artikeli

Henki

 

Kaikilla terveillä ihmisillä on tietoisuus aistihavaintojen maailmasta. Kaikilla on mieli, johon sisältyvät mm. muisti, mielikuvitus, tahto ja valintakyky. Monet ihmiset tuntevat sielun korkeita vaikutteita. Harvat ovat tietoisia hengestä, joita luonnehtii oleminen, puhdas elämän energia ja henkinen tahto.

Hengen vaikutus tunnetaan erityisesti vihkimyksen polulla. Sielun vaikutus tunnetaan opetuslapsen polulla. Ennen kuin ihminen voi tuntea hengen, hänen pitää saavuttaa integraatio sieluun, sielun ja persoonallisuuden yhteensulautuminen. Tavallisen ihmiskunnan kohdalla mieli on määräävä tekijä.

Hengen vaikutus kasvaa asteittain ihmisen elämässä vihkimysten polulla kunnes lopputulos on hengen muuntama ja kirkastama ihminen. Hengen sähköinen tuli ja valo tuovat mukanaan harmonian, nirvanan, kitkan ja kärsimyksen päättymisen. Kokemuksena hengen laaduissa ja energioissa on erittäin suuri ero ihmisen aikaisempiin kehityksen asteisiin verrattuna. Hengen energiat ovat laadultaan hyvin hienoja ja ne virtaavat nopeasti ja esteettömästi.

Henki on energiaa, henki on tahtoa, se on evoluutiota eteenpäin ajava voima. Henki on elämä, se on elämän hengitys ja jaksoittainen syke. Henki on sähköä. Hengen alue on lukemattomien ja laskemattomien energioiden ja vaikutteiden alue. Henki on lienee ääretön, vaikka sen vaikutteet tulevat peräkkäin ja säädetyssä järjestyksessä. Hengen on sanottu olevan yksi ja vailla muotoa. Henki on kokemuksena monien energioiden ja vaikutteiden paljous, monia henkiä ja luovia jumaluuksia ja säteitä, joiden välillä vallitsee harmonia ja synteesi. Henki on yksilöllinen, mutta se on samalla myös planetaarinen, solaarinen ja kosminen.

Henki on yksi elämä, mistä ihmisen kaikki energiat ovat eriytyneet. Monadi sana tarkoittaa etymologisesti yhtä ja yksikköä. Monadi ei kuitenkaan ole mikään yksi, jakamaton ja yksinkertainen asia, vaan päinvastoin. Hengen tarkka määritteleminen on mahdotonta. Kun ihminen tuntee monadinsa soinnun, hän kokee pääasiassa hyvin hienojen energioiden ja niiden yhdistelmien suunnattoman moninaisuuden. Monadissa voidaan erottaa aurinkokunnan kolme pääsädettä. Monadi on aktiivinen ja aloittava tahto, se on rakkaus-viisautta ja se on aktiivista älyä, joka ihmisen mielen kautta käyttää kahta muuta monadista energiaa. Monadi sisältää ihmisen kokonaisuuden. Hänen kaikki osansa ja puolensa sisältyvät jollain tavalla siihen. Fyysinen keho, persoonallisuus ja sielu ovat olemassa, koska monadi on olemassa. Monadi eli henki toimii ihmisessä aktiivisesti ilmentyneenä tai taustalla ilmentymättömänä. Jos halutaan astua todistamattoman pohdinnan puolelle, voidaan sanoa, että ihminen syntyy monadista ja siihen hän jälleen palaa. Vihkimysten polkuahan kutsutaan myös takaisin paluun poluksi.

Henki on sähkötuli, olennainen elämän energia, jotka opitaan tuntemaan 4. ja 5. vihkimyksessä. Henki on myös erityisesti henkisen tahdon voima, joka tärkein dynaaminen ja eteenpäin ajava voima vihkimysten polulla. Hengen toiminta perustuu valtaviin solaarisiin ja kosmisiin energioihin.

Henkeä luonnehtii hengitys, syke, liike ja alati muuttuva värähtely. Siitä syntyy kehitystä eteenpäin ajavia impulsseja ja aina uusia luovia energioita.

Henki on syiden, tahdon ja luovien ja kehitystä eteenpäin ajavien impulssien taso.

Henki on luonteeltaan kuin aurinko, joka väsymättömästi jatkuvasti ja jaksoittaisesti säteilee ja välittää elämää ja energiaa ilmentyneeseen ihmiseen, hänen mieleensä ja tietoisuuteensa ja eetterikehoonsa.

Henkeä, jota määrittää suuresti tahdon energia, luonnehtii pimeys. Tietoisuus aspektia, sielua ja mieltä luonnehtivat valo. Henkinen tahto on vertikaalinen eli pystysuora energia. Valoisat ja rakkauden kyllästämät energiat ovat vaakasuoria energioita.

Henki on erityisesti yhteydessä henkiseen aurinkoon, mistä ensimmäisen, tahdon säteen voima virtaa, aivan kuten sielu on yhteydessä auringon sydämeen ja sen kautta virtaaviin seitsemään säteeseen ja persoonallisuus, fyysinen ihminen, on yhteydessä fyysiseen aurinkoon.

Hengessä on kolme aspektia, jotka ovat Isä, Poika ja Pyhä Henki eli henkinen tahto, henkinen rakkaus sekä aktiivinen äly. Monadisessa tietoisuudessa nämä ovat saavuttaneet tasapainon, ja ihminen voi ilmentää niitä kaikkia tasapuolisesti.

Rakkaus on suuressa määrin hengen ominaisuus. Tämä rakkaus virtaa ihmiseen tuntemattomista tai tunnetuista lähteistä. Rakkaus on suuri mysteeri aivan kuten monet muutkin huomattavat henkiset vaikutukset ja laadut. Henkinen rakkaus ja henkinen tahto tunnetaan tietysti jo aikaisemmissa kehityksen vaiheissa, mutta vähemmän voimakkaina, jos niin voi sanoa. On olemassa ero persoonallisuuden tahdolla ja rakkaudella, sielun tahdolla ja rakkaudella sekä hengen tahdolla ja rakkaudella.

Hengessä ei ole kyse vain ihmisen omasta hengestä. Siinä toimivat universaalit ja yliyksilölliset vaikutukset, siinä toimii monia henkiä.

Henki ei ole yksi asia, vaan se muodostuu monista erilaisista jaksoittaisista korkeista impulsseista ja säteistä, eri lähteistä virtaavista korkeista energioista. Vihkimysten kautta ihminen sulautuu yhä syvemmin näihin korkeisiin vaikutuksiin, ne muuntavat hänet ja kyllästävät hänen koko olemuksensa. Ne antavat hänelle harmonian, elinvoiman, eheyden ja terveyden.

