jälleensyntyminen

Kokelaan polku

Alamme nyt käsitellä kokelaan polkua ja siihen vaadittavia hyveitä ja luonteenominaisuuksia Alice Baileyn opetuksia seuraten. Kokelaan polku edeltää oppilaan polkua ja vihkimyksen polkua. Käsittelemme myöhemmin myös niitä omissa artikkeleissaan. Kirjoitusten kautta lukijan kannattaa yrittää paikantaa oman asemansa henkisen kehityksen tiellä. Tämä artikkeli on suuressa määrin kirjoitettu ja suunnattu niille, joissa henkinen pyrkimys ja sisäinen kaipuu näkymättömään ovat heränneet, jotka ovat halukkaita epäitsekkäästi palvelemaan ihmiskuntaa ja jotka ovat siis alkaneet kulkea kokelaan polkua ja oppilaan polkua. Kirjoitukset on tarkoitettu opastukseksi, rohkaisuksi ja kannustukseksi. Kaikki halukkaat ihmiskunnan jäsenet voivat tässä ja nyt alkaa valmistaa itseään kulkemaan kokelaan polkua ja muuttamaan elämänsä painopistettä oman itsensä palvelemisesta ihmiskunnan palvelemiseen ja Maa planeetan tulevaisuuden ja hyvinvoinnin palvelemiseen ja alkaa kulkea kohti henkisiä mysteerejä.
Baileyn kirjoissa ihmisen kehitys monien jälleensyntymien kautta jaetaan kolmeen laajaan vaiheeseen.

1. Evoluution ja kokelaan polku.
a. Älyn ja aistihavainnon kehittyminen.
b. Vastaus keskukseen ihmiskunta.
c. Mieli hallitsee. Persoonallisuus toimii.

2. Oppilaan polku.
a. Rakkausluonnon kehittyminen.
b. Valaistumisen saavuttaminen.
c. Vastaus keskukseen, jota kutsutaan hierarkiaksi.
d. Buddhi eli intuitio hallitsee. Sielu toimii.

3. Vihkimyksen polku.
a. Tahdon kehittyminen.
b Synteesin saavuttaminen.
c. Vastaus keskukseen, jota kutsutaan Shamballaksi.
d. Dynaaminen tarkoitus hallitsee. Tahto hyvään. Monadi toimii. (Esoteric Astrology, 613).

