Aihearkisto: Kuvagalleria

Seitsemisen kansallispuisto retki

Pyöräilin Seitsemiseen suoraan Helvetinjärven kansallispuistosta. Pitkien matkojen ajaminen pyörällä kohteeseen ja erävaeltaminen eivät sovi erityisen hyvin yhteen, koska pääasiaan eli vaeltamiseen jää rajoitetusti voimia. Mutta kun ei ole autoa (enkä hanki) eikä yleisillä kulkuneuvoilla paikalla pääse, ei jää muita vaihtoehtoja. Yleensä homma toimii hyvin kun menee bussilla niin pitkälle kuin pääsee ja ajaa pyörällä loppumatkan kohteeseen. Seitsemisessä oli luontokeskus mistä sain kartan. Lähdin vaeltamaan tavoitteena lähinnä oleva telttapaikka Kivijärvellä. Vaikka toisin luulisi, kansallispuistoissakaan reittimerkinnät eivät ole aina täysin selkeitä. Ohessa on viesti, jonka lähetin jälkeenpäin luontokeskukseen palautteeksi: ”Palasin pari päivää sitten Seitsemisen kansallispuistosta, jossa olin retkeilemässä ensimmäistä kertaa. Valitettavasti se tuotti kuitenkin pettymyksen huonojen reittimerkintöjen takia. Oletin että näin tunnetussa kohteessa, jossa on luontokeskuskin, olisi myös reitit merkitty selkeästi ja että maastossa voisi kulkea ilman että karttaa pitäisi koko ajan tarkasti tutkia. Ensimmäisenä iltana väsyneenä Helvetinjärven kansallispuistosta pyörällä ajaneena yritin mennä Isolle Kivijärvelle. Luontokeskuksesta saatavan kartan mukaan sinne pitäisi päästä seuraamalla esim. punaisia merkkejä. Lähtöpisteessä oli yksi ainoa viitta Kivijärvelle, sen jälkeen ei ainoatakaan. Sitten punaiset maalimerkitkin loppuivat, oli soita ja pitkospuita ym.. Lopulta en enää tiennyt missä olin. Oletin että olin jotenkin joutunut pois reitiltä kun järveä ei tullut näkyviin. Käännyin takaisin. Ihme kyllä yhdessä risteyskohdassa, missä käännyttiin ns. harjupolulle, punaisia merkkejä oli molempiin suuntiin jonkin matkaa. Kirkaslammilta lähdettäessä ei löytynyt opaskylttiä Kirkkaanlamminkankaalle, joten kävelin risteyskohdan ohi, ja jouduin palaamaan takaisin päin etsimään sitä. Myöhemmin huomasin sellaisen kyltin lojuvan maassa lammen rannalla. Koverosta ei löytynyt kylttiä Koverolammen polulle. Surkea polku piti itse etsiä. Koverolammella ei ollut kylttiä myöskään Kirkaslammelle.” Selitykseksi esitettiin että reittimerkintöjä uusittiin ja että työ oli vielä kesken. Lisäksi kierros oli tarkoitettu kierrettäväksi juuri päinvastaiseen suuntaan mitä itse aloittaessani kuljin. Mielestäni opasteiden pitäisi kyllä aina toimia kulki sitten mihin suuntaan tahansa. Opetus: pitää huomioida myös maastomerkkejä kuten lampia ja muita ja verrata niitä karttaan, jotta voi aina paikantaa itsensä.

Teen muuten retkeni avojaloin. Sain idean katsottuani Selviytyjäkaksikko ohjelmaa. Siten syntyy syvempi luontoyhteys. Silloin aistii herkästi monenlaiset maastot ja kaikki erilaiset pinnat. Paljaat jalat mukautuvat myös hyvin tiiviisti erilaisiin maan muotoihin. Sillä tavalla on useinkin helpompi kävellä kuin kömpelöillä kengillä. Soilla, savessa ja mutakuopissa saa myös ilmaisia jalkahoitoja! Minua nauratti kun eräs tapaamani kaveri valitti sitä kuinka hänen vaellusjalkineensa hiertävät. Meidät on kaikki aivopesty uskomaan, että kesällä metsäpoluilla tai muuten helpossa maastossa kulkemisessa tarvittaisi kengät. Ne ovat täysin tarpeettomat.  Myöhemmin syksyllä huomasin ihmeekseni, että kantapäissäni vuosikausia olleet paksut rumat urat tai halkeamat, joiden uskoin jo olevan ikuisia, olivat mielestäni pienentyneet, lähes kadonneet. Samana kesänä olin kulkenut avojaloin muulloinkin, aina kun se oli mahdollista, esimerkiksi kerätessäni lakkoja suolla tai kulkiessani polkuja pitkin. Luonto parantaa. Paluu luontoon ja luonnonmukaisuuteen on avain terveyteen, hyvinvointiin ja tasapainoon.

