Molotov –Ribbentrop sopimus
Toisen maailmansodan aattona Neuvostoliito oli huolissaan turvallisuudestaan. Erityisesti Saksan nousu ja pyrkimykset herättivät huolta Euroopassa ja Neuvostoliitossa. Sotaa oli ilmassa. Englannin ja Ranskan suunnitelmat herättivät epäilystä Neuvostoliitossa.
Saksa rikkoi vuoden 1919 Versaillesin rauhansopimusta. 1938 Saksa vaati itselleen saksalaisten asuttamia alueita eri puolilta Eurooppaa. Itävalta liitettiin Saksaan kansanäänestyksellä. Munchenin sopimuksessa 1938 Saksa sai Itävallan lisäksi osan Tsekkoslovakiasta. Neuvostoliitto jätettiin Munchenin kokouksen ulkopuolelle. Tämä herätti Stalinin oikeutetun epäluulon lännen aikeista. Neuvostoliiton oli varauduttava lännestä tulevaan uhkaan. Stalin ei päässyt turvallisuussopimukseen Englannin ja Ranskan kanssa. Moskova ei saanut turvatakuita länneltä. Siksi ainoaksi mahdollisuudeksi jäi sopimus mahdollisen vihollisen, Saksan kanssa. 1939 Stalin ja Hitler solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen, joka tunnetaan Molotov –Ribbentrop sopimuksen nimellä. Sopimuksen salainen lisäpöytäkirja jakoi Euroopan Neuvostoliiton ja Saksan etupiireihin. Suomi ja Baltian maat kuuluivat Neuvostoliiton etupiiriin. Puola oli jaettu kahtia. Täten Neuvostoliitto sai tarvitsemansa turvallisuutta parantavan puskurivyöhykkeen länsirajalleen. Sopimus takasi molemmille osapuolille vapaat kädet toimia omissa piireissään. Suomessa ei ollut tarkkaa tietoa Stalin-Hitler sopimuksen etupiirijaosta. Kun neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen, Molotov –Ribbentrop sopimus piti eikä Saksa auttanut Suomea. Hitler jopa auttoi Neuvostoliittoa talvisodan aikana mm. kuljetusreittien turvaamisessa.
Helsingin ja Moskovan väliset neuvottelut
Vuonna 1938 Moskova oli vakuuttunut Saksan sotasuunnitelmista ja aggressiivista pyrkimyksistä. Neuvostoliiton ja Saksan välistä hyökkäämättömyyssopimusta ei tietenkään pidetty riittävänä turvatakuuna.
Suomi oli strategisesti tärkeä alue idän ja lännen välissä, koska sillä oli pitkä maaraja Neuvostoliiton kanssa ja pitkä rantaviiva Itämerelle. Neuvostoliitolle Suomi oli ongelma, koska Suomen aluetta voitaisiin helposti käyttää hyökkäykseen sitä vastaan. Neuvostoliitossa ei pelätty Suomen hyökkäystä, vaan sitä että Englanti tai Saksa voisi painostaa Suomea osallistumaan hyökkäykseen sitä vastaan. Moskovassa haluttiin varautua Saksan tai jonkun muun länsivallan epäsuoraan hyökkäykseen Suomen kautta Neuvostoliittoon. Kreml pyrki estämään, että Suomen alue muuttuisi Neuvostoliittoon suunnatun hyökkäyksen tukikohdaksi (kuten Ukraina on nyt). Heikko ja pieni Suomi ei pystyisi estämään Saksaa tai jotain muuta imperialistista vahvaa valtiota pääsemästä Suomeen ja hyökkäämään sitä kautta Neuvostoliittoon. Suomen virallinen puolueettomuus ei taannut puolueettomuuden pitävyyttä eikä se taannut ystävällisten välien ja rauhan säilymistä.
1938 Kreml vaati Suomelta takuita siitä, ettei Suomi liittoutuisi Saksan kanssa sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Neuvostoliitto ehdotti Suomelle puolustusyhteistyötä puna-armeijan kanssa torjumaan Saksan tai muiden tahojen mahdolliset sotilaalliset hyökkäykset. Keskinäinen avunantosopimus ja yhteinen puolustussopimus hylättiin Suomen puolueettomuuteen vedoten. Moskova ehdotti myös hyökkäämättömyyssopimusta, missä molemmat maat sitoutuisivat olemaan liittymättä sellaisiin ryhmiin tai liittoihin, jotka ovat vihamielisiä toista osapuolta kohtaan. Suomi torjui tämänkin ehdotuksen.
