kuolemattomuus |

Elämänviisauksia2

Uskonnollisuus on ihmisen jatkuvasti syvenevää yhteyttä tuntemattomaan ja näkymättömään.

Epäluottamus ja epäusko Jumalaa kohtaan ilmenee siitä, että ihmiset eivät usein lähesty häntä suoraan, vaan välittäjien, kuten kirkon ja teologisten oppirakennelmien kautta.

Kärsimys, jota koemme materialististen voimien vallassa, saa meidät etsimään korkeampaa olemassaolon tasoa ja korkeampaa tietoisuutta.

Henkisellä tiellä me etsimme ja lähestymme asteittain alkulähdettämme, koska tunnemme vastustamatonta vetovoimaa sitä kohtaan.

Ihmisen elämän tarkoitus ja evolutiivinen päämäärä on hänen tietoisuutensa syventyminen ja sielun ilmentyminen.

Valoa kohti pyrittäessä kaikki pimeä, vastustava ja karkea energia nousee väistämättä esiin.

Sielu toimii kokonaisvaltaisen aistin tavoin kertoen ihmiselle siitä, mikä on totta, kaunista ja hyvää, ei vain yksilön, vaan ennen kaikkea kokonaisuuden kannalta.

Ihminen, joka viihtyy yksinäisyydessä, voi kuulla hiljaisuuden äänen ja löytää johdatuksen.

Henkinen avautuminen tapahtuu kun antaudumme ehdoitta jumalalliselle.

Elääkseen onnellisena ihmisen tulee löytää ilo näkymättömästä. Hänen tulee rakentaa tietoisuuttaan ja käyttövälineitään niin että ne kykenevät vastaanottamaan Jumalan ehtymätöntä iloa ja rakkautta.

Kun ihminen irrottautuu kaikesta, mikä sitoo hänet fyysiseen tasoon, tunteiden tasoon ja mielen maailmaan, hän alkaa tuntea luonnollista vetovoimaa ylöspäin kohti sielua, henkeä ja Jumalaa.

Hiljaisuudessa vietetyt hetket kohottavat ihmisen tietoisuuden tasoa toimintaa varten.

Ihminen ei milloinkaan aisti ja tunne niin herkästi ja ole niin täynnä rakkautta, valoa ja energiaa kuin hiljaisuuden ja vetäytymisen kauden jälkeen, jolloin hän on ollut syvässä yhteydessä alkulähteeseensä.

Kun ihminen on välinpitämätön tunnetulle, tavoitetaan tuntematon ja näkymätön

Yksilön elämän todellinen tarkoitus toteutuu silloin kun hän omistautuu palvelemaan ihmiskuntaa, jumalallista suunnitelmaa ja suurta kokonaisuutta.

Suuri tahdonvoima saavutetaan yhdistämällä yksilöllinen tahto sielun, hengen ja Jumalan tahtoon.

Kuolemattomuus voidaan saavuttaa kun lakkaamme samastumassa pieneen persoonallisuuteemme ja identifioidumme suureen henkeen.

Paul Brunton

Paul Brunton (1898-1981)

”Ihmisen henki pysyy sinänsä muuttumattomana ja häiriintymättömänä kaikessa ylevyydessään, kun taas hänen henkilökohtainen minänsä kulkee mitä suurimpien vaihteluiden kautta. Se on hänen tuhoutumaton aineosansa, äänetön ja ikuinen todistaja, jolle hänen jonakin päivänä on osoitettava kunnioitustaan. Se on valo, jota mikään voima ei pysty sammuttamaan. Se on ihmisen hyväntahtoinen ja suvaitseva kuolematon henki, joka on kaunis ja muuttumaton. Olemme niin lähellä sisimmässämme olevaa jumalaa kuin suinkin voimme olla. Meidän ei tarvitse tehdä muuta kuin tiedostaa tämä kokeilun ja kokemusten avulla. Sielu hautoo salaa suurta aarrettaan. Asettukaamme lepoon oman olemuksemme keskustaan ja löytäkäämme sinne kätketyt timantit ja rubiinit. Yliminä on ruumiimme todellinen olemus, sen jumalainen asukas, äänetön todistaja ihmisrinnassa. Ihminen elää jokaisen hetken tämän jumalaisen minän läsnä ollessa, mutta tietämättömyyden kalvo peittää hänet ja estää hänet näkemästä ja aistimasta.” (Salainen tie, s. 132-3)

TV. kommentti Ihmisen hengen muuttumattomuus ja kuolemattomuus ovat uskonkappaleita, kokemus sinänsä ei todista sellaista. Hienoltahan tuo yllä oleva muuten kuulostaa. Ihmetellä täytyy miten jokin mikä on elävä ja tiedostava voi olla muuttumaton ja liikkumaton. Sehän ei silloin edes kehity. Toisaalta on kuitekin tunnustettava, että meissä todellakin näyttäisi olevan ikäänkuin muuttumaton ja pysyvä tarkkaileva tietoisuus kaikissa elämänvaiheissa ja kaikkien tietoisuuden sisältöjen takana.

