Teosofi 6 1990
Miten voi löytää elämän todelliset arvot, ellei pohjiaan myöten koe elämää, eksy sen pimeisiin kuiluihin ja kohoa yleviin korkeuksiin?
Jos ihminen olisi vain sokeiden kosmisten lakien tulos, noussut tietoisuuteen sattumanvaraisista aineen prosesseista, hänen täytyisi olla täydellisen yksin, hylättynä lohduttoman tietoisuutensa varaan.
Jokaisella aistilla on kohteensa, johon se on suuntautunut. Korvalle avautuvat äänet ja musiikki, silmälle luonnossa havaittavat värit ja muodot. Samalla lailla eri tarpeita palvelevat niitä vastaavat kohteet, nälän tunnetta ruoka, sukupuoliviettiä toinen sukupuoli. Eikö sitten myös henkistä tarvetta tai henkisiä tarpeita varten ole olemassa oma maailmansa, josta henki elää? Muutoinhan ihminen olisi kaikkein irrallisin maailmasta juuri sen kyvyn perusteella, joka on katsottu olevan hänessä korkeinta. Silloin ainoastaan aistit olisivat lähinnä todellisuutta, mutta henki kauimpana siitä, ainoastaan välillisesti todellisuuden kanssa tekemisissä. Eikö siitä olisi seurauksena tietty yksinäisyys, irrallisuus muun luomakunnan kanssa?
Eikö intuitio, sisäinen aisti kerro meille ihmismielen syvistä lähteistä, henkisistä todellisuuksista?
Jollei ihmisen hengelle ja luovalle kyvylle avaudu jotain itsenäistä todellisuutta, kuinka sitten on syntynyt kaikki maailman taide ja mytologia ja kirjallisuus? Sehän on suunnattoman paljon rikkaampaa kuin mikään, minkä voitaisiin ajatella syntyneen pelkästään ulkomaailman pohjalta.
On olemassa myös sellaista henkistä nälkää, jota kirjat tai musiikki eivät voi tyydyttää, välitöntä hiljaisuuden ja korkeamman todellisuuden nälkää.
Meditaation korkeimmilla asteilla kaikki muuttuu aivan hienon hienoksi ja läpikuultavaksi tapahtumiseksi. Sellaista äärimmäisen hienoa liikkuvuutta ei voi verrata mihinkään fyysisessä todellisuudessa olevaan. Se on kirkas, tyyni, myönteinen tila, joka valtaa ihmisen silloin, kun mieli on hiljaa.
Meditaation kokemus on uskomattoman moninainen ja vaikeasti jäsennettävissä. Se on joka kerta erilainen, ainutkertainen kokemus. Toisinaan se on pelkkää työtä, mielen keskittämistä, toisinaan avautumista universumin elämälle, joka meditoi sinussa.
Meditaation prosessin edetessä värähtelyt muuttuvat koko ajan karkeammista ja voimakkaammista hauraammiksi ja hienommiksi, ympärillä kaikki ohenee ja ottaa liikkuvamman muodon.
Yksipuolinen tiede hävittää uskon, salaisuuden, mysteerin. Se alistaa tajunnan rationaaliselle elementille, jolloin tunne ja ajattelu jakautuvat.
Mihin voi ihmisarvo perustua, jos ihmisen tahto ei ole vapaa, jos hän siis etsii kaikkeen toimintaansa syyn ulkopuoleltaan? Se on samaa kuin selittää, analysoida itsensä hajalle! Sen mukana tulee myös uskonpuute, lamaannus, estynyt energia, kuolema ja kärsimys. Tämä nurinkurinen ajatustapa on osa koko sivilisaatiomme sairautta.
Ihmisessä piilee suuri muutosvoima, uudistumisen kyky. Kukaan ei tiedä mitä hänestä voi tulla. On harhaluulo tutkia ihmistä ”esineenä”, jonakin valmiina ja määrättyjä lakeja noudattavana olentona. Ihmistä ei mikään teoria voi vangita kaavoihinsa. Muutoksen, mahdollisuuden, kehityksen kategoria on itsessään enemmän kuin kaikki mitä hänestä on tähän mennessä tiedetty.
Toisinaan mielen syvimmät ja hiljaisimmat alueet ovat hyvin vaikeita saavuttaa. Aistilliset halut ja seuran kaipuu tekevät mielen rauhattomaksi, mutta jooga on niiden voittaja. Tyyneyden saavuttamiseen näyttää kuluvan kauan aikaa. Se vaatii useana päivänä keskittynyttä meditoimista.
