Timo Juhani Viitala

Katkelmia sisäiseltä tieltä 15

Teosofi 2 94

Joogan avulla voimme herättää itsessämme henkisiä voimavaroja ja kykyjä, jotka muutoin koituisivat osaksemme vasta paljon myöhemmin, myöhemmässä iässä tai myöhemmissä jälleensyntymissä. Henkistä tietä seuraamalla me yksinkertaisesti nopeutamme omaa kehitystämme. Miksi tyytyisimme etenemään ihmiskunnan suurten joukkojen hidasta ja mutkittelevaa kehityksen polkua? Eikö ole kaikkien yhteinen etu, että saavutamme kehityksen tarkoituksen niin nopeasti kuin mahdollista?

Elämän poluilla meillä on kaikilla pohjimmiltaan samat mahdollisuudet, koska tietoisuus on yksi ja elämä on yksi. Kenelläkään ei periaatteessa voi olla sellaisia lahjoja tai kykyjä, joita jollain toisella ei myös voisi olla. Kysymys on korkeintaan ajallisesta kehityksestä jälleensyntymisten kautta.

Tietoon pyrkivä ihminen kerää jatkuvasti lisää omaan aittaansa. Viisautta etsiessämme meidän on kuitenkin usein heitettävä pois sekin mitä meillä on.

Jumalallinen viisaus sarastaa kun inhimillinen ulkoisista lähteistä koottu tieto hylätään.

Valaistuksen jano katoaa saadessamme älyllisen maailmankuvamme valmiiksi.

Ainoastaan todellisuus on kiinnostava, elävä henki ja sen syvyydet. Filosofioiden ja uskontojen tulisi johdattaa sen tuntemiseen eikä kahlehtia mieltämme kuolleilla käsitteillä, dogmeilla ja teorioilla.

On pelkästään itseluottamuksen puutetta, että punnitsemme mahdollisuuksiamme menneisyytemme ja kasvuympäristömme mukaan. Meillä on ne rajat, jotka itsellemme asetamme.

Uudistumisen ensimmäinen ehto on että uudistamme ajatuksemme.

Henkisellä tiellä ratkaisevaa on omaksuttu elämäntapa, eivät hetkelliset innostuksen puuskat. Vain se, jolla on pitkäjänteisyyttä, voittaa.

Psyykkisen energiansa kanavoiminen hyödylliseen ja arvokkaaseen päämäärään, siinä on koetinkivi. Monet omaavat suuren elämänvoiman ja kyvykkyyden mutta ilman epäitsekkyyttä ja uhrivalmiutta se ei johda lähimmäisten palveluun eikä jumalaisen suunnitelman edistämiseen, vaan kiertyy heidän oman napansa ympärille.

Parempi tunnollisuus henkisessä pyrkimyksessä ja tinkimättömyys itsekieltäymyksessä kuin suuret lahjat. Lahjakkuus tekee näet helposti ylpeäksi. Kun olemme aina tietoisia omista rajoituksistamme emme niin helposti lankea itserakkauden kiusaukseen. Tällöin meidän on helpompi muuttaa painopistettä itsestämme Jumalaa kohti ja toisten auttamiseen.

Ehkäpä tarvitsemme joskus luonnotonta ja askeettista elämää löytääksemme luonnollisen ja luomattoman henkisen olemuksemme.

Aistien ilot koskettavat vain osaa ihmisestä, henkiset ilot sen sijaan koko ihmistä. Tämän vuoksi aistikokemuksiin suuntautunut elämä ei voi antaa meille kestävää tyydytystä. Henkinen elämä taas antaa vastauksen syvimmille kaipuillemme, joiden avainsanat ovat ykseys ja rakkaus. Tämä toteutuu sekä yksinäisessä suhteessamme jumalallis-henkiseen maailmaan että suhteissamme maailmaan, toisiin ihmisiin ja luontoon.

Itsekieltäymyksen filosofia: kaikki se elämä, jota me emme elä, jää meihin säästyen tulevaisuuden ja pahojen päivien varalle.

Oikea elämä ei ole vain sitä, että täysillä nautimme siitä minkä kerkiämme, vaan se on myös sitä, että kiellämme itsemme ja kannamme ristiämme.

Onko meidän kiellettävä aistillinen ihminen, jotta hengellinen eläisi ja voittaisi?

Huvitukset antavat meille parhaassa tapauksessa piristysruiskeen, joiden vaikutus on kuitenkin lyhytaikainen. Ne eivät myöskään kasvata henkisiä voimavarojamme. Mietiskely taas kasvattaa niitä ja parantaa elämämme laatua pitkällä tähtäimellä. Kumman siis valitset?

