Pyhä-Häkin kansallispuisto retki

Suuntasin Pyhä-Häkin kansallispuistoon maaliskuun loppupuolella 2017. Bussimatkalla kohti Saarijärveä näin vuoden ensimmäiset joutsenet pellolla ruokailemassa ja sorsia sulapaikassa. Saarijärveltä pyöräilin Viitasaarelle menevää tietä 21 km matkan. Puiston lähtöpisteessä tutkin opastauluja, koska aina voi oppia jotain uutta. Niissä alueen lajeista huomiotani kiinnittävät erityisesti metsäsopuli, kuukkeli, pikkusieppo, pohjanlepakko ja kauan sitten tavattu perhonen Idänsiilikäs. Metsäsopulista en ollut koskaan kuullutkaan, tiesin vain tunturisopulin. Toivoin kovasti näkeväni kuukkelin, toiveeni ei kuitenkaan tullut toteutumaan.

Satumainen ikimetsä alkaa heti sisääntuloportin jälkeen: keloja, naavan peittämiä puita ja palokoroja. Puistosta suunnilleen puolet on vanhaa metsää ja puolet suota. Sää oli tuulinen ja aurinkoinen ja paluupäivänä pilvinen. Polut olivat suureksi osaksi jäässä, piti kävellä hyvin varovaisesti. Otin kuvia. Havumetsässä oli aika varjoisaa. Matkan varrella istuskelin auringossa lämmittelemässä muutaman kerran soiden laidalla. Poimin kirpeytensä menettäneitä puolukoita ja pureskelin havunneulasia.

Olin käynyt puistossa aikaisemmin kauan kauan sitten kouluaikoina päiväretkellä luokkatoverini kanssa. Pyhä-Häkki oli itse asiassa ensimmäinen kansallispuisto missä olin koskaan vieraillut. Minulla on joitain hämäriä muistikuvia soista, keloista ja mustuneista puunrungoista.  Tuosta retkestä on jossain tallella mustavalkoisia valokuvia (tai ainakin negatiiveja). Reitin varrelta löysin muutaman paikan, jotka muistin ensimmäiseltä kerralta ja joita olin silloin kuvannut.

Puiston tärkeimmät nähtävyydet olivat iso puu 1 ja 2. Ne olivat valtavia keloja, niiden ympärysmitta yli 2 metriä ja ne olivat syntyneet 1500 ja 1600 luvuilla.

Ylläni oli kirpputorilta halvalla ostettu Halti retkeily asu, johon sisältyi housut ja takki. Sen pitäisi olla tuulen ja veden pitävä. En ole sitä vielä kovin paljoa ehtinyt käyttää ja testata. Monine taskuineen ja tuuletusvetoketjuineen se on ehkä paras kirpputori ostokseni koskaan. Sen jälkeen löysin myös toisesta paikasta vielä lyhyille retkille sopivan kokoisen Halti rinkan, joka oli minulla nyt ensimmäistä kertaa käytössä. Siihen en kuitenkaan tullut olemaan tyytyväinen. Ylimmäksi kiinnitetty makuupussi oli aina vaan vinossa korjausyrityksistäni huolimatta, mikä ärsytti minua lähes koko reissun ajan. Jotain vikaa rinkassa näytti olevan symmetrian ja tasapainon suhteen.

Matkalla aloin miettiä tulen tekoa. Minua alkoi huolestuttaa koska muistin että askissa ei luultavasti ole montaakaan tikkua ja että ne olivat jo kerran kastuneita ja huonoja. Käytin tikkuja viimeksi kesällä. Pakatessa tarkistin vain että tulitikku aski oli mukana sekalaisten tarvikkeiden pussissa. Retkelle lähtiessä pakkaamisessa on paljon muistettavaa. Lähes aina jotain puutteita ilmenee tai jotain unohtuu kokonaan. Minun oli heti paikalla tarkistettava asia. Todellakin minulla oli vain neljä huonokuntoista tikkua ja kulunut aski. Se menettelisi vielä kesällä mutta talvella tilanne on jo vakavampi. Illalla saavun Kotajärvelle, jossa on katos ja tulentekopaikka. Sinne oli matkaa vähän alle 5 km. Etsin vielä turhaan katoksen alta olisiko joku jättänyt tai pudottanut sinne tulitikkuja. Käytin ensin kolme huonointa tikkua. Ensimmäisellä lähti lupaavat kipinät, kaksi seuraavaa ei mitään, askin raapaisupinta vain kului. Olin jo alistunut ja luopunut ja valmis yrittämään jotenkin selviytyä yöstä. Paras tikku oli kuitenkin vielä jäljellä. Se leimahtikin kunnolla ja tuohet syttyivät iloisesti.  Puhaltelin liekkiä vähitellen suuremmaksi. Mikä helpotus! Hip hei!