Sisäisiä kokemuksia on hyvin vaikeaa käsitteellistää. Niiden suhteen voi niin helposti mennä harhaan ja kuvitella niiden merkitykset.
Ulkonaisen tiedon varaan rakennettu elämä on auttamattoman illusorista. Ihmisessä on salaperäistä viisautta, jota pitää osata kuunnella.
Henkisellä tiellä meidän tulee avata itseämme, oppia kuuntelemaan itseämme, myöntää itsemme, luottaa tunteisiimme, olla pelkäämättä, uskoa.
Viha ja rakkaus ovat maailmassa vaikuttavia perusvoimia. Niiden määrästä ja suhteesta riippuu ihmiskunnan kohtalo. Rakkaus on kuin vesi ja auringonvalo kasville, omalla voimallaan ne saavat kasvin kukoistamaan. Viha on tuhoavaa, kaikelle kehitykselle ja onnelle vastakkaista, se on sukua kuolemalle. Samoin kuin viha on tuhoavaa lähimmäiselle, se on sitä ennen kaikkea ihmiselle itselleen. Se typistää persoonallisuuden, tappaa järjen ja johdonmukaisen ajattelun, kovettaen ihmisen sisäisesti ja ulkonaisesti.
Ihmisen suuruuden mitta on hänen rakastamisen kyvyssään. Rakkaus ei ole vain kiintymystä lähimmäisiinsä, vaan kurkottamista kaikkien elämää rakentavien voimien puoleen. Mitä enemmän ihmisessä on rakkautta, sitä laajempi hän on.
Rakkaus on energian korkein, sen ykseytynein muoto. Viha on alhaisin. Viha syntyy hajanaisuudessa, kaaoksessa, rakkaus ykseydessä, kosmoksessa. Maailmankaikkeuden korkein energian muoto: Jumala eli rakkaus.
Usko on persoonallisuutta yhdistävä voima. Se saattaa sielun harmoniaan ja sopusointuun karistaen pois epäilyn ja epäsovun. Terve usko on uskoa omaan kokemukseen, itsetuntemuksen mahdollisuuteen, elimistön viisauteen. Usko on luova. tila, jossa kohtamme maailman avonaisena ja luottavaisena.
Kun ihminen astuu muutoksen tielle hän saattaa tuntea olevansa kuin jossain maailmojen välissä. Ellei hän varjele itseään, arkielämä ihmisten kohtaamisineen saattaa kumota kaiken sen, mitä hän sisimmässään on saanut rakennetuksi. Siksi kaiken sisäisen elämän täytyy johtaa myös ulkoisten ihmissuhteiden parantumiseen. Kehittyäkseen hänen täytyy löytää perimmäiselle sieluntunnolleen aina vastakaikua ulkopuoleltaan.
Ihmisen elämää ei johdata muu kuin alitajunta. Meidän perimmäiset unelmamme ja pyrkimyksemme ovat ehkä lähtöisin juuri sieltä. Emme juurikaan tiedä minne oikein kuljemme ja mitä pohjimmiltaan tavoittelemme. Jokin kaipuu, tuntemattoman kutsu taikka tyytymättömyys vallitsevaan ajaa meitä eteenpäin. Kaikesta uudesta ilosta ja elämän voimasta saamme kiittää tuota perimmäistä liikevoimaa, tuntematonta tahtoa. Saadaksemme selville, mitä tuo tahto perimmältään on, ihmisen on noudatettava sisimpänsä ankaraa kehotusta: tule siksi mikä olet!
Ei ole vain yhtä suoraa tietä johonkin henkiseen päämäärään. Maailma huvituksineen vetää meitä puoleensa ja se tahtoo kääriä meidät unettavaan syleilyynsä. Sitä vastaan meidän on taisteltava.
Laumasielu yrittää paeta itseään. Kaikki muut paitsi pyhimykset teemme niin.
Olemassa oleva ei ilmene täydessä laajuudessaan. Ryömimme vain jossain tapahtumien pinnalla. Mutta tuntosarvemme ulottuvat syvyyteen.
Välähdyskin korkeammista maailmoista voi muuttaa elämän suunnan, antaa sille uuden ja ylevämmän kurssin.
Uuden maailmankuvan syntyminen, uuden todellisuuden löytäminen itsestään voi olla outo, tuskallinen kokemus. Kaiken joutuu arvioimaan uudelleen.
