Katkelmia sisäiseltä tieltä 17

Teosofi 4 1994

Jumala on usein ihmisten korvike. Tämä ei kuitenkaan tee hänestä epätodellista.

Näkymätön ja huomaamaton on Jumalan läsnäolo maailmassa.

Jumala houkuttelee meidät luokseen kätkemällä itsensä.

Jumalaa voimme lähestyä vain kiellon avulla, hylkäämällä kaiken, joka on vähemmän kuin Hän. Mikä jää jäljelle, ei voi olla muuta kuin Jumala, jos kuin Hän on olemassa.

Uskonnollinen palvonta ilman arvostelukykyä on vain sokeuden ja tietämättömyyden muoto.

Me emme luo yhteyttä jumalalliseen, me voimme vain uudistaa ja syventää sitä.

Miten voisimme löytää jumalallisuutemme ennen kuin olemme edes löytäneet ihmisyyttämme?

Tarve hiljentymiseen ja mietiskelyyn syntyy havaitessamme oman epätodellisuutemme ja rikkinäisyytemme, havaitessamme, että olemme vain varjo syvimmästä, jumalallisesta olemuksestamme. Todellisia, eheä oma itsemme, voimme olla vain yhteydessä Korkeimpaan.

Passiivinen mielensä hiljentäminen ei aina ole tarpeeksi. Meillä on oltava myös palava kaipaus ja tahto Jumalan elävän todellisuuden tuntemiseen.

Mikäli haluamme avautua täydesti sisäiselle elämälle meidän on kohdattava ja hyväksyttävä yksinäisyytemme, alastomuutemme ja haavoittuvuutemme. Rakentaessamme yksinomaan vahvaa ulkokuorta usein sulkeudumme samalla myös rikkaammalta ja syvemmältä sisäiseltä elämältä.

Meditaatio ei useinkaan tuo tyydytystä maalliselle minällemme, sillä se tekee meidät paljaiksi ja suojattomiksi. Vasta täysin riisuttuina voimme tuntea korkeimman elävän läsnäolon, sulautua siihen.

Meditaatio leikkaa meidät irti persoonallisuutemme tasosta, sen tunteista, tarpeista ja rajoituksista ja saattaa meidät yhteen sielunenergiamme kanssa. Miten paljon ylös- ja sisäänpäin kuljemmekin, meidän on kuitenkin laskeuduttava takaisin persoonallisuutemme tasolle ja kohdattava sen puutteet ja rajoitukset.

Ihmiset etsivät onnea, mutta kasvavat kärsimysten kautta.

Esteettinen ilo tai uskonnollinen liikutus eivät riitä olemuksemme kokonaisvaltaiseen muuntamiseen ja henkistämiseen. Ne toimivat enimmäkseen vain tunteiden ja mielihyvän alueilla ja jalostavat siten ainoastaan pintasieluamme. Saavuttaaksemme syvemmän muuntumisen ja kirkastuksen meidän on useinkin astuttava kärsimyksen alueelle.

Väistämättömän kärsimyksen hyväksyminen ja alistuminen siihen merkitsee astumista korkeampaan elämään. Meidän tulisi vastaanottaa oikeutettu ja luonnollinen tuska samalla tavalla kuin armo.

Joka ei ymmärrä kärsimyksen tarkoitusta, koettaa torjua sen ja työntää sen poispäin itsestään pakenemalla sitä esim. lisäämällä nautintoja, tai sitten hän katkeroituu siitä. Hän ei vielä osaa käyttää sitä kehityksensä apuna.

Eläminen syvästi tuntemalla on aina parempi vaihtoehto kuin tunteiden vältteleminen tai pakeneminen.

Tuskan hyväksyminen ja täysi kokeminen on tasapainomme kannalta parempi kuin sen torjuminen.

Tuskan hyväksyminen, vastaanottaminen ja kokeminen, tietoinen kärsiminen, voi olla puhdistava prosessi, joka saa persoonallisen minän hellittämään otettaan.

Kärsimys voi luoda meihin tilaa, johon uusi valo voi laskeutua ja uusi ilo voi vakiintua.

Vain ne olemuksemme osat, jotka ovat sidoksissa muotoon ja aistimaailmaan, ovat alttiita kärsimykselle.

Vain persoonallinen minä voi kärsiä. Henki sisällämme ei milloinkaan kärsi.

Kärsimys opettaa tuskan kalvamaa minää etsimään vapautumista, luopumaan, päästämään irti, antautumaan ja palaamaan omaan perustaansa.

Usein peitämme särkyneisyytemme ja ahdistuksemme etsimällä siihen maallista lohdutusta. Vasta kun kannamme haavamme paljaina Jumalan eteen, niihin voidaan sivellä taivaallista balsamia.

Henkisellä tiellä kärsimystä ei kuitenkaan pidä etsiä. Siihen ei pidä hakeutua. Kun meillä on arvoja, ihanteita, unelmia ja tavoitteita, joudumme väistämättä myös kärsimään niiden vuoksi. Joudumme luopumaan niiden vuoksi paljosta. Jos ne ovat hukkuneet määrätyssä elämänvaiheessa, kärsimys ohjaa meitä silloinkin muutokseen.

Kärsimykset jalostavat vain jos kärsimyksellä on tarkoitus tai jos sellainen voidaan löytää.

Taistellessamme ja kärsiessämme jalojen ihanteiden vuoksi liitämme itsemme ikuiseen, yhdistämme itsemme kestäviin arvoihin.

Nähdä kaikki tapahtumat ja käänteet, hyvät ja huonot, samanarvoisina, on vapautusta etsivän sielun asenne.

Jokainen kiintymyksen side sitoo meidät aikaan estäen mielemme liikkeen kohti ajattomuutta.

Meillä on taipumusta toimia mekaanisesti, tavan mukaan. Hengessä ei kuitenkaan vallitse mitään rutiineja.

Kyllästäkäämme itsemme henkisen ytimemme luovalla ja kahleettomalla energialla. Tulkaamme luoviksi.

Energia, joka on tietoisuutemme ja ajattelumme perustana, muuttuu laadullisesti joka hetki. Tähän perustuu elämän tuoreus. Me synnymme ja kuolemme joka hetki uudelleen.

Tämänpäiväisellä ei ole mitään tekemistä eilisen kanssa. Huomista ei ole. Joko nyt tai ei koskaan!

Leave a Reply

Your email address will not be published.