Keskustelu 1.2.

TIMO Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että välitetyt tai kanavoidut opetukset ovat keskenään ristiriitaisia. Niin ovat myös tavalliset uskonnolliset ja filosofiset perinteet aivan kuten tiedekin, joka myös muodostuu kilpailevista teorioista. Mihin siis uskoa? Omaan järkeensä ja kokemukseensa.

NIMETÖN On totta, että myös uskonnot ovat keskenään ristiriidassa. Valitettavinta on ns. kristillisten kirkkokuntien piirissä oleva uskomusten kirjavuus. Mielestäni yksi tärkeimpiä syitä siihen on se, että uskontokunnilla (ja yksilöilläkin) on taipumus noukkia Raamatusta vain mieluisiaan kohtia ja jättää muut vähemmälle huomiolle. Lisäksi sitä tulkitaan usein hyvinkin mielivaltaisesti. Esimerkki: Hes 18:4 sanoo: ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava.” Kuitenkin hyvin yleinen uskomus on, että ihmisellä on kuolematon sielu, joka kuoleman jälkeen siirtyy joko taivaaseen tai ikuiseen helvetin piinaan. Tämä näkemys on selvästi vastoin yllä olevaa raamatunkohtaa. Vastaavia vääriä tulkintoja on lukuisia. Yksi niistä on uskomus, jonka mukaan Jeesus ja Jumala ovat yksi ja sama. Jeesus kuitenkin itse painotti olevansa vain Jumalan poika. Paavalin mukaan Jumala on hänen yläpuolellaan vielä senkin jälkeen, kun hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Tämä käy hyvin selväksi mm. 1 Kor 15:27, 28: ”Sillä: ”kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle”. Mutta kun hän sanoo: ”kaikki on alistettu”, niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.”
Toisena tärkeänä syynä pitäisin nykyistä materialistista tiedettä. Monet teologitkin pitävät darwinistista evoluutiota totena, mikä johtaa heidät epäilemään Raamatun luotettavuutta. Tämä epäluottamus näkyy jopa uudessa (suom.) raamatunkäännöksessä, joka asiantuntijoiden mukaan on lähes kelvoton niiden käyttöön, jotka haluaisivat saada selkoa sen todellisesta sisällöstä. Kuitenkin Raamattua on tutkittu jo pari vuosisataa ja sen jokaista lausetta on kuin suurennuslasilla tarkasteltu, ja silti sen luotettavuus on tänään suurempi kuin koskaan ennen. Sen historiallisuus on todettu paikkansa pitäväksi ja myös sen luonnontieteeseen liittyvät seikat pitävät yhtä viimeisimpien havaintojen kanssa. Tietysti on vielä joitakin epävarmoja seikkoja, mutta uskon, että nekin lopulta osoittautuvat yhtäpitäviksi Raamatun kanssa.

TIMO Katsoin osoittamasi Darwinia vastaan esitetyt argumentit. Sieltä ei kuitenkaan löytynyt nähdäkseni niitä varsinaisia perusteluja miksi evoluutioteoria olisi väärä. Katsomani Darwin ohjelmat ovat olleet vakuuttavia. Esimerkiksi selitys siitä miten silmä on kehittynyt asteittain valoherkästä solusta.

NIMETÖN Arvelit, että ihmisen silmä voisi kehittyä pienten vähittäisten muutosten kautta. Ihmisen silmän rakenne on kuitenkin niin monimutkainen, ettei se ole mitenkään voinut kehittyä vähittäisten mutaatioiden kautta. Evoluutiohan ei osaa suunnitella eikä se tiedä, millainen muutos seuraavaksi pitäisi tapahtua. Niinkuin tiedät, yksinkertaisinkin tietokone-ohjelma tarvitsee ohjelmoijan, se ei synny itsestään. Kun ajatellaan vaikkapa lapsen syntymää ja kehitystä aikuiseksi, tarvitaan valtava määrä informaatiota, ts. sanoen nerokkaasti laadittu ohjelma, jotta jokainen kehitysvaihe seuraisi toistaan oikeaan aikaan ja tapahtuisi oikeassa paikassa. Kaikki tämä tekee evoluutiosta täysin mahdottoman asian. Silti tiedemiehet haluavat uskoa siihen, jotta heidän ei tarvitsisi turvautua ’pseudotieteelliseen’ luomishypoteesiin.