Tähden tulivat esiin ja ne näkyivät yhä selkeämmin illan mittaan. Taivaalla tuikki valkoisia ja oransseja tähtiä ja tähtisumuja. Siellä ne ovat päivälläkin säteilemässä vaikka emme niitä huomaa.

Minulla on Retki -15 makuupussi, jonka mukavuusalue on – 5. Talviaikaan en ollut koskaan ennen yöpynyt ulkona. Hanki oli kovaa ja kantavaa ja yöllä huurua nousi suusta. Seuraavana päivänä hiihtäjä kertoi, että pakkasta olisi ollut -6 astetta. Edes tulen ääressä katoksen alla ei ollut koko aikaa tarpeeksi lämmintä ja mukavaa. Aina kun meinasin nukahtaa, alkoi palella koska tuli oli hiipumassa. Puita piti polttaa koko yö. Niitä oli lisättävä vähintään parin tunnin välein. Hain niitä liiteristä pilkkopimeässä. Katoksen ympärillä maa oli jään peitossa, piti varoa liukastumista. En saanut nukuttua koko yönä

Jos viimeinen tikku ei olisi syttynyt edessä olisi ollut vieläkin paljon epämukavampi yö. Olisi pitänyt laittaa kaikki loputkin vaatekappaleet päälle (niitä vielä oli sentään varalla) ja nousta ajoittain keskellä yötä tekemään lämmittäviä hyppelyjä ja kuntoharjoituksia. Onneksi vältyin siltä. Meinasin tehdä pahan virheen. Opetus: talvella retkeillessä tulentekovälineet ovat ehdottoman tärkeät, jopa elintärkeät.

Vihdoin aamu valkeni. Järven toiselta puolelta kuului teerien kujerrusta ja lähistöltä palokärkien huutosarjoja. Myöhemmin näin kaksi sellaista lentävän peräjälkeen. Oloni on unettoman yön jälkeen sumuinen. Päätän lähteä kotiin aiotun puolta pidemmän retken sijaan, eihän minulla ei ole tulitikkuja seuraavaa iltaakaan varten. On epävarmaa jäädä pummaamaan niitä. Toisiin kävijöihin törmää vain harvoin. Vaellan parin kilometrin matkaa kohti lähtöpistettä. Vanhassa metsikössä polun ylitse lentää kookas ruskeankirjava lintu. En ehtinyt tunnistaa sitä. Se olisi voinut olla koppelo, pöllö kuten huuhkaja tai esim. hiirihaukka. Se lensi äänettömästi, siis ei ryminällä kuten kanalinnut yleensä. Uutta lunta oli satanut. Eläinten jäljet näkyivät siinä hyvin selvästi. Huomasin huomattavan isojen, miehen nyrkin kokoisten pyöreiden jälkien jonon. Ne herättivät erämaassa todella kunnioitusta, voisihan itse otus olla lähistöllä vieläkin. Ympärillä ei näkynyt kenkien jälkiä joten koira se tuskin oli. Ensimmäisenä mieleen tulivat ahma ja ilves. Tutkin myöhemmin kotona asiaa jälkikirjasta. Sen perusteella ehdokkaiksi jäivät ilves, susi ja mahdollisesti vielä ahma, joiden jäljet ovat vastaavan kokoiset, noin kymmenensenttiset. Kissa ja koiraeläimillä on neljä varvasta, kuvan jäljissä niitä näyttäisi olevan liikaa. Eläimet astuvat usein omiin jälkiinsä, mikä selittäisi asiaa. Jälkien täsmällinen tunnistaminen ei helppoa. Kahdessa muussa ottamassani kuvassa on mielestäni oravan ja ketun jäljet. En ole täysin tyytyväinen lyhyeksi jääneeseen retkeeni, mutta arvokasta kokemusta ja hyvän opetuksen se ainakin antoi.

Pyhä-Häkki on todellinen helmi keskisessä Suomessa. Kaikista vierailemistani kansallispuistoista se on minulle läheisin ja rakkain, ja tulee varmaankin aina olemaan.

 

Yksi vastaus artikkeliin ”Pyhä-Häkin kansallispuisto retki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *