Katkelmia sisäiseltä tieltä 16

 

Teosofi 3 1994

Kun auramme laajenee ja elämänenergiamme kasvaa riittävän monivivahteiseksi ja runsaaksi, kykenemme sympaattiseen yhteyteen yhä useampien ihmisten kanssa. Erilaisuus ei enää ole este.

Korkein energia sisältää itsessään kaikki alemmat laadut, sillä ne ovat siitä eriytyneet. Tämän vuoksi se, joka pysyy Yhdessä, saavuttaa myös monet, ja joka pysyy Jumalassa saavuttaa ihmisten sydämet.

Ei voi olla täyttä yhteyttä Jumalaan ilman älyä, joka erottaa näennäisen todellisesta, ilman rakastavaa ja myötätuntoista sydäntä ja voimakasta tahtoa, joka on yhteneväinen jumalallisen tahdon kanssa.

Maallinen ihminen samastaa luonnostaan arvokkaat asiat niihin, jotka tuottavat nautintoa tai iloa. Totuutta tulisi kuitenkin etsiä vain sen itsensä vuoksi.

Monet tutkivat henkisiä asioita kuin siat, jotka etsivät makupalaa.

Jumalyhteyttä tulisi vaalia yhtä hartaasti kuin meidän tulisi olla välinpitämättömiä maallisia asioita kohtaan.

Kärsimys, jonka koemme irtautuessamme maallisista kiintymysten kohteista, on saman verran iloa tulevina päivinä.

Kun kiintymyksemme aineellisiin asioihin vähenee, vapautuu suuri määrä energiaa. Energia, joka on vapautettu kohteistaan, palaa alkulähteelleen, se yhdistää meidät perimmäiseen.

Sisäisen jumaluuden löytämistä voidaan verrata siihen, että saisimme osaksemme kiihkeästi rakastamamme ihmisen sydämen. Se täyttää syvimmät kaipuumme.

Henkisen tien kulkija pyrkii elämään sielunsa voimakentässä ja valossa.

Tarvittaessa etsijä on valmis läpikäymään mitä tahansa kärsimyksiä ja kieltäymyksiä uudistaakseen yhteytensä korkeimpaan, saadakseen takaisin inspiraation ja ilon.

Mietiskely on ennen kaikkea henkiseen todellisuuteen suuntautuvien vastaanottavien mielentilojen kehittämistä. Hiljaisuus on kanava, jota myöten jumalallinen voi laskeutua inhimilliselle tasolle.

Vastaanottavuus ja herkkyys henkisille virikkeille kasvaa hiljaisuudessa.

Runolliset, intuitiiviset, hartaat ja luovat mielentilat heräävät hiljaisuuden perustalta.

Vetäytyminen hiljaisuuteen voi olla portti pyhän kokemiseen.

Luonnossa oleminen, hiljaisuus ja pyhien kirjojen viisaus auttavat meitä rakentamaan olemuspuoliamme niin että ne kykenevät yhä paremmin heijastamaan jumalallista valoa.

Ilman mielen hiljaisuutta emme kykene todella kohtaamaan muita ihmisiä.

Ihmisten välillä ei vallitse todellista suhdetta elleivät he kykene saavuttamaan keskinäistä harmoniaa ja yhteyttä hiljaisuudessa.

Egon tasolla toinen ihminen harvoin kohtaa toista. Sielun ja sen hiljaisuuden tasolla tämä tulee mahdolliseksi.

Ystäviämme ovat ne, jotka kykenevät kuuntelemaan hiljaisuuttamme ja jotka paljastavat meille oman hiljaisuutensa.

On mahdotonta luoda syviä ja merkityksellisiä ihmissuhteita ennen kuin itsessämme on syvyyttä.

Rakkaus saavuttaa suurimman voimansa kun siihen ei ole sekoittuneena itserakkautta.

Henkinen rakkaus, joka syntyy mietiskelyn hiljaisuudesta, on avarampaa ja korkeampaa kuin rajoitettu persoonallinen rakkaus kiintymyksineen.

Viisas sovittaa aina oman toimintansa maailmankaikkeuden toimintaan ja oman tahtonsa maailmankaikkeuden tahtoon. Hän toimii yhteistyössä suuren kokonaisuuden kanssa ja saavuttaa näin vähimmin ponnistuksin vaikuttavia tuloksia.

Mitä syvempi on tietoisuutemme universaalista elämästä, sitä vähemmän meidän täytyy usein käyttää tahtoa ja voimaa toimintaamme. Me yksinkertaisesti annamme maailmankaikkeuden vaikuttaa kauttamme. Työskentelemme samassa rytmissä sen kanssa. Yhdistämme oman tahdomme kokonaisuuden tahtoon. Avaudumme henkisen virtauksen välittömyydelle ja spontaanisuudelle.

Voimme käyttää voimaa ja tahtoa päämäärämme saavuttamiseksi. Tällöin saatamme voittaa tehokkuudessa, mutta häviämme luovuudessa. Voimme myös mietiskelyn avulla edetä kohti tietoisuutemme ydintä ja viisaasti toimia vasta tästä selkeästä tyynestä tietoisuudesta käsin.

Siinä, missä ei enää ole pyrkimystä persoonallisella tasolla, rauhasta ja hiljaisuudesta voi syntyä laadullisesti korkeampi toiminta.

Hengen teot voivat syntyä pakottomasti puhtaasta persoonattomasta hiljaisuudesta, ilmaisun ilosta tai palvelemisen halusta.

Maallisen minämme kyvyt voivat kukoistaa täydesti yhteydessä henkiseen perustaansa ja lähteeseensä.

Hyvä tapa väistää pahaa on pitää mielensä työssä ja keskittyneenä. Paha sikiää helposti keskittyneisyyden ja henkisen päämäärän puuttumisesta.

Yksi pisara viisautta, jota nöyränä arvostaa ja jota pyrkii käytännössä toteuttamaan, on parempi kuin laaja tietomäärä, joka on hankittu vain uteliaisuuden tyydyttämiseksi.

Hengen koulussa ajatukset, jotka eivät liity edistykseen ja käytäntöön, ovat lähes yhtä arvottomia kuin teot ilman ajatuksia.

Leave a Reply

Your email address will not be published.