artikeli

Kapitalistisesta sivilisaatiosta ekologisesti kestävään sivilisaatioon

Tulevaisuutemme on uhattuna. Elinkelpoinen planeettamme on uhattuna.   Ihmisen vastuuton käyttäytyminen tuhoaa luontoa lukemattomilla tavoilla. Planeettamme luonnonvarat ovat säälimättömän hyväksikäytön kohteena. Luontoa kohdellaan häikäilemättömällä raakuudella. Toimivat ekosysteemit on suureksi osaksi vaurioitettu. Vanhat metsät vähenevät kovaa vauhtia. Koskematonta luontoa ei ole enää jäljellä nimeksikään. Ovatko luonnonsuojelutoimet riittäviä?

        Luonnon ahdingosta kertoo hyönteismäärien romahdus, sammakkoeläinten hätä ympäri maailman sekä lintujen lajien ja määrien jyrkkä lasku. Suomessa joka kolmas lintulaji on jo luokiteltu uhanalaiseksi. Suomen mesipistiäislajeista joka kolmas on uhanalainen. Liikakalastus on romahduttanut merien kalakannat. Jokien patoaminen pilaa vaelluskalojen elinmahdollisuudet. Salametsästys ja laiton villieläinten kauppa uhkaavat monia lajeja sukupuutolla. Kuudes suuri sukupuuttoaalto on menossa, tällä kertaa täysin ihmisen aiheuttamana. On ennustettu, että jopa miljoona lajia voi kadota vuosisadan loppuun mennessä. Elinalueiden hävittäminen, supistuminen ja saastuminen ovat tärkeimpiä syitä siihen.

          Ruokatuotanto järjestelmämme on täysin kestämätön ja epäekologinen. Teollinen maatalous hävittää luonnon monimuotoisuuden. Se ei jätä sijaa luonnonkasveille ja hyönteisille, ei edes välttämättömille pölyttäjille. Kemialliset lannoitteet ja torjunta aineet kyllästävät maaperän ja vesistöt. Teollisuus, kaivokset ja liikenne kylvävät saasteet ilmakehään, maaperään ja vesistöihin. Jättimäiset muovilautat kelluvat merissämme. Roskat täyttävät kaukaisimpienkin saarten rannat. Saastuneet ja jätteitä täynnä olevat joet ovat tavanomainen näky köyhemmissä maissa. Olemme tehneet planeetastamme valtavan kaatopaikan. Amazonin sademetsän ryöstäminen ja raivaaminen, Afrikan metsien polttaminen ja muiden korvaamattomien metsien raivaaminen plantaaseiksi ja pelloiksi ympäri maailman saavat jatkua              

       Kapitalismi on pääsyy sotiin, väkivaltaan, sortoon, köyhyyteen ja luonnon tuhoutumiseen nykymaailmassa.

        Ympäristöasioilla ei ole mitään merkitystä länsi-imperiumin taloudellisen ja sotilaallisen hegemonian tavoittelussa, sen militarismissa ja jatkuvissa sodissa ja sotaoperaatioissa ympäri maailman.

        Sodat ovat esimerkki äärimmäisen epäekologisesta toiminnasta: valtavasti inhimillisiä voimavaroja ja aineellisia resursseja käytetään taisteluihin ja tuhoamiseen. Sodat eivät ole välttämättömiä. Ihmiskunnan selviytymisen kannalta ja ekologisesti ne ovat mielipuolisia. 

        Sodat ja niihin valmistautuminen murhaavat ihmisten lisäksi ekosysteemimme. Asevalmistus, asevarustelu, valtavien armeijoiden ylläpitäminen ja hävittäjien ja laivueiden liikkuminen ympäri maapallon aiheuttavat sille valtavan ekologisen kuormituksen. Yhdysvaltojen armeija on maailman suurin yksittäinen saastuttaja.   

       Syövän tavoin kapitalistinen järjestelmä on tunkeutunut lähes maailman joka kolkkaan. Luonnosta saatavat raaka-aineet ja elintarvikkeet ovat tärkein voittojen lähde. Globaali markkinatalousjärjestelmä hyödyntää, hävittää ja saastuttaa luontoa säälimättömästi.

      Kapitalismi on epäekologinen ja kestämätön järjestelmä. Pääoman kasaamisen logiikan ja ekologisen kestävyyden välillä on ylittämätön ristiriita. Voittojen tekeminen ja pääoman kasaaminen edellyttävät talouskasvua, mikä taas riistää ja kuormittaa luontoa kestämättömästi. Kapitalismin hellittämätön kasvu ja laajentuminen kuluttaa ja tuhoaa biosfäärimme.  

       Koska kapitalismi on itsessään epävakaa ja kestämätön järjestelmä, mainostettu kestävä kehitys on mahdotonta sen puitteissa.  ”Vihreän kasvun” teoria on kuvitelmaa. Siinä halutaan irrottaa taloudellinen kasvu, resurssien käyttö ja ympäristön pilaantuminen toisistaan. Näyttää siltä, että maailmanlaajuiseen uusiutuvaan energiaan siirtymisen myötä luonnon ja ympäristön tuhoaminen kiihtyy entisestään.     

      Kapitalistisessa järjestelmässä kilpailukyky ja talouskasvu ovat aina etusijalla. Sitä ohjaavat liiketoiminta ja voitonteko motiivit, eivät mitkään aidot ympäristöhuolet ja näkökohdat. Elämää tuhoavan kapitalistisen järjestelmän pelastaminen on tärkeämpää kuin ekosysteemin, josta kaikki elämä riippuu.      

        Kapitalistisissa, militaristisissa ja velkavetoisissa valtioissa ei voida kunnolla suojella luontoa ja estää sen kiihtyvää hyväksikäyttöä ja tuhoamista. Ympäristön suojeluun ja muihin yhteiskunnan tärkeisiin peruspalveluihin ei yksinkertaisesti jää riittävästi varoja. Velkakierre pakottaa leikkauksiin ja luonnon riistoon ja hyväksikäyttöön. Voittojen lunastamisen, veroparatiisitalletusten ja valtion jättivelan lyhentämisen jälkeen varoja ei yksinkertaisesti jää kokonaisvaltaiseen ja täysimääräiseen ympäristönsuojeluun. Rikkaiden valtioiden riistämissä ja alistamissa köyhissä kolmannen maailman valtioissa tämä ilmenee vielä jyrkemmin kuin länsimaissa.

