Tekijä: Timo Juhani Viitala

Elokuussa 2016 tein retken Isojärven kansallispuistoon Kuhmoiseen. Matkustin bussilla ensin Muuramesta Jämsään ja eteenpäin Länkipohjan tienhaaraan. Sieltä pyöräilin sopivan matkan verran kohteeseen viihtyisissä maalaismaisemissa. Aloitan vaelluksen Heretyn opastuspisteeltä, joka on vanha metsätyökämppä. Ylitän kävelysillan. Polut olivat suureksi osaksi sorapäällysteisiä entisiä tukkimiesten pyöräteitä. Ne eivät soveltuneet avojaloin kulkemiseen. Laitoin siis sandaalit jalkaan. Ne kannattaa aina pitää mukana rinkassa roikkumassa. Niitä kannattaa aina käyttää hiekkateillä, sorapoluilla tai muuten hankalissa paikoissa. Tulen pienelle lammelle. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin kaakkureita uiskentelemassa, ja vieläpä todella läheltä. Otin muutamia kuvia enkä halunnut häiritä niitä enempää. Niitä oli pariskunta ja kauempana uiskenteli vielä yksi luultavasti poikanen. (Kamerani tekniikka ei riittänyt hyvien kuvien saamiseen niistä.) Jonkin matkan päässä olevalla vähän suuremmalla lammella oli myös kaakkureita. Lintu on muuten tavallisempaa kuikkaa selvästi pienempi, ja sillä on ruskea kurkku.

Käyn uimassa lammessa Lortikkassa, missä on joku entinen savottakämppä. Majavan toimien jälkiä saattoi nähdä puistossa lähes kaikkialla vesistöjen varrella. Majavat patoavat vesireittejä ja aiheuttavat suuria muutoksia luonnossa kuten kaadettuja puita ja veden hukuttamia alueita, joiden seurauksena on pystyyn kuolleita puita. (Seuraavana vuonna Suomen luonnonsuojeluliiton retkellä samassa puistossa näinkin majavan uiskentelemassa ja läiskyttelemässä häntäänsä Mutkalammilla.) Ohitan synkeitä kuusikkoja ja saavun illalla Kalalahteen. Pystytän pienen tunnelitelttani aivan veden rajaan. Paikalla on muitakin telttailijoita. Aamulla jatkan vaellusta. Polku kulkee jonkun matkaa järven rantaa myötäillen ja katoaa sitten syvemmälle metsään. Kipuilen harjuja ylös ja alas. Tulen Vahterjärven alueelle. Se ei ensi alkuun näytä oikealta järveltä, vaan vaikuttaa siltä kuin siellä olisi vain rykelmä toisiinsa kytkeytyneitä suolampia. Mietin, että onko kukaan pystynyt määrittelemään, missä kokoluokassa tarkalleen on järven ja lammen välinen ero. (Myöhemmmin saan tietää, että järvi on aina jokien ja purojen kautta yhteydessä muihin vesistöihin, mutta lampi taas ei). Kaunista seutua. Sieltä lähti Lortikan luontopolku, jonka kiersin.

Heitän repun selästäni ja pysähdyn yhdelle korkealle kallioharjulle levähtämään ja poimimaan puolukoita. Äkkiä jostain ylhäältä kuului voimakasta rapinaa ja ajattelin sen olevan näätä tai orava. Se oli näätä. Näin sellaisen elävänä ensimmäistä kertaa elämässäni, kuivuneen puun latvassa. Vaalea laikku kaulassa erottui selvästi. Tähtäilin sitä kamerani ja otin pari kuvaa. (Kuvat eivät onnistuneet, koska kamerani on liian alkeellinen). Se murisi minulle kuin pieni koira ja lähti sitten tiehensä. Näätä on kuulemma enimmäkseen hämärässä liikkuva, vaikka kohtasin sen keskellä päivää. Latokuusikko on puiston rauhoitettu lehtomainen alue, jonka läpi kuljen.

Leiriydyn Kuorejärven rannalle. Se on kiva hieno paikka, jota iltaaurinko lämmitti pitkään. Siellä oli tosi paljon porukkaa, osa ulkomaalaisia. Naisia oli enemmän kuin miehiä. Riippumatot ovat yleistyneet, mutta en usko että sellaisessa voisi nukkua mukavasti. Leirinuotiolla kerroimme erätarinoita. Kerroin näätä havainnoistani sekä edellisenä iltayönä kuulemistani erikoisista äänistä telttailupaikan lähellä. Luonnon tuntemukseni ei riittänyt vahvojen kaksiosaisten äänten tunnistamiseen, joten sanoin että kyseessä oli ehkä kummitus, mikä herätti hilpeyttä. Monia kansallispuistoja myös Itä-Suomessa kiertänyt kaveri kertoi nähneensä mm. karhun, ahman ja suden (mutta ei kuitenkaan näätää). Aamulla ihailen tunnelmallista Hevosjärven aluetta. Kierrän vielä Heretyn luontopolun.

