Minervan Pöllö 1 / 2004
Aikoinaan filosofi nimitys tarkoitti viisasta ja filosofia merkitsi viisauden rakastamista.
Ennen vanhaan filosofi sekä idässä että myös lännessä oli usein viisas ja valaistunut henkilö, joka tiedosti kaiken elämän ykseyden ja ymmärsi suuren kokonaisuuden ja sen olennaiset lainalaisuudet. Tänä päivänä filosofi on usein pelkkä oppinut älykkö, joka on paljon tutkinut ja kirjoittanut, mutta vailla viisautta ja kokonaisvaltaista, varmaa näkemystä elämän ja olemassaolon luonteesta.
Ennen filosofit puhkesivat kukkaan luonnollisesti tai opettaja- oppilasketjujen kautta. Nykyään filosofeja koulutetaan filosofian laitoksissa.
Länsimaisen filosofian nykyinen tila, missä kestävät perustotuudet ovat unohtuneet ja missä vallitsee erilaisten koulukuntien ja ristiriitaisten käsitysten sekamelska, osoittaa, että siltä on viisaus pahasti hukassa.
Nykyisen filosofia oppiaineen suurimpia puutteita on, että sen kautta ei opi paljoakaan elämästä, maailmasta, maailmankaikkeudesta eikä ihmisestä, vaan enimmäkseen vain filosofiasta.
Akateemisen filosofin tietopääoma on yleensä enimmäkseen teoreettista kirjatietoa. Paljoakaan siitä ei ole löydetty elävästä elämästä eikä vahvistettu kokemuksen kautta.
Useimmat nykyfilosofit, näpertelijäfilosofit, ovat nostaneet kädet pystyyn ja luopuneet filosofian suuresta kutsumuksesta nähdä ja ymmärtää suuri kokonaisuus.
Tänä päivänä melkein mitä tahansa kuppikuntaa, jolla on oma menetelmänsä ja joka tutkii suppeita erityiskysymyksiä, voidaan kutsua filosofiaksi.
Laajempi elämän ymmärtämisen pyrkimys lakkaa usein siinä vaiheessa, kun ihminen astuu sisään johonkin modernin filosofian koulukuntaan ja omaksuu sen käsitteet, erityiset ongelmat ja kapean näkökulman.
Monet nykyfilosofit tutkivat pääasiallisesti niin uskomattoman pieniä erityiskysymyksiä, että viisaudesta tai viisauden rakkaudesta puhuminen on naurettavaa ja eräässä mielessä he ovat halventaneet koko filosofia käsitteen.
Tehokkuuden maksimoimiseksi on rajoitettava katsettaan ja keskityttävä pieneen alueeseen, mutta sen hintana on usein tyhmyys suuremmissa asioissa.
Suppeus ja rajoittuneisuus ovat voimaa ja myös valtaa ammatillisesti, mutta henkisen kasvun kannalta se on usein katastrofi.
Monet pieniä erityiskysymyksiä pohtivat tai filosofian historiaan uppoutuneet akateemiset filosofit elävät niin täydellisessä umpiossa, että eivät kykene tunnistamaan oman aikansa merkittävimpiä ja edistyksellisimpiä aatevirtauksia.
Filosofi, jota ei kiinnosta oman erityisalueensa ulkopuolinen ajattelu, kykenee paremmin säilyttämään uskon oman koulukuntansa ja kapean näkökulmansa erinomaisuuteen ja oman filosofisen toimintansa kuvitellun suureen merkitykseen maailman aatteiden ja ajattelun kentällä.
On epäilyttävää, jos ihmisellä on suurempi halu tulla filosofiksi kuin todella ymmärtää elämää ja etsiä totuutta.
Vakavan ajattelijan ensimmäinen kunnia on ajatella itsenäisesti ja riippumattomasti ja etsiä totuutta sen itsensä vuoksi eikä ottaa juurikaan lukuun maallisia hyötynäkökohtia.
Totuus on mustasukkainen rakastajatar, joka ei antaudu sille, joka asettaa muita asioita sen edelle.
Laitostunut filosofi seuraa opettajaansa ja hiihtää jo suureksi osaksi valmiiksi aurattuja latuja. Itsenäinen ajattelija raivaa omat polkunsa ja etsii ja luo uutta.
Joskus filosofiat ovat syntyneet siitä, mitä filosofit ovat ajatelleet, kokeneet, nähneet ja tunteneet. Tänä päivänä filosofia on enimmäkseen vain keskustelua ja tulkintaa aikaisemmasta filosofiasta.
Oppineet tutkivat mitä Nietzsche, Hegel ja Jeesus todella tarkoittivat, mutta he eivät uskalla yrittää saavuttaa sitä hengen paloa ja visiota, mistä käsin he kirjoittivat ja opettivat.
Filosofian tutkija perehtyy hartaasti siihen, mitä joku muinainen filosofi ajatteli, mutta jää usein täysin hämärän peittoon, mitä hän itse ajattelee.
Akateeminen filosofia on suureksi osaksi kirjoja kirjoista ja teorioita teorioista ja tutkimusta ja tulkintoja opeista, jotka toisinaan koskevat elämää ja todellisuutta, mutta useimmiten vain aikansa ja luojansa ajatusmaailmaa.
Akateemisten filosofian opintojen huipentuma on usein melko tyypillinen filosofian professori,
joka tietää valtavasti filosofiasta, mutta ymmärtää säälittävän vähän elämästä, todellisuudesta, ihmisestä, maailmankaikkeudesta ja hengen mysteereistä.
Akateemisenfilosofian suurin vääristymä on, että sille filosofia on useimmiten itsetarkoitus.
Filosofiasta tuli itsetarkoitus, kun filosofia muuttui luovasta ajattelusta akateemiseksi oppiaineeksi
ja siitä tuli elinkeino nokkelille neropateille.
Filosofian harjoittaminen itsetarkoituksena on monien mielestä ja monissa tapauksissa täysin hyödytöntä ja myös koomista toimintaa.
Ammattifilosofeille on luonnollista ja hyödyllistä pitää filosofisia kysymyksiä niin äärimmäisen vaikeina, että niistä pitää loputtomasti keskustella.
Filosofia filosofian itsensä vuoksi sopii hyvin niille, joita todellinen viisaus ei kiinnosta ja jotka eivät siitä usein mitään haluakaan tietää.
Akateeminen filosofia on usein onttoa ja ulkokohtaista. Tärkeämpää on monta kertaa se, että näyttää ulospäin viisaalta ja osaa keskustella filosofiasta, kuin että olisi omaperäinen näkemys, uutta sanottavaa, kuunteleva yleisö ja todellista annettavaa filosofialle ja ihmiskunnalle
Filosofia harjoittaminen pelkästään filosofian itsensä vuoksi voi pahimmillaan johtaa nihilismiin, vieraantumiseen ja henkiseen apatiaan.
Filosofian ei pitäisi jäädä pelkäksi teoriaksi, vaan johtaa elävään totuuteen, perimmäiseen todellisuuteen ja toimintaan!
Moraalifilosofia on moraalitonta, jos se ei johda rakentaviin ajatuksiin ja hyviin tekoihin.
Filosofian opiskelun tarkoituksena ei pitäisi olla, että se johtaa ihmisen hyödyttömien, järjettömien ja ratkeamattomien filosofisten ongelmien labyrinttiin, vaan sen pitäisi ennen kaikkea antaa hänelle valoa, ymmärrystä ja syvää näkemystä.