On huomattava, että ihmisen minuus, mieli ja henki sekä kaikki muut puolet, persoonallisuus, eetterikeho ja fyysinen keho, toimivat aina kokonaisuutena. Ihminen on aina synteesi kaikista energioista ja tekijöistä määrätyllä kehityksen asteella. Henki toimii siten aina mielen kautta ja fyysisen kehon kautta. Kaikki edellä mainitut ihmisen eri puolia kuvaavat nimitykset ovat äärimmäisiä abstraktioita.

Emme voi tuntea henkeä. Me voimme vain identifioitua henkeen ja olla se, ilmentää sitä ja elää sen voimalla. Emme voi suoraan ottaa sitä tiedostamisen tai sisäisen havainnon kohteeksi. Kun hengen energiaa yrittää tiedostaa tai tuntea, se paljastuu pimeydeksi, dynaamiseksi mutta tuntemattomaksi asiaksi.

Tietoisuuden ydin ei voi tulla juuri minkäänlaisen havainnon tai kokemuksen kohteeksi. Se on ikään kuin transkendentti. Se on perimmäinen syy, joka on tulemisen ja ilmiöiden maailman takana. Siksi henkeen on myös liitetty pimeyden määre. Yhtä hyvin voidaan puhua tyhjyydestä. Ihmisen ydin on siten transkendentti pimeys ja tyhjyys. Tämä on negatiivinen määritelmä. Emme voi antaa siitä positiivista määritelmää, koska se on tuntematon.

Käytännön elämässä ei monta kertaa näytä olevan eroa sillä onko ihmisellä monadinen tietoisuus, sielu tietoisuus tai jokin muu tietoisuuden kehityksen aste. Henkilössä kokonaisuus ratkaisee sekä kyvyt, tiedot, taidot, eheys, motivaatio, yhteistyökykyisyys ym..

Henki ei tuo ihmiselle juuri mitään uusia kykyjä. Kaikki kyvyt ja taidot asuvat mielessä ja ne ovat opittuja. Hengen valon kautta mieli voi toimia optimaalisesti ja vailla alemmasta luonnosta nousevia häiriöitä.

Kirjoitettu suunnilleen nykyiseen muotoonsa vuosina 2006-8.

Chakrat

Ihmisen tietoisuuden evoluutio ja henkistyminen ja psykologinen kehitys on tiiviisti sidottu ja yhteydessä chakrojen kehitykseen ja avautumiseen.

Jokainen kohta ihmisen energiakehossa, eetterikehossa, missä kehon voimat ja substanssin energiat ja mielen, sielun ja hengen energiat kohtaavat, luovat eräänlaisen pyörteen, energiakeskuksen, joita idän filosofiassa ja opetuksessa kutsutaan chakroiksi. Chakrat ovat eräänlaisia portteja, solmukohtia, missä sielun (hengen) ja aineen ja sen substanssin vastapoolien lukemattomat asteet kohtaavat, ja missä energiaa vastaanotetaan, muunnetaan ja jaetaan (sekä ihmisen omaan elimistöön, että jossain määrin myös ulospäin ympäristöön).

Hengen energian energioiden virtaaminen ylhäältä ja substanssin tietoisuuden virta alhaalta ja ihmisen mielen luoma tietoisuuden säie, luovat solmukohdat eräänlaisen lootuksen, missä on monia terälehtiä, energiapyörteitä. Päässä on tällainen suuri lootus ja kehittyneessä ihmisessä se on kaikkein tärkein ja suurin chakra

Chakra tarkoittaa pyörää ja erityisesti pään sisällä ja ympärillä voi todella kokea ja nähdä sisäisellä silmällä pyörivän pyörän.

Chakrojen sanotaan olevan yhteydessä määrättyihin rauhasiin ja niiden toimintaan ihmisen fyysisessä kehossa, esim. pään keskus on yhteydessä käpyrauhaseen.

Juurichakra ja tuhatlehtinen lootus ovat henkisen ihmisen tärkeimmät keskukset, chakrat, ja ne toimivat keskinäisessä yhteydessä ja vuorovaikutuksessa. Tuhatterälehtisen lootuksen ja juurichakran välinen magneettinen vuorovaikutus tuo aineen energiat ja hengen energiat yhteen. Tuhatterälehtinen lootus edustaa henkeä, sen on positiivinen napa, juurichakra edustaa luonnon äiti voimia, substanssia ja ainetta ja se on negatiivinen napa. Kuitenkin molemmissa tapahtuu tietoisuuden ja energian vapautumista eikä viime kädessä voi tehdä olennaista eroa hengen ja substanssin energioiden välille. Koko ihminen ja kaikki chakrat ovat negatiivisia ja vastaanottavia suhteessa makrokosmokseen.

Tuhatterälehtinen lootus ihmisen pään sisällä ja ympärillä voidaan hahmottaa pyöräksi, joka vastaanottaa energiaa ylhäältä kosmoksesta ja joka vapauttaa energiaa kyseisestä keskuksesta pään alueella ja myös juurichakrasta. Chakran pyörivä liike seurausta ikuisesta liikkeestä ja värähtelystä, joka on elämä itse ja se saa aikaan energioiden vapautumisen ja muuntumisen ja tietoisuuden jatkuvan kehityksen.

Toisin kuin muiden chakrojen, tuhatlehtisen lootuksen terälehtien sanotaan olevan alaspäin kääntyneet, ja se toimii energian jakajana Maan asukkaille. Tämä lootus, joka muodostuu hyvin hienoista energioista, on jatkuvasti muuttuva, avautuva ja kehittyvä. Lootus on kuvallinen symboli ja sen tuhat terälehteä viittaavat niihin moniin erilaisiin energioihin, jotka valaistunut ihminen tuntee ja kokee.

Selkärangan tyven keskukseen, juurichakraan, selvästi sisältyy eräs suurimmista mysteereistä. Sieltä vapautuu katkeamattomasti uusia hienoja energioita.

Otsan kohdalla ja myös keskellä päälakea on toisinaan jännitepiste, missä eri suunnista tulevat energiat yhdistyvät ja mistä ne edelleen leviävät ja säteilevät eri suuntiin. Itämaisen terminologian mukaan ne ovat ajna keskus, otsachakra, sekä sahasrara, tuhat terälehtinen lootus.