Heinäkuun lopussa 2016 oli vuorossa retki Salamajärven kansallispuistoon. Se oli minulle tuttu ainoastaan jostain luonto ohjelmasta. Matkustin bussilla Jyväskylästä pohjoiseen Saarijärvelle ja edelleen Perhoon. Sieltä pyöräilin jotain vähän yli kymmenen kilometriä määränpäähän. Hiekkatien varrella matkalla puistoon nevalta kuulin erikoista vihellystä ja näinkin hyvin kaukaa jonkin mustakeltarintaisen kahlaajan. Ääni toi mieleeni jonkin lelun tai puhelimen piipityksen. Vihellys oli myös äärimmäisen yksinäinen ja surumielinen. Tunsin löytäneeni kohtalotoverin. Tuossa vaiheessa en vielä lintua tunnistanut, mutta myöhemmin kun Kapustarinta mainittiin opastaulussa ja näin vielä saman linnun lennossa, osasin yhdistää asiat. Vaikka lintu on yleinen oli se silti minulle aivan uusi laji.

 Puistoon minut toivotti tervetulleeksi suuri metsäpeuran kuvataulu.  Jätän pyörän Koirasalmen parkkipaikalle ja lähden patikoimaan Koirajärven rantaa myötäilevää äärimmäisen kivistä polkua. Hankalaa kivikkoa jatkui loputtomasti. Kerroinko jo että teen kesällä retket aina paljain jaloin? Kuinkas sitten kävikään, iskin varpaani kiveen niin että veri valui. Jos osuma olisi ollut vähän kovempi, niin reissu olisi päättynyt heti alkumatkasta siihen. Avojaloin kävely (ja juokseminen vielä enemmän) vaatii jonkin verran opettelua enkä vieläkään hallinnut sitä. Opetus: hankalissa tai kivikkoisissa paikoissa jokaiseen askeleeseen pitää tarkasti keskittyä eikä saa ajatella tai tehdä mitään muuta saamaan aikaan. Täytyy kävellä hyvin tietoisesti ja keskittyneesti. Asian oppii kuten aina kantapään kautta tai paremminkin varpaiden kautta. Luonnossa liikkumiseen voi siis yhdistää tietoisen kävelyn ja vieläpä tietoisen läsnäolonkin. Vaihtelevien maastojen jälkeen saavun Pyydyskoskelle telttapaikalle. Siellä oli suuri kota ja nuotiopaikka. Sain olla siellä aivan yksin omassa rauhassani. Yöllä kuulin kaakkurin aavemaisia villejä kirkuvia huutoja ja aamulla näin melko varmasti sellaisen lentävän ylitseni.

Seuraavan päivänä patikoin Koirajoen vartta kunnes edessä oli pitkä, suuri erämainen alue. Se on puiston parhaita osia. Kun huomasin, että puisto päättyi, kävelin yhdystietä sen toiselle laidalle. Kuvasin tien laidan kukissa olevia perhosia. Patikoin puiston toista laitaa Pitkälahdesta Jyrkkäniemelle, missä oli nuotiopaikka. Sain taas olla täysin rauhassa. Järvi oli kartan mukaan Salamajärvi. Se sijaitsi puiston luoteiskulmassa ja oli suurimmaksi osaksi sen ulkopuolella. Aloin onkimaan. Tällä kertaa madot olivat mukana, edellisistä reissuista olin oppinut jotain. Ensin sain pieniä sinttejä, jotka otin kaikki talteen. Sitten tuli kunnon nykäisy. Luulin ensin jyhkeää littanaa kalaa lahnaksi, mutta ilokseni se olikin ahven, isoimpia mitä olen koskaan saanut. Se oli taatusti yli puolikiloinen. Aamupäivällä tapaamani kotiseudulleen retkeilemään palannut kaveri oli kertonut isoista ahvenista. Yksi kala riitti  nuotiolla paistettuna pääateriaksi, vaikka söin myös pienet sintit. Seuraava etappi on nuotiopaikka lammen rannalla. Alkaa sataa yhä enemmän. Muutaman sadan metrin päässä on metsänvartijan mökki ja pakenen sinne rankkasadetta. Juutun sinne koko illaksi ja myös yövyn siellä. Seuraavana päivänä ihmettelen mm. jääkauden aikaisia kivipeltoja. Kiersin Sysilammelta lähtevän luontopolun pitkospuita pitkin suolla. Opastaulussa kerrottiin että siellä kasvaa mm. Kaarlen valtikka ja punakämmekkä, mutta en nähnyt niitä. Havaitsin kuitenkin yhden tuntemattoman kasvilajin, joka oli suolla kasvava vedestä nouseva kaunis keltakukkainen kasvi, joka paljastui myöhemmin (muistaakseni) suo orvokiksi. Retken jälkeen tarkistan yleensä aina kaikki uudet lintu ja kasvi lajit  luontoportti.fi palvelusta. Sieltä löytyy lintujen äänetkin.
Talsin eteenpäin puiston laitaa. Pitkospuut olivat monesti pois paikoiltaan tai ne vinksuivat sinne ja tänne tosi yllättävästi. Siinä voisi joku loukkaantua. Taisinpa kirjoittaa asiasta palautetta luontokeskukseen. Hirveä pienempien sorkkaeläinten laumojen jälkiä näkyi paikoittain suolla runsaasti, ja ne ovat hyvinkin voineet olla metsäpeuroja, jotka alueella elävät. Kiipeän lintutorniin, josta avautuu vaikuttava näkymä isolle nevalle (Heinkinjärvenneva), jota täplittää pienten suonsilmien mosaiikki. Hämärän takia kuvat ovat vähän turhan tummia. Ensin kuulin kimeän huutosarjan ja sitten myös näin ampuhaukan kaartelemassa suon laidalla. Lintu esiteltiin tornin opastaulussa, joten oli helppoa yhdistää havaintoni siihen. Kauempana suolla taisi olla joutsenia. Kurjen huutoja kuului myös kauempaa kuten myös koko retken aikana eri suunnista. Yövyn laavussa Heinkinjärvellä. Rankkasadetta kestää koko illan.

