Ensimmäisen säteen, tahdon säteen, voima on eräs merkittävimpiä planetaarisessa elämässämme ja se on kaikkein tärkein tietoisuuden evoluutiota eteenpäin ajava voima. Tahto on jaksoittainen jumalallinen ja henkinen impulssi korkeuksista, joka on määräävä ja vastaansanomaton. Ihmisen persoonallinen ja mielivaltainen tahto on pieni ja vääristynyt heijastuma siitä.
Tahdolla tarkoitetaan jumalallista voimaa, jumaluuden (tai Jumalan) tahtoa, joka on jaksoittainen ja evolutiivinen voima. Edistyneessä ihmisessä se ilmenee henkisenä tahtona, tahtona hyvään.
Erityisesti henkisesti kehittyneet ihmiset tuntevat jumalallisen tahdon voiman, ja ne, joiden sielu tai persoonallisuus kuuluu tahdon säteeseen.
Henkisen tahdon lähde on henkinen aurinko. Tämä henkinen aurinko on jollain mystisellä tavalla myös ihmisen sisällä ja kaikkien sille vastaanottavaisten olentojen sisällä ja taustalla.
Tahdon voima on syvä mysteeri kuten kaikki muutkin elämän energiat ja vaikutteet. Ei välttämättä ole oikein sanoa, että tahto virtaa ylhäältä. Usein se vain syntyy ja herää toimintaan ihmisessä, hänen takanaan, sisällään ja hänen kaikissa olemuspuolissaan.
Tahdon virtaaminen saa ihmisen tuntemaan itsensä hyvin voimakkaaksi. Tahto on myös innoitusta ja inspiraatiota. Se saa ihmisen usein luomaan ja toimimaan puhtaasta tekemisen ilosta, löytämisen, oivaltamisen ja luomisen ilosta. Joskus jumalallisen tahdon energialla on myös päinvastainen vaikutus ja ihmiseltä katoaa halu ja taito toimia mielen ja merkitysten maailmassa.
Tahdon energialla ja voimalla on koko ihmiseen hyvin luja integroiva, yhdistävä ja synteettinen vaikutus. Tahto yhdistää, syntetisoi ja sulattaa ihmisen kaikki olemuspuolet, henki-aineen, josta hänen tietoisuutensa ja myös käyttövälineensä muodostuvat, ja mielen eheäksi, harmoniseksi ja voimakkaaksi kokonaisuudeksi. Tahto on synteettinen voima. Se sulattaa kaikki vastakohdat ja yhdistää ihmisen eri energiat, tietoisuuden kerrokset ja käyttövälineet toisiinsa.
Tahdon säteen toiminta perustuu sisäiseen hallintaan ihmisen kaikkien osien, energioiden ja tasojen ylitse. Se on puhdasta energiaa eli elämää, joka ilmentyy ihmisessä tarmona ja elinvoimana, sisäisenä henkisenä voimana ja karismana. Rakkaus-viisauden säteen toiminta perustuu vetovoimaan ja vuorovaikutukseen osan ja kokonaisuuden välillä.
Tahdon dynaaminen energia vaikuttaa hyvin syvästi myös tiheällä fyysisellä tasolla. Se pyrkii vapauttamaan kehosta energiaa ja tietoisuutta, ja se pyrkii synkronoimaan fyysisen ja eteerisen tason henkisen värähtelyn ja energian kanssa.
Kun ensimmäisen säteen, tahdon säteen voimakas energia ja paine on tehnyt työnsä, tietoisuus on hyvin avara ja vapaa. Se on täysin uudistunut. Se on jälleen rakennettu uudelleen samoin kuin sitä kantava substanssi.