Se, mitkä chakrat ovat aktiivisia, ja se, miten ja minkälaiset energiat ihmisen energiakehossa virtaavat, riippuvat siitä, mihin hän kohdistaa huomionsa ja mitä hän tekee. Tietysti myös yksilön yleinen asema evoluution polulla määrää mitkä keskukset ovat tärkeimmässä asemassa. Ihmisen elämänmuoto ja elämäntapa ratkaisevat sen miten hänen chakransa toimivat ja missä on hänen tietoisuutensa keskus. Ajattelevan, vastuuntuntoisen ja rakastavan ihmisen chakrat toimivat eri tavalla kuin ajattelemattoman, vastuuttoman ja itsekkään ihmisen chakrat. Vihkimyksen polulla tärkein chakra on pään keskus, tuhat terälehtinen lootus. Sinne virtaa puhtaan elämän energia sekä henkisen tahdon energia, joka kanavoituu edelleen mieleen. Ihminen soveltaa tätä energiaa myös otsakeskuksen kautta.

Voidaan panna merkille, että eri chakrat ovat aktiivisia eri aikoina. Usein pään keskus, tuhatlehtinen lootus, on pääasiallisesti aktiivinen, ja korkeuksista laskeutuvat energiavirrat eivät juuri laskeudu tätä keskusta alemmaksi. Pään keskus vapauttaa silloin elämän energioita. Toisinaan juurichakran voidaan havaita selkeästi olevan toiminnassa ja sieltä voidaan tuntea energioiden nousevan aaltoina ja usein myös kierteisinä virtoina ylöspäin. Juurichakran toiminnan ja energiat ihminen voi tiedostaa erityisesti rentoutuneessa tilassa. Kun hän keskittyy ja käyttää tahtoaan, pään keskus on aktiivinen kuten myös otsachakra tai mahdollisesti kurkkukeskus riippuen ihmisen psykologisen kehityksen asteesta.

Rakkauden energia ei ole keskittynyt vain sydänchakraan fyysisen sydämen alueella, vaan se toimii kaikkialla ihmisen energiakehossa. Erityisesti se toimii mielen kautta. Se toimii myös pään keskuksessa. Esoteerisessa opetuksessa jokaisella seitsemällä chakralla on vastineensa pään keskuksessa. Ihmisen kaikki energiat virtaavat ja keskittyvät sinne.

Ihmisen omat asenteet ja vuorovaikutus ympäristön ja ihmisten kanssa ja myös taide ja oma luova toiminta voivat herättää rakkauden laadun ja aktivoida sydänkeskuksen. Esim. jonakin hetkenä emme tunne juuri mitään ja sitten tunnemmekin lämpöä ja rakkautta. Samoin kun ihminen käyttää tahtoaan, pään keskus aktivoituu ja hän saa sitä kautta käyttöönsä lisää voimia.

Henkisen kehityksen myötä ihmisen korkeammat, pallean yläpuolella olevat chakrat alkavat yhä enemmän liikkua ja värähdellä. Vihkimysten vaikutuksesta energiat virtaavat hyvin vapaasti ja nopeasti hänen elimistössään ja energiakehossa. Hän on silloin vapaa muodon vankilasta ja hän voi toimia ja elää vapaasti henkisessä luonnossaan ja mielen tasolla.

Täysin aktivoituneesta chakrasta tulee pyörä, joka kääntyy itseensä. Se värähtelee ja pyörii hyvin moniulotteisella tavalla. Sen keskus on aina pisteessä, jonka kautta virtaa laskeutuva ja positiivien energia. Tuhat terälehtisen lootuksen kohdalla tämä on päälaella. Chakran tai lootuksen terälehdet muodostuvat nousevan ja laskeutuvan energian yhteentörmäyksestä. Se värähtelee hyvin monisyisellä tavalla eikä ihminen kykene tiedostamaan sitä kaikilta osin eikä hän välttämättä kykene visualisoimaan tai hahmottamaan sitä objektiiviseksi kuvaksi tai malliksi.

Yksityiskohtaiset kuvaukset chakroista, niiden terälehdet, rakenne ym. ovat osittain abstrakteja malleja ja kuvia. Ihmisen energiakehossa kaikki liikkuu ja muuttuu jatkuvasti, toisinaan esim. chakrojen rakenne voi paljastua selkeämmin.

Chakrat eivät ole todellisuudessa lainkaan sellaisia mitä itämaisissa ja esoteerisissa kirjoissa on kuvattu. Parhaat ja totuudenmukaisimmat kuvaukset esimerkiksi niiden väreistä ja terälehtien rakenteesta ja lukumäärästä ovat idealisoituja malleja. Näkymättömän energioiden maailman asiat ja muodostumat (kuten chakrat) ovat aina jollain tavalla pakenevia ja muuttuvia ja niitä voidaan jäsentää monella tavalla. Ymmärtämistä voi helpottaa, jos tiedostetaan, että tiettynä hetkenä vain osa chakrojen ns. terälehdistä on toiminnassa ja jonakin toisena hetkenä jotkut muut terälehdet. Siten tuhatlehtisessä lootuksessa voi todella olla tuhat terälehteä, mutta ne eivät ilmenny ja ole aktiivisia yhtä aikaa ajassa. Chakrat ja ihmisen henkiset prinsiipit ja olemuspuolet eivät ole kuin osittain ajassa ja tilassa.

Monissa itämaisissa kirjoissa chakrat on esitetty kuvattu olevan ikään kuin ihmisen kehon pinnalla, sen etupuolella. Tosiasiassa kaikki keskukset, solmukohdat, missä hengen ja aineen energiat kohtaavat ja ovat vuorovaikutuksessa, ovat suureksi osaksi ihmisen kehon sisällä. Pään keskus, tuhatterälehtinen lootus avautuu sisäänpäin ja alaspäin ja myös sivuille ja se ulottuu myös pään ulkopuolelle. Koska se on muodostunut suureksi osaksi henkisestä energiasta, se ei ole kuin osaksi tilassa, ja siksi sen muotoa ja rakennetta ei voi edes tarkasti kuvata. Otsakeskus, jossa on kaksi suurta terälehteä, ja sen sisällä monta pienempää, on selkeästi otsassa ja se suuntautuu eteenpäin. Toisinaan tällä kohdalla voi kokea olevan jotain otsan ulkopuolelle ulottuvaa energiaa, toisinaan otsassa ei voi tunnistaa mitään erityistä, mitään chakraa enempää kuin missään muuallakaan. Lähes kaikki muut chakrat ihmisessä ovat hänen kehonsa sisällä, eivät erityisesti sen etupuolella tai pinnalla.

Alice Bailey ja Djhwal Khul, joiden kirjoissa on hyvin paljon yksityiskohtaista ja uuttakin tietoa chakroista, kertovat myös, että mestarilla ei ole lainkaan chakroja ja että hänen jumalallinen luontonsa on kaikki. Tämä on jonkin verran ristiriitaista heidän muun opetuksensa kanssa, jonka mukaan suuret vihkimykset liittyvät erityisesti juurichakran ja pään keskuksen, tuhatterälehtisen lootuksen, avautumiseen ja keskinäiseen vuorovaikutukseen.

