Ajattelun tie hengen tiedostamiseen

Takoja 4 1988

Steinerin ajattelun kehityksestä hänen omaelämäkertansa Mein Lebensgang pohjalta

Rudolf Steiner syntyi Itävallassa Kraljevecissa 27. helmikuuta 1861. Hänen isänsä oli rautatievirkailija. Kotiympäristössä häneen teki erityisesti vaikutuksen jylhä luonto sekä tekniikka rautateineen ja läheisine tehtaineen. Kirkko sekä jumalanpalvelukset elävöittivät hänen sieluaan. Steiner kertoo, että jo aivan pienenä hänellä oli käsitys asioista, ”jotka ihminen havaitsee” ja niistä ”joita ei voi havaita”. Samoin hänellä oli vakaumus sielun kuolemattomuudesta.
Ensimmäisillä luokilla koulussa geometria avasi hänelle uuden alueen henkisessä todellisuudessa. SteinerilIe henkinen maailma oli yhtä todellinen kuin aistittavakin. Geometriassa henkinen esittäytyi täsmällisinä muotoina ja suhteina. Hän kiinnostui jo varhain filosofiasta ja ylemmillä luokilla hän tutki historian tunneilla Kantin Puhtaan järjen kritiikkiä. Fichten Tiedeoppi oli hänelle voimakas elämys. Hän yhtyi täysin Fichten käsitykseen, että ”minä” oli osa hengenmaailmaa, hänellä itsellään oli siitä välitön varmuus. Luonto sen sijaan jäi elämyksellisesti koettavan hengenmaailman ulkopuolelle. Steiner kuunteli ahnaasti Brentanon, Zimmermanin ja Schröerin luentoja. Hänen mielenkiintonsa kohteena olivat myös luonnontieteet, fysiikka ja matematiikka. Myöhemmin Steiner halusi perustella henkisen maailman olemassaolon luonnontieteen pohjalta siten että hengentieteelliset tulokset olisivat sopusoinnussa luonnontieteen kanssa.
Goethessä Steiner tapasi ajattelijan, joka oli lähellä hänen omaa laatuaan. Goethen mukaan luonnossa toimii ja elää henkinen olemuspuoli, jolla on vastineensa ihmisen käsitteellisessä ajattelussa. Steiner työskenteli pitkän ajanjakson Goethe-tutkijana ja toimi hänen luonnontieteellisten teostensa julkaisijana. Steinerin mielestä hänen tietoteoreettiset käsitykset olivat kuitenkin vaillinaisia. Vuonna 1886 hän julkaisi teoksen Goethen maailmankatsomuksen tietoteoria. 1. Eläessään ja työskennellessään Wienissä hänen mielessään alkoivat itää ajatukset, jotka myöhemmin saivat muodon hänen Vapauden filosofiassaan. Teoksessa hän perusteli ihmisen mahdollisuuden vapauteen ja moraaliseen autonomisuuteen. Hän halusi myös osoittaa todellisuuden henkisen alkuperän. Ihmisen toiminta on vapaata kun se perustuu tiedostettuihin henkisiin sisältöihin eikä seuraa tottumusta, vaistoja tai pyyteitä.

Rudolf Steinerin syntymäkoti Kraljevecissa. (kuva)