Monadin suunnattoman laajasta näkökulmasta katsottuna ihmisen elämä voidaan jakaa kolmeen osaan, ja ne vastaavat pitkälti edellä mainittuja kolmea vaihetta ja kolmea polkua.
1. Ykseyden alempi toteutuminen, joka on muotoluonnon ykseyttä. Tässä ykseydessä sielu on niin syvästi samaistunut aineaspektiin, ettei se näe eroa, vaan se on muoto eikä tunne itseään sieluna. Tämä saavuttaa usein huippunsa jossain elämässä, jossa persoonallisuus ilmaisee itseään täydesti ja jolloin sielu on täysin uppoutunut persoonallisuuden reaktioihin. Alempi elämä on niin voimakas ja vitaalinen, että tuloksena on voimakas ja materiaalinen ilmaisu.
2. Tietoisuuden myöhempi ja tuskallinen jakautuminen tiedostettuun kaksinaisuuteen. Tässä tilassa ihminen on selvästi tietoinen siitä, mitä kutsutaan hänen peruskaksinaisuudekseen. Hän tietää olevansa henki-aine, muoto-elämä ja ilmentynyt sielu. Tällä asteella, joka kattaa monia elämiä ja johtaa ihmistä kokelaan ja oppilaan polkuja aina kolmanteen vihkimykseen saakka, painopiste siirtyy vakaasti pois muodon alueelta ja keskittyy enemmän ja enemmän sieluun. Herää kasvava tietoisuus siitä, että on olemassa todellisuus, joka sulkee piirinsä kaksinaisuuden ja samalla ylittää sen.
3. Tätä kaksinaisuuden tunnetta seuraa ykseyden korkeampi toteutuminen, ja tässä viimeisessä vaiheessa kadotetaan tunne sieluna ja ruumiina olemisesta. Tietoisuus samastuu planeetan ja aurinkokunnan sisäiseen elämään. Kun tämä tapahtuu, rekisteröidään olemisen tila, joka on sanojen, mielen ja kaikkien muotoilmaisujen tuolla puolen. (Esoteric Psychology 1, 14).
Myös kolmen salin symboliikka ilmaisee näitä samoja kehitysvaiheita. Tietämättömyyden salissa hallitsee muoto ja asioiden aineellisella puolella on ylivalta. Ihminen on siellä polarisoitunut persoonallisuuteen eli alempaan itseen. Ihmiskunnan enemmistö elää vielä tietämättömyyden salissa (Platonin luola), missä ilmiömaailma, aineen maailma on kaikki kaikessa. Vanha kommentaari kuvaa tätä vaihetta seuraavasti. ”Tietämättömyyden salissa tunnetaan kolminkertaiset verhot. Solaarinen elämä tiheimmässä pisteessään tavoitetaan ja ihminen tulee täysin inhimilliseksi.” Oppimisen salissa korkeampi itse eli minuus alkaa hallita persoonallisuutta eli alempaa itseä. Ihminen tulee asteittain tietoiseksi sielunsa ja sielujen ryhmän voimista ja kyvyistä. Tämä kattaa kokelaan polun ja oppilaan polun kolmanteen vihkimykseen saakka. Hän oppii, että ihmisatomi on osa taivaallisen ihmisen eli planeettalogoksen ryhmää tai keskusta. Vanha kommentaari ilmaisee tämän vaiheen seuraavasti. ”Oppimisen salissa tavoitetaan keskeinen mysteeri. Vapautumisen menetelmä nähdään, laki on hyvin täytetty ja ihminen kehittyy lähes adeptiksi.” Lopulta, ensimmäisen suuren vihkimyksen jälkeen, ihminen astuu viisauden saliin. Viisauden salissa sielu hallitsee kolmessa alemmassa maailmassa, ja sisäsyntyinen jumaluus ottaa herruuden yhä lisääntyvässä määrin. Edellä mainittu muinainen kirja kuvaa tätä vaihetta seuraavasti. ”Viisauden salissa valo loistaa täydesti adeptin teillä. Hän tietää ja näkee seitsemännen osan ja visioi loput. Hän on itse seitsemäinen ja tästä salista nousee esiin jumala.” (The Light of the Soul, 132).
Kokelaan polkua hallitsee kuudes, omistautumisen ja idealismin säde. Oppilaan polkua hallitsee toinen säde, rakkaus-viisauden säde, joka muuntaa tiedon viisaudeksi. Se ruokkii Kristus-elämää oppilaissa. Vihkimyksen polkua hallitsee ensimmäinen säde, tahdon säde. Se aiheuttaa irrottautumisen muodosta ja kaiken estävän tuhoutumisen. Se vaalii vihityssä sitä dynaamista tahtoa, jonka avulla hän voi ottaa tarvittavat askeleet kohti vihkijää. (Esoteric Psychology 1, 351).
Kokelaan polkua kutsutaan myös puhdistuksen poluksi. Kokelaan on puhdistettava kolme alempaa käyttövälinettään, tehtävä ne asteittain vastaanottavaiseksi sielun energialle ja saavutettava persoonallisuuden integraatio. Kokelaan polulla ihmisen on eliminoitava luonteestaan suurimmat heikkoudet ja kehitettävä niiden tilalle hyveitä ja jaloja luonteenominaisuuksia. Kärsivällisyyden harjoittaminen on tie kohti sielun ja hengen kestävyyttä ja pysyvyyttä. Persoonallisuus menettää helposti rohkeutensa, koska se elää ajassa toisin kuin ajaton henki. Kokelaan tulisi harjoittaa tyyneyttä ja löytää tasapaino, missä mielihyvä tai kärsimys eivät hallitse ja missä sielun ilo vallitsee. Kun tietoisuuden keskus on sielussa, on mahdollista saavuttaa järkkymätön rauha, joka ylittää ymmärryksen. Kokelaan tulee olla vapaa huolista. Huolestuneisuus johtuu alttiudesta vastata alempien maailmojen värähtelyihin. Hänen tulee ymmärtää puheen arvo kehityksen ja palvelun välineenä ja puheen ja hiljaisuuden okkulttinen merkitys. Hänen tulisi saavuttaa puheen hallinta. Puhe on luomisen keino ja voiman välikappale. Sanojen säästämisessä, esoteerisesti ymmärrettynä, piilee voiman säilyttäminen. Hänen ei pidä lausua loukkaavia, vahingoittavia tai haavoittavia sanoja. Oikein valittujen epäitsekkäiden sanojen avulla hän voi välittää lähimmäisilleen aurinkokunnan rakkauden energiaa, joka vahvistaa ja elävöittää.
Kokelaan ja oppilaan elämän johtosävelen pitäisi olla harmittomuus. Harmittomuuden harjoittaminen ei ole lainkaan helppoa, varsinkin kun sielun paine ja eri energioiden toiminta ja niiden välinen kitka aiheuttaa usein ärtymyksen ilmiön. Harmin aiheuttaminen perustuu itsekkyyteen ja itsekeskeisyyteen ja se saa voimansa itsekorostuksesta ja itsetehostuksesta. Harmittomuutta tulisi harjoittaa kaikilla tasoilla. 1. Harmittomuus ajatuksissa. Tämä johtaa pääasiassa puheen hallintaan. 2. Harmittomuus emotionaalisissa reaktioissa. Tämän seurauksena ihminen voi toimia sielun rakkausaspektin kanavana. 3. Harmittomuus teoissa. Tämä saa aikaan tasapainon, taitavan toiminnan ja luovan tahdon vapautumisen. Harmittomuuden kautta alempi luonto voidaan vapauttaa ilmiömaailman otteesta. Harmittomuus hävittää esteet rakkauden vapaalta virtaamiselta.
Harmittomuus on kaikkien muurien ja rajoitusten tuhoaja.