Kirjoitettu suunnilleen nykyiseen muotoonsa vuosina 2006-8.

Antahkarana

Antahkarana on varmasti useimmille melko uusi ja outo käsite. Se on osa uuden aikakauden esoteerista opetusta missä päämääränä on ihmisen ylösnousemus hengen valtakuntaan. Päästäkseen sinne ihmisen on rakennettava silta, mitä kutsutaan antahkaranaksi. Kun se on rakennettu, vihitty samalla huomaa, että se on illuusio. Se on vain metafora. Kun hän saa kosketuksen hengen värähtelyyn ja energiaan, hänen koko alempi luontonsa mukaan lukien mieli muuntuu ja kirkastuu ja kohoaa hengen energioiden kautta. Mitään siltaa ei varsinaisesti ole olemassa. Henki ottaa valtaansa ihmisen. Se järjestää ja harmonisoi kaiken hänessä omalla ylivertaisella viisaudellaan.

Ihmisen kolme jumalallista aspektia, persoonallisuus, sielu ja monadi ovat kaikki mukana antahkaranan luomisessa. Se muodostuu kolmesta säikeestä. Älyn tai luovan toiminnan säie saa alkunsa persoonallisuudesta ja sen sanotaan ankkuroituvan kurkkuun. Tietoisuuden säie saa alkunsa sielusta ja sen kerrotaan ankkuroituvan päähän. Elämän säie virtaa monadista sen kerrotaan ankkuroituvan sydämeen. Nämä kolme säiettä vastaavat kolmea pääenergiaa aurinkokunnassa, jotka ovat äly, rakkaus-viisaus sekä tahto. Nämä kolme perussäiettä lukuisine haarautumineen virtaavat kaikkialla ihmisen energiakehossa. Monta kertaa niiden ei voi kokea ankkuroituvan mihinkään määrättyyn paikkaan kehossa kuten sydämeen tai kurkkuun. Energioiden virtailu pään alueella on kaikkien helpointa tiedostaa kuten myös alaselässä ja juurichakrassa.

Antahkarana on valon silta, sateenkaarisilta, joka koostuu kaikkien seitsemän säteen energioista (ja väreistä) ja mielen energiasta. Valmiiksi saatettuna se liittää toisiinsa ihmisen persoonallisuuden, sielun, korkeamman mielen ja hengen. Se yhdistää hänet myös suureen kokonaisuuteen, makrokosmokseen, ja myös hänen kanssaihmisiinsä hienoin hengen valon energian säikein.

Antahkarana, persoonallisuuden, sielun ja monadin yhdistävä silta, on yksi esoteerisen viisauden monista salaisuuksista. Oppilas rakentaa sitä tietoisesti tai tietämättään palvelun ja sisäisen elämän kautta. Sen valmiiksi saattaminen ja ulottaminen hengen tasolle kestävät kauan. Antahkarana käsitteen kristallinkirkas selkeys nähdään kun hengen taso avautuu ja persoonallisuus ja monadi ovat sen välityksellä yhtä.

Sillan (antahkarana) rakentaminen persoonallisuuden, sielun ja hengen välille vapauttaa ihmisen tietoisuuden pienestä ja suljetusta ego keskuksesta, jolloin siitä tulee universaali tietoisuus, kahleeton, rajaton ja mittaamaton.

Avoin kanava ylös hengen energiaan vapauttaa ihmisen kaikesta erillisyydestä. Auransa ja henkensä kautta vapautunut ihminen voi olla hienoin sitein yhteydessä kanssaihmisiinsä, luontoon ja yliluontoon.

Kun antahkarana on rakennettu, se on aina toiminnassa. Se on kanava missä energiat virtaavat hyvin vapaasti. Tämä sateenkaarisilta on pystysuora linja ylös ihmisen juurichakrasta, sydämestä ja päästä ylös mittaamattomaan elämän lähteeseen.

Vihityllä on aina avoin kanava ylös jumalalliseen. Kaikissa korkeammissa vihkimyksissä antahkarana on aina toiminnassa. Sisäinen elämä on suureksi osaksi luonut sen ja se ylläpitää sitä edelleen. Hän on kuitenkin täysin vapaa tekemään monenlaisia asioita. Perättäisten vihkimysten kautta sisäisten energioiden virtaus muuttuu nopeammaksi ja esteettömämmäksi. Samaan aikaan energiat muuttuvat hienommiksi kuten myös substanssi, joka on myös viime kädessä energiaa. Se on vain negatiivista energiaa suhteessa hengen laskeutuvaan ja positiiviseen energiaan.

Antahkarana on rakentunut kaikkien seitsemän säteen laaduista. Ne kantavat mukanaan monenlaisia energioita mm. kaukaisista tähdistöistä ja esimerkiksi planeetta Venuksesta, naapuri aurinko Siriuksesta sekä monista täysin tuntemattomista lähteistä. Kun antahkarana on ulotettu henkeen asti, siinä virtaa niiden seitsemän aurinkokunnan energioiden yhdistelmä, jotka ovat ilmausta kosmisesta logoksesta, näin opettaa esoteerinen viisaus.

Antahkaranan kautta ihminen voi kokea hämmästyttävän monenlaisia energioita ja energioiden yhdistelmiä.

Yhtä hyvin kuin kanavaksi antahkaranaa voidaan nimittää kaapeliksi. Se on muodostunut lukuisista säikeistä, joissa virtaa sähköä ja elämää ja tietoisuutta ja erilaisia energioita ylös ja alas. Nämä energiat elävöittävät ihmisen mieltä ja hänen koko psykofyysistä olemustaan. Ne antavat hänelle iloa, terveyttä ja elinvoimaa, rakkautta, valoa ja henkistä voimaa.

Antahkaranan kautta vihitty voi lopulta tuoda alas laadultaan hyvin korkeita energioita. Niitä voidaan kutsua myös kosmisiksi energioiksi. Niillä on usein hyvin ylimaallinen laatu. Niihin voi liittää sellaisia sanoja kuin terveys, eheys, täyteys, kosminen rakkaus, parantaminen, pyhyys, ylenpalttinen elämä ja harmonia. Näillä energioilla on aina eri vivahteita, joita ei ilmeisesti ole mahdollista tarkemmin määritellä tai kuvata sanoilla. Kosmiset energiat ovat vielä hienompia kuin solaariset energiat ja planetaariset energiat. Ehkäpä asiaa selventää jos sanotaan, että solaariset energiat liittyvät seitsemään säteeseen kun taas kosmiset energiat liittyvät seitsemään henkeen Jumalan valtaistuimen edessä, jotka ovat seitsemän säteen prototyyppejä. Näin kirjoittaja asian hahmottaa. Korkea vihitty on todella jättänyt taakseen kosmisen fyysisen tason ja hänen tietoisuutensa on jatkuvasti kosmisella tunnetasolla ja kosmisella mentaalitasolla. Tämä kehitys sai alkunsa suuresta vapautumisesta, neljännestä vihkimyksestä, ja se on tulosta sitä seuraavista vihkimyksistä.