”Jos ihminen on riippuvainen muista voidakseen saada apua tai onnea, hän on riippuvainen hauraista oljenkorsista. Mutta jos ihminen on riippuvainen yliminästä, hän ei koskaan koe pettymystä. Voimme lyhyesti pohtia minkälaista aineellista apua yliminä antaa silloin, kun itse olemme avuttomia. Oikeastaan mikään ei ylitä tämän avun puitteita. Sairaudet, orgaaniset viat, työn, ravinnon, asunnon, ystävien tai varojen puute, masentavat ihmissuhteet – kaikki nämä ja monet muut ovat asioita, joita kirjoittaja monien henkilöiden kokemusten perusteella tietää autetun ihmeellisesti ja jumalallisesti. He olivat kaikki ihmisiä, jotka olivat oppineet – vaikkapa vain vähäsen – ”virittäytymään” yliminän aaltopituudelle ja siirtämään taakkansa sen leveämmille harteille. Kohtalon mahtava voima oli aiheuttanut heille nämä murheet tai vaikeudet, mutta yliminän kaikkivoipa voima vapautti heidät lopuksi.” (Yliminää etsimässä, 274)

TV. kommentti Onnellemme ja menestyksellemme on hyvin haitallista ja vahingollista jos uskomme että yliminä tai korkeampi voima voi konkreettisesti auttaa meitä tuollaisissa mainituissa käytännön ongelmissa kuten työ, ravinto, asunto, rahan puute tai huonot ihmissuhteet. Miettikääpä hetken mitä Brunton tässä oikein väittää. Maailma ei kyllä toimi siten, että yliminä salassa järjestelee asioita puolestamme kunhan väin käännymme sen puoleen tarpeen vaatiessa. Kyllä meidän vaan pitää itse ensin ymmärtää ongelmiemme luonne ja sitten löytää ratkaisuja niihin ja ryhtyä toimeen. Jos jonkin myönteisen tapahtuman kohdalla näemme, että meitä on autettu ”ihmeellisesti ja jumalallisesti”, pidän sitä vääristävänä ylitulkintana. Näkemys ei ole realistinen. Uskovat harrastavat saman suuntaista ajattelua. Heillä yliminän sijalla on vain Jumala. Yliminän suunnalta voi kyllä saada voimia kestää vaikeuksia ja ratkaista ongelmia. Fyysiseen terveyteen henkisellä yhteydellä sen sijaan on varmaankin hyvä vaikutus.

”Tripura, muinainen sanskritinkielinen käsikirjoitus sanoo: ”Katkeamaton korkein jopa unessa koettava tietoisuus on viisaitten korkeimman veljeskunnan tuntomerkki.” (Yliminän viisaus, 356)

”Tämä todellakin on se valvetilan, unitilan ja nukkumisen taustalla oleva neljäs tila, mitä salainen oppi pitää korkealla ylöspäin pyrkivien ihmisten katseen edessä tavoittelemisen arvoisena päämääränä. Mitä he nyt tiedostamattaan kokevat syvän unen aikana, sen he voisivat kokea tietoisesti valve-elämässään. Kaikki ihmiset voivat saavuttaa sen, vaikka – koska harvat koskaan etsivät sitä vain harvat todellisuudessa saavuttavat sen. Se on vapaa kaikista kolmen muun tilan keskeytyksistä ja muutoksista. Se on säilytettävissä kaiken aikaa ja joka paikassa, olimmepa valveilla, näimmepä unta tai muuten nukuimme. Ja koska se ylittää nukkumisen tiedostamattomuuden rajat, sitä voi kutsua transsendentiksi, yliluonnolliseksi tilaksi. Sellainen tila on paradoksaalinen ja tavallisen käsittämiskyvyn yläpuolella, koska se on syvän unen ja täydellisen tietoisuuden yhdistyminen. Nuo kolme tilaa eivät ole kylliksi. Ihmiskunnalla on mahdollisuus päästä niiden tuolle puolen, valloittaa Luonnon lujasta otteesta neljäs tila, joka ylittää ne kaikki. Sen kuvaamaton autuus on olemassa, odottaen kuten se aina on odottanut niitä harvoja uskalikkoja, jotka tahtovat toimia koko rotunsa pioneereina. Ajattelemalla näiden kolmen tilan sisäistä merkitystä lopulta ymmärrämme mystisen neljännen tilan tärkeyden. Se on aina olemassa syvällä alhaalla olemuksessamme, emmekä me koskaan todellisuudessa jätä sitä, emme minään aikana, emme edes silloin kun tulemme herätessämme toimiviksi tai vaivumme unen tiedottomuuteen. Ja nyt saatamme käsittää, mistä syystä kadotamme tietoisuutemme vaipuessamme uneen. Tuolla hengen synnynnäisellä tilalla, johon silloin palaamme, on nimittäin valtaisasti suurempi värähtelytaajuus kuin minkä omistamme valveälyllämme. Ja tämän valveälyn vetää ajoittain sisäänpäin väkevä magneettinen voima tähän olemuksensa kaikkein sisimpään osaan, mutta havaitsee itsensä täysin kyvyttömäksi laajentamaan omaa ulottuvuuttaan saavuttaakseen neljännen tilan avaramman tietoisuuden. Siten se menee tajuttomaksi ja vajoaa uneen. Koska sen oma rajoittunut elämä on kynttilän tavoin sammunut unen aikana, se luonnollisesti kieltää jälkeenpäin että silloin oli olemassakaan minkäänlaista tajuntaa.” (Yliminän viisaus, 110)

TV. kommentti Tuskinpa vain on olemassa tuollaista samana pysyvää jatkuvaa henkistä tietoisuutta. Kokemus ei vahvista sellaista. Nykyaikaisissa tieteellisissä unitutkimuksissa ei ole tietääkseni löydetty mitään tuollaista tietoista syvän unen tilaa. Emme voi muistaa unitiloja, joissa emme ole tietoisia, siksi kai voimme helposti kuvitella, että myös unessa jonkin asteinen tietoisuus aina säilyisi. Kokemus kyllä kertoo meille, että mitä tietoisempia olemme yöllä nukkuessamme, sitä pinnallisempaa ja huonompaa on uni, ja mitä syvempää se on, sitä parempaa se on elimistöllemme ja tervydellemme.

