Timo Juhani Viitala

Katkelmia sisäiseltä tieltä 10

Teosofi 3 1993

Mikäli koettaisimme rajoitetun inhimillisen järjen ja tiedon avulla kulkea henkistä tietä olisimme totisesti hukassa. Sisäinen opas tuntee tien.

Jokaiselle joka lähtee henkiselle tielle puhtaasti persoonallisista ja itsekkäistä vaikuttimistaan käsin, se tulee lopulta tuottamaan auttamattoman pettymyksen. Henkinen elämä vaatii, että asenteemme ja ajattelutapamme on muututtava persoonallisesta persoonattomaksi. Vain tämä takaa että kykenemme horjumatta kulkemaan kieltäymysten kivikkoista tietä.

Emme kulje hengellistä tietä vain persoonallisuutemme kehityksen tai hyvinvoinnin takia, vaan ennen kaikkea saavuttaaksemme yhteyden sieluumme ja elääksemme sielun elämää. Edistyksen myötä persoonallisuuden arvo ja tärkeys vähenevät ja ne korvautuvat sielun elämällä ja arvoilla. Persoonallisuus niin sanoaksemme sulaa ja tulee osaksi sielua.

Edetessämme polulla sanalla itsekieltäymys ei ole enää merkitystä. Kaikesta turhasta luopuminen merkitsee vain kokonaisvaltaisempaa elämän myöntämistä, saapumista laajempaan ja rikkaampaan olemassaoloon.

Olemme tottuneet siihen, että meillä on persoonallinen asenne joka asiaan. Hengen elämässä sen korvaa yhä enemmän pyyteetön ja puolueeton hiljaisuus.

Kun näennäisen itseriittoinen persoonallisuutemme murskataan sisältä päin jumalallisella tulella, tie on auki yhä syvenevälle mystiselle elämälle, missä meidät valtaa yhä enemmän yhden ja kaikkialla läsnä olevan elämän tunne.

Viisauden rakkaus on halua olla olennaisessa ja merkityksellisessä suhteessa elämään.

Käytännöllinen elämä paljastaa vähitellen henkiset voimavaramme. Sisällemme jää kuitenkin ylijäämää, toteutumattomia mahdollisuuksia ja piilevää energiaa. Kätketty sisäinen potentiaali voidaan vapauttaa lähestymällä suoraan sisäistä energialähdettämme meditaation kautta. Koskeminen tähän piilevään evolutiiviseen energiaan edellyttää kuitenkin ankaraa moraalista valmentautumista.

Istuen, mitään tekemättä, säästämme ja jalostamme energiaa.

Meditaatio on taito, joka tekee meistä sisäisten energioidemme koulutettuja käsittelijöitä.

Alkuperäisellä mielellämme ei ole asuinsijaa. Se ei ole kiinnittynyt ulkonaisiin tai sisäisiin kohteisiin eikä jakanut itseään asioiden moninaisuuteen.

Syvässä meditaatiossa olemme kärsimyksen yläpuolella, koska emme ole suhteessa muuhun kuin Jumalaan.

Edistyksen myötä jokaisesta oman rauhan hetkestä voi tulla meditaatiota ja jokaisesta toiminnan hetkestä inspiraatiota.

Meditaation kautta laajennamme ja kirkastamme auraamme ja syvennämme sen energioiden, värähtelyjen ja värien kirjoa, jotta se voisi välittää mitä tahansa tietoa tai voimia, joita sisäinen jumaluutemme haluaa lähettää kauttamme maailmaan.

Vetäytymällä hiljaisuuteen meidän on mahdollista varata itseemme energiaa, jota voimme käyttää esim. maailman parantamisessa tai luovassa työssä.

Etsiessämme jatkuvasti tyydytystä uusille esiin nouseville pyyteillemme kadotamme sen energian, joka voisi tehdä meistä jalompia ja parempia ihmisiä.

Henkinen pyrkimys on sellaisen jatkuvan vireystilan ylläpitämistä itsessämme, joka vie meitä kohti olemassaolomme salaperäistä ydintä.

Voimme valloittaa Jumalan valtakunnan vain kun henkinen kaipuumme on riittävän syvä, puhdas ja alkuperäinen ja kun henkinen pyrkimyksemme on aina etusijalla ja kaikki maallinen on sen rinnalla toissijaista.

Eläessämme vain hengen korkeampia huippuja varten ja torjuessamme kaikki alemmat mielen ja tietoisuuden liikkeet kehittyvät korkeammat käyttövälineemme, jotka nostavat meidät kosmisen ilon ja inspiraation lähteille, Jumalan tuntemiseen.

Onni asuu itsessämme, ei ulkopuolellamme. Etsijä tietää, että syvimmän ykseyden ja harmonian hän voi saavuttaa omassa sisäisyydessään, hänen yksilöllisen olemuksensa suhteessa universaaliin henkeen. Tämän perustavan suhteen rinnalla kaikki ulkonaiset tyydytyksen lähteet jäävät toissijaisiksi.

Tiedämme, että toista ihmistä emme voi lähestyä määrättyä rajaa pidemmälle. Suhteemme Jumalaan taas on äärimmäisen intiimi, se voi syventyä ja kehittyä loputtomasti.

Unohda maailma ja sen ongelmat, omat ongelmasi, keskity vain hengellisen tietoisuuden saavuttamiseen. Et milloinkaan voi saavuttaa rauhaa ratkaisemalla yksi toisensa jälkeen ongelmiasi tai maailman ongelmia. Luota siihen, että henkinen kasvu tekee sinut kykenevämmäksi näkemään ongelmat oikeassa valossa ja että ajan kanssa löydät ratkaisun, joka voi olla enemmän näkemyksen tai perspektiivin muuttumisessa kuin asioiden voimallisessa tai väkivaltaisessa muuttamisessa.

Mieli ei voi tuntea mitä asiat itsessään ovat. Se tuntee vain käsitteensä ja mielikuvansa niistä. Asiat sinänsä voidaan tuntea vain rakkauden välityksellä.

Meidän on tiedostettava elämän ja kehityksen tarkoitus ja opittava työskentelemään sen puolesta.

Saavuttaessamme tietoisuuden sielusta, tämä nostaa kanssakäymisemme tasolle, joka on tosi ja olennainen.

Älä pelkää kuolemaa äläkä muutosta. Tule siksi mitä olet syntymän ja kuoleman tuolla puolen!

