Pyöräilin Seitsemiseen suoraan Helvetinjärven kansallispuistosta. Pitkien matkojen ajaminen pyörällä kohteeseen ja erävaeltaminen eivät sovi erityisen hyvin yhteen, koska pääasiaan eli vaeltamiseen jää rajoitetusti voimia. Mutta kun ei ole autoa (enkä hanki) eikä yleisillä kulkuneuvoilla paikalla pääse, ei jää muita vaihtoehtoja. Yleensä homma toimii hyvin kun menee bussilla niin pitkälle kuin pääsee ja ajaa pyörällä loppumatkan kohteeseen. Seitsemisessä oli luontokeskus mistä sain kartan. Lähdin vaeltamaan tavoitteena lähinnä oleva telttapaikka Kivijärvellä. Vaikka toisin luulisi, kansallispuistoissakaan reittimerkinnät eivät ole aina täysin selkeitä. Ohessa on viesti, jonka lähetin jälkeenpäin luontokeskukseen palautteeksi: ”Palasin pari päivää sitten Seitsemisen kansallispuistosta, jossa olin retkeilemässä ensimmäistä kertaa. Valitettavasti se tuotti kuitenkin pettymyksen huonojen reittimerkintöjen takia. Oletin että näin tunnetussa kohteessa, jossa on luontokeskuskin, olisi myös reitit merkitty selkeästi ja että maastossa voisi kulkea ilman että karttaa pitäisi koko ajan tarkasti tutkia. Ensimmäisenä iltana väsyneenä Helvetinjärven kansallispuistosta pyörällä ajaneena yritin mennä Isolle Kivijärvelle. Luontokeskuksesta saatavan kartan mukaan sinne pitäisi päästä seuraamalla esim. punaisia merkkejä. Lähtöpisteessä oli yksi ainoa viitta Kivijärvelle, sen jälkeen ei ainoatakaan. Sitten punaiset maalimerkitkin loppuivat, oli soita ja pitkospuita ym.. Lopulta en enää tiennyt missä olin. Oletin että olin jotenkin joutunut pois reitiltä kun järveä ei tullut näkyviin. Käännyin takaisin. Ihme kyllä yhdessä risteyskohdassa, missä käännyttiin ns. harjupolulle, punaisia merkkejä oli molempiin suuntiin jonkin matkaa. Kirkaslammilta lähdettäessä ei löytynyt opaskylttiä Kirkkaanlamminkankaalle, joten kävelin risteyskohdan ohi, ja jouduin palaamaan takaisin päin etsimään sitä. Myöhemmin huomasin sellaisen kyltin lojuvan maassa lammen rannalla. Koverosta ei löytynyt kylttiä Koverolammen polulle. Surkea polku piti itse etsiä. Koverolammella ei ollut kylttiä myöskään Kirkaslammelle.” Selitykseksi esitettiin että reittimerkintöjä uusittiin ja että työ oli vielä kesken. Lisäksi kierros oli tarkoitettu kierrettäväksi juuri päinvastaiseen suuntaan mitä itse aloittaessani kuljin. Mielestäni opasteiden pitäisi kyllä aina toimia kulki sitten mihin suuntaan tahansa. Opetus: pitää huomioida myös maastomerkkejä kuten lampia ja muita ja verrata niitä karttaan, jotta voi aina paikantaa itsensä.
Teen muuten retkeni avojaloin. Sain idean katsottuani Selviytyjäkaksikko ohjelmaa. Siten syntyy syvempi luontoyhteys. Silloin aistii herkästi monenlaiset maastot ja kaikki erilaiset pinnat. Paljaat jalat mukautuvat myös hyvin tiiviisti erilaisiin maan muotoihin. Sillä tavalla on useinkin helpompi kävellä kuin kömpelöillä kengillä. Soilla, savessa ja mutakuopissa saa myös ilmaisia jalkahoitoja! Minua nauratti kun eräs tapaamani kaveri valitti sitä kuinka hänen vaellusjalkineensa hiertävät. Meidät on kaikki aivopesty uskomaan, että kesällä metsäpoluilla tai muuten helpossa maastossa kulkemisessa tarvittaisi kengät. Ne ovat täysin tarpeettomat. Myöhemmin syksyllä huomasin ihmeekseni, että kantapäissäni vuosikausia olleet paksut rumat urat tai halkeamat, joiden uskoin jo olevan ikuisia, olivat mielestäni pienentyneet, lähes kadonneet. Samana kesänä olin kulkenut avojaloin muulloinkin, aina kun se oli mahdollista, esimerkiksi kerätessäni lakkoja suolla tai kulkiessani polkuja pitkin. Luonto parantaa. Paluu luontoon ja luonnonmukaisuuteen on avain terveyteen, hyvinvointiin ja tasapainoon.
Päädyin ensimmäiseksi yöksi Kirkaslammen rannalle. Seuraavana päivänä läheisellä suolla harjoittelin perhosten kuvausta pitkästä aikaa. Retkeily on huomattavasti kiinnostavampaa ja kivempaa kameran kanssa kuin ilman. Luontokuvaaminen ja kuvauskohteiden ja kuvauskulmien etsiminen on miellyttävää ja kiintoisaa tekemistä, joka auttaa pitämään mielen valppaana ja keskittyneenä. Jälkeenpäin kuvia on hauskaa katsella ja jakaa toisten kanssa, mistä kiitos olette nyt osallisina. Luonnossa retkeillessä voi tehdä samalla kaikenlaista muutakin kuten vaikkapa opetella tunnistamaan uusia kasveja ja muita eliölajeja, bongailla lintuja yms.. Pienistä sinisiivistä ottamani kuvat eivät onnistuneet johtuen melko varmasti melko alkeellisesta kamerastani tai vääristä asetuksista. Isommista hopeatäplistä kuvat onnistuivat jotenkuten. Poimin lakkoja ja juolukoita. Harjulla näin pohjantikan nakuttelemassa. Sillä ei ollut keltaista väriä päässä, joten se oli naaras. Edellisen kerran näin lajin Sipoonkorvessa kauan sitten. Pienen Seitsemisjoen varrella oli paljon majavien kaatamia ja järsimiä puita. Koveron perinnetilalla ihmettelin vanhaa maatalon tavaraa ja maatalous tavaraa, jota oli pilvin pimein. Seitsemisessä en nähnyt mitään varsinaista aarnimetsää. Sellaisia on esitteen mukaan Multiharjussa ja muutamissa muissa paikoissa. Siellä asti en tällä kertaa käynyt. Puiston halki kulki asfaltoitu autotie, joten ei siellä mitään erämaan rauhaa ollut.
Ongin Koverolammella ja illalla Kirkaslammella käyttäen syöttinä pyydystämiäni hyönteisiä. Ne eivät riittäneet pitkälle. Sain yhden pienen ahvenen. Jäljelle jäänyt karvamato ei enää maistunut kaloille, joten piti lopettaa. Kaivelin kepillä monista paikoista, mutta matoja ei löytynyt. Opetus: jos meinaa kalastaa, madot kannattaa hankkia etukäteen mukaan. Lammella oli aika paljon porukkaa. Paiston ahvenen nuotiolla. Kävin uimassa.
Paluumatkalla pyöräilen pitkän monen tunnin matkan Mänttään. Jatkan bussilla kohti Jyväskylää. Keltinmäestä pyöräilen vielä Säynätsaloon. Poljettuja kilometrejä tuli yhteensä lähes 100 km sille päivälle.