Ensimmäisiä askelmia okkultismin polulla on arvostelukyvyn käyttäminen. Arvostelukyvyn avulla, joka on konkreettisen mielen ominaisuus, pyrkijä voi erottaa harhan todellisuudesta, epätodellisen todellisesta, aineellisen henkisestä, muodon elämästä ja pysymättömän kestävästä. Sen avulla pyrkijä voi edelleen ymmärtää, ei vain sielun ja ruumiin välisen eron ja mielen ja sielun välisen eron, vaan myös sielun ja hengen välisen eron myöhemmissä vaiheissa. Arvostelukykyä tarvitaan myös valitsemaan eri toimintalinjojen välillä, itsekkään ja epäitsekkään toiminnan välillä ja yksilön hyödyn ja ryhmävastuun välillä.
Toinen tärkeä henkisen elämän periaate, jota tarvitaan henkisen polun kaikilla asteilla, on kiinnittymättömyys. Kiinnittymättömyys on eräs ensimmäisiä keinoja löytää todellinen itse, siirtää identifioituminen kehosta ja aisteista sielun valtakuntaan. Kiinnittymättömyyden avulla pyrkijä voi vaalia yhteyttä sisäisiin subjektiivisiin todellisuuksiin. Kiinnittymättömyys vähentää persoonallisuuden reaktioita. Pyrkijän pitää oppia elämään päältäkatsoja ja hiljaisena tarkkaajana. Mentaalisen kiinnittymättömyyden avulla ajattelija voi aina oleilla korkeassa ja salaisessa paikassa ja tästä rauhan keskuksesta tyynesti ja tehokkaasti viedä eteenpäin valitsemiaan tehtäviä.
On tavallista, että kokelaan tasolla ihmisen oma pyrkimys ja kunnianhimo on etualalla. Edetessään kohti opetuslapseutta hänen pitäisi kääntää huomionsa pois itsestään ja opiskella palvelun tiedettä. On tavallista, että kokelas on ns. palvoja ja myös mystikko. Hänen lähestymistapansa jumaluuteen on vielä osittain emotionaalinen. Pyrkijän pitäisi kuitenkin yrittää kohottaa tietoisuutensa tunnetasolta mentaalitasolle ja vähitellen kehittyä kohti okkultistia. Pyrkijän pitäisi kehittää tasapuolisesti älyään, tahtoaan ja tunnettaan.
Kokelaalla on paljon opittavaa ihmisen ja myös aurinkokunnan rakenteesta esoteerisesti ymmärrettynä. Hän oppii näkemään itsensä monimutkaisena, täydellisenä yksikkönä, mikrokosmoksena, joka on makrokosmoksen kuva. Hän oppii tuntemaan oman olemuksensa lait, ja hän saavuttaa myös käsityksen aurinkokunnan peruslaeista. Hän oppii mm. ymmärtämään paino- tai vetovoimalain (joka on nykyisen, toisen aurinkokunnan peruslaki) okkulttisen merkityksen kaikkine seuraamuksineen.
Kokelaan polulla ihminen on ennen kaikkea pyrkijä. Kokelaiden tulisi ymmärtää henkisen pyrkimyksen todellinen luonne. Pyrkimys ei ole emotionaalinen asenne. Pyrkimys on luonteeltaan okkulttista ja tieteellistä toimintaa, ja se asuu vaistonvaraisena itse substanssissa. Pyrkimys on tieteellinen prosessi, joka kattaa itse evoluution. Loppuun asti toteutettuna pyrkimyksen kautta aineaspekti ja ihmisen koko persoonallisuus voidaan ”nostaa taivaaseen”. Jatkuva oikea pyrkimys saa aikaan karkeiden ja matalasti värähtelevien atomien poistumisen ihmisen käyttövälineistä ja korkeammin värähtelevien atomien liittymisen niihin. Mitä hienompiasteista ainetta rakentuu kehoihimme, sitä kirkkaammin loistaa sisäinen valo. Kun atominen aine, joka on aineen korkein taso, hallitsee, sisäisen ihmisen loisto on suuri.
Kokelaan asteella ihminen kokee tietoisuudessaan heilahtelua äärimmäisyyksien välillä. Toisinaan hänen mielentilaansa värittää ilo ja toisinaan masennus ja alakulo, riippuen siitä saavuttaako hän pyrkimystensä ja toiveidensa kohteita vai ei. Pyrkijä on usein monia vuosia tai monia elämiä tämän erityisen harhan vallassa. Keskitietä kulkemalla saavutetaan tasapaino. Vapautumalla tunnetasosta ja polarisoitumalla valaistuneen mielen tasolle kokelas voi haihduttaa tämän erityisen harhan. Kokelaan polulla ja oppilaan polulla ulkoinen maailma lakkaa vetämästä puoleensa. Ympäröivien muotojen värähtely tulee monotoniseksi kun yhteys niihin jatkuu monien elämien ajan. Ihminen alkaa kääntää huomionsa pois tutusta ilmiömaailmasta ja halujen maailmasta. Hän ei ole enää vastaanottavainen niiden värähtelylle ja alkaa tuntea sielun värähtelyn. Alkaa vaikea uudelleen suuntautumisen prosessi kohti uutta maailmaa, uutta olemisen tilaa ja uudenlaista tietoisuuden tilaa. Koska sisäinen hieno vastausväline on vielä kehittymätön, seurauksena on usein menetyksen tunnetta, hapuilua pimeässä ja henkisen kamppailun ja kokeilun vaihe. Uuden henkisen elämänmuodon ja suuntautumisen kautta pyrkijä alkaa rakentaa hienompaa vastausvälinettä, jonka kautta subjektiiviset maailmat voidaan tuntea ja aistia.
Kokelaan päämääränä on siirtää pallean alapuolella olevien keskusten energia solar plexuksen kautta pallean yläpuolella oleviin keskuksiin. Selkärangan tyven keskuksen energia on siirrettävä päähän. Ristiluun keskuksen energia on nostettava kurkkuun ja solar plexus keskuksen energia on siirrettävä sydämeen. Tämä tapahtuu vastauksena sielusäteen magneettiseen paineeseen kun se alkaa hallita persoonallisuuden sädettä. Tämä on pitkä ja tuskallinen prosessi, joka kattaa monia elämiä ja johon liittyy usein myös fyysisiä sairauksia ja vaivoja.
Kokelaan polun päämäärä on ilmaistu kauniisti teoksen Initiation, Human and Solar (Vihkimykset) viidennessä säännössä, joka kuuluu seuraavasti: Hakija huolehtikoon siitä, että aurinkoenkeli himmentää kuuenkelien valon ja pysyy ainoana valonlähteenä mikrokosmisella taivaalla.
Kokelaan on nähtävä sielu elämän aurinkona. Tämän keskeisen valonlähteen pitää himmentää kaikki muut valonlähteet. Aurinkotulen on tukahdutettava kaikki pienemmät tulet. Uudella ajalla kokelaan polun ja opetuslapseuteen pyrkijän päämääränä on, että aurinkoenkeli hallitsee persoonallisuuden elämää ja voimia. Aikaisemmin tämä oli oppilaan polun päämäärä. Uuden ajan esoteerinen koulutus korostaa palvelun merkitystä. Henkilökohtaisen kehityksen ja kasvun ei pitäisi olla etusijalla. Halu olla hyödyllinen ja auttaa ihmiskuntaa ja edistää suurta suunnitelmaa on tärkeämpää kuin halu edistyä polulla. Palvelu on henkisen polun tärkeimpiä osatekijöitä ja juuri se johtaa pyrkijää parhaiten eteenpäin henkisen kehityksen tiellä.