       Kapitalismissa sosiaaliset ja ekologiset kustannukset ulkoistetaan. Niitä ei haluta ottaa lainkaan huomioon. Siinä kieltäydytään näkemästä rajoittamattoman voiton tavoittelun ikäviä seurauksia ja ottamasta vastuuta niistä.

       Säätelemätön ja rajoittamaton uusliberalistinen saalistuskapitalismi,   talouskasvu ideologia, suuryhtiövalta, rajoittamaton markkinointi ja ylikulutus luovat todellisen ympäristökatastrofin.

       Ahneuteen perustuva kapitalistinen järjestelmä tuhoaa kaikkien tarvitseman elinkelpoisen planeetan.

        Kulutusyhteiskunta on kapitalismin luomus. Kuluttajat ja erityisesti kohtuuttomat ylikuluttajat ovat mitä suurimmassa määrin osasyyllisiä ympäristökriisiin. Rikkaiden maiden kuluttajien ekologinen jalanjälki ylittää neljä kertaa maapallon kantokyvyn. Kulutusyhteiskunta perustuu jatkuviin uusien muotien ja trendien luomiseen ja ”uutuuksiin”. Voittojen ja talouskasvun takaamiseksi keksitään aina uusia jännittäviä teknologioita ja tuotteita, joita markkinoidaan taitavasti ja rajoittamattomasti. Luulenpa että uusiutuva energia on jälleen vain yksi sellainen uusi trendi. Kerskakulutus pohjautuu tavaroiden nopeaan kiertoon. Entiset laitteet ja mallit korvataan nopeasti uusilla: autot, asunnot, kodinkoneet, puhelimet, tietokoneet, vaatteet ja käyttötavarat. Siirtymä ”vaihtoehtoiseen energiaan“ ja siihen perustuvaan infrastruktuuriin ja tuotteisiin on jälleen uusi keino ylläpitää loputonta ylituotannon ja ylikulutuksen kierrettä – luonnon kustannuksella.

        Kaikki suuret puolueet Suomessa edustavat nykyään samaa uusliberalistista talouskasvu ideologiaa. Valtaa pitävät eivät halua tunnustaa, että lähes kaikkialle levinnyt uusliberaali kapitalismi on maailman ympäristöongelmien pääasiallinen aiheuttaja.   

        Kaikkialle levinneessä vapaakauppajärjestelmässä yhtiöiden ei tarvitse ottaa vastuuta ympäristöhaitoista ja saasteista. Ne ovat muokanneet lainsäädännön edukseen. Ne voivat kiristää hallituksia mukautumaan tahtoonsa. Suuryhtiöt ovat kaapanneet valtaansa myös säätelystä ja valvonnasta vastuussa olevat julkiset virastot ja laitokset. Ne ovat myös lahjoneet useimmat ympäristöjärjestöt ja puolueet puolelleen. Lehdistö ja muut media ovat suuryhtiöiden omistuksessa ja palvelevat heidän etujaan.  Ne ohjaavat myös korkeakouluja ja tutkimusta. Yhtiöt voivat vapaasti rikkoa kaikkia jäljellä olevia ympäristölakeja ja säädöksiä. Suomessa esimerkiksi Kainuun Terrafame kaivoksen katastrofi on tästä hyvä esimerkki. Rangaistukset laissa säädetyistä ympäristörikoksista ovat naurettavan lieviä.

        Länsimaissa tapahtuviin yritysten ympäristörikkomuksiin ja rikoksiin verrattuna globaalien yhtiöiden toiminta kolmannessa maailmassa ylittää kaikki rajat. Ne pakenevat kaikkea vastuuta, sekä sosiaalista vastuuta ja ympäristövastuuta. Ne ajavat alkuperäiskansat ja asukkaat pois, anastavat heidän maansa eivätkä anna heille mitään. Yritykset eivät yleensä maksa veroja maissa joissa toimivat. Ne eivät hyödytä yhteiskuntaa mitenkään, korkeintaan pientä rikkaiden vähemmistöä. Ne jättävät jälkeensä jätteet ja ympäristötuhot. Voitot ovat aina yksityisiä, kaikki haitat sen sijaan on sosialisoitu. Voittojen tekeminen ja kauppa ovat tärkeämpiä kuin rajoitukset ja säädökset ja verot luonnon hyväksikäytölle, metsien hakkaamiselle ja saastuttamiselle. Esimerkiksi Andre Vltchekin dokumentoima Indonesian luonnon ryöstäminen, raiskaaminen ja tuhoaminen länsimaisten yhtiöiden toimesta on tästä hyvä esimerkki. Vararikossa oleville kolmannen maailman valtioille kunnollinen ympäristönsuojelu ei ole myöskään mahdollista. Ihmisten täytyy henkensä pitimiksi esimerkiksi salametsästää norsuja ja sarvikuonoja.  

         Länsimaiselta, kristilliseltä, tieteelliseltä, teolliselta ja kapitalistiselta sivilisaatiolta puuttuu luonnon kunnioitus ja arvostaminen. Sille on ominaista luonnon hyväksikäyttö ja alistaminen. Emme juuri osaa emmekä yritä elää sopusoinnuissa luonnon kanssa, oppia luonnosta.    

        Kapitalistisessa yhteiskunnassa voitontavoittelu ja talouskasvu menevät aina kaikkien muiden asioiden ja arvojen edelle. Talous asetetaan aina etusijalle kaiken muun kustannuksella. Se on tärkeämpää kuin luonto, elämä, ihmisten ja planeetan hyvinvointi. Yleisesti tunnustetussa ekokriisissä ympäristö pitäisi asettaa kaiken muun edelle. Samoin ihmisten ja planeetan hyvinvointi pitäisi asettaa talouden edelle. Aito demokratia pitäisi palauttaa talouseliitin vallan alta.  