Selkeään hengennäkemykseen

Weimarissa Steiner työskenteli Goethe ja Schiller-arkistossa. Tänä ajanjaksona hänelle tuli välttämättömäksi selvittää suhteensa mystiikkaan. Mystiikalla on pitkät perinteet itämaisessa filosofiassa. uusplatonismissa ja keskiajan kristillisyydessä. Steiner kertoo. että hänen oli vaikeaa hyväksyä sitä tapaa, jolla mystikot ilmaisivat korkeampaa todellisuutta. Tähän tarkoitukseen he olivat käyttäneet mytologisia kuvia. Käsitteet ja kuvaukset vaihtelivat perinteestä riippuen. Steiner pitää mystisen katsomuksen puutteena sitä, että se väittää perimmäisen todellisuuden välittyvän sisäisen kokemuksen kautta, jolla ei ole suhdetta käsitteisiin ja ideoihin. Tunne on siinä määräävämpi kuin ajattelu. Mystikko ei kykene esittämään johdonmukaista maailmankatsomusta, koska hän pitää henkistä maailmaa ei-käsitteellisenä ja puhtaasti kokemuksellisena asiana. Steinerille epämääräinen hengenelämys ei ole vielä tietoa. Tietoa voi olla vasta käsitteellisen ajattelun yhteydessä. Steiner joutui valitsemaan ilmaistako henkiset sisällöt perinteisen mystiikan kielellä vai luonnontieteelliseen menetelmään perustuen. Hän päätyi korostamaan, että käsitteellisen ajattelun kokeminen oli ensimmäinen askel henkisen maailman tiedostamiseen. Hän haluaa ajattelussa itsessään tavoittaa henkisen todellisuuden. Hänen mukaansa ajattelussa, ideoissa, voidaan tavoittaa sama syvyys kuin mystisessä kokemuksessa. Mystikolle todellisuus välittyy subjektiivisen elämyksen kautta eikä sillä ole selvää suhdetta toisten ihmisten maailmaan. Mutta ajattelussa koetut henkiset sisällöt ovat kaikkien saavutettavissa ja siten se on korkeamman tiedon lähtökohta. Tie objektiiviseen henkiseen todellisuuteen ei voi perustua pelkkään mystiseen kokemukseen, vaan ennen kaikkea käsitteelliseen ajatteluun.
Steiner eli aikakaudella, joka oli luonnontieteiden ja tekniikan voittokulkua. Luonnontieteellinen ajattelu valtasi yhä enemmän alaa myös filosofiassa. Steinerille asettautuminen yksipuolista luonnontieteellistä ajattelua vastaan tuli hänen elämäntehtäväkseen. Steiner halusi osoittaa, että ihminen on maailmankaikkeuden luova osallinen ja että hän on ajattelunsa kautta vapaa olento. Maailma on kuitenkin salaisuus, jota ihminen ei voi tiedollaan lopullisesti ratkaista. ”Ja niin minä sanoin itselleni, koko maailma ihmisen ulkopuolella on salaisuus, todellinen maailmansalaisuus, ja ihminen itse on ratkaisu”. Ihmisen saavuttama tieto on osa maailmaa, ja ilman sitä maailma jäisi epätäydelliseksi. ”Ihminen ei ole olento, joka itsessään luo tietonsa sisällön, vaan hänellä on sielussaan näyttämö, jossa maailma olemisessaan ja tulemisessaan osaksi elää”.

Ajattelun kokemisesta meditaation elämykseen

Kolmekymmentäseitsemänvuotiaana meditoimisesta tuli Steinerille elämänvälttämättömyys. Ajattelun ja aistihavainnon lisäksi meditaatio on kolmas tie todellisuuden havainnointiin. Aistihavainnossa ihminen on sidottu fyysiseen organismiinsa. Henkisessä ideoiden tarkastelussa ajattelu on riippumaton ruumiillisuudesta, vaikka tietoisuus siitä on koko ajan läsnä. Meditaatiossa ihmisen henkinen olemus voi suuressa määrin vapautua ruumiillisuudesta, ja sen jatkuvan harjoittamisen seurauksena ihminen voi vahvistaa itsenäistä henkistä olemustaan henkisessä maailmassa. Tämä puoli ihmisessä on kuolematon, sen sijaan fyysinen ruumis ja eetteriruumis palaavat takaisin luonnon kiertokulkuun. Steiner ei uskonut tiedolla olevan mitään ehdottomia rajoja. Jopa tietämyksen henkisistä todellisuuksista oli mahdollista jatkuvasti laajeta. Todellisuuden alkuperusteet ovat siten inhimillisen tiedon saavutettavissa. Mikä on nykyisellään luoksepääsemätöntä, sitä sen ei tarvitse enää huomenna olla. Jos ihminen asettaa tiedolleen rajat ja sanoo, että ”olioita sinänsä” ei voi tuntea, hän samalla sulkee itseltään tien henkiseen maailmaan. Steiner taisteli aikansa biologisia ja naturalistisia oppeja vastaan. Niiden pohjalta ei ole mahdollista käsittää ihmistä vapaana olentona, jossa myös jumalallis-henkisillä voimilla on sijansa. Tärkeämpää kuin kysyä onko ihminen sellaisenaan vapaa, on osoittaa tie pyyteisiin sidotusta tahdosta vapaaseen, so. siveelliseen tahtoon. Tahto ei ole välttämättömästi vapaa. Ihmisellä on ennen muuta mahdollisuus saavuttaa ajattelun vapaus. Vapaa ajattelu voi siten määrätä tahdon suunnan.