”Kun syvä hiljaisuus salaperäisestä voimasta puhkeaa puhumaan ihmisessä, se ensin hämmästyttää ja sitten ilahduttaa häntä. Jos hän jatkaa harjoitusta, hiljaisuus hänen sisällään alkaa vähitellen puhua ja se ohjaa hänen tulevia ponnistelujaan. Sen sanat voivat paljastaa jumalallisia totuuksia, johdattaa ihmistä henkisesti tai selittää hänelle tilanteiden ja tapahtumien sisäisen merkityksen. Kielteisessä mielessä se moittii ihmistä hänen synneistään, varoittaa häntä virheistä ja nöyryyttää häntä hänen itsekkyytensä takia. Myönteisessä mielessä se ohjaa ihmistä korkeampiin näkökulmiin, osoittaa hänelle oikean tien ja valaisee hänelle kaikkien kirjoitusten todellisen merkityksen. Se korjaa väärät asenteet, ohjaa oikeaan käytökseen ja antaa hengen opetusta. Ja kenellä on taito kuulla tätä sisäistä ääntä, hän aina mielellään tottelee sen kehotuksia. Hänen täytyy oppia kuuntelemaan sisäistä ääntään ja seurata mieluummin sisäistä valoa kuin muiden neuvoja ja opetuksia. (Ajatuksia etsijän tieltä, 124)

TV. kommentti Kyseinen sisäinen sana tai sisäinen ääni ei voi todellisuudessa olla kumpikaan, ei sana eikä ääni. Opastus ja johdatus, jonka voimme saada henkisestä olemuksestamme, toimii äänettömästi ja sanattomasti. Menneen kokemuksemme tuoma tieto toimii aina yhdessä sisäisen äänen kanssa. Niitä on vaikea tarkasti erottaa toisistaan. Omatunto toimii hyvin paljon lainauksessa kuvatulla tavalla.

”On kiistaton tosiasia, että vaikka jumalallisten olentojen tai Yliminän Valon ilmentymä nähdään selvänäköisesti päässä, Yliminän läsnäolo, joka on jumalallisinta ihmisessä, koetaan mystisenä tunteena sydämessä; sillä luonto on itse asettanut sinne salaperäisen ja pyhän tyhjiön. Yliminä on itsessään vailla muotoa, mutta sen ilmentymällä sydämessä on muoto. Arvaamattomalla hetkellä ilmestyy sydämen tyhjiöön, jossa ilmentymä sijaitsee koko elämän ajan, valosta koostuva, täysin kyseisen ihmisen hahmoinen kuva. Arviomme mukaan se on kooltaan vain pilkun murto-osan murto-osa. Kuitenkin se on siellä. Tämä on se ’sydämen pieni ihminen’, josta tiibetiläinen okkultismi puhuu, ’sydämessä asuva hahmo; joksi sitä intialaisissa mystillisissä Upanisadeissa kutsutaan. Kirjassani Yliminää etsimässä selitettiin, että sydämen jumalallinen asukas ei ole olio, vaan aukko, jota muinoin kutsuttiin vertaus kuvallisesti ”luolaksi” ja joka on todellisuudessa eräänlainen tyhjiötila. (Ajatuksia etsijän tieltä, 120)

TV. kommentti Brunton puhuu samassa kirjassa lisäksi sydämessä olevasta ”yliminäatomista”. Nämä ovat uskonkappaleita, joita kokemus ei vahvista. Mietiskelyssä tai muuten sydämen seudulla ei koeta mitään erityistä. Jumalallinen rakkaus valtaa ilmentyessään kauttaaltaan koko ihmisen. Pää on tajunnan tärkein keskus ja pysyy sellaisena aina.

Kuolema ja kuolemattomuus Sri Aurobindon filosofiassa

Tiivistelmä esitelmästä, joka on pidetty Ruusu-ristin käräjillä Helsingissä 30.9. 1990.

Seuraavat teesit perustuvat Sri Aurobindon teoksiin The Life Divine ja The Letters on Yoga.

Jos kaikki on todellisuudessa Sachchidananda (absoluutti, Brahman; sat=oleminen, chit=tietoisuus, ananda=autuus) kuolema, paha ja rajoitukset voivat olla vain vääristävän tietoisuuden luomuksia, joka on langennut totaalisesta ja ykseystiedosta jakautuneeseen ja eriytyneeseen kokemukseen. Lunastus voi tapahtua paljastamalla universaalinen yksilössä ja ylittämällä elämän ja kuoleman, hyvän ja pahan sekä ilon ja kärsimyksen kaksinaisuus korkeammassa supramentaalisessa tiedossa ja olemassaolossa.

Kuolema on välttämätön, ei elämän kieltämisenä, vaan itse elämän prosessina.

Ikuinen muodon ja kokemuksen vaihtaminen on äärellisen olennon ainoa mahdollinen kuolemattomuus.

Vastakohta elämän ja kuoleman välillä on erehdys. Kuolemalla on todellisuutta vain elämän prosessina. Aineksen hajoaminen ja sen uudistaminen, muodon säilyttäminen ja muodon vaihtaminen ovat jatkuvia elämän prosesseja. Kuolema palvelee elämää sen välttämättömyydessä muutokseen ja kokemuksen uudistamiseen.