        Kapitalistisessa sivilisaatiossa liike-elämä ja voitot menevät aina kaikkien muiden arvojen kuten luontoarvojen edelle. Kestävässä sivilisaatiossa ja kulttuurissa ekologiset arvot ja näkökohdat olisivat kaiken muun edellä.        

        Luonnon rajoja kunnioittava kestävä ekologinen tuotanto ja kulttuuri on mahdotonta luoda pääosin kapitalistisessa järjestelmässä. Niiden saavuttamiseksi yhteiskuntiin tarvitaan paljon enemmän sosialistisia ja demokraattisia elementtejä kuten yhteisomistusta ja osallisuustaloutta. Pääoman omistajien oligarkkinen valta on korvattava todellisella kansanvallalla. 

       Luonto on kaiken elämän perusta. Ilman sitä elämä ei ole mahdollista.            Kapitalistisessa järjestelmässä ei milloinkaan voida asettaa ympäristöä etusijalle eikä niin tehdä nytkään vaikka se olisi välttämätöntä maapallon pitämiseksi elinkelpoisena kaikille sen asukkaille ja myös tuleville sukupolville. Ennen ympäristöä muut asiat ovat aina tärkeämpiä. Ympäristö ja luonto eivät ole koskaan etusijalla kuten pitäisi, vaan aina jokin muu kuten imperialismi ja militarismi, taloudellinen kasvu ja voittojen tavoittelu.

        Ekologista tuhoa ei voi pysäyttää millään muulla keinoilla kuin asettamalla luonto etusijalle, ei toiselle, kolmannelle tai lähes viimeiselle sijalle kuten nykyään, ei talouskasvun jälkeen, ei asevarustelun jälkeen, ei ”ilmastonmuutoksen” jälkeen. Ekologisen vaikutuksen tulisi olla pääasia. Nykyään kaikki muu on tärkeämpää kuin se. Ympäristön tulisi olla etusijalla.          

        Todellinen haaste on miten luodaan ekologinen, kestävä ja paikallinen tuotanto. Todellinen haaste on miten saavutetaan aito kestävä elämäntapa ja kulttuuri.   

        Olemme vielä äärimmäisen kaukana ekologisesti kestävästä taloudesta ja kehityksestä. Sellaisen saavuttaminen on melko välttämätöntä, jos haluamme säilyttää maapallon elinkelpoisena ihmiselle ja muille lajeille. Sellaiseen pyrkiminen on niin tahmeaa, koska se on ilmeisen peruuttamattomassa ristiriidassa kapitalistisen tuotantomuodon kanssa. Ekososialismi ja ekoanarkismi ovat mielestäni parhaat ja rationaalisimmat vaihtoehdot.

         Luonnossa on kaikki avaimet parempaan elämänlaatuun ja hyvinvointiin  Meillä on mahdollisuus oppia luonnosta ja elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Bioteknofasistien mielestä luontoa ja ihmisluontoa pitää aina enemmän hallita, hyväksikäyttää ja muokata, jotta ne voidaan tiiviimmin liittää kapitalistisen voitontavoittelun ja riiston piiriin.

         Ihmisten tulisi oppia elämään sopusoinnuissa luonnon kanssa. Taito on ollut esi-isillämme, mutta kulutusyhteiskunta on turmellut sen. Meidän on rakennettava toisenlainen yhteiskunta, joka talouskasvun sijaan perustuu talouslaskuun ja ihmisen ja luonnon hyvinvointiin, ekologisesti kestävä sivilisaatio.

Suomi ampuu omaan päähänsä liittyessään Venäjän vastaiseen sotarintamaan

                            Perusteeton  Nato jäsenyys

     Suomen turvallisuuspoliittinen linja on perustunut sotilaalliseen liittoutumattomuuteen. Se on taannut rauhan, vakauden ja turvallisuuden pohjolassa. Viisas ja toimiva Paasikiven- Kekkosen linja on turvannut rauhan rajanaapurimme kanssa. Vailla mitään syytä tai perusteita niistä luovuttiin.      

       Väitettyä Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, ”Venäjän hyökkäyssotaa”,  tuota hallituksen jatkuvasti toistamaa valhetta, käytettiin perustelemaan Nato jäsenyyden hakemista. Päätös tehtiin kovalla kiireellä ilman avointa ja demokraattista keskustelua ja kansalaisten mielipidettä kysymättä. Valtiojohto kaappasi vallan.     

       Suomen ja Ruotsin Nato jäsenyydet olivat Yhdysvaltojen kanssa  etukäteen sovittu ja suunniteltu. Yhdysvallat oli suunnitellut Ukrainan Nato jäsenyyden tavoittelun sekä Naton laajenemisen pohjoismaissa osana Venäjän vastaista strategiaansa. Yhdysvaltojen sotasuunnitelma on vienyt Suomen osapuoleksi Ukrainan sotaan ja  sotilasliitto Naton jäseneksi.             

         Päätös liittyä tähän lännen hegemoniaa ajavaan, aseteollisuutta tukevaan, sotia lietsovaan ja hyökkäyssotia aloittavaan sotilasliittoumaan on täysin  vastuutonta. Suomen tulevaisuus on vaakalaudalla.   

        Liittouma vaatii perii jäseniltään sotilasmenoihin vuosittain vähintään 2 % bruttokansantuotteesta. Suomelle se tarkoittaa noin 5,5 miljardia euroa      vuodessa. Jos Ukrainan sotaan, hävittäjiin ja muihin aseisiin sekä Nato jäsenyyteen käytetyt miljardit käytettäisiin Suomen luonnon suojeluun, merkittäviä asioita saavutettaisi. Hälyttävä luontokato ja ekosysteemien romahdus voitaisiin vielä pysäyttää. Sen sijaan käy päinvastoin, resurssien haaskaaminen asevarusteluun ja sotimiseen takaa paikallisten ja maailmanlaajuisten ekokatastrofien toteutumisen.

