Tuula Uusitalo Uusi Safiiri, 2010
Kooltaan pienien, mutta sisäkautta avartuvien mietekirjojen tekeminen on yksi henkisistä perinteistä, esimerkkinä vaikkapa Mabel Collinsin Valoa Tielle. Sillä tavoin voidaan siirtää henkisen tien tietoa tuleville sukupolville, jotka uudestaan ja uudestaan joutuvat samantapaisten kehityshaasteiden eteen.
Timo Viitala on tunnettu mm. Alice A. Baileyn teoksien suomennoksista, mutta henkisen tien kulkijana hän ei ole sitoutunut valmiisiin oppirakennelmiin. Timo Viitalan Sisäinen tie on henkisen kehityksen opas-kirja ja mitä ilmeisimmin kokemuksesta syntynyt. Nimensä mukaisesti se painottuu ihmisen sisäisyyteen ja on eräänlaista aforistista psykologiaa.
Toisin kuin esimerkiksi paradokseihin painottuva taolainen kirjallisuus Viitala puhuu asioista suoraan niiden oikeilla nimillä.
Kirjassa on hahmotettu erilaisia henkiseen tiehen liittyviä piirteitä: kaipuu näkymättömään, polku, johdatus, henkinen pyrkimys, itsekasvatus, meditaatio- jne. Jokainen lauselma avaa uusia näköaloja henkisen tien eri puoliin: mystinen jumalkaipuu on päällimmäisenä, mutta myös henkisellä tiellä tärkeä realismi nousee esiin.
Viitala arvostaa keskitietä – sisäisyydenkin suhteen. Ulkoisen maailman virikkeet pitää ottaa vastaan ja käyttää henkisen kehityksen hyväksi. Hän pehmentää vanhemmissa opeissa ilmenevää jyrkkyyttä: ”Sisäinen Kristus ei synny niinkään alemman minän kuolettamisen kuin sen kouluttamisen kautta.” Tarkoitus on, että ihmisen hallinta siirtyy vähitellen hänen henkiselle ytimelleen.
Jos on löytänyt yhden oikean käsityksen, voi löytää niitä useampiakin ja niitä voi sovittaa yhteen. Näennäisen vastakohtaiset ainekset, hiljaisuus ja puhe, joutilaisuus ja toiminta, ovat yhtä lailla henkisen elämän rakennuspuita. Mielenrauha, joka on yksi henkisen tien päämääristä ja tuloksista saa häneltä käsittelyn päätteeksi kommentin: ”Tietysti täydellinen mielenrauha kaikissa elämän käänteissä on mahdottomuus. Se on vain kuolleille. ”
Viitala panee paljon painoa ihmisen omaan sisäiseen ohjaukseen ja itsenäiseen ajatteluun – se määrittelee hänen kantansa myös opettamiseen. ”Hyvä opettaja ei halua opetuksiaan seurattavan sokeasti. Hän toivoo jokaisen ajattelevan itse ja löytävän oman tiensä ja totuutensa.”
Viitalan kirja ei ole kertalukemisella käsitelty. Siihen voi palata myöhemmin ja löytää uusia piirteitä paitsi Viitalan ajattelusta myös omasta kehitystiestään.
Kirjassa on perusteellinen kirjan tarkoituksia valottava alku lause ja harvinaista kyllä myös sanaluettelo, joka helpottaa sekä kirjan lukemista että muutenkin henkisyyden hahmottamista.