Kun sanomme joutavalle ajanvietteelle ei, tämä muuntaa ja kirkastaa tietoisuutemme!

Mitkään hengelliset tai okkulttiset kokemukset eivät ole niin tärkeitä kuin mielen selkeys, kirkkaus, rauha ja hiljaisuus.

Luopuessamme sellaisten aineellisten ja sosiaalisten etuisuuksien tavoittelemisesta, jotka eivät ole välttämättömiä, saamme lisää tilaa ja aikaa henkisyyden harjoittamiseen tullaksemme sitä kautta positiiviseksi muutosvoimaksi maailmassa.

Kun karsimme pois turhia asioita ja tarpeettomia menoja, meille jää enemmän aikaa henkisen elämämme syventämiseen ja henkisen todellisuuden kokemiseen. Tässä on yksinkertaisen elämäntavan arvo.

Eräs ihmisen korkeammista kutsumuksista on olla tekemättä mitään.

Kun astumme hiljaisuuden keskukseen, koko olemuksemme täyttyy uudella ja puhtaalla elämänenergialla, saamme uutta voimaa kaikkeuden äärettömistä energiavarastoista.

Muuttamalla elämäämme epäitsekkään palvelun suuntaan itsekäs ja itsekeskeinen persoonallisuus muuttuu vastuulliseksi ja myötätuntoiseksi.

Kun hylkäämme erillisen ja itsekeskeisen minän elämän, maailmankaikkeuden elämä korvaa sen.

Kun oma nimi ja oma minä eivät enää merkitse mitään, kun menestys, onni tai valaistuksen saavuttaminen ovat yhtä merkityksettömiä, on mieli riittävän tyhjä ja puhdistunut vastaanottamaan olemisen hiljaisuuden voiman.

Luopumalla menneisyydestä ja tulevaisuudesta, irtautumalla minästä ja kaikesta siihen liittyvästä omistuksenhalusta ja takertumisesta tuntematon sisällämme voi meitä täydesti koskettaa ja liikuttaa ja sen kautta salaperäinen uusi voidaan täydesti ottaa vastaan.

Kun käsitteet polusta, polulla kulkijasta ja vapautumisesta häviävät, tämä on vapautuminen.

Elämän tarkoitus on sen syvyydessä, rikkaudessa ja täyteydessä.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 13

Teosofi 6 1993

Mitä on ihminen? Emme voi määritellä ihmistä ja sanoa mihin hänen rajansa ulottuvat, sillä hän on kaikkeus itse henkisine hierarkioineen.

Kun kaikki tiet näyttävät olevan tukossa, käänny ympäri ja kolkuta sisimpäsi ovea!

Henkinen tie on seikkailu, joka on koettava, mahdollisuus johon on tartuttava – silloin kun haluamme elämältä jotain enemmän.

Totuuden etsijän tulee olla täydellisen riippumaton ja itseensä nojaava. Vain suora suhde totuuden lähteeseen voi paljastaa hänelle totuuden.

Henkiset aatteet ja ihanteet ovat vain omahyväisyytemme naamio niin kauan kuin emme kulje luopumusten, kieltäymysten ja palvelun tietä.

Ihminen on kerjäläinen maailmassa siihen asti kunnes hän löytää Jumalan tai korkeamman voiman ja voittaa maailman vetovoiman.

Sielu on mieltä korkeampi, vapaampi, autuaampi ja jumalallisempi taso.

Sielu, kätkettynä ja keskenkasvuisenakin, on ainoa ihmisessä oleva valaiseva, puhdas, turmeltumaton ja aito henkinen olemus. Se juuri on oppaamme tiellä.

Mielen on lähes mahdotonta olla suorassa suhteessa todellisuuteen. Se värittää aina kaiken oman laatunsa mukaisesti. Teosofisessa kirjassa Hiljaisuuden ääni onkin sanottu: ”Mieli on suuri todellisuuden tappaja. Oppilas tapakoon tappajan”.

Vaikka meditaatio viekin meidät mielen tuolle puolen, se samalla myös laajentaa ja rikastuttaa mielemme toimintaa salaperäisesti.

Yksilöllisen mielemme takaa ja sisältä voimme löytää jumalallisen mielen ja sen suuremman älykkyyden ja voiman.

Puolueeton tarkkaaminen ja meditatiivinen hiljaisuus hävittävät vähitellen egon ja keinotekoisen minärakennelman.