Vihittyjen rakentamat antantahkarat muodostavat planetaarisen antahkaranan. Korkeat vihityt muodostavat lopulta jonkinlaisen kosmisten energioiden aseman Maan päällä. On vaikea sanoa suoralta kädeltä miten nämä energiat vaikuttavat luontoon ja ihmiskuntaan kokonaisuutena.

Energiaa laskeutuu jatkuvasti korkeuksista, ja sen laatu riippuu mm. Maan asemasta toisiin planeettoihin ja tähdistöihin. Vihityn rakentaman antahkarana on samalla planetaarinen antahkarana. Vihittyjen rakentamien antahkaranoiden kautta Maa on yhteydessä toisiin planeettoihin ja joihinkin tähdistöihin.

Kaukaisten tähdistöjen energiat saapuvat Maahan yleensä kolminaisen auringon kautta ja jonkin hallitsevan planeetan kautta, kuten esimerkiksi Jupiterin tai Saturnuksen. Tämä vuorovaikutus perustuu yksinkertaisesti vetovoiman lakiin, jolla on fyysinen ja henkinen puoli. Toisinaan voi aistia ja aavistaa, että Maan, jonkin toisen aurinkokunnan planeetan (hallitseva planeetta) ja vaikuttavan tähdistön välille syntyy kanava. Energia virtaa silloin voimakkaana. Vihitty auttaa luomaan tätä kanavaa rakentamansa antahkaranan kautta, joka yhdessä muiden korkeiden hierarkian jäsenten luomien sateenkaarisiltojen kanssa on samalla planetaarinen antahkarana.

Mitä nämä erilaiset hienot energiat, joiden kanava vihitty on, sitten saavat aikaan Maan päällä, luonnossa ja ihmiskunnassa? Kun on monia vihittyjä, joiden tietoisuus on avautunut korkeisiin piireihin, parempia ja korkeampia energioita tulee saataville kaikille ja planeetan kehitys nopeutuu. Vetovoiman lain mukaisesti yksityisen ihmisen, ihmiskunnan tai planeetan saavuttama tietoisuuden taso vetää puoleensa ja kutsuu sitä seuraavaksi korkeammalla tasolla olevaa energian lähdettä, henkistä olentoa tai esimerkiksi jotain pelastavaa avataraa. Vihityt voivat auttaa luomaan planetaarista antahkaranaa, joka yhdistää Maan läheisemmin joihinkin toisiin planeettoihin kuten Venukseen ja myös kosmisille tasoille. Tämä tuo Maan päälle uusia ja korkeampia energioita. Tämä voi johtaa mm. siihen, että ihmisten elämässä aineen vetovoima vähenee ja että he suuntaavat huomionsa sisäisiin todellisuuksiin ja näkymättömään. Siten kulttuuri ja elämänmuoto muuttuvat sivistyneemmiksi ja sodat ehkä joskus vielä loppuvat. Maasta voi lopulta tulla ns. pyhä planeetta, jonka kautta jokin suuri säde voi ilmentää itseään. Tämä merkitsisi yhä suurempaa ja esteettömämpää energian ja elämän virtaa kosmoksesta.

Kirjoitettu suunnilleen nykyiseen muotoonsa vuosina 2006-8.

Henkinen hierarkia

Ihminen kuten kaikki muukin luonnossa ja maailmankaikkeudessa on osa suurta tietoisten olentojen, tietoisuuden yksiköiden ja henkisten hierarkioiden ja luovien voimien katkeamatonta ketjua.

Elämä on suuri verkosto, hierarkia ja ketju, missä kaikki ovat vuorovaikutuksessa ja sisäisessä yhteydessä keskenään oman tietoisuuden tasonsa ja laatunsa ja kehitysasteensa mukaisesti. Tämä ketju yhdistää aurinkokunnan aurinkokuntaan, planeetan planeettaan, ihmisen ihmiseen ja kaikki pienet ja suuret olennot toinen toisiinsa.

Kaikki tietoisuuden yksiköt (suuret ja pienet) ovat sisäisessä yhteydessä ja keskinäisessä vuorovaikutuksessa, ja ihmisen elämän tarkoitus on olla linkkinä suuressa ketjussa.

Jokainen pieni tai suuri elävä olento on aina jonkin suuremman olennon osa, joka on edelleen jonkin vielä suuremman olennon ja tietoisuuden osa.

Jokainen elollinen olento on aina osa jotain suurempaa ja kestävämpää ja kehittyneempää henkistä olentoa. Siksi elämänkaarensa päätyttyä mikään olento ei häviä lopullisesti, vaan sen elämä ja tietoisuus ainoastaan palaavat osaksi sen yläpuolella olevaa suurempaa elämää ja tietoisuutta.

Evoluutio eli kehitys on mahdollista siksi, että jokaisen kehittyvän tietoisuuden yksikön yläpuolella, taustalla ja myös immanenttina sen sisällä on olemassa jokin laajempi tietoisuus, taso ja henkinen olento, jonka vaikutuspiiriin se kuuluu ja jonka tietoiseksi osaksi se voi tulla.

Suuremmat ja kehittyneemmät olennot jakavat oman elämänsä ja voimansa niiden ”alapuolella” oleville ja ne toimivat päämäärinä ja tasoina, joita kohti nämä voivat pyrkiä.

Jonkin järjestelmän, esimerkiksi aurinkokunnan, korkeimmat prinsiipit ja energiat sisältyvät piilevinä sen kaikkiin osiin ja jäseniin. Tästä johtuu kaikkien tietoisuuden yksiköiden vetovoima ja pyrkimys ja kehitys kohti omaa alkulähdettään.

Maailmankaikkeudessa ei ole mitään muuta kuin tietoisuutta ja erilaisia tietoisuuden asteita kaikkialla. Missään ei ole kuiluja mistä tietoisuus ja elämä puuttuisivat. Siksi ihmisen pyrkimys ylöspäin kohti jumaluutta ja korkeampia tasoja saa aina vastakaikua, se palkitaan ja kehitys ylöspäin voi jatkua rajatta.

