Teosofi 5 1993
Henkisen elämän ei tule erota terveestä ja luonnonmukaisesta elämästä.
Luonteensa jalostaminen ja hyveiden harjoittaminen ovat tärkeitä. Ne luovat vakaan perustan mystiselle etsinnälle. Ilman moraalista puhdistautumista ja kokonaisvaltaista luonteen jalostamista mystinen elämä on vailla perustaa.
On olemassa kaksi pääasiallista henkisen tien muotoa, pitkä ja lyhyt tie. Pitkää polkua kulkiessamme luotamme hitaaseen, varmaan, tasaiseen ja asteittaiseen kehitykseen. Sen perustana on moraalinen itsekasvatus ja sitkeä luonteenrakennus. Siinä yritämme ruohonjuuritasolla kasvattaa luonnettamme, korjata puutteitamme ja puhdistaa motiivejamme epäitsekkäämmiksi. Voittamalla alemman itsemme pyrimme tuntemaan korkeamman itsemme ja löytämään sen rauhan ja puolueettomuuden. Toinen, lyhyempi ja jyrkempi tie on sellainen, jossa pyrimme kokonaan ylittämään egon ja persoonallisuuden alueen kaikkine rajoituksineen ja saavuttamaan vapaan ja valaisevan sielunenergian tason. Omistautumalla, antautumalla ja avautumalla, jatkuvalla meditaatiolla, pyrimme siirtämään tietoisuuden keskipistettä yhä ylemmäksi kohti henkistä ykseystietoisuutta. Tässä ja nyt ilman mitään ehtoja voimme kaikki kokea sisäisen ytimemme vapauden, puhtauden, valon ja syvän rauhan. Voimme edelleen tuoda ne jokapäiväiseen elämäämme.
On tärkeää tiedostaa heikkoutensa ja pyrkiä korjaamaan ne. Kenties vielä tärkeämpää on tavoittaa syvässä hiljaisuudessa henkinen olemuksemme ja viipyä sen eheyttävässä ja parantavassa energiassa ja valossa.
Mitä syvemmin olemme kosketuksissa sisäiseen valoon olemuksemme ytimessä, sitä helpompi meidän on myös muuntaa ja kirkastaa ulkoinen olemuksemme ja tietoisuutemme reuna-alueet.
Henkisen polun alkuvaiheessa on kriittinen vaihe, jossa maallinen ja itsekeskeinen persoonallisuus ja vielä heikko sielullinen luonto ottavat mittaa toisistaan. Ne käyvät ikään kuin valtataistelua keskenään. Henkistä pyrkimystä ei silloin missään tapauksessa tulisi jättää kesken. Tällöin olisi ehdottomasti luovuttava alemman minän itsesuojelu- ja valtapyrkimyksistä ja antaumuksen kautta tavoitettava sisäinen ihminen ja korkeampi sielullinen luonto. Vain silloin voimme H. P. Blavatskyn Hiljaisuuden äänen sanoin levätä ”sen suuren linnun siivillä, joka ei ole syntynyt eikä kuole, vaan on AUM kautta ikuisten aikojen”.
Syvässä henkisessä muutoksessa meidän on sulatettava ulkoinen olemuksemme osaksi sisäisyyttämme ja käännettävä sisäpuolemme ulospäin.
Omahyväinen ihminen pelkää nöyrtymistä, sillä se paljastaisi hänen pienuutensa ehdottoman Olemisen rinnalla.
Hiljaisuudessa tulemme punnituiksi sen mukaan, kuinka paljon kykenemme vastaanottamaan taivaallista valoa, vai olemmeko vain täynnä itseämme, omaa pimeyttämme, jota pidämme valona.
Sydämessämme on enemmän tilaa korkeimmalle kun kiinnostuksemme sekä itseämme että luotuja kohtaan heikkenee.
Jumaluus voi ilmetä kauttamme kun olemme täysin tyhjät itsestämme.
Ei ole väliä millä nimellä me tätä sisäisyyden tai hengen tai valon uskontoa tai filosofiaa kutsumme. Hengellä ei ole nimeä, muotoa, väriä, ääntä tai makua. Se ei ole rajoitettu mihinkään kulttiin, uskontoon tai aatteeseen. Sama henki asuu niin uskovien kuin ei-uskovienkin, niin kristittyjen, buddhalaisten, hindujen kuin muslimienkin sydämessä.
Tarvitsemme yksinäisyyttä ja yksin olemista vapautuaksemme väärästä ja usein pakonomaisesta yhteydestämme toisiin ja löytääksemme vapaan ja rakkaudentäyteisen yhteyden heihin.
Mietiskelyä emme harjoita samassa mielessä kuin esimerkiksi tenniksen pelaamista tai viulunsoittoa. Viimemainituissa minä on läsnä kun taas ensin mainitussa se on poissa. Edistynyt meditaatio on vastakohta kaikkien asioiden harjoittamiselle. Se on vapautumista kaikista pakoista ja rajoituksista. Se on sisäistä avautumista rajattomuudelle.
Meditaatio vapauttaa vähitellen sisäisen ihmisen muotojen kahleista.