Olin lähtöpisteessä Koirasalmella. Kaakkuri lensi järven yllä, sillä on helposti tunnistettava kräk kräk lentoääni.  Kävin Koirasalmen luontotuvalla ja juttelin puistonhoitajan kanssa. Kiersin vielä Pienen Koirajärven ympäri. Olin menossa Salamanperän luonnonpuistoon, mutta kivikkoinen maasto oli tällä kertaa liikaa. Olin täysin väsyksissä. Jäipä jotain näkemistä ensi kerraksi. Kuljin Ison Koirajärven toista laitaa jonkin matkaa. Otin kuvia.

Pyöräilin Seitsemiseen suoraan Helvetinjärven kansallispuistosta. Pitkien matkojen ajaminen pyörällä kohteeseen ja erävaeltaminen eivät sovi erityisen hyvin yhteen, koska pääasiaan eli vaeltamiseen jää rajoitetusti voimia. Mutta kun ei ole autoa (enkä hanki) eikä yleisillä kulkuneuvoilla paikalla pääse, ei jää muita vaihtoehtoja. Yleensä homma toimii hyvin kun menee bussilla niin pitkälle kuin pääsee ja ajaa pyörällä loppumatkan kohteeseen. Seitsemisessä oli luontokeskus mistä sain kartan. Lähdin vaeltamaan tavoitteena lähinnä oleva telttapaikka Kivijärvellä. Vaikka toisin luulisi, kansallispuistoissakaan reittimerkinnät eivät ole aina täysin selkeitä. Ohessa on viesti, jonka lähetin jälkeenpäin luontokeskukseen palautteeksi: ”Palasin pari päivää sitten Seitsemisen kansallispuistosta, jossa olin retkeilemässä ensimmäistä kertaa. Valitettavasti se tuotti kuitenkin pettymyksen huonojen reittimerkintöjen takia. Oletin että näin tunnetussa kohteessa, jossa on luontokeskuskin, olisi myös reitit merkitty selkeästi ja että maastossa voisi kulkea ilman että karttaa pitäisi koko ajan tarkasti tutkia. Ensimmäisenä iltana väsyneenä Helvetinjärven kansallispuistosta pyörällä ajaneena yritin mennä Isolle Kivijärvelle. Luontokeskuksesta saatavan kartan mukaan sinne pitäisi päästä seuraamalla esim. punaisia merkkejä. Lähtöpisteessä oli yksi ainoa viitta Kivijärvelle, sen jälkeen ei ainoatakaan. Sitten punaiset maalimerkitkin loppuivat, oli soita ja pitkospuita ym.. Lopulta en enää tiennyt missä olin. Oletin että olin jotenkin joutunut pois reitiltä kun järveä ei tullut näkyviin. Käännyin takaisin. Ihme kyllä yhdessä risteyskohdassa, missä käännyttiin ns. harjupolulle, punaisia merkkejä oli molempiin suuntiin jonkin matkaa. Kirkaslammilta lähdettäessä ei löytynyt opaskylttiä Kirkkaanlamminkankaalle, joten kävelin risteyskohdan ohi, ja jouduin palaamaan takaisin päin etsimään sitä. Myöhemmin huomasin sellaisen kyltin lojuvan maassa lammen rannalla. Koverosta ei löytynyt kylttiä Koverolammen polulle. Surkea polku piti itse etsiä. Koverolammella ei ollut kylttiä myöskään Kirkaslammelle.” Selitykseksi esitettiin että reittimerkintöjä uusittiin ja että työ oli vielä kesken. Lisäksi kierros oli tarkoitettu kierrettäväksi juuri päinvastaiseen suuntaan mitä itse aloittaessani kuljin. Mielestäni opasteiden pitäisi kyllä aina toimia kulki sitten mihin suuntaan tahansa. Opetus: pitää huomioida myös maastomerkkejä kuten lampia ja muita ja verrata niitä karttaan, jotta voi aina paikantaa itsensä.