Vihitty tulee selkeästi tietoiseksi siitä, että hän yksilönä ja henkenä on osa suurta planetaarista, solaarista ja kosmista elämää. Tässä suunnattomassa henkisen elämän alueessa vaikuttaa lukemattomia suuria olentoja rinnakkain, sisäkkäin ja peräkkäin.

Planetaarinen elämämme on osa aurinkokunnan elämää ja tietoisuutta. Aurinkokunta on vuorostaan osa kosmista olentoa ja elämää, joka puolestaan on jonkin vielä suuremman ja laajemman elämän osa.

Ihminen pitää itseään tärkeänä. Oikeampi perspektiivi on, että ihmisen tietoisuuden kehitys ja henkinen kasvu ovat heijastusta ja seurausta suurten planetaaristen, solaaristen ja kosmisten olentojen kehityksestä ja että kaikki hänen tietonsa ja ymmärryksensä ovat heijastusta niiden älykkyydestä.

Laajemmasta kosmisesta näkökulmasta katsottuna ihminen on vain muurahainen tai atomi. Suhteessa alempiin luonnonkuntiin hän on hyvin korkealle kehittynyt olento.

Pienemmät elämät ja olennot kasvavat ja kehittyvät heitä ympäröivien ja heidän sisällään vaikuttavien suurempien olentojen voiman, vaikutuksen ja tuen kautta.

Yksilön elämä ja kehitys ovat seurausta monien häntä suurempien olentojen kehityksestä ja toiminnasta.

Ihminen on jossain määrin vain välikappale logoksen ja suurten henkisen olentojen ja luovien jumaluuksien päämäärien ja tarkoitusten toteuttamiseen.

Ihmisen tietoisuuden kehittyessä hän tulee aina jonkin häntä kehittyneemmän henkisen olennon vaikutuspiiriin, joka siitä lähtien johtaa hänen kehitystään. Samoin hän itse toimii valonlähteenä, pelastajana ja lunastajana häntä hieman alemmalla tasolla oleville olennoille, esimerkiksi toisille ihmiskunnan jäsenille ja hänen kehonsa atomeille ja pienille elämille. Hierarkia on katkeamaton ketju tietoisia olentoja.

Kun korkein henkinen olento jonkin järjestelmän, esimerkiksi aurinkokunnan, hierarkian huipulla vertauskuvallisesti ajattelee, tahtoo tai soittaa määrättyä säveltä, alkaa vaikutteiden ketju, ja aloittava sävel ja värähtely alkaa soida eri muunnelmina sen alapuolella olevien henkisten olentojen kautta ja välittyy edelleen hierarkian pienimmillekin osasille.

Vihityn kohdalla hänen henkinen kasvunsa ja tietoisuuden syventyminen merkitsee, että hän alkaa jakaa ja saada omakseen korkeiden planetaaristen ja solaaristen jumaluuksien voimaa, viisautta ja energiaa.

Maassa on aina ja aina ollut ihmisiä, vihittyjä, jotka ovat eläneet ja toimineen muulle ihmiskunnalle tuntemattomissa korkeissa henkisissä piireissä ja jotka ovat toimineen välittäjinä Jumalan valtakunnan, universaalin hengen ja ihmiskunnan ja eri luonnonkuntien välillä.

On luontevaa ajatella, että jotain tiettyä tasoa, määrättyä energiaa, tiettyä sädettä, prinsiippiä tai jumaluuden aspektia edustaa erityisesti joku planeetan henkisen hierarkian jäsen, vihitty tai henkinen olento.

Ne, jotka ovat vastaanottavaisia kaikkein korkeimmille vaikutteille ja energioille Maassa, ovat henkisessä hierarkiassa korkeimmassa ja vastuullisemmassa asemassa. Heidän tehtävänään on välittää planeettalogoksen (joka puolestaan toteuttaa Jumalan eli aurinkologoksen tahtoa) tahto ihmiskunnalle ja ilmaista ja tulkita tämä tahto inhimillisen kielen avulla, antaa sille muoto, ajatusmuoto, jota kutsutaan jumalalliseksi suunnitelmaksi, ja toteuttaa sitä yhdessä muiden henkisen hierarkian jäsenien ja maailman palvelijoiden kanssa.

Hierarkiassa kehittyneemmät ja korkeammalla tasolla olevat toimivat parhaassa tapauksessa alemmalla tasolla olevien olentojen opastajina, tukijoina, vapauttajina ja lunastajina.

Kirjoitettu suunnilleen nykyiseen muotoonsa vuosina 2006-8.

Suuret henkiset olennot

Kaiken yksilöllisen elämän perustana on yksi suuri elämä.

Maailmankaikkeudessa ei ole mitään muuta kuin elämää ja tietoisuutta ja niiden asuttamia muotoja ja lajeja.

Maailmankaikkeudessa ei ole mitään osaa, joka olisi yksin ilman havaitsijaa, kokijaa ja tietoisuutta, jonka osa ja aspekti se on.

Kaikki oleminen on jonkin ilmentyvän henkisen entiteetin tietoisuudessa olemista.

Kaikki tasot (seitsemän tasoa, jotka ovat kosmisen fyysisen tason seitsemän alatasoa, ja niiden alatasot ja korkeammat kosmiset tasot) ja kaikki, mitä on olemassa, ovat aina osa jonkin tai joidenkin olentojen tietoisuutta.

Tarkalleen ottaen ole ei olemassa tasoja (seitsemän tasoa, seitsemän alatasoa ja seitsemän kosmista tasoa), vaan ainoastaan tietoisuuden tiloja. Jonkin olennon tietoisuus luo aina sitä vastaavan maailman, ilmennyksen, kehityksen kentän ja tason.

Kaikki mitä havaitaan ja kaikki orgaaniset ja epäorgaaniset muodot ja lajit ovat ilmennyksiä niiden taustalla ja sisällä vaikuttavista henkisistä olennoista.

Me elämme maailmankaikkeudessa, joka on täynnä tietoisia henkisiä olentoja ja suuria säteitä, jotka toimivat jaksoittaisesti ja vuorollaan ja vievät siten kehitystä eteenpäin. Ihmisen (ja kaikkien lajien) tietoisuus ja elämä, keho ja kaikki olemuspuolet ovat osa näitä olentoja ja niiden toiminnan kohteita. Vihitty tuntee näiden suurten henkisten olentojen ja säteiden herrojen toiminnan ja vaikutukset selkeästi ja verhottomana. Hän voi tutkia ja ymmärtää näkymätöntä henkistä maailmaa saavuttamansa ja yhä kasvavan herkkyytensä ja vastaanottokykynsä avulla.

Ihminen fyysisellä tasolla on monien suurten henkisten olentojen toiminnan heijastus ja vähäinen osa.