Jälleensyntymisen teorian rationaalinen ja filosofinen perusta on siinä, että on olemassa evolutionaarinen prinsiippi maan luonnossa, ja toiseksi, että on olemassa yksilöllinen sielu syntyneenä kehittyvään luontoon. Jollei olisi olemassa todellista yksilöllistä sielua, evoluutio olisi vain kaikki-sielun leikkiä ja yksilö olisi vain ajallinen muodostuma, joka alkaisi ja loppuisi yhdessä ruumiin kanssa. Jälleensyntymää ei tarvittaisi tällaisessa evoluutiossa. Evoluutio olisi mekaanista ilman välttämättömyyttä tai merkitystä. Vasta jos on olemassa yksilöllinen sielu tai henki, joka ei ole riippuvainen ruumiista, jälleensyntyminen tulee mahdolliseksi. Välttämättömäksi sen tekee samanaikainen sielun evoluutio luonnossa. Sielun evoluutiolla maallisessa luonnossa on kaksinainen luonne. Toinen on fyysisen evoluution näkyvä prosessi, jolla on syntymä koneistonaan ja jota ylläpidetään perinnöllisyyden avulla. Samaan aikaan tapahtuu sielun evoluution näkymätön prosessi, jonka välineenä on jälleensyntyminen nousevassa sarjassa muotoja ja tietoisuutta.

Psyyke (psychic being) säilyy ruumiin kuolemassa. Se vaeltaa syntymien ja kuolemien lävitse ollen itse häviämätön. Vitaalisten ja mentaalisten verhojen tuhoutumisen jälkeen se vetäytyy psyykkiselle tasolle menneen kokemuksen assimilaatioon ja odottamaan uutta jälleensyntymää. Psyyke laskeutuu evoluutioon ilmentäen itseään empiirisenä minänä. Se on keskusolemus, joka ylläpitää ja ohjaa sen fyysisiä, vitaalisia ja mentaalisia elementtejä transcendentin Itsen edustajana. Psyyke ohjaa yksilöä läpi syntymien sarjan kohti henkistä kääntymystä ja transcendentin Itsen toteuttamista. Psyyke on kuolematon ilmentäen olemassaolon jatkuvuutta ajallisessa evoluution virrassa.

Sielu kerää elämän kokemuksensa olennaiset elementit ja ja tekee siitä kasvun perustan evoluutiossa. Palatessaan syntymään se ottaa mukaansa mentaalisten, vitaalisten ja fyysisten verhojensa kanssa niin paljon karmastaan kuin sille on hyödyllistä uudessa elämässä sen tulevaan kokemukseen. Sielun syntyessä mieli, elämä ja ruumis muodostuvat universaalisen luonnon aineksista sen menneen evoluution mukaan vastaten sen tarpeita tulevaan kehitykseen.

Ruumiin hajottua vitaalinen osa menee vitaaliselle tasolle pysytellen siellä jonkin aikaa. Lopulta myös vitaalinen verho hajoaa. Viimeisenä hajoava on mentaalinen verho. Viimein sielu tai psyyke vetäytyy psyykkiseen maailmaan levätäkseen siellä kunnes uusi syntymä on lähellä. Tämä on yleinen kulku normaalisti kehittyneille ihmisille. Mutta on olemassa myös muuntelua yksilöllisen kehityksen ja luonnon mukaan. Esimerkiksi jos mentaalinen olemus on vahvasti kehittynyt, myös mentaalinen olemus voi säilyä, kuten myös vitaalinen, edellyttäen että ne ovat keskittyneet ja organisoidut tosi psyykkisen olemuksen ympärille. Ne voivat silloin jakaa psyykkisen prinsiipin kuolemattomuuden.

Sielu vetäytyy psyykkiseen maailmaan levätäkseen, sen kokemuksien henkiseen assimilaatioon ja palatakseen takaisin omaan fundamentaaliseen tietoisuuteensa.

Psyyke seisoo mielen, elämän ja ruumiin takana tukien niiden evoluutiota. Samoin psyykkinen maailma on mentaalisen, vitaalisen ja fyysisen maailman takana, ei niiden yläpuolella.

Psyykkiseen maailmaan vetäytyvien sielujen olotila on staattinen. Jokainen vetäytyy itseensä eikä se ole vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Ne eivät myöskään ole kosketuksissa maan elämään.

Vain keskusolemus jälleensyntyy, ei ulkoinen persoonallisuus. Jälleensyntyminen ei koske persoonallisuutta tai luonnetta, vaan ainoastaan psyykeä.

Psyyken jättäessä ruumiin, vitaalisen ja mentaalisen verhonsa, se kantaa mukanaan kokemuksiensa ytimen – ei fyysisiä tapahtumia-, ei vitaalisia liikkeitä, ei mentaalisia muodostelmia, luonteenpiirteitä tai kykyjä, vaan jotain olemuksellista, jota se on kerännyt niistä. Tämän vuoksi meillä ei tavallisesti ole muistia menneen elämän tapahtumista tai olosuhteista. Tätä muistia varten tarvittaisiin vahvaa kehitystä kohti mielen, vitaalisen ja hieno-fyysisen olemuksen katkeamatonta jatkuvuutta. Kuitenkin mennyt säilyy jonkinlaisena siemenmuistina, se ei kuitenkaan tavallisesti ilmenny. Poistunut sielu säilyttää menneiden kokemuksiensa muiston vain olemukseltaan, ei yksityiskohtien muodossa. Se voi muistaa menneen elämänsä yksityiskohtia vain jos se tuo nykyiseen manifestaatioonsa menneitä persoonallisuuksiaan. Muutoin muisti tulee vain joogasiddhien kautta.