Joka paljon omistaa, pelkää myös paljon menettävänsä. Köyhyyden ja omistamattomuuden asenne on välttämätön henkisessä elämässä. Sen tulisi yhtä hyvin ulottua niin henkisiin kuin aineellisiinkin asioihin.

Ei omistaminen, vaan luopumus, ei halu, vaan tyytyväisyys on kestävän onnellisuuden lähde.

Elämän laadullinen kohoaminen ei koskaan tapahdu pelkästään aistikokemusten kautta. Se tapahtuu aistien hillitsemisellä ja suuntautumalla kohti sisäisiä henkisiä lähteitämme.

Käännä kaikki pyyteesi ja kaipuusi kohti Jumalaa. Uhraa aineelliset ja aistilliset halusi ja anna niiden palaa hänen muuntavassa ja puhdistavassa tulessaan. Kaikki kaipuut voivat saada täyttymyksensä elämän alkulähteellä.

Meidän on siirryttävä tietoisuuden reunoilta sen keskustaan. Sisäisen ihmisen on tultava etualalle ja sen on sulatettava itseensä ulkoinen persoonallisuutemme.

Mikäli emme tunne itseämme onnelliseksi, tämä johtuu siitä, että emme ole kaivautuneet riittävän syvälle itsemme. Tietoisuutemme ei vielä ole riittävän kirkas ja läpikuultava heijastaakseen aina läsnä olevaa kosmista iloa.

Kaikkiin pulmiin, koettelemuksiin ja vaikeuksiin, joita astuminen henkiselle tielle on sinulle tuonut, sopii lääkkeeksi vain eteenpäin kulkeminen. Polulta et voi kääntyä takaisin!

Mielen tylsyys ja tunteiden kato, hengen kuivat erämaat ja kuoleman laaksot, joissa autius ja tyhjyys asuvat, näiden pimeiden ja ilottomien alueiden kohtaaminen on lähes väistämätöntä mystisellä polulla. Vaihtelu täyteyden ja tyhjyyden kausien välillä on aivan luonnollista. Kyse ei usein niinkään ole persoonallista mielentiloista vaan syvemmästä tahdosta riippumattomasta sielunelämästämme.

Henkisellä tiellä vapaudumme vähitellen sidonnaisuudestamme fyysisen käyttövälineeseen. Havaitsemme olevamme kuolematon henki, joka esiintyy fyysisessä verhossa. Tietoisuuden keskus ei enää silloin sijaitse aivoissa, vaan niissä riippumattomassa vapaassa henkisessä olemuksessamme.

Valaistumisessa tulemme siksi mitä olemme olleet ajasta aikaan kaikkien maallisten jälleensyntymiemme tuolla puolen.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 5

Teosofi 1 1992

Pyyteetön ja puolueeton mieli itseämme kohtaan syntyy tiedosta, että emme ole ajatukset, tunteet, ruumis tai minuus, vaan jotain niitä korkeampaa.

Todellinen olemuksemme ei ole ajatus, sillä on olemassa jokin, joka käyttää ajatusta.

Useat inhimilliset ongelmat aiheutuvat siitä, että olemme samastuneet joihinkin olemuksemme osiin siinä määrin, että olemme kadottaneet luovan vapautemme. Henkinen elämä on sen uudelleen löytämistä, palaamista takaisin mielemme alkuperäiseen puhtauteen ja samastumattomuuteen.

Henkisen itsen unohtaminen ja samastuminen ruumiiseen ovat välttämätön vaihe evoluutioprosessissa. Sitä seuraa käänteinen itsensä muistaminen ja itsen toteutuneisuus henkisessä tietoisuudessa.

Ykseys on tila, jossa on vain nykyisyys, missä ei ole tilaa egolle eikä erillisyydelle ja jossa mielenliikkeet ovat hiljenneet.

Antaumus on ei-kaksinaisuuden tila, jossa ei ole pelkoa eikä toiveita, jossa on määräaikaisesti luovuttu omasta erillisestä tahdostamme ja vapaudestamme.

Seksuaalinen halu ja rakkaus ovat johdannaisia niitä syvemmästä energiasta, jota voitaisiin kutsua vetovoimaksi. Ilmetessään alimman ihmisruumiin keskuksen tai chakran kautta tuo voima ilmenee haluna, tunneruumiin kautta ikävöintinä ja sydänkeskuksen kautta rakkautena. Joogan avulla seksuaalinen halu pyritään muuntamaan sielulliseksi rakkaudeksi.

Pyyde erottaa, rakkaus yhdistää.

Rakkaus voi ilmentyä vain äärimmäisessä tasa-arvoisuuden tilassa, jossa ei jaeta asioita miellyttävään ja epämiellyttävään, hyödylliseen ja vahingolliseen, rumaan ja kauniiseen.

Taistelu ja ristiriidat sisältävät mahdollisuuden sekä kehitykseen että taantumukseen. Itsessään ne ovat kaikelle kehitykselle välttämättömiä. Sota merkitsee aina vanhan muodon hajoamista ja uuden asteittaista ilmenemistä. Tuhoisa ja kivulias sisäinen prosessi on usein välttämätön uuden olemisen ja tietoisuuden muodon vakiintumiselle.

Kuolema ja tuhoutuminen ovat jatkuvia elämän prosesseja.

Edettäessä kohti tietoisuutemme ydintä, on mahdollista löytää se alkuperäinen ja muuttumaton substanssi, joka on ”oleva itsessään”. Sen valossa huomaamme, että kaikki muu omassa olemuksessa, ruumis, tunteet ja mielteet ovat kokoonpannut osasista ja että ne ovat katoavia ja muutoksen alaisia. Syntymättömän ja häviämättömän tuntee siitä, että se on äärimmäisen puhdas, jakamaton, ei-kaksi ja se tukee kaikkea muuta olevaa.

Mikäli olisi olemassa vain aika eikä ajattomuutta, ei voisi olla mitään toivoa täydellisestymisestä. Kehitys olisi vain loputonta kehää. Ikuisuudesta käsin kehityksen päämäärä tulee kuitenkin läsnä olevaksi jo nyt, vieläpä ajallisuuden ja keskeneräisyyden piirissä.

Ellemme sisimmässämme olisi lunastettuja jo nyt, emme sitä tulevaisuudessakaan voisi olla.

Hetkessä ja sen elävässä läsnäolossa ikuisuus puhkaisee ajan liikkeen. Intuitiomme tavoittaa ikuisuuden samalla kun toimintamme tapahtuu ajassa.

Ihmisen ainoa vapautuminen voi tapahtua vain ajattomuuden elävästä läsnäolosta käsin.