Helsingin ja Moskovan väliset neuvottelut sisälsivät lukuisia epävirallisempia yhteydenottoja Neuvostoliitosta sekä kolme virallista neuvottelukierrosta. Suomessa neuvotteluiden sisältö salattiin kansalta. Stalin johti vuoden 1939 Neuvotteluja. Suomen lähettiläs oli Paasikivi.
Neuvostoliiton asialistalla olivat Leningrad turvallisuus, ystävällismieliset ja hyvät suhteet Neuvostoliiton ja Suomen välillä, Suomenlahden puolustuksen turvaaminen, rajan siirto ja maa alueiden vaihto, Hangon vuokraaminen sotilastukikohdaksi sekä Suomenlahden saarten Suursaaren ja Tytärsaaren luovuttaminen Neuvostoliitolle.
Neuvostoliitto piti tärkeänä Suomenlahden meripuolustusta. Stalin tiesi että Leningradia voisi suojella ainoastaan hallitsemalla molempia puolia Suomenlahdesta. Tämänkin vuoksi Suomi ja Baltian maat luettiin Neuvostoliiton etupiiriin Molotov- Ribbentrop sopimuksessa. Leningrad voitaisiin turvata vain valvomalla Suomenlahtea ja tarvittaessa sulkemalla se vihollisilta. Esimerkiksi 1930 luvulla Virolla ja Suomella oli salainen hanke Suomenlahden sulkemiseksi Venäjältä. Neuvostoliitto ajoi Ahvenanmaan demilitarisaatiota, jonka Suomi oli valmis hyväksymään.
Stalinilla oli neuvotteluissa hyvin rajatut ja selkeästi määritellyt turvallisuustavoitteet. Stalin totesi, että maantieteelle emme voi mitään ettekä te. Hän sanoi että emme voi siirtää Leningradia, siksi on siirrettävä rajaa. Rajan siirtämiseksi Neuvostoliitto tarjosi alueiden vaihtoa. Neuvostoliitto ehdotti Suomea luovuttamaan alueita Karjalan kannakselta ja muualta itärajalta ja tarjosi niiden tilalle yli puolet enemmän maata muualta. Stalin kysyi tekeekö joku muu suurvalta niin. Tarjous oli mielestäni hyvin avokätinen.
Neuvostoliiton vaatimukset ja ehdotukset olivat perusteltuja, selkeitä ja kohtuullisia. Kaiken kaikkiaan ne koskivat verraten pientä rajan siirtoa Karjalan kannaksella, Suomenlahden ulkosaaria sekä tukikohtaa Hankoniemellä. Suomen hallitus kuitenkin torjui ne. Olisi kannattanut suostua! Turha sota olisi vältetty. Rauha olisi säilynyt. Aluemenetyksiltä olisi säästytty. Kutistumisen sijaan Suomi olisi laajentunut pinta alaltaan. Sotakorvauksia ei olisi tarvinnut maksaa. Hyvät ja rakentavat suhteet naapurimaahan olisi turvattu.
Ulkoministeri Erkko ei halunnut tehdä mitään myönnytyksiä Neuvostoliitolle. Erkko katsoi, että Neuvostoliitto oli diktatuurimaa, jolle ominainen politiikka tähtää ensin rajoitettuihin päämääriin voidakseen sitten esittää uusia vaatimuksia Suomelle. Paasikivi oli saanut hallitukselta Erkon laatimat tiukat ohjeet neuvotteluihin. Erkko kehotti Paasikiveä unohtamaan, että Neuvostoliitto on suurvalta. Hän antoi Paasikivelle oikeuden neuvotella vain pienistä myönnytyksistä. Suomen mantereen alueluovutuksista ja Ahvenanmaasta ei saanut keskustella, korkeintaan Suomenlahden pikkusaarista. Myöhemmin Paasikivi syytti Erkkoa neuvotteluiden kariutumisesta. Hän kutsui talvisotaa Erkon sodaksi.
Ulkoministeri Erkko korosti Suomen ehdotonta puolueettomuutta. Pääministeri Cajander katsoi, että puolueettomuus riitti suojelemaan Suomea, että Suomi ei ollut vaarassa. Ainoastaan Mannerheim oli hyvin huolissaan ja tiedosti sodan vaaran.
