artikeli

Venäjän hyökkäyssota valhe

      Länsimaiden hallitusten virallisten lausuntojen ja medioiden käyttämiä tyypillisiä ilmauksia Ukrainan sodasta ovat ”Venäjän aggressiivinen sota Ukrainaa vastaan”, ”Venäjän aggressio Ukrainaa vastaan”, ”Venäjän hyökkäyssota” ja ”Venäjän laiton Ukrainan valtaus”.             

       Suomessa kaikki poliitikot, turvallisuus asiantuntijat, virkamiehet ja julkisuuden henkilöt kaikki toistavat toistamasta päästyään väitettä Venäjän hyökkäyssodasta. Valtavirtamediat yhtyvät kuoroon eikä niissä esitetä mitään syvällisempiä analyysejä Ukrainan sodan syistä ja taustoista.      

        Hyökkäyssota on määritelty sodan aloittamiseksi, joka tapahtuu ilman itsepuolustuksen oikeutusta.      

      Länsi mediat esittävät, että Ukrainan sota alkoi 2022  Venäjän Ukrainan miehityksestä.  Sota alkoi kuitenkin jo paljon aikaisemmin.  Länsi loi aiheet Venäjän toimille. Vuonna 2014  CIA teki Kiovassa laittoman vallankaappauksen. Presidentti Janukovits ajettiin maanpakoon. Vaaleilla valittu hallitus syrjäytettiin. Valtaan nostettiin Venäjän vastainen uusnatsihallinto, joka kielsi venäjän kielen käytön. Sen ehdottomana tavoitteena oli Naton jäsenyys.  Maa ajautui sisällissotaan. Itä-Ukraina julistautui itsenäiseksi.  Kiovan uusnatsi hallinto aloitti  alueen venäjämielisten etnisen puhdistuksen.

       Presidentin syrjäyttäminen oli laitonta. Myös uusi parlamentti oli laiton. Valtaan nostettiin lännen asettama nukkehallitsija Porosenko, sen jälkeen nykyinen presidentti Zelenskyi. Molemmat ovat vallassa laittomasti.

         Venäjä miehitti Krimin 2014 ja liitti sen itseensä rauhanomaisen äänestyksen perusteella.  Vasta 8 vuotta lännen vallankaappauksen jälkeen Helmikuussa 2022 Venäjä alkoi miehittää muuta Itä-Ukrainaa. Putin ilmoitti silloin, että sotilaallisen eritysoperaation tarkoitus oli puolustaa hallinnon kansanmurhan kohteena olevia venäläisiä, riisua Ukraina aseista ja puhdistaa se natseista.           

          Väite Venäjän hyökkäyssodasta on vale. 

        Sota Ukrainassa alkoi CIAn järjestämästä vallankaappauksesta, ei Venäjän vastauksesta siihen.  

      Venäjä ryhtyi sotilaalliseen operaatioon, joka on laajentunut täydeksi sodaksi, koska Ukrainan Nato jäsenyys ja lännen toimittamat aseet uhkasivat Venäjän turvallisuutta. Venäjälle kyse on puolustautumisesta hyökkääjää vastaan.

        Venäjän hyökkäys oli vastareaktio värivallankumoukseen, joka syrjäytti Moskovan tukeman presidentti Janukovytsin. Venäjä ei tunnusta lännen asettamaa liittohallitusta eikä sen valtaan nostamia presidenttejä.      

               Väite Venäjän hyökkäyssodasta on sotapropagandaa.

         Kyseessä on lännen hyökkäyssota Venäjää vastaan.       

       Yhdysvallat käyttää hyväkseen Ukrainaa suunnitelmassaan vallata  Venäjä.

        Yhdysvaltojen perimmäinen suunnitelma on vallata, valloittaa ja alistaa Venäjä sen määräysvaltaan. Venäjällä on enemmän luonnonvaroja kuin millään muulla maalla ja niiden arvo on mittaamaton. Maa ja kansakunta uhrataan lännen ahneuden alttarille. Voi käydä niin että pian myös Suomea käytetään samalla tavalla hyväksi. Koko ajan uusia askelia otetaan kohti maailmansodan katastrofia.        

Yhdysvaltojen suunnitelma on asettaa ydinohjuksensa Ukrainan rajalle, mistä on ainoastaan viiden minuutin lentomatka Moskovaan ja Kremliin. Tällöin Venäjän keskusjohto ei ehtisi torjua niitä eikä laukaista vastaydiniskua. 

        Ukrainan Nato jäsenyys ja sen ydinaseet ovat äärimmäinen uhka Venäjän turvallisuudelle.

           Venäjän sotilasoperaatio Ukrainassa alkoi pian sen jälkeen kun Yhdysvallat oli hylännyt Venäjän vaatimuksen Ukrainan puolueettomuudesta ja senNato jäsenyyden kieltämisestä.  

       Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli puolustautumista Nato jäsenyyden ja sen ydinaseiden tuomaa äärimmäistä eksistentiaalista uhkaa vastaan.

         Venäjä ei ole sijoittanut eikä ole sijoittamassa omia ydinaseitaan Yhdysvaltojen naapurimaihin. Ainoastaan Yhdysvallat haluaa sijoittaa aina vain lisää ydinaseita Venäjän naapurimaihin. Nato jäsenyys on portti siihen. Ei siis ole epäselvää mikä maa on hyökkääjä ja sodan aloittaja. Hyökkäyssodan aloittaja on yksin Yhdysvallat. 

       Suomen valtavirtamedioissa Ukrainan sodasta ei juuri käydä keskustelua, vaan esillä on lähes ainoastaan propagandaa, länsimielisiä, lapsellisia ja vääristyneitä näkemyksiä konfliktista.  Jopa rauhanlehdissä esitetään länsimielistä ja Venäjän vastaista propagandaa, mikä tukee vastakkainasettelua, vihollisuutta ja sotimista ja tekee rauhan saavuttamisen entistä vaikeammaksi.

        Valheiden jatkuva toistaminen oli tuttu propagandakeino jo Natsi- Saksassa.

        Väite Venäjän hyökkäyssodasta on sotapropagandaa. Sotaa käyvä maa Suomi käyttää sotapropagandaa kansalaisten pettämiseksi ja manipuloimiseksi. Heidän suostumustaan ja myöntymystään tarvitaan koska verorahat kanavoidaan yhä suuremmassa määrin äärimmäisen kallisiin ja turhiin aseisiin sekä Suomen turvallisuutta heikentävään Nato jäsenyyteen. Samoin valheita tarvitaan varusmiesten, reserviläisten sekä Ukrainaan lähtevien sotilaiden motivoimiseksi valmistautumaan ja osallistumaan lännen hyökkäyssotaan.

       Puolueettomat, totuudelliset ja rauhaa rakentavat näkökulmat yritetään vesittää leimaamalla niiden esittäjät Putinin kätyreiksi.             

        Useimmat länsimaat tukevat varauksetta Yhdysvaltojen sotasuunnitelmia. Suomi niiden joukossa osallistuu myös hyökkäyssodan aloittamiseen ja sotarikokseen. Tätä ei tietenkään kerrota kansalle. Jatkuvalla systemaattisella propagandalla asiat käännetään päälaelleen. Venäjästä tehdään hyökkääjä ja Ukrainan ja lännen väitetään puolustautuvan Venäjän aggressioita vastaan. 

           Suomi osallistuu hyökkäyssotaan Venäjää vastaan. Se on kansainvälisen oikeuden vastainen sotarikos. 

   Sotapropaganda, sodan lietsonta ja sotaan yllyttäminen ovat  kansainvälisen oikeuden vastainen rikoksia.

       Sotapropaganda on kansainvälisen oikeuden vastainen rikos.

      Ukrainassa käydään sijaissotaa, mikä tarkoittaa, että suurvallat käyvät epäsuoraa sotaa toisiaan vastaan maassa.

     Meille esitetään, että Venäjä on hyökkääjä ja Ukrainan sodan aloittaja ja että Ukraina puolustautuu länsimaiden tuella Venäjää vastaan. Asiat on käännetty päälaelleen. Kun asiaan perehtyy vähänkin pintaa syvemmältä, on ilmiselvää, että Yhdysvallat ja Nato ovat hyökkääjiä ja sodan aloittajia. Venäjä puolustautuu Ukrainassa lännen asettamaa Venäjän vastaista uusnatsihallintoa ja Yhdysvaltojen ja Naton aggressiota vastaan.

       Yhdysvallat aloitti sodan. Venäjä vedettiin sotaan, koska sen oli pakko toimia. Sen oli pakko puolustautua lännen asettamaa äärimmäistä uhkaa vastaan. Hyökkääjä on siten Yhdysvallat, ei Venäjä.

       Ukrainan sota on Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten käymä imperialistinen sota Venäjää vastaan.  

      Sotaa Venäjää vastaan Ukrainan kautta on suunniteltu huolellisesti vuosikymmeniä. Länsi provosoi tarkoituksellisesti Venäjän puolustautumaan ja hyökkäämään. Länsi on hyökkääjä. Länsi aloitti sodan.

Lue lisää aiheesta https://www.globalresearch.ca/lying-propaganda-phrase-russia-illegal-invasion-ukraine/5799997

lähteet

The Lying Propaganda-Phrase “Russia’s illegal invasion of Ukraine” Eric Zuesse Global Research, November 23, 2022

Debunking Lies About the War in Ukraine Eric Zuesse Global Research, December 01, 2022

Tuhoisa sivilisaatiomme

        Länsimaisen sivilisaation perustan muodostavat antroposentrismi eli ihmiskeskeisyys, humanismi, kristillinen monoteismi sekä patriarkaatti eli miesvalta. Humanismi ja monoteismi ovat ihmiskeskeisyyden muotoja ja johdannaisia. Ekosysteemikeskeisyys, luontokeskeisyys, luontoa kokonaisuutena tarkasteleva filosofia, ei ole ollut länsimaissa vallalla. 

       Antroposentrismiin kuuluu usko ihmisen ylemmyyteen ja paremmuuteen muuhun luontoon verrattuna. Länsimaiselta, kristilliseltä, tieteelliseltä ja kapitalistiselta sivilisaatiolta puuttuu luonnon kunnioitus ja arvostaminen. Sille on ominaista luonnon hyväksikäyttö ja alistaminen. Emme juuri osaa emmekä yritä elää sopusoinnuissa luonnon kanssa, oppia luonnosta. Luonnon hallintapyrkimyksellä ja naisten sortamisella on selkeä yhteys. Vahva usko valkoisen rodun ylemmyyteen ja siihen liittyvä rotusorto on myös ollut olennainen osa länsimaista sivilisaatiota.