Kun persoonallinen minä on syrjäytetty, sisäisen itsen läsnäolo on täyttä.

On turhaa puhua ihmisille joogasta tai meditaatiosta ennen kuin heissä syntyy aitoa henkistä janoa, ennen kuin heistä tulee todellisia etsijöitä ja ennen kuin he ovat valmiit luopumaan materialistisista käsityksistään, itsekeskeisistä asenteistaan ja tunnustamaan henkiset arvot.

On turha puhua ihmisille henkisyydestä ennen kuin heille kehittyy aitoja henkisiä tarpeita kuten tarkoituksen tarve, kauneuden tarve ja hiljaisuuden kokemisen ja pyhän tuntemisen tarpeet.

Sisäisellä tiellä ihmisen kaikki keskeiset psyykkiset ja henkiset voimat ja voimavarat kehittyvät, ihanteellisessa tapauksessa mahdollisimman tasapuolisesti: rakkauden voima, tahdon voima, äly ja intuitio. Sielun vaikutusvalta persoonallisuuteen kasvaa. Tämän myötä myös kaikki persoonallisuuden kyvyt saavat lisää pontta.

Henkisen pyrkimyksen hedelmiä ovat suurempi elinvoimaisuus, värähtelytason kohoaminen, keskittymiskyvyn paraneminen, suuremmat sympatian ja rakkauden voimat, luovan älykkyyden kehittyminen, oivalluskyvyn parantuminen sekä lisääntyvät mystisen yhteyden kokemukset.

Henkinen elämä voi olla mystisen ykseyden tavoittelemista. Vain avautumalla sisäisesti ja suoran kokemuksen kautta voimme oppia tuntemaan mitä sellainen itämaistenkin uskontojen lupaama mystinen ykseys voisi tarkoittaa.

Henkisessä tietoisuudessa voimme kokea olevamme syvässä yhteydessä kaikkeen aistimaamme ja kohtaamaamme ja sisäisen avaruuden kautta näkymättömän maailman asioihin.

Sitä mukaa kun auramme pyrkimyksen, meditaation ja palvelun tuloksena puhdistuu ja laajenee, alamme tuntea ja kokea maailmaa aivan uusista ulottuvuuksista käsin.

Mietiskelyn kautta voimme tuntea näkyvän maailman takana olevan henkisen maailman.

Mietiskelyn kautta voimme tulla välikappaleeksi, jonka kautta jumalallinen valo, rakkaus ja tahto virtaavat maailmaan.

Yksin ollessamme voimme olla syvimmin tietoisia itsestämme sieluina, puhtaana, persoonattomana tietoisuutena.

Sisäinen muuntuminen ja henkistyminen tapahtuvat parhaiten yksinäisyydessä. Silloin voimme olla suorassa syvässä suhteessa henkiseen lähteeseemme ja vastaanottaa täydesti siitä laskeutuvia puhdistavia, muuntavia, lunastavia ja valaisevia energioita.

Yksinäisyydessä tietoisuus voi helpoiten suuntautua sisäänpäin, koska läsnä ei ole mitään, johon se välttämättä voisi tai haluaisi kiinnittyä.

Täysi ja varaukseton yksin oleminen hävittää egon, ja samalla häviää siihen helposti liittyvä yksinäisyyden tunne.

Kun kykenemme olemaan täydesti ja varauksettomasti yksin, kykenemme olemaan myös täydesti ja varauksettomasti yhdessä.

Yksin oleminen kasvattaa meitä voimassa ja rakkaudessa jotta voisimme olla syvemmin ja täydemmin yhdessä.

Usein fyysinen yhteys erottaa ja erossa olo yhdistää meidät vaikka kuvittelemmekin päinvastaista.

Rakkaus ja myötätunto ilman kiintymystä ja pyyteitä heräävät universaalin rakkauden koskettaessa meitä.

Toinen ihminen voidaan aidosti kohdata siinä hiljaisuudessa, jonka täyttää sielumme säteilevä läsnäolo.

Persoonallinen minä rakastaa aina joitakin ihmisiä ja toisia taas ei. Henkinen minä taas voi rakastaa kaikkia tasapuolisesti.

Henkisellä tiellä rajoittunut ja takertuva rakkaus muuttuu rajoittumattomaksi rakkaudeksi.

Ihmisten väliset suhteet, joissa kiintymykset, pyyteet ja itsekkyys hallitsevat, eivät jätä toiselle ihmiselle sijaa olla oma itsensä. Pyyteetön sielullinen suhde sen sijaan antaa toiselle täydellisen vapauden ja riippumattomuuden.

Lähimmäisen rakkaus ei ole vain sitä, että autamme heitä heidän henkilökohtaisten tarpeidensa tyydyttämisessä. Se on yhtä usein myös sitä, että opetamme heitä jalostamaan niitä.

Ymmärtäkäämme itsemme ajattomana tietoisuutena, joka ei ole milloinkaan syntynyt ja joka ei milloinkaan kuole.

Kaikki ylimääräinen huomio tulevaisuuttamme tai menneisyyttämme kohtaan vähentää tietoisuutemme uudistavaa läsnäoloa ja luovaa voimaa nykyisyydessä.

Meidän on ylitettävä aineellinen ja aistittava ja saavutettava henkinen ja transkendentti. Sitten voimme kokea henkisen ja aineellisen yhtenä jakamattomana kokonaisuutena.

Mitä enemmän henkisen opettajan ympärillä on tietämättömyyttä, sitä vähimmin avuin hän voi saada arvostusta ja seuraajia.

Viisaimman henkisen opettajan luokse oppilaat eivät enää palaa.

Viisaan mielentyyneyttä ei voi järkyttää mikään sisäinen tai ulkoinen asia. Mikäli näin tapahtuisi, se merkitsisi, ettei hän eläisi perimmäisessä todellisuudessa, vaan edelleen ilmiömaailmassa.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 16

Teosofi 3 1994

Kun auramme laajenee ja elämänenergiamme kasvaa riittävän monivivahteiseksi ja runsaaksi, kykenemme sympaattiseen yhteyteen yhä useampien ihmisten kanssa. Erilaisuus ei enää ole este.

Korkein energia sisältää itsessään kaikki alemmat laadut, sillä ne ovat siitä eriytyneet. Tämän vuoksi se, joka pysyy Yhdessä, saavuttaa myös monet, ja joka pysyy Jumalassa saavuttaa ihmisten sydämet.

Ei voi olla täyttä yhteyttä Jumalaan ilman älyä, joka erottaa näennäisen todellisesta, ilman rakastavaa ja myötätuntoista sydäntä ja voimakasta tahtoa, joka on yhteneväinen jumalallisen tahdon kanssa.

Maallinen ihminen samastaa luonnostaan arvokkaat asiat niihin, jotka tuottavat nautintoa tai iloa. Totuutta tulisi kuitenkin etsiä vain sen itsensä vuoksi.

Monet tutkivat henkisiä asioita kuin siat, jotka etsivät makupalaa.

Jumalyhteyttä tulisi vaalia yhtä hartaasti kuin meidän tulisi olla välinpitämättömiä maallisia asioita kohtaan.

Kärsimys, jonka koemme irtautuessamme maallisista kiintymysten kohteista, on saman verran iloa tulevina päivinä.

Kun kiintymyksemme aineellisiin asioihin vähenee, vapautuu suuri määrä energiaa. Energia, joka on vapautettu kohteistaan, palaa alkulähteelleen, se yhdistää meidät perimmäiseen.

Sisäisen jumaluuden löytämistä voidaan verrata siihen, että saisimme osaksemme kiihkeästi rakastamamme ihmisen sydämen. Se täyttää syvimmät kaipuumme.

Henkisen tien kulkija pyrkii elämään sielunsa voimakentässä ja valossa.

Tarvittaessa etsijä on valmis läpikäymään mitä tahansa kärsimyksiä ja kieltäymyksiä uudistaakseen yhteytensä korkeimpaan, saadakseen takaisin inspiraation ja ilon.

Mietiskely on ennen kaikkea henkiseen todellisuuteen suuntautuvien vastaanottavien mielentilojen kehittämistä. Hiljaisuus on kanava, jota myöten jumalallinen voi laskeutua inhimilliselle tasolle.

Vastaanottavuus ja herkkyys henkisille virikkeille kasvaa hiljaisuudessa.

Runolliset, intuitiiviset, hartaat ja luovat mielentilat heräävät hiljaisuuden perustalta.

Vetäytyminen hiljaisuuteen voi olla portti pyhän kokemiseen.

Luonnossa oleminen, hiljaisuus ja pyhien kirjojen viisaus auttavat meitä rakentamaan olemuspuoliamme niin että ne kykenevät yhä paremmin heijastamaan jumalallista valoa.