Taivas ja helvetti ovat enemmän tietoisuuden tiloja kuin paikkoja.

Elämässä emme voi välttää kärsimystä emmekä taata itsellemme pysyvää onnen tilaa, (ollessamme vielä suhteellisen kehittymättömiä ja epätäydellisiä ihmisolentoja). Rauha ja ilo voidaan kuitenkin löytää pyyteettömästä ja puolueettomasta hengen asenteesta. Pyyteetön mieli on silta, jonka avulla ylitämme kärsimyksen kuilut ja joka estää meitä vaipumasta epätoivoon kadotettuamme onnen, jonka kerran jo luulimme omistavamme.

Nautinto ja kärsimys ovat vain elämän ohimeneviä kokemuksia, siksi kumpaankaan niistä ei pidä jäädä kiinni. Tyyneyden sen, sen kerran saavutettuamme, voimme taas pitää ikuisesti. Tyyneyden harjoittaminen voi lisäksi viedä meidät kohti yhä syveneviä mielen iloja. Ihminen, joka on riittävästi nähnyt ja kokenut, ei voi päätyä muuhun kuin tyyneyden omaksumiseen syvimmäksi elämänasenteekseen.

Äärimmäisessä hiljaisuudessa vastaanotamme itsellemme elementtejä korkeammasta tietoisuudesta. Tämä voi tapahtua kun mielen, energiakehon ja ruumiin tavanomaiset toiminnot ovat hiljentyneet ja koko olemus on ikäänkuin odottavassa tilassa.

Meidän tulisi olla tyhjät itsestämme, jotta voisimme tulla jumalallisen voiman täyttämäksi. Meidän tulisi tehdä itsestämme tyhjä säiliö ja puhdistaa se, jotta jumaluus voisi laskea siihen viininsä ja nektarinsa. Epäpuhdas astia ei voi vastaanottaa jumalallista viiniä sitä pilaamatta.

Hiljennyttäessä koemme ensin rentoutumista ja vapautumista ulkoisen elämän paineesta, tämän jälkeen onnea, sitten tarkkaavuutta; sitten emme mitään, kunnes olemme niin tyhjät itsestämme, että voimme tulla täytetyiksi ylhäältä. Tämä on luonnollinen prosessi.

Luonto ei salli tyhjää tilaa kuin hetkittäisesti. Siksi luopuessamme jostain vähempiarvoisesta, voimme olla varmat, että vastaavasti saamme takaisin jotain korkeampaa.

Todellinen uhri on aina sisäinen uhri, alemman energian uhraamista korkeammalle, alemman itsen uhraaminen korkeammalle itselle.

Universumi on koneisto, joka noudattaa rautaisia ja järkkymättömiä lakeja. Se on kuitenkin koneisto, jolla on sielu ja sydän.

Edes kaikkein täydellisin hiljaisuus ei ole olemukseltaan staattista. Kun omat vähäisemmät mielen- ja elämänliikkeemme lakkaavat, avaudumme laajemmalle kosmiselle elämälle. Sen koskettaessa meitä tunnemme olevamme vain osanen sen aluetta ja toimintakenttää.

Luova elämä on toiminnan ja toimimattomuuden yhdistelmä. Alituinen toiminta ei jätä sijaa hiljaisuudelle emmekä silloin voi koskaan olla vapaat itsestämme. Toimimattomuudessa taas minä vetäytyy syrjään antaen itseään korkeamman viisauden työskennellä. Vaikka emme itse tee mitään, koko olemuksemme tulee valaistuksi henkisellä tiedolla. Kun sitten palaamme toimintaan, on se puoliksi itsen ja puoliksi ei-itsen, jonkin sitä korkeamman tekemää. Voimme silloin sanoa: ”en minä, vaan Jumala minussa”.

Taitava toiminta syntyy toimimattomuudesta kuten tarkoituksenmukaisin liike liikkumattomuudesta ja syvällisin merkitys hiljaisuudesta.

Voimankäyttö on heikkouden merkki. Jumala ei käytä voimaa, mutta silti hän tekee kaiken.

Mysteerien mysteeri on tämä ihmisruumista asuttava jokin, tämä tietoinen elävä tuli, jolle fyysinen muoto on valin väline.

Meditaatio on jatkuva mielenasenne, jossa pyrimme vaalimaan yhteyttä syvempään itseemme. Kaikki toiminta tulisi kummuta henkisestä tietoisuudestamme, ei koskaan alemmista mielen ja tietoisuuden liikkeistä.

Henkiseen päämäärään pyrittäessä meidän olisi opittava taloudellisuuteen energian käytössämme.

Omaksumalla jalompia tottumuksia voimme vähitellen oppia kanavoimaan voimamme uudella, luovemmalla ja rakentavammalla tavalla.

Kaiken turhan toiminnan jättäminen merkitsee edistymistä silloin kun samalla olemme vastaanottavaisia sisäisen itsemme valolle. Pelkkä passiivisuus ei sitä ole, ellei meillä samalla ole yhteyttä sisäiseen sieluumme.

Ihmissielu kehittyy sekä aistimaailman kokemuksista että äärettömästä hengestä virtaavista voimista.

Henkisellä tiellä tulemme tietoisiksi uusista, puhtaammista ja valaisevimmista energioista. Opimme vähitellen elämään itse valon keskuksesta käsin ja muovaamaan koko olemuksemme valaisevan sisäisen kuvan kaltaiseksi. On suuri asia saavuttaa yhteys sisäiseen itseensä, mutta toinen vähintään yhtä vaativa tehtävä on tuoda sisäisesti koettu henkinen valo koko alempaan olemukseemme ja persoonallisuuteemme. Tietyssä kehitysvaiheessa sisäinen tietoisuutemme saattaa olla kohotettu hyvinkin korkealle persoonallisuuden pitäessä edelleen kiinni rajoituksistaan. Tietoisuuden kehityksessä ei tämän vuoksi pidä laiminlyödä samanaikaista persoonallisuuden kehittämistä. Jumaluudenkin on ilmaistava itsensä ihmispersoonien kautta. Persoonallisuuden on täydellistyttävä, jotta henkinen itse saavutettaisiin. Henkinen itse on löydettävä, jotta persoonallisuus täydellistyisi.

Henkinen transformaatio merkitsee alemman energian jalostumista ja muuntumista korkeammaksi. Samalla käyttövälineemme hienostuvat ja ne tulevat vastaanottavaisiksi korkeammille hengen voimille. Keho tulee terveeksi, puhtaaksi ja kauniiksi, elämänvoima pyyteettömäksi, mieli valaisevaksi, sydän rakastavaksi.

