanut persoonallisuutensa integraation, jolloin hänen tahtova, tunteva, ajatteleva ja fyysinen olemuksensa toimivat harmonisena kokonaisuutena. Tällöin sielu omalla tasollaan alkaa osoittaa “kiinnostusta” persoonallisuutta kohtaan ja se alkaa vihkiä persoonallisuutta omistamaansa viisauteen. Persoonallisuus tulee tietoiseksi sitä yläpuolella varjostavasta sielusta. Energia virtaa sielusta rytmisesti ja jaksoittaisesti, persoonallisuus vastaa siihen ja se ryhtyy samanaikaiseen meditaatioon. Tämä sisäinen kommunikaatio johtaa lopulta ensimmäiseen vihkimykseen, jossa sielu, sisäinen Kristus, syntyy ihmisessä.
Päävihkimykset otetaan aina mentaalitasolla (tarkemmin sanottuna mentaalitason korkeammilla alatasoilla) ja sitä korkeammilla tasoilla (buddhinen ja atminen taso). (Ibid., 15). Mentaalitaso on myös se taso, jolta Mestarit voidaan löytää. Kysymys ei siis ole mistään emotionaalisista kokemuksista tai sellaisesta, jolla omaa egoa voidaan paisuttaa. Päin vastoin, todellisessa vihkimyksessä alemman itsen valta vähenee ja itsettömyyden laatu lisääntyy. Bailey ennustaa, että emotionaalinen lähestymistapa henkiseen maailmaan, joka heijastaa Kalojen aikaa, tulee korvautumaan Vesimiehen ajan älyllisellä ja tieteellisemmällä lähestymistavalla. Okkulttinen tie tulee korvaamaan mystisen tien.
Jokainen vihkimys avaa tietyn keskuksen tai chakran. Vihkimyksessä keskusten toiminta voimistuu ja niiden terälehdet alkavat värähdellä yhä nopeammin. Myös eri kehojen elastisuus lisääntyy, niiden koordinaatio paranee ja niiden yhteys sieluun syvenee; tällöin ne kykenevät toimimaan yhä harmonisempana kokonaisuutena. Vihityn hermoenergia vahvistuu ja fyysiset aivot kykenevät yhä paremmin vastaamaan sielun voimaan ja hienompiin henkisiin vaikutteisiin. Tämän myötä vihityn palvelukapasiteetti lisääntyy suuresti. (Ibid., 139).
Jokainen perättäinen vihkimys tuo mukanaan lisääntyvän ykseyden persoonallisuuden ja Egon välillä. Korkeammissa vihkimyksissä tämä yhteys ulottuu monadiin. Vihkimysten tarkoituksena on tehdä ihminen tietoisesti yhdeksi:
a. hänen oman sielunsa ja siten myös muiden sielujen kanssa.
b. Hänen henkensä, “taivaallisen isän” tai monadin kanssa ja siten kaikkien monadien kanssa.
c. Logoksen kanssa. (Ibid.,19).
Vain ihminen, jonka identiteetin tunne on alkanut laajentua (jolloin hän kokee olevansa osa ympäröivää elämää) voi läpikäydä vihkimyksen. Vihkimys on prosessi, jossa ihminen tulee tietoiseksi itsestään sieluna, yhdessä sieluvoimien, sielusuhteiden ja -päämäärien kanssa. Tämä merkitsee aina ryhmätietoisuutta ja tietoisuutta muista sieluista. Vihitty tulee tietoiseksi uusista vuorovaikutussuhteista ja henkisistä yhteyksistä kanssaihmisiinsä. Vihitylle sielun kuolemattomuus ei enää ole uskon asia, vaan varma sisäinen kokemus. Näkymättömien maailmojen todellisuus paljastuu hänelle ja kolmannen vihkimyksen jälkeen hän näke edessään korkeamman evoluution polun, josta nirvana on vain alku.
Vihkimys sallii pyrkijän pääsyn henkisen Hierarkian jäsenyyteen. Tämä edellyttää esoteerisesti puhuen vapautumista kaikista erillisistä persoonallisuuden reaktioista sarjassa syveneviä luopumuksia, jotka kulminoituvat neljännessä, luopumuksen vihkimyksessä sekä yhdeksännessä, kieltäymyksen vihkimyksessä.