Kirjoitettu 2009

Vihkimykset uudella ajalla III

Ultra 2 / 96

IV vihkimys. Luopumus tai ristiinnaulitseminen. Neljäs säde, konfliktin kautta saavutettava harmonia. Buddhinen taso.

Sen ihmisen elämä, joka läpikäy neljännen vihkimyksen, jota toisinaan kutsutaan myös ristiinnaulitsemiseksi, on usein suurten uhrausten ja kärsimysten täyttämää. Luopumus vihkimyksessä vihitty katkaisee kaikki yhteytensä inhimillisen evoluution kolmeen maailmaan. Tästä eteenpäin hänen yhteytensä niihin on puhtaasti vapaaehtoista ja tapahtuu palvelutarkoituksessa. Hän luopuu persoonallisesta elämästä suuremman kokonaisuuden hyväksi. Neljäs vihkimys merkitsee sielun persoonallisuuden elämän päättymistä kosmiselta kannalta. Tahtonsa voimalla vihitty määrätietoisesti luopuu kaikesta ja kääntää selkänsä aineelliselle maailmalle. Hänellä ei ole enää mitään uutta opittavaa kolmessa maailmassa (fyysinen, astraalinen ja alempi mentaalinen maailma). Vihitty nostetaan ylös luopumuksensa kautta, jonka hän on lunastanut sydänverellään. Hän voi silloin sanoa Kristuksen sanoin: “Jos minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” (Joh.12:32). Kun Jeesus kuoli ristillä hän ylitti viimeiset täydellistyneen persoonallisuutensa asettamat rajoitukset ja kulki neljännen vihkimyksen oven läpi. Suureen luopumukseen tai ristiinnaulitsemiseen liittyy fyysisen tason elämän hylkääminen ja usein myös kuolema. Bailey sanoo, että samaan aikaan kun Mestari Jeesus kohtasi luopumuksen vihkimyksen Kristus otti korkeamman ylösnousemuksen vihkimyksen. (The Rays and the Initiations, 697). Ylösnousemus tarkoittaa Kristuksen palaamista takaisin alkuperäiseen tilaansa, Isänsä kotiin eli Shamballaan universaalin elämän tasolle. Teologisissa tulkinnoissa Jeesuksen ja häntä yläpuolella varjostaneen Kristuksen vihkimykset ja erilaiset kohtalot on usein sekoitettu keskenään.
Neljännessä vihkimyksessä vihitty alkaa toimia neljänneltä, buddhiselta tasolta, joka on intuitiivinen tasomme. Buddhi on monadin rakkausaspekti. Buddhisella tasolla mieli, jopa korkeampi, abstrakti mieli hellittävät otteensa vihitystä ja tästä lähtien se on tarpeellinen ainoastaan palvelun yhteydessä. Intuitio, puhdas järki ja tosi ja suora tieto ottavat sen paikan. Adepti tai Viisauden Mestari toimii aina buddhiselta tasolta, jolla hän elää elämänsä, suorittaa palveluaan ja edesauttaa jumalallisen suunnitelman toteutumista ihmiskunnassa. Myös ashramit ovat buddhisella tasolla ja se on myös Hierarkian asuinpaikka.
Neljännessä vihkimyksessä sieluruumis tai kausaaliruumis häviää sen täytettyä tarkoituksensa. Tämä sai Mestari Jeesuksen epätoivoisesti huudahtamaan ristiltä: “Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut.” Blavatsky tosin esittää Salaisessa Opissa, että sanojen todellinen merkitys kuuluisi: “Jumalani, miksi kirkastat minut.” Kausaaliruumis ja sen ns. pysyvät atomit sisältävät muistin persoonallisuuden kehojen laadusta eri elämien välisenä aikana. Täten ihmisen on mahdollista uudessa inkarnaatiossa jatkaa kehitystään siitä mihin hän on jäänyt. Uudet kehot rakentuvat kausaaliruumiin pysyvien atomien ympärille. Pysyvät atomit (fyysinen astraalinen ja mentaalinen pysyvä atomi) ovat pieniä voimakeskuksia, jotka vetävät puoleensa tietyn tyyppistä ainetta. Kun kausaaliruumis tuhoutuu adepti on vapaa jälleensyntymisen pakosta ja tästä lähtien prosessia ohjaavat vain palvelu ja uhrautuminen. Baileyn mukaan kehittyneet sielut inkarnoituvat ja uhrautuvat aina vastauksena ihmisjoukkojen avunpyyntöön ja hätään.
Kun kausaaliruumis häviää sielu ei silloin ole enää tietoisuusaspektin edustaja. Kaikki mitä sielu on monien inkarnaatioiden aikana kerännyt – tiedon, viisauden ja kokemuksen – siirtyy nyt yksilöllisen henkisen ihmisen omaisuudeksi. Ruumiin, sielun ja hengen kolminaisuuden korvaa kaksinaisuus: ruumis ja henki. Henki voi silloin yhä esteettömämmin ilmaista itseään materiassa. Myös tämä kaksinaisuus on ainoastaan suhteellinen. H.B. Blavatskyn mukaan aine alimman asteista henkeä ja henki on korkeinta ainetta. Kaiken kehityksen päämäärä toteutuu silloin kun materia kykenee täydellisesti ilmentämään henkistä tarkoitusta.
Luopumus vihkimys tulee mahdolliseksi vain harjoittamalla pyyteettömyyttä jokapäiväisessä elämässämme. Alempi itse tulee ristiinnaulituksi työskennellessämme palvelun hengessä emmekä toteuttaaksemme egoisistisia pyyteitä. Itse vihkimys on huipennus monista aikaisemmista luopumuksista, joiden kautta ihmisen huomio kääntyy “epätodellisesta todelliseen” ja aineellisesta henkiseen maailmaan. Luopumukset luonnehtivat alusta saakka kaikkien kokelaiden ja oppilaiden elämänkaarta.
Neljännessä vihkimyksessä korkeammalla mentaalitasolla sijaitsevan sieluryhmän energia tulee vihityn käytettäväksi. Buddhalaisuudessa neljännen asteen vihittyä kutsutaan nimellä Arhat, “suuresti kunnioitettu” ja hinduismissa nimellä Paramahamsa, joka tarkoittaa “Hamsaa korkeampi.”

V vihkimys. Paljastus. Ensimmäinen säde, tahdon tai voiman säde. Atminen taso.

Paljastus on jatkuva tekijä inhimillisessä kokemuksessa. Evoluutio on itsessään paljastumisen prosessi, joka johtaa pimeydestä valoon ja laajempaan tietoisuuteen ja suurempaan visioon.
Jokainen vihkimys antaa vihitylle mahdollisuuden “nähdä pidemmälle” ja osallistua syvemmin jumalalliseen suunnitelmaan. Viides vihkimys tuo mukanaan ilmoituksen Planeettalogoksen päämäärästä. Termiä Planeettalogos käytetään yleisesti seitsemästä korkeimmasta hengestä jotka vastaavat kristittyjen seitsemää arkkienkeliä. He ovat kaikki kulkeneet ihmisasteen läpi ja ilmentyvät nyt planeetan ja sen kehitysmuotojen kautta. Planeettajärjestelmään kuuluu seitsemän palloa. Fyysisiä planeettoja ketjussamme ovat Maa, Mars ja Merkurius ja muut neljä ovat meille näkymättömiä, kuten H.P. Blavatsky Salaisessa Opissaan kertoo. Planeettalogosta voidaan pitää planeettajärjestelmänsä persoonallisena Jumalana. Okkulttisen tradition mukaan Sanat Kumara on Planeettalogoksen inkarnaatio, joka elää eetteriruumiissa maapallollamme. Hänen läsnäolonsa on suunnattomasti nopeuttanut kaikkien elämänmuotojen kehitystä. Häntä kutsutaan suureksi uhraukseksi, sillä hän jätti korkeiden paikkojen loiston ja laskeutui 18 miljoonaa vuotta sitten planeetallemme. Hän on suurin kaikista Avataroista. Kaikki planeettamme elämänmuodot ovat osa hänen auraansa tai magneettista vaikutuspiiriään. Juuri Sanat Kumara toimii vihkijänä viidennessä vihkimyksessä, jolloin adepti tulee yhdeksi monadinsa tahtoaspektin kanssa ja jossa planetaarinen energia tulee vihityn käytettäväksi.
Adepti voi nyt valita työskenteleekö hän fyysisen ruumiin välityksellä vai ei. Ruumis, jota hän nyt asuttaa on valoruumis, jolla on oma erityinen substanssinsa. Adepti voi välittömästi ja tahdonvoimallaan rakentaa itselleen kehon kun hän haluaa tavoittaa esim. oppilaitaan. Se muistuttaa sitä, jossa hän aikaisemmin otti viidennen vihkimyksen. Viidennen asteen vihitty tulee tietoiseksi henkisestä keskusauringosta sekä siitä korkeamman evoluution tiestä, joka johtaa tuohon syvimpään päämäärään. Vihitty on tällöin saapunut todellisten merkitysten, syiden sekä universaalioiden maailmaan.
Tässä vaiheessa adepti perustaa usein oman ashraminsa. Hänen laaja palvelunsa ja vaikutuksensa on kerännyt hänen ympärilleen ne, jotka ovat soveliaita hänen oppilaikseen. Viides suuri vihkimys tunnetaan buddhalaisuudessa Asekhan vihkimyksenä, ja se tarkoittaa “ei enää mitään opittavaa.” Hinduismissa adeptia kutsutaan nimellä Jivanmukta, “vapautettu”.

VI vihkimys. Päätös. Kolmas säde, aktiivisen älyn säde. Monadinen taso.