Ihminen on kosmisen energian suuri muuntaja ja dynamo. Elämme kaikki saman Logoksen alaisuudessa, jonka energia virtaa tasaisesti kaikkialle. Itsestämme ja kehityksestämme vain riippuu siltä vastaanottamamme energian laatu ja määrä. Elämäntaitoa on se miten käytämme osaksemme tulleen energian jaloimman mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Meidän tulisi muuntaa vastaanottamamme energia, olipa se minkälaatuista hyvänsä, tahdoksi, viisaudeksi ja rakkaudeksi. Evoluution myötä tulemme tietoisiksi aina korkeammista ja korkeammista energioista. Ihmiskehityksen huipulla sekä vastaanottamamme että toiminnassa luovuttamamme energia on laadullisesti korkeampaa.

Henkisessä elämässä toteutuu vuorotellen liike sisäänpäin, jossa työskentelyn pääasiallinen kohde olemme me itse, sekä liike ulospäin, toiminta ja vaikuttaminen maailmassa.

Ilman sisäistä, jalostavaa ja itsekriittistä pyrkimystä toiminta maailmassa on tehotonta ja pinnallista.

Paha ja epätäydellinen voidaan voittaa ainoastaan hyvää ja täydellistä luomalla.

Äärimmäinen välinpitämättömyys samalla kun tekee parhaansa on jo lähellä valaistumista. Siihen sisältyy tieto, että vasta Jumala tekee kaiken täydelliseksi ja saattaa teot lopulliseen päätökseensä sovittaen niihin niille kuuluvat seuraukset.

Joogan harjoittamisen myötä lakkaamme olemasta luonnon orjia. Vähitellen saavutamme herruuden kaikilla olemassaolomme tasoilla ja oman luontomme ylitse. Tie vapauteen löydetään oppiessamme muuntamaan kaiken ei-henkisen energian henkiseksi energiaksi ja voimaksi.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 8

Teosofi 1 1993

Fyysisen, näkyvän ruumiin rinnalla asuu näkymätön, hieno, ylifyysinen ruumis. Tämä hieno olemus on todellinen meditoiva olemuksemme, joka on osa universaalia maailman-sielua.

Syvällä meditaatiolla ei ole paljoakaan tekemistä persoonallisuutemme kanssa. Siinä salainen hieno olemuksemme kommunikoi kaikkiallisen elämän ja tietoisuuden kanssa.

Kun ulkoinen olemuksemme vaikenee aloittaa sisäinen olemuksemme salaisen elämänsä jossa se avautuu kohti korkeuksia.

Meditaation eräänä tehtävänä on luoda sisällemme tyhjä tila, joka magneetin tavoin vetää puoleensa henkisiä voimia.

Irrottaessamme itsemme kaikesta, joka sitoo meidät mentaaliseen, vitaaliseen ja fyysiseen tasoon, olemuksessamme alkaa vaikuttaa luonnollinen vetovoima ylöspäin kohti henkeä ja Jumalaa.

Sisäinen elämä voi kasvaa onnen ja tyydytyksen lähteeksi kun olemme noudattaneet Valoa tielle kirjan kehotusta ”tapa kunnianhimo”. Se saa silloin sille kuuluvan itsetarkoituksellisen aseman, joka sillä kukoistaakseen tulisi olla.

Meditaatiossa tietoisuuden keskipiste siirtyy egon ja persoonallisuuden alueelta kohti universaalia ja egotonta tietoisuutta.

Inhimillinen mieli on rajallinen eikä se kykene käsittämään henkistä ja metafyysistä todellisuutta. Henkisillä alueilla vain välitön ja suora kokemus on pätevä tiedon lähde.

Usko on syvempi voima kuin tahto. Tahto koskee sitä, mikä on välitöntä ja käytännöllistä. Usko taas yhdistää meidät transkendenssiin, perimmäisten ideaalien ja totuuksien maailmaan.

Kiintymättömyyden tulisi olla kokonaisvaltainen elämänasenne, hengen perustavin suunta ja motiivi, ei vain jotain, jonka avulla pakenemme elämän epämiellyttäviä puolia. Kiintymättömyyttä tulisi ylläpitää kaikissa sisäisissä tiloissa ja ulkonaisissa olosuhteissa.

Älyllinen, eettinen ja esteettinen kasvatus herättävät tietoisuutemme keskeiset voimat. Ne eivät kuitenkaan kykene kokonaan henkistämään ihmistä, vaan hän jää puolittain henkiseksi ja puolittain epähenkiseksi olennoksi. Vasta meditatiivinen itsekasvatus voi paljastaa henkisen ja jumalallisen luontomme kokonaisuudessaan ja nostaa pintaan kaikki uinuvat voimamme.

Elää omaa elämäänsä ja kulkea omaa tietään, matkimatta ja jäljittelemättä ketään, vain tämä voi olla sisäisen luontomme paljastumista.

Löydettyämme oman tiemme elämän ulkonaisilla tapahtumilla ei ole meille sen enempää suotuisaa kuin epäsuotuisaakaan vaikutusta.

Meditaatio ei ole jotain, jota harjoitamme saavuttaaksemme tietyn kehitysvaiheen ja jättääksemme sen sitten. Tämä ajatus on harhaanjohtava. Se on luonnollinen osa henkistä elämää sen kaikilla asteilla.

Vakava henkinen etsijä pitää mielensä aina jännitettynä kohti korkeinta.

Oikeata polkua kykenee kulkemaan vain se, joka on tullut henkisesti aikuiseksi ja joka kykenee seisomaan omilla jaloillaan ja ratkaisemaan omat ongelmansa. Ne, jotka ovat vielä henkisesti lapsia, jotka eivät ole vielä tavoittaneet omaa sisäistä viisauden lähdettään, ovat auttamattomasti riippuvaisia ulkonaisesta tiedosta ja siten hyvin helposti sokeiden ja manipuloivien henkisten opettajien hämättävissä ja petettävissä.

Henkisellä polulla ei ole äärirajaa tai päätepistettä. Se avaa loputtoman kehityksen perspektiivin. Ei ole olemassa rajoja energian muuntumiselle, käyttövälineidemme hienostumiselle tai mielemme avautumiselle kohti kirkkauksia.

Vapaus asuu persoonattomassa elämänasenteessa, joka katselee kaikkia asioita puolueettomasti, sielun alkuperäisen vapauden ja itseriittoisuuden tunnossa.