       Sivilisaatio on hallintaa ja sen laajentumista. Länsimaisen sivilisaation voittokulku perustuu lisääntyvään luonnon ja ihmisten hallintaan.   

         Teollistuneille yhteiskunnille on ominaista keskitetty valta ja systemaattinen ihmisten ja luonnon hallinta ja hyväksikäyttö. Teollisen yhteiskunnan perustana on tuotannon mekanistinen järjestelmä, johon sisältyy ihmisten erikoistuminen ja työnjako. Erikoistuminen ja työnjako johtavat massatuotantoon, kulutuskeskusten ja joukkoyhteiskuntien syntyyn. 

        Kapitalistisen tuotantotapa, teollistuminen ja teknologia ovat nopeasti muuttaneet planeetan, tuhonneet ja vaurioittaneet sen ekosysteemejä ja hävittäneet ihmisyhteisöjä ja kulttuureja ja korvanneet ne monokulttuurilla ja massamarkkinoilla.

                       luonnon ja ihmisten hallinta

     Lewis Mumford kuvaa kapitalistista järjestelmää koneeksi, megakoneeksi. Megakone koostuu työkoneesta ja sotakoneesta. Sivilisaation kaksi napaa ovat mekaanisesti järjestetty työ ja mekaanisesti järjestetty tuhoaminen. Hierarkkinen järjestelmä, komentoketju ja työnjako mahdollistavat kapitalistisen tehotuotannon, luonnon hävityksen ja sotimisen. Omistavalle luokalle järjestelmä on ennen kaikkea rahantekokone.    

      Poliittisen ja taloudellisen eliitin vallan keskittyminen, luokkajako, työnjako ja tuotannon mekanisoiminen mahdollistavat heikkojen taloudellisen hyväksikäytön, orjuuden ja pakkotyön teollisuuden ja armeijan tarkoituksiin.   

       Sivilisaation kehitykseen kuuluu aina sotavoimien kasvattaminen.  

      Sivilisaatio pilarit ovat valloitus ulospäin ja sorto yhteiskunnan sisällä. 

      Tänä päivänä usko lännen ylivertaisuuteen, kehitys usko ja talouskasvu ideologia pitävät työ ja sotakoneet toiminnassa.  

        Luonnon murhaaminen ja ihmisten murhaaminen kumpuavat sivilisaation väkivaltaisuudesta. Niiden perussyy on sama: rajoittamaton pyrkimys luonnon ja ihmisten hallintaan. Tehokas, järjestelmällinen ja tunteeton toiminta mahdollistaa massatuotannon, luonnon hävittämisen sekä sodankäynnin.        

       Järjestelmä pyrkii tekemään kaikista tehokkaita, tunteettomia, ajattelemattomia ja tottelevaisia tuotanto ja tuho koneita. 

       Kun teollinen ja teknologinen sivilisaatio vyöryy eteenpäin luonnon hallinta ja sosiaalinen hallinta syvenevät.     

     Globaalista kapitalismista on tullut sotaa luontoa ja ihmistä vastaan. 

      Planeettaa hallitsee hallintajärjestelmä, joka ei välitä ihmisten eikä luonnoneliöiden hyvinvoinnista.     

      Sivilisaatio tuhoaa ulkoisen luonnon. Sivilisaatio tuhoaa myös ihmisen sisäisen luonnon, ihmisyyden.     

       Väkivaltainen sivilisaatio häiritsee systemaattisesti ihmisten ja luontokappaleiden elämää ja luonnonjärjestystä.

       Nuoren pojat määrätään alistavaan, ihmisen arvoa alentavaan ja tunne elämää köyhdyttävään asepalvelukseen, missä heistä ”tehdään miehiä”, valmiita kapitalistisen teho- ja tuhoyhteiskunnan kuuliaisia ja ajattelemattomia käskyläisiä. 

        Kapitalistisen kulttuurin haitat ihmiselle ovat kaikkien nähtävillä: yhteisöllisyyden kato, kiire ja stressi, pahoinvointi, päihdeongelmat, itsemurhien lisääntyminen, yleinen terveyden heikentyminen ja aina uusien sairauksien ilmaantuminen, epäinhimillistyminen, vieraantuminen ja tarkoituksettomuus. 

       On turhaa odottaa länsimaisen kulttuurin instituutioiden tekevän muuta kuin käyttävän luonnonvaroja kestämättömästi, myrkyttävän ja saastuttavan maata, vesistöjä ja ilmaa, harjoittavan sortoa ja tekevän kansanmurhia, käyvän sotia ja ryöstävän yhteistä varallisuutta ja rikastuttavan pienen pientä vähemmistöä superrikkaita.

        Valtio on tärkein osallinen ympäristötuhoissa, sorrossa ja luokkavallassa, miesvallassa, taloudellisessa epäoikeudenmukaisuudessa, sodissa ja kansanmurhissa.          

        Valtio harjoittaa bioterrorismia ja ilmastonmuutos terrorismia kansalaisiaan vastaan.       

       Valtio tukee EUn tuhoisaa siirtolaisuus, pakolais- ja maahanmuutto politiikkaa. Globalistit käyttävät loputonta pakolaisten ja siirtolaisten virtaa terroristisena aseena kansallisvaltioiden ja kansallisen kulttuurin ja identiteetin tuhoamiseksi.

       Suomen valtio salaa ja peittelee moninaisia ympäristörikoksiaan kuten sisävesien ja Itämeren pilaamista ja saastuttamista.

      Valtio käyttää suunniteltua ja kattavaa disinformaatiota, propagandaa ja sensuuria kansalaisten pettämiseksi ja manipuloimiseksi.

       Valtio estää kaikki mahdollisuudet kestävän ja ekologisen elämäntavan ja kulttuurin perustamiseen. Se tukee ainoastaan kestämätöntä kulutuskulttuuria ja talouskasvua.            

Teknologia ajaa sivilisaatiota ja päinvastoin. Levitessään kaikkialle teknologia hallitsee ja alistaa. Teknologia on pääoman ohjaaman totalitaarisen järjestelmän ruumiillistuma. Teknologia on yksi järjestelmä, jonka osat ovat toisistaan riippuvaisia. Teknologiaa ei käytetä viisaasti ja harkiten eikä yleiseksi hyväksi. Sitä käytetään sosiaaliseen hallintaan, vakoiluun, sortoon ja rajoittamattomaan sodankäyntiin kansalaisia vastaan. Lähes kaikki, mitä keksitään, otetaan käyttöönennemmin tai myöhemmin, kuten vaikkapa geenimuuntelu, nanoteknologia, keinoruoka, 5G verkot ja tekoäly, vaikka ne olisivat kuinka vaarallisia ihmiselle ja ekosysteemeille.          

       Nykyinen sivilisaatio poikkeaa kaikista entisistä. Hallitseva sivilisaatio on koko planeetan laajuinen. Jäljellä on enää yksi globaali, rahaa, aineellista vaurautta ja kulutuselintasoa palvova sivilisaatio, jolla on itäiset ja läntiset versiot ja kulttuurisia eroavaisuuksia. 

        Kiina ja Venäjä ovat yhtä lailla osa kapitalistista talouskasvujärjestelmää  ja teknokulttuuria. Vastakkainasettelu lännen ja idän välillä ei niinkään perustu, kuten aikaisemmin, erilaisiin tuotanto ja yhteiskuntajärjestelmiin kuten markkinatalous ja sosialismi, vaan raakaan kilpailuun hegemoniasta ja maailman resursseista ja markkinoista.

               Sota on sivilisaation olennainen osa

        Aseet, armeijat ja sodat ovat tuhoavan sivilisaatiomme olennainen osa. Sota on sivilisaation pääsisällys ja välttämättömyys. Tästä kertovat alkuperäiskansojen kansanmurhat, ristiretket, kolonialismi, Euroopan valtioiden keskinäiset sodat kautta historian, kaksi maailmansotaa ja sen jälkeiset taukoamattomat pienemmät imperialistiset sodat ympäri maailmaa.          

      Ahne, aggressiivinen ja laajenemaan pyrkivä imperiumi näkee toiset maat ja kansakunnat aina vihollisina, vastustajina ja kilpailijoina. 

       Kolonialistiset juuret omaava imperialistinen ja kapitalistinen länsi on lähes kaikkien hyökkäyssotien aloittaja maailmassa. Länsi ei voi lopettaa sotimista. Puolustussota on ainoa oikeutettu sota. Nato maat eivät sellaista tunne. Ne ovat aina olleet hyökkääjiä viime vuosikymmenten sodissa. Niin sanottu terrorismin vastainen sota oli petos. Se oli imperialistinen sota, joka oli naamioitu puolustussodaksi. Myös Ukrainan sodassa länsi oli hyökkääjä ja hyökkäyssodan aloittaja. CIAn teki maassa vallankaappauksen tarkoituksenaan liittää maa väkisin Euroopan Unioniin ja Natoon Venäjän ärsyttämiseksi. Venäjän kannalta Ukrainan sota on puolustussota.    

      Yhdysvaltojen hallinto ei kykene juuri mihinkään muuhun kuin sotimiseen, tappamiseen, sotien suunnitteluun, asevarusteluun ja uusien aseiden ja bioaseiden kehittelyyn vuosikymmenestä toiseen.

       Yhdysvallat ja Nato ovat tällä vuosituhannella hyökänneet täysin ilman mitään oikeutusta (terrorismin vastaisen sodan varjolla tai käyttäen verukkeena niin sanottua humanistista väliintuloa) Afganistaniin, Irakiin, Libyaan, Syyriaan ja moniin Afrikan maihin.

        Lännelle sodat ovat keino levittää markkinataloutta ja näennäisdemokratiaa maailmaan ja estää luonnonvaroiltaan rikkaita maita kehittymästä omaehtoisesti. Niitä tukevat taloudellinen sodankäynti, talouspakotteet sekä CIAn järjestämät vallankaappaukset niitä itsenäisiä valtiota vastaan, jotka eivät vielä tunnusta Washingtonin maailmanherruutta.   

       Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat on tappanut yli 20 miljoonaa ihmistä alistamissaan valtioissa. https://www.globalresearch.ca/us-has-killed-more-than-20-million-people-in-37-victim-nations-since-world-war-ii/5492051

       Yhdysvallat ja muut länsimaat ovat vuosikymmeniä rakentaneet sotateollista kompleksiaan. Sitä ei pystytä noin vain purkamaan. ”Puolustusmenot” kattavat yli puolet Yhdysvaltojen budjetista. Sotatalous tarvitsee konflikteja ja sotia voittojen takaamiseksi. Siksi rauhantahtoiset presidentit ja presidenttiehdokkaat joutuvat Yhdysvalloissa salamurhien tai niiden yritysten kohteeksi. 

       Usko lännen ylivertaisuuteen pitää sotasuunnitelmat ja asevarustelun käynnissä, armeijat ja aseet hyökkäysvalmiudessa ja aloitetut hyökkäyssodat käynnissä.   

         Epäonnistunut länsimainen sivilisaatio marssii sodasta toiseen.

         Ensimmäinen ja toinen maailmansota eivät opettaneet länsivaltioiden nykyisille johtajille mitään. Hävitty sota aluemenetyksineen, miestappioineen ja raskaine sotakorvauksineen ei opettanut Suomen nykyjohdolle mitään. Nyt varustaudutaan Naton alaisuudessa uuteen sotaan Venäjää vastaan. 

      Länsi aloitti ilman mitään perusteita ja oikeutusta uuden kylmän sodan Venäjää ja Kiinaa vastaan ja valmistautuu ja varustautuu nyt kolmanteen maailmansotaan niitä vastaan. 

        Toisessa maailmansodassa Saksa yhdessä lukuisten eurooppalaisten liittolaistensa kanssa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Nyt Yhdysvallat, Suomi, Nato ja EU ovat valmistautumassa pitkään hyökkäyssotaan Venäjää vastaan. Historia toistaa itseään. Nykyinen on vain jatkumoa aikaisemmalle.

Ukrainan sodassa kaikki osapuolet tulevat enimmäkseen häviämään. Kaikki sotaa tukevat länsimaat kuten Suomi tulevat häviämään taloudellisesti. Lue lisää  https://mvlehti.net/2024/09/04/jarkyttavat-ukrainan-sodan-kustannukset-suomelle-ja-maailmalle-analyysi/ Ne voivat myös joutua sotilaallisten hyökkäysten kohteeksi. Ne voivat itse ajautua täyteen sotaan. Suurin häviäjä on Ukrainan kansa. Yhdysvaltojen sotateollinen kompleksi on yksi harvoista voittajista. Venäjän imperiumi tulee todennäköisimmin laajentumaan myös alueellisesti ja vahvistamaan vaikutusvaltaansa maailmassa.          

        ”Puolustusvoimiin” riittää aivottomia käskyläisiä kaikissa maissa, vaikka niitä käytetään pääasiassa täysin turhiin ja vältettävissä oleviin sotiin. Useimmissa tapauksissa ne ovat hyökkäysvoimat ja niitä käytetään hyökkäyssotiin. Suomessa naisetkin on nyt manipuloitu osallistumaan ”maanpuolustukseen”, siis valmistautumaan Naton alaisuudessa sotaan Venäjää vastaan.

        Valtavat armeijat ja suuret asearsenaalit eivät estä, vaan aiheuttavat sotia. Asevarustelu ja sotilasliitto Naton laajeneminen vain aiheuttavat ja lisäävät sotia, kuten olemme nähneet, vaikka niiden väitetään olevan rauhan ja turvallisuuden takaajia. Rauhan voi taata ainoastaan diplomatia ja aseistariisunta.

       Luonnolle ja ihmiskunnalle imperialistisen lännen luoman vastakkainasettelun hinta on kova.

        Vältettävissä olevat sodat ovat kaikkien osallisten suunnattoman typeryyden osoitus. Kaikista typerimpiä ovat kaikki ne sotilaat, jotka uhraavat oman terveytensä ja henkensä johtajiensa sotien takia. Kaikissa sodissa valtavasti resursseja käytetään ja valtavasti ihmishenkiä menetetään tyhjän takia, jollekin osapuolelle koituvan olemattoman hyödyn takia. Sotien tase on aina negatiivinen. Joidenkin harvojen hyöty ja voitto merkitsevät kaikkien muiden tappiota ja menetystä. Luonto on suurin häviäjä. Sotimisen ja sitä seuraavan jälleenrakennuksen lasku ympäristölle on tajuton. Ekologiselta kannalta sota on pelkkää tuhoamista ja tuhlaamista. Jonkin asteinen väestömäärän vähennys ei korvaa ekologista menetystä.

       Yhteisellä planeetalla yhteistyö eikä vihollisuus ja sotiminen on paremman tulevaisuuden edellytys. Jos valtava resurssien käyttö asevarusteluun ja sotiin ei lopu, ei ole mitään toivoa pysäyttää maailman paikallisia ekokatastrofeja eikä globaalia ekologista katastrofia.

             Ekokriisi on kapitalistisen sivilisaation seuraus

      Ekokriisi on kapitalistisen sivilisaation olennaisin osa ja seuraus. Ekologinen kriisi muodostuu maailmanlaajuisesta mikro ja makro ekosysteemien rapistumisesta. Kokonaiset ekosysteemit ja elinympäristöt katoavat vauhdilla.       

       Voitontekoon, talouskasvuun ja ylikulutukseen perustuva kapitalistinen kulttuuri johtaa kaiken kattavaan luonnon ja ekosysteemien tuhoutumiseen, joka ei ole tarpeellista eikä välttämätöntä. Toisenlaisessa kulttuurissa luonto säästyisi ja elämä olisi laadultaan parempaa.  

      Tasapainottoman ihmislajin sairas sivilisaatio aiheuttaa kuudennen joukkosukupuuttoaallon.

     Lukemattomat lajit on jo ajettu sukupuuttoon ja miljoonat sen partaalle. Eliölajit katoavat lopullisesti ennennäkemätöntä vauhtia. 

        Pidämme ihmistä planeetan älykkäimpänä olentona. Kuitenkin teemme kaikkein typerintä asiaa, tuhoamme biosfääriämme ja elämää ylläpitävää järjestelmäämme. 

       Uskomme, että ihminen on luonnon yläpuolella oleva, kehittynyt, sivistynyt ja jumalallinen olento. Jos tämä pitäisi paikkansa niin silloin ihminen myös tuntisi rakkautta ja myötätuntoa luontoa ja sen eliöitä kohtaan eikä riistäisi ja tuhoaisi sitä.      Joukkoyhteiskuntien riistävä, alistava ja hyväksikäyttävä suhde luontoon todistaa ihmisen alhaisuuden, sivistymättömyyden, barbaarisuuden, itserakkauden ja raakuuden. 

        Sama brutaali hyväksikäyttö, myötätunnon ja rakkauden puute, sorto ja alistaminen ilmenevät siinä, miten kapitalistinen valtajärjestelmä kohtelee toisia kansoja, omia kansalaisia ja luontoa. 

          Luonnon hävittäminen tapahtuu suureksi osaksi turhan, turhuuden takia. Vain hyvin pieni osa kaikesta ihmisen työstä ja erityisesti tavaratuotannosta on todella tarpeellista ja hyödyllistä. Jos älyä käytettäisi vähääkään, niin silloin luonnonvaroja hyödynnettäisiin viisaasti, säästeliäästi ja harkiten. Tuotanto ja investoinnit kohdistuisivat tarpeellisiin, välttämättömiin ja hyödyllisiin asioihin. Kulutusyhteiskunnassa asia on täysin päinvastoin. Tuhlausta ja haaskausta, turhien tavaroiden tuottamista ja kuluttamista ja rahtaamista ympäri maailmaa kannustetaan kaikin tavoin. Talouskasvu on asetettu koko yhteiskunnan ylimmäksi päämääräksi.

        Yhteiskunnan loisten kuten pankkioligarkian, finanssieliitin ja superrikkaiden varallisuus on viime kädessä revitty irti yhteisistä luonnonvaroistamme ja luonnosta. Miljardöörien ja osakkeenomistajien tekeminen entistä rikkaammiksi tapahtuu luonnon kustannuksella. Hyvään elämään tarpeettomien rikkauksien kasaaminen on ekologisesti mitä tuhoisin asia. Kestävässä yhteiskunnassa rikkaisiin ei olisi enää varaa.

        Talouskasvun ja bruttokansantuotteen nousun asettamien yhteiskunnan korkeimmaksi päämääräksi on barbaarista, ympäristön kannalta suorastaan rikollista. Jokainen ymmärtää, että rajallisella planeetalla ei voi olla rajatonta kasvua.

       Talouskasvun alttarille uhrattu luonto ei merkitse mitään kasvun ja kehityksen asianajajille, valtapuolueille eikä aivottomille kerskakuluttajille.   

        Globalisaatio kiihdyttää luonnon tuhoamista kaikkialla. 

       Kulutusyhteiskunnassa ihmisiltä on kadonnut luonnollinen solidaarisuus ja yhteenkuuluvuus luonnon eliöiden kanssa. Ilman katkennutta luontoyhteyttä emme voisi niin kevyesti toteuttaa monin eri tavoin jokapäiväisiä rikoksia, sortoa ja julmuuksia muita lajeja kohtaan, suorasti ja epäsuorasti, tuottajana ja kuluttajana, työssä ja vapaa ajalla: vallata niiden elintilaa ihmisen turhuuksille ja ylellisyydelle, porsastella ja kylvää jätteitä ja myrkkyjä ympäristöömme.        

        Villieläinten ja luonnon oikeudeton kohtelu, tuotantoeläinten tehdaskasvatus ja eläinkokeet suureksi osaksi turhien ja vahingollisten kosmeettisten, lääke ja ravinto tuotteiden takia kuvastavat sivilisaatiomme barbaarisuutta.

        Luonnon tuhoaminen on hyökkäyssotiin, rotusortoon ja orjuuteen verrattavissa oleva rikos.  

        Tiede on suurimmaksi osaksi vääristynyt palvelemaan ihmisen luonnon hallintaa ja teknologista kehitystä. Geeniteknologia on viimeisimpiä esimerkkejä ihmisen pakkomielteisestä luonnon hallinnasta ja tieteen käytöstä luonnon alistamiseen.

       Tehomaatalous, tehometsätalous ja tehokalastus varmistavat ekosysteemien peruuttamattoman hävityksen ja vaurioitumisen.