Kuudennen vihkimyksen Mestarit eivät enää kuulu hierarkian hallinnon alaisuuteen, vaan he työskentelevät Shamballan henkisestä keskuksesta käsin. Kuudetta vihkimystä kutsutaan myös Chohanin vihkimykseksi.
Kuudennen asteen vihitty voi ilmaista itseään täydellisesti monadisella, universaalin elämän tasolla. Erillisyyden taakka ei enää koske häntä. Rakkaus, ykseys, henkinen identifikaatio ja universaali tietoisuus ovat korvanneet sen. Luovan toiminnan avulla hän ilmaisee nyt rakkautta, elämää ja kehityksen tarkoitusta yhdessä planeetan ja aurinkokunnan rakentavien voimien kanssa. Kuudes vihkimys tuo mukanaan Aurinkologoksen perimmäisen tarkoituksen ja suunnitelman tajuamisen. Vihkijänä toimii Nimetön. Mestari on nyt vapaa valitsemaan jonkin seitsemästä kosmisesta polusta, jotka koskevat hänen tulevaa kehitystään.

VII vihkimys. Ylösnousemus. Toinen säde, rakkaus-viisauden säde. Logoksen taso.

Ylösnousemus merkitsee tuhlaajapojan palaamista takaisin isänsä kotiin. Evoluutioprosessin päätyttyä ihmismonadi palaa alkulähteelleen, Shamballaan, universaalin elämän tasolle. Bailey kuvaa ylösnousemus vihkimystä seuraavasti:
“Seitsemännellä vihkimyksellä ei enää ole mitään tekemistä
muodon kanssa, vihitystä tulee elävän valon keskittymä. Hän
tietää sanoin kuvaamattomalla tavalla, että elämä on kaikki mitä
ON ja että tämä elämä ja sen todellinen täyteys tekee hänet
osaksi SITÄ, joka on planetaarisen elämämme ulkopuolella; hän
voi nyt kuulua tuohon planeetan ulkopuoliseen Eksistenssiin,
jossa Planeettalogoksemme elää, liikkuu ja jossa sillä on
olemassaolonsa. Tämä on se “ylenpalttinen elämä”, josta
Kristus puhui ja jonka vain seitsemännen asteen vihitty voi
ymmärtää tai paljastaa.” (The Rays and the Initiations, 732). Seitsemäs vihkimys on ensimmäinen kosminen vihkimys, joka tekee vihitystä Siriuksen loosin jäsenen. Viimeisissä vihkimyksissä vihkijänä toimii Planeettalogos.
Seitsemäs vihkimys vapauttaa mestarin planetaarisen elämämme seitsemästä fenomenaalisesta tasosta ja nostaa hänet kosmisen fyysisen tason yläpuolelle. Esoteerisen filosofian tuntemat seitsemän tasoa (fyysinen, astraalinen, mentaalinen, buddhinen, atminen, monadinen ja adi eli jumalallinen taso) ovat vain kosmisen fyysisen tason seitsemän alatasoa. Siten on olemassa kosminen astraalitaso, kosminen mentaalitaso, kosminen buddhinen taso ym. joista me emme tiedä mitään ja joihin seitsemän kosmista polkua johtavat Mestarin.
Seitsemän kosmista polkua, jotka kuudennen asteen vihityllä ovat valittavanaan ovat:
1. Maan palvelemisen polku.
2. Magneettisen työ polku.
3. Koulutuksen polku Planeettalogoksille.
4. Polku Siriukseen.
5. Sädepolku.
6. Polku, jolla Logos itse on.
7. Absoluuttisen poikauden polku.
Maan palvelemisen polku sitoo ihmisen Hierarkiaan tai Shamballaan, joiden jäsenet ovat lupautuneet palvelemaan maan olentojen ja ihmiskunnan kehitystä. Tämän polun valinneet työskentelevät Maailman Herran johdolla seitsemässä ryhmässä, johon Mestarit ovat jakautuneet. Buddha valitsi suuresta myötätunnostaan tämän polun, vaikka se ei todellisuudessa ollut hänen oikea polkunsa.
Vapautuneiden ihmisten enemmistö valitsee aurinko Siriukseen johtavan polun ja tämä sisältää heille loistavia mahdollisuuksia. Maalla ja Siriuksella on läheinen suhde. Planeettamme Suuri Valkoinen veljeskunta on Siriuksen vaikutuksen alainen. Sieltä on peräisin kosminen rakkaus, buddhi. Egyptiläinen Mestari ja Mestari Jeesus valmistautuvat tälle polulle. Myös Kristus on Siriuksen vihitty ja sinne hän tulee myös lopulta siirtymään.

LOPPU

Lähteet:
Bailey, Alice. A:
The Rays and the Initiations
Initiation, Human and Solar (suom. Vihkimykset)
The Reappearance of the Crist
Glamour: A World Problem
Esoteric Astrology
Tutkimus valkoisesta magiasta
Kansojen kohtalo
Discipleship in the New Age, Vol. I ja II.
Education in the New Age
The Light of the Soul
A Treatice on Cosmic Fire
From Betlehem to Calvary
Blavatsky, H.P. Salainen Oppi
Leadbeater, C.W., Mestarit ja polku

Katkelmia sisäiseltä tieltä 15

Teosofi 2 94

Joogan avulla voimme herättää itsessämme henkisiä voimavaroja ja kykyjä, jotka muutoin koituisivat osaksemme vasta paljon myöhemmin, myöhemmässä iässä tai myöhemmissä jälleensyntymissä. Henkistä tietä seuraamalla me yksinkertaisesti nopeutamme omaa kehitystämme. Miksi tyytyisimme etenemään ihmiskunnan suurten joukkojen hidasta ja mutkittelevaa kehityksen polkua? Eikö ole kaikkien yhteinen etu, että saavutamme kehityksen tarkoituksen niin nopeasti kuin mahdollista?

Elämän poluilla meillä on kaikilla pohjimmiltaan samat mahdollisuudet, koska tietoisuus on yksi ja elämä on yksi. Kenelläkään ei periaatteessa voi olla sellaisia lahjoja tai kykyjä, joita jollain toisella ei myös voisi olla. Kysymys on korkeintaan ajallisesta kehityksestä jälleensyntymisten kautta.

Tietoon pyrkivä ihminen kerää jatkuvasti lisää omaan aittaansa. Viisautta etsiessämme meidän on kuitenkin usein heitettävä pois sekin mitä meillä on.

Jumalallinen viisaus sarastaa kun inhimillinen ulkoisista lähteistä koottu tieto hylätään.

Valaistuksen jano katoaa saadessamme älyllisen maailmankuvamme valmiiksi.

Ainoastaan todellisuus on kiinnostava, elävä henki ja sen syvyydet. Filosofioiden ja uskontojen tulisi johdattaa sen tuntemiseen eikä kahlehtia mieltämme kuolleilla käsitteillä, dogmeilla ja teorioilla.