        Nato jäsenyys tekee meistä osallisen kaikkiin liittouman sotilasoperaatioihin  maailmalla.              

        On sulaa hulluutta rikkoa täysin välit naapurimaamme kanssa ja ryhtyä sen viholliseksi.  Suomi on auttanut pystyttämään rautaesiripun idän ja lännen välille. Tämä on tehty kirjaimellisesti vielä sulkemalla kansainvälisten lakien ja sopimusten vastaisesti itäraja. Poliittinen, sotilaallinen ja taloudellinen muuri jakaa nyt Euraasian mantereen.   

        Yhdysvaltojen vaikutuksesta Suomeen on syntynyt oikeistolainen ja Venäjän vastainen poliittinen ilmapiiri.   

         Yhteistyö ja kauppa Venäjän kanssa on valtava mahdollisuus, joka on menetetty. Sen tilalle emme saa mitään muuta kuin aseman Yhdysvaltojen ja EUn mielin määrin riistämänä ja hyväksikäyttämä vasallivaltiona. 

         Suomeen ei ole kohdistunut mitään sotilaallista uhkaa Venäjän taholta vuosikymmeniin. Nykyiset uhkakuvat ovat seurausta Suomen Nato jäsenyydestä. Suomen ja Ruotsin Nato jäsenyydet ovat nyt tuhonneet rauhan, vakauden ja turvallisuuden pohjolassa. Natoon liittyminen on lisännyt sotaan joutumisen uhkaa ja se on tehnyt Suomesta turvattomamman.

       Natot joukot ja aseet eivät lisää turvallisuutta vaan aivan päinvastoin. Venäjä ei hyökännyt Ukrainaan sen vuoksi, että se ei kuulunut Natoon vaan siksi, että se pyrki liittymään siihen. Venäjän on pakko puolustautua Naton tuomia uhkia vastaan.

        Nato ei oikeasti ole puolustusliitto. Nato perustettiin aikoinaan Varsovan liiton vastavoimaksi yksinomaan Venäjän voittamiseksi. Tätä kutsumustaan se edelleen toteuttaa.

                              DCA-sopimus

   Nato jäsenyyden täydentää Yhdysvaltojen kanssa solmittu sotilaallinen puolustusyhteistyö sopimus. Militaristiset hankkeet ja sotasuunnitelmat kulkevat tietenkin aina puolustusyhteistyön nimellä todellisten tarkoitusperien peittämiseksi ja kansalaisten pettämiseksi. Pentagonissa saneltu DCA-sopimus  ei  liity Suomen puolustamiseen vaan uuden rintaman avaamiseen Venäjää vastaan. Kyseessä on  Pentagonin vuonna 2014 aloittaman ja johtaman Venäjän vastaisen sotilaallisen operaation ”Atlantisen ratkaisun” toimeenpano.    

     DCA-sopimus tarjoaa Yhdysvaltojen armeijan vapaaseen käyttöön 15 sotilaskohdetta Suomessa. Yhdysvaltojen ja Naton joukot asettuvat maahamme pysyvästi pysyviin tukikohtiin. Nato- ja DCA-sopimusten nojalla Suomen armeija on tosiasiallisesti Yhdysvaltojen ja Naton komennossa.     

       Perustettaviin tukikohtiin voidaan sopimuksen mukaan varastoida mitä tahansa aseita kuten vaikkapa bioaseita ja ilmeisesti myös ydinaseita kertomatta niistä kenellekään Suomessa.  Tukikohtien ympäristössä voidaan vapaasti saastuttaa maaperää, vesistöjä ja ilmaa. Amerikkalaiset sotilashenkilöt ovat lain ulottumattomissa. He voivat seuraamuksitta raiskata Suomen naisia ja tyttöjä. Tunnettu ruotsalainen kirjailija Jan Guillou kritisoi Ruotsin DCA-sopimusta todeten, että ”se näyttää antautumisasiakirjalta hävityn sodan jälkeen”.

    Suomen johto sallii Yhdysvaltojen armeijan miehittää maansa. Suomi on nyt sotilaallisesti vallattu ampumatta ainoatakaan laukausta.     

        Toisen maailmansodan aattona Suomi liittyi Natsi-Saksan johtamiin akselivaltoihin. Kauttakulkusopimuksella saksalaiset joukot tulivat Suomen maaperälle valmistautuakseen hyökkäyssotaan Neuvostoliittoa vastaan. Tällä kertaa DCA-sopimuksen nojalla amerikkalaiset sotajoukot tulevat Suomeen valmistelemaan hyökkäystä Venäjälle. Silloin ja nyt sotilaallinen liittoutumattomuus olisi taannut Suomen pysymisen mielettömien sotien ulkopuolella ja rauhan säilymisen Suomessa ja rauhan vahvistumisen maailmalla.

           Sotaan joutumisen riski kasvaa  

      Suursodan vaara on suurempi kuin ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen. Länsi on ryhtymässä sotaan, mitä se ei voi voittaa. Vastassa maailman suurin ydinasevalta, joka on liittoutunut toisen suuren ydinasevallan Kiinan kanssa ja vieläpä ydinasemaa Pohjois-Korean kanssa. 

       Sotiminen on sulaa hulluutta. Sodissa on harvoin voittajia. Viime sodassa  Suomi oli häviäjä. Kaikki hävisivät. Neuvostoliitto löi natsit mutta erittäin kovalla hinnalla.  Sotaa lietsonut aseteollisuus oli lähes ainoita voittajia. Valtansa turvin se on jälleen ajamassa maailmaa uuteen maailmansotaan. Uusi sota tulisi tuottamaan vain häviäjiä. Luonnonvarojen ja resurssien käyttäminen suursotaan ja siihen valmistautumiseen merkitsee luonnolle valtavaa tappiota. Se varmistaa luontokadon ja kuudennen joukkosukupuuton kiihtymisen.  