Vihkimykseen liittyy myös seremonia. Se tapahtuu kuitenkin ensisijaisesti ylifyysisillä tasoilla ja tiibetiläinen Mestari D. K. varoittaa materialisoimasta hänen opetustaan. Seremonia voidaan kuitenkin suorittaa myös fyysisellä tasolla, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että se heijastaa sisäistä henkistä saavutusta. Hän ennustaa, että esim. ensimmäinen vihkimys voidaan tulevaisuudessa suorittaa kirkon pyhimpänä seremoniana sekä vapaamuurarien rituaaleissa. (Ibid., 9). Hän sanoo myös, että seremoniallinen aspekti vähenee korkeampien vihkimysten kohdalla koska ne tapahtuvat “muodottoman elämän” alueella korkeammassa tietoisuudessa, jolloin niitä ei voida pelkistää symboleiksi tai symbolisiksi tapahtumiksi. (The Rays and the Initiations, 531).
Vihkimys on erittäin vaikea saavuttaa ja se vaatii ihmisen kaikkien voimien aktivoimista. Vihkimysprosessi on “kovaa työtä, jatkuvaa ponnistelua ja hellittämätöntä mentaalista ja henkistä elämää.” (Ibid., 692). Henkisellä pyrkimyksellä, meditaatiolla ja palvelulla oppilas rakentaa käyttövälineitään yhä korkeammasta aineesta. Triviaalit ajatukset on korvattava abstraktisilla ja jumalallisia totuuksia koskevilla, itsekkäät pyyteet on jalostettava epäpersoonalliseksi rakkaudeksi ja persoonallisuus on uhrattava kokonaisuuden edun palvelemiseksi. Tämä valmistaa oppilasta siihen, että jumalallinen ajattelija, ihmisen kuolematon sielu, voi astua esiin ja ottaa haltuunsa persoonallisuuden. D.K. kuvaa vihkimysprosessia seuraavin sanoin:
“Etsimisen jaksoja, kärsimyksen jaksoja, irrottautumisen jaksoja ja
paljastuksen jaksoja, jotka synnyttävät fuusiokohtia,
jännitevaiheita ja energian projisoimista – sellainen on
vihkimyksen tie. Vihkimys on todellisuudessa nimi, joka on
annettu uudelle paljastukselle tai uudelle visiolle, joka aina
johdattaa oppilasta eteenpäin suurempaan valoon; se ei ole
jotain mitä hänelle suodaan tai annetaan. Se on valon
havaitsemisen ja valon hyödyntämisen prosessi, joka auttaa
häntä astumaan yhä selkeämpään valoon.” (The Rays and the
Initiations, 538).
Okkultismin mukaan voidaan puhua kehon tai sen atomien “himmeästä valosta”, eetteriruumiin valosta ja sielun kirkkaammasta valosta. Kun fyysiseen ruumiin syvällä asuva tai kätketty valo yhdistyy ja sulautuu sielun valoon tämä auttaa oppilasta astumaan yhä suurempaan valoon monadiselle tasolle. Oppilas voi havaita sielun valon päänsä yläpuolella kirkkaana, säteilevän auringon kaltaisena valona. (Tutkimus valkoisesta magiasta,105, 107). Se voidaan havaita hetkittäin myös ulkonaisesti fyysisillä aisteilla sädekehänä pyhimysten ja viisaiden kasvojen ympärillä. Tämän valon avulla vihitty voi havaita aiemmin kätkettyjä asioita; hän säteilee sitä ympärilleen ja hän voi alkaa projisoida sitä kohti korkeampia maailmoja. “Valoon on astuttava vertikaalisesti ja sitä on levitettävä tai säteiltävä horisontaalisesti” kuuluu eräs sanonta. (The Rays and the Initiations, 540). Toisin sanoen mitä syvempi on yhteytemme sisäiseen sielumme, sitä voimakkaampaa on ympärillemme levittämä näkymätön säteily. Tämän valon avulla vihitty voi myös saavuttaa yhteyden Mestarien ja vihittyjen hierarkiaan. (The Light of the Soul, 313). Ihmisillä on usein erheellinen käsitys, että heidän on löydettävä guru tai Mestari, joka voisi antaa heille valoa. Tosiasia on, että ennenkuin ihminen on itse sytyttänyt lamppunsa hän ei voi tulla tietoiseksi heistä. Valitessaan tulevaa työtoveriaan Mestari D.K. löysi Alice Baileyn juuri hänestä säteilevän valon perusteella.