TIMO Sanot että evoluutiohan ei osaa suunnitella. Sen suunnitelmahan perustuu juuri parhailla ominaisuuksilla varustettujen selviytymiseen ja suvunjatkamiseen. Siten ne eliöt lisääntyvät joiden näkö esim. on muita yksilöitä parempi. Siten silmä voi aina parantua ja kehittyä miljoonien vuosien aikana.

NIMETÖN Tunnen kyllä nuo evoluution tueksi esitetyt väittämät. Ensinnäkin ne edellyttävät, että jokainen pienikin muutos olisi parempaan suuntaan, eli jotenkin parantaisi eliön selviytymistä ja suvunjatkamiskykyä. Tutkimukset osoittavat kuitenkin selvästi, että sellaisia muutoksia sattuu erittäin harvoin, jos koskaan. Mutaatiot vain huonontavat eliöiden selviytymistä tai ovat korkeintaan neutraaleja. Eräs saksalaistutkija esim. yritti bakteereja tutkimalla osoittaa, että ne voivat vähitellen muuttua kehittyneimmiksi eliöiksi. Hän joutui lopulta toteamaan -vuosikymmenien tutkimusten jälkeen – , että ”bakteerien lajityypillinen rakenne ei koskaan muutu”. Eikä hän ole ainoa, joka on todennut saman asian. Toiseksi, ei ole olemassa fossiilisia välimuotoja, mitkä osoittaisivat lajien muuttuneen toisikseen. Pieniä muutoksia toki tapahtuu, mutta vain perimän sallimissa rajoissa (rodut). Lada ei ilman ihmisen suunnittelua muutu Mersuksi, vaikka odottaisi miljoona vuotta. Kalat eivät nouse maalle muuttuakseen liskoiksi, liskoista ei tule imettäväisiä eikä apinasta ihmistä. Kolmanneksi, tutkijoilla ei edelleenkään ole mitään käsitystä siitä, miten elämä alkoi, eli syntyi ensimmäinen elävä solu tai molekyyli. Kuten olen sanonut, sen todistamisesta luvattu miljoonan dollarin palkkio on edelleen lunastamatta. Niin kauan kuin ei ole tieteellistä todistetta siitä, että elämää voisi syntyä itsestään luonnollisten prosessien tuloksena, evoluutio on vain
pelkkä uskomus.

TIMO No kyllähän sen tietää että kun mitä tahansa asiaa alkaa enemmän tutkia ja pohtia, esiin nousee aina uusia juttuja ja asiat voivat muuttua mutkikkaiksi. En ole evoluutioteorian asiantuntija vaan ihan maallikko. Olen televisiosta katsonut kaikki asiaa käsittelevät oppia puoltavat ohjelmat.(Darwinia vastustavia tieteellisiä näkemyksiä ei ole paljoa näytetty). Kannatatte siis ns. älykkään suunnittelijan / suunnitelman / teoriaa? Mielestäni kuitenkin ajatus, että vastaukset elämän ja olemassaolon arvoituksiin löytyisivät Raamatusta, tuntuu täysin absurdilta. Uskon että on kuitenkin niin että ihmiskunnan tieto ja tietoisuus kehittyy kaiken aikaa mm. tieteen saavutusten kautta. Tietenkään emme vielä tiedä kuin vähäsen. Mitään aitoa jumallista ilmoitusta ei nähdäkseni ole koskaan ollut. Tiedän minäkin paljon esimerkiksi kaikenlaisista teosofisista ja esoteerisista maailmansynty ja kehitysopeista, mutta en nyt silti katso että ne ovat välttämättä päteviä.