       Yletön tuhlaileva energian käyttö sekä kaikkien mahdollisten energiamuotojen käyttöönotto varmistavat villin luonnon hävittämisen kaikkialla maailmassa. Sekä uusien energiajärjestelmien rakentaminen että niiden käyttö merkitsevät luonnon kannalta katastrofia. Katso ”Vihreän siirtymän” katastrofaaliset seuraukset luonnolle

                                 exterminismi 

     Rudolf Bahro käyttää käsitettä exterminismi kuvaamaan sivilisaation yleistä tuhoavuutta sekä sen itsetuhoisuutta. Exterminismi termi ei selitä mitään. Se vain kokoaa yhteen sivilisaation  tuhoisat piirteet ja käytännöt. Exterminismi ei viittaa vain militarismiin, asevarusteluun, atomipommeihin ja sotiin, vaan koko teollisen ja kapitalistisen sivilisaation tuhoavuuteen. Ekokriisin syvenemistä ja luonnon tuhoamisen kiihtymistä todistaessa ei voi olla eri mieltä asiasta. Asevarustelukierteen syveneminen ja sodankäynnin laajentuminen vahvistavat asian.

       Sodankäynnissä tuhoaminen on itse tarkoitus. Luonnon hävittäminen tapahtuu kun tavoitellaan muita päämääriä. Se on voitontavoittelun, talouskasvun, ylituotannon ja ylikuluttamisen sivuvaikutus.                      

       Aikakauttamme luonnehtii luonnoneliöiden joukkosukupuutto sekä villin luonnon, ekosysteemien ja elinympäristöjen hävittäminen ennen näkemättömässä mittakaavassa. Aikakauttamme luonnehtii myös ihmisten joukkotuho jatkuvien perinteisten ja ei tavanomaisten sotien muodossa.

        Valmiudessa olevat, vihollisiin suunnatut tuhannet ydinohjukset ovat selkein osoitus sivilisaatiomme itsetuhoisuudesta. Järkevät johtajat ratkaisisivat konfliktit neuvottelemalla ja sopimuksilla. Ne lopettaisivat sekä ekologisesti äärimmäisen tuhoisan asevarustelukierteen että vielä tuhoisammat sodat. Ne loisivat kestävän rauhan takaavan kansainvälisen turvallisuusjärjestelmän. On huomattavaa, että ainoastaan Yhdysvallat estää sellaisen luomisen, Venäjä on aina ollut valmis siihen. Kiina on ollut aina rauhaa rakastava valtio.  

        Tuhoavia eivät ole vain siihen tarkoitetut aseet ja välineet, vaan koko kapitalistinen tuotantokoneisto on muuttunut yhä tuhoavammaksi. Talouskasvu johtaa maailman tuhoon ja kuolemaan. Tuotantovoimat ovat muuttuneet tuhoaviksi voimiksi. Ympäristö ja ihminen kärsivät vahingot. Hellittämättömästi työskentelevä, teho- ja ylituotantoon ja ylikuluttamiseen perustuva joukkosivilisaatio on valtava tuhovoima äiti Maalle.

       Teknisen kehityksen kautta ihmisen kyky aiheuttaa tuhoa on moninkertaistunut. Teknologia on muuttunut enimmäkseen tuhoavaksi. Se ei enää paranna ihmisen elämän laatua, vaan heikentää sitä. Modernista teknoyhteiskunnasta on tullut painajainen. Esimerkiksi geeniteknologiaa ja kloonausta käytetään rokotteissa ja koronatesteissä tarkoituksellisesti aseina ihmistä vastaan. Geenimuokatut tuotteet valtaavat ruokaketjun pahoin seurauksin.

       Asevarustelu ja uusien tuhovälineiden kehittely on suureksi osaksi ajanut teknologista kehitystä. Esimerkiksi internet on Yhdysvaltojen armeijan keksintö, samoin patentoitu niin sanottu uusi koronvirus sekä geenejä muokkaava koronarokote. 5G verkko on asejärjestelmä, joka toimii myös tietoliikenneverkkona. Sellainen on otettu käyttöön Suomessakin noin vain ilman lain edellyttämiä terveys- ja ympäristöselvityksiä. 

       Uusimpia ilmauksia sivilisaatiomme valtaa pitävien joukkotuhovimmasta on valheellisin perustein julistettu pandemia sulkutiloineen, joukkorokotus ja sitä seurannut rokoteholokausti. Globaalin rokotuksen on arvioitu johtavan miljardien ihmisten sairastumisiin ja ennen aikaisiin kuolemiin. Laajuudessaan se ylittää moninkertaisesti natsien kaasukammioiden uhrit. Covid-19 on etukäteen hyvin suunniteltu, CIAn johtama laajan rintaman sotaoperaatio, fasistinen hyökkäys demokraattisia valtioita ja niiden kansalaisia vastaan.    

         Maan biosfäärin tuhoaminen on ollut meneillään tuhansia vuosia, se kiihtyi teollisen vallankumouksen jälkeen ja se lähestyy nyt lopullista apokalypsiaan.  

          toivo länsimaisen sivilisaation romahduksesta

       On syntynyt kasvava tietoisuus siitä, että sivilisaatio on kriisissä. Kyseessä ei ole vain kapitalistisen tuotantomuodon kriisi, vaan koko sen ympärille rakentuneen sivilisaation kriisi.

        Länsimaisen sivilisaation rappeutuminen tapahtuu silmiemme edessä. Yhä useammat ymmärtävät, että länsimainen sivilisaatio on sairas, että se on täysin epäonnistunut. Imperiumin luoma ja ylläpitämä korruptoitunut kapitalistinen järjestelmä on mielipuolinen. Siitä on tullut yhä tuhoisampi kaikelle elolliselle. Siitä on tullut tuhoisa ihmiskunnalle.               

     Nykymenolla olemme vuorenvarmasti menossa kohti kolmatta maailmansotaa ja äärimmäistä ekologista tuhoa. 

     Erityisesti luonto ja rauhan ihmiset näkevät, että länsimainen sivilisaatio on tuhoon tuomittu ja että sen hiipuminen ja poismeno on ainoa toivo ihmiskunnalle ja luonnolle.

     Kaikki historialliset sivilisaatiot ja imperiumit ovat romahtaneet aikanaan. Voisiko nykyinen sivilisaatio olla tuhoutumaton ja ikuinen?  Sen on pakko tuhoutua, koska muuten tuhoudumme kaikki tai ainakin suuri osa maapallon elämästä tuhoutuu.

      Globaali kapitalistinen järjestelmä tuottaa aina uusia ongelmia, joita se on kykenemätön ratkaisemaan. Anarkistien mukaan sivilisaatio ei vain syy ongelmiin, vaan se on itse ongelma. 

        Ihmiskuntaa hallitsee sydämetön sivilisaatio, joka on vailla tarkoitusta ja arvoja. Sen ainoita päämääriä ovat kilpailu, talouskasvu, luonnon ja ihmisten hallinta, varallisuuden lisääminen ylikansalliselle kapitalistiselle luokalle sekä ylivallan tavoittelu.  Yhä fasistisemmaksi muuttuva globaali kapitalistinen järjestelmä ei välitä kansalaisista eikä luonnosta. 

      Lännen johtaja, roistovaltio Yhdysvallat on maailman väkivaltaisin, sotaisin ja ahnein valtio. EU ja Suomi palvelevat sitä orjamaisesti. Trumpin salamurhayritys Salaisen palvelun, turvamiesten ja poliisien silmien edessä aikaisempien vuosikymmenten lukuisien poliittisten salamurhien jatkoksi osoittaa Yhdysvaltojen täydellisen epäonnistumisen demokraattisena oikeusvaltiona. Maata hallitsevat superrikkaat liike-elämän edustajat ja sotateollisuus, eivät kansalaiset. Vaalit ja demokratia ovat pelkkä kulissi.     

        Järjestelmän asianajajat ja johtajat eivät voi tarjota meille tulevaisuutta eivätkä parempaa maailmaa. He eivät voi tarjota meille ratkaisuja: vakaata ja oikeudenmukaista maailmanjärjestystä, ekologisesti  kestävää taloutta ja kansojen välistä rauhaa.  

       Luvassa on vain lisää vallan anastamista ja varallisuuden keskittymistä, korruptiota ja petoksia, yhteisen varallisuuden ja luonnonvarojen ryöstämistä ja yksityistämistä. Luvassa on vain lisää tuotannon tehostusta, yhteiskunnallista kurjistumista, siirtolaisia, eriarvoisuutta, köyhyyttä enemmistölle ja rikkautta harvoille. Luvassa on lisää konflikteja ja sotia. Luvassa on lisää ihmisten joukkomurhaamista ja kansanmurhia.  Luvassa on lisää sortoa ja väkivaltaa kansalaisia kohtaan. Luvassa on vain kiihtyvää ekologista tuhoa ja ekosysteemien hävittämistä. Luvassa on loputon tulva siirtolaisia ja pakolaisia, joita globalistit käytettävät aseena kansallisvaltioiden tuhoamiseen. Luvassa on lisää bioterrorismia uusien pandemioiden ja rokotteiden muodossa. Lintuinfluenssa ja apinarokko voivat olla seuraavien maailmanlaajuisten fasististen hyökkäysten verukkeena. Ilmastonmuutos terrorismi jatkuu tarkoituksenaan kaapata maailman resurssit ja päätäntävalta kansallisvaltioilta. Luvassa on vain entistä enemmän valheita, propagandaa ja sensuuria. 

     Vastakkainasettelut, vihamielisyys, militarismi, asevarustelu ja sodat eivät tule näillä näkymin koskaan loppumaan.   

       Taloudellisen kasvun ja laajentumisen sekä imperialistinen valloitusten pakkomielteet ovat ajaneet lännen konfliktiin Venäjän ja Kiinan kanssa.

       Meitä odottaa fasismin ja totalitarismin syveneminen, yhteiskuntien  hajoaminen ja kaaos. Pimeä dystopia ei odota tulevaisuudessa, se on jo alkanut. Ja se pahenee.   

       Maailma on menossa kohti äärimmäistä ja sanoinkuvaamatonta ekologista tuhoa.    

        Länsimaisen sivilisaation iltarusko on toivottavasti koittanut.     