Kirjoissaan Alice Bailey esittää uudet säännöt ja ohjeet opetuslapsille ja vihkimyksen hakijoille. Ihmiskunnan kehittyessä ja kun uusia korkeatasoisempia yksilöitä inkarnoituu myös nämä säännöt muuttuvat asteittain vaativimmiksi. Tulevaisuudessa esoteerinen koulutus tulee painottamaan tahtoaspektia, johon saadaan yhteys kolmannen vihkimyksen jälkeen, ei enää yhteyttä sieluun, josta tulee yhä yleisempi kokemus. Myös Mestari D.K:n omissa kirjoissa tapa kuvata vihkimystä poikkeaa varhaisemman “Initiation: Human and Solar (suom. Vihkimykset) ja “The Rays and the Initiations” teoksen välillä. Hän sanoo, että “Vihkimykset” teoksessa kuvatuista hakijoiden säännöistä, jotka on tarkoitettu ensimmäistä vihkimystä tavoitteleville, tulee ajan kanssa kokelaiden sääntöjä. Uudella ajalla “The Rays and the Initiations” kirjassa esitetyt vaativammat ryhmävihkimyksen säännöt tulevat yhä ajankohtaisemmiksi. Hän katsoo myös, etteivät sellaiset teosofiset kirjat kuin Annie Besantin “Esipihassa” ja “The Path of Discipleship” riitä valmentamaan oppilaan polun kulkemiseen, vaan ne ovat sopivia ainoastaan kokelaan asteelle. Hänen mielestään teosofiset kirjat antavat myös vihkimysprosessista osittain erheellisen kuvan. Oppi on ollut ytimeltään oikeaa, mutta sen tulkinta on ollut heikohkoa. (The Rays and the Initiations, 348).
Teosofisissa kirjoissa (esim. Hodson, Leadbeater) korostetaan oppilaan henkilökohtaista suhdetta Mestariin. Alice Baileyn mielestä Mestari ja oppilas eivät voi saavuttaa sellaista läheisyyttä ja tietoisuuksien yhteen sulautumista polun varhaisissa vaiheissa kuin mitä teosofisissa kirjoissa kuvataan. Baileyn mukaan oppilaan suhde hänen kanssaoppilaisiinsa ja sisäiseen sieluryhmäänsä on olennaisempaa kuin hänen suhteensa Mestariin. Uuden opetuslapseuden avainsanoja ovat ryhmäyhteys ja ryhmäpalvelu. Ryhmävihkimys on uusi New Age-tekniikka ja sen säännöt ovat tarkoitettu ensimmäisen vihkimyksen suorittaneille. Nykyaikana oppilaat kulkevat kohti vihkimystä ryhmissä. Hierarkian näkökulmasta ryhmät kaikissa maissa ovat paljon merkityksellisempiä kuin yksittäiset oppilaat.
“Koko tekniikka kouluttaa oppilaita vihkimykseen ja heidän
sulautumisensa lukuisiin ashrameihin, jotka muodostavat
Maailman Herran suuren ashramin, on muutettu. Mestarit eivät enää
ole tekemisissä yksilön kanssa, joka siellä tai tällä pyrkii
etenemään polulla, yksilön, joka on kyvykäs ja joka on selvästi
valmis siihen, mitä kutsutaan `vihkimystietoisuuden
herättämiseksi.` Hierarkialle on tulossa ilmeiseksi, että
Vesimiehen ajan saapuessa ryhmävalmistautuminen,
ryhmävihkimys ja ryhmähyväksyntä tulevat korvaamaan
aikaisemmat menetelmät. Nämä vanhemmat
menetelmät, jotka rakentuivat Mestarin ja oppilaan väliseen
suoraan suhteeseen, olivat hyödyllisimmillään varhain Kalojen
ajalla. Lähes kaksituhatta vuotta nämä menetelmät ovat olleet
niin menestyksellisiä (—–), että sadat ovat nyt valmiita
sulautumaan näihin ashrameihin.” (The Rays and the Initiations,
239).
Kyseiset ashramit ovat ylifyysisiä ja niihin astutaan kulkemalla vihkimyksen oven läpi. Tällä hetkellä maan päällä ei ole suoranaisesti vihkimyksiin valmistavaa koulua, mutta meillä on kouluja, jotka valmentavat opetuslapseuteen (Arcane School) ja kokelaan polulle (esim. jotkut teosofiset koulut). Vihkimyksiin on siten itse valmentauduttava. Jokainen vannoutunut oppilas kulkee kuitenkin väistämättä vihkimystä kohti.
Tulevaisuudessa vihkimys tullaan huomioimaan myös korkeakouluissamme ja erityisesti aikuiskasvatuksen piirissä ja siihen ohjataan ne, jotka osoittavat siihen valmiuksia.(Ibid., 324). On lienee tarpeetonta mainita, että näin ei vielä ole, sillä tuskin koko vihkimys käsitettä vielä kunnolla edes ymmärretään. Positiivisia merkkejä on kuitenkin nähtävissä sillä monia Alice Baileyn teoksia käytetään myös korkeakouluopetuksessa (ei tietääkseni vielä Suomessa), esim. sellaisia, jotka käsittelevät keskittymistä, meditaatiota, ihmisen esoteerista konstituutiota, persoonallisuuden integraatiota, kasvatusta ym.. Kirjoituksen seuraavassa osassa tarkastelemme eri vihkimyksiä yksityiskohtaisemmin. JATKUU