Rudolf Steiner Weimarissa 1889. (kuva)

Steinerin suhde teosofiaan

Ennen antroposofisen liikkeen perustamista Steiner toimi Teosofisen seuran piirissä. Steiner katsoi, että Teosofinen seura ei ollut suuresti kiinnostunut tieteellisestä ajattelusta, ja pian hänen oli ilmaistava välirikkonsa sen kanssa. Hänen mielestään H. P. Blavatskyn perustama Teosofinen seura oli lähinnä uskonnollismystinen liike. Hänen mukaansa sen julkaisema kirjallisuus ei metodeiltaan ja käsittelytavoiltaan yltänyt filosofisen ajattelun tasolle ja siksi Steiner päätti kulkea omaa tietään. Steiner halusi luoda mystiikasta ja salaopeista tiedettä ja ilmaista hengentieteelliset tosiasiat tieteelliseltä esitykseltä vaadittavalla tyylillä. Antroposofinen liike erosi teosofisesta seurasta vuosisadan alussa. Steinerin mielestä Teosofisen liikkeen ajattelutapa jäi tieteelliselle ajattelulle aivan irralliseksi ja vieraaksi eikä sen piirissä esiintynyt siihen kiinnostusta. Steiner sanoo Blavatskysta, että hänessä vaikutti entisaikojen unikuvamainen tietoisuus ja että hän edusti suoraan muinaisten mysteerikoulujen oppeja. Hänen mielestään sellaiset opit eivät kuitenkaan ole suoraan nykyisiin aikoihin sovellettavissa. Hänen mukaansa ne voivat olla jopa vaarallisia, koska niissä ollaan tekemisissä alitajuisten voimien kanssa. Steinerin mukaan nykyisen henkisen koulutuksen tulee perustua tietoisuussielun alueella koettuihin henkisiin sisältöihin. Se ei ole tunnevaltaista mystiikkaa, vaan myös ihmisen ajattelun ja mielenlaadun kehittämistä: ”Henkisen tiedon muoto on maltillisesti tuoda henkinen maailma tiedontahdon kautta idea-elämykseen. Tiedostajalla on silloin sielunsisältö, joka tulee koetuksi kuin matemaattinen. Hän ajattelee kuin matemaatikko. Mutta hän ei ajattele määrässä eikä geometrisina kuvioina. Hän ajattelee henkimaailman kuvien avulla. Se on vastakohtana valveunimaiseen muinaiseen henkiseen tiedostamiseen, täysin tietoista läsnäoloa henkisessä maailmassa”.