Ihmisten ja muiden lajien elämä on mahdollista, koska suuret henkiset olennot ovat ”uhrautuneet”, laskeutuneet osittain alas aineeseen ja kehityksen kentälle ja sitä kautta antaneet näille elämän ja mahdollisuuden kehittyä. Monet suuret henkiset olennot ja henget toimivat aurinkokunnassa ja Maan luonnossa ja ihmiskunnassa. Ne vaikuttavat kuitenkin niin korkealla värähtelytasolla, että ihmiset eivät yleensä voi kohdata eivätkä tiedostaa niitä. Usein tietämättään he kuitenkin vastaanottavat niiden toiminnan vaikutuksia. Vihitty voi kohdata näitä Maan ja ihmiskunnan evoluution taustalla vaikuttavia suuria henkisiä olentoja. Hänen oma henkensä voi synkronoitua niiden kanssa.

Planetaarisessa ja solaarisessa ryhmäelämässä ja ryhmätietoisuudessa on vaikea vetää jyrkkää rajaviivaa eri henkien ja henkisten olentojen välille. Ne kaikki ovat tiiviissä keskinäisessä yhteydessä ja vuorovaikutuksessa.

Henkinen etsijä, joka pyrkii objektiivisuuteen, näkee ja ymmärtää selvästi, että ihminen tai kukaan yksilö ei ole mitenkään erityisesti henkisten voimien tai suurten säteiden vaikutuksen kohde. Niiden toiminta ja vaikutus ihmiskunnassa ja muissa luonnonkunnissa on täysin persoonatonta. Ne vain antavat elämälle ja kehitykselle sen lait ja päämäärät. Samoin vihityn kokemat pienet ja myöhemmin suuret mysteerit samoin kuin kaikki ne henkiset kehityksen asteet ja huipennukset, joita kutsutaan vihkimyksiksi, ovat seurausta Maa planeetalla vaikuttavien energioiden ja säteiden ja suurten henkisen olentojen neutraalista ja puolueettomasta toiminnasta ja vaikutuksesta.

Kaikki henkiset energiat ja voimat ja säteet ja monet suuret henkiset olennot ja elämät ovat täysin persoonattomia ja puolueettomia ja välinpitämättömiä, jos niin voi sanoa, ihmisen onnellisuutta, maallista fyysistä elämää ja sen tapahtumia kohtaan. Ne antavat ihmiselle mahdollisuuden kehittyä elämän hyvää tahtovien lakien mukaisesti ja rakentaa omaa luontoaan ja mieltään ja tietoisuuttaan niin että he voivat olla onnellisia ja terveitä ja kukoistavia. On lienee oikein sanoa, että ne eivät edes tunnista tai tiedosta ihmisiä yksilöinä ja persoonallisuuksina. Niiden vaikutus ja toiminta on ryhmävaikutusta. Se kohdistuu esim. ihmisten ryhmiin, jotka ovat kehityksessään samalla tasolla, ei ehkä niinkään yksilöihin.

Toisinaan vihitty voi kokea suuren hengen läsnäolon. Tämä on taas jotain aivan erilaista verrattuna kaikkiin muihin moniin ihmeellisiin vaikutteisiin, energioihin ja säteisiin aurinkokunnan piirissä. Siksi hengen tutkijan täytyy tarkemmin eritellä mistä on kysymys. Tämä on tapahtunut maaliskuun puolessa välissä. Vuodenajalla ja astrologisilla vaikutteilla on aina merkitystä suhteessa henkisiin tapahtumiin ja ihmisen henkisiin kokemuksiin. Tämä suuren hengen läsnäolo on hyvin voimakasta ja selkeää. Siinä energioiden virtaaminen tietoisuudessa lakkaa lähestulkoon ja vallitse suhteellisen pysyvä ja vakaa tietoisuuden tila. Varmasti samaan aikaan ihmiskunnassa kaikki edistyneet ja vastaanottavaiset ihmisen ja henkisen hierarkian jäsenet tuntevat tämän läsnäolon suuremmassa tai pienemmässä määrässä. Tämä on eräs niistä salaperäisistä vaikutteista, joiden alkulähde jää täysin mysteeriksi. Se ei ole aurinkologoksen voima, sillä siihen ei sisälly minkäänlaista painetta ja vetovoimaa. Se ei ole jumalallisen tahdon voima. Se ei ole Siriuksen kosmisen rakkauden energia eikä se ole mikään seitsemästä säteestä. Ehkäpä tälle tapahtumalle voisi antaa nimeksi rauhan henki, tai kenties kyseessä on itse Kristus tai Buddha tai planeettalogos. Hengen valtakunta on todella niin ihmeellinen, että kaikki nämä suuret henkiset olennot, jotka voidaan nimetä, ja kaikki planeetalla vaikuttavat jumaluudet, säteet ja energiat toimivat rinnakkain ja sisäkkäin, vuorotellen ja yhteistyössä. Jotkin tyypilliset ja toistuvat selkeät henkiset energiat ja olennot voidaan tunnistaa ja nimetä. Usein ihminen ei osaa varmuudella identifioida niitä.
Jonkin suuren hengen tai henkisen olennon läsnäolo on sellaista, että se ei puhu mitään eikä kerro mitään, se vain on. Kun se laskeutuu tai alkaa vaikuttaa, se toimii samaan aikaan koko vihittyjen ryhmässä kautta koko planeetan, näin on terveen järjen mukaan oletettava. Myös kaikkien muiden edistyneiden ihmisten täytyy tuntea sama vaikutus pienemmässä määrässä. Tuskin on olemassa mitään sellaisia henkisiä olentoja – planetaarisia, solaarisia tai kosmisia – jotka vaivautuvat toimimaan jonkin yhden yksilön kautta, oli hän sitten kuinka edistynyt tahansa. Ihminen tosin tuntee vain oman tietoisuuden tilansa, eikä hän voi tietää mitä toisten ihmisten päissä ja tietoisuuksissa tapahtuu.
Tämä voimakas läsnäolo aikaansaa myös sen, että hengen ja aineen ero ikään kuin katoaa. Ihmisen kehon sisäinen tietoisuus on täysin hengen läpäisemä, sama kuin se, ykseys vallitsee ja täysi valaistuminen. Tosin tämä pitää paikkansa useimmissa tietoisuuden tiloissa korkeamman evoluution tiellä. Kun seuraava uusi ja erilainen astrologinen energia tai muu määräävä energia astuu voimaan tai kun se virtaa korkeuksista, se aikaansaa jälleen luovan jännitteen, hienon kaksinaisuuden ja ristiriidan. Suuren hengen läsnäolossa energioiden virtaaminen ja vuorovaikutus tyyntyvät ja syntyy täydellinen tietoisuus, joka on sekä vertikaalinen että horisontaalinen. Sitä luonnehtii vakaa oleminen. Tämä voima antaa myös ihmiselle hyvin vakaan mielen ja varman tietoisuuden, joka ilmenee hänen toiminnassaan ja kanssakäymisessään.
Tämänkaltaiset suuren hengen tai henkisen olennon läsnäolon ja varjostaminen kokemukset kertovat, että nämä henget ovat varsin salaperäisiä ja että ne tulevat ja menevät. Suuri henki tai henkinen olento on vain nimi, joka on annettu tällaiselle vaikuttavalle yleismaailmalliselle ja yleisinhimilliselle kokemukselle. Muodottoman henkisen maailman tapahtumia ja ilmiöitä, sen jumaluuksia, säteitä ja henkisiä olentoja ei voi helposti identifioida samalla tavalla kuin fyysisen maailman lajeja ja muotoja. Kaikki henkiset voimat, energiat ja henkiset olennot ovat aina sävyttyneet ainutkertaisella tavalla. Samaan aikaan toiminnassa on aina useita energioita, säteitä, henkisiä olentoja sekä astrologisia energioita. Huomattavimmat ja selkeimmät planeettamme elämään vaikuttavat voimat, energiat ja henkiset entiteetit voi oppia tunnistamaan. Erilaisista henkisistä olennoista ja jumaluuksista voi tietysti yrittää luoda jonkinlaisen opin tai systemaattisen esityksen ja niitä on tehtykin. Niitä täytyy kuitenkin pitää vain suuntaa antavina, jos ihminen ei halua vain sokeasti uskoa, ja myös siksi että näkymättömän maailman ilmiöitä voidaan hahmottaa niin monilla eri tavoilla. Kaikki henkiset ja esoteeriset opit perustuvat yleistyksiin, yleisiin ja abstrakteihin käsitteisiin, joiden kautta voidaan saavuttaa tyydyttävä ja selkeä näkemys näkymättömien voimien, energioiden, henkisen olentojen ja säteiden toiminnasta. Korkea vihitty voi kokea periaatteessa kaikki säteet, tasot, energiat ja olennot, jotka sisältyvät oman aurinkokuntamme piriin. Niiden käsitteellinen ja sanallinen hahmottaminen ja kuvaaminen voi tuottaa hänelle kuitenkin suuria ongelmia.