Suomessa oletettiin, että 1920 Tarton rauhansopimus sekä 1932 hyökkäämättömyyssopimus Neuvostoliiton kanssa takaisivat rauhan ja Suomen koskemattomuuden. Suomi luotti myös Kansainliiton tarjoamaan turvallisuus suojaan.
Presidentti Kallio ja pääministeri Cajander vastustivat neuvottelujen jatkamista, myönnytysten tekemistä ja alueluovutuksia. Mannerheim katsoi että ainoa realistinen vaihtoehto oli neuvottelujen jatkaminen. Venäjän oikeutetut intressit oli pyrittävä täyttämään. Myönnytysten tekeminen oli välttämätöntä. Hänen mielestään alueluovutuksiin ja rajan siirtoihin oli suostuttava. Sota puna-armeijaa vastaan oli mahdotonta. Suomen armeija ei ollut valmis sotaan.
Mannerheim katsoi, että vuoden 1920 Tarton rauhansopimuksen raja oli Venäjän keisarikunnan ja Suomen suuriruhtinaskunnan välinen raja. Siksi se ei voinut olla pysyvä, vaan tilapäinen. Neuvostoliiton kannalta se sisälsi turvallisuus riskejä. Neuvostoliitossa Tsaarin ajan Venäjän rajoja pidettiin turvallisina. Stalin kannatti (kevennettyä) Uudenkaupungin rauhassa 1721 vedettyä Pietari suuren rajaa, joka on suunnilleen myös Pariisin rauhansopimuksessa sovittu nykyinen Suomen raja. Sotien tuloksena Neuvostoliitto saavutti siis turvallisuus tavoitteensa ja Suomi hävisi kaikilla rintamilla.
Suomen hallitus torju kaikki Neuvostoliiton ehdotukset maan turvallisuuden parantamisesta. Sodasta olivat vastuussa erityisesti Cajander, Erkko ja Tanner.
Vuonna 1939 ennen talvisodan syttymistä Neuvostoliitto valtasi Baltian maat ja puolet Puolasta. Suomi oli näin saanut varoituksen! Edes tämä ei saanut Suomen hallitusta heräämään eikä palaamaan neuvottelupöytään Neuvostoliiton kanssa. Näin jälkikäteen voi vain hämmästellä hallituksen sokeutta ja typeryyttä.
Mannerheim jätti lopulta eroanomuksen puolustusneuvoston puheenjohtajan sekä puolustusvoimien komentajan paikoilta. Mannerheim oli tyytymätön hallituksen toimintaan. Mannerheim katsoi, että hallitus ja eduskunta suhtautuivat liian kevyesti sodan uhkaan ja vaaraan Suomen itsenäisyydelle samalla kun puolustusta laiminlyötiin. Eron syynä olivat myös Moskovan epäonnistuneet neuvottelut hallituksen sovittelemattoman ja jäykän asenteen seurauksena.
Sodan syttyessä eroanomus vedettiin takaisin. Mannerheim nimitettiin armeijan ylipäälliköksi. Vaikka hän oli kannattanut kaiken aikaa neuvotteluratkaisua silti hän asettui sodan johtoon hallitukselle kuuliaisen sotilashenkilön tavoin.
Puheessaan ylipäällikkönä Mannerheim katsoi talvisodan olevan vapaussodan (eli Suomen sisällissodan) jatkoa sekä taistelua kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta. Mikä siten yhdistää Suomen sisällissotaa ja talvisotaa? Eihän niillä ensi näkemältä näytä oleva mitään tekemistä keskenään. Sisällissota oli luokkasotaa, valkoisten sotaa työläisiä, kommunismia ja sosialismia vastaan. Yhteistä talvisodalle ja sisällissodalle oli ainakin kommunismin vastaisuus ja venäläisviha. Niissä molemmissa puolustettiin luokkavaltaa ja länsimaista kapitalismia.
Suomen hallituksen Neuvostoliitolle vihamielistä politiikkaa voidaan selittää imperialististen länsimaiden vaikutuksella. On arveltu että Suomi torjui Neuvostoliiton kohtuulliset vaatimukset Ranskan, Englannin ja Yhdysvaltojen yllytyksestä. Ennen sotaa Suomessa vieraili paljon ulkomaisia neuvonantajia ja sotilasasiantuntijoita, esimerkiksi Englannista. Provokaattorit ja sodanlietsojat väittivät, että Neuvostoliiton ehdotukset ja Neuvostoliiton imperialismi olivat uhka Suomen itsenäisyydelle ja Skandinavian ja Ruotsin turvallisuudelle.