Ilman mielen hiljaisuutta emme kykene todella kohtaamaan muita ihmisiä.

Ihmisten välillä ei vallitse todellista suhdetta elleivät he kykene saavuttamaan keskinäistä harmoniaa ja yhteyttä hiljaisuudessa.

Egon tasolla toinen ihminen harvoin kohtaa toista. Sielun ja sen hiljaisuuden tasolla tämä tulee mahdolliseksi.

Ystäviämme ovat ne, jotka kykenevät kuuntelemaan hiljaisuuttamme ja jotka paljastavat meille oman hiljaisuutensa.

On mahdotonta luoda syviä ja merkityksellisiä ihmissuhteita ennen kuin itsessämme on syvyyttä.

Rakkaus saavuttaa suurimman voimansa kun siihen ei ole sekoittuneena itserakkautta.

Henkinen rakkaus, joka syntyy mietiskelyn hiljaisuudesta, on avarampaa ja korkeampaa kuin rajoitettu persoonallinen rakkaus kiintymyksineen.

Viisas sovittaa aina oman toimintansa maailmankaikkeuden toimintaan ja oman tahtonsa maailmankaikkeuden tahtoon. Hän toimii yhteistyössä suuren kokonaisuuden kanssa ja saavuttaa näin vähimmin ponnistuksin vaikuttavia tuloksia.

Mitä syvempi on tietoisuutemme universaalista elämästä, sitä vähemmän meidän täytyy usein käyttää tahtoa ja voimaa toimintaamme. Me yksinkertaisesti annamme maailmankaikkeuden vaikuttaa kauttamme. Työskentelemme samassa rytmissä sen kanssa. Yhdistämme oman tahdomme kokonaisuuden tahtoon. Avaudumme henkisen virtauksen välittömyydelle ja spontaanisuudelle.

Voimme käyttää voimaa ja tahtoa päämäärämme saavuttamiseksi. Tällöin saatamme voittaa tehokkuudessa, mutta häviämme luovuudessa. Voimme myös mietiskelyn avulla edetä kohti tietoisuutemme ydintä ja viisaasti toimia vasta tästä selkeästä tyynestä tietoisuudesta käsin.

Siinä, missä ei enää ole pyrkimystä persoonallisella tasolla, rauhasta ja hiljaisuudesta voi syntyä laadullisesti korkeampi toiminta.

Hengen teot voivat syntyä pakottomasti puhtaasta persoonattomasta hiljaisuudesta, ilmaisun ilosta tai palvelemisen halusta.

Maallisen minämme kyvyt voivat kukoistaa täydesti yhteydessä henkiseen perustaansa ja lähteeseensä.

Hyvä tapa väistää pahaa on pitää mielensä työssä ja keskittyneenä. Paha sikiää helposti keskittyneisyyden ja henkisen päämäärän puuttumisesta.

Yksi pisara viisautta, jota nöyränä arvostaa ja jota pyrkii käytännössä toteuttamaan, on parempi kuin laaja tietomäärä, joka on hankittu vain uteliaisuuden tyydyttämiseksi.

Hengen koulussa ajatukset, jotka eivät liity edistykseen ja käytäntöön, ovat lähes yhtä arvottomia kuin teot ilman ajatuksia.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 17

Teosofi 4 1994

Jumala on usein ihmisten korvike. Tämä ei kuitenkaan tee hänestä epätodellista.

Näkymätön ja huomaamaton on Jumalan läsnäolo maailmassa.

Jumala houkuttelee meidät luokseen kätkemällä itsensä.

Jumalaa voimme lähestyä vain kiellon avulla, hylkäämällä kaiken, joka on vähemmän kuin Hän. Mikä jää jäljelle, ei voi olla muuta kuin Jumala, jos kuin Hän on olemassa.

Uskonnollinen palvonta ilman arvostelukykyä on vain sokeuden ja tietämättömyyden muoto.

Me emme luo yhteyttä jumalalliseen, me voimme vain uudistaa ja syventää sitä.

Miten voisimme löytää jumalallisuutemme ennen kuin olemme edes löytäneet ihmisyyttämme?

Tarve hiljentymiseen ja mietiskelyyn syntyy havaitessamme oman epätodellisuutemme ja rikkinäisyytemme, havaitessamme, että olemme vain varjo syvimmästä, jumalallisesta olemuksestamme. Todellisia, eheä oma itsemme, voimme olla vain yhteydessä Korkeimpaan.

Passiivinen mielensä hiljentäminen ei aina ole tarpeeksi. Meillä on oltava myös palava kaipaus ja tahto Jumalan elävän todellisuuden tuntemiseen.