Meditaation kautta voimme solmia tietoisen suhteen oman henkemme ja maailmankaikkeuden hengen välille.
Meditaatiotekniikat ovat aloittelijoille. Vapautunut yksilö ei ole sidottu niihin.
Emme voi tuntea korkeinta ja samalla elää.
Hiljaisuus on minän kuolema. Hiljaisuus on puhtaan tietoisuuden puhdistava ja hävittävä voima.
Tyhjyys, joka on kaikkien mielensisältöjen poissaoloa, on äärettömien mahdollisuuksien tila.
Tunteaksemme korkeamman itsemme meidän tulisi vapautua alemmasta, persoonallisesta itsestämme, inhimillisestä, liian inhimillisestä luonnostamme, joka on kiintyvä, turvallisuushakuinen, tunteellisesti riippuvainen ja onnea laskelmoiden etsivä.
Löytäessämme korkeamman itsemme meiltä katoaa luonnollisesti kiintymys alempaan itseemme ja maalliseen persoonallisuuteemme.
Mietiskelyn kautta pääsemme yhteyteen sielumme kanssa ja voimme silloin tuoda alas sen inspiroivan ja valaisevan voiman, mutta se ei välttämättä suoranaisesti vaikuta luonteemme ja moraalimme kehitykseen. Puutteet niissä voidaan korjata vain itsekasvatuksella jokapäiväisen elämän tilanteissa.
Mitä vähemmän tuhlaamme fyysistä, tunteellista tai älyllistä energiaa, sitä enemmän sitä riittää sisäiseen muutostyöhön, salaiseen alkemiaan, jossa kaikki se, mikä meissä on maallista ja epäpuhdasta, puhdistuu ja muuttuu pyhäksi uhratessamme sen korkeimmalle.
Saavutamme suuren tyyneyden ja tyytyväisyyden havaitessamme, että sisäisessä henkisessä yhteydessä meillä on kaikki mitä me todella tarvitsemme ja kaipaamme. Henkinen lähteemme tarjoaa meille riittävästi lämpöä, turvaa, rakkautta ja iloa. Miksi kaipaisimme yhtään sen enempää?
Jumalainen elämä ajattomassa tietoisuudessa on elämää yläpuolella murheiden, tuskan, epävarmuuden ja tietämättömyyden, yläpuolella kaiken etsimisen, ristiriitojen, itsekkyyden ja persoonallisen pätemisentarpeen. Se tuo meille välittömän varmuuden kuolemattomasta ja katoamattomasta olemuksestamme fyysisen muotomme ja maallisen persoonallisuutemme takana.
Osana universaalia elämää me sekä tiedämme että tunnemme olevamme kuolemattomia. Muodot muuttuvat ja katoavat, mutta elämä niiden takana säilyy ajasta aikaan. Maallinen minämme on vain tiivistymä siitä katoamattomasta henkisestä substanssista, joka on kaiken älykkyytemme ja elinvoimamme lähde.
Kohotessamme ajan ja muutoksen tuolle puolen, levätessämme transkendentissa itsessämme, voimme uskoa, että maailma sisäiseltä puoleltaan on täydellinen ja että se näkyvältä puoleltaan etenee kohti saamaa täydellisyyttä.
Turva, joka ei petä, on turvaa Jumalassa. Muu turva voi olla käytännöllistä, mutta se on pidemmän päälle epävarmaa.
Me haluamme vapautua eristyksestämme ja yksinäisyydestämme ja kokea yhteyttä luontoon, Jumalaan, tähtiin ja muiden sieluihin. Me haluamme laajentua ja sisällyttää itsemme osaksi kaikkeutta.
Rakkaus vapauttaa meidät erillisyydestämme ja itsekeskeisyydestämme.
Henkinen kasvu merkitsee myös sitä, että kykenemme sympaattiseen yhteyteen yhä useampien yksilöiden, hyvin erilaisten ihmisten kanssa.
Olemme sitä rikkaampia ja laajempia persoonallisuuksia mitä enemmän kykenemme kurkottamaan itsemme ulkopuolelle ja olemaan yhteydessä entistä laajempaan elämän piiriin.
Meidän ei tarvitse ohjata rakkauden, myötätunnon, syvän yhteyden ja ykseyden tiloja ja kokemuksia tahdonalaisesti, sillä korkeampi tahto tekee sen puolestamme. Myös kanssakäymisessä koettu sielujen yhteys on täysin spontaania ja ei-tahdonalaista.
Emme milloinkaan tule kärsimättömiksi kun sovitamme pyrkimyksemme suuren kokonaisuuden pyrkimyksiin.
Henkisen elinvoimaisuuden salaisuus on siinä, että elämme ja toimimme sovussa jumalallisen elämän ja sen lakien kanssa.
Henkisen tien ei tulisi olla tapa paeta maailmaa, vaan löytää syvempi yhteys siihen. Sen ei ole myöskään tulisi olla tapa paeta velvollisuuksiaan tai ongelmiaan. Se voi antaa meille voimaa vastata elämän haasteisiin. Se voi antaa elämälle syvemmän perustan.
Sisäisen elämän tarkoituksena on laajemman ja rikkaamman ulkonaisen elämän toteuttaminen.