Sitä mukaa kun aito sielullinen olemus saa meissä vallan, lämpö, rakkaus ja sympatia heräävät meissä yhä helpommin monenlaisissa elämän tilanteissa ja kohtaamisissa.

Luopuessamme itsekeskeisistä pyyteistämme lahjoittaa universaali sielu meille rikkautensa. Persoonallisuus ei kuitenkaan saa niitä omistukseensa, jotta se itsekkäällä tavalla niistä nauttisi, vaan sielu ikäänkuin sulattaa persoonallisuuden itseensä. Tässä salaisessa alkemiassa pyyteiden tuli jalostuu lempeydeksi ja rakkaudeksi, jonka läpäisee Kristus-tietoisuuden kirkkaus.

Kun persoonallisuuden itsekäs omistamisenhalu katoaa, ilon lähteinä eivät silloin toimi niinkään aineelliset asiat ja aistikokemus, vaan kaikki ilo kumpuaa sielun itseriittoisesta elämästä.

Kuolemattomuus ei merkitse persoonallisen elämämme jatkuvuutta, vaan se on kohoamista persoonallisuuden käsitteen yläpuolelle ajatuksissa ja elämässä.

Kuolemattomuus voidaan saavuttaa vain siinä määrin kun luovumme persoonallisuuden elämästä, lakkaamme samastumasta siihen ja osallistumme universaalin elämän sykliseen ilmentymiseen.

Meditaatio on olennaisesti luopumista, luopumista aineellisesta ja tunnetusta ja etenemistä kohti tuntematonta ja henkistä todellisuutta.

Onni, joka perustuu suhteeseen johonkin ulkonaiseen asiaan, ei ole kestävää vaan katoavaista. Siinä määrin kuin suuresti kärsimme tai iloitsemme jostain ulkonaisesta asiasta, emme ole vielä oppineet nojautumaan sisäisiin lähteisiimme ja saavuttamaan jumalallista tyyneyttä.

Tyhjyys, johon välillä saavumme, johtuu siitä, että sisimmässämme olemme tehneet tilaa hengen korkeammille ilmennyksille, joita meidän on vielä hetken aikaa odotettava.

Turvaa sisäiseen, älä ulkoiseen opettajaan.

Ilman kieltäymyksiä tai kärsimyksiä ei liene milloinkaan saavutettu mitään suurta, tai edes keskinkertaista.

Hiljaisuuden ja vaitiolon merkitys on siinä, että sillä tavoin puhdistamme mentaalista olemustamme ja vapaudumme siitä pyydeluonnosta, joka liittyy mentaaliseen substanssiin. Hiljaisuuden ja harkitun vähäpuheisuuden kautta voimme rakentaa korkeampaa intuitiivista mieltämme.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 4

Teosofi 6 1991

Jooga on alemman energian uhraamista, olkoonpa se mentaalista, vitaalista tai fyysistä, korkeammalle tietoisuudelle. Kun alempi olemus meissä hiljenee, korkeampi tulee taustalta eteen ja hallitsevaksi.

Polulla kulkijan tulisi oppia säästämään energiaa. Energia on parempi pitää itsellään ja kääntää sisäänpäin kuin haaskata sitä turhuuksiin.

Ulkoisen asioiden jano on perimmältään itsen löytämisen janoa. Elämän kiihko on todellisuudessa itsen toteuttamisen kiihkoa.

Henkisen elämän tavoitteena on yhdistää tavanomainen pinnallinen olemuksemme elämän syvään ja pohjattomaan olemiseen ja tietoisuuteen.

Kun syvempi olemisen virta sulauttaa itseensä vähäisemmät elämän- ja mielenliikkeemme, tunnemme ylimaallista rauhaa ja harmoniaa.

Kiintymys katoavaan ja rajalliseen ruokkii turvallisuuden tunnettamme. Katoavasta ja rajallisesta emme kuitenkaan voi löytää varmuutta. Mielen luomissa muodoissa ei myöskään ole mitään pysyvää. Katoamaton on mielen, ajatusten ja kaiken muodon omaavan tuolla puolen.

Rakkautemme ja pyrkimyksemme voi kohdistua joko rajalliseen tai rajattomaan. Pyrkimys rajallisten asioiden omistamiseen antaa meille välitöntä tyydytystä, mutta samalla se tekee meidät sidonnaisiksi. Rajatonta taas voimme tavoitella vain rajallisista mielikuvistamme luopumalla. Sillä tavoin puhdistunut ja vapautunut mieli on valmis suuntautumaan kohti sisäistä kauneutta ja äärettömyyttä.

Elämänvoima hallitsee fyysistä ruumista, näitä molempia käskee mieli. Mielen hallitsema ihminen on jo astunut luonnon valtakunnasta vapauden valtakuntaan. Mieli ei kuitenkaan ole korkeinta ihmisessä, vaan sitä korkeampi on sielu. Kun sielu tulee vallitsevaksi, se merkitsee gnostisen evoluution alkua ja nousemista yhä korkeammalle hengen kirkkauksiin ja laajuuksiin.

Ensimmäinen suuri tehtävä etsijän henkisessä elämässä on tulla tietoiseksi sielustaan ja tehdä siitä elämänsä johtaja. Sielu ei useinkaan ole tietoinen itsestään fyysisellä tasolla, sillä se on vain salainen, ei tiedostettu ohjaajamme.

Ruumis, elämä ja mieli ovat katoavia, sielu on kuolematon.

Mystinen rakkaus Jumalaan on vaativaa eikä salli kompromisseja, siksi tiemme alussa usein kartamme sitä.

Kun persoonallinen rakkautemme sisäistä jumaluutta kohtaan muuttuu persoonattomaksi, opimme luonnollisesti ja spontaanisti antautumaan sille.

Tyyneys ja myrsky, vuoksi ja luode muodostavat peruskokemukset joogan mystisellä polulla. Olemme kaikki kosmisen rytmillisen kiertokulun osia. Tiedostamme sitä kuitenkin vain tietyiltä osin. Oppilas taas tulee vähitellen ytimiään myöten tietoiseksi kosmillisista laeista ja voimista.

Kaikki elämä on yhtä. Erillisyys on harhaa. Nämä voivat tuntua abstraktisilta totuuksilta. Kaikessa olemassa olevassa, atomista tähtisumuun, asuu kuitenkin sielu, ja sielut ovat yhtä ylisielun kanssa.

Mielen vapaus syntyy tiedosta, että ego on vain rajallinen muodostuma. Siksi kiintymys siihen häviää luonnollisesti.