Henkisen tahdon toisinaan ylenpalttiselle elämälle ja voimalle ei usein voi löytää mitään ulkonaista syytä. Se on riippumaton täysikuusta, ja monta kertaa se on myös riippumaton fyysisen auringon asemasta taivaalla. Keväällä huhti-toukokuussa Wesak-juhlan aikoina sen voima on kuitenkin erityisen suuri. Se on kosminen voima. Usein se puhdistaa ihmisen persoonallisista elementeistä. Jotain suuruutta, laajuutta ja kestävyyttä tulee tilalle. Ihmisen persoonalliset pyrkimykset ovat jotakin mikä tapahtuu tämän universaalin tietoisuuden rinnalla ja lisäksi. Siihen nähden minä on melko mitätön. Minästä on kuitenkin tehty monen filosofian alku ja keskipiste. Tämän voiman paine ja vaikutus koetaan selvästi myös fyysisessä kehossa, ajoittaiset paineen tuntemukset päässä kertovat sen läsnäolosta. Se vaikuttaa synteettisesti koko ihmiseen.
Tämä ns. Shamballa voima ei vaikuta virtaavaan mistään. Se vain tarttuu ihmiseen ja kyllästää täyttää hänet ylenmääräisellä voimalla, elämällä ja valolla. Se toimii erityisesti pään keskuksessa.
Ihmisessä toimii monia erilaisia tietoisia älykkäitä henkisiä entiteettejä kuten seitsemän sädettä ja lukuisat erilaiset energiat. Ne tulevat ja menevät. Ne saapuvat kuin tyhjästä, emme useimmiten tiedä mistä. Ne toimivat oman sisäisen logiikkansa mukaisesti. Esoteerisessa filosofiassa tätä on kutsuttu mm. logoksen ajatteluksi. Vihitty voi tulla tietoiseksi siitä. Sitä luonnehtii tietoinen ja tarkoituksellinen toiminta ja elämän ja kehityksen sisäinen hallinta.
Shamballa voima, henkisen tahdon dynaaminen energia, joka toimii aina myös tiheällä fyysisellä tasolla kehossa, vapauttaa ja paljastaa aina esiin muita hienompia ja eteerisempiä ym. energioita. Monadisella tasolla (ja myös sitä korkeammilla tasoilla) sen toiminta ei enää aiheita juuri kitkaa eikä kipua kuten polun alkuvaiheessa.
Tahdon energiassa on jotain erilaista kuin missään muussa energiassa. Se on korkein ja syvin energia Maan päällä. Tahdon energia ei ole seurausta mistään muusta, se ei ole seuraus mistään. Se on itse syy. Jumalallisen tahdon energian takana on tietoinen ja tarkoituksellinen tahtova entiteetti, jumaluus, logos, säde. Tahto sana viittaa tietoiseen ja tahtovaan olentoon, tietoiseen tarkoitukseen, alulle panevaan syyhyn. Tämä tahdon energia saa ihmisessä hengen ja substanssin energiat sulautumaan toisiinsa hyvin voimallisesti. Tämän seurauksena syntyy paljon energiaa, ja ihminen kokee tämän elinvoimaisuutena, voimana, ja hänen yksilöllisenä henkisenä tahtonaan, vaikka hän vain soveltaa jumalallisen tahdon, tahdon säteen herran, lahjoittamaa laatua ja energiaa. Kun metafyysikko ja esoteerinen filosofi etsivät perimmäistä syytä, niin tästä tahdon energiasta he voivat sen löytää. Sen ei voi ajatella olevan seurausta mistään muusta tekijästä tai tekijöistä aurinkokunnassa. Logoksen ajattelu ja tahto viittaavat jossain määrin samaan luovaan alulle panevaan tekijään.
Jonkinlainen kosminen mieli, Jumalan mieli täytyy katsoa olevan toiminnassa, joka aikaansaa tämän tahdon voiman sisäisesti ajatuksensa voimalla. Siis kaiken kehityksen ja elämän perustana on suuri mieli, universaali mieli, Jumalan mieli, ja siinä on paljon muitakin aspekteja kuin tämä erityinen energia. Tämä Jumalan mieli selittää sen kokemusperäisen asian, että monet henkiset energiat ja säteet ja niiden moninainen toiminta näyttävät heräävän toimintaan kuin itsestään, sisäisesti.