       Länsi pyrkii säilyttämään hiipumassa olevan hegemoniansa hinnalla millä hyvänsä. Se käy entistä aggressiivisemmaksi. Sotasuunnitelmat Venäjän ja  Kiinan patoamiseksi on pantu täytäntöön. Naton laajentuminen pohjolaan toteutetaan. Syyrian, Jemenin ja Gazan kansanmurhat ovat osa lännen päättymätöntä sotaa itsenäistä arabimaailmaa vastaan. Ukrainan sodan myötä kolmas maailmansota voi toden teolla alkaa milloin tahansa. Ydinohjus voidaan ampua milloin tahansa. Ukrainan Zaporozhjen ydinvoimala voi posahtaa milloin tahansa. Kiovan hallinto on tehnyt useita iskuja tähän Euroopan suurimpaan ydinvoimalaan.     

       Kriisien uhatessa ja ongelmien paisuessa liian suureksi järjestelmä tekee kaikkensa säilyäkseen. Sota luontoa ja kansalaisia vastaan kiihtyy. Kaikki keinot kansalaisten hallitsemiseksi ja alistamiseksi otetaan käyttöön: teknologiset valvontavälineet, 5G, uudet ”rokotteet” ja digitalisointi. Propaganda, informaatiosodankäynti, disinformaatio sekä oikean ja  puolueettoman tiedon sensuroiminen kansalaisten manipuloimiseksi vahvistuvat entisestään.

        Elollisen hävittäminen ja ihmisten joukkomurhaaminen eivät ole megakoneen ohjaajien päätarkoitus. Päätavoitteet ovat ylivalta, kilpailijoiden lyöminen ja varallisuuden kasvattaminen. Rikokset ihmiskuntaa ja luontoa vastaan ovat seurausta siitä että tavoitellaan ihmisten ja luonnonvarojen äärimmäistä hallintaa. 

        Länsimainen sivilisaatio on niin ylimielinen, niin omahyväinen, että sen on mahdotonta oppia mitään, muuttaa suuntaa. Onko ainoa toivomme siinä, että sivilisaatio tuhoaa itsensä, että se menee liian pitkälle ja tuhoutuu omaan hulluuteensa?

        Nykyisen järjestelmän vallitessa meillä ei ole mitään toivoa paremmasta, siitä että järki, oikeus, totuus ja kohtuus voittaisivat, että suunta muuttuisi.

      Historia osoittaa, että myönteistä kehitystä voi tapahtua luultavasti vain syvien kriisien kautta. Perusteelliset ja merkittävät muutokset ja uudistukset maailmassa ovat tapahtuneet maailmansotien ja suurten vallankumousten seurauksena. Suunta voi merkittävästi muuttua todennäköisesti vain äärimmäisen tuhon, hävityksen ja kaaoksen jälkeen. Ensimmäisen ja toisen maailmansodan jälkeen perustettiin Kansainliitto ja Yhdistyneet kansakunnat maailmanrauhan takaamiseksi. Seuraavina vuosikymmeninä tapahtui paljon myönteistä kehitystä. Nykyään YK alajärjestöineen on enää lähinnä vain Yhdysvaltojen ajaman globalisaation korruptoitunut välikappale.

       Kuinka paljon sotia, ekologista tuhoa, yhteiskuntien rapautumista, kurjuutta, valtion harjoittamaa sortoa, väkivaltaa ja terrorismia tarvitaan ennen kuin kansalaiset irtautuvat järjestelmästä ja alkavat vaatimaan ja tekemään muutosta?       

        Kuinka köyhäksi, kuolleeksi, autioksi ja saastuneeksi ympäristömme pitää muuttua, kuinka monia ekosysteemejä pitää hävittää, kuinka monta miljoonaa eliölajia pitää ajaa sukupuuttoon ennen kuin kansalaiset lakkaavat palvelemasta järjestelmää, tukemasta globaaleja yhtiöitä ja alkavat itse rakentaa toisenlaista, ihmisen ja luonnon arvoista elämänmuotoa?     

  Kuinka monta tuhoisaa sotaa pitää vielä käydä, kuinka monta ydinpommia vielä pitää pudottaa ennen kuin rauhantahto voittaa sotimisen ja aseistariisunta militarismin?      

                            ekologinen anarkismi

     Onko olemassa, edes teoriassa, mitään ratkaisua kaikkeen aikaisemmin luonnehdittuun kamaluuteen? Miten taistella kaikenkattavaa, tuhoisaa järjestelmää vastaan? Yksi ratkaisu voisi olla erimuotoinen anarkismi.

       Anarkismia luonnehtii kaipuu vapauteen ja epäautoritäärisyys.Anarkismi on pyrkimystä irtautua kaikista hallinnan, pakon ja vallan muodoista.   Myöskään toisten hallitsemista, määräilemistä ja manipuloimista ei hyväksytä.  Anarkistisissa yhteisöissä ei ole varsinaisia johtajia eikä hierarkioita.

        Anarkistien pyrkimyksenä on päästä eroon kaikista yksilön vapautta ja itsemääräämistä tukahduttavista instituutioista ja käytännöistä kuten valtio, uskonto, oikeuslaitos, työnjako ja patriarkaatti. He torjuvat myös kaikki ideologiset konstruktiot kuten filosofian, uskonnon ja taloustieteen, joiden tehtävä on oikeuttaa ja perustella luonnon hallinta ja riisto ja sodat toisia kansakuntia vastaan. Nykyajan anarkistit hylkäävät vallitsevan edistys ja kehitys uskon perusteettomana harhakuvitelmana.

     Useimmat anarkistit vastustavat teollista yhteiskuntaa, teknokulttuuria ja teknologian ylivaltaa. Monet anarkistit katsovat, että teollistumisen, työnjaon, kaupungistumisen ja joukkoyhteiskuntien syntymisen myötä ihmiskunta on kulkenut väärään suuntaan. Kapitalismi ja markkinatalous lakkasivat varsin pian olemasta edistysaskelia ihmiskunnalle. Teknologian huima kehitys on johtanut teknologian ylivaltaan.

       John Zerzanin ja anarkoprimitivistien mukaan sivilisaatio ei ole vain sairas, vaan se on itse sairaus. Hallintaan, pakkovaltaan ja väkivaltaan perustuva sivilisaatio on suuri erehdys. Ongelman ydin on järjestelmän valta yksilöiden ylitse. Ratkaisu on anarkismi, yksilön vapaus totalitaarisesta järjestelmästä. Emme voi uudistaa sivilisaatiota. Se on läpimätä. Meidän pitää vapautua sivilisaatiosta kokonaisuudessaan. Meidän täytyy hylätä koko järjestelmä, kapitalistinen sivilisaatio, kulutuskulttuuri ja joukkoyhteiskunta.  

        Anarkistit eivät juuri usko, että on mahdollista rakentaa parempaa, oikeudenmukaisempaa ja kestävämpää järjestelmää, parempia organisaatioita ja demokraattisempia ja toimivampia yhteiskuntia. Luokkavalta ja korruptio, sorto ja väkivalta säilyisivät aina. Tällä hetkellä erityisesti kehitys on menossa kohti syvenevää totalitarismia ja fasismia, joka on aina ollut kapitalismin uskollinen apulainen.   

        Onneksi voimme jo nyt vapautua tuhoisasta järjestelmästä. Voimme kieltäytyä osallistumasta valtiovallan ylläpitämiin elämää tuhoaviin käytäntöihin kuten tehotuotanto ja ylikulutus sekä sotalaitos. Voimme irtautua erikoistumisen pakkopaidasta, työnjaosta ja uraputkesta ja alkaa elää ja harrastaa monipuolisesti ja täysipainoisesti ja kehittää ja käyttää laajasti kykyjämme.

       Voimme haistattaa paskat valtiovallan syvenevälle propagandalle ja aivopesulle. Viime mainitusta on hyvä esimerkki televisiossa esitetty propagandaisku ”Me olemme kansa, joka luottaa”, jonka mukaan meillä on maailman luotettavimmat uutiset, mikä on törkeä vale. Valtiovalta toivoo meidän olevan luottavaisia, mutta vain typeryksen ovat. 

         Voimme hypätä pois oravanpyörästä. Voimme lopettaa työnteon teho- ja tuhoyhteiskunnassa. Järjestelmä ei voi toimia ilman meitä. Voimme lakata tuottamasta ja kuluttamasta yli kohtuuden ja todellisten tarpeiden ja tuomasta siten voittoa kapitalisteille.

          Erityisesti ekologinen anarkismi, ekoanarkismi, on hyvä tienviitta. Voimme siirtyä kohtuulliseen kulutukseen ja pyrkiä omavaraisuuteen.  Voimme alkaa rakentaa uutta, kestävää ekologista elämänmuotoa. Kestävässä, ekologisessa sivilisaatiossa luonnon tasapaino ja hyvinvointi asetetaan ennen taloutta ja kaikkea muutakin. Siinä ihminen ei ole luonnon yläpuolella oleva öykkäri, vaan kunnioittaa sitä ja pyrkii elämään sen kanssa sopusoinnussa ja oppimaan luonnosta.    

         Voimme valita vapauden. Voimme alkaa elää sopusoinnussa sisäisen ja ulkoisen luonnon kanssa. Voimme löytää aidon villin ihmisyytemme sovinnaisuuden ja pakkovallan takaa. Voimme vapautua sisäistetyistä yhteiskunnallisista valtarakenteista ja arvoista. Voimme alkaa elää halujemme ja arvojemme mukaisesti. Voimme avautua villeydelle, luovalle kaaokselle ja anarkialle.  

          Lähteitä

Bahro, Rudolf  Building the green movement  1986

Tubbesing, R. L. Against Sivilization: readings and reflections 2005

Vilkka, Leena Oikeutta luonnolle. Yliopistopaino 1998

Zerzan, John   Against zivilization        

 Zerzan, John       Running on emptiness The pathology of civilization 2002  

Zerzan, John       Twilight of the machines 2008 

Zerzan, John       Future primitive revisited

Zerzan, John       Why hope the stand against civilization 2015 

Kylmä totuus, Ilmasto elokuva

Martin Durkin, Climate The Movie The Cold Truth, tässä se paljastetaan! Ilmastohädällä ei ole tieteellisiä perusteita. Tiivistän dokumentin ydinasioita. Ohessa linkit itse elokuvaan https://www.globalresearch.ca/video-climate-cold-truth/5854501 ja https://www.globalresearch.ca/climate-movie-excellent-new-documentary-about-absurdity-behind-climate-alarmism/5852789 Elokuva on tarina tieteen korruptiosta. Se on tarina painostuksesta ja syrjinnästä toisinajattelijoita ja skeptikoita kohtaan. Se on tarina hyökkäyksestä yksilön vapautta kohtaan.  Dokumentissa lukuisat alan parhaat tutkijat ja professorit saavat puheenvuoron: Richard Lindzen, John Clauser, Henrik Svensmark, Patrick Moore, Willie Soon. He sanovat, että ei ole mitään ilmasto hätätilaa, että ilmastonmuutos on huijaus.   