Hengentieteen kehittäminen

Vuosien 190I ja 1908 välillä Steiner on intensiivisesti syventynyt henkiseen maailmaan, jonka tuloksena hän julkaisee Teosofiansa (nyk. Johdatus henkiseen tiedostamiseen ). Teoksessa hän esittää ihmisen olemuksen hengentieteen näkökannalta ja kuvaa sielullisen ja henkisen maailman tosiasioita. Steiner halusi tuoda esiin ihmisolemuksen kaikessa moninaisuudessaan. Fyysisen ruumiin ja eetteriruumiin lisäksi ihmisellä on astraalinen olemuspuoli, minä sekä kuolematon henkinen ydin. Ihminen elää vuorovaikutuksessa henkisen ja sielullisen maailman kanssa. Steiner kertoo, että kaikkein vaikeinta hänelle oli perustella tieteellisesti jälleensyntymisen oppi. Hän perusteli sen sillä, että ihmisen kokonaisorganisaatio poikkeaa eläimistä sellaisella tavalla, että se tekee ymmärrettäväksi jälleensyntymisen. Hänen mukaansa ihmisen ajatteleva havainnointi johtaa jälleensyntymisen ajatuksen tunnustamiseen luonnollisena. Ihmiseen liittyy perustava yksilöllisyys, joka määrittelee hänen elämänkaarensa. Jo syntyessään hän saa yksilöllisen henkisen olemuksen, joka on tarkoituksenmukainen yksilön kehityksen kannalta. Steiner halusi kirjoittaa teoksensa sellaiseen tyyliin, että se ei vain kuvailisi tosiasioita, vaan toimisi myös herätteenä omaan henkiseen tiedostamiseen.
Eräs tärkeä eroavaisuus teosofiseen liikkeeseen verrattuna oli taiteellisen elementin korostaminen. Taiteessa itsessään olennoituu henkinen maailma. Puhtaasti tieteellinen esitys kadottaa asioiden elämyksellisen puolen, jolla on kuitenkin antroposofiassa keskeinen merkitys. Henkisen havaitsemisen tulee perustua ”sanojen elämykseen”. Käsitteellisen ilmaisun ei tulisi kadottaa yhteyttään henkisen maailman luovaan olemukseen. Steiner katsoo, ettei pelkkiin aistihavaintoihin perustuva tiede voi koskaan antaa elävää kuvaa todellisuudesta. Se johtaa väistämättä mekanistiseen maailmankatsomukseen. Luovat elementit ihmisessä ovat ajattelu ja intuitio. Luonnontiede ei pääse luonnon orgaanista tasoa kauemmas ja siltä jää ymmärtämättä todellisuuden suuren mittakaavan lainalaisuudet. Ihmisen aistivoimat eivät voi välittää kokonaista kuvaa todellisuudesta. Laajempi tieto avautuu vasta, kun ihminen kehittää syvemmällä uinuvia tiedostamisvoimiaan. Luonnontiede perustuu kokeisiin ja havaintoihin, joista eliminoidaan kaikki subjektiiviset vaikutelmat. Hengentieteessä sen sijaan vastaavaa erotusta kohteen ja tiedostajan välillä ei ole. Ihmisen täytyy ensin tietoisuudessaan kehittää tarvittavat ominaisuudet, joiden avulla tiedostettavat sisällöt voivat ilmetä. Ihmisen täytyy oppia kärsivällisesti odottamaan ja saavuttaa vaadittava kypsyys korkeampien todellisuuden tasojen tiedostamiseen.

1. Grundlinien einer Erkenntnistheorie der Goetheschen Weltanchaung.

Tämä essee on kirjoitettu Jyväskylän yliopiston filosofian opintojen osana.

Huomautus 26.8.2005. Katson, että Rudolf Steinerin monissa yhteyksissä esittämä teosofian, teosofisen seuran ja H. P. Blavatskyn arvostelu on suurimmaksi osaksi perusteetonta. Steiner sanoo esim., että teosofia ei ollut kiinnostunut tieteellisestä ajattelusta. Salaisesta opista noin kolmasosa on esoteerisen viisauden opetusten ja tieteen välistä keskustelua. Kirjoitukseen on tehty joitain pieniä korjauksia.

Leave a Reply

Your email address will not be published.