Itsensä oivaltanut mieli pysyttelee alituisesti alkulähteellään, puhtaan tietoisuuden rajattomuudessa.

Etäisyyden säilyttäminen tunteisiinsa, ajatuksiinsa ja koko persoonaansa nähden, erityisesti silloin kun ne eivät ole aktiivisesti käytössä, merkitsee jumalallisen kontemplaation alkua.

Kontemplaatiossa mieli kääntyy fyysisistä muodoista, mielen ja tunteiden kiintymyksistä ja rajoituksista niiden tuolle puolen hengen alkuperäiseen vapauteen ja äärettömyyteen.

Ajallisen uhraaminen ikuiselle, katoavan katoamattomalle, siinä on joogan ydin. Mieli ja tunteet, kaikki alemman persoonallisuuden energia on uhrattava niiden sisäiselle jumaluudelle. Siten ne vapautuvat vieraantuneisuudestaan ja löytävät todellisen olemuksensa jumalallisessa olemisessa, tietoisuudessa ja autuudessa. Tämä edellyttää mielen hiljaisuutta ja tarkkaavuutta kaikissa toimissamme ja asteittaista vapautumista luomistamme mekaanisista toimintamalleista.

Kärsimys aiheutuu aina suhteestamme johonkin katoavaan ja rajalliseen, ollessamme sidonnaisia tai pyrkiessämme vapautumaan sidonnaisuudestamme.

Pidämme sisäistä tuskaa pahana, vaikka usein se on valmistusvaihe hengen suuremmalle valolle. Kärsimys tekee hiljaiseksi ja usein henki saapuu luoksemme juuri hiljaisuudessa.

Mielen hiljentyminen on vapautta alemmasta itsestä ja karmallisista muodostelmista.

Täydellisessä hiljaisuudessa ja tyhjyydessä voimme tulla vastaanottavaiseksi universumin korkeammille laaduille ja energioille, jotka eivät tunne kärsimystä tai rajoituksia. Kun tyhjyys ylitetään, tavoitetaan ykseys ja sympatia kaiken olemassa olevan kanssa.

Kohotessamme hiljaisuuteen alempi itsemme saattaa aluksi tulla surulliseksi, sillä sen on hellitettävä omista elämänvaatimuksistaan. Korkeampi itse taas ei tunne surua, se on neutraali, tyyni, puolueeton, tarvittaessa tahdon ja voiman lähde, joista se toiminnassa iloitsee.

Suru ja kärsimys aiheutuvat aina suhteestamme johonkin rajalliseen ja katoavaan. Ne ovat osamme koska olemme puolittain ajallisuuden ja puolittain ikuisuuden kansalaisia. Samastaessamme itsemme ajalliseen olemukseemme suurennamme kärsimystä. Eläessämme syvimmässä hengen asenteessamme ikuisuudessa voidaan olemassaoloon liittyvä välttämätön kärsimys neutralisoida.

Myrskyä seuraa aina tyyneys. Luonnossa silloin kaikki on elinvoimaista ja tuoretta ja kasvu lähtee uuteen nopeaan vauhtiin. (Sama pätee ihmiselämään, koskipa se karmallisia myrskyjä tai oppilaan kulkemaa henkisen elämän tietä.) Sisäisen myrskyn aikana kaikkien pinnanalaisten voimien on tultava esiin. Ne eivät voi vastustaa korkeamman tietoisuuden muuntavaa mahtia. Vähitellen, polkua kulkiessamme, toteutuu olemuksemme kaikkien puolien yhdistyminen korkeampaan tietoisuuteemme.

Viattomuus, ikuinen nuoruus on mahdollista mielen eläessä hetkestä hetkeen, taakseen katsomatta. Meidän olisi joka hetki oltava valmiit heittämään mennyt yltämme. Persoonallisuutemme on menneen kokemuksen tulos ja se aiheuttaa sidonnaisuutemme. Katsoa aina eteenpäin, ei koskaan taaksepäin, on vapautumisemme avain.

Kiintyminen työhön, omaisuuteen, omaan persoonaansa ym. on inhimillistä ja luonnollista. Kiintyneen mielen on kuitenkin mahdotonta saavuttaa syvempää yhteyttä sisimpäänsä ja sen ajattomaan olemukseen. Sen tavoittaminen edellyttää aina jokin asteista luopumista.

Kiintynyt mieli tavoittelee onnea laskelmoiden, jonkinlaisen järjestelmän ja päivittäisen rutiinin avulla. Kärsimys seuraa kun tuo järjestelmä jossain pettää tai kun odottamattomat asiat kohtaavat meitä.

Kiintyneen mielen motivaation lähteenä on pyyde, siksi se on aina sidoksissa menestykseen ja tappioon. Kiintymätön mieli taas on sisäisesti vapaa ja se löytää ilon aina etsimättä. Sillä on myös aikaa kuunnella hiljaisuuden ääntä.

Kun mieli havaitsee oman rajallisuutensa ja tunnustaa, että on asioita, joita se ei voi tietää, kun se väsyy itseensä ja omiin tiedon saavuttamisen menetelmiinsä, monien tosiasioiden keräämiseen ja päättelyyn niiden pohjalta, silloin meissä voi alkaa kehittyä syvemmän esoteerisen tiedon kukka, joka tuntee asiat älyä korkeammalta. Sen kasvun metodina on hiljaisuus ja vieläkin syvempi hiljaisuus. Korkeampi kehitys alkaa, kun tietoisuus kasvaa ensisijassa hiljaisuudesta eikä ulkoisten kokemusten myötä. Henkinen uudestisyntyminen voi toteutua vain hiljaisuuden äärimmäisestä puhtaudesta käsin.

Sivistysihanteemme on älyn hallitsema ihminen. Tämä on aivan oikein kouliessamme jalostumattomasta ihmisestä kultturellia ihmistä. Mutta ei ole syytä luoda kehitykselle sellaisia rajoja, joita sillä ei ole. Älyn johtama ihminen on vain eräs kehitysvaihe evoluutiossa. Gnostisessa yksilössä hänen sielunsa hallitsee ja äly on sille alisteinen. Inhimillisen tiedon korvaa silloin asteittain paljastuva jumalallinen tahto ja viisaus.

Kaikki kokemus muuttaa meitä ja jättää meihin jälkensä. Näin on äärellisen olemassaolon ja kokemisen piirissä. Mutta on myös olemassa sellaista kokemusta, joka muuttaa, mutta ei jätä meihin jälkiään.