Päädyin ensimmäiseksi yöksi Kirkaslammen rannalle. Seuraavana päivänä läheisellä suolla harjoittelin perhosten kuvausta pitkästä aikaa. Retkeily on huomattavasti kiinnostavampaa ja kivempaa kameran kanssa kuin ilman. Luontokuvaaminen ja kuvauskohteiden ja kuvauskulmien  etsiminen on miellyttävää ja kiintoisaa tekemistä,  joka auttaa pitämään mielen valppaana ja keskittyneenä. Jälkeenpäin kuvia on hauskaa katsella ja jakaa toisten kanssa, mistä kiitos olette nyt osallisina. Luonnossa retkeillessä voi tehdä samalla kaikenlaista muutakin kuten vaikkapa opetella tunnistamaan uusia kasveja ja muita eliölajeja, bongailla lintuja yms.. Pienistä sinisiivistä ottamani kuvat eivät onnistuneet johtuen melko varmasti melko alkeellisesta kamerastani tai vääristä asetuksista. Isommista hopeatäplistä kuvat onnistuivat jotenkuten. Poimin lakkoja ja juolukoita. Harjulla näin pohjantikan nakuttelemassa. Sillä ei ollut keltaista väriä päässä, joten se oli naaras. Edellisen kerran näin lajin Sipoonkorvessa kauan sitten. Pienen Seitsemisjoen varrella oli paljon majavien kaatamia ja järsimiä puita. Koveron perinnetilalla ihmettelin vanhaa maatalon tavaraa ja maatalous tavaraa, jota oli pilvin pimein. Seitsemisessä en nähnyt mitään varsinaista aarnimetsää.  Sellaisia on esitteen mukaan Multiharjussa ja muutamissa muissa paikoissa. Siellä asti en tällä kertaa käynyt. Puiston halki kulki asfaltoitu autotie, joten ei siellä mitään erämaan rauhaa ollut.

Ongin Koverolammella ja illalla Kirkaslammella käyttäen syöttinä pyydystämiäni hyönteisiä. Ne eivät riittäneet pitkälle. Sain yhden pienen ahvenen. Jäljelle jäänyt karvamato ei enää maistunut kaloille, joten piti lopettaa. Kaivelin kepillä monista paikoista, mutta matoja ei löytynyt. Opetus: jos meinaa kalastaa, madot kannattaa hankkia etukäteen mukaan. Lammella oli aika paljon porukkaa. Paiston ahvenen nuotiolla. Kävin uimassa.

Paluumatkalla pyöräilen pitkän monen tunnin matkan Mänttään. Jatkan bussilla kohti Jyväskylää.  Keltinmäestä pyöräilen vielä Säynätsaloon. Poljettuja kilometrejä tuli yhteensä lähes 100 km sille päivälle.

Helventinjärven kansallispuisto retki

Toinen retkeni samana kesänä 2016 suuntautui Helvetinjärven kansallispuistoon. Matkustin bussilla Vilppulaan, mistä jatkoin polkupyörällä melko mukavia teitä Ruovedelle. Poljen Haukanmaalta (ja havaitsen heti pienen haukan) lähtevää pitkää pitkää hiekkatietä kunnes lopulta saavun kansallispuiston alueelle. Patikoin viitan opastamana Luomajärvelle. Koska on jo myöhä ja olen ajomatkasta väsynyt, leiriydyn pienelle niemelle, joka on virallinen telttailualue. Siellä oli paljon porukkaa, joten hyvästä telttapaikasta piti taistella. Pystytän teltan aivan veden rajaan. Käyn uimassa matalassa tummassa mutapohjaisessa järvessä. Helventinjärven kansallispuistoa luonnehtivat maankuoren halkeamien synnyttämät rotkolaaksot ja sellaiseen syntyneet kapeat paikoin jyrkän kallioseinäiset järvet kuten Iso Helvetinjärvi, Pitkä Helvetinjärvi, Luomajärvi ja Kovero.