Vapaus on sopusointua ihmisolemuksessa, sielun ja ruumiin harmoniaa. Siihen sisältyy myös luovuus, intensiivisyys, elämän laatu. Se on tila jossa alempi minä on kuollut, jossa kaikki vastustus, negativiteetti on hävinnyt. Mitä enemmän ihmisessä on ykseyttä, sitä enemmän hänessä on vapautta. Mutta korkeimmillaan tuo vapaus ei ole persoonallista vapautta, vaan universaalin yliluonnon vapaata itseilmaisua yksilössä.
Kehityksen esteitä ovat: pelkuruus, suuruudenhulluus, eristäytyminen, ymmärryksen ja harkinnan puute, henkisten kokemusten janoaminen ja niiden luonteen väärinkäsittäminen. Ristiriitainen mieli ja voimakkaat pyyteet ovat myös vakavat esteet, kulkeminen halujensa mukaan. Totisesti itsensä voittaminen on vaikeaa.
Arkinen elämä on juuri se tärkeä pelikenttä, jossa ihmisen olisi vahvistettava luonnettaan. Yhtä tärkeää on meditoida säännöllisesti ja pysyä kärsivällisenä.
Sisäisessä elämässä ei ole välttämättä viisasta sukeltaa sellaisille kokemuksen tasoille, joita ei voi vastaanottaa tyynenä ja joiden laatua ei pysty käsittelemään. Ei ole myöskään hyväksi kokea liian syvää kuilua meditaatiotilojen ja arkitietoisuuden välillä.
Tietyn pisteen jälkeen ei ole hyväksi pyrkiä eteenpäin sisäisessä kokemuksessa ennen kuin on kehittänyt moraalista laatuaan ja voimakasta järkkymätöntä mieltä. On säilytettävä tasapainonsa silloin, kun hylätään kaikki tuttu ja tavoitellaan tuntematonta.
Meditaatio on helpompaa, kun sen aloittaa jo valmiiksi keskittynyt ja dynaaminen mieli. Silloin kun mieli on tasapainoinen ja vireästi suuntautunut ulospäin, sen voi myös helposti kääntää sisäänpäin.
Meditaation korkeimmat asteet eivät voi toteutua ilman Jumalaa. Meditaatiossa on välttämätöntä luottamus, on tunnettava itsensä turvatuksi lähestyttäessä tuntematonta. Se syntyy Hänen ajattelemisestaan ja Häneen turvautumisestaan. Muussa tapauksessa mikään ei takaisi, että kuljet oikeaa tietä ja että sinulle tapahtuisi se hyvä, mikä kehityslakien mukaan tulisi tapahtua.
Joskus mielensä hallitseminen on vaikeaa. Havaitsemme, että mitä enemmän häiritseviä ajatuksia yrittää vastustaa, sitä sisukkaammin ne tunkeutuvat mieleen. Juuri niiden vastustamisen ja poistunkemisen pyrkimys saakin ne tulemaan sisälle. Sellaisessa tilanteessa oikea asenne on nöyryys ja oman rajallisuutensa hyväksyminen.
Epäpuhtaat ajatukset ovat merkkinä siitä, että jokin meissä kapinoi muutosta vastaan. Ne ovat alitajuisen minän puolustuskeino, jolla ne tahtovat turvata valta-asemansa sydäntä ja järkeä vastaan. Meditaation virrassa ne huuhtoutuvat lopulta pois kuin kitkaa tuottava epämuodostuma.
Ihmisen on tultava kokonaan virtaviivaiseksi, sovittauduttava kaikkiallisen hengen liikkeisiin ja lainalaisuuksiin.
Toimittajan huomautus. Katkelmia sisäiseltä tieltä sarja perustuu Teosofi lehdessä vuosina 1990-1995 julkaistuihin kirjoituksiin. Niitä on äskettäin enemmän tai vähemmän karsittu ja muokattu. Alkuperäisistä lehdessä julkaistuista mietelmistä sanoisin sydäntäni huojentaakseni sen verran, että niiden taso oli tavattoman vaihteleva. Joukkoon mahtui valitettavan paljon myös täydellisiä rimanalituksia. (Toivottavasti näissä korjatuissa niitä ei enää ole, ainakaan montaa). Nämä nykyiset vastaavat enemmän sitä mitä silloin yritin ja halusin sanoa. Osaa niistä on käytetty jossain muodossa kirjassani Sisäinen tie.
Copyright©Timo Viitala