Mikäli haluamme avautua täydesti sisäiselle elämälle meidän on kohdattava ja hyväksyttävä yksinäisyytemme, alastomuutemme ja haavoittuvuutemme. Rakentaessamme yksinomaan vahvaa ulkokuorta usein sulkeudumme samalla myös rikkaammalta ja syvemmältä sisäiseltä elämältä.

Meditaatio ei useinkaan tuo tyydytystä maalliselle minällemme, sillä se tekee meidät paljaiksi ja suojattomiksi. Vasta täysin riisuttuina voimme tuntea korkeimman elävän läsnäolon, sulautua siihen.

Meditaatio leikkaa meidät irti persoonallisuutemme tasosta, sen tunteista, tarpeista ja rajoituksista ja saattaa meidät yhteen sielunenergiamme kanssa. Miten paljon ylös- ja sisäänpäin kuljemmekin, meidän on kuitenkin laskeuduttava takaisin persoonallisuutemme tasolle ja kohdattava sen puutteet ja rajoitukset.

Ihmiset etsivät onnea, mutta kasvavat kärsimysten kautta.

Esteettinen ilo tai uskonnollinen liikutus eivät riitä olemuksemme kokonaisvaltaiseen muuntamiseen ja henkistämiseen. Ne toimivat enimmäkseen vain tunteiden ja mielihyvän alueilla ja jalostavat siten ainoastaan pintasieluamme. Saavuttaaksemme syvemmän muuntumisen ja kirkastuksen meidän on useinkin astuttava kärsimyksen alueelle.

Väistämättömän kärsimyksen hyväksyminen ja alistuminen siihen merkitsee astumista korkeampaan elämään. Meidän tulisi vastaanottaa oikeutettu ja luonnollinen tuska samalla tavalla kuin armo.

Joka ei ymmärrä kärsimyksen tarkoitusta, koettaa torjua sen ja työntää sen poispäin itsestään pakenemalla sitä esim. lisäämällä nautintoja, tai sitten hän katkeroituu siitä. Hän ei vielä osaa käyttää sitä kehityksensä apuna.

Eläminen syvästi tuntemalla on aina parempi vaihtoehto kuin tunteiden vältteleminen tai pakeneminen.

Tuskan hyväksyminen ja täysi kokeminen on tasapainomme kannalta parempi kuin sen torjuminen.

Tuskan hyväksyminen, vastaanottaminen ja kokeminen, tietoinen kärsiminen, voi olla puhdistava prosessi, joka saa persoonallisen minän hellittämään otettaan.

Kärsimys voi luoda meihin tilaa, johon uusi valo voi laskeutua ja uusi ilo voi vakiintua.

Vain ne olemuksemme osat, jotka ovat sidoksissa muotoon ja aistimaailmaan, ovat alttiita kärsimykselle.

Vain persoonallinen minä voi kärsiä. Henki sisällämme ei milloinkaan kärsi.

Kärsimys opettaa tuskan kalvamaa minää etsimään vapautumista, luopumaan, päästämään irti, antautumaan ja palaamaan omaan perustaansa.

Usein peitämme särkyneisyytemme ja ahdistuksemme etsimällä siihen maallista lohdutusta. Vasta kun kannamme haavamme paljaina Jumalan eteen, niihin voidaan sivellä taivaallista balsamia.

Henkisellä tiellä kärsimystä ei kuitenkaan pidä etsiä. Siihen ei pidä hakeutua. Kun meillä on arvoja, ihanteita, unelmia ja tavoitteita, joudumme väistämättä myös kärsimään niiden vuoksi. Joudumme luopumaan niiden vuoksi paljosta. Jos ne ovat hukkuneet määrätyssä elämänvaiheessa, kärsimys ohjaa meitä silloinkin muutokseen.

Kärsimykset jalostavat vain jos kärsimyksellä on tarkoitus tai jos sellainen voidaan löytää.

Taistellessamme ja kärsiessämme jalojen ihanteiden vuoksi liitämme itsemme ikuiseen, yhdistämme itsemme kestäviin arvoihin.

Nähdä kaikki tapahtumat ja käänteet, hyvät ja huonot, samanarvoisina, on vapautusta etsivän sielun asenne.

Jokainen kiintymyksen side sitoo meidät aikaan estäen mielemme liikkeen kohti ajattomuutta.

Meillä on taipumusta toimia mekaanisesti, tavan mukaan. Hengessä ei kuitenkaan vallitse mitään rutiineja.