Tämä erityinen ja selkeästi tunnistettava jaksoittainen energia ei näyttäisi olevan sidoksissa kolminaisen auringon säteilyyn ja paineeseen. Sen sanotaan kuitenkin välittyvän henkisen auringon kautta. Tahto on alkuperältään kosminen energia. Se virtaa kokonaan aurinkokunnan ulkopuolelta. Sen voi tietää siitä, että se on niin voimakas, erilainen kuin muut energiat. Sen sanotaan virtaavan Suuresta Karhusta. Se on ennen kaikkea synteettinen energia, sillä se sulattaa toisiinsa ihmisen kaikki olemuspuolet sekä kaikki tasot kosmisella fyysisellä tasolla. Se ei tunne eroja, se hallitsee kaikkia tasoja ja ihmisen kaikkia olemuspuolia. Tämän vuoksi ihmiselle syntyy kokemus, että hän on jo valmis ja täydellinen, ikään kuin kehityksen päämäärä olisi jo saavutettu. Kaiken tämän voi todeta itsetarkkailun avulla, tutkimalla omaa tietoisuuttaan silloin kun tämän tahdon dynaaminen energia toimii jaksoittaisesti. Kun elämän pyörä kääntyy, aurinkokunnassa ja Maassa vaikuttavat muut energiat heräävät taas jaksoittaiseen toimintaansa. Myös tämä syvä kosminen energia toimii selkeän jaksoittaisen rytmin mukaan. Henkisen kehityksensä myötä ihminen voi tunnistaa ja tiedostaa sen luontaisen sävelen, energian ja voiman yhä selkeämmin. Sen vaikutus vihityn tietoisuuteen on mm. eräiden salaperäisten ja myös vaikeasti määriteltävien psykologisten ominaisuuksien ja laatujen kehittyminen. Vihitty myös oppii yhä paremmin soveltamaan ja käyttämään tätä tahtoa. Ihmisen kehityksen alussa, nuorempana, tahto käyttää häntä ja ajaa häntä usein ajatuksettomaan ja päämäärättömään toimintaan, koska sen myötä tulee paljon elinvoimaa ja energiaa.
Henkisen tahdon energian vaikutuksen kasvamisen ja sen asteittaisen hiipumisen voi selvästi havaita. Sen vaikutus kestää usein noin vuorokauden. Se voi myös ilmentyä melko lyhyinä energiapurkauksina päivän aikana. Tahdon dynaaminen energia tuottaa valon ja myös rakkauden omalta osaltaan. Se jollain tavalla nostaa esiin substanssista nämä puolet tai sitten se jotenkin avaa ja herkistää substanssia niin että se voi ilmentää tai heijastaa rakkautta ja valoa, jotka esiintyvät aurinkokunnassa ja joilla voi olla erilaisia tunnettuja ja tuntemattomia astrologisia ym. lähteitä.
Silloin kun henkisen tahdon energian, ns. Shamballa voiman, vaikutus saavuttaa huippunsa, ihmisellä on niin paljon energiaa ja henkistä voimaa, että hän ei joskus tiedä mitä hän sillä tekisi. Jos ajatellaan asiaa pienen ihmisen kannalta, hän ei edes tarvitse sellaista energiamäärää eikä siitä ole usein varsinaista hyötyä hänen toiminnassaan. Tämän energian päämäärä onkin johtaa tietoisuuden evoluutiota. Se pakottaa ihminen kehittymään. Sen tarkoituksena on mm. lunastaa ihmisen alempi luonto, vapauttaa hänet alemmista tasoista, saada aikaan tietoisuuden kirkkaus ja mielen selkeys ja hiljaisuus, paljastaa esiin henkinen rakkaus ja valo ja antaa tilaa muiden kuuden säteen toiminnalle ja vaikutukselle. Kun tahdon säde vetäytyy, alkaa yleensä aurinkokunnan pääsäde, suuri rakkaus-viisauden säde, toimia. Ihmisen sydän avautuu, hän tuntee auringon sydämen, hän kylpee henkisessä rakkaudessa ja autuudessa ja rakkauden energia kyllästää hänen energiakehonsa.