On pelkästään itseluottamuksen puutetta, että punnitsemme mahdollisuuksiamme menneisyytemme ja kasvuympäristömme mukaan. Meillä on ne rajat, jotka itsellemme asetamme.

Uudistumisen ensimmäinen ehto on että uudistamme ajatuksemme.

Henkisellä tiellä ratkaisevaa on omaksuttu elämäntapa, eivät hetkelliset innostuksen puuskat. Vain se, jolla on pitkäjänteisyyttä, voittaa.

Psyykkisen energiansa kanavoiminen hyödylliseen ja arvokkaaseen päämäärään, siinä on koetinkivi. Monet omaavat suuren elämänvoiman ja kyvykkyyden mutta ilman epäitsekkyyttä ja uhrivalmiutta se ei johda lähimmäisten palveluun eikä jumalaisen suunnitelman edistämiseen, vaan kiertyy heidän oman napansa ympärille.

Parempi tunnollisuus henkisessä pyrkimyksessä ja tinkimättömyys itsekieltäymyksessä kuin suuret lahjat. Lahjakkuus tekee näet helposti ylpeäksi. Kun olemme aina tietoisia omista rajoituksistamme emme niin helposti lankea itserakkauden kiusaukseen. Tällöin meidän on helpompi muuttaa painopistettä itsestämme Jumalaa kohti ja toisten auttamiseen.

Ehkäpä tarvitsemme joskus luonnotonta ja askeettista elämää löytääksemme luonnollisen ja luomattoman henkisen olemuksemme.

Aistien ilot koskettavat vain osaa ihmisestä, henkiset ilot sen sijaan koko ihmistä. Tämän vuoksi aistikokemuksiin suuntautunut elämä ei voi antaa meille kestävää tyydytystä. Henkinen elämä taas antaa vastauksen syvimmille kaipuillemme, joiden avainsanat ovat ykseys ja rakkaus. Tämä toteutuu sekä yksinäisessä suhteessamme jumalallis-henkiseen maailmaan että suhteissamme maailmaan, toisiin ihmisiin ja luontoon.

Itsekieltäymyksen filosofia: kaikki se elämä, jota me emme elä, jää meihin säästyen tulevaisuuden ja pahojen päivien varalle.

Oikea elämä ei ole vain sitä, että täysillä nautimme siitä minkä kerkiämme, vaan se on myös sitä, että kiellämme itsemme ja kannamme ristiämme.

Onko meidän kiellettävä aistillinen ihminen, jotta hengellinen eläisi ja voittaisi?

Huvitukset antavat meille parhaassa tapauksessa piristysruiskeen, joiden vaikutus on kuitenkin lyhytaikainen. Ne eivät myöskään kasvata henkisiä voimavarojamme. Mietiskely taas kasvattaa niitä ja parantaa elämämme laatua pitkällä tähtäimellä. Kumman siis valitset?

Kun sanomme joutavalle ajanvietteelle ei, tämä muuntaa ja kirkastaa tietoisuutemme!

Mitkään hengelliset tai okkulttiset kokemukset eivät ole niin tärkeitä kuin mielen selkeys, kirkkaus, rauha ja hiljaisuus.

Luopuessamme sellaisten aineellisten ja sosiaalisten etuisuuksien tavoittelemisesta, jotka eivät ole välttämättömiä, saamme lisää tilaa ja aikaa henkisyyden harjoittamiseen tullaksemme sitä kautta positiiviseksi muutosvoimaksi maailmassa.

Kun karsimme pois turhia asioita ja tarpeettomia menoja, meille jää enemmän aikaa henkisen elämämme syventämiseen ja henkisen todellisuuden kokemiseen. Tässä on yksinkertaisen elämäntavan arvo.

Eräs ihmisen korkeammista kutsumuksista on olla tekemättä mitään.

Kun astumme hiljaisuuden keskukseen, koko olemuksemme täyttyy uudella ja puhtaalla elämänenergialla, saamme uutta voimaa kaikkeuden äärettömistä energiavarastoista.

Muuttamalla elämäämme epäitsekkään palvelun suuntaan itsekäs ja itsekeskeinen persoonallisuus muuttuu vastuulliseksi ja myötätuntoiseksi.

Kun hylkäämme erillisen ja itsekeskeisen minän elämän, maailmankaikkeuden elämä korvaa sen.

Kun oma nimi ja oma minä eivät enää merkitse mitään, kun menestys, onni tai valaistuksen saavuttaminen ovat yhtä merkityksettömiä, on mieli riittävän tyhjä ja puhdistunut vastaanottamaan olemisen hiljaisuuden voiman.

Luopumalla menneisyydestä ja tulevaisuudesta, irtautumalla minästä ja kaikesta siihen liittyvästä omistuksenhalusta ja takertumisesta tuntematon sisällämme voi meitä täydesti koskettaa ja liikuttaa ja sen kautta salaperäinen uusi voidaan täydesti ottaa vastaan.

Kun käsitteet polusta, polulla kulkijasta ja vapautumisesta häviävät, tämä on vapautuminen.

Elämän tarkoitus on sen syvyydessä, rikkaudessa ja täyteydessä.

Ajattelun tie hengen tiedostamiseen

Takoja 4 1988

Steinerin ajattelun kehityksestä hänen omaelämäkertansa Mein Lebensgang pohjalta

Rudolf Steiner syntyi Itävallassa Kraljevecissa 27. helmikuuta 1861. Hänen isänsä oli rautatievirkailija. Kotiympäristössä häneen teki erityisesti vaikutuksen jylhä luonto sekä tekniikka rautateineen ja läheisine tehtaineen. Kirkko sekä jumalanpalvelukset elävöittivät hänen sieluaan. Steiner kertoo, että jo aivan pienenä hänellä oli käsitys asioista, ”jotka ihminen havaitsee” ja niistä ”joita ei voi havaita”. Samoin hänellä oli vakaumus sielun kuolemattomuudesta.
Ensimmäisillä luokilla koulussa geometria avasi hänelle uuden alueen henkisessä todellisuudessa. SteinerilIe henkinen maailma oli yhtä todellinen kuin aistittavakin. Geometriassa henkinen esittäytyi täsmällisinä muotoina ja suhteina. Hän kiinnostui jo varhain filosofiasta ja ylemmillä luokilla hän tutki historian tunneilla Kantin Puhtaan järjen kritiikkiä. Fichten Tiedeoppi oli hänelle voimakas elämys. Hän yhtyi täysin Fichten käsitykseen, että ”minä” oli osa hengenmaailmaa, hänellä itsellään oli siitä välitön varmuus. Luonto sen sijaan jäi elämyksellisesti koettavan hengenmaailman ulkopuolelle. Steiner kuunteli ahnaasti Brentanon, Zimmermanin ja Schröerin luentoja. Hänen mielenkiintonsa kohteena olivat myös luonnontieteet, fysiikka ja matematiikka. Myöhemmin Steiner halusi perustella henkisen maailman olemassaolon luonnontieteen pohjalta siten että hengentieteelliset tulokset olisivat sopusoinnussa luonnontieteen kanssa.
Goethessä Steiner tapasi ajattelijan, joka oli lähellä hänen omaa laatuaan. Goethen mukaan luonnossa toimii ja elää henkinen olemuspuoli, jolla on vastineensa ihmisen käsitteellisessä ajattelussa. Steiner työskenteli pitkän ajanjakson Goethe-tutkijana ja toimi hänen luonnontieteellisten teostensa julkaisijana. Steinerin mielestä hänen tietoteoreettiset käsitykset olivat kuitenkin vaillinaisia. Vuonna 1886 hän julkaisi teoksen Goethen maailmankatsomuksen tietoteoria. 1. Eläessään ja työskennellessään Wienissä hänen mielessään alkoivat itää ajatukset, jotka myöhemmin saivat muodon hänen Vapauden filosofiassaan. Teoksessa hän perusteli ihmisen mahdollisuuden vapauteen ja moraaliseen autonomisuuteen. Hän halusi myös osoittaa todellisuuden henkisen alkuperän. Ihmisen toiminta on vapaata kun se perustuu tiedostettuihin henkisiin sisältöihin eikä seuraa tottumusta, vaistoja tai pyyteitä.