      Natossa ei pyritä rakentamaan rauhaa Ukrainaan, vaan kiihdyttämään sotaa. Länsimaiden johtajat eivät puhu rauhasta vaan laajemmasta sodasta ja tehokkaampien aseiden kuten pitkän kantaman ohjusten toimittamisesta  Ukrainan hallitukselle ja niiden käytön sallimisesta Venäjän alueelle. Ne eivät voi muuttaa sodan kulkua eivätkä estää Ukrainan armeijan tappiota. Niiden tarkoitus näyttäisi olevan provosoida Venäjä vastaiskuihin, joita länsimaiden sotahullut johtajat voivat käyttää sodan laajentamiseen. 

      Suomi on ajettu sodan partaalle. Suomi on ryhtymässä sotaan mitä se ei voi voittaa. Suursodassa Suomi olisi yksi pahimmista häviäjistä taas kerran.          

       Jos hallitus ota huomioon mitä Venäjän puolustusministeriö sanoo ja jos Suomen johtoa ei vaihdeta, sodan laajentuminen Suomeen on mahdollista, jopa todennäköistä. 

          Venäjän rajanaapurina ja strategisen ja geopoliittisen sijaintinsa vuoksi Suomi on erityisasemassa, aivan kuten Ukraina. Molemmilla mailla on pitkä maaraja Venäjän kanssa.  

        Naton johtaessa Suomen armeijaa se voi päättää uuden sotarintaman avaamisesta Venäjää vastaan. Jos suursota syttyy, kovimpia taisteluja käytäisiin Suomen alueella. Suomesta voisi tulla vastaavanlainen taistelutanner kuin Ukrainasta. Ukrainan jälkeen vuorossa olisi suomalaisten sotilaiden ja siviilien uhraaminen Yhdysvaltojen puolesta. Kaikkien varusmiesten ja kutsuntaikäisten nuorukaisten tulisi miettiä kannattaako uhrata terveytensä ja henkensä Cokacola yhtiön, Mc Donalds hampurilaisketjun ja muiden amerikkalaisten suuryritysten puolesta. Kuka vielä uskoo presidentti Stubbin höpinöihin ”arvopohjaisesta realismista”, lännen korkeammista arvoista.

       Sodan syttyessä Venäjä iskisi ensimmäisenä Suomessa sijaitseviin sotilaallisiin kohteisiin, joita se pitäisi uhkana turvallisuudelleen.

         Yhdysvaltoja palvelevat johtajamme sallivat kohta ydinaseetkin maaperällemme. Kokoomus tukee ydinaseiden tuomista Suomeen. Laki kieltää sen. Presidentti Stubb tahtoo että Suomen ydinenergialakia muutetaan vähintään ydinaseiden kauttakulun sallivaksi. Suomi on jo osallistunut Yhdysvaltojen armeijan kanssa harjoituksiin ydinaseiden kuljetuksista. Sellaisia tietenkin tarvitaan ennen kuin aseet voidaan tuoda väliaikaisesti tai pysyvästi Suomen maaperälle ja niitä voidaan käyttää pelotteena tai aseena Venäjää vastaan. Ydinaseiden uhka ja kauhu aiotaan tieten tahtoen tuoda Suomeen.

          Vastauksena lännen ja Naton aggressioon Venäjä on äskettäin muuttanut ydinaseoppiaan, jolloin se voi tehdä ennalta ehkäisevän ydinaseiskun esimerkiksi taktisella ydinaseella. Kynnys käyttää uusia taktisia ydinaseita laskee. Venäjä on varoittanut monta kertaa käyttävänsä tarvittaessa ydinaseita. Venäjällä on arsenaali ääntä nopeampia, pysäyttämättömiä ja tarkkoja ohjuksia, jotka voivat kantaa ydinkärkiä. Se voi eliminoida Suomeen kuljetetut ydinaseet ydinohjuksilla toteutettavilla strategisilla iskuilla.

         Suomi pelaa venäläistä rulettia ampumalla omaan päähänsä.  

       Venäjän naapurimaana Suomi on lähellä niitä kohteita, joihin Nato voisi haluta ydinaseillaan iskeä. Venäjä tietää tämän hyvin.

       Suomi voi hyvinkin olla se maa johon Venäjä varoituksena Euroopalle iskee ydinaseella ensimmäisenä, varsinkin jos Suomeen tuodaan ydinaseita.

                     Suomi on tekemässä itsemurhaa.

        Suomen johto ei ole oppinut yhtään mitään edellisestä hävitystä sodasta. He tekevät saman uudestaan, valmistautuvat taas sotaan Venäjää vastaan. Tällä kertaa se on vieläkin ylivertaisempi ydinasevalta. Suomen sotahullut johtajat riskeeraavat kansakuntamme olemassaolon. Lue lisää Suomen vaarallinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka

                      Yhteiskunnallinen kurjistuminen  

      Presidentit Niinistö ja Stubb ovat Ukrainan presidentti Zelenskyn tapaan Yhdysvaltojen ohjaamia maanpettureita ja nukkehallitsijoita. Heitä ei voi ottaa vakavasti eikä heidän puheitaan viitsi koskaan kuunnella. He eivät ole itsenäisen Suomen johtajia. He eivät välitä omasta kansakunnastaan, kansalaisistaan ja maansa tulevaisuudesta ja turvallisuudesta paskaakaan. Molemmat ovat amerikan intresseille hyödyllisiä idiootteja. Presidentin syytesuoja mahdollistaa kaikki heidän tekemänsä rikokset.            

       Suomen itsenäisyys on annettu pois. Suomen asioista huolehtivat nyt ylikansallinen pääoma, EU, WHO, Maailman talousfoorumi sekä Nato  yhteistyössä nukkehallituksemme kanssa. Kaikki Suomea koskevat merkittävät päätökset tehdään ulkomailla.              