Sri Aurobindon mukaan jälleensyntyminen voidaan todistaa vain sisäisen kokemuksen ja sisäisen tiedon avulla. Henkisessä evoluutiossa tulee vaihe, jolloin sielu on tietoisesti kuolematon. Samalla se tulee tietoiseksi menneistä elämistään ja muistaa aikaisemmat sielun tilansa ja ympäristönsä. Menneiden elämien muisto voidaan saavutta vain tulemalla täydellisen tietoiseksi ja täydellisesti yhdistetyksi jumalalliseen tajuntaan. Mitä kehittyneempi psyykkinen prinsiippi on, mitä lähempänä se on täydellistä kypsyyttä, sitä suurempi on sen syntymien välinen aika. Jotkut olennot jälleensyntyvät vain tuhannen tai kahdentuhannen vuoden jälkeen.

Primitiivisellä evoluution tasolla jälleensyntymät ovat lähempänä toisiaan. Silloin ei ole epätavallista, että ihmiset syntyvät lastenlapsiinsa. Tavallisesti sielu seuraa saman sukupuolen linjaa. Mikäli tapahtuu sukupuolen vaihtamista, se koskee niitä persoonallisuuden osia, jotka eivät ole keskeisiä. Kun psyykkinen olemus on täydellisesti kehittynyt, se on myös absoluuttisen vapaa. Se voi valita syntyäkö maan päälle vai jatkaako kehitystään henkisillä tasoilla osana universaalia järjestystä.

Ajatus jälleensyntymisestä ja uuden elämän olosuhteista palkkiona tai rangaistuksena, inhimillisenä oikeudenmukaisuutena, on Sri Aurobindon mukaan täysin epähenkinen ja epäfilosofinen ja se vääristää elämän todellisen tarkoituksen. Elämä on evoluutiota ja sielu kasvaa kokemuksiensa myötä. Kärsimys on vain tuon evolutionaarisen toiminnan seuraus, ei Jumalan tai kosmisen lain tuomio erehdyksistä, jotka ovat välttämättömiä tietämättömyydessä.

Kuolemattomuus perimmäisessä mielessä ei tarkoita ainoastaan jonkinlaista persoonallista säilymistä ruumiillisesta kuolemasta. Olemme kuolemattomia itse-eksistenssimme ikuisuudessa, koko fyysisten syntymien ja kuolemien sarjan tuolla puolen, hengen ajattomassa olemisessa.

Hengen transcendentti ja ajaton oleminen on ainoa tosi kuolemattomuus.

Ajallinen kuolemattomuus merkitsee, että tiedostamme pysyvän Itsen syntymissä ja muutoksessa. Ajaton kuolemattomuus on taas sitä, että tiedostamme Itsen ei-syntymässä ja ei-tulemisessa.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 10

Teosofi 3 1993

Mikäli koettaisimme rajoitetun inhimillisen järjen ja tiedon avulla kulkea henkistä tietä olisimme totisesti hukassa. Sisäinen opas tuntee tien.

Jokaiselle joka lähtee henkiselle tielle puhtaasti persoonallisista ja itsekkäistä vaikuttimistaan käsin, se tulee lopulta tuottamaan auttamattoman pettymyksen. Henkinen elämä vaatii, että asenteemme ja ajattelutapamme on muututtava persoonallisesta persoonattomaksi. Vain tämä takaa että kykenemme horjumatta kulkemaan kieltäymysten kivikkoista tietä.

Emme kulje hengellistä tietä vain persoonallisuutemme kehityksen tai hyvinvoinnin takia, vaan ennen kaikkea saavuttaaksemme yhteyden sieluumme ja elääksemme sielun elämää. Edistyksen myötä persoonallisuuden arvo ja tärkeys vähenevät ja ne korvautuvat sielun elämällä ja arvoilla. Persoonallisuus niin sanoaksemme sulaa ja tulee osaksi sielua.

Edetessämme polulla sanalla itsekieltäymys ei ole enää merkitystä. Kaikesta turhasta luopuminen merkitsee vain kokonaisvaltaisempaa elämän myöntämistä, saapumista laajempaan ja rikkaampaan olemassaoloon.

Olemme tottuneet siihen, että meillä on persoonallinen asenne joka asiaan. Hengen elämässä sen korvaa yhä enemmän pyyteetön ja puolueeton hiljaisuus.

Kun näennäisen itseriittoinen persoonallisuutemme murskataan sisältä päin jumalallisella tulella, tie on auki yhä syvenevälle mystiselle elämälle, missä meidät valtaa yhä enemmän yhden ja kaikkialla läsnä olevan elämän tunne.

Viisauden rakkaus on halua olla olennaisessa ja merkityksellisessä suhteessa elämään.

Käytännöllinen elämä paljastaa vähitellen henkiset voimavaramme. Sisällemme jää kuitenkin ylijäämää, toteutumattomia mahdollisuuksia ja piilevää energiaa. Kätketty sisäinen potentiaali voidaan vapauttaa lähestymällä suoraan sisäistä energialähdettämme meditaation kautta. Koskeminen tähän piilevään evolutiiviseen energiaan edellyttää kuitenkin ankaraa moraalista valmentautumista.

Istuen, mitään tekemättä, säästämme ja jalostamme energiaa.

Meditaatio on taito, joka tekee meistä sisäisten energioidemme koulutettuja käsittelijöitä.