Suomea tukevat maat kehottivat hallitusta pysymään lujina ja välttämään samalla sotaan joutumista.
1939 Hitler miehitti suuren osan Tsekkoslovakiasta. Hitler hyökkäsi Puolaan syyskuussa 1939, jonka katsotaan aloittavan toisen maailmansodan. Britannia ja Ranska julistivat sodan Saksalle. Heti perään Stalinin puna armeija miehitti itä-Puolan ja pakotti Baltian maat luovuttamaan sotilastukikohtia. Myöhemmin 1940 Neuvostoliitto valtasi Baltian maat saadakseen Suomenlahden rannat Neuvostoliiton valvontaan. 1940 Saksa miehitti Tanskan ja hyökkäsi Norjaan. Sitä seurasi Saksan hyökkäys Ranskaan ja Benelux maihin.
Talvisota puhkesi alkoi 1939 Neuvostoliiton hyökkäyksellä ja tiedetään miten siinä kävi. 1930 luvulla oli solmittu Suomen ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus, mistä Neuvostoliitto irtautui 1939. Talvisotaa edelsi Suomen ja Saksan avoin taloudellinen ja sotilaallinen yhteistyö vuosina 1938-9. Talvisota kesti alle neljä kuukautta. Oletukset ja toiveet länsivaltojen tuesta Suomelle osoittautuivat vääriksi. Talvisota päättyi 1940 Moskovan rauhaan. Rauhansopimuksessa vahvistettiin Pietari suuren rajat, jotka määritelty Uudenkaupungin rauhassa 1721.
opetuksia ja johtopäätöksiä
Ennen talvisotaa Suomen hallitus ei ottanut lainkaan huomioon Neuvostoliiton perusteltuja ja oikeutettuja puolustuksellisia tarpeita. Samaan aikaan Suomi teki sotilaallista yhteistyötä Saksan kanssa.
Suomi vähätteli sodan vaaraa ja piti Neuvostoliiton hyökkäystä epätodennäköisenä.
Suomen hallitus ei ilmeisesti lainkaan ymmärtänyt kuinka tärkeässä strategisessa asemassa Suomi on idän ja lännen välissä ja mitä sodan syttyminen maalle merkitsisi.
Jos Suomi olisi aidosti noudattanut puolueettomuutta, se olisi myös ottanut enemmän huomioon rajanaapurinsa toiveita ja vaatimuksia. Hallituksella oli epäluuloinen ja vihamielien suhtautuminen Neuvostoliittoon.
Suomi yritti olla liian puolueeton. Suhde rajanaapuriin ei ollut ystävällinen ja sovitteleva, vaan jyrkkä, ymmärtämätön ja suorastaan vihamielinen.
Suomen johdolla oli kommunismin vastainen, antibolsevistinen, venäläisvihamielinen ja russofobinen perusasenne.
Suomen hallituksella ei ollut tarpeeksi älyä kunnioittaa ja pelätä Neuvostoliittoa. Sille oli ominaista täydellinen kunnioituksen puute Neuvostoliiton tarpeita ja ehdotuksia kohtaan. Suurvallan mahdollisia toimenpiteitä ei pelätty, vaikka syytä olisi ollut. Ilmeisesti venäläisviha ja kommunismin vastaisuus sumensivat järkevän ajattelun ja estivät tekemästä Suomen edun mukaisia järkeviä päätöksiä. Sivumennen sanoen, tämä sama mielipuolinen asenne on vallalla Suomen nykyjohdossa sen valmistautuessa EUn ja Naton kanssa uuteen sotaan Venäjää vastaan.
Neuvostoliittoon ei osattu suhtautua realistisesti alueen hallitsevana suurvaltana, jolla on elintärkeitä turvallisuus tarpeita. Neuvostoliittoon suhtauduttiin kuin se ei olisi lainkaan suurvalta. Suomi toimi lähes kuin se itse olisi ollut suurvalta.
Suomen hallituksella ei ollut minkäänlaisia rauhanpyrkimyksiä. Sotaan varustautuminen ja valmistautuminen olivat käynnissä. Jos rauhanpyrkimyksiä eikä sovittelunhalua ole, seurauksena on usein sota. Turha sota olisi helposti voitu välttää. Se olisi kannattanut.
Suomi hylkäsi Neuvostoliiton perustellut ehdotukset, katkaisi neuvottelut ja provosoi sodan syttymään.