Äärettömän kosketus on aina nimetön ja muodoton. Se puhdistaa, huuhtoo pois menneen ja rikastuttaa meitä aina salaperäisellä tavalla. Tämä on jatkuvaa uudestisyntymistä ylhäältä.

Menneen pois pyyhkiminen on kehityksen elinehto. Luoja on uudistaja, ylläpitäjä ja tuhoaja. Ihmisen tulisi olla säälimätön itseään kohtaan ja heittää yltään mennyt kokemus, joka ei voi palvella kehitystä.

Uudistuminen ei voi koskaan toteutua menneestä käsin, vaan vain ajattomuuden tuntemattomasta ulottuvuudesta.

Turvallisuuden ja varmuuden etsiminen saa meidät takertumaan menneisyyteen. Oivaltaessamme ettei varmuutta voida saavuttaa mistään äärellisestä, ei ”minästä” eikä aikaisemmasta kokemuksesta saavutetusta tiedosta, tapahtuu psykologinen vapautuminen.

Sanotaan, että Jumalan palvelijan tulisi omistaa mahdollisimman vähän, sekä aineellisesti että henkisesti. Sitten kun emme enää omista edes itseämme, olemme valmiit toimimaan hänen välikappaleinaan maailmassa.

Kanava ylös korkeimpaan voi säilyä avoimena kun joka hetki luovutamme itsemme emmekä vaadi mitään erilliselle itsellemme.

Kun voimme sanoa totuudellisesti ”en ole mitään”, tässä tyhjyydessä voi korkein ilmentyä kauttamme.

Nöyryys on vapautta erillisestä itsestä ja egosta. Odotamme silloin jonkin todellisemman ilmaantumista tähän itse luotuun tyhjään tilaan. Usein olemme tottuneet kuitenkin elämään juuri päinvastoin, itseämme korostamalla. Itsemme korostaminen luo kuitenkin aina muurin itsemme ja syvemmän elämänlähteemme välille. Vain nöyryys voi paljastaa todellisen jumaluuden sydämissämme.

Korostamme itseämme kenties juuri siksi, että salassa tiedämme olevamme melko vähäpätöisiä. Tämä perustuu ihmisen luonnolliseen itsesäilytykseen ja olemassaolon taisteluun. Vasta kun meissä on todellista suuruutta, voimme tunnustaa oman pienuutemme. Tämä on askel todelliseen kasvuun, jossa voimme jakaa osan Jumalan suuruudesta.

Korostaessa itseämme käytämme alempaa egon energiaa, joka erottaa meidät toinen toisistamme. Unohtaessamme itsemme, toimiessamme pyyteettömällä mielenasenteella, käytämme korkeampaa henkistä energiaa, joka yhdistää meidät toisiimme.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 12

Teosofi 5 1993

Henkisen elämän ei tule erota terveestä ja luonnonmukaisesta elämästä.

Luonteensa jalostaminen ja hyveiden harjoittaminen ovat tärkeitä. Ne luovat vakaan perustan mystiselle etsinnälle. Ilman moraalista puhdistautumista ja kokonaisvaltaista luonteen jalostamista mystinen elämä on vailla perustaa.

On olemassa kaksi pääasiallista henkisen tien muotoa, pitkä ja lyhyt tie. Pitkää polkua kulkiessamme luotamme hitaaseen, varmaan, tasaiseen ja asteittaiseen kehitykseen. Sen perustana on moraalinen itsekasvatus ja sitkeä luonteenrakennus. Siinä yritämme ruohonjuuritasolla kasvattaa luonnettamme, korjata puutteitamme ja puhdistaa motiivejamme epäitsekkäämmiksi. Voittamalla alemman itsemme pyrimme tuntemaan korkeamman itsemme ja löytämään sen rauhan ja puolueettomuuden. Toinen, lyhyempi ja jyrkempi tie on sellainen, jossa pyrimme kokonaan ylittämään egon ja persoonallisuuden alueen kaikkine rajoituksineen ja saavuttamaan vapaan ja valaisevan sielunenergian tason. Omistautumalla, antautumalla ja avautumalla, jatkuvalla meditaatiolla, pyrimme siirtämään tietoisuuden keskipistettä yhä ylemmäksi kohti henkistä ykseystietoisuutta. Tässä ja nyt ilman mitään ehtoja voimme kaikki kokea sisäisen ytimemme vapauden, puhtauden, valon ja syvän rauhan. Voimme edelleen tuoda ne jokapäiväiseen elämäämme.

On tärkeää tiedostaa heikkoutensa ja pyrkiä korjaamaan ne. Kenties vielä tärkeämpää on tavoittaa syvässä hiljaisuudessa henkinen olemuksemme ja viipyä sen eheyttävässä ja parantavassa energiassa ja valossa.

Mitä syvemmin olemme kosketuksissa sisäiseen valoon olemuksemme ytimessä, sitä helpompi meidän on myös muuntaa ja kirkastaa ulkoinen olemuksemme ja tietoisuutemme reuna-alueet.

Henkisen polun alkuvaiheessa on kriittinen vaihe, jossa maallinen ja itsekeskeinen persoonallisuus ja vielä heikko sielullinen luonto ottavat mittaa toisistaan. Ne käyvät ikään kuin valtataistelua keskenään. Henkistä pyrkimystä ei silloin missään tapauksessa tulisi jättää kesken. Tällöin olisi ehdottomasti luovuttava alemman minän itsesuojelu- ja valtapyrkimyksistä ja antaumuksen kautta tavoitettava sisäinen ihminen ja korkeampi sielullinen luonto. Vain silloin voimme H. P. Blavatskyn Hiljaisuuden äänen sanoin levätä ”sen suuren linnun siivillä, joka ei ole syntynyt eikä kuole, vaan on AUM kautta ikuisten aikojen”.

Syvässä henkisessä muutoksessa meidän on sulatettava ulkoinen olemuksemme osaksi sisäisyyttämme ja käännettävä sisäpuolemme ulospäin.

Omahyväinen ihminen pelkää nöyrtymistä, sillä se paljastaisi hänen pienuutensa ehdottoman Olemisen rinnalla.

Hiljaisuudessa tulemme punnituiksi sen mukaan, kuinka paljon kykenemme vastaanottamaan taivaallista valoa, vai olemmeko vain täynnä itseämme, omaa pimeyttämme, jota pidämme valona.

Sydämessämme on enemmän tilaa korkeimmalle kun kiinnostuksemme sekä itseämme että luotuja kohtaan heikkenee.