Alkuperäisellä mielellämme ei ole asuinsijaa. Se ei ole kiinnittynyt ulkonaisiin tai sisäisiin kohteisiin eikä jakanut itseään asioiden moninaisuuteen.

Syvässä meditaatiossa olemme kärsimyksen yläpuolella, koska emme ole suhteessa muuhun kuin Jumalaan.

Edistyksen myötä jokaisesta oman rauhan hetkestä voi tulla meditaatiota ja jokaisesta toiminnan hetkestä inspiraatiota.

Meditaation kautta laajennamme ja kirkastamme auraamme ja syvennämme sen energioiden, värähtelyjen ja värien kirjoa, jotta se voisi välittää mitä tahansa tietoa tai voimia, joita sisäinen jumaluutemme haluaa lähettää kauttamme maailmaan.

Vetäytymällä hiljaisuuteen meidän on mahdollista varata itseemme energiaa, jota voimme käyttää esim. maailman parantamisessa tai luovassa työssä.

Etsiessämme jatkuvasti tyydytystä uusille esiin nouseville pyyteillemme kadotamme sen energian, joka voisi tehdä meistä jalompia ja parempia ihmisiä.

Henkinen pyrkimys on sellaisen jatkuvan vireystilan ylläpitämistä itsessämme, joka vie meitä kohti olemassaolomme salaperäistä ydintä.

Voimme valloittaa Jumalan valtakunnan vain kun henkinen kaipuumme on riittävän syvä, puhdas ja alkuperäinen ja kun henkinen pyrkimyksemme on aina etusijalla ja kaikki maallinen on sen rinnalla toissijaista.

Eläessämme vain hengen korkeampia huippuja varten ja torjuessamme kaikki alemmat mielen ja tietoisuuden liikkeet kehittyvät korkeammat käyttövälineemme, jotka nostavat meidät kosmisen ilon ja inspiraation lähteille, Jumalan tuntemiseen.

Onni asuu itsessämme, ei ulkopuolellamme. Etsijä tietää, että syvimmän ykseyden ja harmonian hän voi saavuttaa omassa sisäisyydessään, hänen yksilöllisen olemuksensa suhteessa universaaliin henkeen. Tämän perustavan suhteen rinnalla kaikki ulkonaiset tyydytyksen lähteet jäävät toissijaisiksi.

Tiedämme, että toista ihmistä emme voi lähestyä määrättyä rajaa pidemmälle. Suhteemme Jumalaan taas on äärimmäisen intiimi, se voi syventyä ja kehittyä loputtomasti.

Unohda maailma ja sen ongelmat, omat ongelmasi, keskity vain hengellisen tietoisuuden saavuttamiseen. Et milloinkaan voi saavuttaa rauhaa ratkaisemalla yksi toisensa jälkeen ongelmiasi tai maailman ongelmia. Luota siihen, että henkinen kasvu tekee sinut kykenevämmäksi näkemään ongelmat oikeassa valossa ja että ajan kanssa löydät ratkaisun, joka voi olla enemmän näkemyksen tai perspektiivin muuttumisessa kuin asioiden voimallisessa tai väkivaltaisessa muuttamisessa.

Mieli ei voi tuntea mitä asiat itsessään ovat. Se tuntee vain käsitteensä ja mielikuvansa niistä. Asiat sinänsä voidaan tuntea vain rakkauden välityksellä.

Meidän on tiedostettava elämän ja kehityksen tarkoitus ja opittava työskentelemään sen puolesta.

Saavuttaessamme tietoisuuden sielusta, tämä nostaa kanssakäymisemme tasolle, joka on tosi ja olennainen.

Älä pelkää kuolemaa äläkä muutosta. Tule siksi mitä olet syntymän ja kuoleman tuolla puolen!

Joka paljon omistaa, pelkää myös paljon menettävänsä. Köyhyyden ja omistamattomuuden asenne on välttämätön henkisessä elämässä. Sen tulisi yhtä hyvin ulottua niin henkisiin kuin aineellisiinkin asioihin.

Ei omistaminen, vaan luopumus, ei halu, vaan tyytyväisyys on kestävän onnellisuuden lähde.

Elämän laadullinen kohoaminen ei koskaan tapahdu pelkästään aistikokemusten kautta. Se tapahtuu aistien hillitsemisellä ja suuntautumalla kohti sisäisiä henkisiä lähteitämme.

Käännä kaikki pyyteesi ja kaipuusi kohti Jumalaa. Uhraa aineelliset ja aistilliset halusi ja anna niiden palaa hänen muuntavassa ja puhdistavassa tulessaan. Kaikki kaipuut voivat saada täyttymyksensä elämän alkulähteellä.

Meidän on siirryttävä tietoisuuden reunoilta sen keskustaan. Sisäisen ihmisen on tultava etualalle ja sen on sulatettava itseensä ulkoinen persoonallisuutemme.

Mikäli emme tunne itseämme onnelliseksi, tämä johtuu siitä, että emme ole kaivautuneet riittävän syvälle itsemme. Tietoisuutemme ei vielä ole riittävän kirkas ja läpikuultava heijastaakseen aina läsnä olevaa kosmista iloa.

Kaikkiin pulmiin, koettelemuksiin ja vaikeuksiin, joita astuminen henkiselle tielle on sinulle tuonut, sopii lääkkeeksi vain eteenpäin kulkeminen. Polulta et voi kääntyä takaisin!