      Vapaa markkina kapitalismi ja teollinen kehitys loivat massatuotannon ja massakulutuksen. Nykyisen elämäntavan väitetään vaarantavan planeetan synnyttämällä ilmastonmuutoksen. Kieltäjät ja skeptikot leimataan vaarallisiksi ja epätieteellisiksi. Sellaisia kieltäjiä ovat elokuvan pääesiintyjät. Professori Steven Kuhn toteaa, että valtavirran tieteelliset tutkimukset ja YKn tieteelliset raportit eivät tue väitettä ilmastokriisistä. Meteorologi Richard Lindzen, joka on ollut IPPCn jäsen, sanoo, että järjestön tieteellinen ryhmä ei tue käsitystä maapallon poikkeuksellisesta ja vaarallisesta lämpenemisestä. Will Harper toteaa, että todellinen tiede, erityisesti ilmastotiede, on aina kiistanalaista eikä siinä vallitse mitään yksimielisyyttä. Nobel palkittu fyysikko John Clauser tunnustaa olevansa ilmastonmuutoksen kieltäjä ja moittii ilmastotieteen kehnoa tasoa. Sitten elokuvassa aletaan käsitellä kaikkea sitä minkä takia he pitävät ilmastohälyttämistä hölynpölynä.

     Meille kerrotaan, että nykyiset lämpötilat ovat ennen näkemättömiä ja vaarallisen korkeita. On helppoa tarkistaa onko se totta vaikkapa geologisten kerrostumien perusteella. 500 miljoonaa vuotta eli puoli miljardia vuotta maapallon historiassa on ollut suureksi osaksi lämpimämpää kuin nyt.  Ilmasto on nykyään siihen verrattuna poikkeuksellisen kylmä.  Vain kerran aikaisemmin tuona aikana maa oli yhtä kylmä kuin nyt.  Viimeiset 65 miljoonaa vuotta sitten nisäkkäiden kehittymisen aikana oli lämpimämpää kuin nyt. Viimeiset 50 miljoonaa vuotta on vallinnut jääkausi, missä me yhä olemme. Siksi navoilla on jäätä. Maapallon sää vaihtelee jäätikkö minimien ja jäätikkö maksimien välillä, joista esimerkkejä ovat roomalainen lämmin jakso, kylmä pimeä aika, keskiajan lämmin jakso, pieni jääkausi ja nykyajan lämmin jakso. Englannista on maailman tärkein yhtenäinen lämpötila aineisto. Siihen mahtuu koko teollinen aikakausi. 1700 luvun pienen jääkauden aikainen lämpötila on kohonnut Englannissa vähän yli yhden asteen. New Yorkin keskuspuiston mittausaseman mukaan lämpötila on ollut tasainen 1940 luvulta tähän päivään saakka. Eri vuosien keskilämpötila voi muuttua jopa 5 astetta.  

         Lämpömittari lukemien perustella viimeisen 140 vuoden aikana väitetään olleen poikkeuksellisen lämmintä. Mutta ovatko mittaukset, joita käytetään perustelemaan ilmastonmuutosta, täsmällisiä? Havaitaan jotain outoa. Mittaukset on tehty pääasiassa isoissa kaupungeissa, joissa on paljon väestöä. Ilmastosaareke ilmiö tekee niistä paljon ympäröiviä seutuja lämpimiä. Poikkeama voi olla jopa 5 astetta. Maaseudulla olevista mittareista saadaan täysin erilainen tulos.  40-luku oli lämmin, 70- luku viileä ja nykyaika vähän 40-lukua lämpimämpi. Merien lämpötilatilasto vastaa maaseudun tilastoa, samoin puurengas tilasto. Ne eivät osoita erityistä lämpenemistä. Nykyaika vastaa 30- ja 40-lukua. Entä mitä vuodesta 1979 lähtien satelliittien keräämät tiedot osoittavat? Ne eivät osoita muuta kuin kaupungistumisen aiheuttamaa lämpenemistä. Verrattuna satelliittien tietoihin kaikki ilmastomallit esittävät ja ennustavat liikaa lämpenemistä.

        Entä mitä tiedetään hiilidioksidista ja sen pitoisuuksista? Viimeiset 500 miljoonaa vuotta ilman hiilidioksidi pitoisuus on ollut paljon suurempi kuin nyt. Nykyään se on lähes alimmalla tasolla koskaan teollisuudesta huolimatta. Viime jäätikkö maksimin aikana ilmakehässä oli hyvin vähän hiilidioksidia. Kasvit ja elämä olivat vaarassa jopa kuolla. Hiilidioksidi on kasvien ruokaa, joka tekee luonnosta rehevämmän. Hiilidioksidi yksi 25 kasvihuonekaasusta, jonka osuus ilmakehästä on vaivaiset 0,04 prosenttia.   

       Mm. jääkairausten perusteella tiedetään mikä on hiilidioksidin yhteys lämpötiloihin. Niiden suhde on täysin päinvastainen kuin yleisesti esitetään. Hiilidioksidi ei vaikuta lämpötiloihin, vaan päinvastoin lämpötila vaikuttaa viiveellä ilmakehän hiilidioksidipitoisuuksiin.  Katso Hiilidioksidi ei nosta maapallon lämpötilaa  

         Teollisuuden hiilidioksidipitoisuuden alkoivat nousta 1800 -luvulta lähtien ja lisääntyivät enemmän 1900 -luvulla. Neljäkymmentäluvulta lähtien teollisuus kasvoi voimakkaasti kiihtyen nykypäivään saakka. Tämä ei kuitenkaan vastaa lämpötilatilastoja. Maaseudun tilastojen mukaan suurin osa viimeisen kahdensadan vuoden lämpenemisestä tapahtui ennen 40-lukua. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen hiilidioksidi pitoisuudet nousivat, mutta lämpötila laski.  40-luvulla lämpötilat olivat korkeita. 70- luvulla oli viileää ja silloin puhuttiin ja kirjoitettiin paljon uuden jääkauden tulosta. Hiilidioksidin vaikutus on siis vale. Lämpötilan epätavallinen nousu on vale.

        Mikä oikeasti määrää ilmastosta, ilmaston muutoksesta ja lämpötiloista? Tärkein tekijä on aurinko. Tärkeä tekijä ovat pilvet, joihin vaikuttavat kosmiset säteet. Merien lämpötila tilastot sekä maaseudun tilastot vastaavat auringon aktiivisuuden jaksoja. Koska IPPC ajaa ihmisen hiilidioksidipäästöjen aiheuttamaa ilmastonmuutos teoriaa, järjestö ei halua ottaa huomioon auringon vaikutusta. Tämä osoittaa järjestön korruption ja valheen. Valtavirta media ei kerro tieteellistä totuutta vaan valhetarinaa.      

Äärimmäisistä säätiloista on ollut vaikea löytää mallia tai ihmisen vaikutusta. kolmekymmentäluvulla oli nykyistä enemmän ja kuumempia lämpöaaltoja. Satelliittien mukaan maastopalot ovat vähentyneet.  Hurrikaanien suhteen ei ole tapahtunut muutosta viimeisen 40 vuoden aikana, mutta ne ovat lievästi vähenemässä.           

         Antarktiksen tila on viimeiset 40 vuotta ollut tasainen, etelänavalla ei siis ole ollut mitään epänormaalia kuten voimakkaasti sulavia jäätiköitä. Viimeisen yli puolen vuosisadan aikana kuivuudet eivät ole lisääntyneet. Jääkarhujen lukumäärä kasvaa. Suuri valliriutta on kasvanut. Durkin sanoo, että ei ole mitään sellaista kuin ilmasto hätätila, että se on huijaus.

       Ns. ilmastonmuutos konsensuksen mukaan ilmastonmuutos on epäilemätön ja kiistämätön tieteellinen tosiasia, mistä kaikki tutkijat ovat yhtä mieltä. Mitään sellaista tieteellistä yksimielisyyttä ei kuitenkaan ole olemassa.    

         Al Goren asialle tuoman julkisuuden jälkeen alettiin rahoittaa ilmastonmuutos tutkimusta. Rahoitus taattiin parhaiten ilmastonmuutoksen käsittelyllä. Julkaistiin valtava määrä tutkimuksia kaikilla mahdollisilla tieteenaloilla, joista juuri mitkään eivät kyseenalaistaneet ilmastonmuutosta.   Yhdysvaltojen hallinnon rahoittama ilmastotutkimus on täysin korruptoitunutta pseudotiedettä. Asiat on jo etukäteen päätetty eikä yleistä ilmastonmuutos kertomusta saa epäillä. Ahneet tutkijat käyttävät tilannetta hyväkseen edistääkseen uraansa.  

        Länsimaiset hallinnot osallistuvat täysillä ilmastonmuutos uskoon. Ne laativat uusia lakeja ja säädöksiä, keräävät uusia veroja ja jakavat tukia. Uusiutuva energia business kukoistaa. Perustetaan valtavasti ilmastonmuutokseen liittyviä virastoja, virkoja ja työpaikkoja. Monimiljardi ilmastoteollisuuden takia ilmastokatastrofin uhkaa on pidettävä yllä. Hallitusten on monin tavoin tuettava esimerkiksi epäkäytännöllisiä sähköautoja, koska muuten yleisö ei niitä ostaisi. Tähän tarvitaan ilmastonmuutos propagandaa. 

        Tutkijoita, jotka keskittyvät ilmaston muutoksen luonnollisiin syihin, syrjitään ja heidän rahoituksensa lopetetaan. Koko valtava ilmastoteollinen kompleksi tarvitsee virallista valheellista ilmastomuutos tarinaa. Sensuuri vallitsee. Tieteelliset lehdet eivät julkaise valtavirrasta poikkeavien tutkijoiden näkemyksiä. Ympäristö journalismissa skeptikoita syrjitään. Valitut ns. asiantuntijat esittävät valheita ilmastohädästä ja hiilidioksidipäästöjen vaikutuksista. Tanskassa Henrik Svensmarkin tutkimus auringon vaikutuksesta ilmastoon sai aikaan kohun. Kollegat alkoivat syrjiä häntä eikä häntä enää palkattu. Skeptikoita kohtaavat henkilökohtaiset hyökkäykset, jopa uran loppu. Pakotettua konsensusta käytetään aseena syrjimällä. On syntynyt ilmasto kultti, joka on täysin tieteestä erillään.