        Ukrainan sodan kautta Yhdysvallat käy samaan aikaan sotaa Venäjää ja Eurooppaa vastaan. Yhdysvallat käy samaan aikaan taloudellista sotaa  Venäjää ja Eurooppaa vastaan. Päämääränä on erottaa  Eurooppa Venäjästä.  Venäjän vastaisten talouspakotteiden tarkoitus on  estää  Euroopan maiden sijoitukset ja kaupankäynti Venäjän kanssa ja tehdä ne riippuvaiseksi Yhdysvalloista. Siksi Yhdysvallat räjäytti myös Itämeren kaasuputken.

          Euroopan kuuliaiset johtajat noudattavat Yhdysvaltojen ohjausta vaikka se haittaisi kuinka paljon heidän omia maitaan ja talouksiaan. He ovat valmiit ajamaan maidensa taloudet alas ja sen yritykset konkurssiin.   

        Venäjän vastaiseen sotarintamaan liittyminen ja Nato jäsenyys eivät tuo Suomelle mitään hyötyjä, ainoastaan mittavia haittoja ja uusia järkyttäviä uhkia.      

        Pandemia hulluus, hävittäjähankinta ja muu asevarustelu, Venäjän vastaiset talouspakotteet ja vastapakotteet, Nato jäsenyys sekä Ukrainan sodan tukeminen ovat aiheuttaneet Suomelle mittavat taloudelliset vahingot. Pahasti velkaantunut Suomi on EUn huonoimmin menestyneitä talouksia.    

          Turha, hyödytön ja toivoton sotahanke uhkaa Suomen kansalaisten turvallisuutta ja elämää. Hyvinvointivaltiota ajetaan alas kovalla vauhdilla.  Aina uusia leikkauksia pannaan täytäntöön eikä kansalaisten peruspalveluita pystytä enää turvaamaan. Luontoa ei ole varaa suojella. Hallituksen mukaan Etelä-Suomen vanhoja metsiä ei tarvitse säästää hakkuilta, koska suojeltavia arvokkaita alueita ei sieltä muka löytynyt. Totuus on tietenkin se, että metsäteollisuus tarvitsee nyt kipeästi lisää puuta kaikkialta, koska talous on kuralla. Suomi painii jättimäisen velkataakan alla, jonka vastuuttomat poliitikot ja valtapuolueet ovat vuosien varrella aiheuttaneet. Hallitus vastusti myös EUn ennallistamisasetusta.                

       Suomen veronmaksajien varat kanavoidaan edelleen Yhdysvaltojen aseteollisuudelle ja Ukrainan uusnatsihallinnolle.  

        Jos Ukrainan sota, toisin sanoen lännen Venäjän vastainen hyökkässota, jatkuu pitkään, tulossa voi olla suuria yhteiskunnallisia levottomuuksia ja poliittisia mullistuksia. Seurauksena tulee olemaan lisää veronkiristyksiä, leikkauksia, köyhtymistä, työttömyyttä, konkursseja, eläkkeiden pienennyksiä, terveydenhoidon alasajoa ym.. Yleinen kurjistuminen uhkaa. Talouden romahtamisen lisäksi meitä uhkaa valtioiden romahtaminen. Ylikansallinen totalitaristinen maailmanhallitus on silloin valmiina täyttämään tyhjiön ja kaappaamaan vallan.

   lähteitä

 NATO’s “War Mongering Tentacles” to Scandinavia What Russia’s Deployment of Long-range Missiles Means for Scandinavia? Drago Bosnic Global Research, April 25, 2024

BREAKING: “Later this Week, Denmark and the US will Sign a Defence Cooperation agreement” How much longer can Danes snore while their security and democracy are being stripped away and Danish politics increase the risk of World War III? Jan Oberg Global Research, December 19, 2023 The Transnational 19 December 2023

Sotapropaganda on sotarikos

          Valtavirtamediat esittävät puolueellisia, siksi valheellisia ja vääristyneitä raportteja Ukrainan sodasta ja tapahtumista. Kansalaisia petetään siitä mistä Ukrainan sodassa oikeasti on kysymys. Konfliktin taustat, tarkoitusperät, syyt ja todelliset syylliset jätetään tarkoituksella hämärän peittoon. Venäjä yksinomaan leimataan syylliseksi ja sodan aloittajaksi.   

    Suomen valtavirtamedioissa Ukrainan sodasta ei juuri käydä keskustelua, vaan esillä on lähes ainoastaan propagandaa, länsimielisiä, lapsellisia ja vääristyneitä näkemyksiä konfliktista. Jopa rauhanlehdissä esitetään järjestelmällisesti länsimielistä ja Venäjän vastaista propagandaa, mikä tukee vastakkainasettelua, vihollisuutta ja sotimista ja tekee rauhan saavuttamisen entistä vaikeammaksi.

     Ukrainan konfliktin suurvaltapoliittinen tausta on kokonaan jätetty huomiotta.  Sota Ukrainassa on osa Yhdysvaltojen  suurvalta  strategiaa Venäjän heikentämiseksi ja valtaamiseksi.  Valtavirtamedioissa  Venäjä esitetään aggressiivisena suurvaltana, kun kaikki tosiasiat osoittavat että ainoastaan Yhdysvallat on sellainen.

         Valtapuolueista kaikki kannattavat sotaa eikä kukaan niistä pyri rauhaan. Presidentinvaaleissa kaikki ehdokkaat tukivat Venäjän vastaisia toimia, Nato jäsenyyttä, sotavarustelua ja Ukrainan aseistamista. Rauhaa kannattavilta ehdokkailta kuten Väyryseltä oli kepulikonstein estetty osallistuminen koko vaaleihin.       

        Sotahulluus estää Suomen johtajien järkevän ajattelun. 

      Sotapropaganda tukahduttaa järkevän keskustelun.  

         Hallitus tarvitsee sotapropagandaa ja valheita, koska niiden avulla perustellaan verorahojen ohjaaminen tuhoisiin tarkoituksiin hyödyllisten ja järkevien sijaan. Niiden avulla pyritään saamaan kansan tuki ja estämään kriittisen tietoisuuden ja vastarinnan herääminen.  