Henget eivät saapuessaan kerro ihmiselle nimeään ja asemaansa. On siten varmasti tavallista, että monet ihmiset osallistuvat esimerkiksi Kristuksen, planeettalogoksen ja myös Jumalan eli aurinkologoksen vaikutukseen, elämään ja tietoisuuteen tietämättään tai ilman että he nimeävät kokemuksiaan ja sisäisiä energioita tällä tavalla. Edellä mainitutkin ovat vain sanoja ja käsitteitä, joita käytetään tietyssä esoteerisessa filosofiassa sekä kristinuskon piirissä. Jos he eivät ole lainkaan perehtyneet edellä mainittuihin perinteisiin, he nimeävät ja tulkitsevat kokemuksensa jollain muulla tavalla. Jos he ovat käytännön ihmisiä, he eivät ajattele ja analysoi sisäisiä kokemuksiaan filosofisesti. Jos he ovat esimerkiksi hindulaisia, he nimeävät ja tulkitsevat samat kokemukset ja energiat hindulaisen perinteen mukaisesti.

Joskus koko ihmisen kyllästää jokin erityisen positiivinen energia ja laatu. Jos käytämme tämän tyyppisestä kokemuksesta esimerkiksi ilmausta suuren hengen läsnäolo, tämä voi johtaa väärään käsitykseen, että ihmisen yläpuolella leijailee jokin erityinen henkinen olento. Ainoa henki, jonka ihminen voi kokea, on viime kädessä hänen oma henkensä. Se on myös planetaarinen ja aurinkokunnallinen henki kosmisine aspekteineen ja ulottuvuuksineen. Voidaan myös ajatella, että ihmisen hengessä toimii monia henkiä. Henki on yksilön alati muuttuva ja kehittyvä sähköinen tuli.

Kun ihminen kulkee vihkimysten polkua, hän oppii tuntemaan kaikki Maa planeetalla ja aurinkokunnassa toimivat suuret henkiset olennot ja jumaluudet. Hänen on pakko kokea ne, koska ne ovat osa luontoa ja osa hengen valtakuntaa ja niiden läsnäolo ja toiminta tekevät kaiken elämän ja kehityksen Maassa ja aurinkokunnassa mahdolliseksi. Niiden käsitteellinen hahmottaminen ja nimeäminen ovat sen sijaan aina suhteellista.

Henkisten olentojen, suurten elämien ja säteiden läsnäolo, inspiraatio ja ”varjostaminen” eivät tapahdu siten että ne häälyvät ihmisen yläpuolella. Ne eivät ole missään ihmisen ulkopuolella, vaan ne toimivat ja vaikuttavat sisältä käsin ihmisen tietoisuudessa, mielessä ja substanssissa. Kun ihminen on rakentanut käyttövälineensä riittävän korkeasta substanssista ja luonut värähtelyn yhteyden ja samankaltaisuuden, vastaus suurilta henkisiltä olennoilta on varma. Ihmisestä tulee silloin niiden kanava. Tähän vuorovaikutukseen ei useimmiten sisälly mitään kokemusta toisesta, ihmisen tietoisuuden ulkopuolisesta tekijästä. Ihmisessä on itsessään esimerkiksi Kristus. Voisi ajatella, että ihmisessä on silloin samankaltainen tietoisuus, samankaltaista ajattelun laatua ja ennen kaikkea sama kosminen rakkaus kuin maailmanopettajalla. Kun oppilaan pyrkimys, toiminta ja ajattelu ovat samankaltaista kuin Kristuksella, hän voi toimia hänen sanansaattajanaan. Sisäinen Kristus on joka tapauksessa atma-buddhi-manas (henkinen tahto, henkinen rakkaus sekä korkeampi mieli), joka on monadin kolminainen ilmaus.

Sen, että ihminen on Kristuksen oppilas tai että hän tuntee Kristuksen – kosmisen tai planetaarisen – täytyy olla jotain olemuksellista, mikä perustuu ihmisen saavuttamaan tietoisuuden kehityksen tasoon ja asemaan henkisessä hierarkiassa. Yhteys Kristukseen ei voi olla mitään sattumanvaraista eikä se voi perustua johonkin erityiseen suosioon tai esimerkiksi siihen, että hän on hurskas kristitty ja käy kirkossa säännöllisesti.

Kirjoitettu suunnilleen nykyiseen muotoonsa vuosina 2006-8.