        Ilmasto aktivistit ja radikaalit esiintyvät  järjestelmän vastaisina, mutta nykyään heitä tukee koko systeemi, YK, rahoitus ja finanssi alat sekä kansainväliset järjestöt. Ilmastohätätila on keino lisätä hallituksen valtaa. Ilmastonmuutoksen verukkeella hallitukset alkavat säädellä kaikkea mahdollista. Aivan kuten pandemian aikaisissa sulkutiloissa, ilmastonmuutosta käytetään kansalaisten vapauksien ja oikeuksien rajoittamiseen. Hätätilan perusteella avoimuus ja demokratia kumotaan ja ihmisten normaali käytös ja toiminta kielletään.   

         Kehitysmaille ei haluta tarjota halpaa fossiilienergiaa. Niiden ei haluta kehittyvän. Ns. kestävä kehitys merkitsee ei kehitystä ollenkaan. Kaikille Afrikan tuotteille länteen asetetaan suuret verot. Kyseessä on rasismi. Kiina laajentaa hiilivoimaloiden käyttöä. Muu maailma ei seuraa länttä orjallisesti.  

      Sekä ilmastonmuutos että koronatoimet ovat herättäneet laajoja protesteja maailmalla. Ilmastonmuutos on keksitty pelote, jota ajaa omavoitonpyynti ja jota kyynisesti ajavat julkisesti rahoitetut, parasiittiset valtion virastot. Ilmastonmuutos on veruke perustaa maailmanlaajuinen autoritaarinen hallinto. Ilmastonmuutos on loukkaus ihmiskunnan vapaudelle, vauraudelle ja hyvinvoinnille.

omat mietteet  

        Kylmä totuus on että maapallo ei lämpene poikkeuksellisesti. Kylmä totuus on että hiilidioksidipäästöjen aiheuttama ilmastonmuutos on huijaus.

Elokuva vahvistaa kaiken sen mitä olen aikaisemmin aiheesta saanut selville ja mistä olen kirjoittanut. Asiaan perehtyessäni minulla on toki ollut ajoittain epäilyksiä mahdankohan sittenkään olla oikeilla linjoilla. Monet kohtalaisen järkevät ja ympäristötietoiset ihmiset uskovat ilmastonmuutokseen. Olen täysin ja lopullisesti vakuuttunut siitä, että ilmastonmuutos ja kaikki siihen liittyvä on huijausta, valetta ja petosta.  

       Maailmanlaajuinen ilmastonmuutos huijaus on hyvin samankaltainen kuin maailmanlaajuinen pandemia huijaus.  Katso ”Ilmastonmuutoksen” ja ”pandemian” yhtenevyyksiä  Valtavirtamedian väsymätön ja säälimätön propaganda on molemmissa tapauksissa täysin samanlaista. Skeptisten ilmastonmuutos tutkijoiden syrjintä on samanlaista kuin korona toimenpiteitä ja rokotteita arvostelevien lääkäreiden ja terveydenhoitohenkilökunnan syrjintä.      

       Ilmastonmuutos on iso vale. Valhe on niin iso, että ihmiset uskovat sen, koska eivät voi uskoa vaihtoehtoa, että kaikki valehtelevat: hallitus, media, YK, EU, ympäristöjärjestöt, tutkijat ynnä muut. Järjestelmä tekee kaikista siihen kuuluvista valehtelijoita. On paljon helpompi uskoa, että poikkeavien käsityksen esittäjät ovat väärässä, että he ”salaliittoteoreetikkoja”, joita ei pidä ottaa vakavasti. Usein salaliittoteoreetikot ovat kuitenkin oikeassa. Pandemia ja ilmastonmuutos ovat molemmat maailmanlaajuisia rikollisia salaliittoja. Bioterrorismia ja ilmastonmuutos terrorismia kansalaisiaan vastaan harjoittavat valtiot. Kansalaisia pelotellaan ja terrorisoidaan mielin määrin, jotta heidät saadaan mukautumaan hallituksen toimenpiteisiin, joilla ei ole mitään tekemistä terveyden, ilmaston eikä ympäristön kanssa. Valta ja varallisuus ryöstetään pois kansalta. Molemmat valheet vahingoittavat ja tappavat ihmisiä massoittain. Mistä kaikesta muusta meille valehdellaankaan?

      Elämme jälkidemokraattisessa maailmassa, missä ylikansallinen pääoma määrää jo lähes kaikesta. Demokratian ja oikeusvaltion kulissien sisällä siirrymme vauhdilla kohti uutta fasistista ja totalitaristista maailmanjärjestystä.    

        Elämme totuuden jälkeisessä maailmassa, missä propaganda ja aivopesu vääristävät kaiken ja missä tiede on suureksi osaksi korruptoitunut pseudotieteeksi.

       Todistamme länsimaisen sivilisaatiomme rappeutumista ja vajoamista nihilismiin. Katso uusi kirjoitukseni Tuhoisa sivilisaatiomme

Lämpeneekö?

     En ole tähän mennessä vielä löytänyt vakuuttavia todisteita siitä että maapallo lämpenee merkittävästi tai poikkeuksellisesti.

        IPCCn mukaan 1900 luvulla on tapahtunut lämpenemistä, joka on poikkeuksellista ja joka pitää pysäyttää. Uutisissa ja valtavirtamediassa esitetään säännöllisesti hämmästyttäviä väitteitä ilmaston lämpenemisestä. Ohessa on vain muutamia esimerkkejä. Mihin ne oikein perustuvat? Ilmatieteen laitos väittää, että Suomen ilmasto on muka lämmennyt 2 astetta.  Ympäristökeskus ennustaa Lapin lämpenevän tulevaisuudessa kuusi astetta. Suomen luonto lehden vuoden 2023 viimeisessä numerossa väitetään, että maapallon keskilämpötilan nousu on ennen näkemätöntä ja että planeetta on kuumin 2000 vuoteen. Vuoden 2023 kerrotaan olleen kuumin vuosi. Väitteitä tukee ylös ampaiseva käyrä. Numerossa kerrotaan myös että maapallo jatkaa lämpenemistä juuri siksi että ilmastotoimet eivät ole riittäviä. Lähetin lehdelle palautetta ja sanoin että mielestäni väitteet ja käyrät ovat puppua. Mihin ne muka perustuvat? Useimmilla väittämillä ei ole tarkemmin katsottuna mitään pohjaa.

      On huomionarvoista, että ilmasto voi olla samaan aikaan lämpenevä ja viilenevä! Kaikki riippuu valitusta aikajänteestä. Kun halutaan esittää, että ilmasto on lämpenevä niin pitää valita sopiva aikajänne, läheltä tai kaukaa, missä on mukana erityisen kylmiä jaksoja.              

    Prof. Richard Lindzenin mukaan ilmastopaniikki perustuu vain yhden asteen lämpenemiseen reilun sadan vuoden aikana.

       Meteorologiset mittaukset osoittavat maapallon lämpenemisen alenemista jo tämän vuosituhannen alusta vaikka hiilidioksidimäärät ovat kasvaneet.

        Yhdysvaltojen Kansallisen ilmailu ja avaruus hallinnon, avaruustutkimuksen Goddard instituutin (NASA GISS), Yhdistyneen kuningaskunnan Meteorologisen viraston, kaukohavaintojärjestelmien ja Alabaman yliopiston kootut satelliitti tietokannat osoittavat globaalien lämpötilojen laskeneen vuodesta 2016 huolimatta kasvaneista hiilidioksidipitoisuuksista.

        NASAn tiedot osoittavat että viimeisen 20 vuoden aikana ei ole tapahtunut globaalin keskilämpötilan nousua, yleistä maapallon lämpenemistä.   

     Haakan Gruddin Tukholman yliopiston fyysisen maantieteen ja kvartäärisen geologian osaston uusi tutkimus kertoo, että pohjoinen napaseutu ei ole tänään lämpimämpi kuin aikaisempina historiallisina ajanjaksoina. Tuhat vuotta sitten maapallo oli lämpimämpi kuin tänään, ennen hiilivoimaloita ja autoja.

      Kootut tiedot osoittavat lämpötilojen olleen korkeampia 1900 luvun alussa kuin tänään. 1930 luvulla oli lämpimämpää kuin tänään.     

         Ilmastonmuutoksen väitetään olevan poikkeuksellisen voimakasta pohjoisella napaseudulla. Lämpenemisen väitetään olleen nopeampaa pohjoisessa parikymmentä vuotta. Kuitenkin lämpiäminen mahtuu luonnollisen vaihtelun puitteisiin. Lapissa ei ole lämpimämpää kuin 30 luvulla. Yhdysvallat, Suomi ja Norja olivat 30 luvulla nykyistä lämpimämpiä. 

       Toukokuussa ja kesäkuun alussa 2023 Keski-Suomessa vallitsee välillä lämmin jakso, sitten on taas koleaa ja kylmää, sateista ja tuulista, siis täysin normaalia. Ilmastonmuutosta ei ole havaittavissa. Syksy on normaali. Talvi tuli marraskuun alussa ja se jatkui kunnon lumipakkastalvena. Ilmastonmuutoksesta ei ole merkkejä. Vuoden vaihteessa ja tammikuussa 2024 pakkaset paukkuvat Suomessa. Keski-Suomessa mittari näyttää useana päivänä miinus 30. Pohjolassa koetaan vuosituhannen pakkasennätys. Helmikuun puolivälissä kunnon pakkaset jatkuvat. Ilmaston lämpenemisestä ei ole tietoakaan. YK:n ilmastojärjestö, meteorologinen virasto (WMO) väittää kuitenkin, että kylmän talven takana on, uskomatonta kyllä, ilmastonmuutos ja keksii sille mutkikkaan ja epäuskottavan selityksen.

      Ei ole näyttöä siitä, että maapallon ilmasto lämpenee, että väitetty ilmastonmuutos on tosiasia.