Mielen tylsyys ja tunteiden kato, hengen kuivat erämaat ja kuoleman laaksot, joissa autius ja tyhjyys asuvat, näiden pimeiden ja ilottomien alueiden kohtaaminen on lähes väistämätöntä mystisellä polulla. Vaihtelu täyteyden ja tyhjyyden kausien välillä on aivan luonnollista. Kyse ei usein niinkään ole persoonallista mielentiloista vaan syvemmästä tahdosta riippumattomasta sielunelämästämme.

Henkisellä tiellä vapaudumme vähitellen sidonnaisuudestamme fyysisen käyttövälineeseen. Havaitsemme olevamme kuolematon henki, joka esiintyy fyysisessä verhossa. Tietoisuuden keskus ei enää silloin sijaitse aivoissa, vaan niissä riippumattomassa vapaassa henkisessä olemuksessamme.

Valaistumisessa tulemme siksi mitä olemme olleet ajasta aikaan kaikkien maallisten jälleensyntymiemme tuolla puolen.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 12

Teosofi 5 1993

Henkisen elämän ei tule erota terveestä ja luonnonmukaisesta elämästä.

Luonteensa jalostaminen ja hyveiden harjoittaminen ovat tärkeitä. Ne luovat vakaan perustan mystiselle etsinnälle. Ilman moraalista puhdistautumista ja kokonaisvaltaista luonteen jalostamista mystinen elämä on vailla perustaa.

On olemassa kaksi pääasiallista henkisen tien muotoa, pitkä ja lyhyt tie. Pitkää polkua kulkiessamme luotamme hitaaseen, varmaan, tasaiseen ja asteittaiseen kehitykseen. Sen perustana on moraalinen itsekasvatus ja sitkeä luonteenrakennus. Siinä yritämme ruohonjuuritasolla kasvattaa luonnettamme, korjata puutteitamme ja puhdistaa motiivejamme epäitsekkäämmiksi. Voittamalla alemman itsemme pyrimme tuntemaan korkeamman itsemme ja löytämään sen rauhan ja puolueettomuuden. Toinen, lyhyempi ja jyrkempi tie on sellainen, jossa pyrimme kokonaan ylittämään egon ja persoonallisuuden alueen kaikkine rajoituksineen ja saavuttamaan vapaan ja valaisevan sielunenergian tason. Omistautumalla, antautumalla ja avautumalla, jatkuvalla meditaatiolla, pyrimme siirtämään tietoisuuden keskipistettä yhä ylemmäksi kohti henkistä ykseystietoisuutta. Tässä ja nyt ilman mitään ehtoja voimme kaikki kokea sisäisen ytimemme vapauden, puhtauden, valon ja syvän rauhan. Voimme edelleen tuoda ne jokapäiväiseen elämäämme.

On tärkeää tiedostaa heikkoutensa ja pyrkiä korjaamaan ne. Kenties vielä tärkeämpää on tavoittaa syvässä hiljaisuudessa henkinen olemuksemme ja viipyä sen eheyttävässä ja parantavassa energiassa ja valossa.

Mitä syvemmin olemme kosketuksissa sisäiseen valoon olemuksemme ytimessä, sitä helpompi meidän on myös muuntaa ja kirkastaa ulkoinen olemuksemme ja tietoisuutemme reuna-alueet.

Henkisen polun alkuvaiheessa on kriittinen vaihe, jossa maallinen ja itsekeskeinen persoonallisuus ja vielä heikko sielullinen luonto ottavat mittaa toisistaan. Ne käyvät ikään kuin valtataistelua keskenään. Henkistä pyrkimystä ei silloin missään tapauksessa tulisi jättää kesken. Tällöin olisi ehdottomasti luovuttava alemman minän itsesuojelu- ja valtapyrkimyksistä ja antaumuksen kautta tavoitettava sisäinen ihminen ja korkeampi sielullinen luonto. Vain silloin voimme H. P. Blavatskyn Hiljaisuuden äänen sanoin levätä ”sen suuren linnun siivillä, joka ei ole syntynyt eikä kuole, vaan on AUM kautta ikuisten aikojen”.

Syvässä henkisessä muutoksessa meidän on sulatettava ulkoinen olemuksemme osaksi sisäisyyttämme ja käännettävä sisäpuolemme ulospäin.

Omahyväinen ihminen pelkää nöyrtymistä, sillä se paljastaisi hänen pienuutensa ehdottoman Olemisen rinnalla.

Hiljaisuudessa tulemme punnituiksi sen mukaan, kuinka paljon kykenemme vastaanottamaan taivaallista valoa, vai olemmeko vain täynnä itseämme, omaa pimeyttämme, jota pidämme valona.

Sydämessämme on enemmän tilaa korkeimmalle kun kiinnostuksemme sekä itseämme että luotuja kohtaan heikkenee.

Jumaluus voi ilmetä kauttamme kun olemme täysin tyhjät itsestämme.

Ei ole väliä millä nimellä me tätä sisäisyyden tai hengen tai valon uskontoa tai filosofiaa kutsumme. Hengellä ei ole nimeä, muotoa, väriä, ääntä tai makua. Se ei ole rajoitettu mihinkään kulttiin, uskontoon tai aatteeseen. Sama henki asuu niin uskovien kuin ei-uskovienkin, niin kristittyjen, buddhalaisten, hindujen kuin muslimienkin sydämessä.

Tarvitsemme yksinäisyyttä ja yksin olemista vapautuaksemme väärästä ja usein pakonomaisesta yhteydestämme toisiin ja löytääksemme vapaan ja rakkaudentäyteisen yhteyden heihin.