        Nykyään lähes kaikki länsimedioiden Ukrainan  sotaa  koskevat uutiset ovat silkkaa sotapropagandaa. Esillä on vain Ukrainan viranomaisten ja läntisten  tiedusteluorganisaatioiden tuottamia sotauutisia.      

        Länsimediat pönkittävät perusteetonta uskoa että Ukrainan armeija voisi päihittää Venäjän. Ne esittävät puolueellisia, vääristyneitä ja vääriä tietoja Venäjän ja Ukrainan  armeijan sotatoimista  ja niiden menestyksestä ja tappioista.

       Valtamedioissa asioita ei sanota suoraan. Sensuuri ja itsesensuuri estävät sen. Hallituksen linjan vastaisia näkemyksiä ei voi tuoda esille.

        Sotapropagandassa ei kerrota totuutta eikä esitetä puolueetonta ja objektiivista näkemystä asioista. Sen tarkoitus on harhauttaa, saada kansalaisten hyväksyntä ja estää laajemman vastarinnan nousu.

        Sotasensuurilla taas estetään vaihtoehtoisten, puolueettomien ja vastapuolen ei toivottavien näkemysten esiintulo. Esimerkiksi loistava, älykäs, monipuolinen ja länsimaissakin suuren suosion saavuttanut Russian Televisio News kanava on Suomessakin jo pitkään ollut pannassa.

        Valheiden jatkuva toistaminen oli tuttu propagandakeino jo Natsi- Saksassa.

        Väite Venäjän hyökkäyssodasta on sotapropagandaa. Sotaa käyvä maa Suomi käyttää sotapropagandaa kansalaisten pettämiseksi ja manipuloimiseksi. Heidän suostumustaan ja myöntymystään tarvitaan koska verorahat kanavoidaan yhä suuremmassa määrin äärimmäisen kallisiin ja turhiin aseisiin sekä Suomen turvallisuutta heikentävään Nato jäsenyyteen. Samoin valheita tarvitaan varusmiesten, reserviläisten sekä Ukrainaan lähtevien sotilaiden motivoimiseksi valmistautumaan ja osallistumaan lännen hyökkäyssotaan.

       Puolueettomat, totuudelliset ja rauhaa rakentavat näkökulmat yritetään vesittää leimaamalla niiden esittäjät Putinin kätyreiksi.             

        Sotapropaganda, sodan lietsonta ja sotaan yllyttäminen ovat  kansainvälisen oikeuden vastainen rikoksia.

        Suomi osallistuu hyökkäyssotaan Venäjää vastaan. Se on kansainvälisen lain mukainen sotarikos. 

       Useimmat länsimaat tukevat varauksetta Yhdysvaltojen sotasuunnitelmia. Suomi niiden joukossa osallistuu myös hyökkäyssodan aloittamiseen ja sotarikokseen. Tätä ei tietenkään kerrota kansalle. Jatkuvalla systemaattisella propagandalla asiat käännetään päälaelleen. Venäjästä tehdään hyökkääjä ja Ukrainan ja lännen väitetään puolustautuvan Venäjän aggressioita vastaan. 

       Sotapropaganda on kansainvälisen oikeuden vastainen rikos.

        On kuvaavaa että rauhanjärjestöiltä leikataan kaikki valtion tuki. Se vahvistaa sen että hallitus ajaa yksinomaan sotaa eikä pyri rauhaan.    

        Aukoton propaganda Ukrainan sodan, ”pandemian” ja myös ”ilmastonmuutoksen” kohdalla kuvastaa sitä kuinka fasistiseksi ja totalitaristiseksi yhteiskuntamme on muuttunut. Kaikki valtiokoneistoon kuuluvat ja sitä palvelevat ja nöyristelevät tahot ovat osa hierarkkista, ylhäältä päin ohjattua, valheisiin perustuvaa järjestelmää. Yksilöllistä ajattelua, mielipiteen ilmaisua ja toisin ajattelua ei sallita julkisuudessa esitettäväksi.

Lännen hyökkäyssota Venäjää vastaan

       Yhdysvallat käyttää hyväkseen Ukrainaa suunnitelmassaan vallata Venäjä. Ukrainassa käydään sijaissotaa, mikä tarkoittaa että suurvallat käyvät epäsuoraa sotaa toisiaan vastaan maassa. Yhdysvaltojen perimmäinen suunnitelma on vallata, valloittaa ja alistaa Venäjä sen määräysvaltaan. Venäjällä on enemmän luonnonvaroja kuin millään muulla maalla ja niiden arvo on mittaamaton.             

       Länsivallat halusivat UkrainanEUn ja Naton jäseniksi keinolla millä tahansa ja hinnalla millä hyvänsä. Yhdysvallat halusi siirtää Ukrainan pois Venäjän vaikutuspiiristä ja liittää sen yksinomaan ”länteen”. EU vaati jyrkästi Ukrainan kokonaan osaksi länttä. Ukraina ei saanut enää olla puolueeton ja neutraali valtio. Syy Ukrainan kriisiin on EUn ja Naton aggressiivinen laajentumishalu.  

        Venäjä on aina painottanut, että Nato ei saa laajentua enää lähemmäksi Venäjän rajoja sille puolustuksellisesti tärkeillä alueilla.  

        Ukrainan uusi hallinto on kirjannut maan perustuslakiin Nato jäsenyyden tavoittelemisen. Jos Ukrainasta tulisi Naton jäsen, sinne perustettaisiin pian myös Nato tukikohtia, jonne sijoitettaisiin Moskovaan osoittavia ydinohjuksia.

        Yhdysvallat ja sen asettama Ukrainan hallitus eivät koskaan ryhtyneet aitoihin rauhanneuvotteluihin Venäjän kanssa, mikä pakotti sen lopulta sotilaalliseen voimankäyttöön. 

        Venäjä ryhtyi sotilaalliseen operaatioon, joka on laajentunut täydeksi sodaksi, koska Ukrainan Nato jäsenyys ja lännen toimittamat aseet uhkasivat Venäjän turvallisuutta. Venäjälle kyse on puolustautumisesta hyökkääjää vastaan.

