Kesän 2016 ensimmäinen isompi retkeni suuntautui heinäkuun alussa Leivonmäen kansallispuistoon. (Aikaisemmin olen käynyt siellä vain pikaisesti kääntymässä). Ajoin sinne tietysti polkupyörällä. Ensimmäinen reissu toista viikkoa aikaisemmin ei edennyt alkua pidemmälle, koska pyörä hajosi heti Muuramen jälkeen. (Ketjut oli vaihdettu korjaamolla ja samalla polkimien kammet, joista toinen ei pysynyt kiinni.) Varusteinani oli vain pieni reppu, ultra light teltta ja kevyt makuupussi. Tällä kertaa Säynätsalosta lähdettyäni ohitin Muuramen ilman ongelmia, pääsin Korpilahdelle ja sitten edessä olikin jo Kärkisten korkea silta upeine näkymineen. Vaarunvuorten luonnonsuojelualueella ei voinut olla käymättä. Kiersin merkityt reitit. (Aikaisemmin olin käynyt siellä pyöräretkelläni vain pikaisesti kääntymässä.) Näin vanhoja metsiä, soita, (Päijänteelle avautuvan) näköalapaikan (jossa opastaulun mukaan kasvaa joku harvinainen vuorimunkki) ja sitten kävin Korospohjassa. Siellä oli jännää lehtometsää moninaisine pensaineen. Opastaulu kertoi, että paikalla kasvaa pähkinäpensas. En tiennyt Suomen luonnossa sellaista olevankaan. En kuitenkaan nähnyt sitä. Luonnosta voi oppia loputtomasti uusia asioita. Lepikoissa ja ruohikoissa kulkiessani tein säännöllisesti punkkitarkastuksia. Onneksi niitä ei löytynyt, onneksi niitä esiintyi vähemmän kuin pelkäsin. (Tuolta kierrokselta en saanut mieleisiäni kuvia).
Parin päiväin reissuun ei tarvitse paljoa evästä varata: vähän ruisleipää (viileillä keleillä juustoa) suklaata ja salmiakkia. Pieni paastokin silloin tällöin tekee hyvää. Kesällä pärjää muuten hienosti luonnon antimilla. Monenlaisia marjoja kuten lakkoja, mustikoita ja juolukoita on joka puolella saatavilla. Tänä kesänä lakkoja onkin ollut poikkeuksellisen paljon. Lisäksi voi kerätä villiyrttejä. Ne hoitavat vatsaa ja terveyttä. Eräretkeilyn filosofia on yksinkertainen: kulkea aistit avoinna jännittävissä maastoissa vapaana, huolettomana ja kenenkään ja minkään tavallisen elämän piiriin kuuluvan häiritsemättä. Elämä yksinkertaistuu ja saavutamme sisäisen harmonian ja sopusoinnun itsemme ja ympäristömme välillä.
Leivonmäen kansallispuisto muodostuu, kuten sain huomata, pääasiassa harjuista ja soista. Puisto jakaantuu kahteen osaan, joiden välissä on Rutajärvi. Saavun perille hyvissä ajoin illalla. Leiriydyn Lintuniemeen. Käyn kiertelemässä Joutsniemessä. Se oli uskomattoman pitkä ja kapea mäntyinen harjuniemi. Se muistutti tosiaan kuin joutsenen pitkää kaulaa. Myöhemmin luin joistain esitteestä, että nimitys viittaakin jouseen. Alueella on ollut kivikautista asutusta. Juomavesi alkoi olla lopussa, koska saapuessani en löytänyt vedentäyttöpaikkaa. Nuotiopaikalla oli vain iso ruosteinen ämpäri. Siinä keitetty vesi maistui äärimmäisen pahalta. Opetus: pidemmälle retkelle ota mukaan oma kattila. Leiripaikalla kevyt tuuli puhalteli mukavasti järveltä läpi yön. Ohut makuualusta oli epämukava. Sain toisen opetuksen: paksu kunnollinen makuualusta on tarpeellinen.
Puistossa on valittavaksi monenlaisia selkeästi merkittyjä reittejä kuten harjunkierros ja mäyränkierros. Kokeilin siellä ollessani vähän kaikkia. Aamulla lähdin vaeltamaan jonnekin Mäyrälammen suuntaan ohittaen harjuja ja soita. Suon laidalla havaitsen jonkun ison petolinnun lähtevän puusta raskain siiveniskuin. Taivas alkoi tummua ja sitten iskivät rankkasateet. Laavua tai kotaa ei ollut missään lähistöllä. Hain suojaa tiheän kuusen alta. Tuntui että koko retki oli vaarassa loppua siihen, vaikka en ollut nähnyt vielä paljoakaan. Mukanani ei ollut sadeasua eikä repulle ollut sadesuojaa. Siinä taas opetuksia harrastelija retkeilijälle. Sade taukosi lopulta ja sinistä taivastakin alkoi näkyä. Luulin ensin isoja monttuja ihmisen tekemiksi, mutta opastaulun mukaan ne olivat jääkauden aikaisia suppia. Pyöräilin puiston toiseen osaan Kirveslammelle. Kuljeskelen merkittyjä reittejä sinne ja tänne. Opasteessa kerrottiin, että hämärän aikaan alueella voi kuulla ja nähdä kehrääjän. Taivas oli synkeä. Alkoi yhä enemmän hämärtää. Valo riitti juuri ja juuri kuvaamiseen kamerallani. Tulen isolle suolle, joka on Haapasuo. Pitkospuita on helppoa talsia. Siellä on kiellettyä liikkua merkittyjen reittien ulkopuolella lintujen pesimäaikaan. Tornista oli hyvät näköalat. Vielä vähän matkaa ja kierros puistossa on ohi. Jäi vielä näkemistä seuraavaksikin kerraksi. Lähden polkemaan takaisin kohti Jyväskylää.