Aamulla lähden vaeltamaan kohti Helvetinkolua ja Isoa Helvetinjärveä. Huomaan tulleeni tosi villiin paikkaan. Sammankonpoikaset pyörivät jaloissa. Metsä on alkukantaista. Puut taistelevat elintilasta, keloja on runsaasti ja kaatuneita ja osaksi lahonneita kääpien peittämiä puita on sikin sokin joka puolella. Olen aivan eri maailmassa. Saavun perille korkealle kalliolle rakennetulle näköalatasanteelle. Edessä avautuu sanoin kuvaamattoman hieno näkymä alas pitkälle ja kapealle rotkojärvelle (Iso Helvetinjärvi). En saa kauaa olla rauhassa kun paikalle tulee meluava lauma ulkomaalaisia turisteja. Erotan kielistä ainakin japanin ja ranskan. Paikka onkin ollut tunnettu matkailunähtävyys jo 1800-luvulta lähtien. Monet merkittävät suomalaiset kulttuurihenkilöt ovat käyneet ihailemassa paikan maisemia. Heistä voidaan mainita taidemaalari Akseli Gallen-Kallela ja kirjailija J.L. Runeberg. Ensin mainitun maalaukset ainakin henkivät mielestäni paikan tunnelmaa. Helvetinkolu on pitkä, leveä ja tasainen halkeama kalliossa. Kuljen rappusia alas järven rantaan. Siellä on nuorisoseuran 1920-luvulla rakentama päivätupa. On mielenkiintoinen tarina, että paikallinen nuoriso kokoontui sinne aina rukoussunnuntaisin pakoon tanssitonta vapaapäivää.

Puistossa ei ollut mitään sen kattavaa rengasreittiä, joten oli palattava samaa polkua takaisin yli 7 km. Helvetistä itään kierros jäi toiseen kertaan. Kun päivittelin rengasreitin puuttumista, eräs kokenut retkeilijä kehotti minua vapaasti lähtemään omin päin maastoon, mutta ehdottomasti varustautuneena kunnollisella kartalla ja kompassilla. Hyvä ajatus. Aionkin tehdä niin. Siinä ne erätaidot ainakin kehittyisivät. Paljon nähtävää jäi ensi kerraksi. Pakkaan tavarat, poistun puistosta ja lähden polkemaan kohti 50 km päässä sijaitsevaa Seitsemisen kansallispuistoa.

 

 

 

 

 

 

Leivonmäen kansallispuisto retki

Kesän 2016 ensimmäinen isompi retkeni suuntautui heinäkuun alussa Leivonmäen kansallispuistoon. (Aikaisemmin olen käynyt siellä vain pikaisesti kääntymässä). Ajoin sinne tietysti polkupyörällä. Ensimmäinen reissu toista viikkoa aikaisemmin ei edennyt alkua pidemmälle, koska pyörä hajosi heti Muuramen jälkeen. (Ketjut oli vaihdettu korjaamolla ja samalla polkimien kammet, joista toinen ei pysynyt kiinni.) Varusteinani oli vain pieni reppu, ultra light teltta ja kevyt makuupussi. Tällä kertaa Säynätsalosta lähdettyäni ohitin Muuramen ilman ongelmia, pääsin Korpilahdelle ja sitten edessä olikin jo Kärkisten korkea silta upeine näkymineen. Vaarunvuorten luonnonsuojelualueella ei voinut olla käymättä. Kiersin merkityt reitit. (Aikaisemmin olin käynyt siellä pyöräretkelläni vain pikaisesti kääntymässä.) Näin vanhoja metsiä, soita, (Päijänteelle avautuvan) näköalapaikan (jossa opastaulun mukaan kasvaa joku harvinainen vuorimunkki) ja sitten kävin Korospohjassa. Siellä oli jännää lehtometsää moninaisine pensaineen. Opastaulu kertoi, että paikalla kasvaa pähkinäpensas. En tiennyt Suomen luonnossa sellaista olevankaan. En kuitenkaan nähnyt sitä. Luonnosta voi oppia loputtomasti uusia asioita. Lepikoissa ja ruohikoissa kulkiessani tein säännöllisesti punkkitarkastuksia. Onneksi niitä ei löytynyt, onneksi niitä esiintyi vähemmän kuin pelkäsin. (Tuolta kierrokselta en saanut mieleisiäni kuvia).