Rudolf Steinerin syntymäkoti Kraljevecissa. (kuva)

Selkeään hengennäkemykseen

Weimarissa Steiner työskenteli Goethe ja Schiller-arkistossa. Tänä ajanjaksona hänelle tuli välttämättömäksi selvittää suhteensa mystiikkaan. Mystiikalla on pitkät perinteet itämaisessa filosofiassa. uusplatonismissa ja keskiajan kristillisyydessä. Steiner kertoo. että hänen oli vaikeaa hyväksyä sitä tapaa, jolla mystikot ilmaisivat korkeampaa todellisuutta. Tähän tarkoitukseen he olivat käyttäneet mytologisia kuvia. Käsitteet ja kuvaukset vaihtelivat perinteestä riippuen. Steiner pitää mystisen katsomuksen puutteena sitä, että se väittää perimmäisen todellisuuden välittyvän sisäisen kokemuksen kautta, jolla ei ole suhdetta käsitteisiin ja ideoihin. Tunne on siinä määräävämpi kuin ajattelu. Mystikko ei kykene esittämään johdonmukaista maailmankatsomusta, koska hän pitää henkistä maailmaa ei-käsitteellisenä ja puhtaasti kokemuksellisena asiana. Steinerille epämääräinen hengenelämys ei ole vielä tietoa. Tietoa voi olla vasta käsitteellisen ajattelun yhteydessä. Steiner joutui valitsemaan ilmaistako henkiset sisällöt perinteisen mystiikan kielellä vai luonnontieteelliseen menetelmään perustuen. Hän päätyi korostamaan, että käsitteellisen ajattelun kokeminen oli ensimmäinen askel henkisen maailman tiedostamiseen. Hän haluaa ajattelussa itsessään tavoittaa henkisen todellisuuden. Hänen mukaansa ajattelussa, ideoissa, voidaan tavoittaa sama syvyys kuin mystisessä kokemuksessa. Mystikolle todellisuus välittyy subjektiivisen elämyksen kautta eikä sillä ole selvää suhdetta toisten ihmisten maailmaan. Mutta ajattelussa koetut henkiset sisällöt ovat kaikkien saavutettavissa ja siten se on korkeamman tiedon lähtökohta. Tie objektiiviseen henkiseen todellisuuteen ei voi perustua pelkkään mystiseen kokemukseen, vaan ennen kaikkea käsitteelliseen ajatteluun.
Steiner eli aikakaudella, joka oli luonnontieteiden ja tekniikan voittokulkua. Luonnontieteellinen ajattelu valtasi yhä enemmän alaa myös filosofiassa. Steinerille asettautuminen yksipuolista luonnontieteellistä ajattelua vastaan tuli hänen elämäntehtäväkseen. Steiner halusi osoittaa, että ihminen on maailmankaikkeuden luova osallinen ja että hän on ajattelunsa kautta vapaa olento. Maailma on kuitenkin salaisuus, jota ihminen ei voi tiedollaan lopullisesti ratkaista. ”Ja niin minä sanoin itselleni, koko maailma ihmisen ulkopuolella on salaisuus, todellinen maailmansalaisuus, ja ihminen itse on ratkaisu”. Ihmisen saavuttama tieto on osa maailmaa, ja ilman sitä maailma jäisi epätäydelliseksi. ”Ihminen ei ole olento, joka itsessään luo tietonsa sisällön, vaan hänellä on sielussaan näyttämö, jossa maailma olemisessaan ja tulemisessaan osaksi elää”.

Ajattelun kokemisesta meditaation elämykseen

Kolmekymmentäseitsemänvuotiaana meditoimisesta tuli Steinerille elämänvälttämättömyys. Ajattelun ja aistihavainnon lisäksi meditaatio on kolmas tie todellisuuden havainnointiin. Aistihavainnossa ihminen on sidottu fyysiseen organismiinsa. Henkisessä ideoiden tarkastelussa ajattelu on riippumaton ruumiillisuudesta, vaikka tietoisuus siitä on koko ajan läsnä. Meditaatiossa ihmisen henkinen olemus voi suuressa määrin vapautua ruumiillisuudesta, ja sen jatkuvan harjoittamisen seurauksena ihminen voi vahvistaa itsenäistä henkistä olemustaan henkisessä maailmassa. Tämä puoli ihmisessä on kuolematon, sen sijaan fyysinen ruumis ja eetteriruumis palaavat takaisin luonnon kiertokulkuun. Steiner ei uskonut tiedolla olevan mitään ehdottomia rajoja. Jopa tietämyksen henkisistä todellisuuksista oli mahdollista jatkuvasti laajeta. Todellisuuden alkuperusteet ovat siten inhimillisen tiedon saavutettavissa. Mikä on nykyisellään luoksepääsemätöntä, sitä sen ei tarvitse enää huomenna olla. Jos ihminen asettaa tiedolleen rajat ja sanoo, että ”olioita sinänsä” ei voi tuntea, hän samalla sulkee itseltään tien henkiseen maailmaan. Steiner taisteli aikansa biologisia ja naturalistisia oppeja vastaan. Niiden pohjalta ei ole mahdollista käsittää ihmistä vapaana olentona, jossa myös jumalallis-henkisillä voimilla on sijansa. Tärkeämpää kuin kysyä onko ihminen sellaisenaan vapaa, on osoittaa tie pyyteisiin sidotusta tahdosta vapaaseen, so. siveelliseen tahtoon. Tahto ei ole välttämättömästi vapaa. Ihmisellä on ennen muuta mahdollisuus saavuttaa ajattelun vapaus. Vapaa ajattelu voi siten määrätä tahdon suunnan.