IPCCn ilmastonmuutos huijaus

    Ilmastonmuutos hysterian ja  propagandan takana on pääasiassa YKn Intergovernmental Panel on Climate Change (IPCC), hallitusten välinen ilmastonmuutos paneeli. IPCC ei ole tieteellinen, vaan hallitusten välinen ilmastopaneeli. Siis kyse ei ole tieteestä, vaan politikoinnista.  

        IPCC edustaa virallista ilmastonmuutos kertomusta, oikeaa ilmastouskoa, jonka maailman hallitukset suureksi osaksi jakavat Hallitukset päättävät ilmastonmuutosta ehkäisevistä toimista IPCCn raporttien perusteella.   

       IPCC konsensuksen mukaan 1900 luvulla on tapahtunut lämpenemistä, joka on poikkeuksellista.

Järjestön ilmastomallit liioittelevat lämpenemistä ja hiilidioksidin vaikutusta ilmastoon. Ilmaston lämpenemistä ja sen vaikutuksia suurentelevat ja yliampuvat tietokonemallit tulevaisuudesta esitetään ehdottomina tieteellisinä totuuksina. Kuilu mallien ja todellisuuden välillä on kuitenkin ylittämättömän suuri.  Maapallo ei ole lämmennyt järjestön mallien ja ennustusten mukaisesti eivätkä sen uhkakuvat ole toteutuneet. 

           Kolmekymmentä vuotta IPCC on muokannut lämpötila tilastoja, hyödyntänyt vääristäviä tietokone ilmastomalleja ja esittänyt yliampuvia ennustuksia maapallon lämpenemisestä ja sen seurauksista saadakseen maailman väestön uskomaan tulevaan ilmasto katastrofiin.               

Järjestö on laskenut vaarallisen lämpenemisen rajaa kahdesta puoleentoista asteeseen ilman perusteita. Aluksi järjestön tutkimuskohteena oli ilmaston lämpeneminen, joka on vielä jotenkin tieteellisesti testattavissa. Myöhemmin se korvattiin epämääräisellä ilmastonmuutoksella. Climategate skandaali paljasti järjestössä vallitsevan jyrkän oikeaoppisuuden ja toisinajattelijoiden syrjimisen.

         IPCC  on perustellut maapallon epänormaalia lämpenemistä niin sanotulla lätkämaila käyrällä, joka perustuu hiilidioksidin ja lämpötilojen väärään suhteeseen. Hiilidioksidipitoisuuksien kasvun väitetään kohottavan maapallon lämpötilaa, vaikka hiilidioksidipitoisuudet seuraavat lämpötiloja. Katso Hiilidioksidi ei nosta maapallon lämpötilaa

      IPCCn neljäs, vuoden 2007 raportti on täynnä virheitä ja yliampuvia väitteitä kuten Himalajan jäätiköiden sulaminen kokonaan vuoteen 2035 mennessä, Golfvirran jäähtyminen, merenpinnan huomattava nousu mukaan lukien Malediivien uppoaminen mereen sekä sään ääri ilmiöiden ja luonnonkatastrofien lisääntyminen. IPCCn vuoden 2013 raportti mitätöi auringon vaikutuksen. Kun halutaan pitää kiinni dogmista ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos, luonnollisten tekijöiden vaikutus pitää minimoida tai eliminoida.  

      Vuoden 2007 Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin IPCCn  tiedemiehille  yhdessä ilmastohälyttäjä Al Goren kanssa. Ensinnäkin mitä tekemistä ilmastonmuutoksella on rauhan kanssa? Kun joku saa Nobelin länsimaisessa korruptoituneessa järjestelmässä, voi olla varma, että sitä ei myönnetä tieteellisten tai rauhantyön ansioiden perusteella, vaan aina poliittisin perustein ja propaganda tarkoituksessa. Kun joku saa Nobelin, pitää kysyä mikä huijaus ja minkälainen propaganda on kysymyksessä. Al Gore esitti saman IPCC raportin hiilidioksidin ja lämpötilan väärään suhteeseen perustuvan lätkämaila käyrän maapallon lämpötilan dramaattisesta noususta. Sekä Goren Epämiellyttävä totuus elokuvan että IPCCn neljännen, vuoden 2007 raportin väittämät ja tulevaisuuden ennustukset ovat kaikki osoittautuneet vääriksi ja yliampuviksi. 

         Painavimpia todisteita huijauksesta ovat lämpötilatilastoissa tapahtuneet oudot muutokset. Yhdysvaltojen Nasan GISS sekä ilmastotietokeskuksen NCDC aikasarjoissa on tehty järjestelmällistä korjailua. Viime vuosisadalta lähtien menneisyys näyttää muuttuneen kylmemmäksi ja nykyaika lämpimämmäksi. Lämmintä 30-lukua on viilennetty. Vuosina 1970-75 lämpötila laski, mutta se on hävitetty tilastoista. Myös East –Anglian yliopiston ilmastotutkimusyksikön lämpötilaa käsitellyt tiimi oli muokannut sekä lämpötilojen mittaustilastoja että puulustoista johdettuja lämpötilastoja. Keskiajan nykyistä korkeampia lämpötiloja oli alennettu ja nykyajan lämpötiloja nostettu.   

IPCCn ilmastonmuutos kertomus on virheellinen ja valheellinen. Väittämällä että maapallon ilmasto lämpenee vaarallisesti ei ole tieteellistä perustetta. Yhdysvaltojen avaruushallinnon NASAn mukaan globaali keskilämpötila ei ole noussut lainkaan viimeisen 20 vuoden aikana. 

           IPCCn ilmastonmuutos tarina, väitteet, lämpötilatilastot, tietokonemallit ja ennustukset ovat kaikki pseudotieteellistä puppua.

YK ja sen kaikki alajärjestöt kuten vaikkapa WHO ja IPPCC ovat läpikotaisin korruptoituneita ja ne palvelevat yksin suurpääomaa ja suuryrityksiä. IPCC  toimii yhdessä ilmastoteollisen kompleksin kanssa. Järjestöllä on suorat yhteydet maailman suurimpiin yritysinstituutioihin sekä globalistiseen talouseliittiin, jotka yrittävät ilmastonmuutoksen verukkeella toteuttaa totalitaarisen pseudovihreän agendansa.   

                           politisoitunut ja korruptoitunut ilmastotiede 

        Nykyään ympäristötutkimuksessa kaiken pitää olla yhdenmukaista virallisen ilmastonmuutos tarinan kanssa. Rahoitusta ei tule ilman ilmastonmuutoksen käsittelyä ja korostamista. Ilmastonmuutoksen jatkuva painottaminen tiedeyhteisössä vääristää kysymyksenasetteluja ja ohjaa tutkimusta. Valtio, suurpääoma ja ilmastoteollinen kompleksi rahoittavat ja ohjaavat  tiedettä niin että siitä on tullut pseudotiedettä.    

      Johtavien tiedelehtien julkaisupolitiikka estää ilmastokonsensuksen vastaisten tulosten julkaisemisen. Valtavirrasta poikkeavia tutkijoita ei haluta kuulla. Kriittiset ja aidot tutkijat eristetään ja leimataan. Ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen skeptisesti suhtautuvien ura on vaarassa.   

       Suomen Ilmatieteen laitos edustaa IPCCn linjaamaa virallista totuutta. Laitos määrää tukijoiden oikeaoppisen ajattelun. Kriittisiä tutkijoita syrjitään. Suomen Ilmatieteen laitoksen johtaja on IPCC ryhmän puheenjohtaja. Suomessa Silmu ilmastonmuutos tutkimus politisoitui ja korruptoitui.

       On ilmeistä että ilmastonmuutos tutkimus toimii tarkoitushakuisesti ja tuottaa valikoitua tietoa. On päätetty jo etukäteen millaista tutkimusta rahoitetaan, millaisia tuloksia halutaan ja millaisia tuloksia julkaistaan. Tämä selittää hyvin miten lähes kaikki ympäristö tutkimukset, kirjat ja dokumentit ovat täynnä samankaltaisia myyttejä, väitteitä ja ennustuksia ilmastonmuutoksesta.

        Ilmastokonsensuksella ei ole tieteellistä perustaa.

       Ilmasto tutkimus on läpikotaisin politisoitunut. Ilmastotieteestä on tullut pseudotiede, uskonto.

Clintelin maailman ilmastojulistuksen mukaan ilmastohätätilaa ei ole. Maailman ilmastojulistuksen allekirjoittaneiden tiedemiesten ja asiantuntijoiden määrä kasvaa nopeasti ja se on jo lähes 1600. Heihin on liittynyt vuoden 2022 fysiikan Nobel palkinnon saaja John F. Clauser, joka toteaa: “Yleinen kertomus ilmastonmuutoksesta heijastaa vaarallista tieteen korruptiota, joka uhkaa maailman taloutta ja miljardien ihmisten hyvinvointia. Harhaan johdettu ilmastotiede on muuntunut valtavaksi sokkijournalistiseksi pseudotieteeksi. Pseudotieteestä on vuorostaan tullut syntipukki hyvin monenlaisille muille yhteen kuulumattomille onnettomuuksille. Sitä ovat edistäneet ja laajentaneet samalla tavalla harhaan johdetut markkinointi agentit, poliitikot, lehtimiehet, hallituksen virastot sekä ympäristönsuojelijat. Mielestäni todellista ilmastokriisiä ei ole. Kuitenkin on olemassa hyvin todellinen ongelma tarjota kunnollinen elintaso maailman suurelle väestölle ja siihen liittyvä energiakriisi. Viime mainittua on tarpeettomasti ruokkinut mielestäni virheellinen ilmastotiede.” Katso https://www.globalresearch.ca/corruption-of-climate-science-nobel-laureate-john-clauser-speaks-out/5826884?doing_wp_cron=1690552508.1522960662841796875000

Ilmastonmuutos on humpuukia. Lue lisää Epäilen että ilmastonmuutos on humpuukia   

lähteet

Matti Virtanen Ilmastopaniikki. Hoito-opas  Docendo 2019

There Is No ‘Consensus’ On Global Warming A clear attempt to establish truth not by scientific methods but by perpetual repetition Prof. Richard S. Lindzen Global Research, December 04, 2009 Wall Street Journal 26 June 2006

“Dangerous Corruption of Science. There is No Climate Crisis”: Nobel Prize Winner Dr. John F. Clauser Endorses “World Climate Declaration” Clintel Global Research, August 17, 2023  clintel.org