Suomen hallituksen typerä, jyrkkä ja vihamielinen politiikka vei Suomen turhaan, tuhoisaan ja tappiolliseen talvisotaan ja edelleen vielä tuhoisampaan jatkosotaan.
Jos Stalinin tarjoamaan avokätiseen aluevaihtoehdotukseen olisi suostuttu, rauha olisi säilynyt. Suomi olisi kutistumisen sijaan laajentunut pinta alaltaan.
Kaiken lisäksi 1939 talvisodan aattona Suomi oli erittäin huonosti varustautunut ja valmistautunut sotaan, mistä Mannerheim varoitti.
Suomen johdon typeryys ja kyvyttömyys ovat vertaansa vailla.
Suomen johto toimi suorastaan kuin se olisi halunnut sotaa. Kenties Suomen hallitus ei ainoastaan typeryyttään vaarantanut Suomen itsenäisyyttä ja rauhaa vaan lietsoi sotaa imperialististen länsivaltojen puolesta.
Neuvostoliiton puolustautuminen
Ei ole osoituksia siitä, että Neuvostoliiton toimet olivat muuta kuin puolustuksellisia. Ennen sotia Neuvostoliitolla ei ollut mitään Suomen itsenäisyyttä uhkaavia pyrkimyksiä. Neuvostoliitto ei ollut aloittanut sotia ennen vuotta 1939.
Neuvostovaltion perusoppi on kansallinen itsemäärääminen ja maiden suvereenisuuden ja itsenäisyyden kunnioittaminen. Neuvostoliiton bolsevikkihallinto soi Suomelle itsenäisyyden. Silti itsenäistyttyään Suomi suhtautuu vihamielisesti Neuvostoliitoon ja ryhtyy sotiin sitä vastaan.
1920 bolsevikkien hallitsemassa Neuvostoliitossa luovuttiin vallankumouksen levittämisestä Eurooppaan. Neuvostoliitossa vallitsi realistinen ja yhteistyöhenkinen ulkopoliittinen suuntaus, rauhanomainen rinnakkaiselo länsivaltioiden kanssa. Stalinin tavoite ei ollut sosialismi tai kommunismi koko maailmassa.
Neuvostoliiton päämäärä ei ollut Hitlerin tapaan vallata lisää elintilaa, alistaa muita maita ja pakottaa niitä kommunismiin. Neuvostoliitto halusi Suomelta ainoastaan turvallisuusyhteistyötä. Myös Neuvostoliiton edustajien asenne talvisotaa edeltävissä neuvotteluissa Suomen kanssa osoitti, että Kremlin tavoite ei ollut Suomen itsenäisyyden vieminen, miehitys ja liittäminen Neuvostoliittoon. Talvisodassa päämääränä oli turvata Leningradin turvallisuus, ei koko Suomen valloitus. Myös talvisodan jälkeisessä rauhassa sekä jatkosodan jälkeisessä rauhassa Neuvostoliitto kunnioitti Suomen itsenäisyyttä.
Tuossa maailman historiallisessa tilanteessa natsi-Saksan laajentaessa elintilaansa ja maailmansodan uhatessa Stalinin Suomelta vaatima turvatakuu rajan siirto ehdotuksineen oli järkevää ja vastuullista politiikkaa. Myöhemmin Stalin perusteli talvisodan välttämättömyyttä sillä että neuvotteluiden epäonnistuttua oli taattava Leningradin puolustus. Leningrad oli maan toinen pääkaupunki ja puolustusteollisuuden keskus.
lähteet
Robert Edwards Talvisota eurooppalaisin silmin Minerva kustannus 2007
Eurooppa liekeissä Taistelu pohjolasta Bonnier Publications 2021
Otto Wille Kuusinen Suomi ilman naamioita 2006 Johan Beckman institute
Pekka Visuri Pasi Kesell Carl-Friedrik Geust Suomen sodat 1939-1945 Selviytyminen maailmansodasta
Pekka Visuri Mannerheimin ja Rytin vaikeat valinnat Docendo 2013
Pekka Visuri Murtorinne Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta1939-40 Docendo 2019 Jyväskylä
Rautkallio, Hannu Talvisodan Erkko ja amerikkalaiset yhteydet. Art house 1990
Olli Vehviläinen O A Rzesevski Yksin suurvaltaa vastaan Talvisodan poliittinen historia Gummerus Jyväskylä 1997