Mietiskelyä emme harjoita samassa mielessä kuin esimerkiksi tenniksen pelaamista tai viulunsoittoa. Viimemainituissa minä on läsnä kun taas ensin mainitussa se on poissa. Edistynyt meditaatio on vastakohta kaikkien asioiden harjoittamiselle. Se on vapautumista kaikista pakoista ja rajoituksista. Se on sisäistä avautumista rajattomuudelle.

Meditaatio vapauttaa vähitellen sisäisen ihmisen muotojen kahleista.

Meditaation kautta voimme solmia tietoisen suhteen oman henkemme ja maailmankaikkeuden hengen välille.

Meditaatiotekniikat ovat aloittelijoille. Vapautunut yksilö ei ole sidottu niihin.

Emme voi tuntea korkeinta ja samalla elää.

Hiljaisuus on minän kuolema. Hiljaisuus on puhtaan tietoisuuden puhdistava ja hävittävä voima.

Tyhjyys, joka on kaikkien mielensisältöjen poissaoloa, on äärettömien mahdollisuuksien tila.

Tunteaksemme korkeamman itsemme meidän tulisi vapautua alemmasta, persoonallisesta itsestämme, inhimillisestä, liian inhimillisestä luonnostamme, joka on kiintyvä, turvallisuushakuinen, tunteellisesti riippuvainen ja onnea laskelmoiden etsivä.

Löytäessämme korkeamman itsemme meiltä katoaa luonnollisesti kiintymys alempaan itseemme ja maalliseen persoonallisuuteemme.

Mietiskelyn kautta pääsemme yhteyteen sielumme kanssa ja voimme silloin tuoda alas sen inspiroivan ja valaisevan voiman, mutta se ei välttämättä suoranaisesti vaikuta luonteemme ja moraalimme kehitykseen. Puutteet niissä voidaan korjata vain itsekasvatuksella jokapäiväisen elämän tilanteissa.

Mitä vähemmän tuhlaamme fyysistä, tunteellista tai älyllistä energiaa, sitä enemmän sitä riittää sisäiseen muutostyöhön, salaiseen alkemiaan, jossa kaikki se, mikä meissä on maallista ja epäpuhdasta, puhdistuu ja muuttuu pyhäksi uhratessamme sen korkeimmalle.

Saavutamme suuren tyyneyden ja tyytyväisyyden havaitessamme, että sisäisessä henkisessä yhteydessä meillä on kaikki mitä me todella tarvitsemme ja kaipaamme. Henkinen lähteemme tarjoaa meille riittävästi lämpöä, turvaa, rakkautta ja iloa. Miksi kaipaisimme yhtään sen enempää?

Jumalainen elämä ajattomassa tietoisuudessa on elämää yläpuolella murheiden, tuskan, epävarmuuden ja tietämättömyyden, yläpuolella kaiken etsimisen, ristiriitojen, itsekkyyden ja persoonallisen pätemisentarpeen. Se tuo meille välittömän varmuuden kuolemattomasta ja katoamattomasta olemuksestamme fyysisen muotomme ja maallisen persoonallisuutemme takana.

Osana universaalia elämää me sekä tiedämme että tunnemme olevamme kuolemattomia. Muodot muuttuvat ja katoavat, mutta elämä niiden takana säilyy ajasta aikaan. Maallinen minämme on vain tiivistymä siitä katoamattomasta henkisestä substanssista, joka on kaiken älykkyytemme ja elinvoimamme lähde.

Kohotessamme ajan ja muutoksen tuolle puolen, levätessämme transkendentissa itsessämme, voimme uskoa, että maailma sisäiseltä puoleltaan on täydellinen ja että se näkyvältä puoleltaan etenee kohti saamaa täydellisyyttä.

Turva, joka ei petä, on turvaa Jumalassa. Muu turva voi olla käytännöllistä, mutta se on pidemmän päälle epävarmaa.

Me haluamme vapautua eristyksestämme ja yksinäisyydestämme ja kokea yhteyttä luontoon, Jumalaan, tähtiin ja muiden sieluihin. Me haluamme laajentua ja sisällyttää itsemme osaksi kaikkeutta.

Rakkaus vapauttaa meidät erillisyydestämme ja itsekeskeisyydestämme.

Henkinen kasvu merkitsee myös sitä, että kykenemme sympaattiseen yhteyteen yhä useampien yksilöiden, hyvin erilaisten ihmisten kanssa.

Olemme sitä rikkaampia ja laajempia persoonallisuuksia mitä enemmän kykenemme kurkottamaan itsemme ulkopuolelle ja olemaan yhteydessä entistä laajempaan elämän piiriin.

Meidän ei tarvitse ohjata rakkauden, myötätunnon, syvän yhteyden ja ykseyden tiloja ja kokemuksia tahdonalaisesti, sillä korkeampi tahto tekee sen puolestamme. Myös kanssakäymisessä koettu sielujen yhteys on täysin spontaania ja ei-tahdonalaista.

Emme milloinkaan tule kärsimättömiksi kun sovitamme pyrkimyksemme suuren kokonaisuuden pyrkimyksiin.

Henkisen elinvoimaisuuden salaisuus on siinä, että elämme ja toimimme sovussa jumalallisen elämän ja sen lakien kanssa.

Henkisen tien ei tulisi olla tapa paeta maailmaa, vaan löytää syvempi yhteys siihen. Sen ei ole myöskään tulisi olla tapa paeta velvollisuuksiaan tai ongelmiaan. Se voi antaa meille voimaa vastata elämän haasteisiin. Se voi antaa elämälle syvemmän perustan.

Sisäisen elämän tarkoituksena on laajemman ja rikkaamman ulkonaisen elämän toteuttaminen.