        Venäjän hyökkäys oli vastareaktio värivallankumoukseen, joka syrjäytti Moskovan tukeman presidentti Janukovytsin. Venäjä ei tunnusta lännen asettamaa liittohallitusta eikä sen valtaan nostamia presidenttejä.      

        Meille esitetään, että Venäjä on hyökkääjä ja Ukrainan sodan aloittaja ja että Ukraina puolustautuu länsimaiden tuella Venäjää vastaan. Asiat on käännetty päälaelleen. Kun asiaan perehtyy vähänkin pintaa syvemmältä, on ilmiselvää, että Yhdysvallat ja Nato ovat hyökkääjiä ja sodan aloittajia. Venäjä puolustautuu Ukrainassa lännen asettamaa Venäjän vastaista uusnatsihallintoa ja Yhdysvaltojen ja Naton aggressiota vastaan.

          Yhdysvallat aloitti sodan. Venäjä vedettiin sotaan, koska sen oli pakko toimia. Sen oli pakko puolustautua lännen asettamaa äärimmäistä uhkaa vastaan. Hyökkääjä on siten Yhdysvallat, ei Venäjä.

         Ukrainan sota on Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten käymä imperialistinen sota Venäjää vastaan.  

      Sotaa Venäjää vastaan Ukrainan kautta on suunniteltu huolellisesti vuosikymmeniä. Länsi provosoi tarkoituksellisesti Venäjän puolustautumaan ja hyökkäämään. Länsi aloitti sodan. Länsi on hyökkääjä.

                           lännen asetoimitukset kiihdyttävät sotaa  

      Ukrainan tilanne huononee kaiken aikaa. Yhä enemmän ukrainalaisia  sotilaita ja siviilejä kuolee turhassa ja typerässä sodassa niin kuin ne kaikki ovat. Venäjä valtaa yhä laajempia alueita Ukrainasta, joita tuskin palautetaan takaisin.

         Lännen aseellinen ja muu tuki Ukrainan laittomalle uusnatsihallinnolle varmistaa Ukrainan lasten ja kansalaisten tappamisen Yhdysvaltojen suunnittelemassa ja aloittamassa sodassa. Mieletön sota voitaisiin lopettaa milloin tahansa, jos Ukrainan pysyisi perustuslakinsa mukaisesti puolueettomana maana ja Venäjän oikeutetut turvallisuusvaatimukset otettaisiin huomioon, Nato jäsenyys peruutettaisiin eikä sen ydinaseita tuotaisi milloinkaan Ukrainaan.

        Lännen jyrkkyyden ja joustamattomuuden takia kaikki mahdollisuudet rauhaan ja neuvotteluratkaisuihin on viety. Länsi haluaa sotaa, ei rauhaa.

      Ukrainan läntiset tukijat kiihdyttävät sotaa toimittamalla Ukrainan hallitukselle uusia ja yhä tehokkaampia aseita ja sallimalla asteittain niiden käytön myös Venäjän alueella. Ne eivät kuitenkaan pysty kääntämään sodan kulkua.    

       Suomi ja Saksa ovat olleet Kiovan natsihallinnon aktiivisimpia tukijoita. Suomen liityttyä Natoon maiden välinen sotilaallinen yhteistyö tiivistynee entisestään, ovathan ne vanhat sotakaverit. Suomen hallitus on kannattanut tiukimpia talouspakotteita Venäjää vastaan. Itärajan sulkeminen muistuttaa Ukrainan uusnatsihallinnon Itä-Ukrainan venäläisväestön vainoa. SuomenUkrainan laittomalle hallinnolle toimittamien aseiden käytölle ei aseteta rajoituksia, vaan kannatetaan niiden rajoittamatonta käyttöä myös Venäjän alueella. Suomi kaivaa verta nenästään.

             sota laajenee sijaissodasta suoraksi sodaksi

          Nato on jo nyt osallisena konfliktissa monien eri tavoin. Askel askeleelta Nato on osallistunut yhä laajemmin sodankäyntiin Venäjää vastaan. Ukrainaan tulivat ensiksi Naton aseet, sitä seurasivat Naton joukot sekä F-16 hävittäjät.  Sitten Naton sotilaat alkoivat ohjata lännen toimittamien aseiden käyttöä. Nato osallistui Ukrainan hallituksen sotaoperaatioihin. Nato joukot etenivät Venäjän alueelle vallaten sen alueita, tappaen venäläisiä ja ottaen heitä vangiksi. Naton lennokit ja lentokoneet iskevät venäläisiin kohteisiin Venäjän maaperällä. Iskuissa käytetään Naton satelliitteja. Tällä hetkellä länsimaiden johtajat keskustelevat mm. pitkän kantaman ohjusten käyttämisestä syvälle Venäjän alueelle.   

      Ukrainan sota on laajenemassa epäsuorasta sijaissodasta suoraksi Naton ja Venäjän väliseksi sodaksi. Lue lisää https://www.globalresearch.ca/has-president-putins-patience-reached-its-limits%e2%80%a8/5865408

           Ydinaseiden käytön vaara on suurempi kuin koskaan.  

             Ydinasesodan vaara on suurempi kuin koskaan.  

         Venäjä on monta kertaa varoittanut länttä käyttävänsä tarvittaessa ydinaseita. Niitä voidaan käyttää niitä Euroopan maita vastaan, jotka sallivat Naton ydinaseiden kauttakulun tai sijoittamisen maahansa. Ääntä nopeampien ja tarkkojen taktisten ydinaseidensa avulla Venäjä voi tarvittaessa esimerkiksi tuhota yhtä aikaa useita länsimaisia valtakeskuksia, sotilastukikohtia sekä taloudellisia keskuksia. Lue lisää Lännen hyökkäys Venäjää vastaan

Lähteitä

“A NATO invasion of nuclear Russia is currently underway, and the world is unaware that it is in World War III”. Has President Putin’s Patience Reached Its Limits?
All Red Lines Crossed – Multiple Times
 Peter Koenig Global Research, September 14, 2024