Jumaluus voi ilmetä kauttamme kun olemme täysin tyhjät itsestämme.

Ei ole väliä millä nimellä me tätä sisäisyyden tai hengen tai valon uskontoa tai filosofiaa kutsumme. Hengellä ei ole nimeä, muotoa, väriä, ääntä tai makua. Se ei ole rajoitettu mihinkään kulttiin, uskontoon tai aatteeseen. Sama henki asuu niin uskovien kuin ei-uskovienkin, niin kristittyjen, buddhalaisten, hindujen kuin muslimienkin sydämessä.

Tarvitsemme yksinäisyyttä ja yksin olemista vapautuaksemme väärästä ja usein pakonomaisesta yhteydestämme toisiin ja löytääksemme vapaan ja rakkaudentäyteisen yhteyden heihin.

Mietiskelyä emme harjoita samassa mielessä kuin esimerkiksi tenniksen pelaamista tai viulunsoittoa. Viimemainituissa minä on läsnä kun taas ensin mainitussa se on poissa. Edistynyt meditaatio on vastakohta kaikkien asioiden harjoittamiselle. Se on vapautumista kaikista pakoista ja rajoituksista. Se on sisäistä avautumista rajattomuudelle.

Meditaatio vapauttaa vähitellen sisäisen ihmisen muotojen kahleista.

Meditaation kautta voimme solmia tietoisen suhteen oman henkemme ja maailmankaikkeuden hengen välille.

Meditaatiotekniikat ovat aloittelijoille. Vapautunut yksilö ei ole sidottu niihin.

Emme voi tuntea korkeinta ja samalla elää.

Hiljaisuus on minän kuolema. Hiljaisuus on puhtaan tietoisuuden puhdistava ja hävittävä voima.

Tyhjyys, joka on kaikkien mielensisältöjen poissaoloa, on äärettömien mahdollisuuksien tila.

Tunteaksemme korkeamman itsemme meidän tulisi vapautua alemmasta, persoonallisesta itsestämme, inhimillisestä, liian inhimillisestä luonnostamme, joka on kiintyvä, turvallisuushakuinen, tunteellisesti riippuvainen ja onnea laskelmoiden etsivä.

Löytäessämme korkeamman itsemme meiltä katoaa luonnollisesti kiintymys alempaan itseemme ja maalliseen persoonallisuuteemme.

Mietiskelyn kautta pääsemme yhteyteen sielumme kanssa ja voimme silloin tuoda alas sen inspiroivan ja valaisevan voiman, mutta se ei välttämättä suoranaisesti vaikuta luonteemme ja moraalimme kehitykseen. Puutteet niissä voidaan korjata vain itsekasvatuksella jokapäiväisen elämän tilanteissa.

Mitä vähemmän tuhlaamme fyysistä, tunteellista tai älyllistä energiaa, sitä enemmän sitä riittää sisäiseen muutostyöhön, salaiseen alkemiaan, jossa kaikki se, mikä meissä on maallista ja epäpuhdasta, puhdistuu ja muuttuu pyhäksi uhratessamme sen korkeimmalle.

Saavutamme suuren tyyneyden ja tyytyväisyyden havaitessamme, että sisäisessä henkisessä yhteydessä meillä on kaikki mitä me todella tarvitsemme ja kaipaamme. Henkinen lähteemme tarjoaa meille riittävästi lämpöä, turvaa, rakkautta ja iloa. Miksi kaipaisimme yhtään sen enempää?

Jumalainen elämä ajattomassa tietoisuudessa on elämää yläpuolella murheiden, tuskan, epävarmuuden ja tietämättömyyden, yläpuolella kaiken etsimisen, ristiriitojen, itsekkyyden ja persoonallisen pätemisentarpeen. Se tuo meille välittömän varmuuden kuolemattomasta ja katoamattomasta olemuksestamme fyysisen muotomme ja maallisen persoonallisuutemme takana.

Osana universaalia elämää me sekä tiedämme että tunnemme olevamme kuolemattomia. Muodot muuttuvat ja katoavat, mutta elämä niiden takana säilyy ajasta aikaan. Maallinen minämme on vain tiivistymä siitä katoamattomasta henkisestä substanssista, joka on kaiken älykkyytemme ja elinvoimamme lähde.

Kohotessamme ajan ja muutoksen tuolle puolen, levätessämme transkendentissa itsessämme, voimme uskoa, että maailma sisäiseltä puoleltaan on täydellinen ja että se näkyvältä puoleltaan etenee kohti saamaa täydellisyyttä.

Turva, joka ei petä, on turvaa Jumalassa. Muu turva voi olla käytännöllistä, mutta se on pidemmän päälle epävarmaa.

Me haluamme vapautua eristyksestämme ja yksinäisyydestämme ja kokea yhteyttä luontoon, Jumalaan, tähtiin ja muiden sieluihin. Me haluamme laajentua ja sisällyttää itsemme osaksi kaikkeutta.

Rakkaus vapauttaa meidät erillisyydestämme ja itsekeskeisyydestämme.

Henkinen kasvu merkitsee myös sitä, että kykenemme sympaattiseen yhteyteen yhä useampien yksilöiden, hyvin erilaisten ihmisten kanssa.

Olemme sitä rikkaampia ja laajempia persoonallisuuksia mitä enemmän kykenemme kurkottamaan itsemme ulkopuolelle ja olemaan yhteydessä entistä laajempaan elämän piiriin.

Meidän ei tarvitse ohjata rakkauden, myötätunnon, syvän yhteyden ja ykseyden tiloja ja kokemuksia tahdonalaisesti, sillä korkeampi tahto tekee sen puolestamme. Myös kanssakäymisessä koettu sielujen yhteys on täysin spontaania ja ei-tahdonalaista.

Emme milloinkaan tule kärsimättömiksi kun sovitamme pyrkimyksemme suuren kokonaisuuden pyrkimyksiin.

Henkisen elinvoimaisuuden salaisuus on siinä, että elämme ja toimimme sovussa jumalallisen elämän ja sen lakien kanssa.

Henkisen tien ei tulisi olla tapa paeta maailmaa, vaan löytää syvempi yhteys siihen. Sen ei ole myöskään tulisi olla tapa paeta velvollisuuksiaan tai ongelmiaan. Se voi antaa meille voimaa vastata elämän haasteisiin. Se voi antaa elämälle syvemmän perustan.

Sisäisen elämän tarkoituksena on laajemman ja rikkaamman ulkonaisen elämän toteuttaminen.