Kyllästäkäämme itsemme henkisen ytimemme luovalla ja kahleettomalla energialla. Tulkaamme luoviksi.

Energia, joka on tietoisuutemme ja ajattelumme perustana, muuttuu laadullisesti joka hetki. Tähän perustuu elämän tuoreus. Me synnymme ja kuolemme joka hetki uudelleen.

Tämänpäiväisellä ei ole mitään tekemistä eilisen kanssa. Huomista ei ole. Joko nyt tai ei koskaan!

Katkelmia sisäiseltä tieltä 18

Teosofi 5 1994

Ylistäkäämme luojaamme. Hänen kauttaan me olemme, mitä olemme.

Elämä saa meidät usein tuntemaan itsemme hölmöiksi, jotta oppisimme luottamaan Jumalaan emmekä ensisijaisesti omaan järkeemme.

Ainoa rakkaus, jossa emme koskaan jää vaille vastarakkautta, on rakkaus Jumalaan.

Jumalasuhde on ensisijainen, ihmissuhde toissijainen.

Tosi ihmisyys perustuu jumalasuhteeseen, ei siihen että vertailemme itseämme muihin.

Aito yksilöllisyytemme kehittyy ensisijaisesti jumalasuhteen ja vasta toissijaisesti ihmissuhteiden kautta.

Ihmiset ovat usein vääristävä peili, koska he mittaavat meitä vain ulkonaisten asioiden mukaan. Jumala yksin näkee aidon itsemme.

Ihmisten joukossa löydämme lukemattomia tekosyitä olla tekemättä kääntymystä tai parannusta. Jumalan, täydellisen olennon, edessä emme kuitenkaan löydä mitään puolustusta itsellemme.

Elämä on meille annettu jotta voisimme itsekin tulla antajiksi.

Kun olemme vailla ulkonaisia ilon aiheita, meillä on parempi mahdollisuus löytää sisäisiä.

Olemuksessamme on voimia, jotka jatkuvasti pakottavat meitä suuntautumaan ulospäin, etsimään kokemuksia, toimimaan ja tekemään myös asioita, joita emme varsinaisesti tahdo. Sisäisellä tiellä voimme oppia muuntamaan kaikki ulospäin pyrkivät voimat sisäiseksi henkiseksi voimaksi ja valoksi. Meidän tulee oppia pysymään liikkumatta sisäisessä keskuksessamme tehdäksemme vain sitä mitä me todella tahdomme. Pyrimme siihen että kaikista toiminnoistamme tulee tahdonalaisia ja hallittuja ja että elämästämme on riisuttu pois kaikki turha ja harkitsematon energiahukka.

Kun maailmassa ei ole mitään, mikä vetäisi meitä puoleensa, kaikki sisäiset voimamme ja energiamme palaavat alkulähteelleen, missä ne vahvistuvat ja uudistuvat.

Emme voi saavuttaa henkisiä korkeuksia mikäli emme pyri, yritä täysillä, rakasta, keskity, omistaudu tehtävillemme ja uppoudu niihin, ellei meissä ole antaumusta ja intohimoa.

Hengen korkeimmat huiput on valloitettava yhä uudelleen. Ellemme niin tee, elämämme muuttuu jälleen latteaksi ja arkipäiväiseksi. Menneisyyden ponnistelut ja henkiset kokemukset eivät enää riitä kohottamaan elämäämme nykyisyydessä. Omistautumalla, keskittymällä ja uppoutumalla meidän on kohotettava värähtelytasoamme ja tavoitettava ilo, valo, rakkaus ja innoitus.

Välillä olemme heikkoja, välillä voimakkaita, välillä mielemme on kirkas, välillä sumea. Maailmankaikkeus antaa ja ottaa. Meidän ei tule nurkua, vaan sopeutua sen tahtoon ja ohjaukseen. Henkisellä tiellä meidän tulee yhtä enemmän toimia sopusoinnussa suuren kokonaisuuden jaksojen, rytmien ja energioiden kanssa.

Mitä syvemmin tunnemme jumalallisen armon, kosmisen rakkauden, jumalallisen läsnäolon ja täyteyden, sitä tuskallisemmin saamme usein myös tuntea niiden poissaolon, armottoman ja raastavan tyhjyyden.

Jos tänään esiintyy ankaraa henkistä kuivuutta, huomenna voi olla luvassa kirkkautta ja loistoa.