Teen muuten retkeni avojaloin. Sain idean katsottuani Selviytyjäkaksikko ohjelmaa. Siten syntyy syvempi luontoyhteys. Silloin aistii herkästi monenlaiset maastot ja kaikki erilaiset pinnat. Paljaat jalat mukautuvat myös hyvin tiiviisti erilaisiin maan muotoihin. Sillä tavalla on useinkin helpompi kävellä kuin kömpelöillä kengillä. Soilla, savessa ja mutakuopissa saa myös ilmaisia jalkahoitoja! Minua nauratti kun eräs tapaamani kaveri valitti sitä kuinka hänen vaellusjalkineensa hiertävät. Meidät on kaikki aivopesty uskomaan, että kesällä metsäpoluilla tai muuten helpossa maastossa kulkemisessa tarvittaisi kengät. Ne ovat täysin tarpeettomat.  Myöhemmin syksyllä huomasin ihmeekseni, että kantapäissäni vuosikausia olleet paksut rumat urat tai halkeamat, joiden uskoin jo olevan ikuisia, olivat mielestäni pienentyneet, lähes kadonneet. Samana kesänä olin kulkenut avojaloin muulloinkin, aina kun se oli mahdollista, esimerkiksi kerätessäni lakkoja suolla tai kulkiessani polkuja pitkin. Luonto parantaa. Paluu luontoon ja luonnonmukaisuuteen on avain terveyteen, hyvinvointiin ja tasapainoon.

Päädyin ensimmäiseksi yöksi Kirkaslammen rannalle. Seuraavana päivänä läheisellä suolla harjoittelin perhosten kuvausta pitkästä aikaa. Retkeily on huomattavasti kiinnostavampaa ja kivempaa kameran kanssa kuin ilman. Luontokuvaaminen ja kuvauskohteiden ja kuvauskulmien  etsiminen on miellyttävää ja kiintoisaa tekemistä,  joka auttaa pitämään mielen valppaana ja keskittyneenä. Jälkeenpäin kuvia on hauskaa katsella ja jakaa toisten kanssa, mistä kiitos olette nyt osallisina. Luonnossa retkeillessä voi tehdä samalla kaikenlaista muutakin kuten vaikkapa opetella tunnistamaan uusia kasveja ja muita eliölajeja, bongailla lintuja yms.. Pienistä sinisiivistä ottamani kuvat eivät onnistuneet johtuen melko varmasti melko alkeellisesta kamerastani tai vääristä asetuksista. Isommista hopeatäplistä kuvat onnistuivat jotenkuten. Poimin lakkoja ja juolukoita. Harjulla näin pohjantikan nakuttelemassa. Sillä ei ollut keltaista väriä päässä, joten se oli naaras. Edellisen kerran näin lajin Sipoonkorvessa kauan sitten. Pienen Seitsemisjoen varrella oli paljon majavien kaatamia ja järsimiä puita. Koveron perinnetilalla ihmettelin vanhaa maatalon tavaraa ja maatalous tavaraa, jota oli pilvin pimein. Seitsemisessä en nähnyt mitään varsinaista aarnimetsää.  Sellaisia on esitteen mukaan Multiharjussa ja muutamissa muissa paikoissa. Siellä asti en tällä kertaa käynyt. Puiston halki kulki asfaltoitu autotie, joten ei siellä mitään erämaan rauhaa ollut.

Ongin Koverolammella ja illalla Kirkaslammella käyttäen syöttinä pyydystämiäni hyönteisiä. Ne eivät riittäneet pitkälle. Sain yhden pienen ahvenen. Jäljelle jäänyt karvamato ei enää maistunut kaloille, joten piti lopettaa. Kaivelin kepillä monista paikoista, mutta matoja ei löytynyt. Opetus: jos meinaa kalastaa, madot kannattaa hankkia etukäteen mukaan. Lammella oli aika paljon porukkaa. Paiston ahvenen nuotiolla. Kävin uimassa.

Paluumatkalla pyöräilen pitkän monen tunnin matkan Mänttään. Jatkan bussilla kohti Jyväskylää.  Keltinmäestä pyöräilen vielä Säynätsaloon. Poljettuja kilometrejä tuli yhteensä lähes 100 km sille päivälle.