SUURI INVOKAATIO

Valon lähteestä Jumalan Mielessä
virratkoon valo ihmisten mieliin
Laskeutukoon valo päälle Maan.

Rakkauden lähteestä Jumalan Sydämessä
virratkoon rakkaus ihmisten sydämiin
Palatkoon Kristus päälle Maan.

Keskuksesta, jossa Jumalan Tahto tunnetaan
johtakoon tarkoitus ihmisten pieniä tahtoja –
tarkoitus, jonka Mestarit tuntevat ja jota he palvelevat.

Keskuksesta, jota me kutsumme ihmiskunnaksi
rakentukoon Rakkauden ja Valon Suunnitelma
ja sulkekoon se oven, jonka takana paha asuu.

Valo, Rakkaus ja Voima jälleenrakentakoot Suunnitelman
maan päälle.

“Ylläoleva invokaatio tai rukous ei kuulu vain jollekin henkilölle tai
ryhmälle, vaan koko ihmiskunnalle. Tämän rukouksen kauneus ja voima
on sen yksinkertaisuudessa ja siinä, että se ilmaisee eräitä keskeisiä
totuuksia, jotka kaikki ihmiset luontaisesti ja normaalisti hyväksyvät –
totuus perimmäisen Älyn olemassaolosta, jolle me epämääräisesti
annamme nimen Jumala; totuus, että kaiken ulkoisen näennäisyyden
takana universumia motivoiva voima on Rakkaus; totuus, että suuri
Yksilöllisyys, jota kristityt kutsuvat Kristukseksi, tuli maan päälle ja
ilmensi tuota rakkautta niin että me voisimme ymmärtää;
totuus, että sekä rakkaus että äly ovat seurauksia siitä mitä
kutsutaan Jumalan Tahdoksi, ja lopuksi itsestään selvä totuus, että
Jumalallinen Suunnitelma voi toteutua vain ihmiskunnan kautta.”
Alice A. Bailey.

Leave a Reply

Your email address will not be published.