Henkisessä elämässä vaikuttaa tasapainon laki. Mitä syvemmin tyhjyys, ikävystyminen, yksinäisyys ja erossa olemisen tuska meitä raastavat, sitä suloisempina saapuvat pyhän hengen vuodatus ja autuuden balsami.

Älä koskaan määrittele omia rajojasi, sillä eläessäsi hengen koulussa tulet osaksi rajatonta!

Ylimaallista valon ja rakkauden energiaa laskeutuu yllesi kun vähiten sitä odotat.

Syntyessämme armon avulla uudelleen, paranevat kolhut, joita olemme elämän polulla saaneet.

Yksinäisyyden tunteeseen auttaa lääkkeeksi vieläkin syvempi yksinäisyys, jossa emme enää kaipaa ihmisiä, jossa olemisen laajuus ja täyteys voivat täyttää meidät ja aikanaan myös innoittaa meitä.

Yksinäisyys on mahdollisuus olla häiriöttömästi ja syvästi yhteydessä alkuperustaamme.

Yksinäisyys voi olla mahdollisuus tulla todeksi ja syväksi.

Henkinen maanpakolaisuutemme päättyy oman olemisemme sulautuessa korkeimman olemiseen.

Vaietessamme voimme tuntea Jumalan olemisen voiman.

Kun itse emme toimi, voimme tuntea kuinka näkymätön toimii meissä.

Energia, jonka kulutamme joutavaan puheeseen, voidaan kääntää sisäänpäin ja käyttää siltana mielen ja sielun välillä.

Vasta kun olemme oppineet vaikenemaan ja antamaan hiljaisuudelle sijan sydämissämme, tulevat lähimmäisemme kuunteleminen ja täysin tasa-arvoiset ihmissuhteet mahdollisiksi.

Hiljainen mieli on kuin peili, joka heijastaa ympäröivää todellisuutta sellaisena kuin se on.

Henkinen virtaus ylhäältä antaa elämän, rakkauden ja yhteyden toisiin olentoihin. Sitä ilman olemme vain puhuvia olkinukkeja.

Ihminen ei voi luoda yhteyttä toiseen ihmiseen. Jumalan rakastava energia tekee sen.

Mitä kamppailuja olemmekin käyneet ja miten vaikeaksi olemmekin kokeneet voittaa ihmisten välistä epäluottamusta, tämän on täysin merkityksetöntä kun jumalallinen rakkaus virtaa sydämiimme.

Kasvumme ja kamppailumme ovat ehkä jossain määrin näennäisiä, sillä ne koskevat lähinnä vain käyttövälineitämme, ei niinkään sitä mitä me perimmältään aina olemme.

Viisaudella ei ole mitään tekemistä tietomäärän tai oppiarvojen kanssa. Se joko ilmenee kauttamme tai sitä ei ole.

Maailman asiat koskettavat meitä vain ulkoapäin. Vain Jumalalla ja rakastetullamme on pääsy sisimpäämme.

Aistimaailma ei sisällä sellaista läheisyyttä ja koskettavuutta kuin henkinen todellisuus, jonka kanssa olemme välittömästi yhtä.

Henkistä itseämme emme voi tuntea ja tiedostaa sillä tiedostaminen edellyttää aina kaksinaisuutta tiedon ja sen kohteen välillä. Voimme vain elää ja olla tämä itse.

Ulkomaailmasta saatu ilo on osittaista, välillistä ja hetkellistä. Hengestä saatu ilo on välitöntä, täyttä ja ajatonta.

Kaikki päihteet ovat tarpeettomia koska voimme päihtyä ja huumaantua jumalallisesta elämästä ja energiasta.

Elämän murheet ja vastoinkäymiset tulisi ottaa henkisenä koulutuksena.

Pulmat ja ongelmat, jotka polulla kohtaavat meitä, eivät ratkea älyn tietä. Luottamus, rohkeus, omistautuminen ja antautuminen voivat ne haihduttaa.

Hiljaisuuteen vetäytyminen ja meditaatio ovat lääke kaikenlaisiin elämän vaikeuksiin. Toisena tulee aika. Nämä muuttavat lopulta kaiken parhain päin.

Vastoinkäyminen lisää usein henkisiä voimiamme enemmän kuin onnistuminen.

Vahva itseluottamus syntyy vastoinkäymisten voittamisesta.

Joskus meille voi olla hyväksi toimia myös omaa välitöntä etuamme vastaan.

Usein meille on eduksi, että kaipuumme eivät toteudu. Niiden voima jää silloin itsellemme.