Parin päiväin reissuun ei tarvitse paljoa evästä varata: vähän ruisleipää (viileillä keleillä juustoa) suklaata ja salmiakkia. Pieni paastokin silloin tällöin tekee hyvää. Kesällä pärjää muuten hienosti luonnon antimilla. Monenlaisia marjoja kuten lakkoja, mustikoita ja juolukoita on joka puolella saatavilla. Tänä kesänä lakkoja onkin ollut poikkeuksellisen paljon. Lisäksi voi kerätä villiyrttejä. Ne hoitavat vatsaa ja terveyttä. Eräretkeilyn filosofia on yksinkertainen: kulkea aistit avoinna jännittävissä maastoissa vapaana, huolettomana ja kenenkään ja minkään tavallisen elämän piiriin kuuluvan häiritsemättä. Elämä yksinkertaistuu ja saavutamme sisäisen harmonian ja sopusoinnun itsemme ja ympäristömme välillä.

Leivonmäen kansallispuisto muodostuu, kuten sain huomata, pääasiassa harjuista ja soista. Puisto jakaantuu kahteen osaan, joiden välissä on Rutajärvi. Saavun perille hyvissä ajoin illalla. Leiriydyn Lintuniemeen. Käyn kiertelemässä Joutsniemessä. Se oli uskomattoman pitkä ja kapea mäntyinen harjuniemi. Se muistutti tosiaan kuin joutsenen pitkää kaulaa. Myöhemmin luin joistain esitteestä, että nimitys viittaakin jouseen. Alueella on ollut kivikautista asutusta. Juomavesi alkoi olla lopussa, koska saapuessani en löytänyt vedentäyttöpaikkaa. Nuotiopaikalla oli vain iso ruosteinen ämpäri. Siinä keitetty vesi maistui äärimmäisen pahalta. Opetus: pidemmälle retkelle ota mukaan oma kattila. Leiripaikalla kevyt tuuli puhalteli mukavasti järveltä läpi yön. Ohut makuualusta oli epämukava. Sain toisen opetuksen: paksu kunnollinen makuualusta on tarpeellinen.

Puistossa on valittavaksi monenlaisia selkeästi merkittyjä reittejä kuten harjunkierros ja mäyränkierros. Kokeilin siellä ollessani vähän kaikkia. Aamulla lähdin vaeltamaan jonnekin Mäyrälammen suuntaan ohittaen harjuja ja soita. Suon laidalla havaitsen jonkun ison petolinnun lähtevän puusta raskain siiveniskuin. Taivas alkoi tummua ja sitten iskivät rankkasateet. Laavua tai kotaa ei ollut missään lähistöllä. Hain suojaa tiheän kuusen alta. Tuntui että koko retki oli vaarassa loppua siihen, vaikka en ollut nähnyt vielä paljoakaan. Mukanani ei ollut sadeasua eikä repulle ollut sadesuojaa. Siinä taas opetuksia harrastelija retkeilijälle. Sade taukosi lopulta ja sinistä taivastakin alkoi näkyä. Luulin ensin isoja monttuja ihmisen tekemiksi, mutta opastaulun mukaan ne olivat jääkauden aikaisia suppia. Pyöräilin puiston toiseen osaan Kirveslammelle. Kuljeskelen merkittyjä reittejä sinne ja tänne. Opasteessa kerrottiin, että hämärän aikaan alueella voi kuulla ja nähdä kehrääjän. Taivas oli synkeä. Alkoi yhä enemmän hämärtää.  Valo riitti juuri ja juuri kuvaamiseen kamerallani. Tulen isolle suolle, joka on Haapasuo. Pitkospuita on helppoa talsia. Siellä on kiellettyä liikkua merkittyjen reittien ulkopuolella lintujen pesimäaikaan. Tornista oli hyvät näköalat. Vielä vähän matkaa ja kierros puistossa on ohi. Jäi vielä näkemistä seuraavaksikin kerraksi. Lähden polkemaan takaisin kohti Jyväskylää.