Rudolf Steiner Weimarissa 1889. (kuva)

Steinerin suhde teosofiaan

Ennen antroposofisen liikkeen perustamista Steiner toimi Teosofisen seuran piirissä. Steiner katsoi, että Teosofinen seura ei ollut suuresti kiinnostunut tieteellisestä ajattelusta, ja pian hänen oli ilmaistava välirikkonsa sen kanssa. Hänen mielestään H. P. Blavatskyn perustama Teosofinen seura oli lähinnä uskonnollismystinen liike. Hänen mukaansa sen julkaisema kirjallisuus ei metodeiltaan ja käsittelytavoiltaan yltänyt filosofisen ajattelun tasolle ja siksi Steiner päätti kulkea omaa tietään. Steiner halusi luoda mystiikasta ja salaopeista tiedettä ja ilmaista hengentieteelliset tosiasiat tieteelliseltä esitykseltä vaadittavalla tyylillä. Antroposofinen liike erosi teosofisesta seurasta vuosisadan alussa. Steinerin mielestä Teosofisen liikkeen ajattelutapa jäi tieteelliselle ajattelulle aivan irralliseksi ja vieraaksi eikä sen piirissä esiintynyt siihen kiinnostusta. Steiner sanoo Blavatskysta, että hänessä vaikutti entisaikojen unikuvamainen tietoisuus ja että hän edusti suoraan muinaisten mysteerikoulujen oppeja. Hänen mielestään sellaiset opit eivät kuitenkaan ole suoraan nykyisiin aikoihin sovellettavissa. Hänen mukaansa ne voivat olla jopa vaarallisia, koska niissä ollaan tekemisissä alitajuisten voimien kanssa. Steinerin mukaan nykyisen henkisen koulutuksen tulee perustua tietoisuussielun alueella koettuihin henkisiin sisältöihin. Se ei ole tunnevaltaista mystiikkaa, vaan myös ihmisen ajattelun ja mielenlaadun kehittämistä: ”Henkisen tiedon muoto on maltillisesti tuoda henkinen maailma tiedontahdon kautta idea-elämykseen. Tiedostajalla on silloin sielunsisältö, joka tulee koetuksi kuin matemaattinen. Hän ajattelee kuin matemaatikko. Mutta hän ei ajattele määrässä eikä geometrisina kuvioina. Hän ajattelee henkimaailman kuvien avulla. Se on vastakohtana valveunimaiseen muinaiseen henkiseen tiedostamiseen, täysin tietoista läsnäoloa henkisessä maailmassa”.

Hengentieteen kehittäminen

Vuosien 190I ja 1908 välillä Steiner on intensiivisesti syventynyt henkiseen maailmaan, jonka tuloksena hän julkaisee Teosofiansa (nyk. Johdatus henkiseen tiedostamiseen ). Teoksessa hän esittää ihmisen olemuksen hengentieteen näkökannalta ja kuvaa sielullisen ja henkisen maailman tosiasioita. Steiner halusi tuoda esiin ihmisolemuksen kaikessa moninaisuudessaan. Fyysisen ruumiin ja eetteriruumiin lisäksi ihmisellä on astraalinen olemuspuoli, minä sekä kuolematon henkinen ydin. Ihminen elää vuorovaikutuksessa henkisen ja sielullisen maailman kanssa. Steiner kertoo, että kaikkein vaikeinta hänelle oli perustella tieteellisesti jälleensyntymisen oppi. Hän perusteli sen sillä, että ihmisen kokonaisorganisaatio poikkeaa eläimistä sellaisella tavalla, että se tekee ymmärrettäväksi jälleensyntymisen. Hänen mukaansa ihmisen ajatteleva havainnointi johtaa jälleensyntymisen ajatuksen tunnustamiseen luonnollisena. Ihmiseen liittyy perustava yksilöllisyys, joka määrittelee hänen elämänkaarensa. Jo syntyessään hän saa yksilöllisen henkisen olemuksen, joka on tarkoituksenmukainen yksilön kehityksen kannalta. Steiner halusi kirjoittaa teoksensa sellaiseen tyyliin, että se ei vain kuvailisi tosiasioita, vaan toimisi myös herätteenä omaan henkiseen tiedostamiseen.
Eräs tärkeä eroavaisuus teosofiseen liikkeeseen verrattuna oli taiteellisen elementin korostaminen. Taiteessa itsessään olennoituu henkinen maailma. Puhtaasti tieteellinen esitys kadottaa asioiden elämyksellisen puolen, jolla on kuitenkin antroposofiassa keskeinen merkitys. Henkisen havaitsemisen tulee perustua ”sanojen elämykseen”. Käsitteellisen ilmaisun ei tulisi kadottaa yhteyttään henkisen maailman luovaan olemukseen. Steiner katsoo, ettei pelkkiin aistihavaintoihin perustuva tiede voi koskaan antaa elävää kuvaa todellisuudesta. Se johtaa väistämättä mekanistiseen maailmankatsomukseen. Luovat elementit ihmisessä ovat ajattelu ja intuitio. Luonnontiede ei pääse luonnon orgaanista tasoa kauemmas ja siltä jää ymmärtämättä todellisuuden suuren mittakaavan lainalaisuudet. Ihmisen aistivoimat eivät voi välittää kokonaista kuvaa todellisuudesta. Laajempi tieto avautuu vasta, kun ihminen kehittää syvemmällä uinuvia tiedostamisvoimiaan. Luonnontiede perustuu kokeisiin ja havaintoihin, joista eliminoidaan kaikki subjektiiviset vaikutelmat. Hengentieteessä sen sijaan vastaavaa erotusta kohteen ja tiedostajan välillä ei ole. Ihmisen täytyy ensin tietoisuudessaan kehittää tarvittavat ominaisuudet, joiden avulla tiedostettavat sisällöt voivat ilmetä. Ihmisen täytyy oppia kärsivällisesti odottamaan ja saavuttaa vaadittava kypsyys korkeampien todellisuuden tasojen tiedostamiseen.

1. Grundlinien einer Erkenntnistheorie der Goetheschen Weltanchaung.

Tämä essee on kirjoitettu Jyväskylän yliopiston filosofian opintojen osana.

Huomautus 26.8.2005. Katson, että Rudolf Steinerin monissa yhteyksissä esittämä teosofian, teosofisen seuran ja H. P. Blavatskyn arvostelu on suurimmaksi osaksi perusteetonta. Steiner sanoo esim., että teosofia ei ollut kiinnostunut tieteellisestä ajattelusta. Salaisesta opista noin kolmasosa on esoteerisen viisauden opetusten ja tieteen välistä keskustelua. Kirjoitukseen on tehty joitain pieniä korjauksia.