Tahdon energialla on monia aspekteja. Useimmat ihmiset tuntevat vain persoonallisuuden yksilöllisen ja itsekeskeisen tahdon. Oppilaan polulla ihminen tiedostaa tahdon sielun eli aurinkoenkelin lähettämänä voimana, joka tapahtuu sielulootuksen tahdon eli uhrauksen terälehtien kautta. Shamballa keskuksen kautta vihitty oppii tuntemaan tahdon energian planetaarisena voimana. Tämän jälkeen hän tiedostaa sen toiminnan aurinkokunnassa kun hän vastaanottaa sen henkisestä auringosta. Korkeammissa vihkimyksissä hän tiedostaa selkeästi, että tahto on alkuperältään kosminen energia, joka virtaa kosmiselta mentaalitasolta.
Ensimmäisen säteen eli tahdon eli voiman säteen kategoriaan kuuluvat energiat saapuvat usein hävittävänä ja vallankumouksellisena voimana. Henkisen etsijän kohdalla jumalallisen tahdon voima usein ikään kuin tuhoaa pienen persoonallisuuden, sen rakentaman maailman ja sen luomat merkitykset, jotka liittyvät kieleen, hankittuun tietoon ja menneisyyteen. Tämä tahto myös hävittää hänestä entisen matalan värähtelyn ja karkean energian ja substanssin ja se korvaa ne korkeammalla värähtelyllä ja puhtaammalla energialla ja eteerisellä substanssilla. Silti ihmisen persoonallisuus ei tuhoudu. Hän voi löytää uudelleen merkitysten maailman ja jatkaa hankkeitaan siitä mihin hän on jäänyt, mutta kuitenkin korkeammasta, suuren kokonaisuuden näkökulmasta. Hän alkaa myös toteuttaa suurempia ja laajempia planetaarisia ja solaarisia tarkoituksia.
Ylhäältä virtaava henkinen tahto pyrkii alistamaan ja voittamaan yksilön tahdon.
Henkisen kehityksen tavoitteena on, että henkinen tahto korkeuksista ja ihmisen oma tahto synkronoituvat.
Kun ihmisen tahto ja Jumalan tahto kohtaavat, Jumalan tahto voittaa lopulta ihmisen tahdon ja tuloksena on ihmisen sopeutuminen ja synkronoituminen Jumalan tahtoon.
Ihmisellä on oma erillinen persoonallinen tahto, joka saa hänet tavoittelemaan persoonallisuutta miellyttäviä asioita. Jumalallinen tahto ohjaa ihmistä uhrautumaan, luopumaan ja vapautumaan alemman itsen näkökulmasta ja tavoitteista, vapautumaan aineen vetovoimasta ja antautumaan täydesti sisäiselle voimalle ja tahdolle ja tottelemaan sen ohjausta ja toteuttamaan sen universaaleja päämääriä.
”Tahdon virtaaminen saa ihmisen tuntemaan itsensä hyvin voimakkaaksi. Tahto on myös innoitusta ja inspiraatiota. Se saa ihmisen usein luomaan ja toimimaan puhtaasta tekemisen ilosta, löytämisen, oivaltamisen ja luomisen ilosta. Joskus jumalallisen tahdon energialla on myös päinvastainen vaikutus ja ihmiseltä katoaa halu ja taito toimia mielen ja merkitysten maailmassa.
Juuri näin on käynyt. Olen ihmetellyt jo vuosia, mitä tämä tarkoitta elämän jatkon kannalta.
Rittääkö että vain on ja uskoo että näin on tarkoitettu. Etsii itselleen luonnonkauniin mökkipaikan metsälammen rannalta ja asettuu loppuelämäksi sinne.
Kiitos, ihan mahtavaa luettavaa!
Yt saara