NIMETÖN Eivät itse asiat muutu sen monimutkaisemmiksi, tarkempi perehtyminen tuo vain esiin niiden todellisen olemuksen. Mielestäni jo yksinkertainen matematiikka osoittaa oletetun evolutiivisen tapahtumaketjun mahdottomuuden. Kuten totesin, se vaatisi niin paljon aikaa, ettei maapallon eikä edes galaksimme oletettu ikä riittäisi kaikkien tarvittavien välivaiheiden toteuttamiseen. Kun lisäksi huomioidaan kaikki muut sitä vastaan puhuvat seikat, asia muuttuu aina vain mahdottomammaksi. Kyse ei kohdallani ole pelkästä uskosta, koska näkemystäni tukevat lukuisat tieteelliset tosiasiat.
Kuluneiden vuosikymmenien aikana olen lisäksi katsonut kaikki luonto-aiheiset TV-dokumentit, ja vaikka suurin osa niistä ’tuputtaa’ evoluutiota tosiasiana, en ole todennut yhdenkään ohjelman esittäneen vakuuttavia todisteita sen puolesta. Niinpä siis, koska en voi uskoa evoluutioon, ainoa vaihtoehto on erityinen luominen. Mihinkään humanoidijuttuihin en usko.

TIMO Tieteelliset teoriathan perustuvat aina vain tunnettuihin ja todennettuihin tosiseikkoihin. Onhan selvää, että se vähän mitä ihmiset nyt tietävät (fossiilien ym kautta) Maan elämästä on vain pieni kaistale. On tapahtunut paljon kaikenlaista mitä ihmiset eivät ole olleet todistamassa ja mistä ei ole todisteita. Tieteellinen teoria on vain teoria, eihän se koskaan ole sama kuin lopullinen totuus. En ole itse viime aikoina lainkaan harrastanut näitä ”perimmäisiä” kysymyksiä ja kaiken elämän selityksiä. Ne ovat liian vaativia eikä niistä juuri voi löytää mitään vakuuttavaa ja varmaa. Olen enemmän keskittynyt ihmisen psyykeen ja sen ilmiöihin sekä käytännön elämänviisauteen. Jos on jokin erityinen luominen, silloin varmaan on myös jokin luoja, ja mitä siitä voimme muka tietää?
Oletko kuullut hylotzoismista, se on mm. esoteerisen filosofian selitys todellisuudesta. Elämä ei ole syntynyt, vaan kaikki on jollain tavalla elävää, atomit ym. Mitä sanot siitä?

NIMETÖN Muistan joskus lukeneeni jotain sen tapaista, että kaikki olisi jollain tavoin elävää. Sanoisin, että se on kylläkin näppärä idea, millä yritetään selittää elämän olemassaolo, mutta ei poista sitä perimmäistä ongelmaa, että tarvitaan jokin, joka ohjaisi kehitystä. Mistä tuo käsittämättömän perinpohjainen ja kaiken kattava, DNA:han sisältyvä ohjelma on tullut? Kuten viimeksi totesin, mikään ohjelma ei synny ilman ohjelmoijaa. Maailmassa on miljoonia eläin- ja kasvilajeja, joiden kaikkien olisi jotenkin pitänyt itse ohjelmoitua!
On selvää, ettemme vielä tiedä läheskään kaikkea, mutta mikään uusi tieto ei voi kumota selviä tosiasioita. Mitä Luojaan tulee, emme tietenkään voi Hänestä tietää muuta, kuin mitä Raamattu kertoo. Häntä ei voi tutkia tieteellisin menetelmin, koska silloin hän olisi luonnonlakien alainen, ei niiden luoja.
Mielenkiintoista muuten, että tiedekin on päätynyt siihen, että maailmankaikkeus alkoi tyhjästä. Se ei kuitenkaan pysty selittämään, miten tyhjä pakkasi itsensä käsittämättömän pieneen tilaan, mistä tuli energia, joka sai sen räjähtämään, miten syntyivät luonnonlait ja miten räjähdyksessä syntyneet vety- ja heliumkaasut kasaantuivat tähdiksi ja planeetoiksi. Vety ja helium kun ovat kaikkein kevyimpiä kaasuja.

2 thoughts on “Keskustelu 1.2.

  1. Johne206

    Hi there, just became aware of your blog through Google, and found that it’s truly informative. Im gonna watch out for brussels. I will appreciate if you continue this in future. Many people will be benefited from your writing. Cheers! aecddfbafked

    Vastaa
  2. Smithd578

    Attractive section of content. I just stumbled upon your website and in accession capital to assert that I get in fact enjoyed account your blog posts. Any way Ill be subscribing to your feeds and even I achievement you access consistently rapidly. aefcfcfcckddefge

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *