Ajatelmia filosofian laitostumisesta

Minervan Pöllö 1 / 2004

Aikoinaan filosofi nimitys tarkoitti viisasta ja filosofia merkitsi viisauden rakastamista.

Ennen vanhaan filosofi sekä idässä että myös lännessä oli usein viisas ja valaistunut henkilö, joka tiedosti kaiken elämän ykseyden ja ymmärsi suuren kokonaisuuden ja sen olennaiset lainalaisuudet. Tänä päivänä filosofi on usein pelkkä oppinut älykkö, joka on paljon tutkinut ja kirjoittanut, mutta vailla viisautta ja kokonaisvaltaista, varmaa näkemystä elämän ja olemassaolon luonteesta.

Ennen filosofit puhkesivat kukkaan luonnollisesti tai opettaja- oppilasketjujen kautta. Nykyään filosofeja koulutetaan filosofian laitoksissa.

Länsimaisen filosofian nykyinen tila, missä kestävät perustotuudet ovat unohtuneet ja missä vallitsee erilaisten koulukuntien ja ristiriitaisten käsitysten sekamelska, osoittaa, että siltä on viisaus pahasti hukassa.

Nykyisen filosofia oppiaineen suurimpia puutteita on, että sen kautta ei opi paljoakaan elämästä, maailmasta, maailmankaikkeudesta eikä ihmisestä, vaan enimmäkseen vain filosofiasta.

Akateemisen filosofin tietopääoma on yleensä enimmäkseen teoreettista kirjatietoa. Paljoakaan siitä ei ole löydetty elävästä elämästä eikä vahvistettu kokemuksen kautta.

Useimmat nykyfilosofit, näpertelijäfilosofit, ovat nostaneet kädet pystyyn ja luopuneet filosofian suuresta kutsumuksesta nähdä ja ymmärtää suuri kokonaisuus.

Tänä päivänä melkein mitä tahansa kuppikuntaa, jolla on oma menetelmänsä ja joka tutkii suppeita erityiskysymyksiä, voidaan kutsua filosofiaksi.

Laajempi elämän ymmärtämisen pyrkimys lakkaa usein siinä vaiheessa, kun ihminen astuu sisään johonkin modernin filosofian koulukuntaan ja omaksuu sen käsitteet, erityiset ongelmat ja kapean näkökulman.

Monet nykyfilosofit tutkivat pääasiallisesti niin uskomattoman pieniä erityiskysymyksiä, että viisaudesta tai viisauden rakkaudesta puhuminen on naurettavaa ja eräässä mielessä he ovat halventaneet koko filosofia käsitteen.

Tehokkuuden maksimoimiseksi on rajoitettava katsettaan ja keskityttävä pieneen alueeseen, mutta sen hintana on usein tyhmyys suuremmissa asioissa.

Suppeus ja rajoittuneisuus ovat voimaa ja myös valtaa ammatillisesti, mutta henkisen kasvun kannalta se on usein katastrofi.

Monet pieniä erityiskysymyksiä pohtivat tai filosofian historiaan uppoutuneet akateemiset filosofit elävät niin täydellisessä umpiossa, että eivät kykene tunnistamaan oman aikansa merkittävimpiä ja edistyksellisimpiä aatevirtauksia.

Filosofi, jota ei kiinnosta oman erityisalueensa ulkopuolinen ajattelu, kykenee paremmin säilyttämään uskon oman koulukuntansa ja kapean näkökulmansa erinomaisuuteen ja oman filosofisen toimintansa kuvitellun suureen merkitykseen maailman aatteiden ja ajattelun kentällä.

On epäilyttävää, jos ihmisellä on suurempi halu tulla filosofiksi kuin todella ymmärtää elämää ja etsiä totuutta.

Vakavan ajattelijan ensimmäinen kunnia on ajatella itsenäisesti ja riippumattomasti ja etsiä totuutta sen itsensä vuoksi eikä ottaa juurikaan lukuun maallisia hyötynäkökohtia.

Totuus on mustasukkainen rakastajatar, joka ei antaudu sille, joka asettaa muita asioita sen edelle.

Laitostunut filosofi seuraa opettajaansa ja hiihtää jo suureksi osaksi valmiiksi aurattuja latuja. Itsenäinen ajattelija raivaa omat polkunsa ja etsii ja luo uutta.

Joskus filosofiat ovat syntyneet siitä, mitä filosofit ovat ajatelleet, kokeneet, nähneet ja tunteneet. Tänä päivänä filosofia on enimmäkseen vain keskustelua ja tulkintaa aikaisemmasta filosofiasta.

Oppineet tutkivat mitä Nietzsche, Hegel ja Jeesus todella tarkoittivat, mutta he eivät uskalla yrittää saavuttaa sitä hengen paloa ja visiota, mistä käsin he kirjoittivat ja opettivat.

Filosofian tutkija perehtyy hartaasti siihen, mitä joku muinainen filosofi ajatteli, mutta jää usein täysin hämärän peittoon, mitä hän itse ajattelee.

Akateeminen filosofia on suureksi osaksi kirjoja kirjoista ja teorioita teorioista ja tutkimusta ja tulkintoja opeista, jotka toisinaan koskevat elämää ja todellisuutta, mutta useimmiten vain aikansa ja luojansa ajatusmaailmaa.

Akateemisten filosofian opintojen huipentuma on usein melko tyypillinen filosofian professori,
joka tietää valtavasti filosofiasta, mutta ymmärtää säälittävän vähän elämästä, todellisuudesta, ihmisestä, maailmankaikkeudesta ja hengen mysteereistä.

Akateemisenfilosofian suurin vääristymä on, että sille filosofia on useimmiten itsetarkoitus.

Filosofiasta tuli itsetarkoitus, kun filosofia muuttui luovasta ajattelusta akateemiseksi oppiaineeksi
ja siitä tuli elinkeino nokkelille neropateille.

Filosofian harjoittaminen itsetarkoituksena on monien mielestä ja monissa tapauksissa täysin hyödytöntä ja myös koomista toimintaa.

Ammattifilosofeille on luonnollista ja hyödyllistä pitää filosofisia kysymyksiä niin äärimmäisen vaikeina, että niistä pitää loputtomasti keskustella.

Filosofia filosofian itsensä vuoksi sopii hyvin niille, joita todellinen viisaus ei kiinnosta ja jotka eivät siitä usein mitään haluakaan tietää.

Akateeminen filosofia on usein onttoa ja ulkokohtaista. Tärkeämpää on monta kertaa se, että näyttää ulospäin viisaalta ja osaa keskustella filosofiasta, kuin että olisi omaperäinen näkemys, uutta sanottavaa, kuunteleva yleisö ja todellista annettavaa filosofialle ja ihmiskunnalle

Filosofia harjoittaminen pelkästään filosofian itsensä vuoksi voi pahimmillaan johtaa nihilismiin, vieraantumiseen ja henkiseen apatiaan.

Filosofian ei pitäisi jäädä pelkäksi teoriaksi, vaan johtaa elävään totuuteen, perimmäiseen todellisuuteen ja toimintaan!

Moraalifilosofia on moraalitonta, jos se ei johda rakentaviin ajatuksiin ja hyviin tekoihin.

Filosofian opiskelun tarkoituksena ei pitäisi olla, että se johtaa ihmisen hyödyttömien, järjettömien ja ratkeamattomien filosofisten ongelmien labyrinttiin, vaan sen pitäisi ennen kaikkea antaa hänelle valoa, ymmärrystä ja syvää näkemystä.

Riippumaton ajattelija

Minervan pöllö 4 / 2003

Filosofian opetuksessa painotetaan itsenäistä ja riippumatonta ajattelua. Akateeminen filosofia on kuitenkin raskaasti filosofian historiaan ja koulukuntiin sidottua ja kaavoihin kangistunutta niin että korkeakoulufilosofin ajatukset turhan harvoin lähtevät vapautuneesti lentoon.

Moni taipuu ja tinkii totuuden etsinnästä, typistää ajatteluaan ja tukahduttaa luovuuttaan hallitsevien ajattelutapojen paineessa ja menestyksen ja hyväksynnän tarpeessaan.

Elämässä pitää olla tilaa ajatteluun ja ihmettelyyn vapaana koulukunnista, akateemisesta tärkeilystä ja tulosmittauksesta.

Vain heikko mieli antaa oppilaitosten koulutusohjelmien ja opettajien käsitysten kahlita ja hallita omaa ajatteluaan ja estää sen omaehtoisen kehittymisen ja kukoistamisen.

On joskus epämukavaa ajatella toisin kuin useimmat muut ympäristössä. Mutta toisaalta on vapauttavaa ajatella itsenäisesti ja ahdistavaa myötäillä toisia.

Totuuden etsijän tärkeimpiä hyveitä on lahjomaton mieli.

Filosofian opiskelijan on opittava elämään vailla varmuutta kunnes sitä mahdollisesti löytyy.

Avoin ja kiintymätön mieli estää eksymisen käsitemaailmaan.

Pysyäksemme kehityksen kyydissä meidän on ajoittain tarkistettava mielipiteitämme, luovuttava vanhentuneesta ja hyödyttömästä tiedosta ja hahmotettava asioita kokonaan uudelleen.

Viisas luottaa ensisijaisesti omaan ajatteluunsa ja kokemukseensa. Keskinkertaiset lainaavat oppia ja tietoa toisilta.

Mitä vähemmän uskomme auktoriteetteja, sitä vahvemmaksi kasvaa oma ajattelumme ja henkinen voimamme.

Jos emme kykene löytämään viisautta sisältämme, se merkitsee, että viisautta ei ole missään muuallakaan, tai sitten että olemme tyhmiä.

Totuuden etsijän tulee olla riippumaton ja itsenäinen ja pyrkiä saavuttamaan suora yhteys itse totuuden lähteeseen.

Ihminen ajattelee rehellisesti ja totuudellisesti kun hän on yksin yhteydessä maailmankaikkeuden luovaan älykkyyteen ja energiaan, poissa kilpailun, kunnianhimon ja sovinnaisen tiedon vaikutuksesta.

Jos arvostaisimme, vaalisimme ja kasvattaisimme enemmän omaa sisäsyntyistä viisauttamme meidän ei tarvitsisi ottaa niin vakavasti monien tieteenalojen korkeimpia auktoriteetteja, uskontoja ja filosofioita.

 

Elämän filosofia

Minervan pöllö 3-4 2004

Vaikka monet ajatuksen tiet on jo kuljettu, filosofia on vielä mahdollista, koska elämä on yhä mysteeri.

Ne akateemiset filosofit, jotka haluavat tehdä selkeän pesäeron elämän filosofiaan, ovat kai sitten kuoleman filosofeja.

Filosofialla, joka kokonaan sulkee pois näkymättömän, tuntemattoman ja henkisen, on tylsistyttävä ja ikävystyttävä vaikutus. Se ei tue eikä kannusta ihmissielun kasvua kohti valoa ja äärettömyyttä.

Elämää voi parhaiten tutkia elämällä. Elämän salaisuudet paljastuvat asteittain ihmisen tietoisuuden kehityksen ja laajentumisen kautta.

Se, joka vain lukee vain kirjoja, on pelkkä kirjanoppinut.

Viisaus on enemmän tietoisuuden tila (ja siitä syntyvä oikea toiminta) kuin suuri oppimäärä aivolokeroissa.

Teoreettinen filosofi pitäytyy teoreettiseen, arkaan ja haaveelliseen totuuden lähestymiseen. Viisauden rakastaja haluaa tuntea totuuden joka solullaan.

Kun akateeminen filosofi alkaa puhua arvoista, niistä ehtii usein vielä nähdä vilauksen kun ne katoavat kovaa vauhtia kauas horisonttiin.

Jos arvot olisivat todella arvossa, filosofit eivät saivartelisi niin paljoa, vaan ajattelisivat enemmän mistä tänään kannattaa ja pitää puhua.

Ihminen, joka toteuttaa arvoja, on usein suurempi filosofi kuin filosofi, joka vain pohtii niitä.

Vakavan ajattelijan on huolehdittava mielensä hygieniasta, ts. pidettävä se puhtaana turhista filosofisista kysymyksistä niin että se voi olla vastaanottavainen todellisuudelle ja nähdä olennaisen.

Akateemiset filosofit pyrkivät selvyyteen ja ratkovat hiki päässä filosofisia ongelmia. Viisaat palvelevat ja valistavat ihmiskuntaa gnostisen tiedon varmuudesta ja heidän henkensä ylenpalttisesta loistosta ja rikkaudesta käsin.

Elämän filosofin toiminta on sotaa apatiaa ja nihilismiä vastaan ihmisen henkisen kasvun, vapauden ja vastuun puolesta.

Logiikka, filosofia ja viisaus

Minervan pöllö 3 / 2003

Jos ihminen lausuu tänä päivänä ääneen, että hän etsii totuutta, viisautta tai Jumalaa, se herättää useimmiten naurua.

Sanotaan, että viisautta on vain viisauden etsiminen ja että vain typerys voi väittää viisauden saavuttaneensa. Mutta hölmöähän on etsitä sellaista mitä ei voi koskaan saavuttaa.

Ennen filosofia käsitteli totuutta, todellisuutta, tietoa ja viisautta. Nykyään filosofia käsittelee enimmäkseen vain itseään.

Filosofien ammatillinen intressi on keksiä filosofisia ongelmia ja tehdä asiat monimutkaisiksi, jotta filosofoitavaa riittäisi.

Kohtuullinen määrä filosofiaa selkiinnyttää ja rikastuttaa ajattelua, suurempi annos kietoo mielen pohjattomiin filosofisiin ongelmiin.

Hyvä filosofi pyrkii selkeyteen ja yksinkertaisuuteen. Huono filosofi mutkistaa selkeitä asioita.

Sellainen filosofia (kuten myös uskonto) puhuttelee ja tekee vaikutuksen, jolla on paljon yhtymäkohtia elämänkokemustemme kanssa.

Koska maailma on niin älytön paikka, on kysyttävä, voiko sitä täysin ymmärtää järjen avulla?

Useimmat filosofian ongelmat ja ratkaisut esiintyvät vain filosofien päissä ja heidän kirjoittamissaan kirjoissa ajattelun akrobatiana eikä niillä ole suurta käytännön merkitystä.

Filosofien suurin uskottavuusongelma on siinä, että heidän käyttämänsä kieli, sanat ja käsitteet luovat suurimman osan niistä asioista, joista he puhuvat.

Filosofiset ongelmat heräävät silloin kun oppia alkaa vertaamaan todellisuuteen.

Totuudet, jotka liikuttavat vain oppineita ja älykköjä, ovat tuskin yleispäteviä ja todella merkittäviä.

Filosofiaa luonnehtii ajattelun vapaus. Jokainen filosofi onkin, kuten filosofian historia osoittaa, ajatellut totuuden haluamallaan tavalla.

Filosofeilla on hämmästyttävä itserakas kyky uskoa, että juuri heidän järjestelmänsä kuvastaa uskollisesti todellisuutta ja tosiasioita, että se on muuta kuin pelkkä ajatuskokeilu.

Kaikki filosofit ovat yrittäneet sanoa miten asiat ovat, mutta näyttää siltä, että he sanoivat vain mitä ajattelivat.

Useimmat suuret ajattelijat ovat olleet myös suuria erehtyjiä.

Filosofi, joka ajattelee, että hänen oppinsa on enemmän kuin vain eräs näkökulma maailmaan, on typerys. Useimmat filosofit ovat ajatelleet juuri siten.

Mitä eheämpi ja ristiriidattomampi filosofinen järjestelmä, sitä repivämpi ristiriita vallitsee elämän monimuotoisuuden ja monitulkintaisuuden kanssa.

Parhaassa tapauksessa filosofia on ikkuna maailmaan, joka paljastaa sen salaisuuksia ja ulottuvuuksia ja rohkaisee etsimään lisää viisautta. Pahimmassa tapauksessa filosofia luo oman maailmansa niin että filosofisen järjestelmän rajoista tulee sen lumoissa olevan mielessä maailmankaikkeuden rajat.

Kysy akateemiselta filosofilta mikä on totuus, niin hän kertoo sinulle totuuden määritelmän. Elävästä totuudesta ja todellisuudesta hän ei tiedä enempää kuin tavallinen ihminen.

Huolimatta kaikista erinomaisista menetelmistään ja apuvälineistään, kuten tieto-oppi ja oikea päättely, filosofit eivät ole löytäneet maailmankaikkeudesta juurikaan uutta tietoa.

Nykyfilosofi ei tiedä elämästä enempää kuin kadunmieskään. Usein hän tietää vain jotain äärimmäisen kiistanalaista itse tietämisestä.

Filosofien yritys löytää kaikelle tiedolle varma ja vakaa perusta näyttää toivottomalta hankkeelta. Useimmat heidän tieto-oppinsa osoittavat, että tieto voi olla varmaa ja täsmällistä vain kun todellisuutta vääristetään, typistetään ja kaavamaistetaan.

Saadakseen täsmällisen tiedon tarkasti määriteltyä, filosofit yleensä supistavat tiedon lähteitä, vaikka dataa tulee kaikista ihmisen fyysisistä ja psyykkisistä kanavista.

Filosofia on enimmäkseen perusteluilla ja argumenteilla ryyditettyjä mielipiteitä.

Tieto-oppi eli epistemologia on usein vain kosmetiikkaa, jonka avulla filosofi antaa mielipiteilleen, joita hän kutsuu tiedoksi tai arvoiksi, jälkikäteen rationaaliset perustelut.

Ensin elämän kokonaisuudelle tehdään vivisektio, tämän jälkeen analysoidaan osasia ja mietitään minkä periaatteen mukaan osaset liittyvät toisiinsa. Lopuksi näistä mielivaltaisesti irrotetuista palasista yritetään rakentaa tuntemamme maailma. Tätä koetun maailman purkamista ja uudelleen kokoamista kutsutaan nykyään myös filosofiaksi.

Emme ehkä koskaan saa selville mitkä koetun maailman ominaisuudet kuuluvat itse maailmaan ja mitkä ihmisen tietoisuuteen. Kaikki on yhteen kietoutunutta.

Jos mielen ja maailman välinen suhde on täsmällisen tutkimuksen ja ymmärryksen tavoittamattomissa, silloin filosofien luomilla tieto-opeilla on vain ajatusleikkien arvo.

Puhdas järki, logiikka ja saivartelut argumenteilla ei usein ole muuta kuin terveen järjen halveksimista ja järjestelmällistä sisäisen intuitiivisen viisauden tuhoamista ja tukahduttamista.

Mitä ankarampi logiikka, usein sitä kummallisemmat johtopäätökset.

Silloin kun premissit ovat väärät, logiikka johtaa vain yhä syvemmälle harhaan

Silloin kun ajattelun apuväline, logiikka, vaatii huomion, itse ajattelu jää pakostakin kehittymättömäksi ja asioiden ymmärtäminen kärsii.

Pinnallinen ja heikkolaatuinen tieto turruttaa ihmisen henkisesti.

Kun mieli keskittyy näkyvään maailmaan ja ulkonaiseen tietoon, ihminen tulee kuuroksi sisäiselle äänelle, joka kuiskii hänelle korkeammasta tiedosta.

Viisauden jano katoaa saadessamme älyllisen maailmankuvamme valmiiksi.

Oppinut filosofi ottaa sanat vakavasti. Luova ajattelija ottaa elämän vakavasti ja pitää sitä ajattelun mittana.

Syvempi käsitys elämästä ja todellisuudesta voi syntyä vain syvemmän henkisen kokemuksen myötä.

Kokemuksessamme on enemmän viisautta kuin yhdessäkään filosofian oppikirjassa.

Nykyfilosofi pohtii innolla pieniä kielellisiä ja käsitteellisiä kysymyksiä ikään kuin ne olisivat maailmankaikkeuden syvimpiä salaisuuksia.

Mitä kapeampi näkökulma, sitä helpompi on filosofoida.

Silloin kun kokonaiskuva elämästä kadotetaan, sofistiikka ja irrationaalisuus pääsevät valtaan.

Irrationaalisuus esiintyy usein rationaalisuuden valepuvussa.

Sydämettömän logiikan seuraus on kylmä ja epäinhimillinen maailmankuva.

Todellisuus ei näyttäydy täydessä laajuudessaan. Havaitsemme pääasiassa vain asioiden pinnan. Mutta henkiset tuntosarvemme ulottuvat syvyyteen.

Elämän suurten kysymysten ratkaisemiseen tarvitaan muutakin kuin kunnianhimoa, ylimielisyyttä, nokkeluutta, moukari ja rautalankaa.

 

Jumala vai usko?

Vartija 1 / 05

Usko Jumalaan on merkki siitä, että ihminen ei ole löytänyt Jumalaa.

Monet kristillisyyden muodot tukevat käytännössä sovinnaisuutta, elämätöntä elämää, onnen lykkäämistä ja inhimillisten tarpeiden tukahduttamista tuonpuoleisen, yliluonnollisen pelastuksen harhan varjolla.

Luonnolliset vaistot ja tarpeet pakottavat meidät elämään tässä maailmassa, löytämään elämästä iloa ja tyydytystä. Jos kiellämme elämän perusvaistoja, alamme voida huonosti.

Usko persoonalliseen Jumalaan on uskoa puolueelliseen Jumalaan, joka auttaa niitä jotka tuntevat hänet ja palvovat häntä ja ovat läheisessä suhteessa häneen.

Vanhan testamentin Jahve muistuttaa diktaattoria, johon on uskottava ja jota on jatkuvasti ylistettävä ja toteltava, jotta hän pysyisi hyvällä tuulella eikä räjähtäisi raivoon ja antaisi esimakua helvetistä.

Nykyään, uuden tiedon ja kokemuksen valossa, pitäisi luoda kokonaan uusi Jumala, eikä hyväksyä sitä muinaista Jumalaa, joka on syntynyt pelosta ja taikauskosta ja luotu tiedostamattomasti.

Ikuisuuden kaipuu on usein vain kaunisteltu nimitys sille, että ihminen on pettynyt ja tyytymätön elämäänsä.

Maailmankaikkeuden syvyyden ja salaperäisyyden edessä voi tuntea hartautta ilman Jumala käsitettäkin.

Sama henki ja sama Jumala asuvat niin uskovaisissa kuin ateisteissakin, niin kristityissä, muslimeissa kuin hinduissakin.

Jumala on kaikkialla ja kaikilla on enemmän tai vähemmän välitön, suora yhteys Jumalaan, tai sitten ei ole mieltä puhua Jumalasta lainkaan.