Heinäkuun lopussa 2016 oli vuorossa retki Salamajärven kansallispuistoon. Se oli minulle tuttu ainoastaan jostain luonto ohjelmasta. Matkustin bussilla Jyväskylästä pohjoiseen Saarijärvelle ja edelleen Perhoon. Sieltä pyöräilin jotain vähän yli kymmenen kilometriä määränpäähän. Hiekkatien varrella matkalla puistoon nevalta kuulin erikoista vihellystä ja näinkin hyvin kaukaa jonkin mustakeltarintaisen kahlaajan. Ääni toi mieleeni jonkin lelun tai puhelimen piipityksen. Vihellys oli myös äärimmäisen yksinäinen ja surumielinen. Tunsin löytäneeni kohtalotoverin. Tuossa vaiheessa en vielä lintua tunnistanut, mutta myöhemmin kun Kapustarinta mainittiin opastaulussa ja näin vielä saman linnun lennossa, osasin yhdistää asiat. Vaikka lintu on yleinen oli se silti minulle aivan uusi laji.
Puistoon minut toivotti tervetulleeksi suuri metsäpeuran kuvataulu. Jätän pyörän Koirasalmen parkkipaikalle ja lähden patikoimaan Koirajärven rantaa myötäilevää äärimmäisen kivistä polkua. Hankalaa kivikkoa jatkui loputtomasti. Kerroinko jo että teen kesällä retket aina paljain jaloin? Kuinkas sitten kävikään, iskin varpaani kiveen niin että veri valui. Jos osuma olisi ollut vähän kovempi, niin reissu olisi päättynyt heti alkumatkasta siihen. Avojaloin kävely (ja juokseminen vielä enemmän) vaatii jonkin verran opettelua enkä vieläkään hallinnut sitä. Opetus: hankalissa tai kivikkoisissa paikoissa jokaiseen askeleeseen pitää tarkasti keskittyä eikä saa ajatella tai tehdä mitään muuta saamaan aikaan. Täytyy kävellä hyvin tietoisesti ja keskittyneesti. Asian oppii kuten aina kantapään kautta tai paremminkin varpaiden kautta. Luonnossa liikkumiseen voi siis yhdistää tietoisen kävelyn ja vieläpä tietoisen läsnäolonkin. Vaihtelevien maastojen jälkeen saavun Pyydyskoskelle telttapaikalle. Siellä oli suuri kota ja nuotiopaikka. Sain olla siellä aivan yksin omassa rauhassani. Yöllä kuulin kaakkurin aavemaisia villejä kirkuvia huutoja ja aamulla näin melko varmasti sellaisen lentävän ylitseni.
Seuraavan päivänä patikoin Koirajoen vartta kunnes edessä oli pitkä, suuri erämainen alue. Se on puiston parhaita osia. Kun huomasin, että puisto päättyi, kävelin yhdystietä sen toiselle laidalle. Kuvasin tien laidan kukissa olevia perhosia. Patikoin puiston toista laitaa Pitkälahdesta Jyrkkäniemelle, missä oli nuotiopaikka. Sain taas olla täysin rauhassa. Järvi oli kartan mukaan Salamajärvi. Se sijaitsi puiston luoteiskulmassa ja oli suurimmaksi osaksi sen ulkopuolella. Aloin onkimaan. Tällä kertaa madot olivat mukana, edellisistä reissuista olin oppinut jotain. Ensin sain pieniä sinttejä, jotka otin kaikki talteen. Sitten tuli kunnon nykäisy. Luulin ensin jyhkeää littanaa kalaa lahnaksi, mutta ilokseni se olikin ahven, isoimpia mitä olen koskaan saanut. Se oli taatusti yli puolikiloinen. Aamupäivällä tapaamani kotiseudulleen retkeilemään palannut kaveri oli kertonut isoista ahvenista. Yksi kala riitti nuotiolla paistettuna pääateriaksi, vaikka söin myös pienet sintit. Seuraava etappi on nuotiopaikka lammen rannalla. Alkaa sataa yhä enemmän. Muutaman sadan metrin päässä on metsänvartijan mökki ja pakenen sinne rankkasadetta. Juutun sinne koko illaksi ja myös yövyn siellä. Seuraavana päivänä ihmettelen mm. jääkauden aikaisia kivipeltoja. Kiersin Sysilammelta lähtevän luontopolun pitkospuita pitkin suolla. Opastaulussa kerrottiin että siellä kasvaa mm. Kaarlen valtikka ja punakämmekkä, mutta en nähnyt niitä. Havaitsin kuitenkin yhden tuntemattoman kasvilajin, joka oli suolla kasvava vedestä nouseva kaunis keltakukkainen kasvi, joka paljastui myöhemmin (muistaakseni) suo orvokiksi. Retken jälkeen tarkistan yleensä aina kaikki uudet lintu ja kasvi lajit luontoportti.fi palvelusta. Sieltä löytyy lintujen äänetkin.
Talsin eteenpäin puiston laitaa. Pitkospuut olivat monesti pois paikoiltaan tai ne vinksuivat sinne ja tänne tosi yllättävästi. Siinä voisi joku loukkaantua. Taisinpa kirjoittaa asiasta palautetta luontokeskukseen. Hirveä pienempien sorkkaeläinten laumojen jälkiä näkyi paikoittain suolla runsaasti, ja ne ovat hyvinkin voineet olla metsäpeuroja, jotka alueella elävät. Kiipeän lintutorniin, josta avautuu vaikuttava näkymä isolle nevalle (Heinkinjärvenneva), jota täplittää pienten suonsilmien mosaiikki. Hämärän takia kuvat ovat vähän turhan tummia. Ensin kuulin kimeän huutosarjan ja sitten myös näin ampuhaukan kaartelemassa suon laidalla. Lintu esiteltiin tornin opastaulussa, joten oli helppoa yhdistää havaintoni siihen. Kauempana suolla taisi olla joutsenia. Kurjen huutoja kuului myös kauempaa kuten myös koko retken aikana eri suunnista. Yövyn laavussa Heinkinjärvellä. Rankkasadetta kestää koko illan.
Olin lähtöpisteessä Koirasalmella. Kaakkuri lensi järven yllä, sillä on helposti tunnistettava kräk kräk lentoääni. Kävin Koirasalmen luontotuvalla ja juttelin puistonhoitajan kanssa. Kiersin vielä Pienen Koirajärven ympäri. Olin menossa Salamanperän luonnonpuistoon, mutta kivikkoinen maasto oli tällä kertaa liikaa. Olin täysin väsyksissä. Jäipä jotain näkemistä ensi kerraksi. Kuljin Ison Koirajärven toista laitaa jonkin matkaa. Otin kuvia.